Rakkautta ilmassa

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Maalis 2008, 19:33

Asuka, Frank

Frank vain tuhahti Edin huomautukselle, häntä ei sanoilla voinut satuttaa.. ellei tiennyt mitä sanoa.
Asuka nosti katseensa Ediin kun hän kysyi häneltä perheestä. Asuka katsoi hetken aikaa surullisen näköistä Ediä ja huokaisi sitten.
"ei ja on. Lauma on perheeni ryhmäni on perheeni lauman sisällä. Ei se meille ole niin tärkeää, onko perhettä vai ei. Olemme elementti susia, mutta samalla jakautunut persoona.. meiltä jokaiselta puuttuu joku tunne" Asuka sanoi vilkaisten Frankkiä joka piehtaroi kiven päällä rapsuttaen selkäänsä vasten kiveä.
"Frank on ääripää.." Asuka sanoi ja lähti kävelemään kohti Frankkiä.
Frank vilkaisi Asukaan nähdessään tämän tulevan lähemmäksi, hän käännähti vatsalleen ja nousi istumaan, vilkaisten samalla Asukan ohi Ediin.
"Frank, mene takaisin kotiin. Missä Millenium on?" Asuka sanoi normaaliin äänensävyynsä, häntä ei huvittanut suututtaa Frankkiä juuri nyt.
"njeee.. en tiedä, eikä pahemmin kiinnosta. Haluatko kuulla mitä minulle tapahtu?!" Frank sanoi välittämättä Asukan huomautuksesta.
"en.. en juuri nyt, kotona sitten?" Asuka sanoi koittaen saada Frankin vihdoin lähtemään.
"hm.. hyvä on.. mutta tuota sinä et enää tarvitse" Frank sanoi ja nosti tassunsa kohti Asukaa, pujotti sen korun läpi ja pujotti sen nopeasti pois Asukan kaulasta.
"Frank mitä sinä nyt!?" Asuka kysyi kun Frank heilutti korua tassullaan.
Frank ei sanonut mitään vaan heitti korun kohti lampea ja pian se molskahti keskelle vettä, vajoten yhä syvemmälle ja syvemmälle.
"FRAN MITÄ SIN--"
"Nähtäillään!" Frank keskeytti Asukan ja lähti pitkin, voimakkain ja nopein loikin loikkimaan kohti metsää ja katosi pian sinne.
Asuka hyppäsi korun perään ja sukelsi.. mutta pian hän ilmestyi taas pintaan ja haukkoi henkeään.
"Se meni pohjaan asti" Asuka huusi Edille samalla kun räpiköi pinnalla.
Sitten hän lähti sukeltamaan uudestaan, mutta ilmestyi taas alta minuutin takaisin pintaan haukkoen henkeään.
"en.. en osaa pidättää henkeäni.." Asuka huomautti ja koitti vielä kerran sukeltaa, mutta turhaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Maalis 2008, 21:00

Ed

'Hän näyttää suuttuvan joskus mutta ei aina.' Ed ajatteli kun Frank vain tuhahti, hänen huomautukselleen. Ed käänsi katseensa Frankista Asukaan joka katsoi häntä ja kuului huokaisu. Asuka rupesi kertomaan lisää näistä elementti susista, etteivät nämä tarvinneet muuta perhettä ja että näiltä puuttui joku tunne. Ed katsoi nyt Frankia joka oli ruvennut piehtaroimaan kivellä. Asuka sanoi Frankin olevan ääripää.
'Siltä vähän näyttää.' Ed ajatteli ja katsoi Asukan menoa Frankin luokse. Ed nousi istualtaan pystyyn ja venytteli hieman. Hän kääntyi ja katsoi näitä kahta, lähti kävelemään kohti näitä mutta pysähtyi jonkin matkan päähän näistä. Asuka käski Frankin mennä takaisin kotiinsa ja kysyi missä Millennium oli.
Frank ei välittänyt Asukan huomautuksesta. Nämä keskustelivat hieman, Frank puheli siitä mitä hänelle tapahtui. Asuka puhui kodista ja näytti koittavan saada tätä lähtemään pois. Frank suostui mutta sanoi vielä että tuota sinä et tarvitse. Ed katsoi Frankia hämmästyneenä kun tämä otti korun Asukan kaulalta tassullaan ja nakkasi sen lampeen. Koru oli varmaan uppoamassa syvälle.
Asuka huudahti jotakin ja Frank keskeytti Asukan puheen, tämä lähti loikkimaan pitkin metsää kunnes katosi sinne. Ed lähti kävelemään kohti rantaa ja pysähtyi siihen. Hän katseli Asukan hyppyä veteen ja sukelsi mutta tuli takaisin äkkiä, tämä haukkoi henkeä. Asuka huusi Edille, että koru meni pohjaan asti ja yritti vielä uudestaan sukeltaa mutta palasi alle minuutin päästä takaisin. Ed kuunteli kun Asuka selitti sitä, ettei osannut pidättää henkeään. Hän hyppäsi veteen ja oli hieman kauempana Asukasta. Hän veti keuhkot täyteen henkeä ja sukelsi.
Ed ei oikein nähnyt veden alla mitään mutta ui yhä syvemmälle. Pohja alkoi häämöttää ja siellä se kimalteleva koru oli. Ed tuli sen luokse ja kurottautui siihen kädellään kunnes sai otteen. Hän lähti uimaan takaisin ja tuli pintaan. Hän yski hieman ja siristeli silmiään. Ed katsoi ympärilleen ja hän näki Asukan ja lähti uimaan tämän luokse. Hän ui hiljaa kohti tätä ja pysähtyi tämän eteen. Hän yritti pujottaa sen takaisin tämän kaulalle. "Haluatko että kannan sinut rannalle?" Ed kysyi.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Maalis 2008, 21:50

Asuka

Asuka jäi uimaan ympyrää kun Ed katosi pinnan alle. Hän kääntyili ympäri ja polski sen minkä jaksoi, odottaen että Ed nousisi pintaan. Ei aikaakaan kun Ed pulpahti pintaan ja toi korun takaisin ja pujotti sen Asukan kaulaan.
"Kiitos" Asuka sanoi pienesti hymyillen uidessaan taas ympyrää Edin ympäri.
"kannat minut rannalle? hahah, älä viitsi, olen susi enkä sylikoira" Asuka sanoi naurahtaen ja roiskaisi vettä Edin päälle.
Asuka ei edes muistanut milloin viimeksi olisi uinut. Vesi tuntui mukavan viileältä ja virkistävältä, tosin koska Asukalla oli suhteellisen pitkä turkki, se painoi nyt normaalia enemmän kastuessaan.. joten Asuka sai käyttää kunnolla voimiaan pysyäkseen pinnalla. Asuka alkoi hyräilemään itsekseen, samalla kun lähti uimaan suurempaa ympyrää lammessa. Hänen kävi kateeksi ihmisiä, Asuka oli aina halunnut kellua selällään kuten ihmiset, mutta eihän se sudelta onnistunut.
"Siitä onkin aikaa kun viimeksi uin.." Asuka huomautti Edille samalla kun kävi tämän lähellä.
Lopulta Asuka lähti uimaan kohti rantaa ja hyppeli pehmeälle nurmelle. Hän otti tukevamman otteen maasta ja puristi vedet pois turkistaan. Turkista tuli pörröinen, Asukaa ihan nauratti ajatus miltä saattoi näyttää juuri nyt.
"heheh, se oli virkistävää" Asuka sanoi istuessaan alas ja alkoi nuolla tassuaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Maalis 2008, 22:48

Ed

Kun Ed oli pujottanut korun takaisin Asukan kaulalle, tämä kiitti taas siitä. Ed aikoi taas ruveta puhumaan herrasmiehen tavoista kun Asuka phui siitä, että oli susi eikä mikään sylikoira mutta sai vettä päällensä kun oli aikomassa puhua jotakin. 'Asukalla on hauskaa, tosiaankin varmaankin pitkästä aikaa.' Ed ajatteli hiukan hilpeänä ja katseli Asukaa. Tämän turkki varmaankin painoi paljon, kun se oli vedessä.
Asuka rupesi hyräilemään itsekseen ja Asuka lähti uimaan pitkää rinkiä ympäri lampea. Varmasti olisi ollut mukavaa jos Asuka olisi osannut uida, kuin ihminen. Ed kellui vedessä ja ui paikallaan jalkojaan heilutellen. Ed katseli kohti rantaa mutta kunnes kuuli äänen, hän katsoi taakseen.
Asuka oli uinut hänen taaksensa ja tämä puhui siitä, että milloin viimeksi oli uinut. Asuka oli käväissyt hieman hänen lähellään ja nyt tämä lähti uimaan kohti rantaa. Ed seurasi tämän perässä hitaasti polskutellen vedessä. Hän nousi vedestä rannalle ja pyyhki käsillään vettä pois vartaloltaan.
Ed vilkaisi Asukaa joka oli aika pörröinen, kun oli puristanut vedet pois päältään. Ed lopetti itsensä pyyhkimisen käsillään ja nyt venytteli hieman. Housut olivat hieman märät vielä uintireissun jälkeen. "Vesi tekee hyvää aina." Ed vastasi Asukalle ja muuttui koiraksi. Hän käveli nyt koirana tämän vierelle ja istahti maahan.

Ed ei ollut huomannut, että kaksi miestä piileskeli varjoissa metsässä ja katselivat tapahtumia, että mitä lammella tapahtui. Miehet olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin ja heillä oli kirveet aseina. Vöillä roikkui pieniä pusseja ja eräs pieni lappu. Miehet olivat vetäneet huput päähänsä, jottei heitä voisi tunnistaa. Ed nosti katsettaan ja huomasi, että varjot olivat outoja ja lammella haisi nyt jokin tuttu haju. "Orjamestareita, heitä on täällä jossakin. Tarkkailevat meitä." Ed kuiskasi Asukalle ja katsoi kun tämä nuoli tassuaan
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Maalis 2008, 15:56

Asuka

Asuka vilkaisi Ediä kun tämä muuttui taas koiraksi. Nyt Asuka tunsi olonsa mukavaksi, hänestä kun tuntui oudolta edes olla ihmisen lähellä.. joten Edin koiramuoto oli enemmänkuin tervetullut. Asuka vaipui omiin ajatuksiinsa nuollessaan tassunaan, kunnes Ed kuiskasi hänelle jotain orjamestareista.. Asuka oli hetken aikaa pihalla, kunnes muisti Edin puhuneen näistä.
Hän katseli ympärilleen rauhallisesti etsien jotain outoa.. ilmassa leijui outo ja vieras haju, haju jota Asuka ei ennen ollut haistanut. Hän nuuhki ilmaa sulkien silmänsä ja nosti lopulta päänsä kohti taivasta. Sitten Asuka nousi seisomaan ja vilkaisi ympärilleen. Äkkiä metsä tuntui aavemaisen pimeältä ja synkältä, vaikka olikin valoisaa eikä edes paljoa pilviä.. Asuka veti häntänsä jalkojensa väliin ja laski päänsä alas, alkaen murista pienesti katsellessaan ympärilleen.
Hetken Asuka katseli vielä ympärilleen, kunnes kääntyi kokonaan kohti etelää ja murisi matalasti.
"tuolla.." Asuka sanoi Edille nyökäten kohti metsää, mistä saattoi erottaa kaksi hahmoa kyykkimässä varjojen seassa.
Ei sitä olisi ihminen edes huomannut, mutta eläimillähän on tarkemmat aistit. Asuka painoi päätään yhä alemmaksi ja alkoi murisemaan yhä enemmän ja enemmän. Sitten Asuka lähti kävelemään edestakaisi paikallaan, katsellen kokoajan metsään. Hän otti vahvoja ja päättäväisiä askeli, samalla kun painoi päätään alemmaksi.
"Mitä meidän pitäisi tehdä? tai siis.. ovatko he NIIN vaarallisia että pitäisi juosta? vai leikitäänkö hippaa?" Asuka kysyi olkansa yli Ediltä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 11 Maalis 2008, 18:21

Ed

Asuka lopetti tassunsa nuolemisen ja näytti nuuhkivan ilmaa. Aina kun orjamestareita tuli, joskus ne pelottivat joitakin maineen takia. Hän oli ehkä kertonut liikaa Asukalle näistä orjamestareista, ei halunnut pelotella liikaa kuin joku tarinankertoja. Hän istui maassa katsellen eteenpäin ja yritti nähdä missä nämä olivat, Ed vilkaisi Asukaa joka oli ruvennut nousemaan.
Tämä meni ylös ja vilkuili ympärilleen. Yöhön oli aikaa mutta alue tuntui hieman pimeämmältä. Asuka alkoi murisemaan ja oli pistänyt hännän taka jalkojen väliin. Ed katsoi hetken kun Asuka katseli ympärilleen kunnes Asuka kääntyi kokonaan kohti etelää. Tämän matala murina kuului ja Asuka puhui siitä missä nämä olivat. Ed katsoi Asukan nyökkäämään suuntaan jossa oli kaksi hahmoa varjoissa. Hän nousi pystyyn ja katsoi hieman Asukan ylitse metsään. Miehet näyttivät vain istuvan siellä ja eivät välittäneet yhden suden murinasta heille.
Asuka rupesi puhumaan siitä mitä heidän olisi pitänyt tehdä. "Yleensä juoksen, näyttävät olevan vain niitä tavallisia orjamestareita olevan. Voisihan sitä leikkiä heidän kanssaan hieman." Ed sanoi ja katsoi Asukaa kunnes käveli pitkin lammen rantaa kohti vaateitaan jossa oli aseet. Toinen orjamestareista lähti liikkeelle mutta toinen pysyi paikallaan. Orjamestari ja Ed katsoivat toisiaan kun kävelivät kohti vaatteita.
"En olekaan nähnyt teitä pitkään aikaan." Ed sanoi pilkallisena orjamestarille ja halusi päästä sapelin luokse sillä tällä miehellä oli vain kirves aseenaan. toinen lähti varjoista kohti Asukaa ja arveli Asukan olevan helppo vastus kun tämä oli tyttö. "Emme tee sinulle mitään, tule vain matkaamme ja saat ruokaa sekä että lämpimän pedin itsellesi." Orjamestari sanoi hyvin lempeällä äänellä ja piteli kirvestä selän takana oikealla kädellään. Tämä ajatteli että Asuka olisi helppo voittaa kun tämä oli susi. Toinen niistä pysähtyi vaatteiden luokse ja katsoi Ediä joka oli muutaman metrin päässä niistä, he kummatkin tuijottivat toisiaan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Maalis 2008, 22:54

Asuka

Asuka jäi paikalleen seisomaan kun Ed lähti kohti vaatteitaan. Hän katseli kuinka nämä typerät ihmiset lähestyivtä ja toinen kehtasi vielä houkutella häntä! Asuka naurahti kevyesti, ehkä Ed oli oikeassa.. näiden kanssa voisi leikkiä. Asuka kallisti päätään hieman ja nosti häntänsä pystyyn, hymyillen epämukavan ystävällisesti miehelle joka tuli häntä kohti.
"Vai ruokaa? hmh, ruokaa on yllinkyllin niin kauan kuin peuroja tästä metsästä löytyy.. lämmin peti? tyhmä ihminen, olen susi! En tarvitse petiä, nukun taivasalla ja estän purevat pakkaset.. jotka itse teen" Asuka sanoi hymyillen ja teki pienen sulokkaan loikan.
Hän laskeutui tasajalkaa maahan, synnyttäen pienen jäisen alueen ympärilleen. Jokainen rohon korsi, jokainen kukka, jokainen hyönteinen, jopa maa muuttui kylmän routaiseksi ja jäiseksi. Jää oli niin kylmää, että poltti osuessaan ihoon.. paitsi tietysti Asuka kesti sen itse, mitä järkeä olisi omistaa taikavoimia jos olisi itsekkin niille altis?
"Mitä jos minä tarjoaisin sinulle kylmän ja kauniin pedin, leposijan viimeisen?" Asuka kysyi ja lähti tanssahdellen loikkimaan miehen ympärille.
Hän liikkui sulavasti ja elegantisti korostaen jokaista liikettä. Hän jäädytti maan allaan ja nosti pienen jäisen tuulen metsä aukealle. Lampi peittyi ohuen jään alle ja lopulta Asuka pysähtyi vähän matkan päähän Edistä.
"Ihmiset ovat tyhmiä.. voinko syödä hänet?" Asuka kysyi hymyillen ilkeästi.. ei hänkään ollut aivan kiltti koira.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 12 Maalis 2008, 09:06

Ed

Ed ja orjamestari oli vastakkain, orjamestari seisoi vaatteiden luona ja näytti tarpeeksi uhmaavalta. Toinen niistä pysähtyi muutaman metrin päähän Asukasta ja tiesi epäonnistuneensa houkuttelussa todella pahasti. Mies katsoi Asukaa joka oli häntä pystyssä ja hymyili epämukavana hänelle.
"Niin ruokaa saisit mutta niitä on vähän." Mies rupesi selittelemään mutta Asuka haukkui tyhmäksi ja teki pienen sulokkaan loikan. Kun tämä tuli maahan siihen kohti syntyi pieni jäinen alue, jokainen pikkuolento siinä jäätyi kun jää iski niihin ja ruohon korret myöskin jäätyivät. Asuka teki oman houkutuksensa miehelle ja Asuka tanssahteli ympyrää orjamestarin ympärillä.
"Siitä tulee sinun paremminkin." Mies vastasi hiukan pelokkaana. Alueella kävi kylmä tuuli ja se teki järvelle jään. Ed kääntyi Asukaan päin joka tuli hänen luokseen ja pysähtyi jonkin matkan päähän. "Saat syödä hänet." Ed vastasi ja hyökkäsi toisen miehen luokse, joka yllättyi Edin nopeudesta. Ed meni tämän jalkojen välistä ja muuttui tämän takana ihmiseksi.
Mies kääntyi ja löi kirveellä mutta Ed kumartui ja otti sapelin maasta. Mies yritti lyödä mutta ei osunut vaan löi huti kun Ed väisti notkeana sen. Ed iski sapelin miehen rintaan ja vetäisi sen pois, että veret roiskahtivat rinnasta Edin kasvoille. Mies piteli rintaansa ja Ed käveli tämän luokse. Hän otti tämän syleilyynsä ja puri tämän kurkkuun. Toinen mies katsoi kauhuissaan näitä kahta ja pudotti kirveensä, kääntyi lähteäkseen pakoon mutta se oli virhe hän käänsi selkänsä sudelle.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Maalis 2008, 22:04

Asuka

Asuka katsoi kun Ed teki siirtonsa, tämä hyökkäsi toista miestä kohti uskomattoman nopeasti. Hän pujahti miehen jalkojen välistä ja muuttui takaisin ihmiseksi, otti sapelinsa ja löi sen suoraan miehen rintan, niin että veri roiskusi. Asuka hymyili itsekseen kun Ed puri miehen kurkkuun.. toinen mies teki uskomattoman tyhmän siirron. Hän pudotti kirveensä ja lähti juoksemaan pakoon, kääntäen selkänsä Asukalle.
Asuka hymyili, päästi matalan murahduksen ja lähti juoksemaan miehen perään. Mies ei kauaksi pötkinyt kun Asuka jo saavittu tämän ja hyppäsi suoraa miehen niskaan, upottaen hampaansa tämän kaulan ympärille. Kuului ilkeä ääni, kun Asuka murskasi miehen niskan leukojensa väliin, samalla kun mies kaatui maahan. Asuka päästi irti hänen kaulasta ja lähti hyppelemään ja näykkimään miehen jalkoja ja käsiä. Hän repi raajoja irti minkä kerkesi, kunnes kyllästyi ja nosti päänsä ylös.
"Ei tämän kanssa ole kiva leikkiä.." Asuka sanoi kävellen miehen viereen.
Hän nosti molemmat etutassunsa miehen selän päälle ja painoi lujaa, kunnes miehen ruumis oli kohmeesta jäykkä ja sinertävä. Asuka hymyili itsekseen ja jolkotteli Edin luo, nuoleskellen suupieliään.
"Et kai loukkaantunut?" Asuka kysyi istahtaessaan Edin viereen ja katseli tämän verisiä kasvoja.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 12 Maalis 2008, 23:34

Ed

Ed imi miehestä veret ruuakseen ja ei välittänyt siitä, että mies hieman rimpuili mutta pian tämä kuoli Edin syleilyyn. Ed oli juonut itsensä kylläiseksi ja irrotti otteensa ruumiista ja tyrkkäsi sen pois päin, siten että tämä kaatui maahan melko nopeasti ja pudotti sapelin maahan. Hän kääntyi Asukaan päin joka lähti orjamestarin perään. Mies juoksi turhaan ja tunsi hampaat niskassaan.
Tämä kaatui maahan ja Asuka puri kovaa, että kuului rasahdus. Niskat murskaantuivat Asukan leukojen voimasta. Ed hymyili itsekseen, Asuka oli päässyt nyt koviin leikkeihin sillä kun tämä piti sitä leikkinä ja Ed vain sotimisena. Asuka päästi irti miehen kaulasta ja nousi miehen päältä, Asuka hyppi miehen ympärillä ja näykki tämän raajoja. Repi niitä irti sen verran kuin kerkesi mutta tämä kyllästyi melko nopeasti. Nosti päänsä ylös ja puhui kyllästyneen kuuloisena kun ruumiin kanssa ei ollut kiva leikkiä. Ed katsoi edelleenkin Asukaa hymyillen kun tämä pisti etutassunsa miehen selän päälle, näytti painavan lujaa.
Mies muuttui jäykäksi ja kohmeiseksi, hiukan sinertäväksi. Ed katsoi ala viistoon Asukaa joka tuli hänen luokseen ja istahti hänen vierelleen. Asuka näytti katselevan häntä ja Ed katsoi takaisin. "En ole haavoittunut ja tämän on vain jälkeä verenjuomisesta.' Ed sanoi ja muuttui koiraksi takaisin. Hän istuutui Asukan eteen ja katsoi tätä, Ed oli koirana hieman pienempi kuin Asuka. "Haluaisitko leikkiä jotakin?" Hän kysyi Asukalta ja häntä vipatti hitaita liikkeitä sivulta toiselle.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Maalis 2008, 13:02

Asuka

Ed ei siis ollut loukkaantunut.. hyvä. Asuka katsoi hieman alaviistoon Ediä, joka nyt oli koirana häntä hieman pienempi.. no, normaalistihan koirat olivat pienempiä mitä sudet. Ed kysyi Asukalta, haluaisiko tämä leikkiä jotain. Asuka ei edes muistanut milloin viimeksi olisi leikkinyt! Ehkä joskus Akuman kanssa, mutta silloinkin leikit olivat sitä että Akuma säntäili paikasta toiseen ja Asuka sai sydän syrjällään vahtia tätä, ettei Akuma satuttanut itseään.
No.. olihan Asuka TAVALLAAN leikkinyt Frankin kanssa, pieniä nahisteluja ja paineja, mutta toisaalta ne eivät olleet leikkiä. Paitsi ehä Frankin mielestä, ei Asukalla mitään sitä vastaan ollut että hän 'tappeli' Frankin kanssa, mutta tämä osasi joskus olla hieman kovakourainen, vaikka sitä ei välttämättä tarkoittanutkaan.. joten Asuka sai aina 'leikkiä' tosissaan.
"hmmm.." Asuka aloitti herätessään taas todellisuuteen ja vilkuili ympärilleen.
Hän hymyili nähdessään lammen, joka oli jään peitossa. Asuka vilaksi hymyillen Ediin ja nousi ylös ja otti pari askelta kohti lampea.
"Tee perässä!" Asuka huikkasi olkansa yli ja otti vauhtia.
Hän juoksi kohti lammen jäätä, hän tiesi että jää tulisi kestämään, itsehän hän sen oli luonut! Asuka juoksi niin kovaa kuin pystyi, kunnes saapui lammen reunalle ja hypähti jäälle. Hän liukui nopeasti yli lammen jään, toiselle puolelle ja hypähti sitten rantaan.
"Koitappa itse pysyä pystyssä!" Asuka huudahti naurahtaen, samalla kun vilaksi peilikirkasta jäätä johon oli tullut kynnen jälkiä siitä, kun Asuka sen yli oli liukunut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 15 Maalis 2008, 14:32

Daer

Ed katsoi Asukaa ja hieman ylöspäin koska oli hitusen pienempi Asukaa. Häntä vippasi vielä ainakin hitaasti liikkuen sivulta toiselle. Ed tiesi, että he leikkisivät jotakin ja kun kuuli Asukan äänen, Ed nosti kuononsa ylemmäs nähdäkseen kunnolla Asukan ilmeen.
Asuka hymyili Edille ja Ed kääntyi hieman katsomaan lampea joka oli vieläkin jään peitossa. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Asukaan joka nousi ylös ja otti pari askelta kohti lampea. Hän nousi myöskin ja seurasi perässä.
Asuka huusi jotakin, että tee perässä ja otti vauhtia. Asuka juoksi kohti lammen jäätä ja tuli lammen reunalle, hyppäsi sitten jäälle.
Tämä liukui pitkin lammen jäätä kohti lammen toisen pään ranta reunaa ja hyppäsi rannalle. Asuka huusi jotakin ja naurahti myöskin vielä lauseen lopuksi.
Ed lähti juoksemaan ja hyppäsi lammen jäälle, hän tuli nurin ja liukui lujaa pitkin jäätä. Kynnet tekivät lisää jälkiä maahan kun Ed yritti hieman hidastaa vauhtiaan mutta epäonnistui ja hän yritti päästä pystyyn siinä vauhdissa mutta turhaan. Hän saapui rannalle jossa näytti odottelevan Asuka.
Ed törmäsi rantaan jossa oli joku kivi ja tietenkin Ed törmäsi siihen. Päähän tuli pieni haava, siitä ei tullut paljoa verta mutta tarpeeksi ja Ed nousi rannalle jäältä. Hän oli sattunut sopivasti lähelle Asukaa ja Ed kääntyi kohti tätä. "Se oli hieman rajua." Ed sanoi hymyillen Asukalle ja istahti maahan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2008, 17:25

Asuka

Asuka istahti lammen rantaan ja jäi katsomaan, kun Ed otti vauhtia ja hyppäsi jäälle. Ed lensi heti nurin, Asuka naurahti pienesti katsellessaan, kun Ed liukui pitkin jäätä, yrittäen päästä pystyyn vauhdissa.. turhaan tietenkin. Oli vaikeaa liukua pitkin jäätä, ainakin näin neljällä jalalla, sen Asuka tiesi.. mutta hän oli oppinut miten tasapaino pidettiin.. tosin sekin oli pitkän harjoittelun tulosta.
Ed tömähti päin rannassa ollutta kiveä.. siinä vaiheessa Asuka lopetti nauramisen ja nousi pystyyn. Hän käveli hieman lähemmäksi Ediä, nähdäkseen oliko tällä kaikki kunnossa.. no, näköjään oli mutta päähän oli tullut pieni haava.
"hehe, ehkä hieman" Asuka sanoi kävellessään lähemmäksi Ediä.
"Näytäppä sitä" Asuka sanoi ja kohotti päätään, katsellakseen Edin päässä olevaa haavaa.
"ei se kovin paha ole.. kunhan ei tulehdu" Asuka sanoi ja työnsi kuononsa lähelle haavaa ja alkoi nuolemaan verta siitä pois.
Hän oli yleensäkkin joutunut nuolemaan haavoja, ottaen huomioon että Frank oli itseään tapatuttamassa joka nurkan takana ja Akuma taas teloi itseään jos ei ollut varovainen.. Millenium osasi kutakuinkin olla telomatta itseään, mutta tällä alkoi jo ikä painaa.. sinänsä surullista, eihän Mill voinut ikäänsä kuolla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 18 Maalis 2008, 17:40

Ed

Ed ei ollut huomannut pientä haavaa päässään koska kivi ei näyttänyt olleen mitenkään terävä, että sillä olisi voinut tehdä haavan päähänsä. Asuka oli noussut pystyyn ja käveli lähemmäksi Ediä.
Ed tietenkin tarkkaili hieman Asukan liikkeitä. Asuka rupesi puhumaan ja käveli vieläkin hieman lähemmäksi Ediä. Tämä oli tullut melko lähelle ja puhui siitä, että se ei ollut melko paha. Nyt Ed tajusi sen, päähän oli tullut haava ja hän ei ollut huomannut sitä.
Hän tunsi päässään märkiä nuolaisuja ja katsoi hieman Asukaa, joka nuoli hänen päätään. Ed olisi voinut parantaa sen itsekin mutta antoi Asukan tehdä sen. Asuka tunnusti olevan huolehtivainen muita kohtaan.
"Missähän mahtaa olla mestarini, sillä häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan ja kertoisitko minulle tästä Millenniumista?" Ed kysyi ja tiesi hänen olevan vieläkin sen yhden naisen kanssa jossakin.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Maalis 2008, 18:17

Asuka

Asuka nojautui hieman kauemmaksi Edistä ja mietti hetken, katsellen ylös taivaalle.
"hmm.. no, Millenium on meille kuin isä.. ei hän siis meidän oikea isä ole, hän vain on vanhin meistä. Hän on iätön, hän oli täällä kun kaikki alkoi ja tulee olemaan, kun kaikki loppuu.. hän ei kuole vanhuuteen eikä sairauksiin, hän voi kuolla ainoastaan jos joku hänet tappaa. heh, Millenium on ainoa joka saa pidettyä Frankin aisoissa." Asuka selitti lyhyesti siirtäen katseensa taivaalta Ediin.
" No.. Millenium on meidän johtaja, tosin nyt kun kuulumme Zhion laumaan, niin Zhio on meidän kaikkien johtaja.. heh, Frank oli ainoa joka pani vastaan, kun oltiin liittymässä laumaan, mutta kyllä hän näköjään sopeutui" Asuka sanoi ja nousi seisomaan.
"Mutta.. kerroppa sinä enemmän siitä Mestaristasi" Asuka sanoi hymyillen samalla kun lähti kävelemään lammen reunaa pitkin eteenpäin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron