Goddamn fall

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Syys 2011, 16:18

Kit

Punaoranssi kettu juoksi minkä jaloistaan pääsi oravan perässä. Voi juku voi juku, saan sen kohta kiinni ! Narttu mietti pinkoessaan menemään. Metsässä oli helppo mennä tuhatta ja sataa kun oli pienikokoinen ja omisti neljä jalkaa, ei lainkaan paha.
Orava oli valitettavasti myöskin nopea, ja Kit ei meinannut koko aikaa pysyä tuon perässä.
Kiivas, mutta leikkimielinen takaa-ajo oli Kitin mielestä hauskaa leikkiä, muttei oravaparka sitä tajunnut.
Takaa-ajo jatkui aina metsä-aukealle asti ja kettu jahtasi kunnon vauhdilla pitkin aukiota tuota pientä oravaa. Lopulta orava kuitenkin suuntasi aukion laidalla olevaan puuhun, kettu juoksi perässä mutta kun ei osannut kiivetä tuo jäi puun alle haukkumaan, mutta vain hetkeksi.
Häntä heilui kuin koiralla konsanaan, tästä se hupi vasta alkoi. Kyllä minä sinut kiinni saan. Narttu ajatteli hypäten kahdelle jalalle, samassa tuosta muuttui ihminen, jolla tosin oli ketun korvat, mutta ei se mitään haitannut näin keskellä metsää. Nopeasti kädet tarttuivat ensimmäiseen oksaan ja kiipeäminen ylä-ilmoihin alkoi.
Kit kerkesi kohota parin metrin korkeuteen kun sumun kastelema liukas oksa luiskahti alta ja kiljaisun saattelemana tyttö jysähti maahan.
Kit säikähti toden teolla jääden sitten haukkomaan keuhkoista karannutta happea takaisin.
Kettutyttö kuuli rasahduksen, mutta oletti sen olevan yläilmoissa pomppivan oravan aiheuttama, tuolta korkeuksista kun käpykin tippui...

//Täällä sitä ollaan !//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Syys 2011, 19:45

Kit

Jostain kummasta tupsahti puunrunkoa vasten nojailemaan nuori mies, joka näytti melko erehdyttävästi ihmiseltä.
Kit käänsi päätään nähdäkseen toisen paremmin, mutta lopulta tuo päätyi nousemaan istumaan, ja siitä tuo kääntyi kokonaan kohti toista.
Mies puhui outoa kieltä, joka tosin kalskahti tutulta ketun korviin.
Kit pörrötti hiuksiaan niin että oksanpätkät ja muut roskat tippuisivat pois. Sitten iloinen katse kohosi takaisin toiseen.
"En sitten ymmärtänyt sanaakaan tuosta." Kit vastasi toivoen että toinen osaisi puhua yleiskieltä.
Kit höristi mustia korviaan uteliaana, millainenkohan vastaus sieltä tulisi ?
"Oliko tuo haltiakieltä ?" Kit vielä kysäisi parantaen asentoaan menemällä risti istuntaan. Ihmiskeho oli niin jännä kun se taipui jos jonkinmoisiin asentoihin.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 01 Loka 2011, 13:10

Kit

Tyttö uppoutui jälleen miettimään kun mies puhui ilmeisesti haltioista suippokorvina, oliko se loukkaus vai ei ? Mies kuitenkin näytti pahoittelevan oikein kohteliaasti sitä että oli puhunut yli toisen ymmärryksen.
Ketunkorvat painuivat luimuun kun toinen yllättäen kyykistyi, mutta kauaa eivät korvat olleet luimussa. Mies jatkoi puhettaan ja tyttö höristi korviansa kuulostellen toisen äänensävyä ynnä muuta.
"Kauniilta se minusta kuulosti." Kit vastasi toisen todetessa että olisi vain parempi kun tuo ei ymmärtänyt äskeistä mongerrusta.

"Missä sinä vaaroja näät ?" Kit kysyi kallistaen päätänsä ihmeissään. Ei tyttö ollut vielä kovin kummoisiin vaaroihin törmännyt ja kun mies vertasi kaunista metsä-aukeaa vaarojen tyyssijaksi se hämmensi vain enemmän.
"Metsä tarjoaa suojaa omilleen, aivan ja olen Kit." Tyttö lisäsi vielä muuttaen samalla ihmettelevän ilmeensä hymyyn.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 02 Loka 2011, 18:45

Kit

"Sinä olet isompi kaveri." Kit sanoi hymyillen toiselle takaisin. Kyllä hän oli kuullut hatioiden ja ihmisten välisestä sodasta, muttei ymmärtänyt miten se häneen vaikuttaisi. Mitä taas isompiin tulee, niitä hän osasi pelätä.
"En ole kummoinen taistelija, mutta sitäkin parempi juoksia." Kit sanoi tehden sitten takaperinkuperkeikan ja nousten siitä sitten seisomaan.
"Lyön vaikka vetoa ettet pärjää minulle juoksukilvassa." Tyttö jatkoi, eihän tuo osannut lainkaan olettaa että toinenkin osaisi muuttua nelijalkaiseksi ja täten voisi oikeasti pysyäkkin ketun perässä.
Kit oli tyytyväinen että oli saanut mukavaa seuraa, tai ainakin tuo nuorimies vaikutti oikein mukavalta. Kettu olisi vain tyytyväisempi jos saisi tuon nuorukaisen jossain välissä rapsuttelemaan, kenties se olisi voisi olla osana vedonlyöntiä, jos mies nyt siihen suostuisi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 03 Loka 2011, 17:09

Kit

"Jep, vetoa." Kettu lisäsi miettien hetken miten ilmaisi panokset...
"Jos minä voitan niin sinä saat luvan rapsutella ja paijata minua ainakin tunnin." Tyttö sanoi aivan kuin äskeisessä ei olisi ollut mitään huvittavaa. Hetken mietittyään tuo ei kuitenkaan keksinyt mitä hän tekisi jos häviäisi, joten olkoon se voittajan päätettävissä.
"Jos sinä taas voitat, niin, mitä sinä haluat ? Aseta panokset." Kit sanoi alkaen sitten vilkuilla ympärilleen, mihin olisi hyvä maali, ei liian lähelle, muttei liian kauas.

//Myh lyhyttä pukkasi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 20:40

Kit

Hymy nousi tytön kasvoille miehen sanoessa että jos hän puolestaan voittaisi niin tyttö saisi rapsuttaa tuota, kuulostaa reilulta.
Amon kaavaili kisamatkan aukealla olevalle lammelle ja sanoi että voittaja olisi se joka rikkoisi vedenpinnan ensimmäisenä. Tuohan kuulosti reilulta.
"Näin tehdään" Kit vielä lisäsi ottaen oikean menosuunnan.
"Yksi-Kaksi--KOLME !" Kit laski ja ampaisi sitten juoksuun, tai oikeastaan tuo vain kaatui eteenpäin ja muuttui siltä istumalta ketteräksi punaketuksi. Kettu juoksi minkä jaloistaan pääsi, ja se jos mikä oli melkoista vauhtia.
Kit ei juuri katsellut missä toinen meni, keskittyi vain maastoon ettei kaatuisi, hän haluaisi voittaa ne rapsutukset !
Maassa oli juuria ja kantoja, mutta neljällä jalalla niiden väistely ja ylitse pomppiminen olivat lastenleikkiä.
Lampi alkoi olla jo lähellää, huu jännää kumpi voittaisi ?

//Päätäppä sinä kumpi voittaa jos tahot =D

// EDIT ! Pahoitteluni nyt, mutta koska on vastauksen saannissa näinkin kauan mennyt niin lämäytän pelin poikki, sillä hahmolle on muita suunnitelmia. //
Kitty
 


Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 4 vierailijaa

cron