Two flying lizards //Sovittu

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Two flying lizards //Sovittu

ViestiKirjoittaja Mysterious » 30 Joulu 2011, 19:26

//Tänne seuraksi Forte ja Acar

Dúath Raug

Musta siluetti taivaalla. Uhka vai ei? Lohikäärmeitä ei koskaan tiedä mitä ne suunnittelevat ja onko kyseessä hyvä vai paha yksilö. Rau kuuluu juuri niihn hiukan monia pahempiin. Ei sekään mikää paholainen ole mutta kyllä tuostakin demonin saa jos hyvä syy löytyy. Kuitenkaan ei Rau ollut nyt pahojaan tekemässä. Nyt nuorikko oli vain yksinkertaisesti huvilennolla. Suuret siivet kannattelivat sitä tasaisesti ja yksi siipien lehautus vei hyvin eteenpäin. Pian Dúath huomasi korkealta metsäaukion. Se päätti laskeutua sinne. Jos sieltä sattuisi vaikka saalista löytymään.

Liidellen musta lohikäärme pudotti korkeutta. Se ei kuitenkaan aikonut laskeutua suoraan vaan pysäyttää vauhdin jarrutuksella. Pian se ei enää liidellyt. Se syöksyi hurjalla nopeudella kohti metsää ja ulkopuolisista se näytti varmasti hullun touhulta. Rau syöksyi puidn sekaan mutta taitavasti se oli vakauttanut itsensä ja osumatta kunnolla mihinkän, se ilmestyi pian puiden joukosta aukiolle ja avasi siipensä. Nopea jarrutus ja hiljainen tömähdys. Piene karjaisun tuo päästi ihan huvikseen ja sitten laskosti siipensä kyljilleen. Dúath oli laskeutunut.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Joulu 2011, 21:57

Acarin silmät kiiluivat. Sen hieman raidallinen keho sulautui täydellisesti metsän varjoihin, piilottaen 13 metrisen eläimen yllättävän helposti. Lihakset liikahtelivat suomujen alla ja välillä niskassa olevat piikit nousivat, Acarin kohottaessa verta tihkuvaa päätään ja kuullostellessa ympäristöä valppaana. Se oli juuri saanut kaadettua suuren uroshirven, eikä halunnut jakaa saalistaan tunkeilijoiden kanssa. Käärmemäinen pää liikkui puolelta toiselle, se ei ollut omalla reviirillään, joten Acar oli varuillaan. Vaikka se oli iso eläin, se ei tarkoittanut, että se halusi tapella välttämättä, ainakaan yhtä ison kanssa. Todettuaan ympäristön turvalliseksi, Acar laski päätään ja jatkoi ruumiin repimistä. Luut rasahtivat rikki, nivelet poksuivat ja jänteet irtoilivat, Acarin repiessä terävillä hampaillaan sopivia suupaloja saaliista. Parhaat palat oli miltei syöty, mutta Acar halusi kaluta kaiken, ennen kuin palaisi pesäkololleen ja laumansa luokse. Se oli alunperin lähtenyt tarkastamaan reviirinsä rajoja, mutta oli matkallaan eksynyt vähän kauemmaskin, ottamaan selvää ulkopuolisesta maailmasta. Toistaiseksi kaikki oli ollut hyvin, mikään ei ollut häirinnyt Acarin rauhaa, pienemmät eläimet olivat suosiolla väistyneet suurpedon tieltä, paitsi tämä onneton hirvi, josta oli tullut vatsan täytettä.

Acar järsi viimeisiä rippeitä reisiluusta, kun havahtui ääneen. Se oli erikoinen, uros ei ollut aikaisemmin kuullut moista. Aivan kuin nuoli olisi suhahtanut läpi ilman, mutta tämä olento taisi olla paljon, paljon isompi. Laiskasti, mutta uteliaana, Acar nousi ja lähti hiipimään kohti aukiota, josta ääni oli kuulunut. Se halusi ottaa selvää tunkeilijasta, vaikka tämä olikin vapaata aluetta. Tai sitten kyseessä oli reviirin hallitsija. Suhahduksen lisäksi pian kuului karjaisu, kyseessä oli siin toinen peto, varmaan samanlainen, mitä Acar itse. Acarin kurkusta lähti hieman murinaa, sen lopulta nähdessä toisen. Kyseessä oli musta lohikäärme, joka näytteli mahtiaan keskellä aukiota. Se ei ollut Acaria isompi, mutta selvästi hyvin varusteltu, joten uros oli varuillaan. Se tiesi, että lohikäärme huomaisi ennemmin tai myöhemmin, joten Acar teki mahdollisimman paljon havaintoja, kun vielä ehti, ennen kuin lähti tulemaan kohti lohikäärmettä. Acarin ruumiinkieli oli selvä, se oli iso, se oli paha, se oli täällä herra. Acar ei välttämättä aikoisi haastaa lohikäärmeettä, itse asiassa se vältteli asiaa viimeiseen asti, mutta uros kumminkin halusi näyttää, ettei pelännyt ja ettei lohikäärme voisi alistaa sitä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 30 Joulu 2011, 22:34

Dúath Raug

Dúath tiiraili ympäristöään hetkisen. Sillä oli mitä mainioin päivä eikä se tällä kertaa olut etsimäässä tappelua kuten joskus teki. Itsepäinen luonne ja ylpeys tekivät tuosta hyvin ärsyttävän monien mielestä aillä tuo ei noudattanut reviirien rajoja eikä uskonut toisia vaikka käskettäisiin. Edes vanhimpia tuo ei kunnioita, vain ja ainoastaan itseään. Tietenkin tuosta saisi halutessaan myös ikuisen ystävän johon luottaa mutta kukaan ei ikinä ollut sitä yrittänyt. Tuon synkkä ulkomuoto ja taisteluvarustus karkoitti monesti vaikkei tuo äkäiseltä vaikuttanutkaan. Siitä vain sattui hohkaamaan pimeys jota tuo käytti häikäilemättä hyväkseen. Niin liikkuessaan kuin tulessaankin joka oli synkkää eikä tavallista.

Musta uros haisteli ilmaa ja kyllä varautui siihen jos joku tulisi sitä reviiriltä häätämään. Pois tuo tosin lähtisi vasta kun itse tahtoisi, ei muiden komennosta. Hetken ympäristöä tarkkailtuaan tuo käveli veden äären ja laski piikikkään kuononsa veteen juodakseen hiukan. Paljoa tuon ei tarvinnut juoda kun jano jo sammuikin. Seuraavaksi tuon pitäisi etsiä syötävää. Se sulki silmänsä ja haistoi tuoren veren jostakin vähän matkan päästä. Vlmista saalista tuo ei kuitenkaan kelpuuttanut. Nyt se haistoi sekä kuuli kauempana härän. Härkä oli uon herkkua.

Lohikäärme loikkasi ilmaan ja levitti siipensä. Se otti hiukan korkeutta kun kiihdytti taas alaspäin ja aukiolta suoraan metsään. Härkä ei ehtinyt edes mylväistä kun kynnet tarttuivat siihen ja se nousi ilmaan. Nopeasti Rau lennätti elukan takaisin aukille ja laski sen kuolleena järven rantaan. Juuri kun uros oli haukkaamassa siitä palan tuon keskittymisen valtasi jokin muu. Se nosti päänsä ylös ja kääntyi metsä kohti murahtaen varoittavasti.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Joulu 2011, 23:26

Acar tarkkaili lohikäärmettä, se hävisi vähäksi aikaa taivaalle, ties mistä syystä. Varmaan lähti livohkaan tai oli huomannut jotain paljon mielenkiintoisempaa. Acar oli jo aikeissa kääntyä takaisin ja lähteä pois kyttäyspaikastaan, kun samanlainen nuolisuhina kuului jälleen. Lohikäärme palasikin takaisin. Acar painautui vasten aluskasvillisuutta ja pysyi aivan liikkumattomana. Se saattoi haistaa tuoreen veren. Ei sillä, että uroksella enää olisi nälkä, mutta veren haju kiinnosti aina. Uteliaana Acar jäi seuraamaan, mitä lohikäärme oli saanut kiinni. Maahan, lammen vierelle, rojahti valtava härän ruho. Siitä olisi riittänyt syötäväksi kahdelle lacertalle. Acar sinäänsä vältteli itse ihmisten karjan varastamista, koska siitä olisi koittanut ongelmia hänen laumalleen. Mikään muu, kuin lohikäärme tai lacerta, ei kaatanut yksin nautaa, joten jos ihmisiltä alkoi katoilla eläimiä, suurpedot saivat kärsiä siitä. Sitä paitsi, ravintoa riitti metsässä. Acar nousi kuitenkin hieman ylemmäs, lohikäärmeen pudottautuessa maahan voimalla.

Lohikäärme selvästi oli valppaana, se tuskin oli ehtinyt maistaa tuoretta lihaa, kun elegantti ja veistoksellinen pää nousi tähyilemään ympäristöä. Acar tiesi, että se oli huomattu, joten verkkaisesti uros lähti uudelleen kävelemään kohti aukiota ja lohikäärmettä. Acar murisi hieman, näyttäytyessään kasvillisuuden seasta. Molemmat olivat isoja ja asein varustettuja, joten Acar lähinnä mahtaili lohikäärmelle, näyttääkseen, ettei sen kanssa kannattanut riidellä.
"Veit sitten härän..Metsässä olisi ollut parempaa riistaa."
Acar virnisteli ja sihisi hampaittensa välistä. Ääni tuli jostain syvältä sen leveästä rintakehästä ja matkalla muuttui voimakkaaksi ja alkukantaiseksi. Acar jäi seisomaan turvallisen välimatkan päähän ja painoi teräviä kynsiään vasten ruohoa ja multaa, ollen valmis liikkumaan silmänräpäyksessä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 31 Joulu 2011, 00:07

Rau ei pitänyt yhtään siitä kuinka toinen mahtaili. Ei tämä toisen reviiriä kuitenkaan tainnut olla koska ei toinen hirveän agressiiviselta vaikuttanut. Kuitenkin kuten aina suhtautui Dúath vieraaseen varauksella. Ties mitä toinen ajatteli. Saattaoi vaikka yrittää varastaa toisen maukkaan aterian. Myös Rau kohottautui täyteen mittaansa ja seisoi jykevästi. Toinen oli sitä ehkä hiukan lihaksikkaampi mutta ne livat suunnillee samankokoiset. Myös toisella oli jokseenkin raskas varustus. Lohkäärme päästi varouttavan murinan ja mulkoili toista äkäisesti. "Härkä sattuu kuulumaan suosikkeihini. Taidat kuulu niihin jotka välttävät varastamasta ihmisten karjaa." Tuo sanoi. Äänestä kuulsi fiksuus ja uhka siitä ettei tuota kannata ärsyttää.

Toisen virnuilu häiiritsi urosta mutta jos toinen ei osoittautuisi uhkaksi niin voisi Rau rentoutua. Ei se nytkään oloaan hirveän uhatuksi tuntenut sillä sukkelasti se vetäisi voimakkaalla hännällään ruhon vierellen ja iski hampaansa ruhoon. Maukas liha sai uroksella herahtamaan veden kielelle. Kuuluihan tuo tietenkin sen lempiruokiin. "Jos saanen kysy niin kuka mahdat olla? Mihin laumaan kuulut?" Tuo tiedusteli. Se tahtoi aina tietää tapaamiensa nimet painaakseen noiden nimet ja ulkonäön mieleensä.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 31 Joulu 2011, 13:39

Acarin häntä viuhahteli puolelta toiselle, se oli levoton ja varuillaan, mutta ei kuitenkaan lähtenyt tilanteesta. Lohikäärme mulkoili häntä varautuneesti, sen kynnet näyttivät painautuvan vasten ruhoa ja koko keho oli valmis puollustamaan saalista, jos Acar tulisi liian lähelle. Uros jäi sopivan matkan päähän. No, ainakin toinen osasi puhua, mikä oli aina hyvä merkki. Acar naureskeli ja heilautteli päätään.
"Ihmiset eivät pidä meistä, emmekä me ihmisistä, joten olisi aika riskiä omaa laumaa kohtaan viedä heidän karjaansa."
Acar isahti maahan puhuessaan ja työnsi etukäpäliään hieman eteenpäin, aikomuksenaan käydä makuulle. Se osoitti, ettei pelännyt toista eikä ollut lähdössä mihinkään. Lohikäärmeen ruokailu ei juurikaan kiinnostanut Acaria, se oli jo syönyt ja oli täysin kylläinen, huvikseen se ei lähtenyt varastamaan toisten saaliita ja tappamaan, varsinkin, jos siinä voisi loukata itsensä. Lohikäärme vaikutti myös siltä, ettei myöskään lähtisi pakoon, vaikka Acar uhittelisikin.

Joten uros jäi lepäilemään vähän matkan päähän ja heilautteli pyrstöään laiskasti.
"Olen Acar, enempää et saa selville."
Uros kertoi. Se ei tosiaankaan aikonut paljastaa laumaansa tuntemattomalle pedolle, ties vaikka se olisi uhka poikasille ja veisi niitä. Mutta ihmisten puolella lohikäärme ei tainnut olla, juurihan se oli vienyt niiltä naudan. Acar meinasi kysyä, oliko tämä lohikäärmeen reviiri, mutta hiljeni nopeasti. Musta peto ei vaikuttanut siltä, että puollustaisi aluetta, joten tämä oli vapaa maa. Acar nousi uudelleen jaloilleen ja käveli veden äärelle, upottaen hetkeksi kuononsa viileään veteen, juoden kulauksen. Uroksen nostaessa päätään, pienes vesipisarat lensivät ilmaan.
"Kuka sinä sitten olet? Teikäläisiä ei tapaa kovin usein."
Acar ei ollut vuosiin nähnyt lohikäärmeitä, ne tuntuivat olevan miltei kadonnut laji, tietysti se oli parempi lacertoille, jotka kilpailivat samasta ruuasta.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 31 Joulu 2011, 14:09

Viisaasti seurasi mustan lohikäärmeen piikikäs pää toisen liikkeitä. Ei se ainakaan uhka tainnut olla mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Aina piti olla varuillaan kun vieraista oli kyse. Toinen esitteli itsensä ja kohteliaisuussyistä myös Dúath päätti toimia samoin. Ei se tahnut vieraalle kuitenkaan huonoa kuvaa itsestään antaa. "Olen Dúath Raug, nimeni on haltiakieltä ja tarkoittaa Varjo Demonia." Tuo kertoi. Sillä oli tapana kertoa myös selvennys nimestään vaikka toinen osaisikin jo haltiakieltä, tuo tosin ei tiennyt osasiko toinen.

"Meikäläisiä? Mitähän mahdat sillä tarkoittaa?" Tuo kysyi viisas ja salaperäinen ilme kasvoillaan samalla haukaten härän ruhoa. Toinen ei ollut uhka sen saaliille. "saanenko tiedustella myös millä puolella taistelet?" uo jatkoi sitten puhettaan. Jos toinen olisi ihmisten puolella nin Rau hyökkäisi varoittamatta vaikka olikin puolueeton. Se oli koko opettajansa kuoleman jälkeisen ajan auttanut haltioita vaikka itse pysyikin aina näkymättömissä.

Hetken aikaa uros repi ruhosta paloja ja nielaisi ne, se ei vaivautunut sopivan kokoisia paloja pureskelemaan. Hyväähän liha oli muta Rau ei kuulunut nautiskelijoihin jotka söivät ikuisuuden yhtä saalista.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 31 Joulu 2011, 15:53

Acar sähähti hieman, pitikö lohikäärme häntä ihan tyhmänä? Kai nyt Acar tiesi, mitä tuon mustasuomuisen olennon nimi oikein tarkoitti. Acar puhui haltiakieltä leikiten, kyllä hän ymmärsi vaikeampiakin sanoja. Kuitenkaan uros ei sanonut ajatuksiaan ääneen, nyökkäsi vain hyväksyvästi, kuullessaan nimen. Varmaan Acar voisi kutsua lohikäärmettä pelkästää Raugiksi, koko nimi oli turhan pitkä, ja Acar ei uskonut luovansa minkäänlaista liittoa Raugin kanssa, joten tuskin hän kutsuisi tätä oikeastaan millään nimellä. Acar epäili, etteivät he tapaisi tämän jälkeen kummiskaan. Hälläkö väliä. Niin kauan, kun Raug ei metsästäisi Acarin mailla, sitä ei haitannut lohikäärmeen olemassa olo eikä seura. Acar asettautui takaisin lepäämään rentona ja katsomaan ruokailua.
"Tarkoitan lohikäärmeitä. En ole nähnyt aikoihin."
Kai Raug oli sentään tajunnut, ettei Acar ollut lohikäärme, vaan laverta? Eihän uros edes kyennyt lentämään. Lohikäärmeet olivat niitä mahtavia olentoja, joita tarinat kertoivat ja jota ihmiset ja haltiat ihannoivat. Lacertat olivat vähän riisutumpia versioita taivaalla liihottavista sukulaisistaan.

Acar nousi jälleen seisomaan ja tuli hiukan lähemmäs Raugia ja ruhoa. Selvästikkään uroksella ei ollut enää minkäänlaisia uhkailueleitä, eikä se edes ottanut palasia ruhosta, vaikka pituus olisikin siihen riittänyt.
"Kyselet aika paljon."
Acar sihahti ja mietti hetken, oliko viisasta vastata yhtään mitään. No, tuskin siitä haittaakaan olisi, kyllä Acar laittaisi Raugin matalaksi, jos puolue ei miellyttänyt häntä.
"Minua ei kiinnosta kaksijalkaisten nujakointi, en halua olla osallisena siinä millään tavalla, mutta haltiat ovat kuitenkin liittolaisiani. He antavat laumani olla rauhassa ja me emme satuta heitä. Ihmiset toisaalta eivät saa samaa kohtelua, heidät yleensä pyrin tappamaan."
Acar vastasi lopulta, varmaan Raug ymmärsi ihan hyvin, ettei iso uros ollut ihmisten paras ystävä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 31 Joulu 2011, 16:34

Dúath katsoi toista liskao ja huokaisi. Kyllä se tiesi mikä tuo oli mutta sitä vain harmitti juuri se asia minkä toinen jo totesikin, lohikäärmeet olivat harvassa ja niitä oli paljon vähemmän kuin joskus oli ollut. Surullinen mutta tosi seikka. "Hmm, ymmärrän. En itsekään ole tavannut kaltaisiani pitkiin aikoihin. En oikeastaan sen jälkeen kun lähdin opettajani luota ja jatkoi pimeäharjoituksiani." Tuo sai paljastaen hiukan itsestään toisellee ennen kuin jakoi ruhon nykimistä. Tietenkin tuo myös tiesi ettei toinen lentänyt ja halutessaan pääsisi Rau taivaalle ja syöksymään kimppuun jos olisi siihen joku tarve. Ei toinen kuitenkaan vaikuttanut kauhean taisteluintoiselta, onneksi. Ei Dúathkaan jaksanut täydellä vatsalla riidellä.

Toinen tuli lähemmäs ja Rau päästi kurkustaan hiljaisen mutta varoittavan murinan. Se kertoi että ruho oli täysin tuon oma eikä se suostuisi sitä jakamaan. "Minä kyselen koska se on tarpeen. Tapani on ottaa selville millaisten kanssa puhun." Tuo sanoi ja istui nyt itsekin maahan kiertäen pitkän häntänsä ympärilleen.
Toinen vastasi juuri kun Rau ajatteli ettei toinen aikoisi kertoa. Onneksi ne sitten ilmeisesti olivat samalla puolella eikä lohikäärmeellä olut mitään syytä hyökätä. "Hyvä, itse kannustan haltioita ja saata salaisesti auttaa ja tuhota ihmisleirejä mutta kukaan ei tiedä olemassaolostani. Pysyttelen piilossa." Tuo vastasi sitten. Olihan tuo periaatteessa puolueeton mutta ihmisiä se silti vihasi. Typeriä ne olivat kun luulivat hallitsevansa koko maailmaa.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 01 Tammi 2012, 21:09

Acar tunsi ymmärtävänsä yllättävän hyvin Rauta. Lohikäärmeet, sen perhe ja ystävät, olivat poissa. Edes Rau itse ei ollut nähnyt lajitovereitaan, ja sen täytyi tuntua aivan kamalalta, Acar tiesi sen itsekkin. Se oli menettänyt ison osan laumansa jäsenistä, varsinkin poikasista, myös omistaan kaikki, kun ihmiset olivat hyökänneet lauman kimppuun. Ajatus perheensä menettämisestä oli edelleen urokselle arka aihe, joten se ymmärsi hyvin Rauta, vaikkei asiaa ilmaissutkaan. Ihmiset olivat tuhonneet isoja petoja ties kuinka paljon, joten voisi olla, että Acarin lauma oli ainoa lacertojen lauma koko mantereella. Ja entäs lohikäärmeet? Ehkä niitäkään ei ollut kuin muutama yksilö enää. Surullista, molemmille lajeille.

Raun muristessa, Acar ei vastannut siihen, koska ei halunnut haastaa toista urosta millään tavalla. Se vain katseli lohikäärmettä ja mietti äskeisiä ajatuksiaan ihmisistä. Nähtävästi he molemmat vihasivat ihmisiä, vaikka eivät osallistuneet avoimesti sotaan.
"Minulla ei ole syytä olla missään väleissä ihmisten kanssa, ne luulevat omistavansa koko maan."
Acar sähähti ärtyneenä, ajatellessaan saaliseläimiä, jotka ihminen saattoi tappaa huvikseen syystä tai toisesta. Tällä hetkellä Acar ei tuntenut yhtäkään petoa, joka olisi halunnut auttaa ihmisiä, sellaiset petturit lacerta repisi kappaleiksi.
"Piilossa pysyminen on tällä hetkellä paras tapa. Mutta Rau, meillä molemmilla on viha ihmisiin...Meidän kannattaisi tehdä yhteistyötä, saisimme massiivista tuhoa aikaan niille, jotka uskaltautuvat metsästysmaillemme."
Acar virnisteli jälleen ovelasti. He olivat kaksi aivan erilaista liskoa, joten heillä oli omat vahvuutensa ja yhdessä, siitä voisi syntyä kuolettava combo heidän vihollisilleen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 01 Tammi 2012, 21:53

Dúath repi ruhoa ja loppujen lopuksi luuut olikin kaluttu puhtaiksi. Ei yhden härän syömiseen tuolta koskaan kauaa aikaa kulunut ja poikkueusta ei syntynyt nytkään. Metsäaukiolle jäisi vain puhtaat luut ihmisten korjattavaksi. Eivät ne ainakaan heti tietäisi mikä peto oli asialla ollut mutta ei se urosta olisi haitannut vaikka arvaisivatkin. Ilmassa viihtyvällä uroksella ei olisi itään hätää, eivät kaksijalkaiset typerykset osanneet lentää. Eivät varsinkaan niissa korkeuksissa jossa uhkarohkea lohikäärme liieteli lähes aina. Kyllähän tuo joskus saattoi metsiss'kin kulke mutta harvemmmin. Mieluummin tuo treenasi lentotaitojaan ilmassa vaikka olikin jo erittäin taitava ja kyvykäs lentäjä.

Uros kuunteli mitä toisella oli sanottavaan ja istui nytkatsellen toista uteliaasti. Äskeinen uhittelu oli tiessään koska toinen ei ollut minkäänlainen uhka ja uros oli jo kalunnut puolustamansa saaliin putipuhtaaksi. "Niin luulevat. Minä olen autellut haltioita salaa jo iät ajat. Tuhonnut ihmiseleirejä ja toimittanut nimettömänä ja näkymättömänä tavaraa haltioille." Tuo kertoi salaisesta toiminnastaan toiselle joka myös vihasi ihmisiä. Toisen ehdotuksen tuo kuunteli häijyin ajatuksin ja sen naamalle nousi häijy vinre "Sehän sopii. Minä voin tehdä ilmahyökkäyksen ja sinä voit toimia paremmin maassa." Tuo sanoi lähtien innoissan mukaan toisen ehdotukseen. Ainahan tuo ihmisiä halusi kiusata ja tappaa.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 01 Tammi 2012, 22:34

Acar ei voinut enää peitellä tyytyväisyyttään, vaan nosti päätään ja päästi ilmoille äänen. Se ei ollut nauru, ei sähinä, ei mikään tunnettu ääni, mutta se kertoi liskomaisen olennon olevan äärettömän iloinen sillä hetkellä. Alkukantainen ja voimakas ääni syvältä keuhkoista ja koko sielusta, Acarista oli mahtavaa saada itselleen voimakas liittolainen, ystäväksi hän ei Rauta kutsunut, ainakaan vielä. Lohikäärme tosin olisi hyvä lisä lacertojen laumaan, se sopisi sinne, eikä varmana yrittänyt viedä Acarin alfapaikkaa tai naarasta. Acar nousi istumaan ja laski päätään, katsellen Rauta tyytyväisenä virnistellen ja lipoi samalla kielellään ilmaa tyytyväisen näköisenä.
"En yleensä pidä muista, mutta sinussa on asennetta. Haluan kostoa ja tuhoa ihmisille, ne tappoivat lähes kaikki poikaset viimeksi, kun hyökkäsivät. Nyt on niiden vuoro maksaa, omilla poikasillaan."
Acar ei välittänyt, tappoiko nuoren vai vanhan ihmisen, hänelle kaikki olivat vihollisia, varsinkin urospuoliset ihmiset, koska niistä yleensä kasvatettiin sotilaita ja petojen tappajia. Sama se, Acar ei katsonut myöskään sukupuolta, hän halusi tuhota kaikki vihollisensa. Avoimesti sotaan uros ei osallistuisi, mutta tekisi kyllä sissihyökkäyksiä maataloihin ja ihmisten kimppuun.
"Meidän pitää olla varovaisia, ihmiset eivät saa tietää, mikä niiden uhka on, muuten tuomme kuoleman omalle lajillemme."
Acar sihisi hiljaa. Rau vaikutti yhtä innokkaalta suunnitelmaan, kuin Acar, ja uros nousi seisomaan.

Molemmat olivat syöneet, mutta ainakin Acar tarvitsi aikaa, jotta ruoka ehtisi vähän sulaa ennen liikkumista.
"Ehkäpä kumppanini antaa sinun vielä liittyä laumaan. Et olisi hassumpi tulokas."
He voisivat tietysti vain aloittaa tuhoamalla ihmisten karjan, mutta toisaalta, syrjäseutujen mökit olivat helppoja kohteita muutenkin, ihmiset voisi viedä samalla. Se, kannattiko liikkua päivällä vai yöllä, oli asia erikseen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 02 Tammi 2012, 00:05

Tyytyväisenä Rau virnisti kun toinen päästi ihmeellisen ilon äännähdyksensä. Sekin päästi ilmoillle karjaisun joka olisi voinut saada ihmisen housut tutisemaan kauhusta. Se odotti innolla pääsyä ihmisten kimppuun ja repimään niitä kappaleiksi kuten jo niin usein ennenkin oli niiitä repinyt. Tyytyväisenä tuokin nousi ylös ja huvikseen lehäytti siipiään kunne skuitenkin laskosti ne taas siistiksi nipuksi kyljilleen. Lohikäärmeen silmiin oli juuri syttynyt häijy viekkkaus joka kyllä kertoi etttä ihmisillä oli pian hyvä syy pelätä kahta liskoa. "Kyllä minussa asennetta on joskus vähän liiaksikin. Olet yksi harvoista joka jaksaa sietää minun luonnettani." Tuo sanoi siniset symbolit auringossa kiiltäen. Sen kaulassa roikkuva sininen amulettikin hohti valossa kuniisti vaika vielä upeampi se oli kuun valossa.

Toinen ehdotti laumaansa liittymistä muta siihen oli uroksella ja vastausta valmiina. Tietenkin lohikäärmeelle oli kunniakasta toisen ehdootus mutta ei tuo siihen suostuisi. Se hallitsi itseään ja eli yksin ja vietti riehakasta nuoren lohikäärmeen elämään uhakrohkeine lentoretkineen. "Kiitos mutta ei kiitos. Minua ei ole luotu kenenkään alaisuuteen ja luultavasti lisin teille vain uhka. Minulla on tapana suututtaa monien reviirien omistajat ja muutenkaan en suostu kenekään alaisuuteen." Tuo kieltäytyi kohteliaasti jottaei toinen lisi loukkaantunut.
Mysterious
 

ViestiKirjoittaja Forte » 02 Tammi 2012, 12:05

Acar oli tyytyväinen, todella tyytyväinen. Se ei viitsinyt asettaa oman laumansa jäseniä vaaraan hyökkäilemällä yksinäisiin asuntoihin, mutta Raugin kanssa tämä voisi toimia, koska mikään ei sitonut heitä toisiinsa. Kaksi ventovierasta urosta, joilla oli sama päämäärä ja sama viha, joten Acarin ei tarvinnut kantaa huolta, jos toinen heistä loukkaantui.
"No et ole minua pahempi, joten kestän hyvin."
Acar päästä katkonaisia, naurahtelevia ääniä ja näpäytteli hännällään maata. Se yleensä tarkoitti, että uros mietti jotain asiaa ja hiljaisuudesta päätellen melko syvällisesti. Se pohti, mihin kannatti iskeä ja milloin.

Raugin puhuessa, Acar havahtui. Hän oli itse melkein kokonaan unohtanut kysymyksensä laumaan liittymisestä. Osittain siksi, että hän tiesi Raugin vastauksen olevan negatiivinen. Kuitenkin lohikäärmeen sanoessa asian ääneen, Acar virnuili taas.
"Jos se on päätöksesi. Mutta harva on yhtä rohkea ja uskaltautuu lähtemään ihmisjahtiin, joten olet tervetullut reviirilleni, jos kaipaat lepopaikkaa tai saalista."
Voima, rohkeus, päättäväisyys ja verenhimo olivat niitä piirteitä, joita Acar muissa arvosti ja kunnioitti, koska ne olivat hänelle itselleen tärkeitä ja todellisia. No, he olivat kuluttaneet jo tarpeeksi aikaa keskusteluihin. Acar heilautti päätään.
"Mennäänkö etsimään jotain yksinäistä taloa? Sieluni janoaa kostoa ihmisille."
Hetkeksi Acar kohottautui kahdelle jalalle, nuuhkien ilmaa. Sillä oli mieletön hajuaisti, joten jos ihmisiä oli lähellä, ne eivät kauan pysyneet piilossa. Raatojen ja metsän tuoksut eivät haitanneet, uros erotti voimakkaiden hajujen joukosta sen, mikä häntä kiinnostaisi.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Mysterious » 03 Tammi 2012, 02:48

Uros virnisti toisen vastatessa ettei ollut Acaria pahempi. Siinä toinen kyllä erehtyi ja pahasti sillä uros osasi olla joskus hyvinkin hirveä ja etenkin vaarallinen kun tahtoi. Lacertalle se kuitenkin olisi liittolainen eikä varmasti ikinä tulisi tekemään sille tai sen suvulle mitään. Ei ikinä vaikka mikä olisi. Toinen oli muutenkin oikein vallan mukava kumppani tappamaan ihmisiä vaikkei lentää osannutkaan. Toisin kuin Acar, Dúath osasi lentää ja vieläpä vallan mainiosti. Sen yleisin liikkumismuoto oli ilmassa ja niin tuo luultavasti myös ihmisiä tulsi väijymään. Pimeältä taivaalta yhtä piemeänä kuin varjot itse.

Uros heilautti aseistettua häntäänsä muutaman kerran puolelta toiselle. Sekin haistleli hetken ilmaa mutta lopetti sitten. Parhaiten tuo luotti erittäin tarkkaan näköönsä ja siihen että ilmasta näkisi joka pulell erittäin hyvin. "Se on päätökseni. Olen oman tieni kulkija ja hllitsen pimeyttä joka vain olisi teille haitaksi kuten sanoinkin. Kiitos kuitenkin, tulen joskus varmasti kylään." Tuo vastasi ja virnisti uudemman kerran väläyttäen teräviä hampaitaan toiselle. Pian olikin toinen jo lähdössä ja niin oli Raukin. Se odotti innokaasti ihmisiin käsiksi päsemistä. "Mennään, pimeäkin tulee pian ja se on vain eduksi. Etenkin minulle. Osaan sulautua piemyteen ja liäksi käytän apunani mustaa varjotulta. Jos ei haittaa niin minä teen hyökkäykset ilmasta." Tuo sanoi ja nousi ylös. Se olisi nyt valmis toimintaan.
Mysterious
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron