Kirjoittaja Ros » 09 Touko 2011, 19:45
Zie
Saaliin jahtaaminen sai addrenaliinin kuplimaan suonissa, pään toimimaan tavallista nopeammin ja huulet taipumaan saaliinhimoiseen hymyyn, jota mustahaltian huulilla harvoin nähtiin. Ainoa valitettava asia tässä jahdissa oli se, että oli päivä ja aurinko häikäisi hänen pimeyteen tottunutta silmäänsä. Toisen silmän päälle oltiin kietaistu sideharsoa, jos hän menettäisi näkönsä tämän valon vuoksi hän pitäisi huolen että edes toinen jäi. Se sai hänet myös näyttämään karskilta ja taistelussa vammoja saaneelta.
Valitettavasti Zien ja hänen lemmikkinsä ottivat jahdin liian vakavissaan ja arvioivat väärin saaliin taistelutaidon. Saalistettu kaatui kuolleena maahan eikä Zie voinut enää hyötyä siitä muuten, kuin lihana.
Hopeahiuksinen harppoi takaisin päin, saaliin parhaat palat mukanaan vanhasta viitasta taitellussa pussissa. Kasvot ja keho saaliin veressä nainen suuntasi askeleensa metsäaukealle, pesemään veren pois, sillä hän ei halunnut herättää metsän petojen huomiota haisemalla lounaalle.
Zie ei osannut odottaa, että löytäisi jonkun tältä aukealta ja pysähtyikin kesken askeleen nähdessään rintavan, vaalean, oikeastaan erittäin kauniin, ihmisnaisen seisovan aukealla, leipää syöden, oletettavasti hänet nähneenä, päiväsaikaan rubiininpunainen viitta ei ollut paras suojaväritys.
Mustahaltiana hän kauhistutti niin ihmisiä kuin haltioita, joten nainen oli oppinut sanattomasti näyttämään vaarattomuutensa. Mustat, verentahrimat kädet ojennettiin esille ja pussi pudotettiin maahan. Huppua ei kuitenkaan riisuttu vaikka Zie oli kiinnostunut näkemään tuon kauniskehoisen tytön tarkemmin.
Zie ei onnistunut suorastaan näyttämään vaarattomalta veritahrat kehoa kirjoen, muutama pisara jopa kasvoillaan, mutta hän toivoi, ettei tyttö juoksisi pois. Noin kaunista olentoa olisi harmi säikyttää.