Saalis kotiin || Ros

Suuri, sorahiekkainen pihamaa aukeaa heti, kun astut linnan porteista sisään. Täältä pääset tietä taikka toista kaikkiin linnanalueen rakennuksiin. Pihamaalle näkee suoraan linnan muureilta, joten jos olet luvatta pihamaalla, olet todennäköisesti jousiampujien tähtäimessä.
Pihamaalla on lähes aina liikennettä. Päivisin enemmän, öisin vähemmän. Vartiointi on tarkkaa, eikä mikään jää huomaamatta tarkkasilmäisiltä vartijoilta.

Valvoja: Crimson

Saalis kotiin || Ros

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Kesä 2009, 17:36

Jatkoa: http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/ ... 1078#11078

Ankoku Yakuta

Matka näin Ankokun näkökulmasta sujui aika... pomppuisesti? Ainakin aika-ajoittain, kun kärryt osuivat jonnekkin kiveen tai johonkin muuhun saaden kärryn pomppaamaan. Hyvä ettei arkku itse pudonnut kyydistä pariin otteeseen. Lohikäärme sai purra hammastaan pomppu kohdissa ettei erehtyisi päästämään ääntäkään olihan hän tajuton näin leikisti. Jossakin välissä Ankoku jopa suostui ottamaan tirsat, olihan joelta pitkä matka linnalle- etenkin kävellen ja raskaan kuorman kanssa jota ei mielellään pudotettu. Ne tirsat kuitenkin yleensä olivat lyhyitä muutaman minuutin pituisia kiitos mukavan kyydin ja OIKEIN mukavan sängyn kera haavojen. Ankoku katsahti jalkojaan, joista pahin veren vuoto oli näköjään jo mennyt ohi- samoin muistakin haavoista. Hyvä, se helpottaisi pakoa huomattavasti ja todella paljon, mutta ilman apua se ei onnistuisi joten lohikäärme otti telepaattisesti yhteyttä alaisiinsa, joista ei tiennyt kukaan tai oikeastaan ketkään muut kuin hänen alaisensa. Tämä hänen kasvoillaan oleva kuvio mahdollisti sen, sääliksi vain että ainoastaan vain hänen alaistensa kesken.

Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun hänen kutsuunsa vastattiin ja Ankoku kertoi ongelmansa noille, sekä kertoen että lähettäisivät linnalle yhden demoni hevosen viiden minuutin päästä. Toki hänelle yritettiin pokkuroida vastaan ja sanottiin että koko rosvo jengi hyökkäisi nappaajien kiinni. Ei, ei todellakaan niin näitä oli liikaa ja nämä olivat varmasti varautuneet sellaiseenkin yritykseen. Joten näin Ankokun ehtoon suostuttiin. Onneksi kukaan ei voinut kuulla tuota keskustelua kun se käytiin mielen kautta. Kätevää.
Meno alkoi käydä tasaisemmaksi ja nuori lohikäärme saattoi päätellä siintä vain ja ainostaan sen että he taisivat olla pikku hiljaa perillä. Minne häntä sitten ikinä oltiinkin viemässä. Okei hänen pitäisi nyt kuitenkin päästä pois tästä kirotusta arkusta ilman että pahemmin satuttaisi itseään tullessaan ulos. ...Sehän yhtä oli helppoa kuin yrittäisi härkää taltuttaa ilman käsiä. HEH-HEH! Olipas hauskaa! Okei hän ei ehkä pääsisi ulos ilman että nuo avaisivat tämän, ellei sitten halunnut vahingoittaa itseään. Selvä peli, hän olisi sitten ihan kiltisti. Harmi ettei käsiäkään voinut vetää puuskaan... Tästä taitaakin tulla aavistuksen vaikeampaa kuin nuori lohikäärme oli aluksi epäillyt.

Hetken Ankoku oli hiljaa omissa ajatuksissaan miettiessään pako suunnitelmaansa, mutta sitten kekkasikin jotakin varsin nerokasta. Perkele! Miksei hän tätä heti keksinyt!? Vaikka hän verkossa olikin Ankoku liikutti väkisin toista kättään kohden häkkinsä rautaista pintaa. Siinä oli kylläkin oma työnsä kun joka paikka huusi kipuaan, mutta lopulta mies pääsi kosketuksiin häkkinsä kanssa kädellään... ja siintä hitaasti rupesi jäädyttämään vankilaansa. Kieltämättä se kylmyys kävi häneenkin, mutta alkoi tuottamaan tulosta pikku hiljaa ja lopulta Ankoku näin oman arvionsa mukaan oli jäädyttänyt vankilaansa tarpeeksi ja polkasi jaloillaan voimalla kannen irti. Verkko hänen päältään hoidettiin kynsien kanssa ja hän oli vapaa... vapaa keskellä vihollis rykelmää. Ojasta alikkoon, kuten sanotaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 14 Kesä 2009, 19:26

Rudyard

Rudyard nojautui kärryjen reunaan ja tarkkaili katseellaan lohikäärmettä, tai oikeastaan rautaneitsyttä, johon tuo oli lukittu. He olivat jo perillä, mutta hän mietti parasta tapaa kuljettaa toisen linnaan. Luultavasti hän joutuisi joko ottamaan tuon ulos arkusta tai laittaa miehensä hakemaan jotain, millä kiskoa rautaneitsyen sisälle ilman, että katukivetys vahingoittaisi sen pohjaa.
Kidutusväline olisi kuitenkin käyttökelpoinen, jos mies vaihtaisi piikit takaisin rautaisiin myöhemmin. Hopea kesti huonosti aikaa, se mustui pois eikä mies tietenkään halunnut uhriensa saavan verenmyrkytystä mustuneesta hopeasta.

Lohikäärme potkaisi vankilansa auki. Komentaja naurahti tyytyväisenä, hänen ongelmansa oli nyt ratkaistu. Hänen ei tarvinnut harkita, kumpi hänen ajatuksistaan tulisi olemaan fiksumpi, kun vanki päätti itse omasta kohtalostaan.
Hienoa.
Mies nappasi hopeisen miekan alaiseltaan ja laski sen toisen eteen. Siron miekan kärki kosketti toisen rintakehää, mutta komentaja ei vielä painanut sitä tämän syvemmälle.
"Kuvittelet voivasi juosta vielä? Piikit ovat viiltäneet ihosi verille ja kehossasi on vielä useampi meidän ampumamme nuoli. Kukaan ei ole repinyt niitä ulos", mies totesi hymyillen. "Tämän lisäksi olet vielä verkossa, vihollisten keskellä. Kuvitteletko että pääsisit vielä pakoon?"
Pisamakasvoinen kallisti päätään suloisesti. Miekka kutitteli lohikäärmeen rintakehää. Tuo voisi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta ei ollut kosketusetäisyydellä. Tuo lävistyisi miekkaan, ennen kuin pääsisi hyökkäämään komentajan kimppuun.

Jos ryövärillä kävisi hyvä tuuri, Rudyard saisi surmansa tuon nopeassa hyökkäyksessä. Miehen laskujen mukaan tämä ei kuitenkaan ollut kovinkaan todennäköistä.
Toinen ammuttaisiin, ennen kuin tuo ehtisi hyökätä. Nytkin useat nuolet oltiin tähdätty tuohon.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Kesä 2009, 21:31

Ankoku Yakuta

Miekkan terä nousi lohikäärmeen rinnalle ja painautui kevyesti sitä vasten. Everstiluunantti avasi jälleen ISON leuhkivan turpansa ja Ankoku tuijotti tuota hiljaa sanomatta mitään väliin hyvin vakavana. Kun tuo sitten lopettin loohikäärme naurahti kevyesti tuolle. Ihan tottahan tuo puhui, mutta pelkkä verkkoko häntä pidättelisi? Oikein Ankoku taisi taas mennä vähän liiallisuuksiin. Ei kukaan voinut tälläisessä kunnossa repiä itseään noin vain vapaaksi verkosta, joka oli tiukasti miehen ympärillä.
"Pidätkö minua kenties sokeana? Kyllä minä näen ja tunnen että minusta on tehty neula tyyny, plus kissan raapimis puu." Ankoku sanoi ja vilkasi ympärillään olevia miehiä, jotka osoittivat häntä valppaana jousipysyillään. Katse siirtyi takaisin komentajaan, joka kutitteli häntä miekallaan. Kieltämättä aika paska tilanne jälleen kerran ja vaikka hän tästä pääsisi luikkimaan karkuun hänen pitäisi selvitä kylän läpi muureille asti. Ei tulisi kesää tässä kunnossa. Sitten taivaalla näkyikin jotakin tutun näköistä, jonka lohikäärme tunnisti varsin hyvin. Mutta ei nyt oikein osannut riemuita siintä ollenkaan. Tyhmä kaakki se ammuttaisiin alas! No niin tapahtuikin kun muutama mies huomasi sen ja hevonen putosi maahan rytisten kuolleena. Ankoku tuijotti kaakkiaan hyvin apattisen näköisenä, mutta saikin sitten idean. Tuo kaatui selälteen kärryjen päälle ja koitti potkaista komentajan miekan tuon kädestä pois samalla. Sitten tulikin nuoli kuuro ja Ankoku kierähti maahan kärryjen alle, jossa katkasi verkkonsa ympäriltään komentajan "antamalla" miekalla, joka oli pudonnut maahan. Okei nyt hän oli vapaa... Mutta mitäs nyt? Minne hän pakenisi tässä kunnossa? Mies kuitenkin nousi ylös maasta nojaten kärryihin. Ei tainnut tulla ihan mitään? Hyvä että itse pystyssä pysyi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Kesä 2009, 08:21

Rudyard

Toinen kysyi, pitikö Rudyard häntä sokeana. Ei, ei sokeana. Mitä toinen oikein kuvitteli?
"Ei, en pidä sinua sokeana", mies totesi pehmeästi. Huulet vääristyivät hymyyn. "Pidän sinua henkisesti jälkeenjääneenä, koska et näytä itse tajuavan, millaisessa tilanteessa olet. Sinuna keräilisin ennemmin voimia kuin murtautuisin vapaaksi vankilastani."
Punatukka tiesi, että oli tehnyt voimien keräämisen mahdottomaksi. Hän ei ollut poistanut hopeaa tuon elimistöstä ja vaikkei se tappanut lohikäärmettä, hän oli varma, ettei se tosiaankaan tekisi tuolle mitään hyvää.
Olento ei pysyisi enää kauaa pystyssä. Tuon aika alkoi kulumaan loppuun ja tuo oli tehnyt kohtalokkaan siirron.

Lohikäärmeen hyökätessä komentajaa kohti miehet reagoivat automaattisesti. Nuolia ammuttiin lohikäärmettä kohti ja Rudyard kiskaistiin kauemmas. Hyökkäys oli ollut pelkkä potku, mutta miehet olivat ottaneet toimissaan lähes ylisuojelevan otteen - etenkin sen jälkeen, kun olivat tajunneet ettei komentaja ollut joukon paras taistelija, eikä ollut lähelläkään tuota kirkkainta kärkeä.
Tässä kaaoksessa miekka putosi alas ja lohikäärme sai sen napattua. Rudyard irvisti, muttei huutanut miehilleen. Hän tekisi sen, kun lohikäärme ei olisi kuulemassa kuinka tyytymätön hän oli.
"Varovasti", komentaja totesi miehilleen, jotka auttoivat hänet alas vaunuilta. "Ottakaa hänet kiinni, olkaa hyvät. Joku voisi ystävällisesti hakea toisen rautaneitsyen, mieluusti sen, joka on suunnilleen minun kokoiseni - se on hänelle niin ahdas, ettei hän voi liikkua tai lyödä itseään vapaaksi siitä."

Komentaja astui muutaman askeleen kauemmas. Jousimiehiä oli ollut kärryjen ympärillä, joten ne, jotka olivat nyt asettuneet siten, että näkisivät ryövärin, kohottivat nuolensa jousilleen ja ampuivat tuota kohti samalla tavalla, kuin muurilla olleet miehet olivat äskettäit ampuneet tuon ratsun alas.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 22 Kesä 2009, 22:30

Ankoku Yakuta

JÄLKEEN JÄÄNYT!? Oli kakaralla otsaa sanoa hänelle noin! ...No okei myönnettäkööt että hän oli hieman lapsekas tapaus, mutta hei: kuka välittää? Etenkin kun sattui olemaan kovaksi keitetty varas, joka ei paljoa tavoilla paljoa mitään tehnyt. Toki hän niitäkin osasi, mutta tuo ei ollut niiden arvoisia. Mokomakin syöttö sika, joka vain sattumoisin on puettu oikein koristeellisesti. Mitä lohikäärme olisikaan antanut, että olisi päässyt nuijimaan tuon jauhelihaksi.
"...Sanoo se, joka piiloutuu parin kymmenen ukon taakse kuin uikuttava kuja rakki... tai paremmin sanottuna sika- lihava sellainen." Ah, Ankoku elementissään: suutaan soittamassa ihmiselle, joka ei vain tajunnut kuinka säälittävältä näyttikään joukkojensa takana. Hän oli sentään ottanut nuo yksin vastaan ilman apuja, vaikka olisikin voinut kutsua miehensä avukseen milloin vain siellä joella. Enää se ei kävisikään niin... Mikä moka. Sitä olisi kuitenkin nyt ihan turha surkutella, ei voinut mitään.

Komentaja vedettiin pois hänen luontaan, samalla kun lohikäärme nojasi toisella tärisevällä kädellään vaunua vasten. Everstiluunantti jakeli sitten käskyjään alaisilleen ja se ei oikein ilahduttanut puolikasta, ei yhtään. Pienempi arkku? Hitto, hänen jalathan murtuisivat vielä siinä, mutta mitäs nuo siintä välittämään? Ei mitään. Ehkä olisi pitänyt odottaa että oltaisiin päästy sisälle asti tai ainakin niin kauan kunnes saisi paremman tilaisuuden lähteä käpälä mäkeen. Paska homma
Nuolet nostettiin sitten osoittamaan lohikäärmeettä, joka nyt muutenkin taisteli tajuttomuutensa kanssa, eikä näin jaksanut sormeaan liikauttaa kun nuolet päästettiin irti ja upposivat miehen lihaan tuskan inahduksen kera. Ruumis kaatui maahan, vaikkakin Yakuta olikin vielä tajuissaan silmä puoli avoinna enää. Siintä ei kuitenkaan olisi mitään pelkoa että tuo päälle jaksaisi enää käydä, keskittyi vain nielemään ja kestämään kipuaan joka esti liikkumisen miltein täydellisesti. Nyt ainakin tiedetään miltä neulatyynyltä tuntuu kun se tungetaan täyteen neuloja, lohikäärmeessä tuskin oli ainuttakaan kohtaa missä ei olisi nuolia. Ei ihme ettei liikkuminen enää sujunut.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 23 Kesä 2009, 07:54

Rudyard

Rudyard nauroi toisen pilkalle. Hänen kasvoilleen oli syljetty siitä lähtien, kun hän päätti valita opiskelun sotilaan uran sijasta. Hän oli saanut kuulla loukkauksia, saanut kestää tavallista pahempia rangaistuksia - häntä oli kidutettu, hakattu, mutta mies oli kestänyt sen - miten toinen siis kuvitteli voivansa noilla samoilla loukkauksilla saada häntä suuttumaan? Sotilas oli impulsiivinen ja tietyssä mielentilassa hän olisi saattanut suuttua, muttei nyt. Ei tällä hetkellä.
Punatukka vihasi muutenkin enemmän sitä, kuinka ihmiset väittivät hänelle vastaan.
"Pyöreä sellainen? Kuvitteletko, että ulkonäköäni loukkaamalla saat minut tekemään virheitä?" mies totesi hymyillen. Tietenkin hän vihasi, että hänen ulkonäköään pilkattiin ja toinen olisi saattanut saada hänet raivoihinsa siten.
Lohikäärme valitsi kuitenkin väärät sanat - sotilas ei ollut huolissaan painostaan. Hän osasi katsoa peiliin ja todeta, ettei ollut missään määrin lihava. Ruipelon, epäsotilasmaisen kehon pilkkaaminen olisi toiminut huomattavasti paremmin.
"Ja etkö yhtään häpeä - sinä kuitenkin hävisit itse uikuttavalle, kurjalle syöttösialle."

Rudyard katseli, kuinka osa miehistä poistui, toteuttamaan hänen määräyksiään. He hakisivat muutamassa minuutissa hänen pyytämänsä rautaneitsyen ja koska se olisi toiselle hieman liian pieni, tuo ei pääsisi liikkumaan siinä. Tuo ei pystyisi lyömään sitä rikki, koska ei voisi liikuttaa kättään, korkeintaan sormiaan. Ilman käsivarren vipuvartta tuon lyönnit olisivat voimattomia.
Sen verran oppinut mies tiesi asiasta.
Nuolet pääsivät jänteiltään ja lohikäärme, joka oli jo ennestään taistellut tajuttomuutta vastaan, menetti ilmeisesti lopultakin tajuntansa. Rudyard nyökkäsi miehilleen noiden tuodessa vankilan - siinä oli mennyt vähemmän aikaa kuin mies oli olettanut - ja ohjeisti nuo laittamaan vangin piikikkääseen tyrmäänsä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 24 Kesä 2009, 00:32

Ankoku Yakuta

"Syöttö sialle, joka piiloutuu joukkojensa taakse omaa surkeuttaan..." Ankoku mumisi tuskin kuuluvasti, samalla kuin melkeinpä tuijotti komentajaa silmä vihaa palaen. Tämä tultaisiin muistamaan ja pitkään everstiluunnatti hyvä ja maksettaisiin korkojen kera. Tuon rakkaat opetuslapset näköjään toivastkin varsin nopeasti tuon rauta höskän, joka oli ainakin kymmenen senttiä liian pieni hänelle, halleluja! Lisää tuskia entistenkin lisäksi.
Rudyn miehet lähtivätkin sitten käskyä noudattaen hakemaan lohikäärmettä häkkiinsä, luullen että hän oli taas menettänyt tajuntansa. Kuinka tyhmä se pieni ihminen voikaaan olla? Häntä purskahti esille jälleen ja Ankoku paslasi muutaman lähimmän miehen kauemmas itsestään, muttei kuitenkaan mitenkään tappavasti. Voimia ei oikein ollut sellaiseen enään, mutta korkeintaan nuo nyt mustelimia saavat tai vaikka hyvällä tuurilla muutama luu menisi- näin Yakuta ainakin toivoi mielessään. Häntä jäi heilumaan puolelsta toiselle ja kuka tahansa liian lähelle uskallsi sai vain ilma kyydin itselleen... Tosin hän saisi varmaan kohta taas nuoli kuuron niskaansa, joten Ankoku lähti nousemaan jälleen ja oli vähällä kaatua takaiisin maahan, horjuen mies piti kuitenkin itsensä pystyssä tasapainoitellen häntäänsä apuna käyttäen. Mitäs sitten? Voimia ei ollut mihinkään suureen temppuun saati hyökkäykseen, eikä nuori lohikäärme todellakaan ajatellut luovuttaa tällä tavalla. Liian alhaista.

Ankoku huhotti ja nieleskeli kipua samalla kun pähkäili jotakin itsensä avuksi... Yksi idea oli, mutta ei hän sen avulla ainakaan pitkälle pääsisi, mutta pitää sitä aina kokeilla.
Ankoku veti siipensä, vaikka se sattui ihan jumalattomasti ja mies puri hammasta yhteen kivusta, hyvä ettei taju lähtenyt siltä seisomalta. Ei helvetti lentämisestä ei tulisi yhtään mitään, mutta hän halusi nyt viedä tuon ukon hengen vaikka omaa elämäänsä uhaten. Lohikkärme lähti hyökkäykseen suoraan Ruydyä kohden ja koitti yksinkertaisesti potkaista tuota toisella jalallaan ja lyödä sitten perään selkään hännällään. Eihän noista iskuista yksikään olisi enää tappavalla asteella, mutta saisipahan Ankoku edes jotenkin vahingoitettua tuota tyyppiä- tai ainakin lohikäärme niin toivoi. Ankoku horjui kauemmaksi komentajasta ja veti näin itseään helpottaakseen siipensä takaisin piiloon, sekä häntänsä... Mies kaatui polvilleen maahan ja jäi siihen aloillensa käsien roikkuessa vain sivulla laiskasti. Siinä meni sekin energia ja sitten kaaduttiinkin maahan ja tälläkertaa tajuntansa täydellisesti menettäneenä.

//Annan luvan laittaa Ankokun neitsyeen takaisin, jotta saataisiin peliä eteenpäin. :>//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 24 Kesä 2009, 18:59

Rudy

Rudyard katseli kuinka lohikäärme heitteli sotilaita. Nuo eivät satuttaneet itseään pahasti, mies pystyi näkemään sen siitä, kuinka hyvin nuo laskeutuivat. Hallittu laskeutuminen - kaatuminen siten, ettei satuttanut itseään turhaan - oli niitä asioita, joita miehen alaisten oli lähes pakko osata. Muuten saattaisi tulla lähtö joukoista salaman nopeasti.
Yksikään noista miehistä ei joutuisi lähtemään.
Jousimiehet jännittivät jälleen nuolet jänteille ja sotilaskomentaja nyökkäsi. Punatukkainen katseli vierestä, kuinka jousimiehet ampuivat toisen täyteen nuolia. Leikkiköön siinä neulatyynyä, Rudyard oli vain tyytyväinen siihen, että lohikäärme oli saatu raahattua tänne.
Nuori lohikäärme pääsi vielä pystyyn, mikä sai punatukan hymyilemään hyväksyvästi. Hän olisi pettynyt, jos ei olisi kohdannut yhtään vastarintaa. Se olisi tietenkin hyödytöntä, sen hän oli tehnyt jo useampaan otteeseen selväksi.

Lohikäärme levitti jälleen siipensä, vaikka se näytti olevan suurten tuskien takana. Tuo oli komea ilmestys pitkine häntineen ja suurine siipineen, eikä punatukka voinut olla hymyilemättä ihailevasti. Jos ei ihaillut vihollistaan, miten olisi voinut tietää tuosta kaiken? Rudyard oli tosiaan kiinnostunut tästä olennosta - hän oli utelias.
Lohikäärme lähti lentämään sotilaskomentajaa kohti ja mies astui muutaman askeleen kauemmas. Kesken liikkeen mies kuitenkin nosti kätensä suojakseen - hän ei ehtisi pakoon. Potku kalahti käteen, saamatta aikaan mitään suurta vahinkoa. Huomenna siinä kuitenkin tulisi olemaan tumma, selvästi erottuva mustelma.
Miehen selkä oli suojattu. Sotilas astui suojelemaan komentajaansa ja otti vastaan voimakkaan iskun hännästä. Se ei olisi todellisuudessa tappanut punatukkaa, mutta sirompana ja pienikokoisempana hän olisi saanut siitä huomattavasti enemmän ruhjeita, kuin väliin astunut sotilas.

Rautaneitsyt oli odottamassa toista tuon vaivuttua tajuttomaksi.
"Laittakaa hänet siihen ennen kuin herää uudelleen", Rudyard totesi ja alaiset noudattivat hänen käskyään vastaan väittämättä. Lohikäärme sullottiin rautaneitsyen sisään väkivaltaisesti ja vankila suljettiin. Tällä kertaa Rudyard avasi kasvojen peittona olevan paksun, metallisen levyn ja jätti ainoastaan kehikon paikoilleen.
Lohikäärme pystyisi kurkistelemaan vankilastaan, vaikkei mitään muuta voisikaan tehdä.
"Tervetuloa linnamme", mies totesi leikkisästi. Alaiset lähtivät kantamaan vankia määrättyyn paikkaan.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 24 Kesä 2009, 20:07

Ankoku Yakuta

Ankoku taisi saada vain kiittää onneaan ettei sattunut olemaan tajuissaan silloin kun häntä survottiin neitsyyn sisään, sillä häneltä taisi kaketa toinen jalka siinä kovassa käsittelyssä ja ne piikit menivät kivasti ihon sisään tekemään tuhojaan, verta valui lisää miehestä ulos ja tuo oli muuttunut jo kalpeaksi. Melkeinpä kuolleen kalpeaksi, eikä kuullut laisinkaan komentajan sanoja tajuttomuutensa läpi. Onneksi, hän olisi varmasti ärähtänyt tuolle muutaman sanan vaikka kuinka heikkona olisi ollut ja jumissa piikki ansassaan.

No, Rudyn alaiset lähtivät sitten viemään herraa linnaa sisälle ja varmasti moni toivoi ettei tuo taas heräisi, oli tuosta kuitenkin ongelmaa ollut jos jonkin verran, ainakin sitkeytensä puolesta. Neitsyt raahattiin alas kellari kerrokseen, jossa oli muutkin tyrmät plus kidutuskammio, johon harva halusi edes tehdä tuttavuutta sen pahemmin, jo sieltä kantautuvat tuskan huudot kertoivat paljon, todella paljon. Onnekseen Ankokua ei ainakaan vielä oltu viemässä sinne, vaan tuo asetettiin tiettyyn häkkiin neitsyessä ja jätettiin sinne oven lukittua perästä.
Tällä välin Ankoku heräsi ja ensinmäistä kertaa toivoi ettei todellakaan olisi koskaan herännytkään. Se kipu mitä hän tunsi joka helvetin liikahduksen kera oli tappaa hänet näin kuvainollisesti sanottuna. Kerrankin kävi mielessä, että hän olisi halunnut kuolla siinä missä muutkin, eikä kärsiä tästä saatanan kirouksesta. Totta puhakseen hän vihasi sitä, että oli tälläinen kuolematon paska. Hän vain olisi halunnut palata normaalina lohikäärmeenä takaisin elämään ja elää se niinkuin pitääkin: kasvattaa perhe ja kuolla tyytyväisenä, eikä tällä tavalla kärsiä. Mutta eihän hän voinut tilanteelleen enää yhtään mitään.
Ankoku jäi siis vain makaamaan liikkumattomana neitsyeen "lattialle" ja tapitti ristikosta ulos tyhjän näköinen ilme kasvoillaan, josta paistoi väsymys. Nälkäkin ja janokin oli, mutta mitään tuskin tulisi...
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 25 Kesä 2009, 17:54

((Haluatko pelata tätä vielä eteenpäin kahdestaan kanssani (Rudy tulee mielellään aukomaan päätään~) vai otammeko Akuman kolmanneksi?))
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Kesä 2009, 17:58

//Voi herrasi tulla aukomaan herralleni päätään <3 Jonka jälkeen voimmekin sitten pyytä Aksua mukaan :)//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 25 Kesä 2009, 18:04

//Roger\\

Rudyard

Sotilas oli viettänyt mukavan loppupäivän istumalla eräässä vierashuoneessa, missä palvelijat toteuttivat hänen pienimpiään oikkujaan. Sotilas oli palannut voitokkaana taistelusta, joten hän oli ansainnut palkkionsa. Miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaisia tuskia lohikäärme olisi joutunut kokemaan, jos olisi ollut sillä hetkellä tajuissaan.
Suoraan sanottuna, sotilasta ei olisi kiinnostanutkaan. Hän nautti mieluummin hyvistä viineistä ja arvoisestaan seurasta - eräs tuttava tuli mielihyvin tapaamaan häntä tänä aikana.

Lopulta uteliaisuus kuitenkin vei voiton. Miehen mietteissä oli risteillyt jo pitkään tuo puolituttu lohikäärme ja älykkääseen keskusteluun keskittyminen oli hankalaa, kun hän mietti aivan muuta.
Vaatteensa mukavampiin, pehmeämpiin vaatteisiin vaihtanut Rudyard nousi ylös ja kurmarsi seuralaiselleen. Sotilaskomentaja ilmoitti pehmeästi, että hänen olisi mentävä, tekemään töitä. Tämän sanottuaan mies poistui lämpimästä huoneesta ja käveli alas tyrmiin. Muutama sotilas oli tullut saattamaan häntä, kuin pienikokoisemmalle miehelle olisi saattanut sattua mitään linnan omissa tyrmissä.

Vieraan ollessa heräilemässä sotilaskomentaja käveli tyrmään. Hän katseli sitä tyytyväisenä - se oli juuri sopivan ankea. Jotain sellaista, mitä hän oli tuon vangin osaksi toivonutkin.
Hän ei ollut halunnut vangin nauttivan vierailustaan.
"Toivottavasti olette nukkuneet hyvin", kalpea totesi hymyillen ja sipaisi pisamaisia poskiaan. Mies istui vaaka-asentoon asetetun neitsyen päälle ja raotti ristikkoa.
"Onko nälkä? Toin hieman syötävää", mies jatkoi ivallisesti. Hän nautti toisen alistustilasta.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Heinä 2009, 17:13

Ankoku Yakuta

Vankilan ovi kuuluttiin avaan ja se katkaisi Ankoku ajatukset siihen paikkaan. Kengät kopisivat kivistä lattiaan kunnes pysähtyivät ja seuraavaksi Ankoku näki pärstän jota nyt olisi halunnut vähiten nähdä. No kiva kun tuo sentään muistaa hänet edes enää. Toisen sanoihin taas lohikäärme tuhahti hiljaa itsekseen manaten tuota mielessään alimpaan helvettiin porisemaan. Hänkin siellä kerran ollut ja titeää kyllä miltä tuntuu ja näyttää. Ja taitaa nyt ollakkin ihan niin, että hän joutuu ehkä palaamaankin takaisin helvettiin. No mikäs siinä, mutta hänen tehtävänsä oli vielä kesken täällä maan päällä. Ihmisten hävittäminen nimittäin ja hatioidenkin, oikeastaan kaikki hyvät otukset ja jättää tämä maailma sitten pimeyden kansan leikkikentäksi. Vasta sitten hän voisi kuolla onnellisena... kunhan ensin jälkeläisiä olisi teettänyt.
"Voi miten anteliasta..." Ankoku mumisi tuon sanoihin kun oli tuonnut hänelle ihan ruokaakin ihan omaa hyvyyttään. Mutta tuo kyllä saisi syöttää hänet kun hän ei vain sattuneista syistä kyennyt syömään itse ollenkaan. Piikkejä läpi pitkin kehoa ja se minimoi lohikäärmeen liikkumisen melkeinpä täydellisesti ja piti hänet heikkona. Mitäköhän hänelle seuraavaksi tehtäisiin? Annetaan mätääntyä kenties täällä aina maailman loppuun asti? Ehkä, mutta mitään Ankoku ei mennyt kysymään ääneen tuolta ärsyttävältä ihmiseltä joka luuli olevansa kaiken yläpuolella. Typerä kuolevainen...
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 01 Heinä 2009, 19:59

Rudyard

Sotilas hymyili toiselle. Lohikäärmeen vaiteliaisuus ei tullut hänelle yllätyksenä. Punatukkakaan ei olisi toisen paikalla ollut kaikkein parhaimmalla tuulella tai puheliaimmalla päällä, olihan hänen se pakko myöntää.
Mies istui sivuttain arkun päällä kurkistellessaan sisään neitsyeen. Toinen ei näyttänyt voivan kovinkaan hyvin, mutta mitäpä hän siitä. Hänen oltiin käsketty tuoda saalis elossa takaisin, mistään muusta ei ollut puhuttu. Sillä ei ollut väliä, missä kunnossa lohikäärme olisi.
Kunhan olisi elossa.

Toinen lähes kiitti sotilasta siitä, että mies oli vaivautunut tuomaan tuolle ruokaa. Sietikin kiittää, Rudyard olisi voinut jättää tuon tänne nääntymään - nälkäinen vanki ei olisi kuitenkaan välttämättä näyttänyt hyvältä kuninkaan silmissä. Punatukka oli kuitenkin vastuussa vielä jonkin aikaa lohikäärmeestä.
Rudyard otti raakaa lihaa sormiinsa, mittaili sitä katseellaan ja kyyristyi syöttääkseen lohikäärmettä.
"Hyvä poika, syö kaikki", mies kuiskasi. Hän vetäisi sormensa pois toisen ulottuvilta, ennen kuin tuo kerkeäisi näykkäämään häntä, jos sellaista oli aikeissa yrittää. "Ja kiitä kilttiä Rudyard-setää, kun hän vaivautui ajattelemaan sinua."
Sotilas hymyili pilkallisesti.
"Mitäköhän he aikovat tehdä sinulle? Kiduttaa kenties?" Rudyard hymyili suloisesti. "Jos niin, olen mieluusti mukana katsomassa."
Sotilas oli kuitenkin pesunkestävä sadisti, vaikka omasikin hurmaavan hymyn.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Heinä 2009, 00:36

Ankoku Yakuta

Komentaja otti raakaa lihaa esille ja katsahti sen katseellaan ennenkuin alkoi sitten syöttämään lohikäärmettä. Tämä oli säälittävää, mutta parempi pitää itsensä edes jotenkin voimissaan. Etenkin kun häntä saatettaisiin tulla ihan hakemaankin täältä, mutta se on eri asia milloin se tapahtuu. Sitä Ankoku ei tiennyt. Mutta toivottavasti pian. Häntä tuskin kauaa jaksetaan pitää elossa ellei hänestä mitään hyötyä ole ihmisten säälittävälle kuninkaalle. No Ankoku toki söi kaikki kun kerta annettiin, mutta komentajan kuiskauksista tuo ei pitänyt ja koitti todellakin näykätä palasen tuon sormista. Sääli vain että ehtivät mokomat nakki sormet karkuun ennenkuin. Mitä hän olisikaan nyt antanut, että olisi kyennyt edes liikkumaan viisikin senttiä, mutta ei. Kipu ja nämä neityen ihanat piikit tekivät sen mahdottomaksi.Hänen oli pakko myöntää, että ihminen taisi todellakin voittaa hänet oveluudellaan, mutta ei lohikäärme mitään ääneen sanonut. Tuon kiittely sanoihin Yakuta ei noteerannut mitään, kunhan katsahti väsyneesti.

"No, tervetuloa vain..." Ankoku tuhahti hiljaa tuon ukon sanoihin, että aikoisi tulla katsomaan hänen kidutustaan jos sellaista aijottaisiin tehdä. Hyvin todennäköistä ja saattaisihan kunkku kysellä häntä joukkoihinsa... Siihen hän ei suostuisi ikuna.
suskari
 

Seuraava

Paluu Linnan piha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron