Ylös, ulos ja lenkille. Herrani.

[Ros]

((odottelen Aksua ja Henryä))

Nikifor Morgan

Oli kaunis päivä. Ilma oli lämmin ja taivas oli sinistäkin sinisempi. Siellä purjehti muutama yksinäinen pilvenhattara mutta ne vain kaunistivat päivää entisestään. Uusi nurmikko alkoi jo pistää vihreydessään esille vanhan, ruskean, kuolleen nurmikon alta ja ilmassa pystyi suorastaan haistamaan kasvavan luonnon.
Useat olivat ulkona tänä kauniina päivänä ja kaupunki tuntui olevan täynnä elämää.

Nikifor oli paistatellut hetken aikaa auringossa kuin sisilisko kivellään. Aurinkoiset päivät olivat jo paahtaneet nuorukaisen poskille kesakoita ja talven mukanaan tuoma sairaanloinen kalpeus oli kadonnut. Hän näytti jälleen erittäin hyvinvoivalta nuorelta mieheltä eikä koko ikäänsä kaivossa asuneelta kummajaiselta.
Prinssi Henry oli viime aikoina halunnut selvästi pysytellä omissa oloissaan ja mitä suurimmaksi osaksi Niki oli tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän olisi pitänyt prinssistä vaan siitä, että hän tahtomattaankin tuli erittäin huonolle tuulelle Henryn nähdessään.
Nyt aseenkantaja tajusi tulevansa huonolle tuulelle myös siitä, ettei toinen vaivautunut työntämään nokkaansa ulos nähdäkseen päivän kauneuden. Lisäksi prinssi oli varmasti treenin tarpeessa. Hän tuli entistä huonommalle tuulelle miettiessään, kuinka huonoon kuntoon hänen herransa oli täytynyt päästä. Typerä pasifisti.

Mutkattomaan, lupiakyselemättömään tapaansa poika yksinkertaisesti valmisteli heidän harjoitusvälineensä ennen kuin meni prinssin ovelle. Hän koputti oveen kohteliaasti, sitten heti perään kärsimättömään tapaansa uudestaan, huomattavasti aggressiivisemmin.
"Herrani, me menemme nyt ulos. Olkaa hyvä ja pitäkää kiirettä jotten joudu kiipeämään sisään ikkunastanne", poika ilmoitti röyhkeään sävyyn vaikka sanat olikin muotoiltu erittäin kohteliaasti. Hän koputti uudestaan oveen kun vastaus ei hänen mielestään tullut tarpeeksi nopeasti.

[Aksutar]

Henry

Jälleen yksi kiitettävän kaunis päivä keväisessä Cryptissä. Henry rakasti kevättä. Keväällä ihmiset olivat aina suopeampia ja pirteämpiä. Jokainen äkäpussikin tuntui muuttuvan täysin uudeksi ihmiseksi, talven pimeiden ja kylmien öiden väistyessä. Lisäksi Henry itse oli tänä keväänä käytännössä kokenut sanonnan "kevättä rinnassa". Se oli mahtava tunne.
Juuri nyt Henry kuintenkin tuttuun tapaan oli linnottautunut huoneeseensa lueskelemaan kirjoja. Häntä ei pahemmin huvittanut pyöriä linnan alueella, vaikka ihmiset olivatkin hilpeämpiä. Hän ei vain jaksanut kuunnella ainaista pälätystä turhista asioista saatika vastaanottaa kiusallisia kysymyksiä siitä, mitä Henry oli nämä viimeiset vuodet tehnyt.
Henry ei kuitenkaan saanut kauaa olla omassa huoneessaan rauhassa, kun olveta kuului koputus ja heti perään astetta agressiivisempaa oveen tutustumista. Kuullessaan koputtajan äänen, Henry kurstisti kulmiaan ja huokaisi syvään. Nikifor oli kovin kärsimätön tapaus, kuten aina. Poika olikin lähes tyystin erillainen mitä Henry. Ja juuri tuon sukulaisen piti sitten tulla hänen aseenkantajaksi.

Seuraava koputus sai Henryn nousemaan ylös ja löntystämään ovelle. Ovi avattiin laiskasti, hitaasti. Henry katsoi kysyvästi nuorta poikaa oven raosta.
"Anteeksi mitä?" Prinssi totesi lopulta raottaen oveaan lisää "Mistälähtien sinä olet päättänyt minun menoistani?"

[Ros]

Niki

Nikiforin kärsivällisyys oli tullut useille tutuksi olemattomuudellaan etenkin prinssiä kohtaan. Hän näytti olettavan, että prinssin hidastelu oli tahallista tai jos se johtui luonteen hitaudesta, silloin se oli kitkettävä mahdollisimman nopeasti olemattomiin. Kummin tahansa, Niki näki ratkaisun olevan se, että hän potki prinssiin vauhtia tavalla tai toisella. Hänethän oli palkattu Henryn lapsenvahdiksi - anteeksi, aseenkantajaksi.

Poika risti kätensä rinnalleen prinssin saapuessa lopulta ovelle. Se avattiin laiskasti ja hitaasti minkä lisäksi prinssi kehtasi vielä näyttää kysyvältä. Se sai nuoremman irvistämään vihaisesti.
Niki päästi tuhahduksen kuullessaan prinssin toteamuksen. Hän kohotti suurien silmiensä katseen Henryyn, jonka pää oli jossain korkeuksissa. Kaksikolla oli huomattava pituusero mutta se ei hidastanut Nikiä.
"Siitä lähtien, kun te päätitte palata typeriltä retkiltänne ja edes yrittää ottaa asiat vakavasti", poika totesi. "Sitä ennen ette olleet huomioni arvoinen."
Nikifor ei osannut käyttäytyä kuten aseenkantajan olisi kuulunut, hän ei osannut totella Henryä koska ei pystynyt kunnioittamaan nuorta miestä. Jos prinssistä tulisi vielä jonain päivänä heidän kuninkaansa, Niki pitäisi huolen siitä, että kuningas tulisi olemaan kunnossa. Hän ruoskisi herransa eteenpäin. Heidän suhteensa oli vääristynyt, Nikihän oli se, jonka olisi pitänyt kuunnella ja totella, ei jakaa määräyksiä.
"No, tuletteko te mukaani vapaaehtoisesti? Olen valmistellut kaiken treenaamista varten. Sparraaminen tekee teille vain hyvää - hovin herkut lihottavat teidät muuten muodottomaksi." Niki loi arvostelevan katseen Henryn pitkään kehoon. Nuorella miehellä ei todellisuudessa ollut ylimääräistä läskiä kehossaan. Ainakaan vielä. Aseenkantajan olisi pidettävä huoli, että tilanne pysyisi sellaisena.

[Aksutar]

Henry

Nikille olisi pitänyt antaa suunsoiton maailmanmestaruus. Tuo oli vasta lapsi, mutta silti tuon täytyi olla yksi ärsyttävimmistä henkilöistä mitä Henry oli tavannut! Henry kuitenkin kuunteli maltillisesti mitä pojalla oli sanottavanaan, mutta kuitenkin prinssin kasvoilta saattoi lukea, ettei tuo ollut yhtään innoissaan mistään, mitä poika suustaan päästi. Kun Niki lopulta sai suunsa kiinni, ei Henry tiennyt mitä tuolle vastata. Ensimmäisenä tuli tietenkin mieleen lähteä väittämään vastaan ja kiukutella samalla mitalla takaisin. Seuraavaksi tuli mieleen tyynesti vain sulkea ovi ja livahtaa ikkunasta pihalle ja pakoilla Nikiä koko loppu päivä. Mielessä kävi myös käyttää arvovaltaa poikaan ja passittaa tuo matkoihin ja uhata rangaistuksella mikäli tuo mukiloisi vastaan.
Mutta mitä Henry teki? Ei mitään äskeisistä mietteistä, vaan huokaisi ja nappasi takkinsa naulakosta, astuen sitten ulos huoneestaan.
"Olet sinäkin yksi riesa" Henry totesi ja lähti kävelemään käytävää pitkin, samalla kun laittoi takkiaan päälle.

"Sinun ikäisen pitäisi olla vielä leikkimässä muiden lasten kanssa.. tai tekemässä jotain muuta, kuin pomottelemassa vanhempiaan" Henry manasi lähinnä itsekseen, ottaen kuitenkin huomioon sen, ettei papitar Opheliakaan ollut paljoa tuota vanhempi... taisi jopa olla saman ikäinen. Henry ei siitä ollut varma. Kuitenkin, Henry hidasti tahtiaan sen verran, että Niki saattoi siirtää johdattamaan heitä, mitä ikinä Niki olikaan ajatellut tekvänsä Henryn pään menoksi.

[Ros]

Niki

Henry oli luultavasti oppinut jo lyhyessä ajassa, ettei aseenkantaja suostunut kuulemaan kieltäviä vastauksia. Prinssi voisi karata ja piiloutua mutta hän ei voisi pakoilla poikaa ikuisesti. Lisäksi hovi pitäisi naurettavana jos tietäisi aikuisen miehen edes hetken ajan harkinneet Nikin kaltaisen pikku kiusankappaleen pakenemista.
Tietenkin Henry olisi voinut yrittää käyttää arvovaltaansa poikaan, mutta miten hän olisi sen tehnyt? Sanat olisivat vain saaneet pojan nostamaan leukansa entistä enemmän pystyyn eivätkä olisi hätkäyttäneet poikaa. Ulkopuolisen kutsuminen olisi jälleen saanut aikaan huvittuneisuutta. Prinssiä oltaisiin luonnollisesti toteltu mutta oman aseenkantajan kaltoinkohtelu - etenkin, kun kyseessä oli lapsi - olisi saanut aikaan tuhahtelua.
Ei, Henry oli järkevä ja valitsi helpoimman vaihtoehdon. Hän suostui Nikin käskytettäväksi. Poika nyökkäsi tyytyväisenä miehen ottaessa itselleen takkinsa.
"Joskus on oltava kova, että saa tahtonsa läpi", poika totesi myrtyneesti. "Ja saanen huomauttaa, että minä en ole meistä se, joka lukittautuu lapsellisesti huoneeseensa. On aikakin, että saatte itsenne liikkeelle."

Lapsi lähti astelemaan haluamaansa suuntaan. Henry voisi tietenkin juosta pois ja Niki ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä saisi häntä kiinni. Hänen jalkansa olivat huomattavasti lyhyemmät, kuin parikymmentä senttiä pidemmän prinssin.
Miehen puoliääneen esitetyt manaukset saivat pojan tuhahtaman. Hän ei ollut mikä tahansa lapsi. Hän oli - harmikseen - niin korkeassa asemassa, ettei häneltä löytynyt enää paljoakaan aikaa leikkiin. Muutama kolttonen kuitenkin olisi aina paikallaan.

Poika asteli harjoituspaikalle ja viskasi miekan prinssille. Hän viskasi takkinsa pois ja otti itsekin harjoitusmiekan. Lapsi kääntyi katsomaan prinssiin kasvoillaan jälleen kerran myrtynyt, itsepäinen ilme.
"Tänään me testaamme, kuinka huonoon kuntoon olette joutuneet. Tarvitseeko hänen korkeutensa suojia?" Siniset silmät tuijottivat prinssiä arvostelevasti.

[Aksutar]

Henry

Henry ei voinut sanoinkuvailla tunnetilaa sisällään. Hänen olisi tehnyt mieli napat lähin lapio käteen ja humauttaa sillä Nikiä takaraivoon niin, että tuo näkisi viikon ajan tähtiä. Mutta jälleen kerran Henry illitsi tunteensa eikä vastannut pojankoltiaiselle mitään, vaan antoi tuon puhua mitä sylki suuhun toi. Loppujen lopuksi, ne olivat vain sanoja.. eivätkä sanat voi satuttaa, eihän?
Henryllä tietenkin kävi mielessä juosta karkuun heidän kävellessään tai tarttua juttelemaan ensimmäisen vastaan tulevan henkilön kanssa, mutta noitakaan aatteita hän ei toteuttanut. Pakoon juokseminen oli lapsellisen raukkamaista ja Henryn tuurilla ensimmäinen henkilö joka vastaan tulisi olisi joko hänen setänsä Donald tai isänsä neuvonantaja Black. Noille kahdelle miehelle hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Tai no, olihan Henryllä vaikka mitä sanottavaa, mutta äiti oli opettanut että jos ei osaa sanoa mitään kohteliasta, on parempi pitää suunsa kiinni.

Niki johdatti prinssin harjoituspaikalle ja viskasi tuolle miekan. Henry otti kopin varsin mallikkaasti, mutta mulkoili silti vihaisesti aseenkantajaansa. Siinä vaiheessa kun Niki itse otti harjoitusmiekan käteensä ja kääntyi prinssiä kohden, Henryn ilme muuttui kysyvän huvittuneeksi.
"Minä en aijo taistella sinua vastaan" Henry totesi huvittuneesti hymyillen "lasten hakkaaminen ei ole hyvää mainosta tulevalle kuninkaalle".
Hymy ei millään meinannut kadota prinssin kasvoilta. Vaikka hän ei taistelemista kannattanutkaan, osasi hän silti käsitellä miekkaa. Henry ei suostunut uskomaan että Nikikin osaisi miekkaa käsitellä. Tuohan oli vasta nuori miehenalku!

[Ros]

Niki

Niki ei näyttänyt edes panevan merkille, ettei prinssi sanonut hänelle mitään tai kommentoinut hänen sanoihinsa mitenkään. Tosiasiassa poika oli saanut jo tottua Henryn hiljaisuuteen, sillä heidän keskustelunsa tuntuivat kulkevan lähes poikkeuksetta samaa rataa.

Jotain Henry sentään osasi tehdä. Miekka ei kalahtanut prinssin otsaan vaan Henry otti sen helposti kiinni. Mahtavaa, kaikki koulutus ei siis ollutkaan mennyt hukkaan. Niki huomasi ajattelevansa, kuin olisi itse kouluttanut herransa. Jo ajatus oli koominen ja sai vakaville kasvoille hetkeksi poikamaisen hymyn. Hetken ajan sekä herra että aseenkantaja hymyilivät vaikkakin täysin eri jutuille.
Hymy kuitenkin kuoli Nikin huulille hänen kuullessaan prinssin huvittuneen ilmoituksen.
Poika päästi halveksivan tuhahduksen.
"Niinkö tosiaan? Ja lapsen hakkaamaksi tuleminen sitten saa teidät suureen kansansuosioon?" Niki kysyi painottaen sanaa lapsi - hän ei itse pitänyt itseään enää lapsena. Henry sensijaan oli lapsi. "Kuten haluatte. Kuvittelin, ettei voittoni tulisi helposti mutta näköjään saan pettyä."

Poika kokeili hetken harjoitusmiekan painoa kädellään. Hän oli valinnut itselleen huomattavasti voimakasrakenteisen miekan kuin Henrylle sillä hän oli onnistunut hajottamaan useamman harjoitusmiekan treenatessaan. Pitäisi yrittää saada tämä kestämään.
Sanaakaan sanomatta Niki hyökkäsi Henryn kimppuun. Luultavasti Henry piti häntä huomattavasti heikompana miekkailijana. Jos prinssi ei puolustautunut mitenkään, silloin iskut osuivat tuohon, muussa tapauksessa ne luultavasti osuivat hänen miekkaansa saaden aikaan kovaäänisen kalahduksen.
"Yrittäisitte edes. Isoäitinikin miekkailee paremmin kuin te", poika totesi ärtyneesti. "Ja hän kuoli kaksi vuotta sitten."

[Aksutar]

Henry

Prinssi tiesi ihan hyvin että hänen aseenkantajansa leijui henkiseltä iältään varmaan hänen yläpuolellaan. Siltikin tuo oli hänen silmissään lapsi, eikä sitä tosiasiaa voinut muuttaa.
"Mieluummin niin päin. Haluan tulla muistetuksi mieluummin kuninkaana, joka ei nostanut kättään lasta vastaan, kuin kuninkaana joka pieksi lapsen maantasalle" Henry olisi halunnut hokea sanaa lapsi koko loppupäivän. Se selvästi pisti Nikin sapen kiehumaan. Vihaisena teki virheitä ja näytti siltä että tässä nyt täytyi tapella...
Nikin hyökätessä huvittunut virne katosi prinssin kasvoilta ja tuo väisti pojan ensimmäisen hyökkäyksen sulavan taidokkaasti, ottaen pari askelta taaksepäin.
"Kaikkihan sanovat että jopa siskoni on parempi taistelemaan mitä minä" Henry totesi Nikin ärtyneeseen kommenttiin "Tosin, sillä sanonnalla tuskin on perää. Siskoni ei ole koskaan edes koskenut miekkaan".
Siinä Henry oli väärässä, mutta turha sitä pikku asioita alkaa korjailemaan.

Sitten Henry lähti hyökkäykseen. Prinssi aloitti selvästi rauhallisemmin ja hillitymmin, niin että Nikin oli suorastaan pakko onnistua torjumaan prinssin iskut. Kävi ilmi että prinssi osasi käsitellä miekkaa varsin taitavasti. Iskut olivat tarkkoja, nopeita ja siistejä. Henryn ei pahemmin tarvinnut nähdä edes vaivaa miekan liikuttamiseen.

[Ros]

Niki

Henry tosiaan taisi nautti lapsi-sanan hokemisesta ja se ärsytti Nikiforia. Monestakin syystä. Ensinnäkin hän ei pitänyt siitä, että häntä kutsuttiin lapseksi. Toisekseen, häntä ärsytti se, ettei hän ollut saanut koskaan olla lapsi, mikä oli onnistunut katkeroittamaan hänet. Kolmas ja suurin syy oli se, millä sävyllä tuleva kuningas lausui tuon sanan. Hän puri huultaan ärtyneenä.
"Parempi siis olla kuningas, jonka lapsi pieksi maantasalle", poika tuhahti.
Huvittunut virne kuitenkin katosi prinssin kasvoilta Nikin hyökätessä. Mies onnistui väistämään hänen ensimmäisen hyökkäyksensä sulavan taidokkaasti ja astui pari askelta taaksepäin väistäessään.
"Se johtuu siitä, että kukaan ei ole nähnyt teidänkään tarttuvan miekkaan", poika totesi prinssin sanoille prinsessasta. Hänellä ei tietenkään ollut mitään tietoa siitä, millaiset Lilyn mahdolliset taidot olivat ja piti niitä ymmärrettävästi olemattomina. "Älä väistä noin pitkillä askeleilla, muuten ahdistan sinut hetkessä seinää vasten!" Niki teki tämän opettaakseen Henryä vaikka hän mieluusti myös hakkaisin omissa silmissään koppavan prinssin.

Henry lähti hyökkäykseen selvästi rauhallisesti ja hillitysti eikä pojalle tuottanut mitään vaikeuksia torjua noita iskuja. Se oli naurettavaa, Nikihän oli loistava miekkailija ikäänsä nähden. Tietenkään hän ei voittaisi ketään, joka oli treenannut kymmeniä vuosia, poikahan oli vasta kolmetoista, mutta ikäisekseen hän oli ihailtavan taitava.
Prinssin iskut olivat nopeita, tarkkoja ja siistejä, hän ei ollut unohtanut miltä tuntui pitää miekkaa kädessään, minkä lisäksi hänellä oli toinenkin etu Nikiin nähden. Pitkän nuorukaisen raajojen ulottuvuus oli huomattavasti suurempi kuin Nikillä, jonka päälaki ylettyi varpailla seistessä prinssiä leukaan.
Toisaalta taas Nikilläkin oli omat vahvuutensa. Hänen kuntonsa oli hyvä, hän treenasi miekkailua päivittäin toisin kuin prinssi, joka käytti aikainsa ennemmin lukemalla kuin lihaskuntoaan kehittämällä. Toisekseen hän oli huomattavasti ketterämpi kuin Henry joten hän keskitti hyökkäyksensä prinssin kimppuun nopeana sarjana, aikeenaan väsyttää Henry, ei suinkaan osua.
"Nopeammin", poika käski. "Voimakkaammin. Tällä menolla minä joudun taistelemaan puolestasi sodassa kun se syttyy!"
Niki päästi halveksivan naurahduksen.
"Mahtava tuleva kuningas Henry Scarlington joka joutuu lähettämään lapsen puolestaan taisteluun."

[Aksutar]

Henry

Henry ei enää kommentoinut mitään Nikin 'jouduit lapsen hakkaamaksi' puheisiin. Jos tuo halusi asian käsittää niin, niin menkööt. Eipähän prinssi huonolle häviäisi. Sitäpaitsi vanhat rouvat tykkäisivät enemmän kuninkaasta joka ei lapsia piessyt. Toisaalta taas sotilaat ja vähän ronskimmat miehet katsoisivat ylpeinä mieluummin kuningasta, joka ei lapselle häviäisi. Kunikuus oli vaikea taakka. Joskus Henry toivoi ettei olisi syntynyt prinssiksi.
Henry havahtui pikku koomastaan Nikin käskiessä Henryn hyökätä nopeammin ja voimakkaammin. Pieni hymy nousi Prinssin huulille, kunnes tuo naurahti kevyehkösti Nikin sanojen jälkeen.
"Ehkä sinusta pitäisikin tulla kuningas" Henry totesi lisätessään hyökkäystensä vauhtia "Nikifor Morgan, Aseenkantaja josta tuli kuningas. Kuulostaa hyvältä kirjan sivuilla."
"Enkä minä ole tulossa taistelemaan tantereelle" Prinssi huomautti hymyillen "Olen ainoa joka tietää haltioiden pääportaan heikkouksia. Olen siellä varmistamassa että kaikki tietävät ne".

Keväisen sodanjulistuksen myötä Henry oli kutakuinkin kertonut kaikille, mitä oli haltioiden kanssa touhuillut. Prinssiä ei kuitenkaan hirtetty petturina, vaan tuota pidettiin jonkinasteen sotasankarina. Toiset eivät tietenkään hyväksyneet prinssin veljeilyä itse haltiakunikaan kanssa, mutta toisten mielestä oli jaloa asettaa oma henkensä vaakalaudalle rauhan puolesta.. ja nyttemmin Henry oli tosiaankin yksi niistä harvoista, jotka tiesivät tärkeitä yksityiskohtia haltioiden toimista. Siitä oli enemmän kuin hyötyä.
"Aijotko keskittyä vain torjumiseen vai meinaatko hyökätäkkin? Mikäli ajattelit uuvuttaa minut, siinä saattaa mennä... hetki..." Lauseen loppua kohden Henry hiljensi ääntään ja jäi selvästikkin miettimään jotain. Hyökkäyksiään hän ei pysäyttänyt, mutta prinssin kasvoilta saattoi lukea, ettei tuo ollut ihan tässä maailmassa.
Kaksintaistelu toi Henrylle mieleen ikäviä, mutta rakkaita muistoja vuosien takaa. Vaikka hän vihasi nyt ylikaiken Arania, oli tuo aikoinaan ollut yksi parhaimmista ystävistä mitä prinssi oli omistanut..

[Ros]

Niki

Prinssi naurahti lyhyesti Nikiforin sanojen päätteeksi ja sai nuoren aseenkantajan hämilleen hetkeksi, Niki sai ilkeän iskun vasempaan käteensä herpaantuessaan. Sanat saivat hienoisen punan nousemaan pojan poskille. Hänestä - kuningas? Hänellä oli jo tarpeeksi työtä aseenkantajana! Hänellä oli jo kelvoton prinssi mistä huolehtia, olisiko valtakunnasta huolehtiminen muka yhtään sen helpompaa.
"Ja painajaiselta korvissani", poika tuhahti. Hän ei edes yrittänyt saada prinssiä ymmärtämään, ettei Henry ollut ainoa, jolla oli vaikeaa. Miksi tuhlata aikaansa kun Niki ei kuitenkaan olisi tuntenut oloaan hyväksi avautuessaan ja Henry ei luultavasti olisi suostunut uskomaan.
Niki tuhahti miehen sanoille sodasta.
"Hienoa, että meidän prinssimme on noin kunniallinen", poika totesi halveksivasti. Hän oli juuri niitä ihmisiä, jotka palvelisivat mieluummin lapsen hakannutta kuningasta kuin lapsen hakkaamaksi tullutta. Tämä oli varmasti ollut odotettavissa, Niki oli kasvatettu sotilaaksi ja se oli aloitettu erittäin varhaisessa vaiheessa.
"Ja naiivi. Kuvitteletteko tosiaan, ettei ole totennäköistä että joudutte tarttumaan miekkaanne jossain vaiheessa? Idiootti", poika tuhahti jälleen. Hän ajatteli asian pessimistisemmin kuin Henry. Jokin voisi mennä vikaan! Jokin luultavasti menisi vikaan, sillä joskus asiat kuulostivat vain liian helpolta ollakseen edes totta.

Oli ihmeellistä, kuinka monet pitivät Henryn petturuutta urotekona ja hän sai siitä useampia ylistyksiä eikä joutunut hirteen, kun olisi saattanut kuvitelle. Niin, jälleen kerran Henry pääsi kuin koira veräjästä mutta hän olikin prinssi. Tietenkin oli myös erittäin hyödyllistä, että prinssi oli tuonut heille tietoa mutta siitä huolimatta Henry oli toiminut Nikin mielestä väärin. Hän ei kuitenkaan sanoisi mielipidettään ääneen, etenkään prinssin kuullen.
Henry näytti unohtuvan ajatuksiinsa seuraavien sanojen myötä eikä Niki jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Hän iski miekan Henryn kädestä ja taputti seuraavassa hetkessä pojan kaulaa oman miekkansa sivulla. Hän olisi voinut yrittää kaataa miehen mutta tiesi, ettei siitä olisi tullut mitään. Hän olisi onnistunut potkaisemaan toista polveen, ei se kummempaa.
"Älkää antako keskittymisenne herpaantua, sir!" poika huusi. Hänen siro rintakehänsä nousi ja laski tiheään tahtiin raivon siivittäessä vauhtia. "Älkääkä aliarvioiko vastustajaa noin pahasti! Minulle annettiin miekka käteen lähes heti, kun opin kävelemään. Kuvitteletteko te, että olen helppo vastustaja vain siitä syystä, että minulla sattuu olemaan huomattavasti vähemmän kesiä elettynä kuin teillä?!"
Poika laski miekkansa alas. Hän puhkui yhä raivosta ja mulkoili vain hetken aikaa prinssiä myrkyllisesti.
"Enemmän treeniä, vähemmän löhöilyä! Me laadimme teille aikataulun."

[Aksutar]

Henry

Prinssi ei käynyt väittämään, että hän olisi ollut ainoa jolla oli vaikeaa. Oikeastaan Henryllä ei ollut yhtään vaikeaa tällä hetkellä. Hän oli suoraan sanottuna helpottunut tilanteeseensa. Välit isän kanssa olivat kutakuinkin hyvät, eikä hän pahemmin ollut ajautunut riitoihin kenenkään kanssa.. ihmisten puolelta. Tosin se saattoi johtua siitä että Henry pysytteli mahdollisimman kaukana henkilöistä, joiden kanssa ei tullut toimeen. Niki tosin oli sellainen pahanilman lintu, ettei tuosta voinut pysyä erossa.
Nikin uhoamisiin Henry vain hymyili poissa olevasti, jättäen vastaamatta laisin. Uhotkoot poika aikansa, ehkä tuo joskus vielä oppisi ettei kaikki mene aina niinkuin haluaisi.
Henry oli samaa mieltä siitä, että oli ihme ettei Henryä oltu vedetty hirteen heti petturuuden paljastuttua. Jos Henry itse olisi ollut kuningas, hän olisi rangaissut petturia, ei väliä oliko tuo oma poika vai ei. Kai istuva kuningas oli sitten pehmeämpi mitä poikansa.

Ennen kuin Henry huomasikaan, Niki oli lyönyt miekan hänen kädestään ja taputteli omalla miekallaan prinssin kaulaa. Henry nosti katseensa tyhjästä kädestään Nikiin, näyttämättä kuitenkaan yllättyneeltä.
"En minä sinua aliarvioinut" Henry totesi kohottaen kulmaansa "en vain halunnut taistella sinua vastaan. En missään vaiheessa sanonut, että olisit huono vastus"
Olihan Henry todennut ettei hän lasta vastaan taistelisi, mutta ei se varsinaisesti tarkoittanut että hän olisi vähätellyt Nikin taitoja. Vähän sama kuin useimmat eivät suostuneet naisia vastaan taistelemaan, olivatpa nuo kuinka hyviä.
Sitten Niki jo määräsikin Henrylle enemmän treeniä prinssille. Henry kohotti hienoisesti kulmaansa ja tuijotti aseenkantajaansa hetken.
"Sitä isänikin sanoo. Mutta en usko että hän kelpuuttaa sinua minun treenaajakseni. Olit kuinka hyvä tahansa, olet silti vain aseenkantaja" Henry totesi tuoden esille kylmän tosiasian. Niki saatettaisiin nähdä lupaavana miehenalkuna, mutta tuota ei vielä katsottu aseenkantajaa kummallisempana henkilönä. Ehkä vielä jonain päivänä tuosta pienestä sirokasvoisesta pojasta tulisi vielä jotain suurta. Sitä Henry ainakin toivoi.

[Ros]

Niki

Niki tuhahti miehen sanoille siitä, ettei hän ollut aliarvioinut poikaa. Jos se oli totta, hän oli erittäin yllättynyt. Poika kohotti kulmiaan erittäin sarkastisesti. Aivan kuin hän ei olisi kuullut prinssin sanoja siitä, ettei tuleva kuningas suostunut taistelemaan lasta vastaan.
"Ja teidän on parempi muistaa se", pisamakasvoinen totesi. "Ja yrittää päästä irti tuosta unelmoinnista."
Niin, Henry ei ehkä suorastaan aliarvioinut poikaa mutta ei hän tuota vakavastikaan ottanut. Muuten hänellä ei olisi ollut aikaa jäädä muistelemaan menneitä.

Poika päästi huvittuneen naurahduksen.
"Tietenkään en ole tarpeeksi pätevä opettamaan aikuiselle miehelle miekkailua mutta minä vahdin, että te tosiaan treenaatte ettekä ainoastaan tuhlaa aikaanne unelmoimalla huoneessanne", poika totesi ja kohotti leukansa itsepäisesti. "Jos se tarkoittaa, että minun on nukuttava ovenne edessä, jottette pääse karkaamaan ennen aamun koittoa tai sitä, että joudun tunkeutumaan huoneeseenne ikkunan kautta, olen valmis tekemään sen."
Poika risti itsepäisesti kätensä.
"Joten te joko treenaatte tai itkette ja treenaatte." Niki olisi valmis hankkimaan keuhkokuumeen linnan kylmillä kivilattioilla jos se saisi hänen herransa treenaamaan kovemmin. Hän otti tehtävänsä vakavasti ja näki prinssin rapakuntoon joutumisen osittain omana syynään vaikkei hän todellisuudessa olisi voinut paljoakaan asiaan vaikuttaa.
Lapsi noukki Henryn miekan maasta ja katsoi sitä arvostelevasti. Viimeisessä lyönnissään hän oli onnistunut kolhimaan sitä pahasti, Henryn tarkat ja sirot iskut eivät olisi saaneet tällaista tuhoa aikaan. Ainoastaan Nikin väkivaltainen miekankäsittely saattoi saada tällaista jälkeä aikaan. Jos he vielä sparraisivat, pitäisi valita Henryllekin voimakasrakenteisempi harjoitusmiekka.
Onneksi oikeat miekat eivät olleet näin hauraita.

[Aksutar]

Henry

Niki kehotteli Henryä päästämään irti unelmoinnista. Henry ei voinut muuta kuin hymyillä pojalle huvittuneen ymmärtäväisenä. Ehkä tuon sanoissa oli itua, mutta se olisi jo ihme jos Henry unelmoinnista luopuisi. Henry ei taaskaan lähtenyt lapsellisesti väittämään vastaan Nikille, sillä tiesi sen olevan turhaa. Parempi vain pitää suunsa kiinni niin voisi tästäkin sotkusta päästä aikaisemmin pois.
Sitten Niki jo uhosi vahtivansa, että Henry varmasti treenaisikin. Tuo uhosi nukkuvansa oven edessä tai kömpivän ikkunasta sisään, mikäli se oli tarpeen. Niki ei tainnut tajutakkaan kuinka hölmöltä tuo kuulosti. Poika sai kiittää onneaan ettei Henry ollut kovin vakava tyyppi. Moisista uhoamisista olisi voinut joutua jo vankilaan, mikäli prinssi olisi ollut neitimäinen.
"En pidä asenteestasi" Henry pamautti Nikille tuon noukkiessa miekkaa maasta "Jos asenteesi on sama aikuisena, joudut varmasti hankaluuksiin. Kukaan ei sinua vielä siitä huomauta, olet lapsi ja se annetaan anteeksi sinulle, mutta odota vain kun kasvat".

Henrylle oli käynyt samoin aikanaan. Nuorempana kukaan ei pahemmin viitsinyt edes kommentoida pienen pojan unelmointia siitä että haltiat ja ihmiset voisivat elää sulassa sovussa. Nyt myöhemmin Henry oli saanut kuulla kommenttia jos toistakin jopa odottamattomilta tahoilta.
"Ja mikäli tämä oli tässä, voinen poistua" Henry huomautti hymyillen ja odottamatta vastausta kääntyi ympäri ja lähti kävelemään pois päin, toivoen ettei Niki hyökkäisi niskaan. Tosin ei se ihme olisi jos tuo vielä prinssin aikaa haluaisi viedä, mutta tämä näytti sopivalta hetkeltä yrittää luikkia pakoon.

[Ros]

Niki

Poika naurahti miehen sanoille siitä, ettei prinssi pitänyt hänen asenteestaan. Kukaan ei kuulemma huomauttanut siitä vielä, koska hän oli lapsi mutta aikuisena hän joutuisi hankaluuksiin.
"Ette pidä asenteestani?" poika toisti ja tuhahti. "Sittenhän on onni että olen vielä lapsi, muuten tulisin teloitetuksi. Kuinka pitkään te aiotte olla lapsi? Seuraavat kaksikymmentä vuotta? Ilmeisesti te ette puolestanne taida koskaan kasvaa aikuiseksi, teidän korkeutenne."
Henryn asenteessa tässä se vika oli. Hän ei vain ymmärtänyt että ihmiset hänen ympärillään halusivat pitää hänestä huolta vaan kiukutteli antaumuksella. He vain halusivat pojan parasta, Nikikin joka tunsi joutuneensa lastenvahdiksi. Prinssi ei ymmärtänyt, että aina kaikki ei voinut mennä niin kuin hän halusi ja että aina hän ei voisi kieltäytyä kaikesta. Henry oli lahjakas käsittelemään miekkaa, se Nikin oli valitettavasti pakko myöntää, mutta koskaan ei olisi pahitteeksi olla parempi. Mies ei treenannut, hän ainoastaan istui sisällä ja luki. Silläkö tavalla hän aikoi valmistautua sotaan? Halusiko hän piileskellä muiden seläntakana koko tuon ajan ja antaa heidän hoitaa likaiset työt puolestaan.
"Ei minkäänlaista selkärankaa." Nämä sanat oli enemmänkin kuiskaus kuin Henrylle osoitettu toteamus.

Niki rykäisi pojan kääntäessä hänelle selkänsä.
"En ole vielä lopettanut, teidän korkeutenne", poika totesi ja otti miehen kiinni askelillaan. Hän huokaisi. "En ehkä voi antaa teille opetusta miekan käytöstä mutta voin pitää huolen, että menette hakemaan itsellenne sitä opettavan henkilön. Teidän on pakko aloittaa harjoittelu ja otettava asia vakavissanne. Olette leikkineet liian pitkään.. milloin missäkin." Haltioiden kanssa, kirjojen kanssa. Henry osasi välillä olla mahdottoman neiti. Ja kakara. Nyt kun hän oli kerran mennyt tekemään oikean ratkaisun, hän kuvitteli olevansa kypsä aikuinen.