Lone Wolf and The Birds of Prey || Aksu

Sotilastupa kuninkaan sotilaille. Tupa on rakennettu siten, että siellä mahtuu liikkumaan myös suuremmatkin liittolaiset. Monikerroksinen sotilastupa sijaitsee tallien lähettyvillä. Tuvan alimmassa kerroksessa on yhteistiloja, taukotiloja, ruokailutilat, peseytymistilat, kokoustiloja ja suurempien liittolaisen tilat. Ylemmistä kerroksista löytyy makuuhuoneita niin vartijoille, kuin eliittitason sotilaille.

Valvoja: Crimson

Re: Lone Wolf and The Birds of Prey || Aksu

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Elo 2019, 20:18

Kuuraparta hymähti Theon tuhahdukselle, kun nuorukainen valitteli sen toisen läsnäolon painostavan; tietäisipä tuo miltä sen kantaminen käytännössä tuntui, vaikkei Delathos sitä ulospäin näyttänytkään. Toisinaan se kivisti mieltä, toisinaan tuntui kuin keuhkot olisivat olleet tulessa maagisen entiteetin ilmeillessä haluavansa perseilemään oman tahtonsa mukaan vaihteeksi. Joskus se ei tuntunut miltään, mutta toisinaan se loi mitä kuvottavampia tuntemuksia, jotka Del itse laski korkeintaan mielenoikuiksi, joita itse ei varsinaisesti hallinnut.
Ja minä kun luulin että sinä yhä pidät kaiken maailman hokkuspokkuksista, etenkin ikävistä sellaisista, kun siellä demonien keskellä olet tähän saakka muutenkin kasvanut”, pakkasherra hymisi, vaikka ymmärsi kyllä että herkemmin sellaisia asioita aistivalle voimakkaat demonit, olennot ja loitsut varmaan oikeasti aiheuttivatkin ikäviä tuntemuksia.
Ja mitä Kaliin tulee, niin sinä et puhu hänestä kenellekään näitten muurien sisällä. Hän on varsin pätevä ja nokkela emäntä, hyödymme toisistamme, vaikka sillä eukolla onkin tapana huidella ties missä toisinaan on hän toistaiseksi kuitenkin ainoa joka kykenee nätisti huoltamaan aseitani. Eikö hän sillä ole huomionosoitukseni ja mahdolliset lahjat jo ansainnut?”, Deli mutisi samalla kun haukanpoikanen huuhteli hänen pehkoaan saippuasta puhtaaksi. Eipä Kali ollut vaikuttanut olevan varsinaisesti pahoillaan aikaisemmin kun tulevasta pennustakin oli ollut puhetta, vaikka henkilökohtaisesti kuuraparta itse ei varsinaisesti välittänyt vastaavan putkahtamisesta maailmaan. Eihän Kalilla muitakaan vaikuttanut kuitenkaan olevan, ja tämä heidän pelinsä oli jatkunut jo tovin joka tapauksessa, jotta Delathoksella oli syy vähän edes katsoa toisen perään nyt kun heillä tulisi olemaan jotain yhteistä. Pitikö aina muka olla rengastamassa joku, että sai vähän lempeämpää puolta näyttää ja kohdella erityisesti. Ehkä pennusta kasvaisi Kalille näppäräkin jälkeläinen, josta voisi myöhemmin olla edes jollain tasolla ylpeä!

Minä en sinulle penniäkään maksa palveluksistasi, saat jo loisia täällä tavaroinesi ja murkinoida samassa pöydässä kanssani ilman varsinaista suostumustani. Joten se saa myös riittää”, tummahipiä hymähti kersalle joka ehdotteli selänpesua, ja siihenkin kuurapartainen vain pudisti päätään. Kyllä hän saisi itsensä hinkattua suhteellisen siistiin kuntoon itsekin, ja joutuisi kuitenkin taas huomenissa kylpemään mikäli lihakset ja jäljellä olevat pienemmät haavat alkaisivat huutaa säryistään.
Senkus menet toteuttamaan iltapuuhiasi jo ja painelet pehkuihin etukäteen jos siltä tuntuu, minä kun en huomiotasi varsinaisesti tämän enempää kaipaa”, tai ehkä se oli vain vaikeaa myöntää, että jonkinlainen seura olisikin ehkä ollut tähän hätään mielekästä sen sijaan, että omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä olisi tyytynyt. Nyt kun ajatukset kulkivat eri tavalla, ja yksinäisyyden ajattelu tuntui oikeastaan kurjalta ja synkeältä syystä tai toisesta. Mutta mitä sitten, erakkohan Del oli ollut koko ikänsä – miksi nyt yhtäkkiä hänen olisi pitänyt saada seuraa jostakusta mukamas jutellakseen ja suhteita luodakseen. Turhanpäiväistä ajanhukkaa sellainen, hänen ainoat ystävänsä kun olivat jo pullonsa ja ainokainen kätensä, mitä muuta mies muka niiden lisäksi enää tarvitsi?


//Ei hemmetti. Ultimate need. GIB! Ja todellakin näytän sellaselta Momo burdilta. Voit sitten kantaa minua rintarossina ylpeydellä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Lone Wolf and The Birds of Prey || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Elo 2019, 21:30

Theodluin pyöräytti silmiä päässään, Delathosin puhuessa ”hokkuspokkusista” ja muista. Toki hän oli kokenut ahdistavia tunteita, auroja ja henkilöitä Elwoodissa, mutta yksikään ei vetänyt vertoja N’thiszedratamin suhteen. Tai ehkä veti, mutta Theo ei osannut sitä verrata kunnolla. Elwoodissa oli vähän väliä ikäviä tunteita ja auroja, näin haltioiden kaupungissa ne olivat harvassa ja Delathosin ”demoni” oli ensimmäinen voimakas sellainen, mihin enkelinpentu oli törmännyt.
Mitä Kaliin tuli, hymähti pikkuhaukka vain myöntävästi. Kyllä hän ymmärsi, että Delathos halusi pitää sepän salassa, joko Kalin rodun takia, tai sitten sen takia, että tummahipiä todella välitti ihmisnaisesta. Oli syy mikä tahansa, ei Theodluin nähnyt syytä puhua siitä kenenkään kanssa. Mutta hän kyllä halusi nähdä Kalin vielä joskus, seppä oli vaikuttanut niin mukavalta tuttavalta!

Theo hymähti terävästi, kun käsipuoli kertoi, ettei aikonut maksaa mitään hänen ”Palveluksistaan”, muistuttaen samalla, että pikkuhaukka punkkasi hänen kattonsa alla käytännössä ilmaiseksi ja sai syödäkseen. Eipä puoliverinen olisi edes kaivannut tummahipiän ropoja, hänellä oli omastakin takaa säästöjä ja loppujen lopuksi, jos niin ilkeä persoona olisi ollut, olisi Theo voinut vain kerjätä rahaa sedältään tai tädiltään. Kuningatar olisi varmasti suonut hänelle ”taskurahaa” tarvittaessa. Mutta ei, Theo ennemmin ansaitsi rahansa, kuin sai rahaa olemassaolonsa tähden.
”No, jos niin haluat”, Theodluin lopulta hymähti, lähtien askeltamaan kylpyhuoneen ovelle, ”Katson jotain pientä purtavaa keittiönpöydälle ja jos tarvitset apua, niin kutsu. Muussa tapauksessa, toivotan sinulle hyvää yötä”, hetken puoliverinen vielä odotti, jos tummahipiä jotain kaipasi tai halusi sanoa, mutta mikäli Delathosilla ei ollut mitään lisättävää, poistui enkelinpentu paikalta, vetäytyen omiin oloihinsa.


// GIFES!!! Ja apua, kyllä. RINTA ROTTINGILLA KULJEN MOMOCRIMIN KERA! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Sotilastupa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron