Thirst of Hunt

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja Dogster » 01 Helmi 2018, 16:35

Tiedettäköön, että Splinter ei koskaan ollut väittänyt olevansa loistava metsästäjä. Nuorempana, hän oli nimenomaan vältellyt eläinten jahtaamista tappamisen välttelyn nimissä - ja oli kasvanut vegaanina suurimman osan elämästään. Jopa idän reissulla, oli hän vältellyt turhaa metsästämistä ensimmäisen vuoden ajan. Mutta nyt, kun hänellä oli lihaa syövä kumppani, maagin oli ollut pakko luopua vanhoista tavoistaan - ja oppia uusia. Harmillista kyllä, mutta Splinter ei vieläkään tuntenut itseään erityisen taitavaksi - ja nyt hän ei voinut edes näyttää naamaansa haltioiden parissa. Tai voisi, mutta Splinterillä oli omat syynsä vältellä haltioita juuri nyt - eikä sillä todellakaan ollut tekemistä sen kanssa että hänen hiukset olivat päättäneet muuttua valkoisiksi talven edetessä. Eip. Ehei. Splinter ei TODELLAKAAN tuntenut oloansa oudoksi tämän takia.

Nyt, huppu päässä, tummiin pukeutuneena, Splinter tuijotti puiden lomasta mahdollista saalista tälle päivälle. Lohikäärmeensä tunki päänsä takin syvyyksistä, kurkaten hupusta myöskin, päästäen pienen kysyvän kujerruksen.

"Tiedän Frederick." maagi vastasi, rapsuttaen liskon kaulaa kevyesti. Oli hankala kantaa mokomaa, se kun oli tunkenut takin alle heti kun oli vähän kylmempi tullut. Mokoma oli vieläpä mennyt kasvamaan, perskuta, tätä menoa Splin ei pystyisi enää kantamaan rakasta lemmikkiään. Noh, kohta tuo lähtisi lentoon Splinterin kyydistä. "Joko valitsit kohteen?" puoliverinen kysyi, odottaen vastausta - joka tuli pienenä säksätyksenä. Niinpä tietysti, Fred tahtoi tuon nimenomaisen naaras peuran. Ei sitten voinut vaikka kania tai nuorempaa vasaa valita?

"Mokomakin ahmatti." Splinter naurahti, ennen kuin keskittyi. Selvä, tuo peura oli kyseessä. Mutta miten hänen oli tarkoitus saada se kiinni? Splinter kyykistyi hetkeksi alas - hänen pitäisi päästä lähemmäs, mikäli hän tahtoi tuon nahan ehjänä myös. Käsi painui lunta kohden, maagin kokeillessa hänen rajojaan - kuinka pitkälle hänen loitsunsa ylettyisivät? Tarpeeksi pitkälle, kuten nuorelle miehelle selvisi - kohta peura päästi hätääntyneen kiljaisun, kun sen jalat jäätyivät kunnolla kinokseen ilman varoitusta. Ääni vihloi Splinterin sydäntä, ei hän meinannut kestää tuota - mutta tehtävä oli, mitä tehtävä oli. Hänen pitäisi säikäyttää muut peurat kauemmas ennen kuin tuo naaras ehtisi rikkoa itsensä vapaaksi!

[Sovittu Anden kanssa!]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja AndyCandy » 01 Helmi 2018, 21:41

Lyhyt kuiva yrtin varsi notkui huulen kaarella. Ilma oli miellyttävä, olihan tänään kirpeä talvipäivä vailla suurempia huolia. Aarnihaltia katseli lumista metsäaukeaa korkealta puun oksalta. Peurat olivat keräntyneet etsimään talven törröttäjiä lumen alta, tietämättä yhdestä saati useammasta kaksijalkaisesta ihailijastaan. Keltaisten silmien terävyys ilmensi sitä suurta kärsivällisyyttä, joka oli saanut haltiamiehen pysyttelemään paikallaan useamman tunnin. Yrtti heilahti hampaiden purressa varren pintaa, vapauttaen kitkerän maun suuhun. Hänellä oli aikaa. Ciila ei ollut metsästämässä lihaisia laiduntajia ja siksi jousi odotti repun tavoin omalla oksan tyngällään roikkuen. Hänellä ei ollut edes nälkä, mutta saalistavan susihukkasen turkki olisi kelvannut muuan vaativalle asiakkaalle. Näytti kuitenkin siltä, että peurat saisivat nauttia rauhallisesta ruokailustaan.

Valkoiseen ja vaaleanruskeeseen pukeutunut mies istui vaitonaisena paikallaan, sulautuen hyvin puun lumisten oksien sekaan. Ihon väriä vaihtavat osat olivat ottaneet omakseen selän takana olevan tummanruskean puunkuoren sävyn. Tällä säällä pelkkä lumikin soi varsin hyvän piilon yhdelle jos toisellekin. Jos hiljainen puhe ei olisi kantautunut tuulen mukana tarkkoihin korviin, olisi valkotukkainen Splinterikin jäänyt vielä hetkeksi huomaamatta. Ciila seurasi laiskasti toisen puuhia ja mittaili kaksijalkaisen piirteitä. Ihminen? Tuntemattomalla ei ollut mukana mitään ilmeistä asetta, tai ainakaan puustaan istuva ei nähnyt sellaista. Yrtti heilahteli mietteliäästi huulella. Vanha soturi epäili suuresti, että valkohapsesta oli metsästämään paljain käsin, joskin magian osaaminen helpottaisi asiaa huomattavasti.

Hitaasti Ciila ojensi kättään joustaan kohti, valitsi viinestä yhden punasulkaisen nuolen ja nosti jousen oksaltaan. Nuoli asettui nätisti jousen varren syrjällä olevaan tukeen, toinen pää jousen vastaavaan koloon. Toinen keltaisista silmistä sulkeutui miehen jännittäessä maltillisesti jousta kauemmas ja kauemmas, kunnes jännittävä käsi odotti leuan syrjän kohdalla. Ciila seurasi vieraan miehen liikkeitä nuolen vartta pitkin. Naaraspeura päästi korkean hätähuutonsa ja nuolen suunta vaihtui hitaasti pyristelevään eläimeen, jonka jalat oli kahlittu hankeen. Muutkin eläimet reagoivat tilanteeseen nopeasti ja oli vain ajan kysymys, koska lauma säntäisi haluamaansa suuntaan, välittämättä siitä kuka jäisi jalkoihin. Uhri itse tempoi jalkojaan, todennäköisesti aiheuttaen vain enemmän kipua itselleen. Harkinta, huokaus. Ciila vapautti jousen ja vain hetkeä myöhemmin nuoli iski siron kaulan valtimoon. Shokki riitti taltuttamaan eläimen ja kohtalollinen haava tekisi pian oman työnsä.

Mies ei hapuillut seuraavaa nuolea, mutta jäi jousi kädessä odottamaan niin lauman kuin saalistavan maagin liikkeitä.
AndyCandy
 

Re: Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja Dogster » 03 Helmi 2018, 08:48

Splinter oli jo luomassa tylppiä jääpuikkoja, ajatellen että jos hän niitä ampuisi peurojen sekaan nuo varmasti säikkyisivät ja karkaisivat, jättäen hänen valitsemansa kohteen yksin perään. Hän oli hädin tuskin ehtinyt muodostamaan kuin muutaman, kun jotain mitä hän ei ollut odottanut tapahtui - nuoli. Suoraan peuran niskaan. Splinterin ajatukset laukkasivat tuhatta ja sataa, ja tuo nopeasti luopui keihäistä - heilauttaen kättään ylös rajulla liikkeellä ja luoden korkean jääseinän suojakseen, varmistaakseen ettei häntä ammuttaisi seuraavaksi.

Tällä alueella ei ihmiset yleensä metsästäneet yksin. Lisäksi, nuoli oli tullut korkealta, mikä tarkoitti joko lentäjää tai puussa olijaa. Tämän päättelyn kautta Splinter päätyi uskomaan että joko puolueeton tai haltia oli juuri varastanut hänen kaadon. Ja kumpikaan noista edellä mainituista ei aina pitänyt ihmisistä - joten, nuoren maagin piti nyt odottaa ja nähdä ketä tuolla toisella puolella oli. Tai... Ei. Ei hänen tarvinnut odottaa.

"Frederick, lennä." Splinter kuiskasi hiljaa lohikäärmeellensä, joka kaivautui tuon takin alta, katsoen ympärille. Splinter piirsi nopeasti lumeen, näyttäen mitä tarkoitti, ja lohikäärme nyökkäsi, syöksähtäen lentoon mennen pitkällä kaarella. Tarkoitus oli kaartaa nuolen omistajan taakse, ja nähdä oliko kyseessä ystävä vai vihollinen. Hei, Splinterillä oli täysi oikeus olla epä-luuloinen! Ja miksi takaalta? Koska Splin tahtoi minimoida riskit mitä tutkimusmatkalla saattoi tulla, ei hän mieluusti pistänyt rakasta lemmikkiään ja toveriaan vaaraan. Maagi kurkkasi luomansa vallin takaalta, katsoen mitä nyt tapahtuisi...

Frederick oli harvinaisen nopea lohikäärme. Osittain koska hän oli vielä pieni. Osittain koska neljä siipeä. Lento merien yli ja takaisin jatkuvasti oli myös vahvistanut pikkuisen lento-kykyä - joten ei ihme että tuo pääsi kiertämään ampujan taakse nopeasti, huomaten heti että hei sehän oli haltia! Haltiat olivat yleensä kilttejä pikku lohikäärmeelle, muttei niinkään paljon sen emolle... Ainakaan osa. Mutta ehkä tämä oli sitä mukavaa sorttia? Frederick laskeutui samaan puuhun, nuuskien tuota haltiaa, päästäen uteliaan kujerruksen - ei osannut pikkuinen varoa vielä. Se kallisteli päätään sivulta sivulle, ennenkuin nosti päätänsä, päästäen vihellyksen. Merkki Splinterille tulla ulos piilostaan - minkä hän teki, varovaisesti, vilkuttaen ensin yhdellä kädellä varmistaakseen että toinen tiesi olla hyökkäämättä.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja AndyCandy » 22 Maalis 2018, 15:35

Tuulenvire ei tuonut enää uusia sanoja tuntemattoman suunnalta, mutta toimettomaksi tämä ei ollut kuitenkaan heittäytynyt. Mieli puki laiskasta epälyksiä sanoiksi ja mahdollisuuksiksi, Ciila koki kuitenkin parhaaksi vain odottaa varsinkin kun huomasi häivähdyksen jotain nopeaa ja lentävää valkohapsen suunnalla. Aistit terävöityivät, eihän soturi tahtonut antaa maagille turhan helppoa maalitaulua, jos tämä olikin lähettänyt jotain tappavaa etsimään nuolen isäntää. Nopeasti liikkuvaa lohikäärmettä oli vaikea havannoida, mutta haltian onnistui sentään kääntyä tätätä kohti juuri ennen saapumista. Yllätys oli suuri kun Ciila tajusi mikä pikkuruinen vieras olikaan; lohikäärmeitä ei nähty aivan joka päivä. Suupielien välissä lepäävä yrttipätkä nytkähti pohdiskelevasti; tilanne oli muuttunut hetkessä oikein mielenkiintoiseksi.

Miehen käsi pysytteli yhä jousen varrella, mutta ase nojasi luottavaisesti jalkaterää vasten, eikä kohonnut taisteluasemiin. Vaikka Ciila luotti omiin taitoihinsa ampujana, tällä etäisyydellä jousella saattaisi lähinnä huitoa ja puiden oksat tekivät siitäkin vaihtoehdosta lähinnä koomista. Keltaiset silmät pysyttelivät kummallisen mallisessa siivekkäässä matokäärmeessä, joka ei vaikuttanut aggressiiviselta. Lohikäärmeen äännähdys vaikutti enemmänkin tuttavalliselta, joten hitain liikkein haltia levitti hiukan käsiään ja höllensi sormiaan jousen varrelta, kuin ilmaistaakseen kohteliaasti ettei ollut aikeissa tehdä mitään yllättävää saati pahaa.

Taustalla, alhaalla hangessa, kaksijalkainen vilkutteli saaden osakseen kevyen vilkaisun.
”Ystäväsi?” Ciila kysyi, vaikkei ollut varma oliko läheinen olento niitä puheliaita yksilöitä. Todennäköisesti kujerteleva käärme osasi kuitenkin jollain tavalla kommunikoida, kuten etsiminen ja kumppanille viheltely osoitti. Aarnihaltia hyväksyi joka tapauksessa, että tilanne vaati jonkinlaisen sosiaalisen kontaktin ottamista tähän tuntemattomaan maagiin, joka vaikutti sentään melko harmittomalta tapaukselta. Hiukan kyseenalaistava katse kävi niin siivekkäässä kuin kaksijalkaisessa, mutta lopulta Ciellona tarttui nakkasi reppunsa ja tähän sidotun kävelysauvan alas hankeen. Jousi ja nuoliviini oli turvallisempaa kuljettaa selässä.

Aarnihaltia malttoi tiputtautua ensin pari oksaa alemmas, kunnes luotti hangen pehmittävän tarpeeksi laskeutumista, niin että kaikki sujui suhteellisen tyylikkäästi. Kengät upposivat naristen pakkasen luoman lumikuoren läpi, muttei mies jäänyt ihmettelemään jälkiä sen enempää kuin tunnollisesti odottavaa omaisuuttaan. Kasvojen raidat vaihtoivat värikarttaansa ruskean ja valkoiseen, keltaiset vakavat silmät sen sijaan löysivät vieraat kasvot.
”Näytät ihmiseltä. Miksi?” suorasanainen tervehdys oli ehkä hiukan tyly, mutta sävy sentään pikemminkin utelias kuin syyttävä.
AndyCandy
 

Re: Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja Dogster » 09 Huhti 2018, 20:48

Jep, tämä oli sitä mukavaa sorttia, pakko olla, eihän tuo ollut huitomassa Frederikiä kauemmas tai murisemassa tuolle jotain ympäripyöreää. Joten, pikkuinen vain laskeutui oksalle, antaen pitkän häntänsä ja kroppansa vain kiertyä sen ympärille, lötköttäen siinä kuin keitetty spagetti kunnes pikku-herraa tarvittaisiin. Splinter taas odotteli kiltisti kanssa, astuen vähän lähemmäs - ei liian, ei tarvinnut säikyttää toista tai tungetella ihan iholle, mutta tarpeeksi että piirteet näkyisivät. Piirteet ja pienet liikkeet, että toinen näkisi kädet ja näin. Käsien näkeminen tarkoitti avoimmuutta, eikö?

Tosin sitten tuo toteamus... kysymys... ilmestyi väriään vaihtavan haltian suusta.

"Johtuisikohan ihan siitä että olen suurimmin osin ihminen?" Splinter vastasi kuivasti, asettaen kädet puuskaan. Eikö se nyt ollut ilmiselvää mitä Splinter oli, jopa valkoisten hiusten ja oranssien silmien kanssa. Ja taikomisen. Okei ehkei ihan niin selkeää ottaen huomioon missä maailmassa he elivät, mutta silti, tarpeeksi selkeää. Ehkä nuoren velhon ei olisi pitänyt tuolla aloittaa, mutta minkäs sille voi kun tuollasta samantein... Splinter heilautti kättään kevyesti sivu-suunnassa, luoden kimaltelevia jää-hiukkasia tuon sormenpäistä, antaen niiden laskeutua kämmenelle ja kadota. "Annan sinun arvata mitä se viimeinen neljäs-osa on."

Frederick nosti päätään, naksahdellen taas, ottaen jäävelhon huomion.

"Se ei ole meidän kaato, mutta senkus juot - en usko että hän verta tarvitsee. Älä vaan sotke turkkia." tuo totesi lohikäärmeelle - ei Splinteriä erityisemmin pelottanut ottaa huomiota toisesta nyt kun oltiin aukiolla ja vapaana. Pikkuinen kujersi vastaukseksi, levittäen siipensä ja syöksähtäen kaadon kimppuun, etsien kohtaa josta nuoli oli mennyt sisään. Splinter taas kääntyi katsomaan haltiaa, valmiina jo kaiken maailman haukkuihin - mitä hän oli kyllä saanut sietää viime aikoina. Ehkä olisi paras vaihtaa haltioiden kieleen niin toinen tajuaisi että Splinter ei todellakaan ollut vihollinen.

"Annan vain Frederickin syödä, ja katoan sitten maisemaa rumentamasta."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Re: Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja AndyCandy » 12 Syys 2018, 14:39

Harkitsevainen, maltillinen; Ciila arvioi tuntemattoman ruumiinkieltä. Oliko kyseessä saalistaja, joka vain osasi peittää arveluttavat aikeensa? Haltia vilkaisi kuolleen peuran suuntaan, muistuttaen että metsästäjä toinen ei ainakaan ollut kokeneimmasta päästä. Sanoiltaan ja tavoiltaan sen sijaan vieras oli oikein notkea, päin vastoin kuin tavoiltaan jähmeä suippokorva. Nuoruuden leikkisä sävy kuului jäähiukkasia luovan suusta, ei kuitenkaan pilkalta maistuen. Jos Ciilan oli vieraansa luontoa arvattava, ei mies ollut turhan huolissaan väliaikaisesta päätelmästään.

Pikkuruinen lohikäärme naksutteli isännälleen tahi ystävälleen, saaden myös vastauksen. Selitystä Ciila ei ollut kysymässä, mutta sai sen kuitenkin kielellä, jonka kuuleminen sai keltaiset silmät terävöitymään. Harkinta kävi miehen mielessä, väräyttämättä juurikaan vakavia kasvoja.
”Jos tahdot kaataa saaliin, tee se nopeasti, talven lapsi”, Ciila lausahti selkeästi hiukan tyytymättömänä, mutta kuitenkin rauhallisesti. Silmien terävä katse oli pehmennyt ja ilmapiirin aura rentoutunut. Ei aarnihaltia ollut kieltämässä ateriaa sen enempää lentävältä kuin kävelevältäkään.
”En katso metsäni elollisten kärsivän yhtään sen enempää kuin on välttämätöntä, mutta ruumiille saat tehdä mitä mielit”, Ciila, kaikessa jähmeydessäänkin, tunsi olevansa selityksen velkaa, kun tulkitsi aiheuttaneensa toiselle alemmuuden tunteen.

”Pystytkö tehdä nuolen jäästä?” haltia töksäytti, arvioiden jälleen selvästi Splinterin olemusta, aina varpaista hiuksiin.
AndyCandy
 

Re: Thirst of Hunt

ViestiKirjoittaja Dogster » 30 Syys 2018, 03:41

Kaada nopeasti... Splinter naurahti hiukan, rapsuttaen nenän päätä. Totta puhuen, hän oli parempi kalastaja kuin metsästäjä. Varsinkin mitä isompien saaliiden kaatoon tuli - pienet oli helppo saada alas, huolimatta niiden nopeudesta. Nopeampi jäädyttää myös. Ja hänen iskunsa eivät olleet pitkälle matkalle tarkoitettu, kuten nuolet - hänen pitäisi päästä lähemmäs. Lähi tai keski-matka oli hänelle suotuisinta... Jopa keskellä talvea.

"Pystyn. En vai pysty heittämään niitä yhtä pitkälle mitä oikeat nuolet lentää jousella." Splinter myösi, ei yhtään häveten myöntää omia heikkouksiaan. Ainakin jos hän tunnistaisi nämä heikkoudet. Velho mietti hetken, pureskellen posken sisäpintaa ennenkuin jatkaen. "Ja kestävän jäänuolen tekeminen joka ei murru helposti ei ole helppoa - kestävyys tarkoittaa että pitää pakata jäätä tiukemmin, mutta se tekee nuolesta painavamman, joka tarkoittaa lyhyttä lento-rataa." - tuo sitten selitti ennenkuin naurahti kevyest. "En normaalisti saalista eläimiä muutenkaan, olen kasvis-syöjä."

Loppu oli totta, mutta Splinter silti ei voinut kuin naurahtaa loppu puolella. Se tosiaan selitti miksi Splinter ei osannut oikein peuroja kaataa.

Frederick tällä välin oli kaivannut päänsä peuran sisään, häntä heiluen. Ei pikkuinen ollut totellut Splinteriä kunnolla, ja velho ei voinut kuin huokaista, ravistaen päätään hiukan heti kun huomasi lohikäärmeensä tekoset. "Mokomakin hemmoteltu..."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta


Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron