Kit
Punaoranssi kettu juoksi minkä jaloistaan pääsi oravan perässä. Voi juku voi juku, saan sen kohta kiinni ! Narttu mietti pinkoessaan menemään. Metsässä oli helppo mennä tuhatta ja sataa kun oli pienikokoinen ja omisti neljä jalkaa, ei lainkaan paha.
Orava oli valitettavasti myöskin nopea, ja Kit ei meinannut koko aikaa pysyä tuon perässä.
Kiivas, mutta leikkimielinen takaa-ajo oli Kitin mielestä hauskaa leikkiä, muttei oravaparka sitä tajunnut.
Takaa-ajo jatkui aina metsä-aukealle asti ja kettu jahtasi kunnon vauhdilla pitkin aukiota tuota pientä oravaa. Lopulta orava kuitenkin suuntasi aukion laidalla olevaan puuhun, kettu juoksi perässä mutta kun ei osannut kiivetä tuo jäi puun alle haukkumaan, mutta vain hetkeksi.
Häntä heilui kuin koiralla konsanaan, tästä se hupi vasta alkoi. Kyllä minä sinut kiinni saan. Narttu ajatteli hypäten kahdelle jalalle, samassa tuosta muuttui ihminen, jolla tosin oli ketun korvat, mutta ei se mitään haitannut näin keskellä metsää. Nopeasti kädet tarttuivat ensimmäiseen oksaan ja kiipeäminen ylä-ilmoihin alkoi.
Kit kerkesi kohota parin metrin korkeuteen kun sumun kastelema liukas oksa luiskahti alta ja kiljaisun saattelemana tyttö jysähti maahan.
Kit säikähti toden teolla jääden sitten haukkomaan keuhkoista karannutta happea takaisin.
Kettutyttö kuuli rasahduksen, mutta oletti sen olevan yläilmoissa pomppivan oravan aiheuttama, tuolta korkeuksista kun käpykin tippui...
//Täällä sitä ollaan !//