Pienten virheiden hinta

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Pienten virheiden hinta

ViestiKirjoittaja Melia » 30 Kesä 2010, 18:26

//hmm noo jos sitä näin parin kuukauden jälkeen pistäisi avoimeksi, tulkoon häiritsemään ken tahtoo//

Mélia

Miten avoin tila pystyikin saamaan kaiken niin paljon valoisammaksi? Aamu aurinko tuntui niin hyvältä iholla metsän pimeyksien jälkeen. Parit viimeiset päivät olivat olleet melkoista höykkyytystä, jo muutenkin kohtalaisen vähissä voimissa olevalle olennolle. Ensin oli punaisten hiuksien tähden joutunut ihmisten vihojen kohteeksi, sai miekasta käteensä, haavan umpeen polttaminen ja viimeisin tikki oli haavan tulehtuminen.
Asiat eivät todellakaan olleet menneet Mélian kannalta edullisesti, mutta sentään ei ollut ihminen. Nainen tiesi ettei kyse ollut ihan pienestä tulehduksesta ja tälläinen ihmisillä saattaisi nostattaa mahdollisesti vaarallisenkin kuumeen. Oli elänyt kauan ja kestäisi tämän kyllä.. niin halusi vakuuttaa itselleen sillä oli aivan liian itsepäinen kuolemaan vielä.

Mélia tuijotti aukeaa hiljaisena, oli niin rauhallista. Päästyään lammelle voisi hoidella hiustensa värin enemmän ihmisten kaltaiseksi ja peseytyä läpikotaisin, ennen kuin lähestyisi muita eläväisiä. Sen jälkeen saisi hoidettua itsensä takaisin kunnollisempaan kuntoon. Hän käveli hitain askelin ja nautti siitä kuinka paljon paremmalta ruoho tuntui jalkojen alla. Kengät olivat kadonneet jossain vaiheessa pakoa, eikä kyennyt löytämään niitä enää. 'Tuskin täällä nyt tähän aikaan törmäisi ongelmiin..' Ajatteli hiljaa katsellessaan nousevaa aurinkoa.

Ajat olivat muuttuneet vuosien takaisista, ihmisten ja haltioiden tilanne oli mennyt räjähdysalttiiksi. Lähes kaikki vähänkään tarullisemmat olennot saattoivat joutua ihmisten vihojen kohteeksi. Nämä ajat olivat vähentäneet myös naisen kaltaisia, eikä voinut olla välillä miettimättä olisiko jo tullut oma aika kadota. Kaipasi vieläkin monia vuosisatojen takaisia päiviä, ikävöi niitä.. Oliko lopultakin nähnyt jo tarpeeksi? Osa kyllä halusi nähdä vielä ainakin jonkun verran, toinen osa epäröi hiukan.
Melia
 

ViestiKirjoittaja Melia » 01 Syys 2010, 16:54

Demonitar odotti jo innolla hetkeä jolloin voisi riisua vaatteensa ja upota lammen veteen. Tulehdus tuntui siltä kuin se olisi jatkuvasti kuumottanut käsivartta, ja ajatus viileästä tuntui jo hyvältä. Vielä kun olisi joku sopiva eläväinen tai kohta ihan kuka tahansa, josta saada energiaa niin elämä tuntuisi mielekkäämmältä. Vielä jonkun verran niin ei varmaan jaksaisi välittää edes kenenkään 'vapaista tahdoista'...

Kävellessään ei huomannut alueelle tullutta demonia,punapää oli liian väsynyt jaksaakseen alkaa vaistoamaan mitään sellaista. Mélia itse oletti olevansa yksin, ei kenenkään katseen kohteena tai muutakaan. Nainen oli ollut aikeissaan alkaa availemaan vaatteidensa nyörejä, mutta selän takaa kuului puhetta. Tuo puheääni ei ollut tuttu.. Kuka ihme? Mélia mietti ihmeissään, ja ainoa mistä oli kohtuu varma oli se ettei kyse ollut ihmisestä. Ei ihmiset samalla tavalla vain ilmesty tuolla tavalla.

"Parempiakin on tullut nähtyä." Mélia sanoi kääntyessään selän takana olevaa päin. Kääntymisen jälkeen naisen käsivarren kuntoa tuskin oli liian vaikeaa tällä hetkellä huomata, suurehko palojälki ja paha punoitus. Kyllähän aamu sinällään miellyttävä oli, muttei ollut siinä kunnossa jolloin sitä liikoja miettisi. Olo oli kuin olisi ollut rääkätty ja nälässä pidetty hurtta, mitä nyt oli miekalla sorkittu ja elinvoimat täydennystä vailla.

Vihreillä silmillään tutki tuntematonta päästä jalkoihin ja kaikkea siltä väliltä. Oli hyvin epäileväisellä tuulella tällä hetkellä, ei kaivannut lisää ongelmia.
Melia
 

ViestiKirjoittaja Melia » 02 Syys 2010, 15:52

"Muutama ihmisten tuppukylän asukas ei oikein innostunut ajatuksesta siitä, että kylässä pyörisi demoneita. Sinällään sääli, olisi siellä ollut parikin... hmm hyvin varteenotettavaa yksilöä." Melia totesi vastauksena nuolaisten hiukan huuliansa. Ihmiset oli kummallisia, tiedä häntä mikä ääni olisi ollut kellossa jos tietäisivät täysin tämän olemuksen. No se oli niiden menetys. Silloin nyt ei olisi edes ollut pelkoa pakottamisesta, nyt asia olisi toinen. Ainoa, että naisesta tällä hetkellä näytti siltä ettei ketään tarvisi edes pakottaa. Amon ehkä oli mieltynyt kuolevaisten riemuihin, mutta Mélia kirjaimellisesti eli niistä.

Punapää kohotti hiukan kulmakarvojaan sinisilmän puhuessa häiritsemisestä. Tuohan teki kaikkea muuta kuin häiritsi. "Enköhän minä ole jo liian vanha siihen, että jokin häiritsisi." Mélia sanoi ja jatkoi keskeytynyttä hommaa, nyörien aukomista. Kunhan ne olisivat riittävän auki niin vaatteet lähtisivät ilman pienintäkään vaivaa. Joku siveyden sipuli varmaan olisi ollut löysäämisen sijaan kiristämässä nyörejä, mutta siveellisyys nyt vaan ei kuulunut niihin omiin vahvuuksiin.

"No eiköhän tuosta olisi helppo aloittaa?" Nainen sanoi kysyvällä äänellä kääntäessään selkäänsä toista päin. Hiusten tieltä vetämisen jälkeen selästä paljastui vielä yksi nyöritys. Miksipä alkaa vääntämään käsiä hankaliin asennoihin jos pystyi saamaan jonkun muun tekemään homman. Tuo ei muutenkaan näyttänyt sellaiselta, joka panisi pahitteeksi saadessaan tilaisuuden päästä iholle. Yksi hailee tulehduksista, jos toisesta irtoaisi riittävästi niin ongelmat kädessä olisivat historiaa.
Melia
 


Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron