~Saphira~
Nainen käveli rauhassa kohti aukeaa. Tuuli oli laantunut täysin, ihan kuin kaikki olisi seisahtunut. Linnutkaan eivät sirkuttaneet, mitään eläinten ääniäkään ei kuulunut. Ainoastaan kyseisen naisen hengitys ja askeleet jotka rikkoivat lumen kovan ja kristallisen pinnan, olivat ainoat änet lähimaillakaan. Vaaleaverikkö koitti tasaannuttaa hengityksensä, sillä vaatteet olivat vain vähäiset kesävaattet, shortsit ja rintamusta peittävä toppi ja lyhyt takki eivät pitäneet ruuminlämpöä tasaisena. Sormet olivat kohmeisena kietoutuneet sauvan ympärille, jonka pää hipoi lunta kokoajan.
Hytisevä hengitys kaikkosi metsän uumeniin ja huokaus pääsi lopulta ilmoille. Kuului pieni rasahdus, kun orava oli kävelemässä oksaa pitkin, mutta oksa oli jäätyneenä kovin heikko. Metsä alkoi vihdoin heräilä kunnolla, eläimetkin heräilivät. Vaikkakin oli jo melkein päivä, useimmat nukkuivat vielä.
Saphira pysähtyi ja käänsi ylävartaloaan ympäi niin paljon kuin se venyikään. Huulille levisi hymy ja huokaus päsi ulos kera höyryjen. Pieni kettu vilahti naisen ohi, ja pysöhtyi lopuksi vielä katsomaan Hiraa. Saphira anurahti pienesti tälle oliolle, kunnes nainen olikin jo hävinnyt. Tilalla seisoi pieni vavainen punaruskeahko kettu joka heilutti tuuheaa häntää. Kettu lähti juoksemaan metsäaukean toiselle reunalle iloisena jossa seisoi vieläkin suunnileen saman kokoinen kettu, hieman isompi. Saphira tuli toisen luokse, ja varoasti lähestyi tätä päin. Toinen ei liikknut minnekkään jotn Hira meni puskemaan tätä ja kiertelemään, hieman kissan tavoin. Toinen oli ilmeisesti säikähtänyt kun ol,i vain jähmettynyt paikoilleen, mutta yllättävästi se lähtikin juoksemaan pois metsän uumeniin. Saphira naurahti mielessään, vain mielessään sillä kerran hän oli nauranut kettuna, eikä se ollut hurmaavan kuuloista. Kettu lähti juoksemaan kohti jäätynyttä lampea kohti jo hyppäsi, jolloin ilmaan ilmestyi taas naienn, vähäisten vaatteitensa kanssa. Nainen pysähtyi kuin seinään, kun saapui lammen reunaan. Tämä kyykistyi ja kosketti etusormellaan lammen pintaa. Sen jää ei ollut edes paksu, vain aivan heiveröinen jonka saisi heti rikki, tuosta vaan.
Saphira vetäisi kätensä pois ja laittoi sen takkinsa alle lämpimään. Olisi aika hankkia edes sormikkaat. Saphira yskäisi jonka possujonossa tuli aivastus. Tämä vetäisi henkeä nenän kautta ja nousi seisomaan etsien tällä kertaa kunon istunta paikkaa. No, ei olisi tarvinnut nousta edes seisomaan, että olisi huomannut parin askeleen päässä olevaa kiveä johon voisi istua. Saphira askelsi kiven luokse ja istahti siihen, sitten alkaen katseleman lammen pohjaan, jos sinne asti voisikaan nähdä.
//Tervetuloa siis Harlekiini tänne kirjottelemaan :) Sry ympäripyöreästä alotuksesta, mutta niinhän ne on aina? :>Älä sitten kysy miks tollanen nimi..