// tylsä otsikko, mutten muutakaan tähän hätään keksinyt. eli dani ja allu tänne! pahoittelut pikkasen venähtäneestä vastausajasta, keväisin kun on vaan kamalasti kiireitä :p //
Rebecca piti jo kiinni hevosensa ohjaksista ja oli valmis nousemaan ylös, mutta keskustelu ei ottanut laantuakseen. Tosin eipä se Beckyä haitannut, parempi vain että juttua riitti. Tosin vaikka Alexander olisi puhunut vaikkapa suhteestaan ympäröivien talojen kattoihin olisi Becky kuunnellut häntä silti haltioissaan.
Hän jäi miettimään miehen sanoja vapaapäivästä ja seuraavan unelmoinnista.
"Niin, en halua elää elämääni jossitellen ja turhaa peläten. Tilaisuuksista pitää ottaa kaikki irti, eikö?" Hän oli hieman epävarma asiastaan, kovin usein kun nuoren aatelisneidon ei annettu omista asioistaan päättää. Oikeastaan Rebecca ei ollut joutunut, tai päässyt, kuinka vain, tekemään itseään koskevia päätöksiä, mitä nyt senpäiväisen asun valinta ja se mitä hän vapahetkinään teki. Silloin kun kukaan ei ollut valvomassa käyttäytyikö hän etiketin mukaan, ketään ylempiarvoista ei ollut lähipiirissä, ei tarvinnut olla varuillaan koko ajan. Jokin Alexanderin olemuksessa, huolimatta hänen useimmat ihmiset ainakin varuilleen saavasta ulkonäöstä, teki hänet rauhalliseksi. Olo oli seesteinen ja rento, mistään ei tarvinnut huolehtia ja kaikki tuntui rullaavan omalla painollaan.
Esittäessään kysymyksen talosta, vaimosta ja eteen työnnetystä ruuasta, Becky oli huomaavinaan toisen kasvoilla pienen häivähdyksen jotain. Rebecca ei osannut nimetä tätä häivähdystä, mutta sävyltään se oli negatiivinen. Hän toivoi, ettei ollut osunut miehen arkaan kohtaan, jos tuttavuus syvenisi ystävyydeksi, niin mies saisi kertoa itse omista asioistaan. Hän ei urkkisi niitä. Rebecca pudisti ajatukset mielestään, heti ensimmäisen pohdinnan merkin ja muiston muistelun tuloksena hän kuvitteli miehelle synkkiä salaisuuksia. Oletuksia hän oli tehnyt liikaakin, mutta nyt ei ollut niiden aika. Alexander saisi puhtaan lähdön.
"Tjaa, kaipa jokainen voi tulkita sen omalla tavallaan", hän sanoi ilkikurisen vallaton hymy kasvoillaan. Hän nautti tästä uudesta vapaudesta, jopa vastuuttomuudesta. Voi, mitä hänen isänsä sanoisikaan jos näkisi hänet nyt! Rebecca nautti ajatuksesta aivan liikaa sivistyneeksi aatelisneidoksi ja tyytyi hymyilemään miehelle täyttäen keuhkonsa samalla torin ei-välttämättä-niin-raikkaalla ilmalla.
"Uskon, että maailmalla näkee ja oppii", Becky sanoi hieman kaihoisasti. Hän ei ollut ikinä päässyt näkemään maailmaa ja oppiminenkin oli rajoitettu tiukasti kotiopettajan, vanhempien ja yhteiskunnan sanelemiin aiheisiin, kuten koruompelu ja cembalonsoitto.
"Voi, uskoisitko jos sanoisin että päivästäni on jo tullut mieleenpainuva?" Rebecca kauhisteli itsekin sanojaan, muttei voinut sille mitään. Toisaalta hän taas nautti päästessään pois hovietiketin säätelemästä linnasta ja sen kaavoihin homehtuineista ihmisistä.
Ystävällisesti Alex auttoi Rebeccan tämän hevosensa selkään. Miehen käsi oli lämmin ja voimakas, hän auttoi naisen kevyesti satulaan.
"Mennään, mennään", hän sanoi purren innostuneesti alahuultaan. Rebeccan istuessa selkä suorana naistensatulassaan hän katseli kuinka Alex heilautti itsensä nimettömän oriinsa selkään ja päästi tämän edelle. Hänen hevosensa oli jo innokkaana ottamassa piikkipaikan, mutta muutamalla vaivihkaisella liikkeellä hän sai hevosen odottamaan ja liittymään Alexin perään. Väki väheni sitä mukaa mitä kauemmas torista mentiin ja talot muuttuivat yksinkertaisemmiksi, kunnes lopulta kivitalojen tilalle tuli puisia , joskin hienoja taloja. Kaupungin laidalla taas oli puisia mökkejä ja pian kaupungin muurit jo siinsivätkin edessäpäin.