Demonittaren paluu

[Aksutar]

Kyläpäällikkö halusi pidellä pikkuihmettä sylissään, mikä sai Kalin virnistämään pienesti. Hän kun itse oli aikanaan niitä ihmisiä, jotka eivät todellakaan halunneet ottaa vieraiden kakaroita syliinsä. Mutta oman lapsen myötä sekin ajatusmaailma oli muuttunut, ainakin hieman. Mutta, sen suuremmitta mukinoitta Kali kävi varovaisesti ojentamaan poikansa Qiran puoleen, mustahaltian kyllä selvästi osaten ottaa vastaan ja pidellä pienokaista. Ei sillä, että Kali olisi toista äitiä epäillyt. Joskin pieni ennakkoluulojen myrkyttämä ääni takaraivossa käski varoa, ettei Qira nyt yllättäen katoaisi kuin tuhka tuuleen lapsen kanssa. Bolormaa kuitenkin näytti olevan sujut tämän vaihdon suhteen, vanha koira oli vain kohottanut päätään kun lapsi vieraan syliin oli eksynyt, mutta ei sen suuremmin nostattanut mölyä itsestään. Sekin tuntui luottavan Qiraan nyt, ainakin jossain määrin, vaikka koira kyllä piti tummahipiää tarkasti silmällä.

Kali katseli pienokaistaan vieraan sylissä, samalla kun paitaansa paremmin ylle asetteli, naurahtaen pienesti Qiran arvellessa lapsesta kasvavan yhtä vahvan mitä isänsä ja käsistään näppärän, mitä äitinsä.
”Ehkä koulutan hänestäkin sepän, pysyisipähän vanhat ja salaiset taidot elossa ja suvussa”, seppä virnisti pienesti.
”Siinä saatat olla oikeassa. Vaikka asunkin kauempana itse kylästä, pitävät ihmiset silti tarkasti silmällä lähistöllä liikkuvia näinä aikoina”, Kali huokaisi, nyökäten pienesti sille, ettei sepän paja sijainnut parhaimmalla mahdollisella paikalla ajatellen ”erikoisempia” vieraita, kuten Qiraa, ”Olen valitettavasti menettänyt jopa muutaman asiakkaan sijaintini takia. He eivät enää uskalla tulla näin lähelle ihmisten kyliä”, seppä kertoi, katsellen kuinka penikkansa oli kovinkin hiljainen ja vain tuijotti tätä vierasta, jonka syliin oli päätynyt.

”ah! Varmasti. Mutta minulle riittää tieto siitä, että se perkele on elossa ja jossain päin valtakuntaa”, Seppä pian naurahti, Qiran kertoessa kuulleensa huhuja, että käsipuolinen pohjoisenhaltia lienisi kiireinen kaupungissa töidensä takia, ”Joten lienen kai kiitoksen siitäkin sinulle – ja sille nätille pojalle – että varmistit hänen vielä hengittävän”.
”Mahdatko sitten tietää paremmin hänen tilanteestaan? En ole kuullut mokomasta kuukausiin…”, Kali tuumi.
Mutta ennen kuin Qira ehätti siihen kysymykseen vastata, koirat pihalla alkoivat haukkua. Jopa normaalia enemmän, Bolormaan hypäten sijoiltaan ylös, päästäen muutaman rauhallisemman murahdushaukahduksen, tuijottaessaan äänien suuntaan. Moinen reaktio sai Kalin tietenkin huolestuneeksi, sepän nousten sijoiltaan juuri ennen kuin kuuli oven avautuvan. Nopeasti nainen antoi käskyn Bolormaalle pysyä paikoillaan, vilkaisten samalla Qiran puoleen.
”Asiakkaita ilmeisesti. Odottakaa te täällä, minä käyn katsomassa kuka tällä kertaa haluaa ja mitä”, Seppä virnisti, olematta sen enempää huolissaan. Koirat haukkuivat vieraille, ei tässä mitään uutta ollut.

Pihalla koirat olivat menneet täysin sekaisin paikalle saapuneesta ”vieraasta”. Ne juoksivat ja haukkuivat pitkin aitaustaan, kuulostaen jopa aggressiivisilta haukkujensa suhteen. Ainoa poikkeus laumassa oli Berennus, nuorehkon uroksen ollen vetäytynyt häkin toiseen reunaan häntä alhaalla, korvat luimussa ja karvat pystyssä murisemaan, mokoman ravaillen epämääräisen hätäisesti pitkin kauimmaista seinustaa, selvästi peläten tätä ”vierasta”.
Kali astui pajansa puolelle, nähden hänelle tuntemattoman miehen astelleen omatoimisesti sisään – mikä ei sinällään ollut uutta, moni kävi sisään jopa koputtamati.
”Päivää!”, Kali tervehti vanhemmannäköistä ihmismiestä, samalla kun lähemmäs asteli, ”Uutta ostamassa vai vanhaa korjauttamassa?”.


// LIIKAA PÄRRRRR. Ja niinpä. Käy ilmi, ettei niitä lapasia ees alunalkaen ollukaan. JARRUJA EI TÄSSÄ JUNASSA EDES OLE //

[Crimson]

Qira, Noel


Oli harmi kuulla Kalin menettäneen asiakkaita, mutta ymmärrettäväähän se oli, että sodan jännite karkotti näinkin lähellä ihmisten maita erikoisemman sakin toisaalle asioimaan. Ei se ollut uutta, mutta Kalpanan kaltaisille sepille ja muille vapaamielisemmille kauppiaille se varmasti oli omanlaisensa isku. Toivottavasti kyseinen ei kuitenkaan hirveästi vaikuttanut sepän liikevaihtoon, ja tuo pärjäsi ilman muutamaa vastaavaa asiakastakin.
Puheeksi kuitenkin nousi Kalin käsipuolinen kapteenihirmu, jonka menosta Qira olisi voinut kertoa enemmänkin. Haltioiden kaupungissa kun oli kuulemma yhtä jos toistakin meneillään. Mutta niistä noita ei koskaan ehättänyt alkaa suutaan avaamaan, kun pihalla yllättäen haukkumaan alkavat karvaturrit keskeyttivät heidän viinikestinsä. Qira hyssytteli rauhassa pienokaista sylissään, säilyttäen lempeän hymynsä kasvoillaan joka poikaa näytti ilahduttavan. Ei ollut syytä mihinkään huoleen, kyseessä lienisi todennäköisesti kuitenkin joku asiakas tai ohikulkija kysymässä tietä jonnekin. Kali ei kuitenkaan vaikuttanut odottavan vieraita, virnistellen itsekin kuitaten ääneen demonittaren aatoksia oikeiksi.
”Kyllä me hetkisen pärjäämme keskenämme! Mene sinä vain, emme me tästä minnekään karkaa”, Qira vakuutteli selvästi iloisena saadessaan olla hetken pennun kanssa kaksin, vaikka tummahipiäinen sylissä katselikin äitinsä perään Kalin poistuessa hetkeksi hoitamaan asioitaan toisaalle.

Pajan luo todellakin oli etsiytynyt ulkopuolinen taho valkealla hevosella ratsastaen. Eikä kyseessä ollut kuka tahansa, vaan luostarilla jo pidemmän tovin murjottamassa ollut eliittikenraali talven kahinoiden jättämät arvet kasvoillaan. Noelin vasen silmä hohti kirkasta kultaisensävyistä valoa, siinä missä samainen hohde värjäsi myös silmän ylitse leikattua viiltojälkeä ja niitä lukuisia pienempiä säröjä miehen kasvoilla, jotka muistuttivat kuin särkyneen peilin pintaa vasemmalta puolelta. Kumma kyllä Artania oli säilyttänyt näkönsä, eivätkä jäljet kasvoilla olleet pitkään poltelleen sen jälkeen, kun Winder oli hänen kasvonsa ihmekykyineen siten rikkonut viime talvena.
Näillä kulmilla vierailu oli kuitenkin eliittikenraalin suhteen myös epäileväisemmäksi sen myötä, kun hän oli Windereiden haukansilmäiseen veriperilliseen törmännyt luostarilla. Tietenkin hän oli käskenyt luostarilla majaansa pitäviä virkaveljiään pitämään silmällä tummatukkaista, keltasilmäistä äpärää, jos se tänne koskaan kehtaisi uudelleen ilmestyä. Tuskin kehtaisi tosin sen myrskyn myötä, mutta mistä sitä koskaan tiesi varmaksi jos pentu olisi uhkarohkea ja leikkisi hengellään kuten kokemattomilla ikäisillään oli usein tapana. Olihan tuo silloin maininnut omaavansa kuitenkin ystävättären näillä main. Ja se oli riittänyt Noelille alkaa selvittelemään ketkä kaikki tässä pahaisessa merenrantakylässä oikein omistivat rakkeja, jotka vastaisivat sitä yhtä joka pojalla oli ollut aikanaan matkassaan. Jotain kummaa täällä oli tekeillä, ja todisteet saatuaan hän pistäisi kyseisen vihollisen kanssa veljeilevän tahon maksamaan teoistaan vaikka omakätisesti.

Nyt tuo karun näköinen harmaahapsi oli viimein saapunut sepän pajalle, jossa häntä ensimmäisenä tervehtivätkin aitauksestaan Artanialle räkyttävät piskit. Yksi niistä etenkin pisti ratsailla yhä olevan silmiin, nimittäin se muista etäämmälle jäänyt yksilö, Noelin kyllä tunnistaen valkean hurtan. Ja käytöksestä päätellen kauempana ravaileva otus taisi tunnistaa myös hänet.
Noel pisti myös merkille nuhjuisen pajan seinustan vieressä olevan hevosen. Se tuskin kuului pajan omistajalle, sillä kaiketi hevosella olisi muuten ollut oma aitaus jossain lähistöllä sen sijaan, että se olisi vain sidottu tolppaan kiinni. Ehkä paikalla oli siis muitakin? Se äpärä kenties? Sen hän kyllä teurastaisi tähän pihaan säälimättä, jos todellakin löytäisi keskenkasvuisen suippokorvaperkeleen täältä tällä satunnaisella kerralla, kun eliitti ei ollut edes virkaansa toimittamassa. Kenraali hylkäsikin hevosen niille sijoilleen, sen jääden paikalleen hyvinkin kuulaana vain silmäilemään Artanian valkean pitkän takin liehuvaa helmaa.

Noel ei tarvinnut sen suurempaa lupaa astuakseen sisään tupaan, jonka ovi oli jätetty auki. Sisällä oli kuuma, joten kaiketi ovi oli jätettykin tarkoituksella auki. Harmaahapsen katse kiersi edessä avautuvan pajan puolella, niissä työkaluissa ja projekteissa, miehen erottaen kyllä sananvaihtoa jostain päin tupaa. Hän oli aikomaisillaan koputtaakin ovenkarmeihin huomiota saadakseen juuri, kun ruskeahiuksinen nainen marssi paikanpäälle tervehtien ja kenties kovin rutiininomaisen kysymyksen hänelle esittäen. Näyttikö hän kaikessa aatelismaisessa arvokkuudessaan puhtaanvalkeat yllään aseistautuneena siltä, että oli tullut muka kyselemään joltain satunnaiselta sepältä jotain aseisiin liittyen?
Eihän hän naisen taitoja epäillyt, paikalta kuitenkin oli aistittavissa magiaa, mutta hän ei silti laskenut että hintelä akka olisi ollut pätevä tekemään mitään omien aseittensa eteen tässä ja nyt.
”En ole vailla aseitasi, enkä taitojasi. Tulin etsimään vastauksia”, temppeliherra ilmoitti heti ensitöikseen kireänä, kasvoiltaan näyttäen kuitenkin kaikesta huolimatta rauhalliselta ja siltä, että olisi valmis yhteistyöhön ellei seppä aikoisi heittäytyä hankalaksi omasta puolestaan. Pitkänhuiskea puolittain harmaat hiukset ja parran omaava mies myös otti askeleen peremmälle tupaa ja lähemmäs naista, eleellään tehden näin selväksi, ettei aikoisi poistua ennen kuin olisi haluamansa saanut.
”Onko luonasi kenties vieraita? Satuinko huonoon aikaan paikalle? Hevonen pajasi syrjässä tolpassa tuskin kuuluu kuitenkaan sinulle.” Noelin katse suorastaan nauliutui naiseen sillä hetkellä, kenraalin kuulostaessa rauhallisesta olemuksestaan huolimatta aggressiivisen pisteliäältä äänestään.


//KOSKAAN EI VOI OLLA LIIAN PÄRRRRR! Lapaset tuhoutu itsestään jo tekovaiheessa, kukaan ei ees yrittäny korjata tilannetta. TUOMAS VETURI HUKKASI JARRUT. Noelin ois kans pitäny karauttaa hevosel vaan tupaan sisään keskelle pajaa pönöttään//

[Aksutar]

Tulin etsimään vastauksia. Tämä ihmisennäköinen miekkonen kera oudonrunnelluin kasvoin ei herättänyt yhtään hyviä tuntemuksia sepässä. Mokoma taisi olla jonkin asteen auktoriteettitaho, sen pystyi arvelemaan miehen asenteesta ja tuon tavasta kantaa itseään. Mutta ei mokoma ihan ihmiseltä vaikuttanut… Toisaalta taas, eipä tuo ensimmäinen ”friikki” ihmisten riveissä olisi.
Kuitenkin, heti ensikättelyssä mies teki selväksi, että sepän oli parempi pitää varansa. Ja vaikka Kali ottikin heti täysin toisenlaisen asenteen miestä kohtaan, ei hän antanut sen näkyä päällepäin, naisen yhä hymyillen ja vain kohottaen kulmiaan pienesti miehen syyn täällä oloon kuullessaan.
”Vai vastauksia”, Seppä hymisikin, pitäen sijansa, samalla kun kätensä lanteilleen nosti, välittämättä paitaansa napittaa takaisin täysin kiinni. Vihreä katse seurasi tarkasti lähemmäs askeltavaa miestä, joka nyt kyseli oliko hänellä kenties vieraita paikanpäällä – tuoden vielä esille, ettei valehtelusta olisi hyötyä, sillä mies oli nähnyt hevosen pihalla.

”Tuttavia käymässä, auttamassa lapseni kanssa”, Seppä sanoikin suoriltaan, nyökäten kohden kyökkiä, indikoiden että vieras oli siellä. Bolormaa oli ilmestynyt kyökin ovelle tuijottamaan vierasta ja vaikkei narttu murissutkaan, näki siitä selvästi, ettei se pitänyt vieraasta ja miehen oli parempi pysyä kauempana, tai koira saattaisi käydä päälle.
”Ah, älä piskistä välitä, se on vain suojelevainen vauvan suhteen”, Kali nopeasti lisäsikin, koiransa nähdessään, pistäen tietenkin merkille vanhan naaraan asenteen tätä vierasta kohtaan.
”Mutta, vastauksia ei saa yleensä ilman kysymyksiä”, Sepän huomio kääntyi takaisin miehen puoleen, Kalin säilyttäen sen rennonystävällisen olemuksensa. Mies ei ollut vielä tehnyt mitään ”väärää”, joten ei Kalikaan aikonut tuolle nokkaansa nyrpistää. Eipä tämä ensimmäinen kerta ollut, kun virkatahot kävivät hänen tontillaan utelemassa.
”Kuinka voinen siis auttaa?”


// VOI OLLA LIIAN PÄRRR. NIIN KUIN MINÄ TEENI KANSSA NYT. Ja kyllä. TUOMAS VETURI, Meno on tämä. Noelin ois pitäny vaan tulla seinästä läpi silleen ”I’m here for the bastard” ja Kali on vaan silleen ”which one” //

[Crimson]

Ei sepästä ollut perääntymään ainakaan kenraalin tieltä. Hyvä, sillä muuten Noel olisi varmaan nykyisessä mielentilassaan mennyt nimittelemään naista pelkuriksi kylmiltään. Seppä myönsi myös omaavansa vieraita jälkeläisensä kanssa auttamassa, lyhyenlännän eleen saaden Artanian vilkaisemaan ovensuulle päin arvioivasti. Mistäpä hän tiesi vaikka paikalla olisi muitakin, mutta ilmeisesti ainakin kyseisen huoneen oviaukkoa oli hyvä pitää ohimennen silmällä siitäkin syystä, että pörheä koirankuvatus oli ottanut ilmestyäkseen tarkkailemaan omalta osaltaan tilannetta paikanpäälle. Sekin vielä, kuinka ihmeen monta piskiä yksi ihminen saattoikaan omistaa? Ja vielä tällaisessa ympäristössä?
Eipä mokoma otus Noelia kuitenkaan millään tavalla pelottanut. Se olisi sepän menetys, jos piski ottaisi iskeäkseen hampaansa häneen kiinni kylmiltään mistään syystä. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku torahampainen ottaisi häntä purrakseen - siitäkin oli kaiketi muodostunut jo jonkinlainen traditio, etteivät eläimet hänestä välittäneet eikä eliitti niistä, ja yhden laskeminen pois päiviltä ei ollut hänelle sen erikoisempi teko kuin vihollisten nirhaaminenkaan.
”Pidät sen aisoissa, ellet halua menettää mokomaa”, temppeliherra hymähti ykskantaan sepälle takaisin, indikoiden täten varmaan hyvin selvästi aikeensa, mikäli tottelematon karvaturri päättäisi alkaa haastaa riitaa hänen kanssaan.

Myös Qira oli keittiön puolella havahtunut kuuntelemaan paremmin, mitä toisaalla oli meneillään. Paikalle saapunut mies ei kuulostanut puheistaan hirvittävän mielekkäältä tapaukselta, mikä oli saanut Syöjättären nyrpistämään nenäänsä itsekseen ollessaan. Jotain tuttua siinä äänessä ja miehen aurassa kuitenkin oli, mikä oli saanut Qiran pohtimaan olisiko hänen pitänyt käydä vilkaisemassa tilannetta omin silmin ovenraosta nopeasti. Ihan vain nähdäkseen oliko kaikki kunnossa. Kalin lapsenvahdin virkaa toimittava Bolormaa näytti ensimmäisenä heistä havahtuvan kuitenkin tilanteeseen, noidan silmäillen miten pörröinen narttu askelsi oviaukkoon tuijottamaan pajan puolella olevia tahoja varautuneena.

Hetken tilannetta arvioituaan, otti harmaahapsi askeleen sivumpaan sepästä, julkeasti vain astellen peremmälle silmäilemään sepänpajaksi mieltämäänsä puolta talosta. Ehkä siitäkin syystä, että kykenisi ohimennen näkemään paremmin kyökin puolelle tai edes vilauksen siellä olevista tahoista.
”Paikallisena olet varmaan tietoinen Nahorin kiristyneestä vartiointi tilanteesta – lähiseuduilla on tehty toistuvasti havaintoja vihollisista tahoista ja kasvaneesta rikollisesta toiminnasta. Pajallasi on ilmeisesti mainetta laajemman asiakaskunnan tähden, tai sen verran olen kuullut ulkopuolisilta heitä haastateltuani ohimennen kuluneiden viikkojen aikana.” Noel selitti rauhallisella äänellä käydessä katseellaan läpi pöydille leviteltyjä aseita, jotka lienivät valmiita ja keskeneräisiä projekteja, kunnes hänen eriparinen katseensa otti noustakseen haastavasti naiseen niistä pöydän antimista.
”Omistatko kaikki piskit aitauksessa? Vai onko tämä jokin yleinenkin paikka tulla hukkaamaan hurttansa…” Temppeliherra tiedusteli lyhyemmältään.


//STUNTTI SEIS JA SE TEE POIS SULTA!!!! No meno on kyllä :DDD:D:D Emmä kestä taas. JA ÄLÄ :DDD ”OJENTAKAA SE ÄPÄRÄ TÄNNE” ”Mikä niistä” ”No kaikki käy I guess” Ja niin kaikki hyppäs mörkösedön syliin//

[Aksutar]

Sepän kulmat kohosivat jälleen, tällä kertaa kera huvittuneen naurahduksen kun miehenperkele meni ja käski hänen pitää koiransa aisoissa, jos ei halunnut piskistä eroon. Siinä vaiheessa oli jo harvinaisen selvää, millaisella asenteella mies oli liikkeellä. Ja oli sanomattakin selvää, ettei Kali pitänyt tästä karismaattisennäköisestä vanhemmasta herrasta. Mutta eihän seppä sitä aikonut päälle päin näyttää vielä, tietäen turhankin hyvin, että tällaisessa tilanteessa oli parasta pysyä ystävällisenä ja iloisena, sillä miehillä toisinaan oli ruma tapa käydä käsiksi, jos noille alkoi kiukuttelemaan ja suutaan soittamaan liikaa. Ja vaikka tämä köriläs olisikin ollut vain ihan tavallinen ihminen, olisi Kali silti jäänyt voimassa toiseksi. Tosin, olihan ahjossa vielä kuuma rauta…

Mies lähti astelemaan peremmälle, ympäri pajaa, näyttäen siltä kuin olisi oikeastaan etsinyt jotain katseellaan. Tai sitten tuo vain mulkoili ympäriinsä huvikseen. Mutta mikäli tuo jotain etsi, ei pajan puolelta sitä löytäisi – täällä oli vain keskeneräisiä töitä ja tavanomaisia aseita, työkaluja, hujan hajan ja täysin sekaisin. Eihän Kali ollut ylpeä pajansa siivosta tällä hetkellä, mutta sepällä oli ollut hieman tärkeämpiäkin asioita hoidettavana, kuin työpajansa järjestäminen.
”Harvinaisen tietoinen, kyllä”, Kali nyökkäsi, miestä katseellaan seuraillen, kun tuo muistutteli Nahorin kiristyneistä turvatoimista. Tuoden sitten esille, että tiesi tämän pajan asiakkaiden tulevan kauempaakin.
”Näinä aikoina ei yksinhuoltajalla ole varaa valita asiakkaitaan”, Seppä sanoi suoraan, ”Kunhan rahaa ja käytöstapoja löytyy, en pahemmin kysele asiakkaideni taustoista”.

Sitten mies kyseli koirien perään, saaden Kalin kurtistamaan kulmiaan. Miksi ihmeessä tuo niistä kyseli?
”Ne ovat minun. Rekikoiria, niiden avulla on talvisin helpompi toimittaa tilauksia kauemmas”, kali vastasi, näkemättä syytä valehdellakaan näistä asioista.
”Puhetyylistäsi päätellen et liene kiinnostunut ostamaan yhtä – ei sillä, että yksikään niistä olisi kaupan. Joten miksi mahdat niistä kysellä?”, Seppä jatkoi, nyt jokseenkin epäilevästi tarkkaillen miestä pajassaan.
”Vai pitäisikö tässä ihan teititellä? Yleensä korkeamman tahon herroilla on tapana esitellä itsensä ja tittelinsä heti ensi kättelyssä”.


//ET VIE MUN TEETÄ sä saatana ehdotit että joisin teetä. Sun syy taas. Kestäminen on vaakalaudalla nyt. Ja niinpä :DDD:D:D:D Sieltä tulee kokonainen lauma äpäriä syliin ja Noel on vaan että sos mulla on jo yks omasta takaa //

[Crimson]

Eipä Noel ollut paikalle tullut tuomitsemaan seppää tuon asiakaskunnasta. Ymmärrettäväähän se oli, että yksityisempi yrittäjä halusi tarjota palvelujaan kaikille halukkaille, ellei sitten toiminut jonkun tietyn nimen alla. Kalpana lieni sellainen taho, joka kannatteli nimeään ja mainettaan omin kätösin ylhäällä, tai muuten kenraali olisi jo kuullut toisin olevan. Näillä main naisen olisi kuitenkin pitänyt nykyiseltään olla tarkka siitä kelle palvelujaan soi, etenkin jos niihin asiakkaisiin lukeutui myös suippokorvaisia vihulaisia.
Artanian katsekontakti kuitenkin pysyi naisessa. Heillä ei ollut sen kummempia syitä jutella mukavia; Hän halusi vain tämän olevan nopeasti ohitse, ja asioiden jouduttamiseen sepällä oli tilaisuus vastaamalla vikkelästi hänen kysymyksiinsä ja säilyttämättä toistaiseksi maltillisen asenteensa. Kyllä hän oli pitänyt merkille aikaisemman naurahduksen kera kulmien kohautuksen, kun paikalla olevasta turresta oli ollut puhetta. Ja Noel uskalsi olettaa, ettei hän ollut mieleinen vieras tällä pajalla mistään syystä tai että Kalpana olisi pitänyt hänestä missään. Mutta ei tuon tarvinnutkaan. Tämä tulisi todennäköisesti olemaan ensimmäinen ja viimeinen kerta kun temppeliherra täällä nuhjuisella pajalla pyörisi, ellei hän sitten löytänyt todisteita palata uudemman kerran kera virkavallan tonkimaan paikkoja.

Pihalla aitauksessa olevat koirat kuitenkin kuulemma kuuluivat sepälle. Se varmisti myös Noelille, että talvella Winderin äpäräpennun matkassa ollut valkea koira, joka aitauksestakin löytyi, oli kuulunut Kalpanalle, sille ystävättärelle josta puhe oli ollut. Tai sitten joku fiksu oli hankkiutunut yhteyksien tähden eroon piskistä, ja nyt se löytyi täältä kaikkien ikäväksi. Että osasikin ottaa päähän tällainen salapoliisileikki! Noel olisi varmaan voinut jättää tämänkin jonkun muun huoleksi, ellei olisi niin palavasti halunnut selvittää asiaa henkilökohtaisesti vihanpitonsa takia.
Temppeliritari pudisti päätään ohimennen sepän uumoillessa, ettei hän tainnut olla kiinnostunut ostamaan niitä koiriakaan, vaikka eivätpä mokomat kuulemma olleet myöskään kaupan. Sen myötä tuo rohkaistui kyselemään partasuun henkilöllisyyden perään, joka sai miehen ärähtämään hiljaa sijoillaan. Noel nojautui käsillään läheiseen pöytään, tukien pitkän vartensa nojaamaan niiden varaan rennosti, samalla kun silmäili Kalpanaa. Hän oli luullut olevansa tuttukin kasvo näillä kulmilla jatkuvasti ravatessaan, mutta olihan se ymmärrettävää, ettei jokainen varmaan ollut tietoinen jokaisesta mahdollisesta auktoriteettitahosta.

”Olen Hänen majesteettinsa eliittikenraali, myös luostarin paladiineista vastaava taho, Noel Artania.” Temppeliherra esitteli itsensä ja tittelinsä niitä kuulostaen siltä, kuin olisi pitänyt henkilöllisyyttään itsestäänselvyytenä. Hän myös katseli alas seppään tietäväisenä, kenties myös odottaen että taustojen valaiseminen olisi kenties saanut naisesta irti kaipailemiaan reaktioita.
”Yksi piskeistäsi on minulle kuitenkin tuttu. Soittaako mitään kelloja?” Noel korjasi ryhtinsä jälleen suoraksi, pitäen haastavan katseensa tarkkailemassa seppää, ”Minulla on syytä epäillä sinun olleen tekemisissä vihollisiemme kanssa”.


//NO NIIN TEIN MUTTA TEEN TAKAVARIKOIN ETTET YLIPÄRINÖI! Aina minun vika. Perkele. Noel litistyy niiden alle, tarvitaan Consta hakemaan se pois//

[Aksutar]

Mies ei käynyt salamyhkäiseksi identiteettinsä suhteen, vaikka näyttikin olevan turhautunut siitä että sen joutui kertomaan – tai kenties turhautunut, ettei seppä häntä tunnistanut? Pukeutumistyylistä ja asenteesta päätellen mies oli kyllä jotain korkeampaa arvoa, mutta eihän Kali tiennyt jokaista mahtimiestä mitä ihmisten joukoissa liikkui.
Mokoma esitteli itsensä kuitenkin Hänen Majesteettinsa eliittikenraaliksi, mikä sai Kalin kohottamaan kulmiaan pienesti. Niinkin mahtipontinen taho tänne eksynyt? Noel Artania. Nimi oli tuttu, sen verran Kali piti kirjaa nimistä ja titteleistä, ainakin niistä tärkeimmistä. Seppä ei kuitenkaan sanonut mitään, hymähti vain nyökkäyksen kera, tietäen nyt ainakin teititellä.

Artania sitten jatkoi suoraan asiaan, kertoen yhden Kalin piskeistä olevan tuttu hänelle.
”Teidän täytyy kyllä olla hieman tarkempi, jotta mitään kelloja soittaisi”, Kali hymähti, painoaan korjaten jalalta toiselle, Temppeliherran sitten syyttäen häntä vihollisen kanssa veljeilystä.
”Hmm’m. Kuten sanoin, jos on rahaa ja käytöstapoja, en kysele nimiä. En titteleitä, en puolueita. Mikäli vihollisen sotilaita on pajassani käynyt, ovat he olleet sen verran fiksuja, etteivät oikeaa identiteettiään ole kertonut”, Kali vastasi. TOTTA KAI hän tiesi Delathoksen olevan ”vihollisten” leirissä. Ei sillä, että Kali itse olisi varsinaisesti kuulunut ihmisten riveihin, hän oli lähinnä puolueeton taho tässä sodassa, joten periaatteessa hänelle kumpikaan puoli ei ollut vihollinen.
”Mutta epäilen, ettei yksikään vihollisen riveistä tulisi näin lähelle Nahoria vain yhden sepän takia. Kai niillä suippokorvilla nyt omat sepät on siellä kulmillaan”, Kali lisäsi naurahtaen, kättään heilauttaen, ”Mutta ehkä voitte antaa sitten kuvauksen tästä epäillystä vihollisesta? Tietäisimpähän pitää silmällä, jos mokomia täälläpäin oikeasti liikkuisi”, seppä jatkoi, tarjoutuen ”avuksi” tässä asiassa.

Tosin, nyt kun hän alkoi miettimään kuukausia takaperin, silloin kun Delathos oli sen nulikan kanssa täällä käynyt… silloin kun Qirakin oli viimeksi vieraillut… Oliko temppeliherra sitten se vihollinen, johon käsipuoli ja nulikka olivat törmänneet? Se selittäisi, miksi vain yksi koirista oli tuttu eliitille, Brennushan oli ollut haltiapojan matkassa silloin. Toisaalta, Brennus ei ollut mitenkään erityisennäköinen, kenties eliitti sekoitti koirat keskenään? Harmi ettei Brennus ollut näkösällä, sen reaktiosta olisi osannut sanoa, oliko koira törmännyt tähän mieheen ennemmin vai ei…
Mutta JOS tämä mies oli se, johon Delathos oli törmännyt kumppaneineen, piti Kalin olla nyt erityisen varovainen. Niin sanoiltaan kuin tekemisiltään. Hän halusi uskoa, ettei itse Majesteetin eliitti nyt kansalaisten kimppuun kävisi ilman veden pitäviä todisteita, mutta näinä aikoina sitä ei koskaan tiennyt… Ja hänen lieni parasta varmistaa, ettei eliitti päässyt kasvotusten Qiran kanssa, siitä ei seuraisi varmasti mitään hyvää…


// ETTTTTT. Vähän haluan päristä vielä. Aina. NOEL PARKA! Ei hätää, Consta tulee pelastamaan. Consta repii Noelin sieltä pois ja sitten lässähtää itte Noelin päälle. Ojasta allikkoon jne //

[Crimson]

”Ai niinkö tosiaan? Tuosta olen kyllä erimieltä, ajat ovat muuttuneet seppä hyvä. Haltioilla on nykyiseltään tapa tunkea nenänsä jokaiseen mahdolliseen paikkaan niin halutessaan, enkä ihmettelisi että heitä olisi pyörinyt syrjäisemmällä pajallasi onneaan koettelemassa.” Temppeliherra hymähti katsettaan kaventaen, Kalpanan kovin ympäripyöreästi selitellessä suippokorvien omaavan omatkin seppänsä. Takuulla omasivatkin, mutta eihän se tarkoittanut sitä että nainen hänen edessään olisi ollut puhdas pulmunen ja palvellut osaamisellaan hänen mielestään vääriä tahoja. Etenkään näin Nahorissa. Asianlaita olisi varmaan ollut erilainen, mikäli kyseessä olisi ollut jokin toinen takapajula jossain päin mannerta.
Noel huokaisi ruskeatukkaisen ehdotellessa kuvausta niistä, joita hän oli vihollisiksi nimittänyt. Häntä oikeastaan kismitti, ettei nainen kylmiltään vain myöntänyt tehneensä enemmän tai vähemmän vahingossa töitä jollekin kyseenalaiselle hepulle. Sillähän olisi voinut hyvin kuitata sattuneen. Jotain Kalpana piilotteli, ja aaveenkuvatuksella oli sellainen kutina, että hiukan painostamalla hän takuulla saisi haluamansa vastauksen sepän suusta kakistettua ulos. Mutta kuinka hän sen tekisi ilman, että yksinkertaisesti vain raivostuisi tähän kyseiseen tilanteeseen?

”Tummempi hipiä, valkeat hiukset, mieheltä puuttuu toinen käsistään”, Artania antoi kuitenkin ensimmäisestä kaipailemastaan tuntomerkkejä, minnekään sijoiltaan sieltä pöydän takaa lähtemättä, ”Hänet tunnetaan haltioiden eliittijoukkojen kapteenina.”
”Kultaiset silmät, mustat hiukset, vastaa ulkonäöltään nuorta aikuista”, Noel jatkoi siihen tahoon jatkaen, jonka hän jo melkein toivoi olevan täällä paikan päällä kaikkien iloksi ja suruksi. Ja eliitti olisi varmaan jatkanut vielä pidemmälle puheissaan, ellei Qira olisi siinä vaiheessa ilmestynyt keittiön ovelle kuvotuksensekaista ilmettä kasvoillaan kantaen. Noita katsoi nenänvarttaan pitkin valkeisiin sonnustautunutta temppeliherraa, heistä molempien varmasti kyllä tunnistaen toisensa siltä takautuvalta talvelta sattuneista syistä.
Qira oli kyllä kuullut kaiken, eikä hän voinut väittää pitäneensä siitä kuinka kenraali oli Kalia puhutellut. Vaikkei mitään kamalaa ollutkaan vielä ehättänyt käydä, oli noita päättänyt ottaa sijansa uuden ystävättärensä viereltä. Ja Kali saattoi kyllä olla varma, että hän sinkauttaisi mokoman herrashenkilön kuuhun saakka, jos tuo edes aikoisi mitään ikävää suorittaa demonittaren valvovan katseensa alla.

Qira painoi visusti Kalin lasta itseään vasten selvästi piilotellen. Vaikka eipä se yritys tainnut täysin toimiakaan, mutta vähintäänkin Artanian katse nousi happamana mustahaltian puoleen, miehen vieden kätensä aseensa kahvalle varuillaan.
”Niinkö ajattelit?” Noita tiedusteli kylmänviileästi sanat huuliensa välistä lähes sähisten, ”Halpamaista alkaa haastaa vastasyntyneen äidin kanssa riitaa.” Mitä tuo noita täällä teki, se lieni kysymys jollekin toiselle kertaa. Sillä hetkellä Noelista kuitenkin tuntui, että hän oli kerrankin osunut epäilyissään kultasuoneen, eikä Kalpanalla ollut enää varaa alkaa pyöritellä sanoja suussaan tyhjäpäisenä. Tuo aivan takuulla tiesi kenestä hän puhui! Ja jos seppä vehtaili tämän kasvoiltaan tutun mustahaltian kanssa, jonka hän oli samaisena talvena kohdannut N’drayerin ja Winderin äpärän kanssa, oli naisella takuulla jokin suurempi lusikka sopassa mukana. Näkivätkö hänen silmänsä oikein, että sepän äpärällä oli myös tutun tumma hipiä?!
”Sattumaako, että lapsesi omaa tuttuja piirteitä, joita juuri luettelin? Raiskasiko hän kenties sinut ohimennen täällä viipyessään ja tässä lopputulos?”, eliitti hymähti terävästi, halveksuen tätä koko kuviota silminnähden.


//No jos sitten ihan pikkusen vielä. Mutta sitten kyllä stuntti seis tai muuten. CONSTE TULE JO! No voihan, mut Noel ei valita, vaikka vähän voi olla hengitysvaikeuksia jos Consta tankkeri lässähtää ylle. Ojasta allikkoon idd, we’re getting nasty in here//

[Aksutar]

Haltioilla on nykyiseltään tapa tunkea nenänsä jokaiseen mahdolliseen paikkaan. No, ehkä niin, eikös Nahorin kreivi itse joutunut jossain vaiheessa vihollisten kynsiin? Tai jotain sellaista Kali oli kuullut, toki se saattoi olla vain humalaisten miesten lätinöitä kapakassa. Ei häntä varsinaisesti kiinnostanut seurata sodan tapahtumia, niin kauan kun ne eivät häneen vaikuttaneet. Koko sota oli hänestä joka tapauksessa typerää, mutta vaikka rumalta kuulosti, sentään se elätti hänet. Aseille ja haarniskoille, olivat ne sitten maagisia tai eivät, löytyi aina ostajia näinä aikoina. Toisaalta, hän ei ollut kotoisin Cryptistä, joten lienikö hänellä varaa arvostella valtakunnan tilannetta.
Kali kuitenkin vain kohautti olkiaan sille toteamukselle, päättäen pitää suunsa kiinni siitä, ettei ehkä jokainen haltia ollutkaan vihollinen. Temppeliherran kaltaisille tahoille sitä oli täysin turha selittää, noilla oli jo omat, vakaat uskomukset taruolennoista ja jos edes yritit muuttaa heidän näkökantaa asiaan, saatoit joutua teloitettavaksi syystä tai toisesta.

Sitten tulikin ne kuvailut, jotka osuivat turhankin lähelle tuttavia. Kalista alkoi tuntua, että mies tiesi jo hänen olevan tekemisissä näiden tahojen kanssa, tai vähintäänkin oli päättänyt, että seppä oli syyllinen, todisteita tai ei.
”Eeei ole näkynyt”, Kali kuitenkin vastasi, muka mietittyään nopean hetken asiaa. Ja varmasti olisi jatkanut vielä jotain, ellei temppeliherran huomion myötä olisi vilkaissut kyökin ovelle, jonne Qira oli ilmestynyt lapsen kanssa, Bolormaa syöjättären vierellä, karvat yhä pystyssä.
No, valehtelu lieni turhaa nyt enää. Qirahan oli törmännyt temppeliherraan myös, silloin talvella? Nuo varmasti osasivat yhdistää toisensa siihen kohtaamiseen ja sen kautta Artania taisi saada nyt todisteensa siitä, että Kali oli tekemisissä etsimiensä haltioiden kanssa. Vaikka, eihän syöjättären läsnäolo sitä varsinaisesti todistanut… Mutta oli se ehkä liian suuri ”sattuma”, jotta Kali olisi voinut itsensä tästä ulos valehdella.

Qiran saapuminen paikalle sai eliittikenraalin tarttumaan aseisiin, vaikkei tuo miekkaansa vielä esille vetänyt. Ilmeisesti mies tiesi paremmin, kuin lähteä haastamaan magian taitajaa suoriltaan? Mustahaltiasta temppeliherran huomio käväisi lapsessa, miehen laskien kovinkin nopeasti yksi yhteen ja päätteli käsipuolisen haltian olevan äpärän isä. Hitto, välillä jopa harmitti, kuinka nopeaälyisiä jotkut olivat.
”Hah! Ihan kuin antaisin yhdenkään miehen maata minua väkisin – jos sellaista yrittäisi, lähtisivät he täältä ilman vehkeitään”, Kali virnisti, koittaen nyt tulkita mitä tässä tilanteessa kannattaisi sanoa tai tehdä. Pitikö hänen alkaa selitellä Qiran läsnäoloa? Olisiko hänen kannattanut mainita, että Qira oli Elwoodin kyläpäällikkö? Eiväthän puolueelliset tahot puolueettomia kyliä, varsinkaan niiden päälliköitä, haastaneet niin innoissaan? Noidenhan oli tarkoitus saada puolueettomat puolelleen, eikö? Ja olisiko hänen pitänyt jatkaa neutraalia linjaansa, vai kannattiko tässä jo jonkinlaista asennetta näyttää eliitille? Mitä jos tuo kävisikin päälle, olisiko Qirasta pistämään mies matalaksi? Ja kannattiko tässä edes riskeerata yhteenottoa, kun lapsi oli läsnä?

”Luettelemanne piirteet ovat niin kovin yleisiä. Ehkä täällä onkin käynyt tummahipiäinen haltiamies, mutta mistä minä osaan sanoa, onko kyseessä juuri se jota etsitte? Kuten sanottu, eivät he ole titteleitään tai nimiään minulle antaneet, enkä liioin ole niitä tivannut, kun tarpeeksi rahaa lyödään pöytään”, Kali aloitti, ”Ja äpärä kuuluu palkkamiekalle, joka ei tietääkseni ole haltioiden riveissä”, seppä lisäsi, varsinaisesti valehtelematta asiasta. Olihan Delathos eliittikapteeni, mutta toimitti tuo myös muuta virkaa! Ja jos Kalilta kysyttiin, ei Delathos koskaan ollut tänne tullut käymään eliitin virassaan – paitsi ehkä silloin sen silmäpuolisen kanssa… Eeei, silloinkin tuo oli ollut ”palkkamiekka”, eikä eliittikapteeni!
”Nyt, onko arvon eliittikenraalilla vielä kysymyksiä? Me kädentaitajat olemme kovin kiireistä väkeä, puhumattakaan äidinroolista ja arvovieraiden kestitsemisestä”, Pisamakasvoinen seppä hymähti nätisti, vihjaillen että herra voisi nyt suksia kuuseen, ennen kuin tässä sen suurempaa metakkaa aloitettaisiin.


//Pikkaisen vain :3c Tee auttoi flunssaan, saan ottaa lisää. NOEL EI NYT VALITA. Se on joko äpärävuori tai barabear hug. WE’RE NNNNNASTY BOIS //

[Crimson]

Ilme miehen kasvoilla alkoi tulistua, vaikka muuten kenraali seisoi rauhallisena paikoillaan. Hän ei halunnut tehdä mitään äkkipikaista tuon varjoverisen noidan läsnä ollessa, johan se viime kerralla oli nähty mihin nainen kykeni. Kuka lie sitten olikaan, kyllähän Mor vuorilla ja niiden läheisyydessä kulki omituista sakkia, puolueettomiakin haltioita kansoineen. Mutta jos hän jotain ei olettanut tässä kyläpahasessa päivänvalossa näkevänsä niin mustahaltioita! Ja magiantaitaja oli yhä liikkunut niiden kahden kanssa, joita eliittikenraali kipeästi olisi tällä hetkellä kaivannut käsiinsä taittaakseen niiltä saastoilta niskat nurin kylmiltään.

Sepän virnistykset eivät kyllä riittäneet tyynnyttelemään Noelia, siinä missä Qira näytti ohimennen vahingoniloisesti virnistävän ja vilkaisevan ystävättärensä puoleen. Kyllä hän uskoi Kalin osaavan pitää puoliaan, eikä poika hänen sylissään ollut mistään niin rumasta syystä syntynyt, kuin väkisin makaaminen. Tietenkään kenraali ei sitä varmaan tiennyt, ja jos Qiralta kysyttiin, niin ei tuon tarvinnutkaan. Häntä kuvotti suunnattomasti miehen olemus, mihin varmasti liittyi myös muisto siitä talvesta, tieto että mokoma oli satuttanut hänen haukanpoikastaan ja halunnut Theon multiin. Siinähän yrittäisi, mutta niin pitkään kuin Syöjätär eläisi tässä ajassa ja paikassa, ei hän antaisi Artanian kaltaisten paskiaisten satuttaa Theodluinia tai tuon sukulaisia. Mitä se silmäpuolinen murjottaja olisi varmaan ansainnut kyllä tuntuvan läpsäyksen poskelleen, mutta ei Qirasta ollut henkilökohtaisesti varsinaisesti vihaamaan loputtomiin niitä, jotka Miaroran ystäviä tai perheenjäseniä olivat.

Äpärä kuului kuulemma palkkamiekalle, eivätkä kuvailutkaan saaneet seppää keksimään kenestä oli puhe. Noelin mielestä ämmä valehteli. Ja hän oli enemmän kuin varma asiasta, naisen yrittäessä hienovaraisesti vihjailla, että hänen varmaan pitäisi poistua pajalta, sillä täällä oli kiire ja ties mikä marttakerho kaksikolla oli jäänyt kesken kenraalin lampsittua sisään.
”Arvovieraiden? Meinaatko että mustahaltian kestitsemisessä olisi jotain arvokastakin?” Noel hymähti arvostellen, ”Saati sitten noidan, kehenkään sitomattomat magiantaitajat joutaisitte joka tapauksessa roviolle tai torneihin lukituiksi.”
”Sano tuo kuulleni vielä uudelleen, ja minä sinulle roviot näytän”, Syöjätär sähähti miehelle, lähes tuon sanojen päälle puhuen. Siinä samalla Qira kävi tarjoamaan levottomaksi käyvää pikkuista sylistään takaisin Kalille, sillä jos joku tässä alkaisi temppeliherraa haastamaan olisi se ennemmin hän kuin Kalpana. Kyläpäällikkö ei yhtä kukkoilijaa pelännyt, oli kyseessä sitten suurikin mörkö kuten tämä mies sattui olemaan. Eikä Qira hievahtanutkaan, kun Artania iski nyrkkinsä vasten pöytää kiivastuksissaan niin, että sillä olevat tavarat helähtivät kunnolla.

”Viimeinen virheesi on alkaa haastaa minua uudemman kerran, uskomuksesi ja ulkopuoliset lait eivät pelasta täällä teistä kumpaakaan”, kenraali ärähti kädellään äkäisesti osoittaen naisparivaljakkoa hieman kauempana. Hänen olisi tehnyt mieli listiä suippokorva niille sijoilleen, ja raahata seppä kuulusteltavaksi, mutta parhaimmillaan Noel olisi saanut siitä itse lokaa niskaan jos oli sittenkin väärässä. Äpärä saattoi näyttää vihollisen kapteenin kersalta, mutta entäs jos samannäköisiä tahoja liikkui Cryptissä enemmänkin? Noidankin seppä saattoi tuntea ennestään jostakin, ja tuo oli vain sattumalta saapunut paikalle viime kerralla, tosin silloin noita oli vaikuttanut siltä että olisi tuntenut myös Winderin äpärän. Vasta jos hän äkkäisi sen tummahipiäisen saastan täältä, tai tummatukkaisen kakaran uudelleen, olisi Artania voinut suoriltaan syyttää kaksikkoa haluamastaan muillekin. Toistaiseksi Noel kuitenkin kykeni vain itse tuomitsemaan kaksikon - häneltä salailtiin asioita, jokin koira tässä kaikessa oli haudattuna, ja hän määräisi jonkun pitämään Kalpanaa ja tuon pajaa silmällä tästä hyvästä ellei alkaisi hiljalleen saada vastauksia.

Ei se voinut olla vain sattumaa, että kersa näytti tuolta! Noel astahtikin viimein pöydän vierestä syrjään ja otti muutaman lähestyvän askeleen kaksikkoa päin, Qiran tietenkin astuen miestä vastaan.
”Kai sen silmätkin ovat vielä kauttaaltaan oranssit?” Temppeliherra arveli happamana noidan ohitse katsoen seppään juuri sen näköisenä, että yksikin valhe lisää, ja joku saisi seuraavaksi nokilleen.
”Olen elänyt täällä ihan tarpeeksi kauan väittääkseni, ettei tuo äpärä ole enää pelkkä sattuma. Se sinun palkkamiekkasi on nähty näillä main, eikä vain kerran, ja vieraasi on yhtälailla ollut tekemisissä heidän kanssaan mitä viime talveen tulee. Jos en saa vastauksia nyt, tulen saamaan ne myöhemmin, ja voit olla varma että viimeistään silloin määrään koko tontin poltettavaksi maan tasalle.” Noel sanaili lähemmäs askeltaen haastavana, pysähtyen kasvotusten lopulta mustahaltian kanssa, joka selvästikään ei aikonut päästää häntä pidemmälle, ”Ja mitä sinä ajattelit asialle tehdä?” Harmaahapsi puhui nyt haltioiden kieltä.
”Olen Elwoodin kyläpäällikkö, voin tehdä paljonkin niin halutessani.” Syöjätär kurtisti kulmiaan, ”Olet varomaton jos et pelkää minua, ja vastenmielinen mies, kuten teillä yleensäkin taitaa olla tapana.”
”Epäilenpä, teistä tuntuu olevan loppujen lopuksi pelkkää kiusaa kaikille. Minä teen kuitenkin vain työtäni, eikä yksi kaltaisesi saasta kykene pelottamaan minua”, Noel hymähti nenänvarttaan pitkin katsoen naista.
”Voi meitä tulee olemaan monta, jos kehtaatkaan koskea häneen tässä ja nyt”, Qira ei näyttänyt olevan lainkaan pahoillaan halveksuessaan miestä koko olemuksellaan, jatkaen puhettaan sitten jälleen yleiskielellä, ”Ystäväni pyysi sinua jo kerran lähtemään, ja sinuna noudattaisin sitä pyyntöä. Tämän katon alla ei ole paikkaa kaltaisillesi.”


//You rebel you. No jos se auttaa, niin sitten on lupa. Mutta joudut kyllä anyway kofeeiinihäkkiin pärinöitten ajaksi vangiksi. KAIKKI KIELLETÄÄN AIKUISELTA MIEHELTÄ! Ehkä se barabear hug nyt kumminkin on sitten se juttu. IT’S GETTING NASTY IN HERE//

[Aksutar]

Kali lähinnä pyöräytti vain katsettaan, kun mies lähti Qiraa herjaamaan – lähinnä tuon rodun takia. Pitihän tuo jo arvata ihmisten eliittikenraalilta, joten turha tässä oli yllättäen loukkaantua mustahaltian puolesta. Eipä tuollaisille miehille voinut kuin nauraa, sillä heiltä oli turha edes odottaa käytöstapoja tai mielipiteen muutosta muiden rotujen suhteen. Puheet liittoutumattomista magiantaitajista sai kuitenkin syöjättären ääneen, Kalin vain vilkaisten mustahaltian puoleen, samalla ottaen vastaan pienokaisensa joka nyt vieraan sylissä oli alkanut ähisemään. Tietenkään Kali ei halunnut Qiran joutuvan ottamaan yhteen eliittikenraalin kanssa, mutta ei hän myöskään aikonut estää, jos mustahaltia halusi omasta puolestaan puhua. Qira kun tuskin oli avuton tapaus…
Joten, hetken Kali sai ottaa sivusta seuraajan roolin, kyläpäällikön käydessä vaihtamaan sanoja eliittikenraalin kanssa, sepän pidellen pienokaistaan joka yhä ähisi ja tuhisi siihen malliin, että saisi kohta vuosituhannen itkukohtauksen. Ilmeisesti vauvakaan ei pitänyt vieraasta – tai tuon tuomasta jännitteestä huoneessa. Bolormaa olikin kipittänyt Kalin rinnalle ja nyt nuuhki lasta kohden, haluten omalta osaltaan varmistaa että perheen pienin oli kunnossa.

Kali vilkaisi alas lapseensa, Artanian kysellessä äpärän silmien väristä. Seppä ei kuitenkaan vastannut mitään, keinutteli vain pienesti jälkikasvuaan sylissään, koittaen rauhoitella mokomaa, siinä missä eliittikenraali nyt oli tullut siihen tulokseen, että tummemman hipiän omaava lapsi ei ollut vain sattumaa. Ja tottahan se oli, mutta ei Kali sitä aikonut ääneen myöntää!
Eliitti kuitenkin halusi vastauksia, todeten että jos niitä ei saanut nyt, tulisi hakemaan ne myöhemmin, mikä ei kuulostanut yksinasuvan sepän korvaan kovinkaan lupaavalta. Oli onni onnettomuudessa, että Qira oli sattunut paikalle juuri tänä päivänä! Muuten tilanne saattaisi olla kahta kauheampi.
Temppeliherran askeltaessa lähemmäs, otti Kali puolittaisen askeleen kauemmas lapsensa kera, ennen kuin eliitti kyläpäällikön kanssa kasvotusten päätyi. Ja sitten nuo vaihtoivat kieltä, Kalin ehkä ymmärsi sanan tai toisen haltioiden kielestä, joten mitä ikinä kaksikko puhuikaan, sitä Kali ei ymmärtänyt tähän väliin.

Qira toisti hänen pyyntönsä vieraalle poistua paikalta, Kalin hymähtäen pienesti sen perään.
”Arvon eliittikenraali löytänee itse ulos, kuten sisäänkin”, Seppä tokaisi, samalla kun lapsi sylissä päästi äänekkäämmän ässähdyksen, ”Ja jos niin huolissanne olette mahdollisista vihollisista näillä main, voinette käydä kyselemässä kylän vartijoilta asiasta. He eivät ole nähneet ongelmaa, käydessään veroja hakemassa kera lisämaksun”, Seppä huomautti. Ainakin jotkut Nahorin korkeammista sotilastahoista tiesivät, että pajalla kävi ”epämääräisiä” asiakkaita, mutta päättivät katsoa muualle kun seppä hieman ylimääräistä maksoi…
Samaan aikaan koirat kävivät haukkumaan pihalla jälleen siihen malliin, että joku oli tulossa… Tai ehkä ne reagoivat vain ratsuihin pihalla, mikäli mokomat tekivät jotain suurempiliikkeistä ratsastajiaan odotellessa.


// REEBELI OLEN. No voi höh! Ei saa vangita kofeiinihäkkiin!! Paitsi jos saan tietokoneen sinne, sitten voin olla tyytyväinen. KAIKKI KIELLETÄÄN NIIN, elämä ei ole reilua. Mutta barabear hug pelastaa. NNNNASTY FROM THE INSIDE//

[Crimson]

Qira vilkaisi huolestuneesti sivusilmällä Kaliin ja tuon pikkuiseen lapsen päästäessä kovemman äänen itsestään. Noeliahan moinen ei näyttänyt hetkauttavankaan, miehen nähden jopa tilaisuutena yrittää astella noidan ohitse, kun tuon katse oli muualla. Mutta näppärästipä mustahaltia näytti olevan kädellään tarraamassa hänen takkinsa rintamuksesta kiinni ja sai tyrkättyä häntä syrjään liikaradaltaan, temppeliherran matkan seisahtuen niille sijoilleen jälleen. Kaksikko jäi tuijottamaan toisiaan haastavasti, ja ilmasta varmaan saattoi aistia sen jännittyneisyyden ja kipinöinnin. Qira tiesi miehen olevan vaarallinen, ja hän ei jättäisi Kalia pulaan vaikka joutuisi yksin haastamaan eliittikenraalin tässä ja nyt. Syöjätär kyllä tiedosti vaarat lähteä puolueellisia härnäämään, mutta itsepä mies oli hautansa kaivanut tänne saapuessaan ja selvästikään ottamatta selviä häätöyrityksiä kuuleviin korviinsa.

”Ja he tulevat olemaan yhtä syvässä liemessä jos minulta kysyt”, Artania ärähti tuohtuneena Kalpanan sanoihin, noidan kädestä napaten kiinni ja riuhtaisi mustahaltian otteen irti itsestään varsin helposti. Ei varmaan ollut kaukana, että Noel olisi päättänyt kampata pahaisen akan jaloiltaan alas ja tehnyt jotain peruuttamatonta, mutta koirien haukku pihalta oli kiinnittänyt myös hänen huomionsa osin puoleensa. Oliko joku tulossa tänne hänen jälkeensä? Kenties taas jotain sepän tuttuja? Tai sitten koko Elwood oli jo hänen perässään ja pihalla häntä odottaisi lauma noitia ja velhoja ja ties mitä Quinnin mörriäisiä?

No ei nyt sentään, eikä kyseessä ollut kukaan tuttu kasvo, eikä Nahorin sotilaskaan, jotka tietysti olisivat voineet seurata eliittiä paikalle. Kynnykseltä oviaukosta sisään rauhallisesti sisään vilkaisevalla miehellä oli aavistuksen violettiin sävähtävä vaaleanharmaa iho ja tummat pörheät hiukset, jotka häilyivät hassusti valossa kuin harakan sulat konsanaan. Silmät tuolla loistivat myös violetteina, ja leukaa koristi leukaparran lisäksi suomujen tapaiset, mutta tietenkin se minkä Noel huomasi ensimmäisenä miehestä olivat tuon suipot korvat.
Vieras oli pukeutunut myös sotilaallisemmin, tuo oli keholtaan selvästi harjaantunut ja sen verran pitkä, että joutuisi kumartamaan päätään, jotta sisälle pääsisi lyömättä otsaansa ovenkarmeihin. Tuolla oli yllään kulahtaneenpunainen puolittainen kaaputakki, jonka alta näki selvästi kehoa muuten verhoavan tumman panssaroidun osuuden torson ympäriltä, tummat housut ja jalkoja kiertävät saappaidentapaiset, jotka kuitenkin piilottivat alleen aavistuksen eläimellisemmät koivet. Vyöllä roikkui pitkä katana, johon muukalainen ei kuitenkaan ottanut tarttuakseen vaikka varmasti olisi kyennytkin.
”Kukas helvetti sinä sitten olet olevinasi? Se hevonenko talon vierestä?” Noel sähähti huomionsa kääntyen muukalaiseen, joka astahti peremmälle päätään varoen. Mistäs hän olisi voinut tietää, jos räystääseen jätetty hevonen olisikin ollut joku noidan maaginen peto! Mutta moinen huomautus näytti lähinnä huvittavan tummatukkaista. Jokin epäilyttävä aura miehestä erottui, puhumattakaan sitten tuon selvästi normista poikkeavasta ulkonäöstä.
”Näytänkö minä hevoselta? Viimeksi kun katsoin peiliin niin en kyllä omistanut turpaa”, Sirius haroi leukaansa mietteliäänä, vakavoituen, ”Minusta tuntuu siltä että arvon leidit arvostaisivat jos lähtisitte, kuten vaikka nyt heti kohta vikkelästi.” Vieraan sanat toimivat lähinnä kuitenkin pelkkänä provosointina Artanialle, joka viskasi noidan otteestaan syrjään ja otti lähestyäkseen pidempäänsä. Häntähän ei käskyttäisi mikään suippokorvainen muotopuoli! Varsinkaan kun tuo oli tullut tänne sotkemaan kaiken, hän olisi voinut kyllä otella yhden noidan kanssa, mutta nykyiseltään hän taitaisi saada myös muukalaisen niskaansa tuon sanojen puolesta.

Eliitti harppoi naisten luota vielä muutaman kerran noita päin mulkaisten varoittavasti ovensuulle, varoittamatta käyden käsiksi hujoppiin joka oli häntä reilusti ainakin päätä pidempi. Mutta sehän ei sillä hetkellä tulistuneen miehen mieltä häirinnyt, kenraalin paiskaten pitempänsä selän vasten seinää, Siriuksen katsoessa lähinnä häkeltyneen yllättyneenä ihmismiehen vetoa. Jokin tuota nyt otti päähän, mutta tarvitsiko sitä jokaiseen vastaan tulevaan purkaa kuitenkaan?
”En välitä kuka olet ja mistä tänne tulit, mutta kehotan vakaasti kääntymään takaisin tulosuuntaasi päin ellet kaipaa ongelmia kontollesi”, Noel ärähti toiselle tummatukalle, joka lähinnä pyöräytti silmiään kuin miehen sanoma olisi ollut tuolle yhdentekevää. Ja niinhän se olikin, Siriuksella oli tällä mantereella erinäisiä bisneksiä, mutta moinen ele näytti pillastuttavan vain valkeisiin pukeutunutta enemmän. Artania iskikin varomattoman palleaa kohden terävästi, ja vetäisi pitkänhuiskealta miekkoselta jalat alta, Siriuksen rojahtaen älähtäen lattian rajaan itseään kuitenkaan sen kummemmin loukkaamatta. Hetken Noel katseli suippokorvaista ihmetystä halveksien, odottaen kenties jonkinlaista vastarintaa jota toinen ei kuitenkaan osoittanut kokoillessaan itseään vain takaisin polvilleen. Hän ei kuitenkaan halunnut alkaa haastaa riitaa miehen kanssa tämän enempää, ei ainakaan niin pitkään kuin Elwoodin noitapaholainen oli myös paikalla.

Eliitin katse kohosi lattianrajasta vihaisena kulmien alta suotuna mulkaisuna sepän ja tuon vierelle vetäytyneeseen mustahaltiaan, hänen suorastaan polttaen sen näyn omille verkkokalvoilleen talteen kaksikkoa osoittaessaan nopeasti sormellaan.
”Tämä ei jää tähän Kalpana, ja seuraavalla kerralla kun palaan voit olla varma etten ole yksin.” Kaiketi sen saattoi laskea uhkaukseksi, ja sen uhkauksen Artania myös aikoi toteuttaa. Kaipa tuolla onnettomalla äitihahmolla oli ollut tällä kertaa onnettaren suosio puolellaan, mutta seuraavalla kerralla niin ei tulisi olemaan ja tämä saastainen paja hiiltyisi viimeistä piiruaan myöten hiillokseksi maahan.
Niine hyvineen ovea mennessään lyöden vaativasti kenraali poistui tuvasta pihamaalle, vinkaisevien saranoiden säestäessä tuota poismarssia ja pihalta saattoi erottaa erinäisen kiroamisen maasta taivaisiin.


//Reebeli :D Ei ollu rööbeli. KOFEIINIHÄKKIIN JOUTUU JOS LIIKAA KOFEIINIA NAUTTII. No koneen saat, mutta siinä on bannit kaikkiin hasuihin kuvapalveluihin. Barabearhug kelpaisi nyt Noelille. Ei halinut Sirius takaisin//

[Aksutar]

Alkoi käydä harvinaisen selväksi, ettei Artania ollut täällä vain kysymysten perässä enää. Miehen asenteesta päätellen tuolla oli jotain henkilökohtaista N’drayeria kohtaan, mikä teki tilanteesta entistä vaarallisemman. Temppeliherra koitti jopa noidan ohi sepän ja tuon lapsen luo, mikä tietenkin sai Kalin harppaamaan askeleen taakse päin, siinä missä koira hänen jaloissaan oli syöksähtänyt emäntänsä eteen, mutta Artania ei koskaan päässyt kunnolla mustahaltian ohi, Qiran ollen kyllä tilanteen tasalla. Mutta se oli jokseenkin… Järkyttävää tiedostaa, että temppeliherra oli valmis lähestymään aggressiivisesti selvästi puolustuskyvytöntä äitiä ja tuon lasta – ties mitä mies olisi tehnyt, jos lähietäisyydelle olisi päässyt! Koira sepän jaloissa murisi nyt ääneen, Artanian äristessä sanojaan sepälle, kovin kovakouraisesti siinä kyläpäällikön otteen itsestään irti riuhtaisten.

Kaikkien huomio kuitenkin kiinnittyi oven suuntaan, kun paikalle saapui täysin tuntematon taho. Kali ei tunnistanut tuota kasvoa, eikä ilmeisesti temppeliherrakaan, eliitin käyden ensimmäisenä kyselemään muukalaisen identiteettiä. Oliko tuo sitten Qiran ystäviä? Kali vilkaisi noidan puoleen, nähdäkseen mikä tummahipiän reaktio tähän muukalaiseen oli, mutta äkkiseltään noitakaan ei näyttänyt kovin helpottuneelta hujopin nähdessään.
Seppä piti suunsa kuitenkin kiinni, painaen lastaan paremmin vasten itseään kun miehet lähtivät sanoja vaihtamaan. Normaalisti Kali olisi saattanut jo suuttua ja ärähtää, käskeä kaikkia ylimääräisiä poistumaan, mutta juuri nyt seppä ei halunnut kohdistaa itseensä yhtään huomiota, kun lastaan piteli. Sitä sai täysin uudenlaisen asenteen riidan haastamista kohtaan, kun tulilinjalla oli oman hengen lisäksi muiden henkiä.
Temppeliherra kävi käsiksi muukalaiseen, joka ei näyttänyt siitä olevan moksiskaan. Ja muutaman uhkailun ja pahoinpitelyn myötä eliitti päätti jättää tilanteen tähän, katsoen paremmaksi poistua – ilmeisesti olettaen olevansa alakynnessä, nyt kun paikalle tuli hänelle tuntematon taho, joka ilmaisi samanhenkisyyttä naiskaksikon kanssa. Kali katsoi vihaisena kulmiensa alta temppeliherran perään, joka nyt uhkauksensa hänelle lateli, ennen kuin poistui paikalta ovet paukkuen. Koiralauma pihalla haukkui jälleen hulluna, aina siihen asti, että eliitti oli poistunut pajan pihamaalta ja jättänyt paikan jälkeensä.

Kali katsoi hetken oven puoleen, lapsen ähisten sylissään tyytymättömyyttään. Seppä lopulta palasi tähän tilanteeseen värisevän huokauksen kera, katseensa kääntyen nyt tuon muukalaisen puoleen.
”Et taida tietää, ettei täälläpäin ole tapana haastaa ihmisten sotilaallista väkeä noin avoimesti?”, Kali naurahti, sepän kuitenkin kuulostaen jokseenkin järkyttyneeltä ja jännittyneeltä, naisen äänen väristen pienesti puhuessa. Koko seppä taisi täristä silkasta jännityksestä ja jonkinlaisesta shokista äskeisen myötä, vaikkei Kali sitä itse tiedostanut, ainakaan vielä.
”Oletko kunnossa?”, Kädentaitaja lopulta kysyi, uskaltamatta kuitenkaan lähestyä vierasta, kun lastaan yhä piteli.
”Sinun tuttuja?”, oli seuraava kysymys, suunnattuna Qiralle, jonka lähettyvillä Kali pysyi yhä kovinkin tiiviisti.



// Reebeli, frööbelin palikoiden kadonnut rumpali. EN TAHDO HÄKKIIN. Ja höh, et sä voi keltää multa hasuja kuvapalveluita. EI HALINU SIRIUS EI! Tyhmä liske. Sirius asteli sisään ja Kali oli silleen. //

[Crimson]

Mustahaltia näytti suorastaan vihaiselta seuratessaan kenraalin poistumista paikalta. Ei tuo takuulla jättänyt asiaa vain tähän, mutta Qiran puolesta mokoma olisi voinut vaikka kompastua pihalle lompsiessaan johonkin kepinpahaseen ja taittaa niskansa, jottei tuota tulisi näkymään näillä main enää uudestaan. Tilanne oli jättänyt häneen säikähtäneen olotilan, vaikka noita näyttikin sisukkaalta ja valmiilta toimimaan. Sama taisi koskea Kalia, jonka hän oli kyllä huomannut hankkiutuneen hänen taakseen ja läheisyyteensä visusti. Ja hyvä niin, sillä olihan Kalpanalla pentunsa kannossa.
Eliittikenraalin visiitistä ja koiralauman pihalla paukuttamisesta he sitten pääsivätkin tähän seuraavaan muukalaiseen, joka näennäisesti oli käynyt haastamaan sanaillen ihmistä. Oli sinällään yllättävää, että pituuserosta huolimatta eliitti oli käynyt lähtemään murjaistuaan tummatukkaisen lattianrajaan. Tuosta haiskahti omituinen ja vahva, mutta kaunis aura, joka ei ollut millään tapaa synkkä tai enteillyt pahaa. Kyllä Qira osasi auroja tulkita, ja se yleensä toimi näppäränä tapana osata ennakoida asioihin kaiken maailmaan otuksien seurassa, joihin sattui törmäämään päivästä kuin yölläkin. Ei kukaan voinut piilottaa kantamaansa ja teoillaan kasvattamaansa auraa, ellei sitten ollut yksi vanhimmista itse tai vaihtoehtoisesti koko maailman pätevin velho.

Sirius kävi köhäisten naurahtamaan ruskeatukkaisen naisen sanoihin, Qiran silmäillessä tilannetta yhä Kalin viereltä toistaiseksi epäillen.
”Ei tässä mitään, pikkujuttuja!” Partasuu yskäisi lattianrajasta toiselle vastaukseksi, ennen kuin kampesi itsensä pystyyn keskivartaloaan pidellen. Vieraan isku oli kyllä tuntunut, mutta ei hän siitä mieltään pahoittaisi tai kokisi että hänen pitäisi käydä kostamassa mokomalle. Ehkä parempi ettei kukaan enää kävisi haastamaan tässä tilanteessa riitaa kenenkään kanssa, varsinkin kun huoneessa heidän lisäkseen oli myös pikkuinen lapsi.

”En voi väittää tuntevani häntä”, Syöjätär tuumi Kalpanaan katsahtaen, selvästi tarkastellen että Kalilla ja poikalapsella oli kaikki hyvin, vaikka itse kukin lieni järkyttynyt tilanteesta. Qiran käsi kohosikin lohduttavana eleenä sepän käsivartta hipaisemaan, noidan katseen palatessa takaisin suomukasvoiseen ilmestykseen, joka kiskaisi vaatteitaan paremmin ylleen.
”Ah, Sirius on nimi! Tulen meren takaa idästä, eikä minusta ole takuulla harmia kärpäsellekään.” Sirius esitteli itsensä kätensä ilmaan kohottaen kuin antautumisen merkiksi ja jäi miettimään, olisiko hänen pitänyt ojentaa kättään kätelläkseen kaksikkoa. Tai kenties suoda rouville käsisuudelmat? Ajatus jäi kuitenkin sikseen mustahipiäisen naisen marssiessa hänen luokseen, pitkänhuiskean miehen ottaessa puolittaisen askeleen jopa taemmas. Qira kuitenkin vain tarkasteli miestä lähempää katseellaan, eikä ollut aikeissa huiskauttaa miestä kämmenellä päin tuon kasvoja ainakaan vielä. Hänellä oli aavistus siitä, mitä toisen suippokorvaisen kuoren takana piilotteli, mutta hän ei tiennyt olisiko sen paljastaminen ollut heille jopa uhka.
”Eihän täällä mitään hassumpaa ehtinyt sattua? Seurailin sitä miekkosta aikaisemmin jo, sillä kun ei vaikuttanut olevan hyvät mielessään”, Sirius tiedusteli pehmeänmatalalla äänellään, katseensa mustahaltiasta kohottaen lyhyemmän naisen puoleen aidosti huolissaan ollen.


//KADONNUT RUMPALI :DDD Ei jumalauta nyt. Kohta on muukin bändi hukassa. Kiellän, bannin kaikki tumppua myöten. Hasu liske sedö. Kyllä se kohta vielä heittää ensimmäisen setäilyvaaran ja saa Qiralta oikeen koukun suoraa leukaan. Kali oli et >B) ja Sirius oli et ;D//

[Aksutar]

Muukalainen vaikutti olevan kunnossa, vaikka varmasti äskeinen isku oli sattunut. Mutta itse tuo jaloilleen pääsi ja vakuutteli, ettei hätä ollut sen kummoisempi. Hyvä, sehän tästä olisi puuttunut, että vieras olisi pahemminkin siipeensä ottanut äskeisen myötä.
Qira ei kuitenkaan tuntenut tätä miestä, muukalaisen pian esitellen itsensä Siriukseksi. Kuulemma tuo tuli meren takaa idästä päin, mikä selitti sen, etteivät syöjätär tai seppä olleet mokomaa ennen nähneet täällä. Mustahaltian kosketus käsivarrella sai sepän hymyilemään pienesti, Kalin kyllä ymmärtäen sen pienen lohduttavan eleen. Ei tässä hätää enää olisi… tällä kertaa… kaiketi. Ellei tämä Sirius sitten päättäisikin käydä käsiksi. Mutta siltä ei vaikuttanut, miehen vakuutellen ettei hänestä ollut harmia edes kärpäsellekään. Mutta sattuneista syistä naiskaksikko oli nyt varpaillaan, Qiran jopa mennen lähemmäs tarkastelemaan hujoppia, siinä missä Kali pysyi suosiolla kauempana.

”Eipä tainnut tällä kertaa käydä pahemmin”, Kali naurahti pienesti, katsellen ympärilleen. Vaikka temppeliherra oli nyt poissa, oli sepällä silti kovin turvaton olo, ”…tällä kertaa…”, Kali toistikin mutisten omia sanojaan, Artanian uhkauksien kaikuen yhä pääkopassa. Eliitti tulisi palaamaan, ennemmin tai myöhemmin, joten mitä silloin tulisi tapahtumaan?
”Mutta. Mitä mahtaa Sirius, meren takaa idästä, haluta paja pahaisestani? Kai sinulla syysi oli tänne saapua, vai muutenko vain toisten koteihin tulet ihmettelemään?”, Kali sitten kyseli, uskoen että idän ihme lieni potentiaalinen asiakas.


// Bändi kasaan ja mursuntappohevi soimaan. Eikun. ET VOI BANNIA NOOOO, mistä mä sitten saan hasut meme kuvani. Ja voi apua nyt :D:D:DDD Setäilyt stop heti nyt ennen kun alkaakaan. Ja kyllä, Sirius ja Kali löysi heti yhteisen sävelen //