Matkalla kohti tuntematonta

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dark » 12 Syys 2010, 11:30

Kharnakhán
****

Mies katseli vain sutta tummilla silmillään, sanomatta mitään hetkeen. Hänenkään hyvät hermonsa eivät jaksaneet tällaista sähläystä.
"Kuulehan nyt. Minä en leiki."
Hän totesi, huokaisten, kun asteli lähemmäs, ottaakseen pussinsa toiselta.
"Minulla ei ole aikaa sellaiseen, olen jo nyt tuhlannut sitä aivan tarpeeksi sinun kanssasi."
Mies vielä lisäsi. Vaikka sanansa oli lausuttu melko kohteliaalla sävyllä, saattoi niistä lukea melko selkeästikin sen, että mies todella oli kypsä koko touhuun. Kharnakhánin oli pitänyt vain hetkeksi pysähtyä ja peseytyä, mutta koko show olikin mennyt aivan eri suuntaan suden ilmestyttyä paikalle.
Dark
 

ViestiKirjoittaja Ay » 17 Syys 2010, 10:52

//Anteeksi kestoni//

Mies oli hyvin omituisen hauska hyypiö Safilyen mielestä ehkä lian kireä.
" Miksi et leiki? Oletko unohtanut itsesi? " Tyttö kysyi.
Miten hän oli tarkoittanut unohtanut itsensä, kun leikkiminen on osa itseäänsä. Kaikilla oli oma tapa leikkiä, mutta leikkiminen tulee niin luonnostaa. Nähtävästi miehelle on tapahtunut jotakin, että ei pystynyt leikkimään ja siihen asiaa Safilye ei osannut auttaa. Annettuaan pussin kädet roikkuivat olemattomina vieressä. Kuulessaan miehen sanoman peittyi Safilye kovasti, että peitti silmänsä hiuksiensa alle ja samoin kasvonsa. Hän oli hyvin pahoillaan, että hän oli vienyt miehen ajan hujakalle. Anteeksi siitä, että hän oli syntynyt maailmaan. Jokaisessa paikassa hän sai tuntemaan syylisyyttä. Nyt pitäisi löytää karhun loukun, että saa jalkansa siihen ja sitten metsästäjä voisi tehdä hänestä loppun.
" Anna anteeksi, jos vein sinulta aikaasi. " Safilye sanoi pahoittelevalla äänellä ja katuvaisella.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dark » 01 Loka 2010, 11:10

Kharnakhán
**

Kohotti kurtisti kulmiaan sudelle.
"Unohtanut? Ei, en ole."
Hän totesi, vakavana, katsellen toista pohdiskellen. Naiivi nuori susityttö. Tyttösusi. Mikä vain. Ehkä se oli tuolle normaalia leikkiä, toinen vaikutti muutenkin melko lapsenmieliseltä.
"Olen jo nähnyt niin monta vuotta elämässäni, ettei leikkiminen enää kuulu kiinnostukseni piiriin."
Mies lopulta totesi, vihjaten sanoillaan olevansa aivan liian vanha sellaiseen touhuun. 2000 vuotta oli ikuisuuden mittainen aika kuolevaiselle, mutta oikeastaan vain silmänräpäys lohikäärmeelle.
"Ei se mitään, et voinut tietää, että minulla on hieman kiire."
Kharnakhán vastais toisen anteeksipyyntöön ja hymyili pienesti, vilkaisten kuitenkin taivaanrantaan. Toivottavasti sää pysyisi näin hyvänä, hän pystyisi lentämään melko pitkänkin matkan, mikäli ilma olisi suotuisa.
Dark
 

ViestiKirjoittaja Ay » 08 Loka 2010, 11:09

" Siltä näyttää, että olet unohtanut. " Safilye sanoi, vaikka uskoi miehen sanovan todella vakavissaan sanomansa.
Miten tai kukaan voisi unohtaa leikkimisen? Se oli niin tärkeä ja jokaisesta leikkimisestä oppii ja autaa tulevissa ongelmissa. Miksi mies oli niin kylmällinen? Hän halusi tietää, koska enemmäkseen lohikäärmeet mitkä tunsi olivat hiljaisia ja eivät sanonneet salaisuuksiaa. Jos hän avautuisi hänelle. Ei miehen vastaus lannistanut hänen kysymystään, vaikka oli toisinana hyvä sellainen. Uteliaana hän kääntyi katsomaan.
" Miksi olet niin elämätön? " Safilye kysyi.
Eihän halunnut päästää toista menevään vielä, koska heidän asiansa oli vielä ei selvitetty. Hitaasti hän asteli lähemmäksi miehen lueksi ja pää kalleen katseli.
" Voisitko tiputtaa minut matkallasi haltia kylään? " Hän vielä kysäisi.
Sielä oli jotaikin asioita tekemistä ja se oli lääkkeen saanti. Hänellä oli loppumassa hopean vasta aine mikä oli tärkeä hänelle. Samalla hän saisi olla puhe välissä lohikäärmeen kanssa.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dark » 13 Loka 2010, 20:38

Kharnakhán
***

Mies kurtisti kulmiaan. Hän ei todellakaan ymmärtänyt toisen ajatuksenjuoksua ollenkaan. Olikohan tyttö jotenkin mieleltään järkkynyt? Ehkä vakavat traumat varhaislapsuudessa, kaltoinkohtelu ja muu sellainen saattaisivat selittää, miksi toinen käyttäytyi niin mystisesti... Tai sitten kaikki inhimilliset olennot olivat muuttuneet sen tuhannen vuoden aikana niin radikaalisti, ettei hän enää ottanut noista selkoa.
"Elämätön? Mitä sillä tarkoitat? Minulla on kyllä elämä, kiitos vain, ja vieläpä ihan hyvä sellainen..."
Lohikäärme totesi, huokaisten hieman, ohimoaan hieraisten. Hän sai päänsärkyä näistä mystisistä olennoista. Kaikki oli ollut menneisyydessä paljon helpompaa.
"Haltiakylään? Jaa-a, enpä tiedä. En tiedä edes, minne olen tarkalleenottaen menossa. Enkä tiedä, missä tämä haltiakylä sijaitsee."
Hän vastasi, kohauttaen olkiaan. Se oli totta. Kharnakhán oli matkalla kaikkialle ja ei minnekään, sillä ei itsekään oikein tiennyt mistä aloittaa.
Dark
 

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Loka 2010, 09:55

Safilye huomasi, että lohikäärme herra ei ymmärtänyt hänen sanomaansa. Kai hän oli niin hysteerisessä tilassa, että sanoista ei tullut oikein yhtään mitään. Hänen mielestään miehellä ei ollut elämää nautintoa, jota toisinaan ei ole itsellekkään.
"Sillä, että et nauti elämästä. Nyt jotenkin yrität parantaa elämääsi pakko keinolla. En tiedä miksi, mutta näen iloisuutesi kaikkoneen sielustasi. " Näytät siltä, että haluisit jossain vaiheessa itse tuhon. Hän jatkoi mielessäänsä mitä hän ei kehdannut sanoa ääneen.
Pieni hymy ja huokaisu sai sen myönnötyksen häneltä, että uskoi mitä mies sanoi olevansa iloinen ja nautti elämästäänsä. Pian Safilyen suruus muuttui naurahtaviseksi. Ensimmäinen lohikäärme, joka ei tiedä haltia kylää. Siinä samassa hän mietti, että oliko toinen ihmisten puolella ja siksi ei tiennyt haltioiden paikkaa. Hän ei saisi toisinaan näyttää ihmisten puolella olevalle henkilölle haltia kylää.
" Sinä et todellakaan tiedä missä se on? Olet omituinen lohikäärme kylläkin. " Safilye sanoi.
Oliko herra tippunut jostakin tunnilta, että ei tiennyt missä se sijaitsee. Kaikkihan lohikäärmeet tiesivät missä se sijaitsee.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dark » 08 Marras 2010, 22:27

[Anteeksi kesto, en ole ehtinyt käymään täällä vähään aikaan >"8]

Kharnakhán
**

Mies kurtisti hieman kulmiaan susitytölle.
"Niinkö? Oletko selvänäkijä, kenties?"
Hän kysyi, kallistaen päätään aavistuksen epävarmana. Hän ei pitänyt selvänäkijöistä, sillä ajatus siitä, että nuo saattoivat nähdä tulevaisuuteen, menneisyyteen ja nykyisyyteen kaikkiin samaa aikaa, sai hänen päänsä sekaisin. Miten se edes oli mahdollista? Mutta toisaalta, toinen oli kyllä oikeassa. Kharnakhánin elämä oli ollut tyhjää jo yli tuhannen vuoden ajan. Hänen elämänsä tuntui olevan ohi ja lohikäärme oli varma, ettei hän koskaan enää tulisi elämään samalla lailla kuin joskus aikaisemmin.
"Ei, en tiedä. En lainkaan."
Mies vastasi, nyökäten pienesti.
"Olen ollut tuhat vuotta muualla..."
Hän vielä lisäsi, sillä näki kyllä toisen olemuksesta, että tuo epäili häntä.
Dark
 

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Marras 2010, 16:11

//Kyllä jaksaa odottaa kärsivällisesti täälä ja itselläkin on ollut kiireinen kuukausi//

Nuori nainen ei voinut uskoa, että toinen oletti häntä silmän näkijäksi. Se oli niin hulvatun ajatus, jos olisi sellainen. Onneksi hän ei ollut eikä Safilye halunnut mitenkään nähdä tulevaisuuteen. Silloin ei olisi enään elämää, kun saisi nähdä tulevaisuutta. Ehkä pientä hauskuutta saattoi olla, että tahtoi nähdä tapahtumat omin silmin, jos piti jostakin kohdasta.
Safilyen posket punottelivat positiivisesti otettuina viestin vastaan lohikäärmeeltä. Kukaan aijemmin tuntemaisesta henkilöstö ei ole sanonnut tuolla tavalla hänelle. Miten hän saattoi nähdä oli se, että oppinut elämänsä aikana lukea kehon kieltä, että osaisi tulkita ne oikein. Nyt Safilyen oli pakko naurahtaa noille sanoille.
" Ai, että silminnäkijä. Olen pahoillani et en ole silminnäkijä ja enkä haluisi tulla sellaiseksi. " Safilye sanoi naurahtaen.
Samaan aikaa Safilye mietti pitäisikö sanoa, että hän tuntisi yhden lohikäärmeen, joka osaisi nähdä tulevaisuuteen. Ehkä toisen pitäisi jo tietää, koska se lohikäärme kuului niihin vanhempiin lohikäärmeisiin.

" Et tiedä oikei. " Mutisten Safilye sanoi enemmäkseen itselleensä.
Mitä ihmettä oli tapahtunut toiselle, kun ei tiedä. Nyt se sai arveluttamaan Safilyeätä hiukan, koska lohikäärme voisi olla ihmisten puolella. Ulkopuolisesti mies ei näyttänyt ihmisten puolella olevalta. Tässä asiassa täytyi luottaa hajuaistiinsa.
" Voisit sitten jättää sen lähittyille. Jos sinua kiinostaa haltia kylä niin saat etsiä omin avuin sinne. " Safilye puhui.
Se ehkä piristäisi mies, kun saisi seikkailullisesti etsiä haltia kylä. Mihin se jättäisi hänet niin se oli vihje missä paikka olisi.
" Nähtävästi olet ollut poissa hyvin kauan. Olette nukkuneet hyvin kauan, kun silmien ohitse on mennyt kaikenlaista. " Salfiye sanoi hymy suin.
Hän paistoi iloisuutta ja se oli miehen ansiota.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Dark » 12 Joulu 2010, 13:30

Kharnakhán
**

Lohikäärme ei viitsinyt korjata toisen puheita, mutta katseli vain tuota odottaen. Voi susityttö, hän ei vain ottanut selvää tuosta. Selkeästi yksinäisyydessä vietetty aikansa oli aivan liian pitkä, kaikki olivat muuttuneet sinä aikana kun hän oli ollut muualla.

"Niin, kauan. Niin kauan, ettet ollut syntynyt, eivätkä edes isäsi, isoisäsi tai isoisoisoisoisäsi olleet vielä syntyneet. Liiankin kauan..."
Mies huokaisi, vieden käden hetkeksi kasvoilleen, hieraisten otsaansa. Siitä oli ikuisuus. Vaikka se olikin lohikäärmeen elämässä paljon pienempi siivu, kuin yhden ihmisen tai susitytön.
"Lähettyvillekö...?"
Kharnakhán toisti, miettiväisenä. Hän olisi rehellisesti vain halunnut lähteyä ja jatkaa matkaansa yksin, mutta kai hän voisi tuon hupsun tytön viedä matkallaan sinne, minne tuo oli menossa.
"Hyvä on."
Mies myöntyi, hymyillen tuskin havaittavasti. Häntä ei itse haltiakylä kiinnostanut, hän halusi vain löytää tuskiensa päätepisteen jostakin täältä, jotta hän saisi viimeinkin rauhan.
Dark
 

ViestiKirjoittaja Ay » 27 Joulu 2010, 18:51

Kuulessaan miten kauan toinen oli oikein poissa sai se kauhistumaan jonkun verran Safilyeta. Toinen oli nähtävästi nukkunut jonkun syystä noin kauan. Hän haluisi tietää misksi toinen nukkuisi niin kauan. Onnistuisiko sellainen pako, että nukkuisi jossain rauhassa paikassa?
" Nyt sitten voit aloittaa kaikki ihan alusta siis puhtaalta pöydältä. " Safilye sanoi hymy suin.
Kuulessaan herra lohikäärme ottaisi hänet kyytiinsä sai suden iloitsemaan kunnolla. Iloiset hypyt ja äänehtelyt kertoivat miten iloinen hän oli asiasta. Sitten tuli huoli siitä, että olisiko parempi matkustaa hän sutena vai ihmismuodossa?
" Saanko ratsastaa sinun selässä vai pidätkö minut kädessäsi vai miten? " tyttö kysyi.

//Anteeksi kestoni, oma tietokone ongelmia. Lyhyt//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Edellinen

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron