Re: Lone Wolf and The Birds of Prey || Aksu
Lähetetty: 07 Elo 2019, 20:18
Kuuraparta hymähti Theon tuhahdukselle, kun nuorukainen valitteli sen toisen läsnäolon painostavan; tietäisipä tuo miltä sen kantaminen käytännössä tuntui, vaikkei Delathos sitä ulospäin näyttänytkään. Toisinaan se kivisti mieltä, toisinaan tuntui kuin keuhkot olisivat olleet tulessa maagisen entiteetin ilmeillessä haluavansa perseilemään oman tahtonsa mukaan vaihteeksi. Joskus se ei tuntunut miltään, mutta toisinaan se loi mitä kuvottavampia tuntemuksia, jotka Del itse laski korkeintaan mielenoikuiksi, joita itse ei varsinaisesti hallinnut.
”Ja minä kun luulin että sinä yhä pidät kaiken maailman hokkuspokkuksista, etenkin ikävistä sellaisista, kun siellä demonien keskellä olet tähän saakka muutenkin kasvanut”, pakkasherra hymisi, vaikka ymmärsi kyllä että herkemmin sellaisia asioita aistivalle voimakkaat demonit, olennot ja loitsut varmaan oikeasti aiheuttivatkin ikäviä tuntemuksia.
”Ja mitä Kaliin tulee, niin sinä et puhu hänestä kenellekään näitten muurien sisällä. Hän on varsin pätevä ja nokkela emäntä, hyödymme toisistamme, vaikka sillä eukolla onkin tapana huidella ties missä toisinaan on hän toistaiseksi kuitenkin ainoa joka kykenee nätisti huoltamaan aseitani. Eikö hän sillä ole huomionosoitukseni ja mahdolliset lahjat jo ansainnut?”, Deli mutisi samalla kun haukanpoikanen huuhteli hänen pehkoaan saippuasta puhtaaksi. Eipä Kali ollut vaikuttanut olevan varsinaisesti pahoillaan aikaisemmin kun tulevasta pennustakin oli ollut puhetta, vaikka henkilökohtaisesti kuuraparta itse ei varsinaisesti välittänyt vastaavan putkahtamisesta maailmaan. Eihän Kalilla muitakaan vaikuttanut kuitenkaan olevan, ja tämä heidän pelinsä oli jatkunut jo tovin joka tapauksessa, jotta Delathoksella oli syy vähän edes katsoa toisen perään nyt kun heillä tulisi olemaan jotain yhteistä. Pitikö aina muka olla rengastamassa joku, että sai vähän lempeämpää puolta näyttää ja kohdella erityisesti. Ehkä pennusta kasvaisi Kalille näppäräkin jälkeläinen, josta voisi myöhemmin olla edes jollain tasolla ylpeä!
”Minä en sinulle penniäkään maksa palveluksistasi, saat jo loisia täällä tavaroinesi ja murkinoida samassa pöydässä kanssani ilman varsinaista suostumustani. Joten se saa myös riittää”, tummahipiä hymähti kersalle joka ehdotteli selänpesua, ja siihenkin kuurapartainen vain pudisti päätään. Kyllä hän saisi itsensä hinkattua suhteellisen siistiin kuntoon itsekin, ja joutuisi kuitenkin taas huomenissa kylpemään mikäli lihakset ja jäljellä olevat pienemmät haavat alkaisivat huutaa säryistään.
”Senkus menet toteuttamaan iltapuuhiasi jo ja painelet pehkuihin etukäteen jos siltä tuntuu, minä kun en huomiotasi varsinaisesti tämän enempää kaipaa”, tai ehkä se oli vain vaikeaa myöntää, että jonkinlainen seura olisikin ehkä ollut tähän hätään mielekästä sen sijaan, että omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä olisi tyytynyt. Nyt kun ajatukset kulkivat eri tavalla, ja yksinäisyyden ajattelu tuntui oikeastaan kurjalta ja synkeältä syystä tai toisesta. Mutta mitä sitten, erakkohan Del oli ollut koko ikänsä – miksi nyt yhtäkkiä hänen olisi pitänyt saada seuraa jostakusta mukamas jutellakseen ja suhteita luodakseen. Turhanpäiväistä ajanhukkaa sellainen, hänen ainoat ystävänsä kun olivat jo pullonsa ja ainokainen kätensä, mitä muuta mies muka niiden lisäksi enää tarvitsi?
//Ei hemmetti. Ultimate need. GIB! Ja todellakin näytän sellaselta Momo burdilta. Voit sitten kantaa minua rintarossina ylpeydellä//
”Ja minä kun luulin että sinä yhä pidät kaiken maailman hokkuspokkuksista, etenkin ikävistä sellaisista, kun siellä demonien keskellä olet tähän saakka muutenkin kasvanut”, pakkasherra hymisi, vaikka ymmärsi kyllä että herkemmin sellaisia asioita aistivalle voimakkaat demonit, olennot ja loitsut varmaan oikeasti aiheuttivatkin ikäviä tuntemuksia.
”Ja mitä Kaliin tulee, niin sinä et puhu hänestä kenellekään näitten muurien sisällä. Hän on varsin pätevä ja nokkela emäntä, hyödymme toisistamme, vaikka sillä eukolla onkin tapana huidella ties missä toisinaan on hän toistaiseksi kuitenkin ainoa joka kykenee nätisti huoltamaan aseitani. Eikö hän sillä ole huomionosoitukseni ja mahdolliset lahjat jo ansainnut?”, Deli mutisi samalla kun haukanpoikanen huuhteli hänen pehkoaan saippuasta puhtaaksi. Eipä Kali ollut vaikuttanut olevan varsinaisesti pahoillaan aikaisemmin kun tulevasta pennustakin oli ollut puhetta, vaikka henkilökohtaisesti kuuraparta itse ei varsinaisesti välittänyt vastaavan putkahtamisesta maailmaan. Eihän Kalilla muitakaan vaikuttanut kuitenkaan olevan, ja tämä heidän pelinsä oli jatkunut jo tovin joka tapauksessa, jotta Delathoksella oli syy vähän edes katsoa toisen perään nyt kun heillä tulisi olemaan jotain yhteistä. Pitikö aina muka olla rengastamassa joku, että sai vähän lempeämpää puolta näyttää ja kohdella erityisesti. Ehkä pennusta kasvaisi Kalille näppäräkin jälkeläinen, josta voisi myöhemmin olla edes jollain tasolla ylpeä!
”Minä en sinulle penniäkään maksa palveluksistasi, saat jo loisia täällä tavaroinesi ja murkinoida samassa pöydässä kanssani ilman varsinaista suostumustani. Joten se saa myös riittää”, tummahipiä hymähti kersalle joka ehdotteli selänpesua, ja siihenkin kuurapartainen vain pudisti päätään. Kyllä hän saisi itsensä hinkattua suhteellisen siistiin kuntoon itsekin, ja joutuisi kuitenkin taas huomenissa kylpemään mikäli lihakset ja jäljellä olevat pienemmät haavat alkaisivat huutaa säryistään.
”Senkus menet toteuttamaan iltapuuhiasi jo ja painelet pehkuihin etukäteen jos siltä tuntuu, minä kun en huomiotasi varsinaisesti tämän enempää kaipaa”, tai ehkä se oli vain vaikeaa myöntää, että jonkinlainen seura olisikin ehkä ollut tähän hätään mielekästä sen sijaan, että omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä olisi tyytynyt. Nyt kun ajatukset kulkivat eri tavalla, ja yksinäisyyden ajattelu tuntui oikeastaan kurjalta ja synkeältä syystä tai toisesta. Mutta mitä sitten, erakkohan Del oli ollut koko ikänsä – miksi nyt yhtäkkiä hänen olisi pitänyt saada seuraa jostakusta mukamas jutellakseen ja suhteita luodakseen. Turhanpäiväistä ajanhukkaa sellainen, hänen ainoat ystävänsä kun olivat jo pullonsa ja ainokainen kätensä, mitä muuta mies muka niiden lisäksi enää tarvitsi?
//Ei hemmetti. Ultimate need. GIB! Ja todellakin näytän sellaselta Momo burdilta. Voit sitten kantaa minua rintarossina ylpeydellä//