Kirjoittaja Anyki » 28 Maalis 2010, 17:39
Hyvin surumielisenä Anann totesi kuitenkin:
"Mutta minä kuitenkin tuhoudun." Pienen tauon pidettyään dryadi jatkoi hiljempaa, lähes kuiskaten:
"Luonto on ja pysyy aina, mutta luonto jollaisena minä sen tunnen ja olen, tuhoutuu, jos sota syttyy." Pessimistisenä ja masentuneena jo lähes varmasta tuhostaan Anann oli varma sodan syttymisestä, eikä antanut itsensä enää toivoa, että asiat voisivat olla niin kuin ne olivat ennen kuin erimielisyydet alkoivat. Hän ei ollut ikinä elänyt ajalla, jolloin kaikki oli vielä hyvin, mutta dryadin mielessä se aika oli saanut myyttisen maineen. Jos tämä olisi tarkastellut itseään ja odotuksiaan realistisesti, olisi Anann huomannut, ettei ikuinen onni onnistunut kuin iltasaduissa.
"Asia on kuten sanoit", dryadi myönsi. "Veren vuodattaminen ei tosiaankaan tee kenellekään hyvää. Ratkaisu pitäisi saada jollain muulla tavalla, kuin käyttämällä kansoja johtajien riitojen ratkaisemisessa. Sotiminen vaatii voimia, mutta todellinen haaste on toipuminen." Sodat olivat turhia, sen myöntää moni, mutta kuinka moni on valmis vastustamaan sotaa kun sen uhka on lähellä? Kuinka moni on valmis olemaan eri mieltä virallisen, kuninkaan, näkemyksen kanssa? Kuinka moni on valmis laittamaan päänsä pölkylle todellisen yhteisen hyvän, sodan välttämisen, takia? Sotaan osallistuminen on helpompi ratkaisu, omaa ajattelua palvelukseen astututtua ei tarvitse juuri yhtään.
// pläääh. kökkö //