Yösydännä (sov.)

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Yösydännä (sov.)

ViestiKirjoittaja Pippuri » 30 Touko 2010, 09:57

//Princess kera Kamin siis tänne. :))

Jetidra
Kylässä, aateliston asuinalueella, oli hiljaista. Yö oli tyyni, eikä lehtikään liikahtanut. Eräs ikkuna aukesi. Siitä laskeutui alas paksu köysi, johon oli sidottu solmuja tasaisen välimatkan päähän toisistaan. Varjomainen olento laskeutui köyttä pitkin alas ja hyppäsi viimeisen metrit laskeutuen kissamaisen pehmeästi alas. Hän nykäisi köydestä ja näppärästi solmittu solmu irtosi. Köysi tipahti alas ja hahmo kätki sen varjoisalle kujalle. Hän lähti juoksemaan kylän läpi hiljaa kuin varjo. Kalpea iho oli tuhrittu noella ja vaaleat hiukset koottu ylös nutturalle ja peitetty tummalla huivilla, etteivät ne näkyisi pimeydessä. Hahmo juoksi varjoisten kujien kautta kaupungin portille ja sen yli metsään. Metsän reunoillakaan hän ei vielä hillinnyt vauhtiaan, vaan juoksi aukealle saakka. Lähteen edessä hän polvistui pesemään kasvonsa.
Tai niin se olisi pitänyt mennä,
Jetidra ajatteli katkerana. Sen sijaan hän oli solminut solmut liian etäälle toisistaan ja pudonnut kiveykselle ahteri edellä. Se muuten oli sattunut. Sen jälkeen hän oli turhaan yrittänyt repiä köyttä irti ja jättänyt sen lopulta roikkumaan ikkunasta. Juokseminen oli ollut ihan kohtalaisen hiljaista, vaikka rakas kissanpentu Leona olikin naukaissut muutaman kerran liian äänekkäästi. Portti sen sijaan... Ei, ei. Se oli mennyt totaalisesti pieleen. Vartija oli huomannut hänet ja hän oli joutunut sepittämään tarinan jostakin yrtistä, mikä täytyy kerätä yöllä, jotta sen parannusvoimat säilyisivät kauemmin. Se olikin ollut suunnilleen ainoa asia, missä hänellä oli sinä yönä ollut tuuria; vartijalla ei ollut hajuakaan mistään yrteistä, joten hän oli lopulta päästänyt tytön ulos. Ei hän tietenkään ollut juossut niin kauan, kuin vartija vielä näki tämän, mutta kun oli varma siitä, että oli näkymättömissä, hän oli taas lähtenyt painelemaan ja lujaa. Lähteellä hän oli jättänyt reppunsa maahan ja mennyt pesemään kasvonsa, mutta olikin tipahtanut siihen. Nyt hän siis istui märkänä ja kurjana maassa lähteen vieressä. Huivi oli tippunut jonnekin lähteeseen ja vaaleat hiukset roikkuivat nyt märkinä ja raskaina hänen selässään ja olkapäillään.
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 30 Touko 2010, 14:44

Ilta oli tarpeeksi lämmin, että eräs peikko tyttönen oli päättänyt majoittua puuhun nukkumaan. Tämä kietoi viitan ympärilleen ja makasi sopivan paksuisella oksalla, että hän ei tipahtaisi, vaikka kierähtäisikin unissaan. Ja vaikka hän sattuisi tipahtamaan, hän voisi ottaa käsillään tai hännällään kiinni alemmista oksista.
Peikko tytön toinen tumman harmaa silmä aukesi, kun hän kuuli metsikössä rytinää. Kuka kehtasi tähän aikaan mellakoida? Hänen kauneus unensa kärsisivät!
Kami nousi istuma asentoon ja katsoi ihmis neitoa joka oli psähtynyt lähteen reunaan. Ja molskahtanut sinne sitten.
Tyttöä näytti palelevan ja koska Kamia ei enää nukuttanut, tämä venytteli hetken, ennenkuin tiputtautui kissamaisesti maahan ja lähti kulkemaan puskien läpi kohti tyttöä.
"Sinun kannattaa sytyttää nuotio, ellet halua vilustua" Kami sanoi, tullen nyt pusikoiden läp tytön eteen, kädet puuskassa, pää kallellaan.
Tyttö näytti nuoelta. Mitä tämä teki pimeässä metsässä yksin? Kaipa hän voisi udella asiaa sitten kun saisi tytön olon kohenemaan.
"Tule. Tein aiemmin illalla tuonne nuotion. Siellä on valmiiksi puutkin" Kami ehdotti tytölle ja katsoi hetken tytön hentoa olemusta, ennenkuin aukaisi viitan kaulansa ympäriltä ja ojensi sitä tytölle.
"Ota tuosta" hän sanoi toiselle ja hymyili rohkaisevasti.
Toivottavasti tyttö ei saisi slaagia hänen olomuodostaan, nyt kun viitta paljasti hänen häntänsä, suippokorvat ja muunkin olemuksen.

//tuolla esittelyssä on nimen kohdalla kuvakin :) //
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 30 Touko 2010, 15:45

Jetidra
Hytisevä tyttö kyhjötti pakkaustensa vierellä ja yritti kaivaa matkaviittaa sieltä lämpimikseen, mutta pysähtyi kuultuaan jonkin pehmeän tupsahduksen. Hän nosti päätään kuin paraskin mangusti ja katseli ympärilleen jännittyneenä kuin viulun kieli. -Aääh! tyttö älähti Kamin tullessa esiin pusikoista, sillä oli juuri katsellut aivan väärään suuntaan. -K-kiitos, tämä tajusi sitten sanoa ja nousi ylös tarjoten kättään Kamille puristettavaksi. Hän otti viitan vastaan kiittäen taas ja jäi tuijottamaan Kamia erityisesti hännän takia, mutta muisti sitten hyvät käytöstavat ja lähti kohteliaasti mukaan otettuaan kassinsa ja ravisteltuaan sitä hetken. Leona katseli hetken lähteeseen pudonnutta huivia ja otti sen nurkasta hampaillaan kiinni vetäen sen rantaan. (Leona on siis se kissanpentu.) Se lähti raahaamaan saalistaan ylpeänä rantaan ja juoksi sitten emäntänsä perään.
Jetidra tuli nuotion lämpöön erittäin kiitollisena Kamille, sillä hän olisi voinut kylmettyä pahasti ilman tätä. -Kiitos, hän sanoi taas vahvemmalla äänellä samalla niiaten viehkeästi. -Kuinka voin ikinä korvata tämän Teille? Kyllä kyllä, etiketti on taottu tytön päähän hyvin syvälle. Aatelistytön tulee osata käyttäytyä hyvin.

//Tosi hieno kuva. ^w^ Tulipas tuosta muuten lyhyt (siis omastani).
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 30 Touko 2010, 18:58

Kami irvisti hieman huomatessaan että oli säikäyttänyt tytön. Ups. Olisi kai pitänyt rapista enemmän tai äännellä, että tyttö olisi tiennyt mistä päin hän tulee.
Kami puristi tytön kättä ja tyttö otti hänen viittansa, kietoen sen päälleen. Tyttö ei näyttänyt hirmu pelästyneeltä nähdessään hänet, mutta Kami uskoi, että tyttö oli nähnyt ennenkin hänen kaltaisiaan "friikkejä".
Nuotio yhä kyti ja se oli helppo saada nopeasti syttymään iloisesti.
Kun toinen niiailli ja teititteli, Kami punastui hiukan. Hän ei ollut tottunut moiseen käytökseen, ainakaan ihmiseltä.
"Ei tarvitse teititellä" Kami sanoi ensinnäkin.
"Ja oli vain ilo auttaa" Kami sanoi tökkien tulta kepillä.
Hän katsoi toista uteliaana, mutta ajatteli tutustua neitoon, ennenkuin alottaisi kysymykset.
"Minä olen Kami. Ja sinä olet?" Kami ei teititelemään alkaisi ketään, eikä hänelle kyllä moisia oltu edes opetettu, vaikka muuten peikko tyttö olikin sivistynyt.
Kamin tumman harmaat silmät kohdistuivat kissaan, joka oli tullut tytön perässä ja näytti kantavan suussaan jonkinlaista huivia.
"Sinun?" Kami kysyi, tarkoittaen sekä kissaa että huivia.

//ei mullakaan hyperpitkiä ole, mutta toivottavasti paranee kun tutustun tyttööni paremmin :D //
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 02 Kesä 2010, 17:28

Jetidra
Kamin sanoesa, että teitittely olisi turhaa, tyttö hämmentyi kovasti. Olikohan hänen pelastajansa jostain köyhälistöstä tai jotain... Jetidra rypisti hienoisesti otsaansa, mutta rypyt oikenivat nopeasti. Hän pudisteli päätään kuin karkoittaakseen tuollaiset ajatukset säätyjen välisistä eroista. Hän oli karannut kylästä ja tullut siinä samalla karanneeksi koko sääty-yhteiskunnan kynsistä. Ne säädökset eivät enää koskeneet häntä. Tyttö on juuri avaamassa suutaan kysyäkseen Kamin nimeä ja kertoakseen omansa, mutta peikkoneiti ehti ensin. -Olen Jetidra, tyttö vastasi kysymykseen. -Karkasin kylästä mieheni luota. Hän sanoi sen tietyllä tavalla ylpeänä. Neiti katsoi tuleen. Se tanssahteli iloisesti liekkien nuollessa puita. Kamin tökkiessä tulta kekäleistä nousi kipinäsuihkuja. Hän oli aina pitänyt tulesta. Pahin tärinä oli jo lakannut, mutta edelleen tytöllä oli hieman heikko olo. Lammen vesi ei ollut ollut niin kovin kylmää, mutta tuuli toi aavistuksia jäätiköiden ilmanalasta. Hän katsahti nopeasti ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen Kamin kysymyksen kuultuaan. leonahan se siinä, eikä se huivikaan kovin kärsineeltä vaikuttanut. -Kyllä. Tässä on Leona, Jetidra vastasi Kamin kysymyksen ottaen kissanpennun syliinsä. Se oli ihanan lämpöinen, lukuunottamatta selkää, joka oli huivin alla ollut. -Kiitos, tyttö mumisi lemmikilleen silittäessäään tämän selkää. -Tuota... Toivottavasti en nyt ole kovin epäkohtelias, hän aloitti kysymään mieltään painanutta asiaa. Neiti piti pienen tauon ja töksäytti: -Mikä sinä olet? saman tien, kun oli saanut sen suustaan päästettyä, hän katui sitä. Mikä ihme hänet oli saanut niin epäkohteliaaksi.

//Anteksi pitkästä odotuttamisesta, inspiraatio oli kateissa. ^^
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 02 Kesä 2010, 19:41

//eihän tuo ole pitkä odotusaika! Pisin aika jota olen joutunut odottamaan että vastapelaajani saa vuoronsa pelattua, on kuukausi xD Kärsivällisyys on siis kasvanut ajan mittaa x) //

Tyttö näytti hämmästyvän hänen sanoessaan että teitittelyä ei tarvittu. Kami hymyili hiukan. Toinen saattoi olla ylempää luokkaa, joka oli tottunut ja totutettu teitittelyyn, rouvitteluun ja herroitteluun. Mutta kun Kami olisi nökyvillä, hän halusi olla sinut vieraan kanssa. Hän ei yhtään pitänyt teitittelystä tai muutenkaan arvon nostattamisesta pintaan.
"Hauska tavata Jetidra" Kami sanoi ja kuunteli, kun toinen kertoi metsässä olonsa syyn. Kamin leuka loksahtu auki. Tyttö, oli karannut aviomiehensä luota?!
"Karkasit? Kylästä? Aviomiehesi luota?" Kami kysyi järkyttyneenä.
"Olen vasta nuori nainen, miten sinulla voi olla jo aviomies?" Kami kysyi ja katsoi silmät suurina tyttöä edessään. Tämä ei varmasti ollut edes täysi-ikäinen!
"Kissat ovat kivoja. Harmi vain että minä en saanut koskaan lemmikkiä. Isän mielestä kolme veljeä riitti tuhoamaan paikkoja eikä yksi pieni eläin mahtuisi meille" Kami sanoi, myrtsinä. Hän oli tuonut kerran kotiin pienen saukon ja isä oli meinannut paistaa sen mutta hän oli saanut pelastettua eläin raukan siskonsa kanssa.
Kami kuunteli, kun toinen aloitti epävarmana.
"Sano vaan" Kami kannusti ja kun kuuli toisen kysymyksen, naurahti.
"Etkö tiedä? Ihmisten mukaan olen friikki, mutta kyllä minä vain peikko olen"Kami sanoi iloisesti, vaikka friikki huudot särkivätkin sydäntä, kun hän kulki kylän läpi ja ihmiset huomasivat hänen erilaisuutensa.
"Etkö ole koskaan tavannut peikkoa?" Kami uteli toiselta ja heilutteli tossun verhoamia jalkojaan.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 05 Kesä 2010, 06:43

Jetidra
Kami vaikutti kovin kummastuneelta, kun Jetidra kertoi karanneensa miehen luota. Hänellä kävi mielessä, että paheksuisikohan Kami häntä siksi, ja hänen mielialansa laski. Jostain syystä hän ei halunnut peikkotytön ajattelevan hänestä pahaa. Sitten Kami hämmästeli sitä, miten tyttö voi olla jo naimisissa, ja Jetidra ymmärsi. -No, olenhan minä jo viisitoistavuotias. Minut naitettiin hänelle neljätoistavuotiaana. Tyttö mietti hetken. -Se on kai yleinen käytäntö, hän sanoi sitten. -En ole koskaan ajatellut, että jollain muullakin tavalla voisi tehdä. Aatelisperheen tyttäret naitetaan mahdollisimman rikkaalle ja arvokkaalle ihmiselle. Tämä kyseinen henkilö oli rikas, mutta muistutti jonkinlaista palloa, jossa on jalat, kädet ja pää, hän naureskeli. Leona alkoi kehrätä tytön sylissä. Jetidra tarjosi sitä Kamille syliin, mikäli Kami haluaisi. -Niin ovat. Minä satuin löytämään Leonan kadulta, eikä kukaan kotonani tiedä siitä vieläkään. Jetidra asettui samantien puolustuskannalle kun Kami hämmästeli, että eikö tyttö tiedä Kamin rotua. -No, kun en ole käynyt koskaan ennen kylän ulkopuolella, enkä kylässäkään kuin pienellä alueella. Hän kuunteli, kun Kami kertoi olevansa peikko. -Sinä? Peikko? Anteeksi vain, mutta et tosiaankaan vastaa näkemystäni peikosta, hän töksäytti valtavan epäkohteliaasti. -No toisaalta, en ole tosiaankaan koskaan nähnyt peikkoa, niin että mikä minä olen puhumaan. Kaikki vanhat tarinankertojat tuntuvat pitävän peikkoja sivistymättöminä raakalaisina, hän sanoi sitten, jättäen lauseen leijumaan ilmaan heidän välilleen. Kami voisi vastata siihen, jos haluaisi, mutta ei häntä paljoa haittaisi, mikäli peikkotyttö ei haluaisi vastata.

//KUUKAUSI? :DD
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 06 Kesä 2010, 09:59

//Yep xD //

Kami huomasi että toisen mieliala oli laskenut hänen kysymystensä myötä, mutta kun hän oli kysynyt, miten toisella voi olla jo aviomies, Jetidra näytti hieman piristyneemmältä, ihan kuin Kami olisi kysynyt oikean kysymyksen ja kertoi, että oli aatelinen ja että kaikki nuoret naiset naitetaan rahakkaille miehille. Jetidra myös kertoi oman miehensä muistuttavan palloa, jolla on kädet ja jalat. Kami nauroi.
"Kuulostaapas hyvältä sulhasehdokkaalta. Onneksi isä ei naittanut minua kellekkään. Muuten olin nuijinut hänet maanrakoon" Kami sanoi virnistellen.
Hän haluaisi päättää oman sulhasensa, kiits vain. Peikko naisesta tuntui oudolta, että niin nuoria tyttöjä naitetaan ja jos naitettiin, niin vanhoille papoille! Eikö nuoret miehetkin voineet olla rahakkaita?
Kami otti Leonan vastaan tytöltä ja laittoi sen syliinsä, rapsutellen sitä korvan takaa. Tyttö kertoi kissan historian.
"Se on ollut hyvässä piilossa jos perheesi ei tiedä siitä. Minun perheeni tietää heti jos ylimääräisiä eläimiä on talossa" Kami sanoi ja mutristi huultaan. Hänen perheensä haistoi eläimet, joten vaikkapa kissan piilottaminen ei auttanut mitään. Kamin huulille kohosi virnistys, kun toinen meni puolustuskannalle ja sitten sanoi, ettei Kami näyttänyt yhtään peikolta, ja että peikot ovat raakalaisia.
Kami kohautti olkapäitään.
"Jotkut peikot ovat raakalaisia. Mutta jotkut ovat hyvinkin sivistyneitä ja rauhallisia. Kuten minä" Kami sanoi ja heitti kepin tuleen.
Kami katsoi hetken tulta, ennenkuin kääntyi tytön puoleen.
"Entäs nyt? Minne meinasit mennä, jos et palaa aviomiehesi luo?" Kami kysyi tytöltä ja kipristeli jalkojaan tulen ääressä.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 08 Kesä 2010, 06:36

Jetidra
Jetidra naureskeli Kamin jutulle siitä, että peikkotyttö olisi hakannut isänsä maan sisään, jos hän olisi yrittänyt pakottaa tytön menemään naimisiin jonkun kanssa. Sitä Jetidra oli miettinyt myös, että miksi on aina pakko naittaa jollekin lihavalle, vanhalle käävälle, kun on niitä rikkaita nuoria miehiäkin, mutta oli päätynyt tulokseen, että kyllähän nuoret miehetkin voivat olla rikkaita, mutta usein vanhat ovat rikkaampia. Mistä se sitten johtuukin, ehkä heillä on ollut aikaa hankkia enemmän rahaa. Lisäksi nuoret miehet ovat varmaan aika paljon "nirsompia" tyttöjen suhteen kuin vanhat ukot, jotka eivät ole saaneet ikäistään seuraa. Tietenkään kaikki vanhat miehet eivät ole sellaisia, kuten Jetidran mies, pyöreitä ja irstaita, oli heitä mukaviakin, jotka eivät hakeneet sellaista... Umm... Lihallista suhdetta. *blush*
-Isä taisi epäillä jotain, sillä hän sai hirveitä aivastuskohtauksia kissankarvoista, Jetidra nauroi nyt ääneen. Siitä oli kauan, kun hän viimeksi oli nauranut niin paljon. Leona alkoi kehrätä Kamin sylissä ja kiehnäsi peikkotytön kättä vasten kierähtäen selälleen niin, että sen tuntui miltei sanovan "rapsuta mahaani, pliiiis?" Jetidra katseli sen pyörimistä hymyillen. Se selvästikin piti Kamista. -Se pitää sinusta, hän ilmaisi ajatuksensa. Kamin kysyessä tytön tulevaisuudensuunnitelmista hän meni hieman hiljaiseksi. -Tuota... Olen ajatellut mennä haltioiden kylään, hän sanoi ja tajusi samalla itsekin, miten typerältä se kuulosti. -Jos he hyväksyvät minut. Tyttö olisi jatkanut pidemmällekin, mutta hänen korviinsa kantautui ryskettä. Jetidra valahti kalpeaksi. -Minua on tultu etsimään, hän kuiskasi Kamille pelottavan hiljaisella äänellä. -Mitä me teemme?

//Actionnnn!! [:<
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 08 Kesä 2010, 15:08

Jetidra näytti rentoutuvan, ainakin tämä naureskeli hänen jutuilleen. Kamia ihmetytti kaikki aateliset nuoret tytöt ja isät, jotka halusivat naittaa tyttärensä joillekkin rikkaille rasvapalloille! Ja ties mitä miehet tekivät nuorille tytöille?! Ajatus kylmäsi nuorta peikkoa ja hän päätti että menisi naimisiin omasta tahdostaan. Onneksi isä oli niin örinä peikko, jotta tämä ei tajuaisi paljoakaan tyttäriensä naittanmisesta pakolla jollekulle. Hän halusi kyllä itse valita sulhasensa!
"Uh! Ajattele jos hän olisi saanut tietää, että sinulla on kissa? Uskon, että kuka tahansa olisi heittänyt kissan pihalle, olipa tämä söpö vai ei" Kami sanoi päätään pudistellen.
Hänen isänsä varmasti söisi elukan kuin elukan, minkä hän toisi kotiin.
Leona kissa pyöri hänen kätensä ulottuvilla, pyörähtäen lopulta selälleen. Kami nauroi ja rupesi rapsuttelemaan kissaa vatsasta. Hän heilautti häntäänsä ja toi sen kissan ulottuville, jos tämä haluaisi leikkiä hännän tupsulla. Kami heilutteli häntäänsä kissan edessä ja nosti päätään kuullessaan mitä Jetidra aikoisi seuraavaksi.
"Olen kuullut että he eivät ota ihan ketä tahansa. Sinun pitää sanoa olevasi petturi ja vannoa palvelevasi vain haltioita, ehkä he sitten päästävät sinut sisään" Kami neuvoi tyttöä, mutta jäykistyi kuullessaan ryskettä aj Jetidra pelkäsi jonkun tulleen etsimään häntä.
"Ota kissa ja juokse tuonne suuntaan niin hiljaa kun voit" Kami neuvoi, antaen kissan tytölle ja osoittaen suuntaan. Hän itse heitti maata nuotiin, että se sammuisi ja pimeys valtaisi heidät. Kami sai nuotion piilotettua hiekan alle ja se sammui, ennenkuin peikko nainen itsekkin ryntäsi sinne päin, minne uskoi Jetirdan menneen, juoksi tämän kiinni ja otti tytön kädestä kiinni.
"Tiedän paikan minne mennä. Seuraa minua" Kami sanoi ja yritti juosta Jetirdan kanssa niin hiljaa kuin pystyi, vaikkakin takana tulevat rysähdykset kertoivat, että joku oli huomannut heidän läsnäolonsa.

//autohittasin pienesti//
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 09 Kesä 2010, 07:06

Jetidra
Jetidra katseli, kun Leona pökki tupsua tassuillaan ja kuonollaan. Tytöltä kesti hetki tajuta, mikä se tupsu oli. Kun hän ymmärsi, että Kamin häntähän se siinä, tyttöä alkoi naurattaa. Hymy hyytyi kuitenkin äkkiä. Hän sieppasi nuotion reunalta tuhkaa ja tuhri kasvonsa sillä, ettei nyt entistäkin kalpeampi iho näkyisi liikaa. Kokonaan hän ei saanut sitä peitetyksi, mutta ainakin se ei olisi niin selkeästi näkyvillä. Sitten tyttö totteli Kamia ja lähti juoksemaan hipi hiljaa, pitkillä, harkituilla harppauksilla Leona sylissään peikkotytön osoittamaan suuntaan. Oli ihme, että tyttö ei pyörtynyt, mutta nyt se olisi kyllä pois vaihtoehdoista. Tajunsa menettäminen olisi nyt vihoviimeinen asia. Hän kietoi Kamin viittaa tiukemmin ympärilleen. Kamin ottaessa tätä kädestä hän rauhoittui hieman ja muisti äkkiä, että hänenhän piti osata taikoa. Takaa-ajajat olivat ilmeisesti jääneet tutkimaan nuotiota, joten tytöllä olisi aikaa kasvattaa kapea polku umpeen. Jos hän vain osaisi. Tyttö irrotti kätensä Kamin otteesta, hengitti pari kolme kertaa syvään ja pysähtyi kääntyen tulosuuntaansa päin. Hän painoi kätensä maahan ja alkoi kuiskia jotain omituista. Pikkuhiljaa piikikkäät kärhöt puskivat itsensä maan läpi. Ne kiemurtelivat kuin käärmeet ja tarrautuivat toisiinsa kiinni. Hikipisarat valuivat Jetidran otsaa pitkin. Hän ei ollut koskaan kokeillut mitään näin vaikeaa ja tajusi, että se veisi häneltä voimat juoksemiseen. Miksi et ikinä voi ajatella loppuun? hän kivahti itsekseen. Kärhöt olivat itsepäisiä, ne eivät pysyneet kunnolla tytön hallinnassa ja hän joutui pinnistelemään kovasti estääkseen sen, että ne sieppaisivat hänetkin siihen muuriin. Naarmuja hänen käsissään kirveli, kun hikikarpalot valuivat niihin. Hän ei voisi enää perääntyä.
Viimein muuri oli tarpeeksi korkea estääkseen aikuisen miehen näkemästä sen yli. Tyttö päästi irti kärhöistä ja ne asettuivat heti paikalleen. -Tuon pitäisi viivyttää heitä vähän aikaa, tyttö huohotti. -Ellei heillä ole kirvestä mukana. Se olisi juuri tämän yön teemaan kuuluvaa, hän ajatteli vielä sanomatta sitä ääneen. Hän ei jaksaisi enää juosta, mutta oli pakko yrittää. Hän otti muutaman juoksuaskeleen ja lysähti kasaksi maahan. Tyttö vääntäytyi ylös. -En... Jaksa... Juosta..., hän voihkaisi Kamille.

//Ei se mitään. Kyllä minäkin taisin vähän, kun mistä minä tiedän, että Kami päättää jäädä odottamaan Jetidraa? ;)
Luetko muuten Narutoa vai onko tuo avatar vain joku random, jonka löysit jostain avatarsivuilta?
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 09 Kesä 2010, 11:16

//En lue Narutoa mutta katon :) Neji (ja pari muuta tyyppiä) on paras! <3 :P //

Jetidra naamioi tuhkalla kasvonsa, mikä olisi varmasti hyvä juttu: tyttö oli kalpea, joten tämän kasvot saattaisivat näkyä hyvin pimeässä metsässä.
Jetidra lähti juoksemaan samalla kun Kami peitti nuotiota parhaansa mukaan ja lähti tytön perään.
Kami sai pian tytön kiinni ja he juoksivat hetken käsi kädessä, kun Jetidra irrotti otteen ja kääntyi tulosuuntaan päin.
"Mitä teet?" Kami kuiskasi toiselle.
Oliko toinen antanut periksi karata pois kylästä? Antautuisiko tämä etsijöilleen?
Ei, koska tyttö laittoi kädet maahan ja kuiski jotain. Loitsuamista, Kami tiesi ja katsoi kuinka piikikkään näköiset kärhöt alkoivat nousemaan, kiemurtelemaan muurin muotoon heidän ja miesten väliin, jotka olivat varmasti nähneet kytevän nuotion ja jääneet tutkimaan sitä. Lopulta tyttö lopetti loitsuamisen ja Kami kertoi tälle tehneen hyvää työtä, kunnes kääntyi, että he jatkaisivat matkaa, kun kuuli muksahduksen ja tyttö makasi maassa.
Kami puri huultaan mutta kun kuuli lähestyvät askeleet, tämä kyykistyi Jetidran eteen.
"Hyppää reppuselkään! Jaksan kyllä kantaa sinut" Kami sanoi.
Hänellä oli isompi kirveskin välillä mukana ja se tuntui höyhenen kevyeltä hänen käsissään, joten Jetidran kantaminen tuskin tuottaisi tuskaa hänelle.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 15 Kesä 2010, 18:15

Jetidra
Tytto kirosi taas ajattelemattomuuttaan, silla olisi ollut kovin paljon helpompaa kasvattaa puiden oksat yhteen, kuin luoda kokonaan uusia kasveja. Sita paitsi tyton ei olisi periaatteessa pitanyt pystya kyseiseen loitsuun. Siita se voimattomuuskin johtui. Ajattelemattomuus tosiaankin kuului hanen luonteenpiirteisiinsa. No, annettakoon se hanelle anteeksi, silla harva ihminen pystyy ajattelemaan tuollaisessa tilanteessa selkeasti, eika Jetidra ollut poikkeus. Han jaksoi hadin tuskin vaantaytya jaloilleen noustakseen Kamin selkaan. Siina han sitten riippui, toivoen, ettei Kami romahtaisi hanen painonsa alle tai etta takaa-ajajat eivat saisi heita kiinni, eika pelkastaan itsensa puolesta. Jos heidat saataisiin kiinni, ensimmainen ajatus, mika tulisi rasistisille vartijoille mieleen, olisi etta Kami yrittaisi siepata Jetidran, silla nama "friikit" eivat kovin pidettya vakea olleet ihmisten puolella. Siina vaiheessa, kun Jetidra olisi viimein tarpeeksi kunnossa sanoakseen pontevasti vastaan, Kami olisi jo todenankoisesti teloitettu. Hanen veltto ruumiinsa varahti tyton ajatellessa sita mahdollisuutta. Han ei halunnut Kamin kuolevan hanen vuokseen. Onneksi peikkotytto vaikutti tarpeeksi vahvalta jaksaakseen juosta melkein yhta nopeasti ylimaaraisen painoastin kanssa. Silti han varisi edelleen pelosta Kamin juostessa tihenevan metsikon lapi.

//Anteeksi tuhannesti epaselvasta tekstista, mutta olen Amerikassa eika lapparissa ole naita "erikoisia kirjaimia", toivottavasti ymmarrat mita tarkoitan. Olisin voinut ietysti nahda vahan vaivaa ja kopioida kyseiset kirjaimet, mutta olen liian laiska. ;))
Mina luen Narutoa, voisihan sita kuitenkin katsoakin. Neji on ihan hyva tyyppi, mutta Deidara ja Hinata on parhaita. <3 Itse asiassa luen aika monia mangoja, kuten Death Notea (katso avatar) ja fanitan... Arvaa keta. >3<
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Princess » 15 Kesä 2010, 21:39

//Mää olen miettinyt että alkaisin etsimään Death Noten jaksoja. Onko ne ymmärrettäviä (englannin kielinen teksti/puhe) ja hyviä? :) //

Kami ei välittänyt takaa kuuluvista äkäisitä äänistä. Ei tytön asennosta, joka painoi selkää tai kissaa, joka painoi painiikissa kyntensä hänen olkapäähänsä. Hän kun juoksi, niin hän tiesi siinä olevan hän ja polku. Kami rakasti juoksemista, tuulen huminaa korvissaan ja välillä oksan läpi mentyä se paukahti takaisin, rämpsäisten kuin leikisti takamukselle, jolloin Kami juoksi kovemmin.
Tyttö ei painanut juuri mitään, joten Kamin piti pari kertaa tarkistaa että tyttö tosiaan oli yhä selässä. Kissa naukaisi pelokkaana ja häipyi olalta tytön syliin.
Äänistä päätellen miehet olivat kirtäneet paikkoja ja löytäneet taas polun. Maa tutisi, joten Kami tiesi näiden juoksevan perässä.
"Kotini on lähellä, voimme piiloutua sinne. Mutta älä säikähdä isääni ja veljiäni. Vaikka he ovat peikko-peikkoja, he ymmärtävät kyllä puhetta, vaikka eivät voikkaan vastata sinulle samalla tavalla kuin minä" Kami sanoi toiselle.
He voisivat yöpyä heillä ja Kami voisi auttaa Jetirdaa etsimään haltia kylän heti aamulla.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 23 Kesä 2010, 15:38

Jetidra, Leona
Jetidra nuokkui edelleen, tajusi han sentaan asentonsa olevan Kamille aika epamukava, muttei tehnyt mitaan muuttaakseen asiaa, mokomakin. No, senkin voimme antaa hanelle anteeksi, silla hanella oli tuskin voimia edes hengittamiseen ja ajatteluun, saatikka sitten ajattelevaiseen liikehdintaan. Leona naukaisi taas ja ryomi Jetidran puvun etumukseen litistymaan. Se kutitti ja Jetidraa alkoi naurattaa, mutta se loppui akkia ja toi kyyneleet silmiin, silla nauraminen sattui helvetillisen paljon. Leona katseli eteenpain, kunnes jotain markaa tipahti sen korvien valiin. Kissa katsoi ylos ja nuoli loput kyyneleet omistajansa leualta.

Jetidra tutisi edelleen kuin hyytelo. Hanen oli kylma, silla yo pimeni ja kylmeni kohti aamunkoittoa. Pian olisi sysipimeaa. Metsa tosin harveni, aivan kuin edessa olii jotain. Tytto oli tuskin tajuissaan, kun Kami kertoi perheensa miespuolisista henkiloista, eika silloinkaan, kun naki peikkotyton kodin. Kami todennakoisesti laski hanet maahan, tai sangylle, mikali he sellaisia omistivat, mutta seuraavana aamuna Jetidra voisi vaikka vannoa, etta han oli kavellyt sinne unissaan.

//Death Notessa puhutaan aika paljon, jonka takia en ole tykannyt lukea sita englanniksi, kun niin laiska olen. Olen tosin loytanyt niita suomeksi kirjastosta (lainasin englanninkieliset kaverilta), ja niissa se on ihan selkeaa. En tosin tieda sinun taidoistasi tai iastasi, mutta itse siirryn kasiluokalle kesan jalkeen, ei taidan olla yksi nuorimmista taalla. Haluatko jatkaa pelia? Itse sanoisin, etta olisi mukava jatkaa, peli on ollut hyva ja nain. =) Mutta se kannattaisi siirtaa metsaan, kun aukea on jaanyt jo taakse.
Pippuri
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron