Sadepäivä ||Ivy


Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 17, 2017 5:55

Re: Sadepäivä ||Ivy

Sanat takeltuivat ja jäivät kielenpäälle solmuun, Aaronin luovuttaessa muodostaa ymmärrettävää sanaa neuvonantajan lisäkysymyksiin, tuon jo arvaillessa itsekseen, ettei kukaan muu tiennyt asiasta. Ei hän kerennytkään outolinnun käydessä esittämään lisäkysymyksiä sille joka mielellään kävi nyt hänen asioitansa puhumaan, tai no hänen ja hänen, puheen suuntautuessa nyt enemmin Opheliaan kuin varsinaisesti häneen, mutta silti! Aaron ehätti sivusilmällä mulkaista Theodluinia närkästyneenä tämän udellessa asiasta enemmän, tietäen että Art, joka näytti astetta kireämmältä, olisi jakamassa ennemmin totuuksia kuin keventäviä valheita, tuon madaltaessa ääntään paljastaessaan mysteeri tytön aseman että rodun.
Kisälli olisi halunnut siinä ja nyt halunnut nousta, heittää toisen tyynyn, Taskarin ja Theon kohden suurisuista haltijamiestä, haastaa raivonhulluun käsirysään tai vaan aukoa päätään ja se raivo näkyi tämän kasvoilla, mutta sen sijaan kisällin punaiset kasvot peittyivät käsiin ja kävi kirkumaan vasten kämmeniään ja potkaisi ilmaa nojautuessaan syvälle divaanin selkänojaan, haluten kaivautua sen lävitse ja sitten maanrakoon.
"NIIN! Hovin papitar lemppasi minut! Hän tapasi minua vain säälistä ja sitten tuuppasi ihmispataljoonalle! Senkö halusitte tietää?! Onko niin parempi? Rasavilli Aaron meni pettämään puolueensa vain saadakseen näpeilleen! Ja ei, perheeni ei tiedä mitään, muistuta etten kutsu sinua uudelleen kerta jaat niin mielelläsi asioitani jokaiselle joka vain osoittaa vähän mielenkiintoa!" Aaron sähähti, käsien noustessa raivokkaasti ylös vain laskeutuakseen tiukasti puuskaan, haltijapojan murjottaessa nyt divaanin nurkassa, katsomatta kumpaakaan.

Mistä hän loppujen lopuksi oli vihainen? Ehkä se oli varatoimenpide, ettei joutuisi kuulemaan läksytystä jostain, mistä hän oli jo ihan tarpeeksi kärsinyt, tulla nähdyksi petturina ja menettää kunniaa Ophelian rodun myötä tai sitten myöntää, että joku niinkin korkeatasoinen, kuin hovin papitar ei ollut ensivaikutelmasta huolimatta sittenkään niin kiinnostunut puusepänpojasta, saaden hänet tuntemaan itsensä narriksi. Darius oli tähän asti ollut yksi ainoista joka oli hänen ja Oraakkelin lisäksi tiennyt, mutta ainakin silloin oli ollut juominkia ja hän oli mennyt omasta tahdostaan tälle kertomaan. Theo ehkä ei välittäisi niin minkä rotuinen Ophelia oli, tuon ollessa puoliverinen itse? Ja mitä hän oli aikaisemmin ilotalossa nähnyt, näytti tuo olleen hyvää pataa kaiken näköisen väen kanssa, mutta juuri nyt Aaron ei välittänyt, tiedä vaikka tuo tuomitsisi hänet silti sointuakseen Arathetin tuomitsevan sävyn kanssa.


Oleskelun tilan raivonpuuskaiset huudot eivät kantautuneet paksujen kiviseinien lävitse kenraalin huoneeseen, ei ainakaan Delian korvaan tuon keskittyessä enemmin takkatulen rätinään, ulkona yhä lempeänsävyiseen sateeseen ja siihen, mitä Darius katkeran kuuloisena mutisisi.
"Hmmm'm, eiköhän se onnistu..." Haltijakuningatar hymähti, tietäen ettei hänen veljeltänsä liikenisi sen lempeämpiä sanoja veljenpoikaansa kohtaan. Tärkeintä oli, että tuo ymmärsi olleensa huolimaton itsekin ja ehkä osasi olla edes vähän neutraalimpi pikkuhaukkaa kohtaan. Hellä tai rakastava tuon ei tarvinnut varsinaisesti olla, sitä hän ei voinut eliitiltä vaatia, häneltä liikenisi sitä Theolle heidän kummankin edestä.
"Uskon tämän olleen opiksi meille kaikille, varsinkin hänelle... Ja nyt... Hm." Pikkusisko keskeytti itsensä hetkellisesti, ennen kuin jatkoi mietteliäänä, "Ehkäpä tässä oli edes vähäisen onnea onnettomuudessa. Mikäli oppipoikaasi on luottaminen, hänen ei tarvitse valehdella yksin. Hän vaikuttaa lujatahtoiselta, mikäli hän piti Theon puolia hän voisi olla hyödyksi hänelle jatkossakin." Kuningatar hymähti, katsahtaen sitten alas veljeensä.
"Miten pääsi voi?"

//I shall keep cookies to myself till youve compleated the quest!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 17, 2017 6:45

Re: Sadepäivä ||Ivy

Theon ja Artin yllätykseksi Aaron päätti vetäistä kunnon kiukuttelu kohtauksen, tuoden harvinaisen selväksi sen mitä mieltä oli tilanteestaan ja tapahtumista, selvästi katuen ja kenties kantaen kaunaakin siitä, miten juttu oli edennyt. Theon kävi yhä sääliksi Aaronia. Tuon kiukku oli hänestä oikeutettua, mutta kisällin pitäisi vain päästä yli tapahtuneista. Kiukutelkoot, vihatkoot ja surkoot aikansa, kunhan ei kaunaa jäisi kantamaan pitkäksi aikaa. Ehkä olisi parasta vain unohtaa tapahtumat ja siirtyä eteenpäin. Tuntui niin pahalta, Theo kun ei tiennyt miten olisi voinut parantaa Aaronin oloa.
Arathet puolestaan pysyi hiljaa, yhä tarkkaillen, kun Aaron tunnekuohunsa päästi valloilleen. Huutaen siihen malliin, että varmasti joku olisi saattanut kuulla jos lähistöllä sattui pyörimään. Jahka kisälli sai mielipiteensä julki, seurasi hiljaisuus, jonka neuvonantaja lopulta rikkoi.

”Olihan hän hurmaava nuori naisenalku”
, Arathet aloitti, muistellen nyt mitä papittaresta mieleen muistui, ”Mutta ei se olisi tullut toimimaan. Itse en näe siinä suhteessa mitään väärää, mutta muut eivät ajattele samalla tavalla. Ophelia olisi menettänyt kaiken ja sinut leimattu petturiksi. Tuskin olisitte onnellisina pitkään eläneet keskenänne”, oranssitukkainen kertoi karun totuuden. Hänellä ei ollut mitään ihmisiä vastaan. Hän olisi ollut valmis edistämään rauhanneuvotteluja ja sopua kahden sotivan osapuolen välillä, kuten Henrykin, mutta valitettavasti Arathet ei ollut kuningas ja jos Aran sai päättää, he taistelisivat ihmisiä vastaan kunnes voittaisivat.
”Mutta et sitten yksinkertaisempaa ihastusta keksinyt itsellesi. Piti mennä vaikeamman kautta, ehkä opit siitä jotain. Laske tasoasi naisten suhteen... tai sitten naiset eivät ole sinua varten”, Art hymähti lopulta, vinristäen. Hyvähän hänen oli neuvoa, kun itse ei ollut koskaan edes seurustellut naisen kanssa.


Dariuksen onneksi Delia ei lähtenyt sen pahemmin väkisin vaatimaan häneltä lämpimiä tunteita poikaa kohtaan. Neutraali hän voisi olla, jos se äpärä ei mitään typerää menisi tekemään. Mutta vapaaehtoisesti eliitti ei aikonut puoliverisen kanssa seurustella tai edes vilkaista tuota kohden. Olkoot sitten ilmaa, jos ei kestänyt eliitin kärttyisyyttä. Ja siihen se keskustelunaihe jäikin, kuningattaren tuoden kuitenkin esille Aaronin.
”Yllättävän nopeasti he alkoivat tulla toimeen keskenään...”, Darius mutisi lähinnä itsekseen, hän kun oli yllättänyt kaksikon tappelemasta ja nyt nuo ilmeisesti olivat jo liittoutuneet häntä vastaan. Mutta kaiketi se oli hyvä, kaksikko oli aikalailla samaa ikäluokkaa ja tulisivat varmasti hyvin toimeen. Saisi Aaronkin jonkun, kenen kanssa aikaa viettää paremmin tuvilla.

Kysymys pääkopan voinnista sai vastaukseksi vain olkien kohautuksen, Haukansilmän viimein nostaen lasin huulilleen ja ottaen huikan viinasta.
”Miten itse olet voinut? Ja pojat?”, sen sijaan että olisi itsestään puhunut, käänsi eliitti huomion siskoonsa ja tuon lapsiin. Aranista hän ei edes halunnut kysellä, saatikka sitten kuulla...


// AAAAAAAAAAH //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 17, 2017 8:56

Re: Sadepäivä ||Ivy

Pieni taskulohikäärme venytteli kernaasti Theodluinin sylissä, välittämättä sen suuremmiin ympärillään tapahtumasta ja kovista äänistä ja kääntyikin sitten sinisuomuiselle selälleen Aaronin puristaessa kiinni silmänsä, ottaen siitä hetken hiljaisuudesta irti kaiken rauhoittumisen mitä vain sai. Hengitellen syvään, hieraisten kuumia kasvoja viileältä tuntuvalla kädellä, kunnes Art avasi suunsa, kääntäen keskustelua suuntaan jota puusepänpoika ei ollut aivan ensimmäisenä odottanut ja pelännyt. Sininen katse nousi kattoon, neuvonantajan jakaessa nyt omaa näkemystään olisiko suhde toiminut vai ei ja ehkä jopa Aaronin ääneen sanomattomaksi, osittaiseksi helpotukseksi, ei nähnyt mitään väärää ihmisten ja haltijoiden väliseen suhteeseen. Pieni, yhä pahanolon ärtyneisyydestä nykivä virnistys vieraili nopeasti haltijapojan kasvoilla, puoliavonaisten silmien pysyen yhä tylsässä, valkeassa katossa.
Olihan tuo kaiketi oikeassa, ainakin ensimmäisessä kohdassa, loppu olisi jäänyt nähtäväksi, mutta silloin he molemmat olivat nuorempia, liiankin nuoria ja Ophelia oli tullut järkiinsä häntä ennen ja vaikka se olikin ehkä epäreilua, kantoi hän jonkinlaista kaunaa yhä tapahtuneesta.

"Ehkä en ole.. Hyvä tulemaan torjutuksi..." Kisälli mutisi vastahakoisesti mutta huomattavasti rauhallisempaan sävyyn. Äskeinen, melko hyvin kontrolloitu raivonpuuska ja Arathetin sanat olivat pidemmän päälle saaneet hänen olonsa paremmaksi, hieman ehkä rennommaksi yltyneiden tunteiden laantuessa. Kyllähän häntä yhä pienesti kismitti, mutta paksu laastari oltiin jo vedetty, kynnys ylitetty ja kerta hänelle ei alettu pitää sen suurempaa saarnaa, antoi kisälli asian toistaiseksi mennä, turkoosi katseen käydessä myhäileen seuraavaksi kuinka monimutkaisen ihastuksen oli itselleen saanut, naisten tason laskemisesta ja... Ehdottelemaan ettei naiset ehkä kuuluisi kuvioihin ollenkaan.
Katse siirtyi silmänräpäytyksen myötä eteenpäin kohden neuvonantajaa, kulmien kurtistuessa hetken rentoutumisen jälkeen. Hän olisi kysynyt oliko Art kuten Dariuskin oli, mutta ymmärsi paremmin kuin levitellä asiaa tupaa pidemmälle, jolle oltiin jo luottamuksellisesti kerrottu eliittikenraalin ja tämän miespuolisen alaisen suhteesta. Mutta saattoi olla, että Arathet tarkoitti vain sinkkuna pysymistä, kuten tuokin hänen tietojensa mukaan oli.

"Ainoa asia jota haluan juuri nyt on nousta tällä uralla, tulla tunnetuksi, arvostetuksi... Ja sitten kun olen tunnettu ja arvostettu ja paras mahdollinen versio itsestäni, voin ehkä miettiä perheen perustamista." Aaron lopulta vastasi epäilevältä mulkoilultaan niin, että pysyi neutraalina vastauksessaan, ehkä esittää hieman pöljääkin mikäli neuvonantajalla oli tarkoitus kiusata häntä. Perheen perustaminen oli ollut yksi jankutuksen aiheista mitä hän, mutta mitä paljon enemmän hänen veljensä olivat joutuneet kuulemaan ja toistaiseksi vain Arnold oli hyvillä aluilla asian suhteen. Se oli yleistä rahvaassa piirissä, monella ei ollut toisenlaista elämäntarkoitusta ja se oli haltijoiden selviytymisen perusta, niin Aaron asian toistaiseksi näki mutta eipähän häntä ollut kiinnostanut vielä niin pitkälle miettiä, ettei pitäisi asiaa itsestäänselvyytenä.
"Ei sen pitäisi olla vaikeaa sitten, kun olen tunnettu, komea ja varakas! Ophelia saa niellä kyyneleensä sitten." Pieni itsetuntoa kohauttava koppavuus puski haltijapojasta lävitse, tietäen samalla varsin hyvin ettei olisi nykyisessä asemassaan, mikäli he olisivat jotenkin yhdessä pysyneet, mutta kuitenkin!

Kisälli oli nostanut jalkansa divaanin reunalle niin, ettei valahtaisi istuimelta alas vallan murjotusnurkkaukseen heittäytymisen jälkeen ja vaivautui nyt kääntämään päätänsäkin henkilöön, joka oli pysynyt suurimmaksi osaksi hiljaa koko keskustelun ajan.
Taskariin. Siinä se oli, möttinä, piittaamattomana hänen kivuistaan, oli siinäkin lemmikki! Se söi hänen juustonsa samalla kun katsoi häntä silmiin eikä edes kiittänyt.
"Sain tuon otuksen häneltä." Aaron yllättäen sanoi, katsahtaen sinisuomuisesta lohikäärmeestä ylös Theodluiniin.
"Kysyit aikaisemmin mistä sain sen. Sain sen papittarelta... Ja hän sai sen kuolleelta velholta. Heh, olisiko ollut edes uskottavampi tarina?" Sinisilmäinen paljasti, muistaen aikaisemmin valehdelleensa saaneen sen kiitoksen aatelisen tyttären pelastamisesta.


Haltijakuningatar hymyili lempeästi veljensä mutinoihin, mutta ei saanut sen tarkempaa vastausta tuon voinnista. Viina ei ilmeisesti ollut aiheuttamassa kenraalille ennenaikaista päänsärkyä kaiken turruttamisen jälkeen, hyvä niin sillä Delia toivoi saavansa tuon vielä jaloilleen.
"Ah... Kuinka hassua että satuitkin kysymään" Haltijakuningatar yllättyi, mutta soi veljelleen kunnian kuunnella hetken häntäkin, kyllähän hän puhuisi pienistä pojistaan enemmän kuin mielellään.
"Limdur on rauhallinen mutta terve tenava, lääkärit sanoo hänen kehittyvän hyvää vauhtia ja hän osoittaa jo näkevänsä Windereiden lailla." Delia hymyili, puhuen kuopuksestaan ja tuon haukansilmästä joka tuolle oli periytynyt.
"Anton taas on ollut riehakkaampi, hänellä riittää energiaa lastenhoitajien uuvuttamiseen asti. Aran haluaa ruokkia pojan mielikuvitusta ja energisyyttä ja... Menin itse asiassa tilaamaan gobeliinin hänen huoneensa seinälle. Ajattelin, että se saisi hänet pysähtymään hetkeksi päättelemään omia tarinoita, varsinkin ennen nukkumaanmenoa.." Delia hieraisi otsaansa, ennen kuin jatkoi.

"Gobeliinin valmiiksi saamisessa kesti yhdeksän kuukautta, mutta nyt joudun uusimaan tilauksen kisällisi ja Theodluinin pöllähdettyä oleskeluhuoneeseen ajankiitäjän hilun voimalla, onnistuen samassa irroittamaan raskaan seinävaatteen seinästä" Delia empi kuinka pitkälle jatkaisi tapahtuneen tarinointiaan.
"Jahka olimme selvinneet säikähdyksestä ja ymmärsimme ketkä olivat tulleet gobeliinin alta vierailemaan, ei gobeliini ollut pelkästään kierinyt lattialla vaan... No, uskon oppilaasi käyttäneen sitä kupeittensa peittelyyn." Haltijakuningatar kertoi vastahakoisesti, toivoen veljensä ottavan ehkä vähän huumoria tilanteesta jota hän ei ollut aikaisemmin käynyt avoimesti huomaamaan. Olihan se kallis, pitkäaikainen takapakki tilauttaa seinävaate uudestaan, mutta jos se oli edellyttänyt Theon rohkaisu tulla hänen puheilleen, olkoot niin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 17, 2017 10:03

Re: Sadepäivä ||Ivy

Niin Arathet, kuin Theodluin hymähtivät myöntävästi Aaronin tuumiessa, ettei tainnut olla hyvä torjutuksi tulemisessa. Siitä tässä taisi olla kysymys. Mutta, pianpa Aaron lyösi myös jotain positiivista tilanteessaan, kertoen kuinka aikoi vain keskittyä uraansa ja tulla tunnetuksi, arostetuksi. Art hymähti, näemmä pojan suuret unelmat eivät olleet kuolleet mihinkään vaikka ikää oli tullut ja kovia oli kokenut. Kuulemma vasta sitten, kun olisi huipulla, voisi sitä perheen perustamista harkita.
”Lieneekö edes elossa silloin”, Arathet naurahti kuivahkosti, Aaronin mainitessa että Ophelia saisi niellä kyyneliään sitten kun kisällistä olisi tullut mestari, ”Eihän opettajasikaan vielä pitkän uransa rinnalle perhettä ole perustanut, vaikka eliittikenraali onkin. Luulisi sen riittävän huipuksi?”, neuvonantaja jatkoi.
Theodluin hymähti. Hän ei tiennyt oliko Arvaen tietoinen eliittikenraalin suuntautumisesta, joten ei hän mitään kehdannut sanoa. Olettakoot muut, että kenraali oli sinkku, joka työnsä kanssa oli naimisissa.

Eipä siitä asiasta sen enempää puhuttukaan, kun Aaron otti puheeksi Taskarin, jonka nyt kertoi saaneensa Ophelialta. Haukankatse laskeutui sylissä löhöilevään pikkuliskoon, joka kisällin kertoman mukaan oli ennen papitarta kuulunut velholle. Sillä oli ehättänyt olla aika värikäs elämä varmasti.
”Ehkä sen voisi laskea jonkinlaiseksi kiitokseksi sitten?”, Theo hymähti lohikäärmettä katsellessaan, ”Lohikäärmeet eivät ole tavanomaisia lemmikkejä. Tuskin hän edes tiesi, mistä luopui kun antoi sen sinulle”.


Haukansilmä oli tyytyväinen, kun puhe vaihtui Delian jälkikasvuun. Ja entistä tyytyväisempi, kuullessaan Limdurin perivän heidän sukunsa katseen. Hienoa, että se periytyisi edes yhdelle jälkeläiselle. Heille kun ei ollut syystä jos toisestakin siunaantunut turhan montaa jälkeläistä vielä. Anton puolestaan oli saanut Aranilta tarinoita ja huomiota, mikä sinällään ei yllättänyt. Olihan esikoinen villimpi ja varmasti jo paljon fiksumpi, kuin nuorempi veljensä. Poikahan osasi jo kävellä ja puhua, tai sen verran Darius oli kuullut. Hänellä ei sattuneista syistä ollut kovinkaan paljon aikaa vierailla siskonpoikien luona, mikä sinällään oli sääli. Ei hänellä ollut mitään lapsia vastaan, vaikkei juuri nyt omia voinut edes harkitakaan.
Intoutuipa sisko kertomaan gobeliinista ja sen surullisesta kohtalosta, kun Theodluin ja Aaron olivat paikalle päättäneet ilmestyä tyhjästä. Eliitti hymähti pienesti, kuitenkin käyden päätään pudistelemaan, pienesti itsekseen kiroillen kun kuuli mihin Aaron seinävaatetta oli käyttänyt.

”Herää kysymys miksi... ja kuinka hyvät välit nuorikko ehätti jo kehitellä keskenään”, Darius mutisi, nähden sitten sen punaisen langan aiheeseen josta ehkä oli halunnutkin puhua Delian kanssa.
”... Haittaisiko se sinua?”, Eliitti jatkoi, sivusilmällä vilkaisten sisarensa puoleen, ”Jos se äpärä olisi... sellainen. Jos hän ja kisällini olisivatkin... toisistaan kiinnostuneita?”.
Totta kai kaiken tämän kyselyn taustalla oli eliitin omat suhteet, joita niin kärkkäästi oli piiloteltu kaikilta ulkopuolisilta. Mutta nyt kun sattui sopiva hetki kysellä jonkun toisen suuntautumisista sisareltaan, aikoi Darius myös käyttää sen tilaisuuden hyväkseen. Saisipahan tietää, mitä kuningatar ajatteli heistä, jotka samaa sukupuolta olevia katselivat sillä silmällä. Aihe, josta ei todellakaan tullut puhuttua siskojen kanssa, mutta kenties Darius voisi pistää kaiken humalaisuuden piikkiin loppupeleissä.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 17, 2017 11:31

Re: Sadepäivä ||Ivy

Punatukkaisen sanoissa oli jälleen perää, piti ehkä sitten harjoitella kädet oikein ruvelle, että hän kerkeäisi mahtailemaan... Vaikka ei papitarta koskaan ajatellut enää näkevänsä
"Kiitokseksi !" Aaron hörähti, naurahtaen sitten nätti pojan sanoille.
"Pikemminkin riesaksi, se varastaa juustoni eikä ole pahoillaan edes vähää" Kisälli jatkoi, tietämättä nauraisiko vai itkisikö Theodluinin toteamukselle ja pyyhkäisi silmäkulmaansa.
"Sitä paitsi hän antoi sen minulle koska ei voinut pitää sitä, ihmiset ovat tiukkiksia kaikkea älyllistä kohtaan jotka eivät ole heitä. Varsinkin lohikäärmeitä... Tosin en tiedä kuinka paljon älliä tuolla yksilöllä on." Sinisilmä tiiraili haukottelevaan Taskariin, joka nousi neljälle lyhyille jaloilleen ja venytti selkänsä kissanomaisesti kaarelle.
Ehkä hän oli turhan tyly sanoissaan, ei Aaron voinut kieltää etteikö olisi todellisuudessa
kiintynyt pieneen olentoon, naarmuineen kaikkineen. Kyllähän tuo hänen luokseen aina loppupeleissä tuli, minne ikinä sitten mentiinkään, vaikka nyt tuo tuntuikin viihtyvän outolinnun sylissä ennemmin mitä hänen. Joten ehkä se oli yksi niistä pienemmistä positiivisista asioista, jonka hän oli kaikesta itselleen saanut, se niin sanottu kiitos.

"Tarkoitan... Olen minä tylsempiäkin lahjoja saanut" Aaron lopulta sanoi katsellessaan olentoon pidemmän tovin, ettei kuulostaisi vallan kiittämättömältä nulikalta. Eihän edes prinssillä ollut mitään noin hienoa. Lohikäärmeet kun automaattisesti luokiteltiin hienoiksi, jopa Taskari.
"Kauanko heillä oikein menee, olemme odottanet ikuisuuden." Kisälli kävi vaihtamaan puheenaihetta ja katsahtamaan kohden käytävää.
"Kuningatar puhuu varmaan hänen korviaan irti."


Haltiakuningatar pudisteli päätään, kuulematta kuitenkaan kunnolla mitä Darius ensimmäisenä oli itsekseen mutissut tuulen yltyessä yhä pihalla ropeilevan sateen kanssa, pihamaa tulisi olemaan liian märkä hänelle ylitettäväksi ilman, että hameenhelma ei kurastuisi.
Haltijakuningattaren silmät kuitenkin lukittuivat eliittiin, tuon käydessä kysymään jotakin niin yllättävää, ettei haltijanainen ollut ensin varma kuulemastaan ja joutui yhdistelemään lankoja hetken yhteen, mitä hänen veljensä oikein tarkoitti.
"Voi hyvänen-- Enhän minä edes ajatellut sitä niin." Delia hämmästyi, hymyn kadotessa tämän kasvoilta ja jäi hetkeksi, ehkä jopa hieman hätääntyneen mietteliääksi mitä mieltä nyt sellaisesta olisi.
Ei sellaista heidän lähipiirissään tapahtunut, ainakaan avoimesti ja että sitä ei tapahtunut avoimesti pitäisi jo olla merkki sopimattomammasta suhteesta, eikö? Ei Delia ollut juurikaan ajatellut moista tai moisia, ei kukaan ajatellut, muusta kuin naimisiinmenosta ja lapsien saannista mitä tuli tunnistettavaan, kunniakkaaseen parisuhteeseen.

"Tämän on varsin.... Noh, minusta se olisi ensinnäkin epäkäytännöllistä. He joutuisivat luopumaan niin monesta muusta ilosta, kuten perheen perustamisesta, lapsista!" keltakatse katsoi päämäärättömästi eteensä, sirojen sormipäinen peittäessä tämän ohuet huulet käydessään syvemmälle mietteisiin, jatkaen sitten matalammalla mutta ripeällä äänellä,
"Varsinkin Theodluin, hänhän kantaa nyt myös haukansilmää. Olisi tuhlauista mikäli hänkin jäisi lapsettomaksi, mutta..." Dariuksen esittämä kysymys alkoi tuntumaan pidemmän päälle varsin hankalalta, haltijanaisen ollessa epävarma moisen suhteen varsinaisesta haittavaisuudesta. Näin siis häntä itseään kohtaan.
"Voi, enpä tiedä... En ole koskaan ajatellut, Theosta nyt puhumattakaan. Se olisi huolestuttavaa... Moni ei hyväksyisi sellaista suhdetta, näkisi sitä millään tavoin tasavertaisena ja puolensa pitäminen sellaisessa tilanteessa... No se aiheuttaisi paljon harmia ja hankaluuksia." Mitä pidemmälle paksukulmainen haltijanainen pääsi ajatusprosessissaan, sitä enemmän jyrkkä kannanotto madaltui, mutta ei Delia voinut sanoa olevansa innostunut moisesta ajatuksesta, jonka Darius oli mennyt hänen päähänsä istuttamaan.

"Miksi kysyt näin yllättäen? Haittaisiko se sinua?" Sisarus kävi heittämään vastakysymyksen, katsahtaen alas veljeensä kalastellen nyt tämän mielipidettä tähän varsin odottamattomaan, mutta ehkä jopa hieman surkuhupaisaan kysymykseen?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 04, 2018 7:53

Re: Sadepäivä ||Ivy

Theodluin naurahti pienesti hymyillen, kun Aaron lähti pientä liskoaan parjaamaan. Eipä kisälli kuulostanut turhan kiitolliselta tästä "lahjasta", ainakaan näin aluksi, mutta kaipa se oli ymmärrettävääkin. Eihän Taskari tuntunut kovin hyödylliseltä olennolta, ainakaan näin Aaronin puheiden perusteella. Mutta Theo oli tietenkin toista mieltä.
"Minusta sillä on älliä enemmän kuin arvaatkaan. Se osaa uskomattoman hyvin piilotella ja varastaa asioita, selvästi sinun pitäisi vain suunnata sen älynlahjat oikeisiin tehtäviin niin voisit saada siitä hyödyllisenkin lemmikin", Pikkuhaukka tuumi, Taskaria katsellen joka sylissä nyt venytteli, "Ehkä sen voisi opettaa tiirikoimaan lukkoja...", puoliverinen lisäsi lähinnä itsekseen, miettien mihin noin pientä lohikäärmettä voisi edes käyttää.

"Kuningattaren tuntien, heillä saattaa mennä vielä tunteja", Arathet vastasi puusepänpojan kysymykseen, "Mutta kenraalin tietäen, he ovat käsitelleet aiheen jo, keskustelevat kenties jostain muusta", neuvonantaja lisäsi olkiaan kohauttaen. Tietenkin aihe oli hankala, sisaruksilla saattaisi mennä pitkäänkin käsitellä puoliveristä koskevaa kysymystä, mutta jos Arathet yhtään Dariusta tunsi, halusi kenraali vain asian nopeasti pois alta jotta voisi jatkaa mitä ikinä olikaan itsekseen tekemässä. Eipä se neuvonantajaa haitannut, jos tässä vielä tovi menisi. Hänellä ei ollut tänään kiire minnekään ja Art enemmän kuin mielellään istuisi kerrankin tyhjänpanttina odottelemassa kuningatarta. Saisipahan ainakin hetken hengähtää ja kenties vaipua omiin ajatuksiinsa.
"Pitäisikö meidän käydä katsomassa?", Theo ehdotti, saaden Arathetin naurahtamaan pienesti.
"Jos välttämättä haluat setäsi lyövän sinua uudestaan, niin toki, mene häiritsemään heitä", Vanhin tuhahti, saaden Theon vaivaantuneeksi, "Annetaan heidän keskustella rauhassa. Tosin, eihän teidän siinä tarvitse odotella, mikäli muuta puuhaa olitte keskenänne suunnitelleet..."


Ei tullut sinällään yllätyksenä, että Delia heti ensimmäisenä mietti asiaa perheen perustamisen kannalta, mainiten jopa puoliverisen haukansilmät. Siitä kun heidän sukunsa oli tunnettu ja tietenkin jokainen Winder toivoi lapsiensa perivän maagisen katseen, jottei se heidän sukupuustaan täysin katoaisi. Lisäksi kuningatar pohti, kuinka hankalaa sellainen suhde olisi ja millaista harmia se toisi mukanaan, tuoden esille sen etteivät kaikki sellaisesta suhteesta pitäisi, vaikkei moinen varsinaisesti kiellettyäkään ollut haltioiden keskuudessa. Se oli vain harvinaisempaa, ainakin heidän kaltaisten aatelisten piirissä, jossa nimenomaan se suvun jatkaminen ja aseman säilyttäminen oli tärkeintä. Yleensä tosin aateliset avioituivat toisten kanssa, hankkivat lapsia ja jatkoivat sukua, mutta sitten vehtasivat ties kenen kanssa kulissien takana. Tosin Darius ei tiennyt, kuinka tietoinen Delia siitä oli, joten kenraali ei aikonut moisesta edes puhua siskonsa kanssa. Tosin luulisi tuon jotain tietävän, kun Aranin vaimo oli...

"Se asia ei minulle kuulu, enkä voisi vähempää välittää mitä se äpärä elämällään tekee", Darius vastasi Delian kysellessä, olisiko puoliverisen suuntautuminen häntä haitannut. Todellisuudessa se ei haitannut, olisi tekopyhää jos hän pikkuhaukalle suuttuisi siitä, kun itsekään ei ollut naisiin päin. Mutta ei hän myöskään aikonut Theolle mitään sanoa asian hyväksymisestä.
"Eipähän ainakaan lisääntyisi ja tahrisi sukua enempää", Eliitti lisäsi tuhahtaen.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 05, 2018 9:58

Re: Sadepäivä ||Ivy

Aaron nojautui taakse ja sulki jo silmiäänkin pienesti, varautuen vielä pitkäänkin odotukseen. Toinen vaaleansinisistä silmistä kuitenkin avautui rakoselleen, Theodluinin lähtiessä keksimään suurempaa tarkoitusta pienelle lohikäärmeelle, saaden kisällin hetki hetkeltä mietteliäämmäksi. Tiirikoimaan ja piilottelemaan? Siinä hän... Oli ideaa? Mihin ja miksi, Aaron ei tässä nyt ja heti tiennyt, mutta äkkiäkös haltijanpenikka nojautui polvensa ylitse toljottamaan sinisuomuista ahneella silmänkiillolla, Arathetin ja enkelinpennun vaihdellessa aatteita mitä odotuksen aikana voisi tehdä.
"Theo olet nero!" Aaron kuitenkin säpsähti aatteistaan, napaten olennon tuon niskavilloista nätti pojan sylistä ja virnuili, tuoden hämmentyneen liskon kasvojensa eteen.
"Ovatko kaikki Elwoodissa kaltaisiasi?" Mistä keltakatse oli tuollaista keksinyt tai millaisissa oloissa tuo oli oikein ollut, että olisi ensimmäisenä ajatellut liskoon katsahtaessa jotakin rikollista, tehden tuon ulkonäöstä ja kesystä luonteesta varsin hämäävät, mutta... Eihän näitä taitoja tarvinnut rikoksiin käyttää... Ei kisällillä ollut moiseen edes tarvetta.
"Ehkä sinusta onkin muuhunkin kuin tähteiden syöjäksi... Tiirikoimaan... Varastamaan... Ehkä.. Viemään viestejä?" Vaaleaverikkö tuumi, suunnitelman alkaessa muodostumaan hänen päässään. Raaka, alustava, ehkä ei mihinkään johtava suunnitelma, mutta ehkä Darius yhtyisi täydentävästi hänen aatteisiinsa, jahka ja kun hän vain tilaisuuden sai äkäpussille taas puhua... Siinä toivossa yhä, ettei tuo ollut lopullisesti hänelle pahastunut perheen mustalampaan puolustamisesta.

"Ilman, että kukaan huomaa. Ilman että kukaan jäisi kiinni?" Taskari sai viimein tassunsijaa omistajansa käsivarrelta ja sitä mukaan, lievästi närkästynyt olento lyllersikin ylös haltijan olkapäälle, harkiten kahteen otteeseen puraisisko suippoakorvaa häirinnästä. Sen toisen sylissä oli ollut paljon mukavampaa! Ja näki hänen älykkyyden kaiken laiskuuden lävitse vieläpä...!
Sinisuomuinen pistäytyi kuitenkin pitkäksi, roikkuen tuosta kuin mikäkin makkarapitko Aaronin katsahtaessa vuorostaan Arathetiin.
"Puuhaa? Me...?" Aaron kävi kysymään, vaikka neuvonantaja oli ollut selvä, ketä tarkoitti. Samassa pieni lohikäärme joutui taas luopumaan mukavast asennostaan, suippokorvan tarttuessa tuota jälleen niskavilloista, laskien tuon kädelleen ja indikoitsi Theolle ottamaan kopin ennen kuin pakotti lohikäärmeen ponkaisemaan käsistään kohden maagia, viittoen sitten tuota tekemään saman kohden häntä.

Mikäli Taskarilla olisi niin paljon älliä, kuin mitä Theo tuossa näki, niin tuon piti alkaa kuntoilemaan ja kerta he kaikki istuivat tyhjänpanttina, sai tuo auttaakin häntä saamaan vipinää sinisuomun kinttuihin, vaikka se näyttikin sitten hullunkuriselta kopittelulta kahden nuoren välillä.



"Näinkö on?" Delia kysyi kenraalin tuhahduksen päätteeksi, silmäillen veljeään vakuuttamattomana. Olihan se harmillista eikä se ollut mukavaa kuunneltavaa, mutta samaan aikaan Darius kuulosti vähän kiukuttelevalta lapselta, jolta oltiin viety lelu ja kuningatar halusi uskoa, ettei tuo syvällä sisimmissään tarkoittanut niin jyrkästi sanomisiaan.
"Puhut järkytyksestä ja haavasi ovat auenneet, mutta olkoon niin... Suon sinulle sen rauhan." Nuorempia sisar kävi sitten kiertämään toisen kätensä veljensä korvan taakse, sukaisemaan hiuksia paremmin tuon taakse, valitsi pari ohkaisempaa suortuvaa ja hajoitti sen kolmeen osaan, käyden letittämään muutoin niin koruttoman, hurjan silmäpuoli kenraalin hiuksia.
"...Siitä on hetki, kun olemme viimeksi saanet tilaisuuden olla vain näin." Delia hymähti itsekseen, siirtäen puheenaihetta johonkin positiivisempaan, vaikka itsekseen mielessään kiitti siitäkin pientä haukanpoikasta sekä Kuiskauksen alokasta, mutta sitä ei tarvinnut sanoa ääneen tai yrittää saada Dariusta näkemään.

"Huomasin kirjeet pöydälläsi... Kosintoja?" Haltijanainen tuumasi ääneen, kultaisen katseen sivusilmäillen pöydälle samalla kun kädet tekivät luonnostaan töitä, luoden koristeellista, vesiputousmaista letitystä veljensä silkkisiin, mustiin hiuksiin.
"Hajustetut kirjeet... Vanha leski Viansola? Ainoastaan hän käyttäisi vielä kieloja tähän aikaan vuodesta hajusteena... Voih, hänhän on sinua vanhempikin." Delia pudisteli päätänsä, päätellen pelkän tyylittömän, miedosti pistävän hajuveden perusteella kuka on ollut viimeksi aikeissa vikitellä menestynyttä eliittiä.
"Saanko katsoa?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 05, 2018 11:15

Re: Sadepäivä ||Ivy

Haukansilmäinen hätkähti pienesti Aaronin hihkaistessa hänen olevan nero. Katse kääntyi neuvonantajasta kisälliin, tuon vielä selittämättä aatostaan jonka selvästi oli saanut hetken mietiskelyn päätteeksi. Sen sijaan sinisilmä kyseli, olivatko kaikki Elwoodissa pikkuhaukan kaltaisia.
”Paljon pahempia”, puoliverinen virnisti, lähtemättä sen pahemmin kertomaan, kuinka enkelinpentu oli jotain aivan muuta, mitä Elwoodista normaalisti löytyi. Arathet tuntui tietävän kylästä enemmän, sillä neuvonantajan kavensi katsettaan kun Elwood puheeksi tuli. Mitään oranssitukkainen ei kuitenkaan sanonut, seuraillen vain Aaronin ja Theodluinin puuhia, kun kisälli päätti pikkuliskonsa rauhaa häiritä.

Ilmeisesti Aaron oli saanut Theon mutinoista ajatuslangan ja nyt pohti, miten pikkuliskoa voisi kenties hyödyntää.
”Tuskin siitä viestinviejäksi olisi, jos lentämään ei kykene...”, Theo hymähti, hymyillen pahoittelevasti Taskarille. Mutta totuushan se oli, tuskin pikkulisko jaksaisi kauas kävelläkään viestiä viedäkseen, ”Mutta kenties siitä olisi tiirikoimaan, ainakin näin aluksi”.
Pikkuhaukka nosti kätensä ylös Aaronin hätyytellessä sinisuomuista hyppäämään hänen käsilleen, jonka lohikäärme myös teki, vaikkei kovin mieluissaan. Sen jälkeen Aaron kehotti elekielellä enkelinpentua tekemään samoin, Theon ymmärtäessä heti jutun juonen – kisälli halusi liskonsa kuntoilevan, ainakin jotenkuten. Niinpä Pikkuhaukka toisti eleen Aaronin perässä, kaksikon lähtien ”kopittelemaan” pikkuliskoa, joka ei tästä pakotetusta kuntoilusta hirveästi näyttänyt pitävän.

”Niin, mitä ikinä olittekaan tekemässä ennen kuin kuningattaren luo niin röyhkeästi vain ilmestyitte”, Arathet vastasi Aaronin kyselyihin, seuraillen nuorikkoparin lohikäärmeleikkejä, ”Sikäli mikäli olitte edes jotain puuhaamassa. Mistä minä sen tietäisin”.


Darius hymähti vain terävästi sisarensa sanoihin, jäämättä taaskaan vellomaan asiasta sen pidempään. Hänen tarvitsi saada huomattavasti tukevampi humala, jotta olisi voinut Delian kanssa avoimemmin juuttua keskustelemaan asiasta tai toisesta. Vaikka sisko olikin rakas, ei heidän suhteeseensa sisältynyt syvälliset keskustelut, kuten oli jo todettu.
Eipä asiaan tarvinnut sen pahemmin taaskaan takertua, kun Delia jo vaihtoi puheenaihetta, siinä samalla lähtien letittämään pientä lettiä sinisertävänmustiin hiuksiin. Eikä Darius aikonut siskoaan estää, jos tuo jotain tekemistä käsilleen kaipasi. Johan siskot olivat pieninä saaneet harjoitella letittämistä veljiensä hiuksilla.

Tietenkin haukankatseinen kuningatar oli kirjeet huomannut. Darius huokaisi raskaasti Delian lähtiessä arvuuttelemaan, olivatko kirjeet kenties kosintoja niin aatelisneidoilta kuin noiden vanhemmilta – tai vastaavilta huoltajilta. Totta kai ne olivat, joten eliitti hymähtikin myöntävästi.
”Se nainen ei jätä minua rauhaan vaikka vastaisinkin hänelle kieltävästi”, Kenraali mutisi sisaren puhuessa Viansolasta, arvaten oikein yhden kirjeen lähettäjän pelkästään tuoksun perusteella.
”Katso pois jos haluat... En ole avannut edes puolia, tuskin tulen avaamaankaan...”, Haukansilmä jatkoi, tarjoten siinä samalla viinalasiaan Delian puoleen, ”Tarvitset kyllä tätä, jos meinaat päästä puolta kirjettä pidemmälle”.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 06, 2018 12:39

Re: Sadepäivä ||Ivy

Taskari, kaikessa yleisessä itsepäisyydessään teki työtä käskettyä, takajalan jääden välillä vaivalloisesti riippumaan toisen kämmenen ylitse hypättyään, pakottautuen välillä käyttämään ruosteista lentotaitoaan hyödyksi. Pieni lisko ei varmasti olisi totellut näinkään kiltisti, ellei lempeäaurainen Theo olisi ollut osana tätä rääkkiä ja jäikin välillä empimään ja katsahtamaan tuohon tuhahdellen, ennen kuin joutui palaamaan omistajansa känsäsiin kämmeniin.
"Kyynärpäät heilumaan niin kyllä siitä hyvä tulee" Aaron virnisti, kuunnellen samalla oranssitukkaista, lähimuistikuvan laukaistessa missä he olivat tosiaankin olleet aikaisemmin päivällä.

"Emme olleet tekemässä mitään, vai mitä Theo?" Kisälli kävi sanomaan, lähtien pidättelemään yltyvää huvitusta, peittäen minkään mahdollisen häpeän tai kiusaantumisen tunteen.
"Emme me olleet missään erityisessä... Savuisessa... Puna samettisessa... talossa" Aaron sanoi nyt kiusaten lähinnä Theota, tarkkaillen kuinka herkkäluontoinen aihe tuolle mahdollisesti oli, ennen kuin avasi suunsa.
"Ei me olimme katsomassa sotilaiden kuvia makuutuvassa. Minulla on piirros, jossa Windeirllä on vielä toinen silmä tallella" Kisälli virnisti, kiinnittäen huomionsa jälleen Taskariin, pienesti ylpeillen aarteellaan joka aivan varmasti olisi melkein kenelle tahansa muulle arvoton.

"Mutta Kuningatar käski odottamaan tässä, eikö?" Suippokorva kävi lisäämään, ollen epävarma mitä muka tekisi ikätoverinsa kanssa, kun olo oli enemmän tai vähemmän nuorallakävelijällä.
Theotakin varmaan jännitti, mutta niin jännitti häntäkin. Hän ehkä joutuisi harjoittelemaan kahta kauheammin saadakseen Dariuksen katsomaan hänen jälleen lempeämmin tätä uhattuaan. Lie vaikka tuolle olisi käynyt mielessä erottaminen, mikäli hänellä ei olisi Oraakkelia taustanaan. Tai.. Sitten tuo esittäisi ettei mitään ollut tapahtunutkaan. Aaron ei ollut varma kummasta pitäisi enemmän... Hän olisi ennemmin valmis harjoittelemaan niskalimassa saadakseen mahdollisen menetyksen takaisin kuin olla epävarma ja harhaluuloinen.
Aiheen ajattelu sai Aaronin katseen jälleen vakavoitumaan, tuon ottaessa jälleen liitelevän lohikäärmeen vastaan.



Delia tunsi hiljaisen, henkilökohtaisen voiton arvatessaan lähettäjän. Hajusteet hädin tuskin olivat muutenkaan tänä päivänä muodissa haltijoiden keskuudessa, mutta leski rouva Viansola oli tunnettu niiden käytöstä. Uskoi sen olevan viettelevä, vaikka selvästi ei ollut onni vielä naista potkaissut. Nuoremman sisaren sievä hymy levisi entisestään Dariuksen antaessa luvan katsoa kirjeitä, tarjoten vielä lasia hänen puoleensa.
"Darius minun täytyy sanoa, olen positiivisesti yllättynyt että olet vaivautunut avaamaan edes yhtä" Delia naurahti lähes lapsenintoisesti, ottaen lasin vastaan niin, että jätti veljensä hiukset toistaiseksi rauhaan ja nousi ylös käsisijalta. Veljensä tuntien, tuo ei nauttinut tämänkaltaisesta huomiosta ollenkaan ja vaikka hänkin tuolle kävi käsiä ehdottelemaan ja aika ajoin patisti tuota harkitsemaan puolison hankkimista, oli kuningatar tällä kertaa aivan toisenlaisella tuulella ja utelias kurkistamaan minkälaisia naiset tai noiden kaitsijat oikein kirjoittelivatkaan haluamilleen miehille. Ehkä hänelle selviäisi samalla kunnolla, miksi haltijamies ei niitä mielekseen lueskellut.

"Onko sinulla tätä lisää?" Haltijanainen kysäisi tarkoittaen viinaa, joka oli jo loppu pullosta, käyden sitten omin päin, valkean mekonhelma vipeltäen noutamaan pulloa
"Ahh ehkä minun pitää järjestää kirjeiden tulo minun kauttani ensin, voi miten hauskaa se olisikaan. Jotakin mitä odottaa Lanaen kirjeiden lomasta." Delia kävi sanomaan, lähinnä vitsaillen, vaikka ehkä Dariusta ei oikeasti haittaisi mikäli kosijoiden taakka vähenisikin.

Löydettyään pullon, käveli haltijanainen yhtä ripeästi takaisin, ojentaen pullon veljelleen avattavaksi ennen kuin nojautui lonkallaan takaisin samaiselle käsinojalle ja poimi tuon myrkkykukan tuoksuisen kirjeen käteensä, hörpäten mitä lasissa oli vielä jäljellä ja siisti kurkkunsa.
"Rakas kenraali, en yhäkään saa sinua mielestäni. Kun näin sinut ensimmäisen kerran, tunsin kuinka valkeaa hohtava kuuma rauta läpäisi sydämeni lävitse syväisisimpään sisimpääni, repien sen, vieden, anastaen sen! Unissani sinä seisot ylläni, pidellen yhä sykkivää sydäntäni--" Delia otti kulauksen, huvittuneisuuden noustessa tuon äänensävyssä mitä pidemmälle vain kirjeessä pääsi ja ojensi tyhjän lasin veljelleen, kiireisenä päästä jatkamaan.
"Epäröiden, odottaen, ihmetellen! Mutta teidän ei tarvitse epäröidä, kuten viimeisimmässä kirjeessä teitte. Joten rakas kenraali, anelen teitä liittymään kanssani illalliselle. Kuten kuuta nousevaa, tulen odottamaan vastaustasi, sinun vaikka iäisyyden, Vuokko Viansola." Haltijanainen ei pystynyt enää pidättelemään naurahteluaan, taistellen vastaan ettei aivan taittuisi kahtia ja näyttäisi eritoten ilkeältä nauraessaan leskiparan, melko... Ronskille kirjeelle.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 08, 2018 5:22

Re: Sadepäivä ||Ivy

Theon katse lipui Arathetista Aaroniin, tuon lähtiessä vastaamaan salamyhkäisesti neuvonantajalle mitä he olivat olleet tekemässä. Enkelinpentu oli jo vähällä alkaa tarkentamaan mitä oli tapahtunut, kun kisälli päätti mainita harvinaisen vihjailevasti ilotalosta, jossa he olivat käyneet. Theo oli pudottaa Taskarin käsistään Aaronin puheiden myötä, katsoen puusepänpoikaa vain nyreästi kulmiensa alta, sen pienen heleän punan tehden tuloaan poskipäihin ja korviin. Ei Aaronin olisi tarvinnut siitä paikasta mainita tai edes vihjailla mitään! Toisaalta, miksipä he eivät olisi kertoneet Arathetille totuutta? Tai no, saattoihan se olla hieman sopimatonta itse kuninkaan neuvonantajalle kertoa, että kaksikko oli puolueettomassa, demoneja vilisevässä porttolassa käynyt, ihan vain vahingossa. Ei pikkuhaukka tiennyt, kuinka Arathet olisi siihen tietoon reagoinut, ei hän tuntenut vanhempaa haltiaa niin hyvin, mutta hän oli saanut käsityksen ettei Art ihan niin tiukkapipoinen ollut ja omasi suhteellisen hyvän suhteen Aaroniin.

Mutta, Aaron ei käynyt kertomaan sen paremmin ilotalosta, mainiten sen sijaan mitä he olivat ennen sitä tehneet, Theon vain nyökäten pienesti tälle tarinalle.
Arathet puolestaan tuijotti kaksikkoa kulmat koholla, pienen, vinon hymyn kohoten neuvonantajan huulille. Hyvä ettei hörähtänyt ääneen Aaronin puheille, pystyen nipinnapin pitämään pokkansa.
"Ja tämä Winderin kuvako sinulle aiheutti epäsiveellisen reaktion, jonka kanssa kuningattaren eteen päätit ilmestyä?", Neuvonantaja kysyi hymisten, saaden Theon pärskähtämään pienesti. Miksi oranssitukka tuntui niin takertuneelta tähän... "aiheeseen", sitä Theo ei tietänyt, mutta kuulihan Artin äänestä tuon lähinnä vitsailevan.

"Kuningatar käski odottamaan, kyllä, mutta sinä olet Kuiskauksen kokelas, kuka tietää mitä kiireitä sinulla on – ja toisaalta koskeeko asia edes sinua varsinaisesti? Kuningatar tuli puhumaan veljensä kohtelusta Theodluinia kohtaan", Arathet kuitenkin jatkoi aihetta vaihtaen, "Vai haluatko niin palavasti pysyä paikalla henkisenä tukena?".


"Olen avannut useammankin. Se ei tarkoita, että olisin lukenut niitä", Darius vastasi Delialle tuon ollessa yllättynyt, että hän oli avannut useammankin kirjeen. Ei Darius jaksanut lukea niitä kirjeitä muuta kuin korkeintaan päällisin puolin. Ei häntä kiinnostanut kosinnat, ei hän halunnut vaimoa saatikka edes naista, joka toimisi "peitetarinana" hänen, Iriadorin ja Lorythasin suhteelle. Hänen elämäänsä ei vain mahtunut enää yhtään ylimääräistä tuttavuutta tai ystävää, Dariuksen ollen jo nyt äärirajoilla sen suhteen miten aikaansa jakaisi tasapuolisesti kaikille, jotka sitä tarvitsivat ja ansaitsivat.
"On, kirjoituspöydän kaapissa", kuului vastaus sisarelle, joka juoman perään kyseli ja lopulta toi uuden pullon mukanaan.
"Ja jos todella haluat kirjeet ennemmin sinun kauttasi niin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ehkä voisit karsia turhimmat pois, saisitte kamarineitojesi kanssa arvostella ne illanistujaisissa – siitä mieleen, joku kamarineidoistasi lähettelee kirjeitä, nimettömänä, rakkauttaan tunnustaen", Darius kertoi Delian istahtaessa sijoilleen, ottaen samalla pullon vastaan ja lähtien sitä avaamaan.

Ja sitten nuorempi Windereistä lähti lukemaan Viansolan kirjettä, niin tunteella kuin vain tähän hätään kykeni. Darius pudisteli jo ensimmäisten lauseiden jälkeen päätään, tuntui niin imelältä kuulla nuo kirjoitetut sanat jonkun lukemana. Eihän sille loppupeleissä voinut kuin nauraa, eliittikenraalin hymähtäen kerran jos toisenkin sisarensa sanojen perään.
Lasi otettiin vastaan, kun Delia sen hänelle ojensi, eliitin käyden täydentämään lasin ja laskemaan sivupöydälle Delian viereen. Juokoot kuningatar lasista jos halusi, Darius voisi jatkaa suoraan pullosta hörppimistä.
"En todellakaan ole menossa niille illallisille", Haukansilmä tuhahti naurahtaen, Delian päästessä kirjeensä loppuun, "Odottakoot Viansola sitten ikuisuutensa, jos aikaansa niin haluaa tuhlata".
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 08, 2018 6:53

Re: Sadepäivä ||Ivy

Ilkikurinen vihjailu demoni porttolasta oli aiheuttanut Aaronin haluamaa reaktiota ripakintussa, mutta laukaisu tuntui pian osuvan omaan nilkkaan, kuninkaan neuvonantajan yllättäen paljastaessa tarkkailukykyjensä lahjat ja kuina hänen häpeällinen peittelynsä salissa olikin ollut turhaa.
"MIT--" Kisälli sähähti, punan nousten korvia pitkin leuasta hiusrajaan, enkelinpennun vielä pärskiessä päälle! Vaaleatukkainen, punanaamainen ja vihan-nolostuksen seka katseinen haltijanuori ei saanut sanaa suustaan itsensä puolustukseen ja olisi peittänyt kasvonsa divaanin tyynyyn, mikäli ei olisi jo heittänyt sitä Arathetin nojatuolin juurelle, muistuttaen häntä siitä kuinka paljon tuo olikaan tykännyt härnätä häntä.

"En!" Aaron huudahti, yhä kamppaillen äskeisen nolauksen lomasta, tunkien kämmenet kainaloihinsa ja näytti jälleen mahdollisimman kiukuttelevalta, mahdollisesti kahden toisen suureksi huvitukseksi.
"Mutta koska puolustin häntä, asia koskee minuakin. Haluan tietää mitä Darius on mieltä minusta." Siniset silmät tuijottivat kulmat kurtussa oleskeluhuoneen kaukaiseen nurkkaan, Taskarin karatessa tuon niskan takaa, ettei murskaantuisi tämän ja divaanin nojan välille johon haltijanuori itsensä näyttävästi selkänsä läimäytti.
"Ja nähdä oliko se sen arvoista..." Aaron vielä mumisi, selvästi tavallista ärtyneempänä.

Totta kai hän halusi nähdä, oliko kenraalin vastustaminen ollut vaivan arvoista, mutta mitä Aaron ei sanonut, oli kuinka hän halusi myös Theon lailla kuulla muuttuisiko tuon suhtautuminen salaiseen veljenpoikaansa joka helposti kävi paineen alla kyynelehtimään.
"Mutta voin minä lähteäkin jos ajattelitte minua loppupäivän härnätä." Likainen saapikas nousi divaanin reunalle jossa äkäinen kisälli istui nyt kippuralla, Arathetin vitsin selvästi osuessa väärään aikaan väärään, herkkään paikkaan siinä missä Theon nauru, pahastuttaen kuiskauksen kokelaan. Tosin, Theon reaktion hän oli ehkä ansainnutkin siitä edeltävästä.



Illanistujaisista tulisi kieltämättä paljon huipaisampia ja mielenkiintoisia, mikäli Delia ottaisi kirjeet huolekseen ja ehkäpä tämä nimetön kamarineito paljastuisi muiden joukosta samalla alta aika yksikön! Delia ei kuitenkaan kerennyt kirjeen ääneen lukemisen lomasta tarttua asiaan, pidellen osoittain vaivalloisesti yllä kuuluvaa, selkeää äänenluku ääntä yllä, käyden sitten ensimmäisestä kirjeestä toettuaan kosteuttamaan kurkkuaan haltijaviinaan.
"Viansolalla ei ole mitään muuta kuin aikaa. Ehkä minun pitäisi yrittää parittaa häntä sinun sijaasi." Haltijanainen hymisi, katsellen kirjettä vielä läpi ennen kuin laski sen Dariuksen syliin.
"Heitä se pois ennen kuin meillä molemmilla on päänsärky tuosta hajusta" Joutsenkaulainen kehoitti, kurottautuen sitten toiselle kirjeelle, lähtien avaamaan sitä.
"Kamarineitoni nauttisi siitä varmasti yhtä suuresti mitä minä. Ehkä he saisivat vihjeitä miten ei kirjoittaa mikäli sinulle uskaltautuvat jotakin lähettää..." Toinen kirje suoristettiin taitoksista, haltijasisaruksen käyden ottamaan jo kolmatta hörppyä lyhyessä ajassa.

"Hmmm... Se saattaa olla Tiriara. Tämä nimetön kamarineitoni.... Hän on yrittänyt tilaisuuksien tullen kysellä sinusta yhtä jos toista." Paksut kulmat laskeutuivat kohostaan, kultaisen katseen käydessä nyt oikeasti lukemaan itse kirjeen sisältöä.

"Rakas kenraali Winder. Kirjoitan sydämeni salpaanuttaen, että puutteellisin rohkeuksin näin lyhyen tuttavuuden jälkeen, kertoakseni teille kuinka palavasti olenkaan rakastunut teihin." Kuningatar nosti lasin huulille, hymisten jo valmiiksi ennen kuin jatkoi.
"En ennen uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta te olette avanneet silmäni ja saattaneet minut näkemään elämän ihmeellisen totuuden - sen äkkinäisen paljastuksen kuinka kaunis maailma ympärilläni on. Varsinkin teidän lähettyvyydessä se näyttää olevan. Saanen lähestyä teitä, kenraali? Tiedän, ettei kaltaisellani pyykkipiial...la.. ole oikeuksia edes unelmoida teistä --Tyttö on oikeassa." Delian totesi tympääntyneenä, käydessä ruttaamaan kirjeen viipymättä siistiksi, tiukaksi palloksi, nakaten sen sitten tuleen roihumaan.

"Alan ymmärtämään vastahakoisuuttasi" Nuorempi sisar kävi naurahtamaan kuivahkosti, tarkkaillessaan piikaparan rakkauden hiiltymistä hetken, ennen kuin katsahti alaviistoon veljeensä.
"Eikö sinulla ollut aikoinaan joku lemmitty? Joku, jota et kuitenkaan ole kihlannut... Olit hyvin salaperäinen koko asian suhteen." Delia kävi lopulta kysymään, muistaen tämän joskus olleen tilanne, mutta kerta mitään uutta hän ei ollut kuullut tämän silloin oletetun tuoreen ja vielä epävarman suhteen muodostumisen jälkeen, on haltijakuningatar enemmän tai vähemmän olettanut veljensä eronneen yhtä vähin äänin mitä oli alkanut seurustelemaankin.
"Onko... Hän yhä näköpiirissä?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 08, 2018 7:59

Re: Sadepäivä ||Ivy

Theo ei voinut omaa virnettään pidätellä, joutuenkin katsahtamaan muualle kun Aaronin reaktion neuvonantajan kysymyksiin näki. Sinällään se huvitti, Theo kun itse olisi lähinnä vain lähtenyt mukaan neuvonantajan vinoiluun ennemmin kuin ottanut itseensä siitä, mutta aihe taisi olla arempi Aaronille mitä hänelle. Theo ei tiennyt Aaronin suuntautumisista, muuta kuin että tuo oli ihmistytön kanssa seurustellut, mutta reaktioista päätellen tuo ei kovin mielissään ollut, kun hänen suuntautumisiaan kyseenalaistettiin "Normaalista poikkeavaksi". Pikkuhaukkahan heilui joka suuntaan, joskin ei varsinaisesti tuntenut vetoa kovinkaan moneen. Korkeintaan kiusoitteli muita ja sekin leikki oli alkanut, kun Theo oli huomannut keräävänsä katseilta tietyiltä tahoilta. Tosin nyt sekin tilanne oli muuttunut, sattuneista syistä...

"Sinulla on harvinaisen herkkä hipiä näiden vitsien suhteen", Arathet hymähti Aaronille, joka uhkaili pois jo lähteä jos kaksikko häntä vielä kiusaisi, "Parempi tottua niihin – kun alat liikkua Kuiskauksen mukana ja törmäätte vihollisiin. Et uskokaan, kuinka usein ihmiset heittävät herjaa suuntautumisien suhteen... Mutta heiltä voisi kysellä, miksi ihmeessä kuvailevat meitä naisellisiksi ja haluavat kuvitella meidät hässimässä toisiamme", neuvonantaja jatkoi. Eihän hän usein ollut moisiin tilanteisiin törmännyt, hän kun oli neuvonantaja, ei sotilas, mutta aikanaan niistäkin oli saanut kuulla. Se oli huvittavaa, kun ihmiset alkoivat sellaisia huudella, ajatella nyt että heillä oli heti ensimmäisenä mielessä moiset asiat. Parasta oli oppia sietämään mokomat herjat – ja herjat ylipäätään – jos meinasi sotilaana pärjätä.

"Eikä siinä mitään väärää olisi...", Theodluin hymähti hiljaisemmalla äänellä, lattianrajaan katsellen kun oman mielipiteensä asiasta toi esille.
"Joidenkin mielestä on", Arathet kommentoi pikkuhaukalle, "Mutta olen samaa mieltä", hän lisäsi, saaden Theon vilkaisemaan jälleen itseensä.



"Siinäpä sinulle tehtävä sitten", Darius tuhahti Delian tuumiessa, että hän voisi alkaa Viansolan leskeä naittamaan. Löytäisikin se nainen toisen kohteen rakkaudelleen, Haukansilmä ei kaivannut hänen lempeään lainkaan.
Sen pahemmin murehtimatta Haukansilmä teki työtä käskettyä ja heitti sen syliinsä eksyneen hajustekirjeen takkatuleen, jossa pahainen paperi lehahti liekkeihin alta aikayksikön. Siihen kirjeeseen hän ei ollut muutenkaan vastaamassa, joten suotta sitä mitenkään säilyttäisi! Katse kohosi takaisin Deliaan, tuon arvuutellessa kuka kamarineidoistaan mahdollisesti oli kirjeiden takana, eliitin vain kohauttaen olkiaan pienesti. Hän ei tuntenut sisarensa seuraneitoja, korkeintaan muutaman ulkonäöltä, joten Tiriaran nimi ei sanonut tummatukalle mitään. Ehkä Delia ottaisi selvää kuka tämä mystinen kirjeidenlähettäjä olisi ja lopulta kertoisi myös veljelleen.

Seuraava kirje avattiin ja Delia lähti sitä lukemaan, Dariuksen ottaen kulauksen jos toisenkin pullosta. Samanlaista sontaa se kuulosti olevan, ainakin näin hänen mielestä, mitä kaikki muutkin kirjeet pitivät sisällään. Tosin sen kirjeen lukeminen jäi kesken, kun kävi selväksi lähettäjän olevan pyykkipiika. Sellaisten oli turha edes lähestyä Windereiden kaltaisia aatelisia kirjein, joten sinällään rohkea veto kyseiseltä piikaneidolta. Turhaan tuo kirjeensä kuitenkin lähetti.
Darius odotti sisarensa jo seuraavaan kirjeeseen, kun Delia otti yllättäen puheeksi sen yhden lemmityn. Samalla sekunnilla Dariuksen katse karkasi jonnekin takkatuleen, Haukansilmän kiroten itsekseen jälleen Arania, joka Iriadorista oli mennyt vihjailemaan kuningattarelle aikanaan. Mitä hän nyt tuohonkin voisi vastata? Ei ainakaan koko totuutta! Mutta ehkä... Jotain edes...

"... On", Eliittikenraali vastasi lopulta, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja lyhykäisyydessään. Eipä Delia ollut kysynyt muuta, kuin että oliko se vihjailtu lemmitty vielä kuvioissa.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 08, 2018 9:11

Re: Sadepäivä ||Ivy

"Niin tai puiden tai eläinten naijiksi." Aaron tuhahti tympääntyneesti, pidellen murjotustaan vakaan tasapaksuisensa.
"Olin siellä kun ihmisten eliitin sotilaat herjasivat Dariusta ennen kuin hän seivästi molemmat." Kisälli jatkoi, käymättä kuitenkaan oma-aloitteisesti sen pidemmälle, vaikka tämä olisikin ollut hyvä tilaisuus sinänsä lähteä leuhkimaan omista saavutuksista ei sotilaskokelas tuntenut oloansa ylivoimaisen leuhkaksi juuri nyt.
"Kenelläkään tuvassa ei ole ongelmaa sen kanssa, ihmiset voisivat yhtä hyvin vain laukoa totuuksia meidän korvaamme... Paitsi puiden ja... Muun kohdalla" Puusepänpoika tarkoitti tietenkin myös itseään, mutta ei lähtenyt täsmentämään vaan lähti hytkyttämään divaanin reunalla olevaa jalkaansa.

Sen jälkeen, kun eliitti kenraali Winder oli uskonut koko tuvalle salaisuuden suhteesta yhteen alaiseensa, suhteen jonka Aaron oli ensin nähnyt outona, ei tuntunut enää niinkään epänormaalilta tuon saaman avoimen, positiivisen palautteen myötä. Tiedä vaikka koko tupa hässi toisiaan, kunhan se ei häntä herättäisi niin kaikki olisi hyvin. Sängyt olivat jo valmiiksi epämukavia.
"Se vaan... Kun jos sinä huomasit.... Niin ehkä sitten kuningatarkin" Kisälli sai kakistettua ulos, mistä todella kiikasti, haluten vajota paitansa kaula-aulosta sisään ikään kuin kilpikonna. Samaan aikaan Taskari kävi käpertymään omistajansa kyynärpään vierelle, iloisena, ettei tätä enää kopiteltu tai pistetty liikkumaan mihinkään suuntaan.


"On?" Pikkusisko toisti paksut kulmat koholla, yllättyneenä ja lähti viittomaan elekielellä kertomaan lisää.
"No johan sinä olet salamyhkäinen, kerro nyt ihmeessä lisää tästä salarakkaastasi jonka vuoksi käyt läpi näitä kirjeitä ennemmin kuin kihlaudut! Onko hän... Kaunis? Hyveellinen? Tuleeko hän hyvästä perheestä?" Delia kävi avittamaan veljeänsä avautumaan ennen kuin tuosta vallin tuppisuu muuntautuisi, pidättäytyen kysymästä kuitenkaan nimeä vielä. Ehkäpä hän arvaisi!
"Kai hän haltija? Kauniit vaaleat hiukset ja vihreät silmät?" Haltijakuningatar jatkoi, arvuutellen, mutta tietenkin toivoen että kyseinen henkilö olisi edes haltija, nostaen viinalasin jälleen vierailemaan huulilla.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14456

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 08, 2018 10:05

Re: Sadepäivä ||Ivy

"No ne tietenkin myös", Arathet naurahti pienesti, Aaronin lisätessä herjalistaan yleisimpiä heittoja. Ihmiset eivät välillä tuntuneet ajattelevan muuta kuin sitä itseään, tai sitten eivät vain yksinkertaisesti keksineet mitään muuta, mistä herjata. Oli miten oli, asia jäi pikkuhiljaa taka-alalle, Aaronin palaten siihen häpeähetkeensä, mainiten että kuningatarkin oli saattanut nähdä kyseisen häpeän.
"Aivan varmasti näki", Arathet totesi tosissaan, Aaronin harmiksi totuuksia kertoen, "Hänellä on Haukansilmät, häneltä ei jää mikään huomaamatta, kuten ei veljeltäänkään".
"Mutta hän tuskin tulee asiasta mainitsemaan kenellekään – viimeisenä sinulle"
, neuvonantaja arvuutteli, vilkaisten sitten Theoon.

"Sinullakin on haukankatse, vai onko silmäsi vain sen väriset?", vanhin tiedusteli, Theon empien hetken.
"Näen kyllä... paremmin mitä muut, ymmärtääkseni, joten kaiketi omistan sen katseen?", Theodluin arvaili, "En ole koskaan saanut minkäänlaista varmistusta siitä. Kuulin vasta sukuni kyvystä, kun tänne saavuin".
"Uskoisin sinun siis omaavan maagisen katseen"
, Arathet nyökkäsi, hiljentyen sitten omalta osaltaan miettimään ja odottamaan.


Eipä Delia voinut antaa asian vain olla, lähtien tuttuun tapaansa jälleen utelemaan enemmän tästä mielitystä. Dariushan ei siitä hirveästi innostunut, mutta ei kuitenkaan vetänyt pultteja heti ensimmäisten kysymysten myötä. Ehkä se johtui alkoholista, jonka ansiosta vanhin Winder nyt sieti siskonsa utelut, eikä heti ensitöikseen käskenyt Deliaa pitämään suutaan kiinni ja keskittymään kirjeisiin.
Eikä se ajatus tullut toisenakaan mieleen. Sen sijaan että olisi heti aihetta vaihtanut, jäi Darius hetkeksi miettimään kysymyksiä, kunnes pärskähti halveksuvasti kuningattaren kysellessä kumppanin veriperimästä.

"Totta kai hän on täysiverinen haltia, älä nyt hulluja puhu", Darius vastasi, ottaen jälleen huikan pullosta, "En ole niin tyhmä mitä Ferendirin".
"... Hän... Tulee hyvästä perheestä... korkea-arvoisesta jopa", Haukansilmä aloitti varovaisesti, miettien mitä nyt kehtaisi kertoa ja mitä voisi edes kertoa, ilman että antaisi ilmi liikaa.
"Emme halua kiirehtiä asioita, sen takia pidämme kaiken salassa – ettei kukaan vain vahingossa erehtyisi meitä hoputtamaan kihlauksien ja valojen suhteen", kenraali jatkoi, "Tosin... Annoin hänelle jo sormuksen. Sen minkä äiti antoi minulle, sen jonka sai aikanaan isältä kihlauksen yhteydessä...". Siitä oli jo pidempi tovi, kun Darius sukusormuksen oli Iriadorille antanut, lupauksena liitosta, kuten äitinsä oli aikanaan neuvonut. Käskenyt antamaan sormuksen sille henkilölle, jonka kanssa Darius halusi viettää elämänsä – ehkä äidin olisi pitänyt täsmentää, että sormus piti naiselle antaa, jos niin olisi halunnut...
Avatar

kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1968

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 08, 2018 11:14

Re: Sadepäivä ||Ivy

Aaron irvisti itsekseen kaikessa katkeruudessaan Arathetin todetessa hänen pelkonsa varmaksi. Että osasikin sitten hävettää, pystyisikö hän katsoo tuota enää edes silmiin. Aivan kuin se ei ollut muutenkin jo vaikeaa, kun niin korkea-arvoinen ja myönnettäkööt, mukavakin haltijakuningatar kun oli, mutta samaan aikaan tuota ei onneksi tarvinnut sen koommin nähdä.
Ehkä se unohdettaisiin... Hän ainakin oli enemmän kuin valmis siihen.
Keskustelu, jota Aaron ei enää halunnut pitää yllä onneksi vaihtuikin haukankatseeseen, tuohon maagiseen voimaan jonka hänen idoli tunnetusti omasi. Sininen, tuiki tavanomainen ja keskiverto katse lipui jostain huoneen nurkasta nätti poikaan, joka näytti epävarmalta omista kyvyistään.

"Miten et voit tietää?" Kisälli kävi kaula-aukkonsa upoksista kysymään, katsoen nyt suoraan outolintuun, silmäillen tuota arvostelevasti.
"Et ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa joku ei ole huomauttanut sinulle etteivät näe yhtä hyvin mitä sinä?" Puusepänpoika kävi hiljalleen lipumaan häpeänkippurastaan. Tietenkin kävi mielessä, että Theo ei varmaan ole ollut tavanomaisten haltijoiden keskuudessa sitten... Tiedä oliko milloinkaan ja millaiset näkökyvyt muilla roduilla oli, Aaron ei tiennyt, mutta nätti poika sai selittää hänelle ennemmin kuin hän alkoi vain olettamaan asioita.

"Haukankatse on poikkeuksellinen! Sen on osasyy miksi Dariuskin on niin hyvä siinä mitä tekee! Kuulin kerran, kuinka hän ja hänen joukkonsa jäivät pitämään leiriä ja kun tuli aika metsästää, he eivät onnistuneet löytämään tarpeeksi lihaa, niin hän otti vain keihään kouraansa, katsoi taivaalle ja heitti sen suurin voimin kohden hämärää niin, etteivät muut tienneet mitä hän teki, mutta keihään löydettyä hän oli seivästänyt kolme lintua! Hän pelasti koko joukon nälältä!" Kisälli lähti tarinoitsemaan, tietynlaisen palon palautuessa hänen silmiin päästessään kertomaan idolistaan kaksikolle, oli se sitten totta tai ei Aaron ei välittänyt. Mielikuva oli liian siisti, että hän päätti uskoa siihen! Eikä se ollut epäuskottava muutenkaan, mikäli häneltä kysyttiin!

"Ja sitten toisella kerralla--" Sotilaskokelas koikkelehti itsensä istumaan kunnolla, kääntyen paremmin Theodluinin puoleen ja otti kädet mukaansa tarinointiin, päästen kunnolla vauhtiin.
"Hän teki saman, mutta vihollisten kanssa! He olivat vuorilla ja ihmiset yrittivät väijyttää yläpuolelta, mutta kenraali näki heidät jo kaukaa ja käskytti miehistön avaamaa nuolisateen, surmaten koko pataljoonan joko nuoliin tai niiden aiheuttamaan kivivyöryyn, mutta he eivät ikinä edes nähneet heitä! Luulivat yllättävänsä, mutta murskautuivatkin kiviin ja kuului vain PLÄTS!" Aaron hymyili. Hymyili kun pääsi kertomaan idolistaan, jumaloimastaan eliitistä, käyden demonstorimaan kiven aiheuttamaa märän pläntin ääniefektiä lyömällä nyrkin vasten kämmentä ja katsahti enkelipoikaan silmät kiiluen.



Hyvä perhe... Korkea-arvoinen? Ja hyvänen aika, jopa haltija! Delia tunsi hetkellistä, syvää tyytyväisyyttä kuulemaansa, suoden jopa naurahduksen veljensä tiuskaukseen mitä tuli tämän mysteerinaisen rotuun. Kaikki kuulosti hyvältä, jopa se, että he halusivat ottaa asiat yhä rauhallisesti, kunnes sukusormus mainittiin, lyöden nuoremman sisaruksen ällikällä.
"Ah!" Delia nousi selkänojasta seisomaan, tarttui lasiin ja hörppäsi pari antoisaa kulausta, tyhjentäen lasin.
"Haluatte ottaa rauhallisesti, ettei kukaan vain hoputtaisi mutta menit antamaan äitimme sormuksen?" Haltijasisarus räpytteli silmiään, yrittän ymmärtää veljensä järjenjuoksua.
"No! Sen annoit sitten, entä mitä muuta?" pikkusisko kävi kiertämään nojatuolin seläntakaa tuont oiselle puolelle tyhjä lasi mukanaan, nakkasi sen Dariuksen kouraan tuon pitelemää pulloa vastaan ja kaatoi tälle vuorostaan lasillisen, ennen kuin pyllähti nyt viileämmälle käsinojalle, silmät suurina ja odottavana.
"Millainen hän on? Anna nyt minulle jonkinlainen mielikuva."
EdellinenSeuraava

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö