Kirjoittaja Crimson » 10 Kesä 2016, 16:34
Lorythas, Noel
Sarvipää pyöritteli sormiaan ohimoitaan vasten, katseensa ollen valunut lattiaan. Hän kuitenkin kuunteli Henryä herkeämättä, ymmärtäen kyllä hyvin miksei nuorikko halunnut sitä kiivasta kovakalloa täällä pitää samaan aikaan, kun Seyr oli vierailulla. Olisihan tuo ollut valtava turva kaupungille, jonne muutama lohikäärme väliaikaisesti tuli kuokkimaan – mutta Fritzin kiivaus ja tyypillinen räyhääminen ei tainnut monen mieleen olla. Ei etenkään Vaernin, joka oli jo saanut monet kerrat olla lyömässä tikkua ristiin paronin kanssa, eivätkä viimeaikaiset tapahtumat lainkaan olleet ainakaan vahvistaneet heidän välejään kuin negatiivisessa mielessä. Mutta nyt Constantine oli kuitenkin Cliffordissa saattueineen, eikä Puolikäärmeellä pitänyt olla syytä huoleen ainakaan kenraalin suhteen.
Siinä samalla se käsi kasvoilta myös laski alas, takaisin omaan syliin ja Hopeakäärmeen tyyntynyt, rauhallisempi katse otti noustakseen taas hymyilevään nuorukaiseen. Se katse oli viaton ja tyyni, omalla tavallaan myös rohkaiseva, sekä ihaileva – tietenkin Lorythas osasi arvostaa Henryä kuninkaana, vaikka poika tuntuikin valtaistuimellaan samaan aikaan niin kovin hauraalta ja naiivilta. Jos Seyrin paikalla olisi istunut yhtään vallanhaluisempi, ja siitä vallasta mustasukkaisempi tapaus, olisivat nuo varmasti pyrkineet hiillostamaan monarkin siihen paikkaan hengiltä alta aikayksikön. Mutta Lorythas jaksoi olla ymmärtäväinen. Hän oli kiitollinen Scarlingtonin ymmärryksestä ja sydämellisyydestä, jota tuo nuorukainen Hopeakäärmeelle tässä ja nyt jaksoi tarjota. Mutta olisiko tämän kaiken lävitse pitänyt nähdä jotain? Olisiko sittenkin täytynyt olla yhä niin kovin varuillaan, jos Henry yllättäen hänet pettäisikin tuon viattomalta vaikuttavan hymynsä takaa ja pätevimmät ammattitappajat olisivat täällä pian viiltämässä puoliverisen kyläpäällikön kurkkua auki väkisin?
Lorythas pysyi tovin hiljaa. Hän oli hetkeksi keskittynyt kuuntelemaan jostain vankkojen puuovien takaa kuuluvia ääniä, samalla kun katseensa herkeämättä jälleen silmäili kiharatukkaista poikaa valtaistuimellaan. Katseen minnekään laskematta nosti kyläpäällikkö kuitenkin pian sitä viinilasia huulilleen juodakseen, mustalla rajattujen silmiensä laskiessa sen myötä myös nuorikosta alas.
”Niin…”, Puolikäärme lausui, äänensä jäädessä hetkeksi siitä pintaan nousseesta epäilystä kumisemaan ilmaan Seyrin sitä itse huomaamatta, ”Ymmärrän toki, että hänen joukkonsa mielellään pitävät yhtä. En tuomitse heitä siitä”.
”Pidän sellaista yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä ennemmin ihailtavana piirteenä”, Vaern jatkoi, palaten kuitenkin jälleen takaisin viinilasillisensa äärelle.
Noel oli kutsuttu linnalle pitämään heidän luokseen saapuneita vieraita silmällä, haarniskaansa pukeutuneen eliitin ollen saapunut paikalle vain hieman liian myöhään, ettei ollut ehättänyt Briarin kyläpäällikköä tavata henkilökohtaisesti. Sääli sinänsä, mutta ei hän mahtanut asialle mitään. Eteishallissa heitä oli muutamia vieraan kaksikon lisäksi, jotka yhdessä tiiviisti kiertelivät ja silmäilivät hallin seinille erityisesti asetettuja tauluja ja seinämattoja. Ovella vartio toinen parivaljakko heidän omiaan valtaistuinsaliin vievää suljettua ovea, välillä ohitse saattoi kulkea linnassa muuten kierteleviä vartijoita, tai sitten palvelijoita ja muuta hovin väkeä. Kaikki vaikuttivat tavalla tai toisella kärsimättömiltä, eikä eliitti voinut väittää pitävänsä jopa painostavaksi hänen mielestään tuntuvaa ilmapiiriä tähän hätään. Sentään hänellä oli muutama omista oppilaistaan mukanaan, jotka lähinnä kuitenkin vain seurailivat esimiehensä edestakaisin levottomana ravailua vierestä hiljaa välillä toisilleen jotain puhuen.
Hiljainen eteishalli tuntui kuin ajan kanssa pysähtyneeltä. Mitään ei tapahtunut, vieraatkin olivat niin siivosti, ettei noita voinut huomauttaa mistään väärin tehdystä seikasta. Mutta pian asiat ottivat muuttuakseen, kun pihan puolelta alkoi kuulua kummallisia ääniä.
Raskaista askelista ja paukkeesta Noel ei kyennyt enää erehtymään, ehtien vain kääntyä puolittain kääntääkseen selkänsä ovesta sisään harppovalle virkaveljelleen, joka hänen nimeään ensimmäisenä kävi rääkymään. Sekös kenraalin niskakarvat nosti pystyyn ja sai palauttamaan olemuksensa nyt täysin tuota selvästi äreää tapausta kohden. Että pitikin sattua – eikö Fritzin ollut muutenkin kuulunut lähteä jo ajat sitten matkoihinsa kaupungista?! Mitä tuo täällä vielä oikeastaan teki, vai oliko koko Cliffordiin matkalla ollut saattue kääntynyt ympäri saadessaan vihiä jostain, että Seyr kumppaneineen oli tänne saapunut vierailulle…
Siitä kummallisesta rytäkästä myös Hopeisen henkivartijoiksi tulleet kiinnittivät tietenkin huomionsa tuon tutun kolossin puoleen, eivätkä voineet sanoa Constantinen olevan mieluinen näky tässä tapauksessa. Jos tuo aikoisi valtaistuinsaliin rynniä kuin raivohärkä, oli heidän myös paineltava eliitin perään varmistamaan, ettei tuo heidän johtajaansa pistäisi hengiltä.
Constantine vaati saada tietää missä poika oli, jonka Artania osasi tietenkin tulkita puheeksi Henrystä vaikka muut oudoksuen seurasivat kasvokkain olevia kenraaleita vierestä. Eikä kukaan oikeastaan halunnutkaan yrittää lähestyä Fritziä, joka niin tulistuneena paikalle oli nyt saapunut.
”Valtaistuinsalissa vieraansa kanssa”, arpikasvoinen vastasi vakavin kasvoin, tulisen katseensa kohottaen Constantinen kasvoille. Vaatien tuota kolossia tuijottaen, tietäen ettei hänestä olisi pidättelemään mokomaa puupäätä hetkeä pidempään jos tuo nyt aikoisi salinpuolelle astella kailottelemaan typeryyksiä. Eivätkä sivulta lähemmäs sitä ovea tullut Briarilaiskaksikko helpottanut mieltä ollenkaan – selvästi nuokin olivat tietoisia, tai edes arvasivat mihin tästä oltiin etenemässä, ellei kenraali Fritz aikonut rauhoittua.
”Sinulla ei ole asiaa sinne Fritz”, terävä huomautus – oletettavasti turha sellainen – suotiin virkaveljelle, Noelin kiertäen ensimmäisenä koukkunokkaisen eteen, valmiina tuuppaamaan tuota takaisin pihan suuntaan jos lohikäärmeentappaja yrittäisi askeltakaan eteenpäin, ”Kukaan meistä ei kaipaa ylimääräisiä harmeja juuri nyt idiootti – sinun piti sitä paitsi olla Cliffordissa!”.
//Barbie senkin petturinakki. ANNA TULLA, MÄ PAIJAAN TIMIN PILALLE. Sää oot siellä silleen LEEROOOOOOOOOOOOY//