Demonittaren paluu

[Crimson]

Qira


Oli kirkas päivä, auringon lämmitellen pilvien välistä mitä miellyttävimmin kesäistä vehreää mannerta. Ehkä sää ei ollut jokaisen mieleen, mutta se oli houkutellut yhden jos toisenkin muuten hämärissä viihtyvän tahon matkantekoon. Qira oli jo aikaisemmin seesteisiä päiviä povattuaan tapahtuvaksi pakannut muutaman välttämättömimmän tavaran tummaan olkalaukkuunsa, jota koristivat nahkaiset hapsut ja punokset. Hänen aikomuksenaan oli lähteä käymään etelässä, Mor vuorilla, tapaamassa vanhaa perhettään, jonka luona Qiralla enää harvoin oli aikaa, saati edes varsinaista syytä käydä vierailemassa. Vanhat kasvot olivat useimmat vaihtuneet jo uusiin, väki oli hajaantunut kukin omille teilleen, eikä Qira voinut siitä ketään yksittäistä tahoa syyttää. Olihan hänkin lähtenyt tekemään tulevaisuutensa toisaalle, ja ehkä juuri siihen rohkaistakseen muitakin hänellä oli tapana käydä kesäisin tarinoimassa etenkin nuoremmille mantereen saloista ja mahdollisuuksista.

Siistiin matkapukuun sonnustautuneena ja sulan koristaman nahkaisen lierihatun päähänsä painaen Syöjätär oli jo pari päivää sitten lähtenyt Elwoodista eteläisiä vuoria kohti ratsain. Suorinta mahdollista reittiä, sen kummemmin missään pysähtelemättä, paitsi haltioiden kaupungin vilkkaalla toriaukealla ostamassa tuliaisia mukaansa ennen matkan jatkumista. Qiran olisi kamalasti mieli tehnyt käydä kaupungin porttien toisellakin puolen tapaamassa hänelle tärkeitä tahoja, mutta noita malttoi mielensä tämän kerran ja sysäsi mahdollisen ajatuksen jonnekin aikataulujensa perälle odottamaan vielä toistaiseksi.
Ne aurinkoiset pari päivää mustahaltia oli viihtynyt omiensa parissa kivisillä, hämärillä seuduilla Mor-vuorten juurilla, herätellen jo ajatuksia takaisin metsän siimekseen palaamisesta. Qiran mieleen oli kuitenkin herännyt muistikuva sepästä, jonka luona hän oli talven hyisillä pakkasilla viimeksi vieraillut sattuneista syistä. Eihän hän olisi koskaan voinut unohtaa Kalia ja sepän vieraanvaraisuutta, ja Qira mielsi yhä tarpeekseen antaa jotain enemmän vastineeksi siitä korusta, jonka hän oli Kalilta saanut vaivanpalkaksi viimekerralla sekä turvapaikasta sen hyisen yön ajaksi. Olikohan nainen edes elossa yhä ja tuon torppa pystyssä? Puhumattakaan sitten siitä oliko Kalpana jo esikoisensa tuupannut tähän maailmaan.
Niinpä matka vuorelta hyvästien myötä lähti jatkumaan Kalpanan sepänpajaa kohti vielä samaisena iltapäivänä, Qiran taittaen matkaansa määrätietoisena tummalla ruunikolla tuttuja teitä pitkin. Eipä häntä vastaan kulkeutunut ketään tiettyä, saati millään tavalla tuttua, vaikka epäilemättä mustiin pukeutunut epäilyttävä magiantaitaja olisi saattanut vetää tilanteen tullen huomiota puoleensa. Hänet oltaisiin varmaan rinnastettu nopeasti Pimeänpaikan väkeen näillä main, eikä se nyt loppujen lopuksi hirveän kaukana totuudesta ollutkaan.

Matka taittui, ratsukon saapuen lopulta tutun pajan pihamaalle. Heitä vastassa oli haukkuva kuoro koiria, jotka tietenkin noteerasivat häkkinsä puolelta jo kaukaa kohden saapuvan parivaljakon. Lintuemo ei ollut siitä huomiosta moksiskaan laskeutuessaan alas hevosensa selästä, saattaen ratsunsa varjoon odottamaan, solmien sen ohjakset läheiseen aitaan kiinni toistaiseksi.
Noita oikaisi ylleen paremmin pitkää takkiaan, jonka väri oli vaihtunut osin mustasta auringon paahteesta ja käytöstä vuosien varrella muistuttamaan laikukkaasti sieltä täältä punertavan ruskeaa. Muuten Qira oli pukeutunut valkeaan kauluspaitaan, joka paljasti varsin auliisti hänen runsasta rinnustansa, sekä nahkaisiin housuihin ja pitkävartisiin saappaisiin, jotka olivat mukavat näin etenkin ratsastaessa. Ehkä se oli vähän liikaa näin kesäiseen säähän päiväseltään, mutta ei sitä koskaan tiennyt kehen matkalla törmäisi ja millaisessa säässä; Sitä paitsi noita suosi yöllä matkustamista, mikä sattuneista syistä oli yönruhtinattarelle merkittävämpää aikaa.
Mustahaltia askelsi rauhassa pajan ovelle, käyden vahvasti koputtamaan sitä vasten muutaman kerran, vaikka hänen läsnäolostaan oltiin varmasti jo tietoisia mikäli seppä vain oli kotosalla. Ja ilmeisesti olikin, pitkänhuiskean naisen laskien sinisenä hohtavan katseensa lyhyempään tuttujen kasvojen ilmestyessä ovenrakoon.
”Tervehdys!” Qira ilmoitti kasvoillaan lämmin hymy, nostaen kättään sormillaan vilkuttaakseen yhtälailla tervehdykseksi Kalille, ”Satuin olemaan tässä lähellä ja ajattelin poiketa vilkaisemassa vieläkö pajasi on pystyssä. En kai vain tullut huonoon aikaan?”


//MAXIMUM PÄRINÄ ACTIVATED AKSU HYPPÄÄ KYYTIIN//

[Aksutar]

Kali

Viimeiset pari kuukautta olivat olleet yhtä helvettiä. Tai siltä se tuntui ainakin Kalista. Sepänperkele oli saanut saatettua maailmaan terveen poikavauvan tuttavien avustuksella ja uusi perheenjäsen tarkoitti tietenkin uusia haasteita raskasta työtä tekevälle, yksinasuvalle naiselle. Ensimmäinen kuukausi oli vaikein, Kalin joutuessa totuttelemaan äitinä olemiseen. Itse synnytys oli vienyt sepän huonompaan kuntoon, mutta tuttavien avustuksella hän oli selviytynyt ensimmäisistä viikoista. Lapsi oli syntynyt suhteellisen heikkona ja pienenä, kaikkien peläten, ettei vauva selviäisi edes ensimmäisistä päivistä. Mutta pikkuhiljaa lapsi oli alkanut voimistumaan ja pitämään ääntä – tässä vaiheessa hiljainen lapsi oli huono merkki.
Kalin oli täytynyt pistää työnsä tauolle toviksi, jotta voisi pitää huolta lapsestaan. Tästä johtuen talous oli alkanut pikkuhiljaa huveta, mutta onneksi Delathoksen tuomat avustukset ja Kalin säästöt olivat vielä käytettävissä. Edellä mainittua lapsen isää ei ollut näkynyt sitten raskauden viimeviikkojen, eikä asianomainen ollut edes äpäräänsä nähnyt. Mutta lapsi oli pohjoisenhaltian, se oli varma. Pojalla oli isänsä silmät, sekä tummempi iho. Äitinsä tapaan hänellä oli tummanruskeat hiukset. Lapsen korvat olivat lyhyet, mutta selvästi suipot, mutta kuuleman mukaan ne saattoivat vielä kasvaa iän myötä pidemmiksi. Lapsi oli kuitenkin selvästi haltiaverinen, mikä tietenkin tiesi Kalille uusia haasteita tässä ihmisten asuttamassa, haltiavihaisessa kylässä. Onneksi seppä asui hieman syrjemmällä itse Nahorin asutuksesta, mutta yllättäen muutto muualle alkoi houkutella…
Se oli kuitenkin haave, mitä Kalilla ei ollut nyt varaa edes uneksia.

Nyt seppä oli pikkuhiljaa alkanut jatkamaan töitään. Tänäänkin ohjelmassa oli saattaa loppuun pari miekkaa, joiden tilaajat olivat jo kyselleet toimituksen perään suhteellisen närkästyneinä. Kali olikin käynyt työntouhuun, jahka oli saanut jälkikasvunsa untenmaille. Työpaja oli näin kesäkuumilla kahta tukalampi, mutta se ei sepäntyöhön tottunutta naista haitannut.
Kali oli päässyt jo kunnolla työn vauhtiin, kun ovelta kuului koputus, jonka hän juuri sopivasti sattui kuulemaan vasaranlyöntien lomasta. Tosin indikaatio siitä, että joku vieras oli tullut pihaan, olivat koirat jotka pitivät suurempaa mekkalaa aitauksessaan. Tosin, saattoihian ohi kiitää kettu tai jänis, joka oli koirien huomion herättänyt.
Seppä keskeytti työnsä, ja riisui ruskeanahkaiset sepänhanskansa pöydälle. Kävellessään kohden ovea, Kali riisui yhtälailla ruskeanahkaisen sepänesiliinan pois valkean, löysän paitansa yltä. Naisen jalkoja verhosi tällä kertaa puolipitkät, tummanharmaan kangashousut ja lyhytvartiset nahkakengät. Työtä tehdessään Kali piti kenkiä jalassa, mutta muuten näin kesäisin seppä tykkäsi kulkea avojaloin kotonaan ja kotipihassaan.

Avatessaan oven joutui seppä kohottamaan kulmiaan yllätyksestä, sillä hän ei todellakaan ollut odottanut näkevänsä mustahaltiaa keskellä kirkasta päivää. Mitä taas tuli tähän vieraaseen, ei Kali ollut tunnistaa naista ensialkuunsa, vaikka tummahipiä häntä puhuttelikin, kuin he olisivat tavanneet aikaisemmin. Kali kurtisti kulmiaan hetkeksi, tuijottaen ylös haltian kasvoihin, ennen kuin vilkaisi tuon poven puoleen ja sieltä takaisin kasvoihin. Kunnes se viimein muistui hänen mieleensä.
”Qira. A'Daruil”, Kali toisti nimen, jonka muisti kuukausien takaisesti talvisesta kohtaamisesta, ”Leikkasit hiukseni!”, tuttu virne nousi naisen kasvoille.
Mustahaltia ei ollut muuttunut sitten viime näkemän pahemmin. Sen sijaan Kali oli muuttunut hieman. Seppä oli lihonnut piirun verran raskauden myötä, mutta eipä häntä vieläkään hyvin syöneeksi voinut kuvailla. Raskaus oli myös viimein tuonut sepälle niitä naisellisia muotoja jonkin verran. Mutta silmiinpistävin muutos hänessä lienivät hiukset, jotka olivat kaljusta päänupista kasvaneet kuukausien aikana. Tummanruskeankirjavat, suhteellisen siistit mutta epätasaiset hiukset yltivät Kalia kutakuinkin kaulaan asti, sepän saaden hiuksensa juuri ja juuri kiinni ponihännälle, jollaisella hiukset olivat tälläkin hetkellä töiden tähden.

”Siitä onkin aikaa! Tule toki sisään”, Kali jatkoi myhäillen, astuessaan pois ovenraosta, samalla kun makuukammarin puolelta löntysteli vanhin koirista, Bolormaa, katsomaan kuka kehtasi tulla vieraille päiväunien aikaan. Vanhin naaras oli ottanut suojelijan roolin emännän lapsen suhteen, eikä Bolormaata meinannut saada millään pois vauvan lähettyviltä. Nytkin se oli ennemmin jäänyt sisälle, kuumaan ja tunkkaiseen asuntoon ennemmin, mitä mennyt muiden kanssa pihalle.
”Mikä mahtoi sinut tuoda näille kulmille?”, Huonosti nukkuneennäköinen seppä kyseli, päättäen jättää oven auki tuuletuksen tähden, ”Sentään et tällä kertaa tuonut mukanasi puolikuolleita tuttavia”.
"Juotavaa? Kellarista löytyy viileää viiniä, jos matkanteko on sinut janoiseksi saanut".


// CHOOCHOO PÄRINÄ EXPRESS ON THE MOVE //

[Crimson]

”Niinpä taisin talven pakkasilla todellakin tehdä”, noita naurahti, paremman vilkaisun suoden sepän jo kasvaneisiin hiuksiin. Ne näyttivätkin siltä, että niistä oli kannettu aavistuksen parempaa huolta mitä edellisestä takkupehkosta. Kalpana vaikutti vielä muistavan hänet, vaikka heidän viime näkemästään olikin vierähtänyt jo hetki. Eikä haltia olisi pistänyt sitä pahakseen vaikka olisikin joutunut nimensä kertaamaan. Kalilla kuitenkin lieni töittensä puolesta asiakkaita riittävän, eikä kaikkien nimiä ja kasvoja voinut aina muistaa siinä parhainkaan.
Samalla Qira pisti kuitenkin merkille, ettei Kali enää ollut pyöreässä kunnossa. Korkeintaan hieman lihonut, mutta raskauden tuoma vatsa tuolla oli kadoksissa. Seppä näytti olevan hyvissä voimissa, pirteä ja virnuileva itsensä, joten mitään ikävää kyläpäällikkö ei uskaltanut epäillä sattuneen. Hän halusi uskoa lapsen syntyneen ja pärjäilevän, ja ehkäpä hän pääsisi näkemäänkin Kalin pennun tällä samaisella vierailulla, joka nostatti aivan uudenlaisen innokkuudenpilkkeen Qiran silmiin.

Sepän tarjotessa hänelle tilaa astua sisään torppaansa, käytti Qira mielellään tilaisuuden hyväkseen. Syöjätär laski hatun päästään ja painoi sen rintaansa vasten hetkeksi, kynnyksen ylitse itsensä saatellen lämpimämmän puoleiseen pajaan. Katse vaelsi tuvan puolella, seisahtuen hetkeksi lähemmäs astelemaan koirapoloon, jolla epäilemättä kesän helteillä oli varmastikin ollut tukalat paikat pärjätä, etenkin jos sisällä nyhjäsi. Kyläpäällikkö ei antanut sievän pörröturkin säikyttää itseään, muttei hän erikseen myöskään aikonut kumartua sen tasolle, vaikka mokoma olisikin lähemmäs astellut vierasta tutkimaan tässä seisoskellessa. Ehkä sitten, jos hän ehättäisi istahtaa alas ja turre kaipaisi häneltä huomiota puoleensa.
Qira kuitenkin käännähti paremmin Kalin puoleen tuon kysellessä millä asioilla hän näillä main liikkui, Syöjättären naurahtaen heleästi, kun puheena käväisivät puolikuolleiden matkassa raahailu.
”Sentään, tällä kertaa en ole joutunut vielä törmäämään itseään satuttaneisiin”, hän hymyili vilpittömästi onnellisena siitä, ettei matkan aikana ollut ehättänyt sattua mitään ikävää vielä tähän hätään, ”Vanha kansani elää yhä Mor vuorten kupeessa. Voisi kai väittää, että olin niin sanotusti tapaamassa sisariani. Satuit käväisemään mielessäni tämän tähden, joten päätin pistäytyä kulmillasi ennen kuin kotimatkaa takaisin pohjoiseen lähden taittamaan”, Syöjätär hymisi leveästi hymyillen selitellessään paikallaolonsa syytä, takkinsa alta vilauttaen sitä lumottua rannerengasta, jonka hän Kalilta oli saanut puheidensa lomasta.

”En pistäisi pahitteeksi viinitarjoustasi, jos raaskit sitä varastoistasi minulle tarjota. Lasillinen miellyttävässä seurassa tuskin pahaakaan tekisi, johan tässä on kuumakin! Ja mielelläni haastattelisin sinua hieman kuulumisistasi – minun silmiini kun näyttää siltä, että perheessäsi saattaa olla uusi jäsenkin”, Qira naurahteli riisuen laukkunsa olaltaan ja takkinsa olaltaan, ja laskien ne hattunsa kera läheiselle tuolille odottamaan toistaiseksi käydessään taloksi. Hän korjaili nopeasti paidanhelmaa paremmin housujensa reunan alle, ja nosti sitten katseensa paremmin Kalin puoleen muutaman askeleen lähemmäs ottaen.
”Haittaako että sidoin ruunani pajan varjoon? Voin käydä siirtämässäkin sen, minun pitäisi joka tapauksessa varmaan tarjota sille vettä ennen kuin itse istahdan alas. Sinulla on varmaan kaivo jossain nurkillasi, tai sadevettä tynnyrissä? Ja ämpäri lainaksi?” Qira tiedusteli. Hän voisi käydä tarjoamassa konille vettä, ja Kali saisi hetken valmistella viininsä tarjoiltavaksi.


//CHOOCHOO MAKE SOME ROOM HERE COMES THE LESBIAN GODDESS WITH A BROOM! Kelaa kun Qira oiskin karauttanu paikalle jollain luudanvarrella//

[Aksutar]

Kali hymähti pienesti, Qiran kertoessa vanhan kansansa elävän yhä Mor vuorten kupeessa. Mustahaltiat eivät omanneet kovin positiivista mainetta edes Cryptissä ja kaikki tiesivät, millainen väki asusti Mor vuorten kupeessa, joten sepän oli parempi olla esittämättä kysymyksiä. Hän oli oppinut jo ajat sitten, varsinkin Delathoksen seurassa sen, ettei sitä aina kannattanut tietää kaikkea kaikesta. Ei hän tekemiensä helyjen ja aseidenkaan perään kysellyt muuta kuin tarvittavan ja seppä myös pysyi hiljaa niin kauan, kun vain sai rahansa. Ei häntä kiinnostanut asiakkaidensa taustat ja todelliset henkilöllisyydet.
”Toki! Vieraita varten sitä olen säästänyt —— no hyvä on, valehtelen. Minulla itselläni ei vain ole viimeaikoina ollut aikaa kaikkea alkoholipitoista kaapeistani tuhota”, Kali hymisi, seuraillessaan kuinka mustahaltia vaatetustaan vähensi. Ah, kuinka kaunis näky tuo olikaan – tai sitten Kali oli vain naisennälkäinen kaikkien näiden kuukausien jälkeen. Viimeisimmät asiakkaatkin olivat olleet vain partaleukaisia miehiä.

”Ei haittaa yhtään! Sen pitäisi jopa pysyä varjossa loppupäivän siinä sijoillaan. Minulla on kaivo takapihalla, kivenheiton päässä, jos haluat ratsullesi viileää vettä. Mutta talon vierustalla on sadeämpäri, mutta se vesi on päivien paahteessa varmasti lämmennyt. Ämpäreitä löydät talon kulmalta”, Seppä ohjeisti nopeasti, Qiran kysellessä ratsunsa juomisen perään, ”Talon takana on myös uusi paali heinää, jos haluat antaa sille jotain syötävää — jos se siis on kasvissyöjä. Tarkoitus oli käyttää pahnoja koirien makuualustaksi aitaukseen, mutta eivätpä ne pahemmin ole kaivanneet sitä”, Kali lisäsi.
”Minä haen sillä välin meille viinin. Tule keittiöön sitten, siellä on viileämpää mitä tässä työtuvan puolella”, Pisamakasvoinen ohjeisti ja lähti itse jo keittiön puoleen. Bolormaa puolestaan nuuhki vieraan matkatavarat huolella, ennen kuin tuhahtaen päätti palata makuukammarin puoleen vahtitehtäviinsä.

Sillä välin kun Qira katsoi ratsunsa perään, Kali kävi kyökin kellariluukun kautta hakemassa heille kannullisen viileää valko- ja punaviiniä. Keskisuuret tynnyrit olivat yhä lähes täysiä, sillä sepällä ei ollut enää yksinkertaisesti aikaa juoda niin kuin ennen vanhaan. Toki hän illan päätteeksi lasillisen tai pari ehätti ottaa, mutta ei hän ollut kuukausiin kokenut minkäänlaista krapulaa aamutuimaan. Kellarista hän otti tarjottimelle myös mukaansa muutaman kuivaliha lastun, sekä kaurakeksejä ja kuivattuja hedelmiä. Raskauden aikana Kali oli tykästynyt kaikkeen makeaan, eikä raskauden jälkeen ollut viitsinyt luopua herkuttelusta.
Näiden antimien kanssa seppä kapusi takaisin keittiöön, sulkien puisen lattialuukun perässään ja vetäen keittiön maton takaisin sen päälle. Tarjotin asetettiin pöydälle, Kalin kääntyen hakemaan kaapeistaan kaksi juomapikaria heitä varten, kävellen niiden kanssa takaisin pöydän ääreen ja istahtaen itse jo alas lepuuttamaan jalkojaan.

Ja kun Qira saapui keittiöön, kohosi se virne jälleen sepän kasvoille.
”Minulla ei olekaan käynyt vieraita pitkiin aikoihin… Asiakkaita toki, mutta en edes muista milloin viimeksi joku olisi muuten vain kylään tullut”, Kali hymisi, kädellään viittoen mustahaltiaa ottamaan sijan pöydän äärestä ja valitsemaan mieluista juotavaa ja syötävää.
”Ja sattuneista syistä en ole edes yhden yön vieraita raahannut kotiini kuukausiin”, Kali jatkoi, ”Esittelisin hänet sinulle, mutta hän nukkuu paraikaa. Jahka pienoinen herää, voin näyttää sinulle suurimman saavutukseni”, Nainen naurahti, ollen vilpittömästi onnellinen siitä, että oli edes kyennyt synnyttämään elävän lapsen. Vielä kun hän onnistuisi pitämään pojan elossa!
”Mitä kylääsi kuuluu?”, Kali päätti jatkaa jutustelua, ”Toivottavasti valtakuntaa repivä sota ei ole käynyt teille liian raskaaksi”.


// :DDDD VOI APUA! Kali vaan kattonu silleen ”Mäkin haluun tommosen”. LESBIAN GODESS IS WELCOME YAS Kali be lyek hearteyes //

[Crimson]

Demonitar kallisti päätään pienesti, nyökäten ohessa Kalin varmistaessa, että koni saisi pitää paikkansa talon vieressä. Eiköhän se siinä hetken viihtyisi, ja saisipa levätä rinneseikkailujen jäljiltä. Seppä opasti nopeasti myös mistä noita löytäisi vettä, ämpäreitä ja vieläpä heinääkin, jota hän voisi halutessaan käydä noukkimassa ruunalle evääksi.
”Tee se, minä viivyn pihalla ihan pienen hetken ja etsin sinut sitten käsiini. Kiitos jälleen Kali, harva kestitsisi kaltaisiani kattonsa alla näin avokätisesti, ja minä todella arvostan sitä”, mustahaltia hymyili suloisesti, seuraillen hetken sepän perään ennen kuin itse lähti sitä ämpäriä ensitöikseen etsimään pajan nurkalta.
Ruumiillista työtä pelkäämättä kyläpäällikkö painelikin ämpärin kera kaivolle, täyttäen sen viileällä vedellä piripintaan asti. Loitsu pitäisi loiskeet sen sisällä, eikä yksikään pisara pääsisi karkaamaan ämpäristä maata kostuttamaan! Takaisin tullessaan hän poimi kainaloonsa vielä reilun nipun heiniä paalista, jonka olemassaolosta Kalpana oli hänelle vinkannut hetki sitten. Qira toimitti rauhassa tähän saakka talon vierellä odottaneelle ruunikolle palkkionsa matkan tekemisestä, hevosen selvästi arvostaen emäntänsä huolenpitoa käydessään luokseen tuotuun veteen hetimiten käsiksi. Kyllä se pärjäisi, ja eihän Syöjätär kaukana ollut ja voisi poiketa sen luona vielä, mikäli hän täällä pidempään aikoisi viipyä.

Qira silmäili hetken pollen menoa, askeltaen sitten kuitenkin takaisin sisälle tupaan, jottei talon emännän tarvinnut odotella häntä suotta pidempään. Tavarat olivat yhä paikoillaan, koira tosin vaikutti olevan tiessään, tummatukkaisen astellen kaikessa rauhassa sinne kyökin puoleen Kalin ohjeistamalla tavalla. Sielläpä seppä häntä odottikin jo, pitkänhuiskean virnistäen tuolle vietellen takaisin kun häntä peremmälle viitottiin.
”No, täytyyhän jonkun se kolo täyttää elämästäsi”, Syöjätär hymisi istahtaessaan alas pöydän ääreen, mihin hänelle oli juomapikari katettu. Hänen katseensa kiersi myös niissä eväissä, joita seppä oli tarjolle asettanut, vaikka eihän tuon olisi hänen vuokseen tarvinnut mitään ylimääräistä esille laittaa. Omatoimisesti sinisilmä tarttui ensimmäiseen kannuun, nuuhkaisten sen sisältöä ensin, kunnes päättäväisenä kaatoi itselleen siitä pikarillisen punaviiniä näin alkuunsa. Hän valitsi myös kämmenelleen muutaman kuivalihan ja hedelmän palan, jotka hän aikoi alkuunsa nauttia, mutta täytyisihän hänen myös maistaa niitä keksejä tarjoiluvadilta ihan vain muodon vuoksi. Samalla noita kuunteli Kalia, vaikuttaen selvästi ilahtuneelta Kalpanan myöntäessä omatessa talossaan pikkuisen. Ja lapsistahan Qira piti, nuo olivat niin viattomia ja mielenkiintoisia tarinoitaan etsiessä, siinä missä aikuisista oli usein aihetta pelkkään kiukkuun ja huokailuun. Ah, kun siitä oli jo niin kauan, kun Avellana oli ollut syliin sopiva, tytön muistuttaen pitkälti äitiään näinä päivinä. Ja Theodluin oli myös jo nuori miehen alku. Niin se aika vain vieri eteenpäin.

”Mutta tietenkin! Eihän meidän sovi pentua suotta herätellä, ne tarvitsevat paljon unta vielä ollessaan pieniä”, Syöjätär hymisi onnellisena, maistaen hedelmänpalaa hymyillen, ”Minä niin mielelläni näkisin pikkuisesi! Siitä on pitkä tovi kun oma tyttäreni suostui sylissäni istumaan viimeksi, hän on kuitenkin jo määrätietoinen nuori nainen eikä mikään pikkutyttö enää.”
”Meillä kaikki on hyvin pohjoisessa, sota ei hirveästi rajoillemme ulotu onneksi, enkä minä pahakseen pistä puolueellisia matkaajia, kunhan eivät Elwoodissa aiheuta ongelmia. Mutta kukapa nyt pimeillä mailla haluaisi tieten tahtoen alkaa henkeään pantiksi pistämään – kyllä meillä on keinomme pärjätä.” Qira kertoi maistellessaan niitä herkkuja ja viiniä, jotka sillä hetkellä veivät kyllä kielen mennessään muuten tylsän ruokavalion jäljiltä mihin oli täytynyt tyytyä omiensa keskuudessa.
”Minulla on ollut vähän yksinäistä perhetuttuni pojan lähtiessä omille teilleen, sen tummatukkaisen pojankoltiaisen joka seurassani täällä talvella oli, jos hänet vielä muistat. Tyttäreni isästä ei myöskään ole kuulunut, mutta onneksi minulla on kuitenkin ystäviä Elwoodissa”, noita vielä lisäili edelliseen kertomaansa, hetkeksi huuliaan mutristaen merkiksi vilpittömästä murheestaan miehien perään. Tietenkin hän kantoi huolta molemmista iäti, aivan sama, vaikka he olisivat olleet erossaan toisistaan vuosia tai vuosikymmeniä!
”Mutta kerro minulle! Oliko synnytyksesi hankala? Olihan sinulla läheisiä täällä auttamassa kuitenkin? Entä oletko jo selvillä, kuka pennun isä on?” Noita tiedusteli intoaan pidätellen, silmänsä suurina katsellen Kalia odottavaisena kysymystensä suhteen. Tietenkin häntä kiinnosti, hän oli aivan kaamea täti-ihminen sille päälle sattuessaan!


//Ja niin Qira lumos Kalin kuistiluudasta lentävän vempeleen. Nyt paritetaan nää, Qira tulee pitään Kalista huolta kun Deli on tommonen hulttio//

[Aksutar]

Kali naurahti vilpittömän iloisesti Qiran kuvaillessa täyttävänsä kolon sepän elämästä. Sen tuo tummahipiä todellakin teki juuri nyt, Kalin ollen todellakin iloinen, että sai edes jonkun juttuseurakseen. Ei hänellä käynyt vieraita varsinaisesti, ainoa vakituinen kasvo oli Delathos ja sekin lurjus vieraili niin harvoin – joskin, Kali kyllä ymmärsi, ettei haltioiden armeijaan kuuluva pakkasherra ehtinyt tai edes voinut vierailla hänen luonaan viikoittain, hyvä jos edes kerran kuussa. Ehkä Kalin olisi korkea aika hankkia enemmän ystäviä, jotka voisivat häntä tulla tapaamaan silloin tällöin…
Qira oli kuitenkin ymmärtäväinen sen suhteen, ettei ”pentua” sopinut suotta herättää. Seppä virnisti pienesti tuolle kuvaukselle, pitäen siitä jopa enemmän mitä termistä vauva. Mutta hänelle tuli yllätyksenä, että mustahaltia omasi myös omaa jälkikasvua. Ei sen kai olisi pitänyt olla niin suuri yllätys loppupeleissä, mutta jostain syystä Kali oli olettanut, että Qira oli enemmänkin niitä… Lapsia syöviä tyyppejä. Mutta se oletus taas todisti, kuinka tyhmä ja stereotypioiden orja seppä oli toisinaan.

Se oli jokseenkin jopa liikuttavaa kuulla, kuinka tämä pelottavaksi luokiteltava noita kertoi, kuinka yksinäistä hänellä oli toisinaan. Kali tunsi samoin, eikä voinut kuin hymyillä ymmärtäväisesti kyläpäällikön kertoessa tarinaansa, sepän samalla kaataen itselleen pikarillisen valkoviiniä, jonka nainen joi melkein saman tein puolilleen.
”Ah! Muistan hänet kyllä. Lienee kai kiitos sinulle ja hänelle, että se kolmas, käsipuolinen, on yhä hengissä”, Kali virnisti, Qiran muistutellessa tummatukkaisesta nuorestamiehestä. Mikä ikinä tuon nimi nyt olikaan, Kali ei tähän hätään muistanut, muuta kuin että hänen etunimensä alkoi T-kirjaimella.
”Hyvä kuitenkin kuulla, ettei teillä ole ollut hätää sodan suhteen”, seppä hymisi, ottaen itse yhden kaurakeksin syötäväkseen, ennen kuin tummahipiä vastakysymyksiä esitti.
”Hmm’m, synnytys oli suhteellisen hankala ja yllättävä. Enhän minä edes tiennyt, koska se poika ulos aikoisi, mutta lieni onni onnettomuudessa, että paikalla sattui olemaan tuttavia kun se tapahtui. Heidän ansiostaan minä, sekä poika, olemme yhä elossa”, Kali aloitti, päättäen olla kertomatta kaikkia yksityiskohtia, ”Tuttavia, nimenomaan. En… varsinaisesti omista läheisiä, vain pari ja he kaikki ovat kiireisiä siellä täällä”.
”Tiedän kyllä, kuka isä on. Poika omaa jo selvästi hänen piirteitään, kuten silmät, tummempi hipiä ja suipot korvat”, Kali jatkoi, ”Se puolikuollut käsipuoli, jonka tänne raahasitte. Hän on äpärän isä. Mutta mokomaa ei ole näkynyt muutamaan kuukauteen – en tosin syytä häntä siitä, Delathos kun omaa tehtäviä muualla. Sentään hän tuo valuuttaa aina käydessään”.

”Mutta, sinulla on siis kokemusta lasten kasvatuksesta?”, Kali kysyi pian, ”En itse… Ole oikeastaan perehtynyt tähän. Lapsi ei muutenkaan ollut suunniteltu, vaikka omasta puolestani tervetullut — en koskaan uskonut tulevani raskaaksi, pitkään jopa vaikutti etten kykenisi, kunnes se sonni onnistui siinä missä muut eivät”, Seppä virnisti.
”Rehellisesti sanottuna minulla ei ole ystäviä, joilta voisin kysyä lapsenkasvatuksesta. Joten, osaatko sinä sanoa nopeasti, mihin kannattaisi varautua?”, Kali naurahti, ”Kai yölliset itkut helpottavat ajan edetessä? Olen niin uupunut, en ole saanut tehtyä töitä kunnolla. Lapsessa ja koirissa on jo oma hommansa, siihen päälle vielä raskas työn… En tiedä kestänkö tätä kauan yksin. Palkkaisin kyllä apupojan pajalle tai piian katsomaan lapseni perään, jos minulla olisi varaa moiseen”, Pisamakasvoinen hymähti, samalla kun nosti pikarin huulilleen ja kulautti loputkin juomastaan alas kurkustaan.


//LENTÄVÄ VEMPELE! Jossa on propelli. JA ÄLÄ SANO TOMMOSII MULLE KOSKA OON 100% IN LETS DO IT dem lesbian moms now //

[Crimson]

Kali vaikutti välittävän aidosti hänen tuntemuksistaan, mikä oli sinällään yllättävää. Ehkä se johtui vain Qiran tavasta ajatella kuinka hän hymyili kaikille, muiden silti vieroksuen häntä ihonvärinsä ja perimänsä tähden. Ei hän niin kamala ollut, vaikka omasi nimiä ja magian taitajista ajateltiin useimmiten vain pelkkiä hirveitä asioita. Kali muisti myös Theon, mikä nostatti lämpimän hymyn tummahipiäisen kasvoille. Vaikkeivat he samaa verta olleetkaan, oli haukansilmäinen nuorukainen hänelle kaikesta huolimatta kuin oma poika, oma jälkeläinen, josta välittää ja jota rakastaa äärettömiin saakka.
Qira pisteli kuivatun hedelmän parempiin suihin, keskittyen suurin silmin katselemaan Kalpanaa tuon kertoessa paremmin poikansa synnytyksestä. Tietenkin se sai mustahaltian huulet jälleen mutristumaan, sepän kertoessa itse h- hetken olleen hankala ja kaiken lisäksi vieläpä yllättävä. Qira olisi toivonut tietenkin Kalin synnytyksen sujuneen ongelmitta, ja olleen helppo. Sentään joku oli ollut auttamassa naista hädässä, Elwoodin haaskalinnun tietäen hyvin kuinka hankalaksi lapsen ulos tuuppaaminen parhaillaan päätyisi.
”He ansaitsisivat kultamitalin paikalla olosta! Voi kuinka onnellinen olenkaan, että sinä ja poikasi voitte hyvin”, tummatukkainen suorastaan hehkui onneaan.

Oli myös selvää kuka poikalapsen isä oli. Se tummahipiäinen, suurisuinen rontti, jonka Qira oli kaupunkiin saakka Theon kera saattanut aikaisemmin. Sentään lapsella oli isä, mustahaltia piti sitä tärkeänä seikkana, vaikkei toinen sukupuoli olisikaan osallistunut liiammin pennun kasvatukseen. Tuskin Avellanan vampyyriverinen isä oli edes kotikonnuillaan pyörinyt, mutta heidän liittonsa taisi olla täysin eri maata kuin Kalpanan ja tummahipiäisen käsipuolen.
”Se sonni – älä viitsi! Hänhän oli varsin karismaattinen tapaus, vaikken siten miehistä välitäkään”, noita vihjaili pikaristaan reilun kulauksen ottaen hymyillen, vaikka olisi tehnyt mieli hekotella Kalin sanoille.
”Olen onnellinen siitä että olet kuitenkin elossa yhä. Tämä maailma menettäisi paljon, jos taitavat kätösesi olisivat siten vain kuihtuneet maaäidin huomaan”, kotkaemo hymisi kuitenkin tyytyväisen oloisena.

”Kyyyllä minä tiedän lasten kasvatuksesta yhtä jos toista. Tyttöni olen kasvattanut pienestä pennusta saakka yksin, ja ollut apuna muiden pienokaisten kanssa tarvittaessa. Meillä on läheinen perheyhteisö Elwoodissa, vaikkei sitä ensimmäisenä niin synkästä paikasta uskoisi.” Mustahaltia kertoi, ymmärtäen kyllä mahdollisten vinkkien tarpeen näin varhaisessa vaiheessa esikoisen kohdalla. Rääkyvä lapsi kun osasi olla ikävä tapaus, etenkin keskellä yötä.
”Itkut kyllä hellittävät, ensimmäinen vuosi on kaikista rankin, mutta vaivannäkösi susiemona palkitaan kyllä. Sen lupaan”, noita hymisi lasillisensa loppuun nauttien sekä kuivalihan palaset parempiin suihin, ”Sitä paitsi, eihän poika kauaa pienenä pysy.”
”Oletko kokeillut kapalointia? Sillä on tapana rauhoittaa ja se voisi auttaa itkuisen pennun kanssa etenkin öisin”, Qira tiedusteli Kalilta pikariaan käydessään samalla täyttämään tällä kertaa valkoviinillä, ”Minulla oli sinulle itseasiassa myös mukana lahja, käsityö sisarieni luota, josta voisi olla myös apua”, Qira lisäsi vielä kohottaen kulmiaan innostuneena ja hymyillen niin leveästi kuin vain suinkin kykeni. Eihän hän tiennyt kuinka taikauskoinen Kali oli, mutta tietenkin kotkaemolla oli itse noita-akkana vahva usko kaiken maailman hölynpölyyn ja taikakaluihin, joiden iloja hän halusi jakaa myös muille. Ja mikäpä olisi ollut sen parempi lahja, kuin käsityö jonka eteen oli nähty vaivaa!
”Toin sinulle unisiepparin, jotta saisitte nukkua yönne levollisesti. Se ripustetaan sängyn yläpuolelle ja se pitää pahat unet tiessään”, Syöjätär kertoi innoissaan ojentuen samalla poimimaan itselleen kaurakeksin.


//Propelli luuta, ainoa lajiaan, kenelläkään ei ole samanlaista. Kali on tieteen edelläkävijä. JA NO SIIS NIIN NO NIIIIIIIIIN :3c//

[Aksutar]

”Todella! Mutta ei hätää, palkitsin heidät kyllä lahjoin”, Kali naurahti, Qiran ollessa sitä mieltä, että paikalle sattuneet avunantajat ansaitsivat kultamitalin. Seppä ei tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman heitä – ei hänellä ollut ketään, jota olisi voinut avuksi pyytää tai edes osannut pyytää ajoissa paikalle. Vaikka synnytys oli kestänyt aikansa, oli sen alkaminen tullut yllätyksenä hänelle.
”No, onhan siinä miehessä karismaa noin kusipääksi”, Kali hymisi, pistäen kyllä merkille mustahaltian kommentin miehistä ylipäätään. Ja sekös sai sepän kiinnostumaan ja vilkaisemaan kyläpäällikköä uudestaan sillä silmällä.
”Se oli kyllä koettelemus, mistä olin iloinen selvitessäni. Mutta älä huoli, ei minua niin helpolla hengiltä saa”, Seppä virnisti, ”Aion pysyä teidän pidempi-ikäisten kiusana tasan niin kauan, kunnes ikäni loppuu kesken”.

Qiralla oli kuin olikin kokemusta lasten kasvatuksesta, niin oman lapsensa kuin muidenkin avustamisesta. Läheinen perheyhteisö kuulosti joltain, mitä Kali olisi kaivannut kipeästi ympärilleen juuri nyt. Vasta näin jälkikasvua saatuaan sitä ymmärsi, kuinka huono idea olikaan pitää suhteet kepeinä ja tuttavat vain tuttavina. Ei hänellä varsinaisesti ystäviä ollut ja sukuahan hänellä ei tällä mantereella ollut — toivottavasti.
”Ei uskoisi ei. Olen kuullut matkaajien kauhutarinoita Elwoodista, kuulemma syötte omat lapsenne tai uhraatte demoneille”, Kali virnisti, mainitsematta sitä että ehkä oli saattanutkin joskus uskoa noita tarinoita ja tietoisesti pysynyt kaukana Elwoodista.
Seppä kuitenkin kuunteli tarkkaan Qiran kertoman, kyläpäällikön mainitessa itkun hellittävän aikanaan, mutta ensimmäinen vuosi tulisi olemaan rankin. Se oli varmaa, Kalin jopa huokaisten pienesti silkasta ajatuksesta. Hän oli jo nyt väsynyt, mutta vielä pitäisi jaksaa kymmenen kuukautta tätä hullunmyllyä ja lähes joka päivä pelätä, että lapsi sairastuisi tai jotain kamalaa tapahtuisi, mistä pienokainen ei selviäisikään. Ehkä hänen pitäisi etsiä ammattilainen käsiinsä tai ainakin lääkäri, joka voisi varmistaa, että lapsi oli kutakuinkin terve.

”… Kapalointia?”, Seppä toisti sanan syöjättären perässä, tehden täten suhteellisen selväksi, ettei hän edes tiennyt mitä kapalointi varsinaisesti oli. Kyllä hän kääri lapsen peittoihin – tosin näin kuumalla hän ei ollut uskaltanut kovinkaan monta kerrosta kangasta lapsen ylle kääriä. Vai olikohan sillä silti kylmä? Ennemmin viileä, kuin lämpöhalvaus, niinhän?
”Unisieppari”, Jälleen toistettiin sana toisen perässä, Qiran kertoessa lahjastaan, ”En ole ikinä kuullut moisesta – onko se jonkinlainen lumottu taikakalu?”, Vaikkei tiennyt, mikä esine oli kyseessä, oli seppä silti selvästi kiinnostunut. Totta kai häntä kiinnosti lumotut taikaesineet, olivatpa ne sitten aseita tai muita hilavitkuttimia!
Kali oli selvästi aikeissa kysellä enemmän, kun yllättäen Bolormaa haukahti makuukammarin puolelta. Ja sitä haukahdusta seurasi alkava lapsenitku, Kalin huokaisten jälleen uupuneenoloisena, vaikka seppä kyllä virnistikin sen myötä.
”Bolormaa on lapsenvahtini. Se tulisi pian hakemaan minut, ellen lapsen luo pian ilmestyisi”, Seppä selitti samalla kun nousi ylös sijoiltaan, itse koiran jo jokseenkin hätääntyneenoloisena kipittäen keittiön ovelle haukahtamaan uudemman kerran, kunnes se juoksi takaisin makuukammariin.

”Tullaan tullaan…”, Seppä mutisi koiralleen, ”odotapas hetki”, kuului lisäys, joka oli tarkoitettu mustahaltialle.
Seppä poistui hetkeksi keittiöstä, mutta palasi pian paikalle kera ähkivän ja vähän väliä rääkäisevän nyyttinsä. Jokin oli herättänyt pojan uniltaan, mutta Kali ei tiennyt mikä – ainakaan lapsi ei haissut siltä itseltään, joten se tuskin oli vialla. Bolormaa seurasi emäntäänsä kuin varjo, kuono lähes kiinni Kalin sylissä olevassa käärössä, koiran haluten varmistaa että lapsi oli ja pysyi kunnossa. Se varmaan olisi jopa nukkunut vauvan vieressä, jos Kali vain antaisi sen…
”Eipä tämä taida vielä mitään ympäristöstään ymmärtää, saatikka sitten tiedä että miellä on vieraita”, Kali puheli, käyden takaisin pöydän ääreen, tullen tällä kertaa istumaan Qiran vierelle, jotta mustahaltia näkisi pienokaisen paremmin. Bolormaa istui heidän viereensä, katsoen harvinaisen tuimasti Qiran puoleen hetken. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun Kali esitteli lapsen vieraalle, sen jälkeen kun Bolormaa oli ottanut tehtäväkseen toimia lapsen suojelijana… Joten Kali päätti pitää silmällä koiraansa, valmiina potkaisemaan mokomaa, jos se päättäisikin Qiran kimppuun yrittää.
”Oletkos siinä…”, Seppä sähähtikin koiralle, joka päästi ilmoille epämääräisen, kenties jopa turhautuneen murahduksen, ennen kuin syvän huokauksen kera pisti maaten lattialle, aivan heidän jalkoihin kiinni.

”No, tässä hän on… Nimenomaan ”hän”, en ole… vielä nimennyt lasta”, Kali naurahti vaivautuneesti, ”Vaikka uskonkin, että saan sen ihan itse tehdä, mutta haluaisin kai silti kuulla mitä mieltä isä olisi nimiehdotuksista – tai jos se partaleuka jopa haluaisi auttaa lapsen nimeämisessä. En sitä kuitenkaan häneltä odota, Del ei vaikuttanut turhan innostuneelta siitä että hänestä tulisi isä – vaikka tuskin tämä hänen ensimmäinen äpäränsä on, mutta ensimmäinen joka tulee väkisinkin olemaan hänen elämässään, jos haluaa vielä aseensa täällä käydä hoidattamassa”.


// uniikki propelli luuta kyllä kiitos. Kali on tommonen tienraivaaja. JA NO SIIS NO NIIN NO QiraKali on nyt sit juttu, sorry I don't make the rules //

[Crimson]

Qira oli jo kertomassa paremmin siitä unisiepparista, mutta koiran haukahdus veti talon emännän huomion puoleensa. Kali selittikin ilmeisesti hauvan olevan lapsenvahtinsa, mihin noita hymisi ihaillen. Kuinka suloista. Sentään Kalpanalla oli joku apuna katsomassa pienoisen perään, eikä tuon tarvinnut lasta pitää alati katseensa alla jossain pajan puolella töitä tehdessään.
”Ei kiirettä”, mustahaltia henkäisi, seuraten kuinka koira edellä seppä poistui keittiön puolelta tarkastamaan tilannetta toisaalle. Hän jos kuka kyllä ymmärsi pikkuisen huomion menevän itsensä edelle, eikä Qira ollut pahoillaan seuralaisensa poistuessa hetkeksi paikalta. Heillä kyllä olisi aikaa jatkaa jutusteluaan kohta jälleen joka tapauksessa.
Syöjättären korviin kantautui jo kaukaa lähemmäs lipuva lapsen vaikerointi, sekä askeleet. Mustahaltia pöydän ääressä kääntyi katsomaan paikalle nyytin kera takaisin ilmestyvää seppää, silmiinsä syttyen innostuneen pilkkeen. Hän siirtyi aavistuksen enemmän sivulle, tehden näin Kalille enemmän tilaa huomatessaan sepän aikovan istahtaa viereensä tällä kertaa. Noitahan suorastaan nojautui paremmin ylös, kuroen jo ennen kuin Kalin takamus ehätti sijalle istahtaa nähdäkseen pienen poikalapsen naisen sylissä. Kali ei kyllä ollut valehdellut puhuessaan, että pojassa oli isänsä näköä jo nyt. Hän saattoikin vain toivoa, ettei niistä kyseisistä piirteistä aiheutuisi hallaa myös Kalille ottaen huomioon missä seppä tiluksiaan piti tällä hetkellä. Ajatus sai Qiran huolestuneeksi, vaikkei hän sitä kasvoiltaan malttanutkaan näyttää sillä hetkellä.

Syöjätär ei viitsinyt kättään nostaa nyytin puoleen, kun Kalin lapsenvahti katseli häntä tuimasti kenties äidin suojeluvietistä. Eihän hän pahaa vastasyntyneelle halunnut kuitenkaan ikimaailmassa, eikä myöskään sen äidille. Mutta hän kunnioitti myös pörröturkin äidinvaistoja, niiden selvästi ollen Bolormaalle tärkeitä, vaikka Kali hätyyttelikin piskin heistä kauemmas rauhoittumaan. Siinä vaiheessa Qira rohkeni nojautua lähemmäs Kalia ja tuon pikkuista pentua, sipaisten hiuksiaan paremmin korviensa taakse, jotteivat ne olisi valuneet hänen kasvojensa tielle. Hän kohotti kättään rauhassa pientä kohti, hellin elein kääriskellen vauvan ympärillä olevia kankaita paremmin ja silitti sitä hellästi muutaman kerran vatsan päältä.
”Nimille on kyllä aikansa. Jos se köriläs yhtään sinusta välittää, välittää hän varmasti myös pikkuisesta ja osallistuu ihan mielellään nimen keksintäänkin.” Qira tuumaili hymyillen valloittavaa hymyään, selvästikään vähät välittäen lapsen valituksesta, ”Oletko miettinyt haluatko nimetä hänet ihmisten vai haltioiden mukaan? Tai jotain siitä väliltä kenties?” Haltioilla oli kyllä kauniita nimiä, mutta sopisiko sellainen Kalin suuhun? Saati hyväksyisikö pojan isä mitään ihmisten käyttämistä nimistä sille?

”Hän on oikein valloittava tapaus, katsohan nyt paremmin noita sieviä silmiä ja nenännypykkää!” Qira iloitsi, mieleensä muistuen ne hetket, kun Avellana oli vielä ollut pieni ja itkuinen puikula. Pitäisiköhän hänenkin hankkia vielä toinen jälkeläinen kun ei vielä ollut liian myöhäistä? Vai malttaisiko hän odottaa Avellanan löytävän itselleen kumppanin ja saavan omat pentunsa, joita hän voisi isoäitinä sitten apuna hoivata?
”Ja vahvat keuhkot, parku on ihan hyvästä vielä, kasvaahan hän koko ajan kuitenkin. Alati rauhallinen pikkuinen yleensä on merkki siitä, että jokin voi olla vialla, mutta tämä poikakulta näyttää ihan hyvinvoivalta tuhisijalta minun silmissäni.” Kotkaemo saneli, hymyillen seuraillen pienen elämänalun menoa, ennen kuin vilkaisi paremmin Kalin puoleen siitä ihan vierestä.
”Pojalla on varmaan nälkä”, Qira arvaili puolittain virnistäen, ”Ei minua haittaa jos haluat tässä samalla jutustellessamme ruokkia nappulan.”
”Ja voin kyllä näyttää kuinka se kapalointi hoituu myöhemmin, jos sinulta löytyy sopivan pikkuinen lakana tai täkki sitä varten. Opit sen varmasti nopeasti, kun olet muutenkin tuollainen kädentaitaja”, noita naurahti nojaten selkäänsä jälleen paremmin suoraksi, palaten myös viinipikarinsa puoleen nopeasti.


//Noidista tulee kateellisia vielä Kalin propelli luudalle. Sen jälkeen kaikki on asennuttamassa propellia sinne harjasten väliin. SORRY NOT SORRY I wouldn’t mind I mean eue//

[Aksutar]

Qira ei ainakaan näyttänyt paheksuvan sitä, ettei lapsella ollut vielä nimeä. Kali kun oli tuntenut olonsa oudoksi, kun ei ollut heti keksinyt lapselle nimeä, mutta ei hän vain osannut! Tuntui jopa väärältä päättää yksin se, millä nimellä hänelle vielä täysin tuntematon henkilö tulisi elämään koko loppu elämänsä. Tai no, kaiketi poika voisi nimensä vaihtaakin, jos ei pitäisi saamastaan…
”En tiedä. Minulle ei niinkään ole väliä, minkä kansan nimen lapsi saa, mutta jos isänsä haluaa nimetä hänet omiensa mukaan, niin tehdään sitten niin. Kunhan nimi olisi helppo lausua – tai ainakin siitä saisi helposti väännettyä lempinimen, millä lasta kutsua”, Kali virnisti, ”Ja tietenkin nimen pitää olla sopiva… mutta eipä sitä varmaan vielä voi sanoa, millainen nimi olisi hänelle sopiva”. Sinällään häntä jopa kiinnosti tietää, olisiko Delathos ollut valmis osallistumaan nimeämiseen… Se kuitenkin oli varmaa, ettei Kali antaisi pakkasherran kutsua lasta millään alentavalla tai loukkaavalla nimellä. Pitäisi kaiketi myös miettiä, kumman sukunimellä poikaa puhuteltaisiin… Ehkä parempi, jos poika ottaisi äitinsä sukunimen, niin ei varmasti tulisi mitään ongelmia sen suhteen, jos jokunen palkkamiekka N’drayerin suvun perässä sattuisi olemaan. Delathos kun eli mielenkiintoisen vaarallista elämää, mitä Kali nyt oli saanut kuuraparralta kuullakaan siitä.

Sepän katse laskeutui lapsensa puoleen, kun mustahaltia kävi mokomaa kehumaan. Olihan tuo suloinen, ainakin Kalin mielestä, mutta se taisi olla normaalia, että äiti piti lastaan söpönä? Kali ei oikeastaan ollut pahemmin välittänyt pienistä lapsista, ennen kuin itse sai yhden. Qira jopa arveli pojan olevan kunnossa ja voivan hyvin, mikä tietenkin huojensi Kalin mieltä – varmasti syöjätär nyt tiesi jotain vauvoista ja noiden hyvinvoinnin arvioimisesta, kerta mokomien kanssa oli ollut tekemisissä. Ainakin enemmän mitä seppä. Tummahipiä epäilikin, että pojalla oli nälkä, vieraan todeten ettei se häntä haitannut, jos äiti lapsensa hänen seurassaan ruokki. Kali virnisti pienesti jälleen.
”No siinä tapauksessa! Ja kyllä, näytä ihmeessä miten se kapalointi tarkalleen toimii, minun lienee paras opetella se kunnolla”, Kali naurahti, alkaen sitten availemaan löysää valkeaa paitaansa, jotta pentu pääsisi apajille. Seppä kohotti sen jälkeen poikaansa ylemmäs, mokoman käyden kovinkin tottuneesti kiinni ravinnonlähteeseen sen suuremmin epäröimättä. Sillä taisi tosiaan olla jo nälkä…
”Olin ihmeissäni, kuinka omatoimisesti ne osaavat tuon… Luulin että vauvalle pitäisi jotenkin mystisesti opettaa, miten ruokailla… Mutta kaiketi ne sen verran fiksuja ovat, kuten kaikkien eläinten pennut, että osaavat ruokaa ottaa vastaan kun sitä tarjotaan”, Seppä puheli, ennen kuin Qiran puoleen jälleen katsahti.
”Mutta se unisieppari. Millainen vekotin se on?”


// Kyllä, Kali alkaa niitä propelleja asentaan ja tienaa miljoonia. SORRY NOT SORRY INDEED //

[Crimson]

Syöjätär nyökkäsi muutaman kerran syvään, Kali kyllä kiittäisi häntä vielä! Hän kun oli kuvitellut kapaloinnin olevan äitien perustaito, mutta ehkä se oli Kalpanalle vieras koska tuolla ei muuten ilmeisesti ollut tuttavia ja äiti ihmisiä lähipiirissään. Mutta Qira auttaisi kyllä mielellään. Kali oli ihan mukavan oloinen toveri, jonka kanssa noita mielellään olisi lähentänyt välejään, vaikka heidän välillään olikin varsin pitkä välimatka taitettavana.
Qira seuraili hetken vierestä, kuinka seppä kävi paljastamaan rintaansa ja tarjoamaan lapseen sijaa ruokailla. Hienoa että Kali kykeni itse ruokkimaan poikansa, olisi ollut varmaan omanlaisensa ylimääräinen rasite palkata imettäjää tai erikseen tuhlata varojaan ruokaan mikä kelpaisi taaperolle.
”Näytän näytän, en lähde minnekään ennen kuin osaat tehdä sen”, demonitar naurahti kääntyessään jälleen paremmin puoliksi syödyn keksinsä puoleen ja antoi vieressään istuvalle parivaljakolle rauhan. Ei se häntä häirinnyt millään tavalla. Naisia ja äitejähän tässä he molemmat olivat, ja ruokapöydässä kun oltiin, niin miksei Kalpanan jälkeläinenkin olisi voinut tähän samaansyssyyn tissiä imeä maitoa saadakseen!

Tuore äiti kävikin ihmettelemään lapsen vaistoja, Qiran naurahtaen mokomalle.
”Kyllä ne hoksaavat vaikka mitä itse, ja ottavat kasvattajastaan oppia. Odotas vain kun se haluaa pistää suuhunsa kaiken minkä käsiinsä saa! Parempi pitää lattiat siistinä niin mitään hassua ei satu vahingossa”, Qira virnisti, Kalin kuitenkin ottaen palatakseen siihen unisieppariin. Tuo selvästikin oli siitä kiinnostunut, Qiran jo peläten että tuottaisi aivan hirvittävän pettymyksen Kalpanalle kun kertoisi sen olevan lähinnä pelkkää taikauskoista hölynpölyä!
”Odotas kun käväisen noutamassa sen!” Syöjätär otti nopean kulauksen vielä viinipikaristaan, katseensa intoa loistaen hypähtäen sijoiltaan ylös ja ilosta lähes hypähdellen kävi noutamassa laukkunsa pajan puolelta. Qira palasi sen kanssa takaisin Kalin luokse, heittäen penkin ylitse toisen jalkansa ja istahti näin seppään päin laukkuaan kaivellen. Hän livutti sieltä esille hellävaroen suuren kangaspalan, jonka laski pöydälle ja lähti taittelemaan sitä auki. Se piti sisällään unisiepparin, jonka kehä oltiin nyöritetty tummalla nahalla ja sen keskustaan tehty verkko oli punottu punaiseksi värjätystä langasta, johon oli pujoteltu muutama kaunis keltainen ambra. Sen alapuolella roikkui nahkanyörejä, joihin oli sidottu tuuheita tummia höyheniä, Qiran oikoen ne nyörit vasten pöydän kantta siististi.
”Tässä näin, rengas symboloi elämää ja verkko unelmia. Hyvät aatteet ja unet pääsevät tästä lävitse ja pahat unet jäävät verkkoon ansaan”, noita selitti kevyesti sormeaan livuttaen punaisen verkon päällä, ollen selvästi innoissaan kertomastaan, ”Höyhenet laskevat hyvät unet luoksemme, ja auringon noustessa verkkoon jääneet pahat unet kuolevat pois”.

”Anna anteeksi, jos odotit jotain taikauskoa ihmeellisempää keksintöä minulta”, Qira nauroi, vaikka hän itse vakaasti uskoi unisiepparin toimintaan. Mutta ei taikausko ollut kaikille. Lahja oli kuitenkin hyväntahtoinen, ja Syöjätär halusi uskoa sen suovan lempeämmät unet niin äidille kuin vastasyntyneelle, kun se oikealle paikalle ripustettaisiin.
”On se silti sievä koriste, jos ei muuta. Meripihka helmet on kerätty Aearin rannalta ja ne on hiottu mustahaltioiden käsissä. Toivon että pidät lahjasta”, noita hymyili iloisesti, malttaen irrottaa näppinsä viimein siitä unisiepparista, kun katseensa kohosi paremmin Kalin ja pikkuisen puoleen.


//Kali saa tittelin Propellimestari. Qirakin haluaa luutaansa propellin. ASIAT ESKALOITUIVAT NOPEASTI//

[Aksutar]

”Sitä odotellessa”, Kali naurahti, Qiran jo varoitellen ajasta, kun lapsokainen haluaisi pistää kaiken suuhunsa. Herran tähden, hänenhän pitäisi tehdä kodistaan lapsiturvallinen ja katsoa, ettei pentu pääsisi lähellekään pajan lattioita, varsinkaan silloin kun hän työskenteli… Ehkä siinä tilanteessa sitä tulisi todellakin kiittämään onneaan, että Bolormaa halusi niin tiiviisti pitää lasta silmällä. Kenties pientä taaperoa ei ihan joka nurkalta huomannut, mutta jos koiraemo sen perässä kulki, nenä kiinni kakaran ahterissa, niin eihän noita voinut olla huomaamatta.
Qira nousi pian sijoiltaan noutaakseen tämän edellä mainitun unisiepparin, Kalin jääden sijoilleen ruokkimaan pienokaistaan, joka toden totta tuntui olevan nälkäinen. Syöjätär ei kuitenkaan kauaa ollut poissa, palaten pian laukkunsa kanssa josta kaivoi esiin kankaaseen käärityn esineen, jota kävi pian sepälle esittelemään. Kalin silmät loistivat silkasta mielenkiinnosta, ihmisnaisen tutkien katseellaan tuota uutta ja kauniinnäköistä vempelettä, Qiran kertoen miten se toimi. Kävi ilmi, että sen toimintaperiaate lieni lähinnä taikauskoa, mikä sai Kalin naurahtamaan pienesti.

”Joskus pelkkä usko riittää”, Seppä hymisi, ”et uskokaan kuinka monta ”onnensormusta” olen hölmöille myynyt, uskotellen niiden antavan onnea kantajalleen, vaikka ne ovat vain tavallisia rihkamasormuksia”, seppä virnisti. Olihan se rumaa myydä valheellisia tuotteita, mutta joskus sitä piti saada nopeasti taskurahaa. Eipä hän niitä ollut myynyt pitkiin aikoihin tosin, nykyään kun hänellä oli jonkinlainen maine ylläpidettävänä.
Unisiepparia tarkastellessaan Kali kävi kuromaan pöydän päässä olevan kangasrätin itselleen, asetellen sen jo valmiiksi olalleen, huomatessaan lapsen olevan kutakuinkin valmis ruokailunsa suhteen.
”Pidän toki, vaikka se ei olisikaan kuin kaunis koriste”, Seppä virnisti jälleen, mutta nyt yllättäen naisen äänessä oli jonkin asteen haikeutta, ”Kiitos, se on kaunis. Minä…”, niiden sanojen myötä Kali kirjaimellisesti purskahti itkuun, täysin tyhjästä, käyden nopeasti kuitenkin vapaalla kämmenellään pyyhkimään silmäkulmiinsa muodostuneita kyyneliä.
”Minä katson sille hyvän paikan makuuhuoneestamme”, Pisamakasvoinen nyyhkäisi, naurahtaen nopeasti perään omaa emotionaalista purkaustaan.
”anteeksi, siitä… Siitä on pitkä aika kun viimeksi olen saanut lahjoja keneltäkään”, Kali aloitti, yhä niiskuttaen ja kyynelehtien, mutta nyt kuulostaen kyllä iloisemmalta, naisen lähinnä itkien kai liikuttuneisuuttaan. Ja toki, saihan hän lahjoja ja tuliaisia Delathokselta, aina silloin kun käsipuoli ehätti käymään, mutta Delathos oli nyt poikkeus muutenkin.
”Ja pitkä aika siitä, kun olen viimeksi edes saanut vieraita, jotka eivät ole täällä vain keskustellakseen työasioista”, Seppä lisäsi, samalla kun nosti ruokailunsa päättäneen pienokaisen olkaansa vasten, alkaen silittelemään tuon selkää. Sentään hän osasi ja tiesi röyhtäyttää lapsen ruokailun jälkeen!


// Propellimestari :D:D:D:DD KYLLÄ! Qira saa kuule propellin luutaansa. Ja propellia muutenkin. eikun. ASIAT ESKALOITUIVAT NOPEASTI Mutta se on se ”Kelaa hei” efekti. Näin niiku tervetuloa takas foorumille, miten ois uus paritus //

[Crimson]

”Mutta tietenkin”, Qira hymyili Kalille, silmäillen onnessaan toista, hymynsä leviten virneen tapaiseksi, kun Kali kertoi niistä onnensormuksista. Hän olisi kyllä niitä käyttänyt ja viimeisen päälle uskonut niiden tuovan onnea, olipa kyseessä ollut kuinka rihkama tahansa. Mutta hän nyt oli muutenkin sellainen joka uskoi vaikka mihin outouksiin, joita toiset eivät pitäneet lainkaan tosina. Sillä hetkellä Syöjättärelle oli kuitenkin tärkeintä, että Kali piti hänen lahjastaan, mustahaltian kulman käyden kuitenkin hienoisesti kohoamaan haikeiden sävelien tähden.
Tähän saakka väsymyksestään huolimatta iloisenoloinen seppä purskahtikin yllättäen itkuun. Noita ei kuitenkaan hätkähtänyt siitä, vaan nosti toisen kätensä lempeästi silittämään Kalpanan hartiaa naisen samalla lohduttaen hymyillen nuoremmalleen. Hän tunsi ymmärtävänsä Kalia harvinaisen hyvin, harva kävi hänenkään luonaan tarkoituksella vierailulla, ellei omannut työasioita tai muuten huolenaiheita, joista puhua. Nyt kun Theokin oli kaukana poissa Elwoodista äitinsä tavoin, oli Avellana ainoa joka säännöllisesti vieraili äitinsä luona. Siksi Qira kenties näki itse tärkeänä vierailla muiden luona ja ylläpitää suhteita omasta puolestaan, pitäen yleensä huolta myös siitä ettei niinä kertoina puhuisi työasioista muiden kanssa, vaan olisi vilpittömästi iloinen saadessaan kuulla ystäviensä kuulumisia ja vaihtaa niitä omiinsa.

”Voi ystävä rakas, ei sinun tarvitse pyytää ilonkyyneliäsi keneltäkään anteeksi”, Qira naurahti lempeästi ja nojautui lähemmäs Kalia, yhä toisen naisen hartiaa silitellen kaikessa rauhassa. Sepän pienoinenkin sai siinä ohessa ruokailunsa loppuun, mustahaltian sinisenä hohtavien silmien katsellen hetken Kalin hartialla pötköttävää pentua.
”Olen otettu siitä että pidät lahjastani, ja että vierailuni merkitsee sinulle jotain. Pelkäsin että suivaantuisit, kun tänne ykskaks yllättäen ilmestyisin kuokkimaan tällä tavalla vaistojeni ajamana vilkaisemaan, kuinka pärjäilet. Ja hyvä että tulin, sillä olisin katunut kotonani ennen lepäämään laskeutumista, jos en olisi tullut.” Syöjätär puheli rauhallisella äänellä, välittävän katseensa laskien sanojensa lomassa Kalin kasvoille. Heidän naisten ja äitien piti pitää yhtä kaikesta huolimatta. Kali tarvitsi apua, jos halusi pitää työnsä ja kasvattaa terveen pojan, ja viimeaikaisten sattumien varjolla noidalla oli sellainen tunne, ettei poikalapsen isä pääsisi aivan heti, jos pitkään toviin edes vierailemaan täällä uudelleen.

”Sinä olet hieno ihminen ja vahva nainen Kali, ja minä mielelläni olisin ystäväsi ja vierailisin luonasi useamminkin, jos sinä haluat olla minun ystäväni.” Qira sanoi suoristaen ryhtiään, mutta hän ei laskenut lempeää otettaan ruskeatukkaisen hartialta vieläkään kunnolla alas. Elwood pärjäisi milloin vain ilman häntäkin, jos Syöjätär olisi poissa useammin. Mitä vain ystävien eteen, niinhän?


//Propellit pyörimään! JES! Qira is now excited. HOMMA LÄHTI NIIN SANOTUSTI LAPASESTA. Se on se nimenomaan, tässä me mennään taas kohti turmiota :3//

[Aksutar]

Kali pärskähti hymyillen, Qiran kertoessa, ettei hänen tarvinnut kyyneliään anteeksi pyydellä. Kyllähän seppä sen tiesi, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan. Se oli vain jostain jäänyt tapa, kenties lapsuudestaan, jossa äitinsä saatikka isänsä eivät pitäneet siitä jos Kali kyynelehti syystä tai toisesta, joten moista ruumiintoimintoa piti aina pahoitella.
”Vierailusi merkitsee minulle enemmän kuin uskotkaan”, Seppä nyyhkäisi, yhä toisella kämmenellään niitä kyyneliä poskiltaan pyyhkien. Qira sai vierailunsa syyn kuulostamaan vielä henkilökohtaisemmalta, kertoessaan kuinka olisi varmasti katunut kotiin päästyään, jos ei olisi poikennut tämän kautta. Kyseessä ei ollut siis pelkkä ”satuin kulmille” piipahdus, vaan päätöksen vaatinut mutka matkassa. Ja sekös lämmitti sydäntä entisestään!

Tummahipiä meni jopa niin pitkälle, että kertoi olevansa mielellään jopa ystäväksi luokiteltava taho sepälle, mikä sai kädentaitajan naurahtamaan pienesti.
”Minulla ei kyllä turhan montaa ystävää ole”, Kali hymähti, samalla kun lapsi sai ylimääräiset kaasut ulos itsestään suun kautta, sepän pyyhkien pojan kasvot sitten olalla olleeseen pyyhkeeseen, vauvan näyttäen jälleen tyytyväiseltä elämäänsä, ainakin hetken.
”Joten olisin jopa otettu, jos kaltaisesi kylän suuri päällikkö haluaisi itseään ystäväkseni kutsua. En kuitenkaan halua, että perääni suotta murehdit – vierailusi olisivat toki tervetulleita, mutta ei sinun sitä varten arkeesi tarvitse aikaa raivata”, hän jatkoi, samalla kun laski pojan olaltaan syliinsä, oranssisilmäisen äpärän jääden nyt ihmeissään tuijottamaan tätä tummanpuhuvaa vierasta.
”Haluatko pidellä häntä?”, Kali pian kysyi, nyt kun vauva oli hereillä ja näennäisesti tyytyväinen, eikä tulisi ateriaansa röyhtäisemään vieraan syliin.


// PÄRRRRRRRRRRRRRR PYÖRII PROPELLIT. Ja siis, eiks me jo kauan aikaa sitten todettu et ne lapaset on hukkunu jo? Nyt mennään eikä meinata suotana //

[Crimson]

Lämmin hymy naisen kasvoilla säilyi Kalin puhuessa, noidan sydäntä aavistuksen kolhaisten kuulla ettei Kalilla ollut kamalasti ystäviä. Sepän nimittäessä häntä suureksi kyläpäälliköksi ei Qira kuitenkaan voinut olla naurahtamatta. Hän nosti käpälänsä viimein Kalin hartialta, ja kävi pyyhkäisemään sillä tummia hiuksiaan paremmin korvansa taakse kainosti elehtien.
”Älä sinä siitä huoli, minulla on ystäviä oudommissakin kolkissa tätä maata kuin sinä toisella puolen koko valtakuntaa”, mustahaltia hymisi suloisesti, sinisen silmäparinsa laskien Kalin sylissä lepäävään lapseen. Poika vaikutti tyytyväiseltä oloonsa jälleen, joskin lieni pelkästään ajankysymys milloin pentu päättäisi taas ilmoittaa olevansa jotain vailla tavalla tai toisella valittaen.
Syöjätär ei kuitenkaan saanut silmiään irti suloisesta pallerosta, ainakaan ennen kuin Kalin kysymys sai hänet vilkaisemaan naisen kasvojen puoleen paremmin.
”Mutta tietenkin! Olisin otettu”, Qira henkäisi ilahtuneena, käsiään ojentaen paremmin esille, jotta Kali sai lapsensa ojennettua hänen syliinsä vuorostaan. Ja kuinka tottuneesti haltia pitelikään pikkuista, hellästi ja varoen tukien tuon pienen elämänalun lepäilemään itseään vasten, samalla leveästi hymyillen ihmeissään olevalle lapsukaiselle. Mutta se hymy näytti myös lopulta tarttuvan pienille kasvoille.
”Sinustakin kasvaa vielä takuulla käsistäsi lahjakas, ja yhtä vahva kuten isästäsi, odotas vain”, noita lausahti varmana hymisten, pojan nenää hipaisten omallaan.

”Ei varmaan ole asuinpaikkasi suhteen kuitenkaan suotuisaa, että majailisin täällä usein, vaikka ilmeisesti asiakaskuntasi onkin laajemman puoleinen eikä keskity pelkästään Nahoriin.” Qira virkkoi viimein jälleen Kalille äänessään selvää vakavuutta. Ei hän halunnut tuoda ongelmia Kalille sillä, että täällä luuraisi jatkuvasti, mutta tuskin satunnaiset vierailut kuitenkaan haittasivatkaan. Sitä paitsi, tuskin kukaan häntä kasvoiltaan tunsi ja osasi yhdistää kehenkään tiettyyn näillä main, ellei kyseessä sitten ollut joku paikallisista mustahaltioista. Hän voisi yhtä hyvin tekeytyä tarvittaessa vain lastenhoitajaksi, jos joku kyselisi mitä mustahaltia Kalin nurkissa nyhjäsi!

”Sinun tummahipiäisellä partnerillasikin taitaa olla kädet täynnä töitä kaupungissa tovin, olen saattanut kuulla vähän vihiä asiasta siltä koltiaiselta, joka viime kerralla oli matkassani.” Qira jatkoi pahoitellen vilkaisten Kalin puoleen, ymmärtäen kyllä että juuri nyt sepän elämässä lieni olevan sellainen hetki, kun tuo varmaan olisi kaivannut tummahipiää poikkeamaan täällä. Jos ei apuna, niin vähintäänkin ylimääräisten kolikoiden tähden.


//Menee päät vielä sekasin kun meno on liian PÄRRRRRRRR. No joo, ainahan ne on ollu hukassa, ihan alusta alkaen jos siitä lähetään :DDD JARRUJA EI KÄSITTEENÄ TUNNETA VIELÄ//