Rakkautta ilmassa

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Rakkautta ilmassa

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 28 Helmi 2008, 16:40

Ed

Hän oli kävellyt Asukan edellä pois joen luota ennen kuin sinne tulisi isompia eläimiä. Metsässä hieman tuuli puhalsi ja linnut lauloivat. Hän kuunteli ääniä kävellessään mutta oli varuillaan.
Vauhti oli hiljaista sillä Ed olisi voinut juosta mutta Asuka ei olisi varmaankaan pysynyt hänen perässään. Hän käveli oksien ylitse että metsässä kuului rasahduksia.
'Ei täällä ole ketään muita kuin minä ja Asuka. Daer kertoi lammesta joka sijaitsi täällä metsässä yhdellä aukealla.' Ed ajatteli ja käveli hieman nopeampaa, kunnes ohitti yhden kiven jonka päällä istui lintu, se katsoi häntä tarkkaavaisena kun Ed käveli sen ohitse mutta se vain kökötti paikallaan ja katseli Edin menoa.
Hän oli tullut tuli aukealle jossa oli lampi, sen pinta oli tyyni ja alueella oli heinää sekä että hiekkaa pikkuisen. Hän käveli aukealle ja istahti pienelle kivelle odottamaan Asukaa, hän katsoi lampea se näytti kauniilta.

//Akuma and Asuka.//
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Helmi 2008, 10:44

Asuka

//http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/viewtopic.php?t=237&start=15//

Asuka ei vastannut mitään Edin kysymykseen vaan lähti seuraamaan tätä pitkin aamuista metsää. Ilma oli raikas ja viileähkö, mutta lämpeni koko ajan. Asuka katseli ympärilleen heidän kävellessään ja nuuhki jokaista metsän hajua, koira kun oli. Asuka piti kohtalaisen ripeää tahtia jotta pysyisi Edin perässä, hän hyppeli sorjasti ja taitavasti kaatuneiden puun runkojen ylitse ja pujotteli puiden välistä.
Asuka läähätti hieman, mutta ei hän sentään väsynyt ollut saatika hengästynyt.. hänellä oli vain kuuma. Lopulta he saapuivat valoisalle metsäaukiolle jossa Asuka olikin jo käynyt.. tosin silloin Rukin, Akuman, Milleniumin ja Frankin kanssa ja Fankkin oli tullut vasta myöhemmin.. ja tottakai haastanut riitaa Rukin kanssa, tyhmä kun oli.
Asuka näki Edin istuvan pienelle kivelle aukiolle. Asuka heilautteli häntäänsä hitaasti puolelta toiselle samalla kun se käveli kohti lampea. Se pysähtyi lammen reunalle ja kumartui lipittämään lammen vettä janoonsa. Juotuaan, se jäi peilailemaan itseään ja uutta koruaan lammen peilityynestä pinnasta.. kai sitä joskus turhamainen sai olla?

// here! yks kysymys vaan, onko Ed nyt ihmis vai koira muodossa? :D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 29 Helmi 2008, 18:04

Ed

Ed oli ottanut tikun ja hän tökki maata samalla istuessaan kivellä. Ed odotteli Asukaa ja katseli hieman vaatteitaan ne eivät olleet likaantuneet ainakaan vielä mutta hänellä ne pysyivät suhteellisen hyvässä kunnossa. Hän katsoi olkansa ylitse ja näki Asukan olevan tulossa, hieman läähättäen kuumuudesta johtuen.
Ed katsoi Asukan menoa lammelle ja tämä rupesi juomaan siitä vettä, kun Asuka oli juonut, tämä jäi katselemaan omaa peilikuvaansa lammen pinnasta. 'Hän varmaankin katselee itseään, tutkii miltä näyttää tuo kallis koru kaulallaan.' Ed ajatteli ja nousi kiveltä pitäen tukea siitä oikealla kädellä. Hän rupesi kävelemään kunnes tuli Asukan taakse ja pysähtyi. "Kerro minulle hieman keitä muita siinä ryhmässänne on? Voin kertoa mitä haluat tietää jotakin minusta tai muista asioista." Ed kysyi ja levitti kätensä hieman sivulle kämmenet ylös päin kohti taivasta.

//Tällä hetkellä ihmishahmossa.//
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Maalis 2008, 17:57

Asuka

Asuka katseli peilikuvaansa vielä hetken, kunnes havahtui Edin ääneen ja vilkaisi tätä sivusilmällä. Hän huokaisi, kääntyi kohti Ediä ja istui maahan.
"Meitä on yhteensä neljä: Millenium on meistä vanhin, hän toimii isähahmona, Akuma on meistä nuorin.. hänellä ei pahemmin ole mitään voimia, ainakaan vielä. Sitten on Frank.. hän on hieman omalaatuinen.. jotenkin outo, hullu ja aika raaka. Hänen kanssaan minä riitelin vähän aika sitten" Asuka selitti elehtien katseellaan.
Hän tunsi olonsa vaivautuneeksi kun mainitsi Frankin.. joskus Asukasta tuntui että tämä ilmestyi aina paikalle kun hänen nimensä mainittiin. Tosin, kyllä Asuka Frankille pärjäisi ilman mitään ongelmia, eikä Frank häntä satuttaisi.. se etulyönti asema Asukalla oli, että hän oli nainen. Naisia ei lyödä!
"hmm..." Asuka aloitti miettelijäänä oltuaan hetken hiljaa "Mistä päin sinä olet kotoisin?" Asuka kysyi siirtäen katseensa Ediin ja hymyili.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 02 Maalis 2008, 19:40

Ed

Ed seisoi Asukan takana hiljaa ja hän oli pistänyt kädet selän taakse.
Asuka kääntyi häneen päin ja istahti maahan. Ed kuunteli hiljaa tämän kertomusta ja huomasi tämän katseen, tämä eläytyi ihan kuin kertomukseen mukaan. 'Millennium. Hyvin kiinnostavaa on, hänestä haluaisin tietää lisää mutta en kysy vielä hänestä.' Ed ajatteli ja pisti kädet selän takaa sivulle.
Hän otti oikealla kädellä hatun pois päästään ja raapi vasemmalla kädellä tukkaansa. Hän lopetti raapimisen ja pisti hatun takaisin päähänsä. Ed katseli hieman taas taivaalle mutta laski katseensa Asukaan kun tämä kysyi mistä hän oli kotoisin. "Rauhalliselta ja metsäiseltä alueelta, jossa oli pieni mökki. Äitini ja minä asuimme kaksistaan siellä, en tiedä mitä sille paikalle on käynyt, kun orjamestarit tulivat." Ed sanoi hieman surullisen kuuloisena ja kumartui maahan, mennen istualleen katse kohti Asukaa. "Onko Frank ollut aina sellainen ja käykö hän tuntemattomien kimppuun, miten herkästi?" Ed kysyi surullisen kuuloisena, kun muisteli kotiseutuaan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Maalis 2008, 19:04

Asuka

Asuka kuunteli hiljaa kun Ed kertoi itsestään ja äidistään. Nämä siis asuivat mökissä? Tai olivat asuneet.. no, ei Asuka rakennuksien päälle ymmärtänyt, joten ei sen pahemmin asiaan puuttunut. Jälleen kerran puheeksi tuli Frank, kun Ed kyseli tästä lisää. Asuka mietti hetken, mutta siirsi sitten katseensa maasta Ediin ja veti syvään henkeä.
"Yleensä Frank hyökkää kenen tahansa kimppuun, ellei Millenium ole paikalla.. tosin ei hän minun taikka Akuman kimppuun ole käynyt.. eikä hän Zhioa uhmaisi, onhan hän meidän lauman johtaja. Mutta muuten Frank saattaa hyökätä kenentahansa kimppuun iästä, sukupuolesta tai kunnosta riippumatta.. hän haluaa tappaa, se on hänestä hauskaa" Asuka selitti katsellen Edin ohi metsään, aivan kuin siellä olisi liikkunut joku, mutta ei siellä näkynyt mitään oravaa suurempaa.
Asuka nosti katseensa takaisin Ediin ja nosti kulmiaan.
"Orjamestarit?" Asuka kysyi palaten takaisin Ediin.. mitä orjamestarit olivat? Asukalla ei ollut hajuakaan keitä tai mitä nuo kyseiset olennot olivat.. olivatko ne edes ihmisiä? hmh, sen siitä saa kun asuu korvessa, ei Asuka mitään 'sivistyksestä' tiennyt.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 03 Maalis 2008, 20:41

Ed

Asukan syvään henkäisy hieman huolestutti Ediä, sillä tämä Frank vaikutti aika väkivaltaiselta ja jos tämä ilmestyisi tänne, Asuka ei mahtaisi pystyä pitämään Frankia kunnolla olemaan. Ed ei heittänyt välikommentteja vaan kuunteli hiljaa Asukan puhetta. Tämä mainitsi Zhion, Daerilta hän oli kuullut jonkin verran Zhio nimisestä koirasta, joka hallitsi pientä aluetta metsässä.
Tämä Frank oli varmaankin väkivaltaisin koko porukasta. Asuka näytti katselevan hänestä ohitse metsään. 'Varmaan näki jotakin siellä, toivottavasti ei ollut se Frank, kun alkaa tunnustaa siltä kuin joku muukin tarkkailisi heitä.' Ed ajatteli huolestuneena ja katsoi Asukaa joka oli esittänyt uuden kysymyksen. "Orjamestarit,ovat pahoja miehiä. Vievät miehet taloista ja kaikki nuoret, joskus pistävät jopa naisiakin pakko töihin, tulevat joukolla. Tappavat kaiken hyödyttömän ja vasta rintaa tekevät. Äitini kuoli ja minut vietiin pois." Ed vastasi surullisena ja otti lakin päästään, hän pisti lakin maahan ja riisui takin pois kun oli kuuma, paidankin myös, hän pisti ne lakin luokse.
"Kuten saatatkin huomata rintani on poltettu, rangaistus niskuroinnista ja selässä on hieman jälkiä myöskin rangaistuksena." Ed puhui surullisena ja katsoi Asukaa silmiin.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Maalis 2008, 22:05

Asuka, Frank

Asuka kuunteli hiljaa kun Ed kertoi, mitä orjamestarit olivat. Asuka ei ollutkaan kuullut heistä ennen, mutta heidän touhunsa kuulostivat surullisen tutuilta. Asuka oli kyllä huomannut jäljet Edin rinnassa, mutta ei ollut kiinnittänyt niihin sen suurempaa huomiota, paitsi nyt.
"ou.." Asuka aloitti katsellen maahan "Olet kokenut aika paljon" Hän sanoi nostaen katseensa Ediin.
Asuka ei itse ollut paljoakaan kokenut, eikä sen takia tiennyt melkein mistään mitään. No, aina sitä oppii. Asuka oli avaamassa suunsa sanoakseen jotain, mutta nousikin äkkiä pystyyn ja syöksähti Edin taakse ja alkoi murisemaan.
"FRANK PAINU HIITEEN!" Asuka huusi lopulta.
Hän oli viimein nähnyt mikä aukion reunalla liikkui, se oli Frank. Hän oli palannut takaisin verikentiltä purkamasta agressioitaan ja sattui juuri "sopivasti" kulkemaan metsä aukion kautta. Frank tallusteli lähemmäksi hymyillen pirullisesti, hänen rinta karvansa ja suupielet olivat verestä punaiset taistelun jäljiltä.
"no mutta, mitäpä se asuka täällä tekee?" Frank kysyi pysähtyen viiden metrin päähän heistä ja istui maahan.
"Olen, nyt häivy" Asuka sanoi töykeästi, häntä ei huvittanut yhtään puhua Frankille juuri nyt.
"kukas tuo on? Ihminen? mitä sinä ihmisen kanssa täällä teet?" Frank kysyi, mutta Asuka ei avannut suutaan eikä tehnyt elettäkään vastatakseen Frankille.
"hmh.. kuka sinä olet?" Frank kysyi lopulta Ediltä, huomatessaan ettei Asuka aikonut vastata.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 04 Maalis 2008, 22:38

Ed

Asuka näytti katselevan maahan mutta tämä avasi suunsa, sen jälkeen kun hän oli puhunut. Asuka ei tiennyt varmaankaan paljoa muusta maailmasta, sillä kun oli kasvanut luonnossa. Se ei haitannut Ediä ollenkaan.
'Menee kyllä pitkään, että hän oppisi ymmärtämään ihmiselämästä jotakin.' Ed ajatteli, se olisi kova homma opettaa luonnossa kasvaneelle asioita ja ymmärsi miten Daerin oli saanut kestää häntä, niin paljon. Yhtäkkiä Asuka nousi ja syöksähti hänen taakseen. Asuka huusi Frankia painumaan hiiteen.
Ed näki jonkun kävelevän heitä kohti aukion reunalla. 'Tuollainenko on Frank?' Ed ajatteli, Frank näytti siltä kuin olisi tullut suoraan jostakin tappelusta. 'Tappelemassa ollut näköjään.' Ed ajatteli ja katsoi tarkkaavaisena Frankin tuloa. Frank kysyi että mitä Asuka teki täällä ja pysähtyi heistä viiden metrin päähän, istahti maahan.
Ed kuunteli näiden kahden keskustelua huvittuneena, kun oli näiden kahden välissä.
Asuka hänen takanaan joka kuulosti aika töykeältä. Frank kysyi mitä Asuka teki ihmisen seurassa ja tämä ei vastannut ollenkaan, joten Frank kysyi Ediltä, että kuka hän oli.
"Olen Ed ja olen kuullut paljon sinusta, Frank. Kävitkö tapporeissulla, siltä vähän näyttää." Ed sanoi ja yritti näyttää ei uhmaavalta Frankille. Hän pärjäisi Frankille ilman lähitaistelu aseita ja Edillä ei ollut takkia päällä, sekä myöskään paitaa. Tikari olisi ollut takin sisässä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Maalis 2008, 14:26

Asuka, Frank

Frank katsoi kysyvästi miestä joka esitteli itsensä Ediksi.
"pyh, et tiedä minusta mitään mikäli tuo sinulle on kertonut" Frank sanoi nyökäten kohti Asukaa.
"jaaa ei, en ollut tappo reissulla. kai sitä saalistaa saa jos haluaa" Frank lisäsi samalla kun nousi seisomaan.
"ja saalis löi takaisin? Frank älä viitsi, olit tappelemassa" Asuka sanoi viitaten Frankin rinnassa olevaa viiltoa.
Frank vain tuhahti ja lähti kiertämään kehää Edin ympärillä, tarkkaillen tätä jokaisesta kulmasta. Hän hymyili ja se hymy oli kaikkea muuta kuin ystävällinen. Asuka lähti kiertämään kehää Frankin ja Edin välissä, pysytellen Frankin edessä ettei tämä päässyt suoraan Edin kimppuun hyppäämään.
"ooow! Asuka, väistä. Minä haluan Leikkiä" Frank sanoi painottaen ikäväsi sanaa 'leikkiä'.
"Sinun leikkisi tiedetään! Mene Millin luo, olet ihan hullunua" Asuka sanoi pysäyttäen Frankin.
Frank pysähtyi, hymyili ja hyppäsi tasajalkaa maahan ponnistaen siitä korkealle ilmaan ja hyppäsi Edin toiselle puolelle. Sen jälkeen Frank lähti suuressa kaaressa kiertämään Asukaa ja Ediä hyppien salaman nopeasti eteenpäin. Joka kerta kun hänen tassunsa osuivat maahan, kuului humahdus ja syntyi pieni paineaalto joka heilutti jokaista aukion heinää. Frank nauroi, hän nauroi koska hänellä oli hauskaa! Nyt oli liian hauskaa, Frankin nauru oli psykopaattista ja ilkeätä.
"hän on taas menettänyt järkensä.." Asuka huomautti Edille katsellen Frankin menoa ja sulki silmänsä aina kun tuli paineaalto.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 05 Maalis 2008, 15:22

Ed

Ed hymyili kun Frank rupesi puhumaan siitä, että hän ei tiennyt mitään Frankista. Asuka oli kyllä kertonut hänelle jotakin Frankista, muttei kaikkea.
'Eivät pidä toisistaan näköjään ollenkaan, vaikka ovat samassa ryhmässä.' Ed ajatteli, hän kuunteli näiden kahden kinastelua ja pidätteli naurua. Frankin ulkonäöstä näki hyvin, että tämä oli ollut tappelemassa jonkun kanssa. Rinnassa oleva viiltokin viittasi siihen. Frankin tuhahdus huolestutti Ediä ja tämä rupesi kiertämään häntä ympäri, Frank hymyili ja hymy ei ollut oikein ystävällinen. 'Tästä tulee oikein tappelu." Ed ajatteli innostuneena, hän katsoi kun Asuka meni kiertelemään hänen ja Frankin väliin.
Tämä pysytteli Frankin edessä, varmaankin siksi ettei Frank olisi päässyt hyppäämällä hyökkäykseen hänen päällensä. Frank rupesi puhumaan leikkimisestä ja Asuka vastasi tähän, hän tiesi mikä leikki. 'Tappelu on tavallaan, leikkiä muttei aina.' Ed ajatteli ja katsoi Frankin ponnistusta korkealle, hänen toiselle puolelleen. Tämän tassut osuivat maahan ja syntyi pieniä paineaaltoja.
Aukiolla heinät heiluivat paineaaltojen vaikutuksesta.. Frank nauroi psykopaattisesti. "Sen huomaan hyvin ja jätä hänet minun huolekseni." Ed sanoi ja nousi pystyyn, hän katsoi Asukaa hymyillen, että vampyyrin hampaat näkyivät mutta kääntyi sitten takaisin Frankiin päin. "Vai että haluat leikkiä, kanssani. Sehän sopii, olet jo valmiiksi yltä päältä veressä. Saan sinusta sopivan määrän verta." Ed sanoi, hymyillen nyt itse pahasti Frankille. Hän lähti juoksemaan tätä kohti ja yritti lyödä nyrkillä rinnassa olevaan haavaan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Maalis 2008, 15:49

Asuka, Frank

"Ed älä!" Asuka huusi tämän perään, mutta liian myöhään.
Frank nosti vain kysyvästi kulmiaan, ponnisti ilmaan ja väisti Edin iskun. Frank laskeutui Asukan viereen ja katsoi kysyvän halveksuvasti Ediin.
"mitä tuo ihminen oikein yrittää?" Frank kysyi Asukalta istuessaan maahan.
"lopettakaa jo heti alkuunsa!" Asuka sanoi yhteisesti Edille ja Frankille välittämättä Frankin kysymyksestä.. eikö sen nyt tyhmäkin tajunnut mitä Ed yritti!?
"mikä tämä on?" Frank kysyi nostaessaan tassulla Asukan kaulassa olevaa korua ja katseli sitä hetken aikaan, kunnes tuhahti ja laski tassunsa maahan.
"rihkamaa, ihmisten turhuuksia" Frank sanoi ja nousi ylös.
Asuka näytti tälle kieltään kun Frank oli kävellyt hänen ohitseen kohti Ediä.
"Kuule, en tiedä mikä tai kuka oikeastaan olet, mutta sinun pitäisi tietää minusta jotain" Frank aloitti pysähtyessään.
"Olen elementti susi, itse hulluun!" Frank sanoi ja hänen ympärilleen alkoi muodostua ilma pyörre, joka repi kasveja irti maasta.
Pilvet kasautuivat aukion ympärille ja tuuli nousi, nyt se heilutti jo puita siihen malliin että nämä katkeaisivat pian. Tuuli ujelsi Asukan korviin ja hän pysyi vaivoin paikallaan, tuuli vain yltyi ja hän joutui jo menemään makuulleen, ettei tuuli veisi häntä mukanaan.
"Ja minun elementtini on ilma" Frank sanoi ja samassa lähti hyppimään pyörteen mukana, salaman nopeasti pitkin aukion reunoja. Häntä oli enää vaikeaa erottaa tuulen ja lentävän roskan seasta, koska hän liikkui niin nopeasti ettei häntä tavallisin ihmisin silmin nähnyt melki ollenkaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 05 Maalis 2008, 17:23

Ed

Ed oli melkein saamassa lyötyä haavaan mutta tämä hyppäsi tieltä pois. Hän kieri maassa mutta pysähtyi ja kääntyi istualleen katse päin Asukaa ja Frankia. Frank kyseli, että mitä tuo ihminen oikein yrittää. Asuka käski kumpaakin lopettamaan heti alkuunsa mutta Frank ei näyttänyt piittaavan ollenkaan. Ed kuuli tarkasti mitä nämä puheskelivat, hän ei ollut kovinkaan kaukana näistä kahdesta.
Frank ei näyttänyt ymmärtävän mitään paljoakaan. Frank rupesi kyselemään korusta ja osoitti sitä tassullaan. Frank tuhahti ja haukkui kallista korua rihkamaksi. Asuka näytti kieltään Frankille, kun tämä käveli Asukan ohitse kohti Ediä. "Ei tarvitsekaan tietää minusta, sillä luulisin ettei tietoni kiinnostaisi pätkääkään sinua." Ed sanoi hymyillen ja katsoi Frankia. Ed oli arvellut että tämä oli yksi Asukan ryhmäläisistä, kun tämä puhui Frankista. Yhtäkkiä rupesi tuulemaan ja se näytti olevan Frankin ympärillä. Ed oli istuallaan ja katseli ympärilleen, puut heiluivat kuin olisivat katkeamassa.
Hän näki Asukan joka oli makuulla. Frank avasi suunsa ja sanoi, että hänen elementtinsä oli ilma. Ed katseli Frankin menoa, tavallinen ihminen ei olisi nähnyt Frankin menoa mutta kun Ed oli puoli vampyyri. Ed nousi pystyyn ja käveli vaatteidensa luokse vaivalloisesti. Hän kumartui niille ja otti ruoskan. Ed kieritti sen oikean käden ympärille, hän oli tottunut sen piikkeihin ja otti miekan samaan käteen.
Hän nousi pystyyn vaivalloisesti ja katsoi Asukaa. "Tästä alkaa hieman mennä leikki kauaksi. Noo... Omapahan on syynsä." Ed sanoi Asukalle ja katseli Frankin menoa. Hän kääntyi sinne päin missä oli Frank. "Hei lintu! Aiotko paeta minua kuin lintu, taistele kuin mies äläkä kuin lintu!" Ed huusi ja ärsytti tahallaan tätä, saadakseen Frankin tulemaan kimppuunsa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Maalis 2008, 22:34

Asuka, Frank

Frank vain räkätti lisätessään vauhtia.
"Vai lintu?! hahaha, olisipa siivet!" Frank huusi.
Asuka käveli hitaasti Edin luo ja katseli tämän viereltä Frankin menoa. Frank hyppeli yhä ympyrää eikä tehnyt elettäkään pysähtyäkseen, Asuka pudisteli päätään ja huokaisi syvään.
"Hän haluaa taas käyttää voimiaan.. turhaan" Asuka sanoi kuunnellessaan Frankin naurua.
Asukasta tuntui joskus että hän ja Frank eivät tunteneet toisiaan ollenkaan. Frank oli niin kaukainen joskus eikä Asuka ymmärtänyt, miksi tämä oli aína näin väkivaltainen jokaista kohtaan.. paitsi nelkon kolmea muuta jäsentä kohtaan.
"yks kaks kolme neljä, kohta katkee sulta selkä!" Frank huuteli hyppiessään ja nauroi kuin hullu sähkötuolissa.
"hän hokee tuota aina.. tai ainakin usein" Asuka huomautti Edille samalla kun pisti makuulleen tämän viereen.
Lopulta Frank hidasti vauhtiaan ja pysähtyi kiven päälle, lammen viereen. Hän istahti kivelle ja nuolaisi suupieliään. Häntä ei huvittanut nyt taistella.. hänellä oli suurempi taistelu edessään, minkä hän oli sopinut sen pennun kanssa.. eikä Frank tosiaankaan enää muistanut pennun nimeä! Hän ei pidä mielessään mitään mitä ei pidä tärkeänä, kuten nyt puolituttujen nimiä.
"njjääääh, en jaksa haaskata voimiani sinuun kun ei ole edes mitään syytä" Frank tuhahti kiveltä samalla kun pisti makuulleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 05 Maalis 2008, 23:20

Ed

Ed katsoi Frankin menoa oudosti, tällä näytti olevan hauskaa. Ed ei oikein ymmärtänyt Frankia, sillä tämä käyttäytyi kuin joku nuori pentu. Frank hyppeli ympyrää ja näytti siltä. ettei aio pysähtyä.
Hän kääntyi ja huomasi Asukan tulleen hänen vierelleen. Taas kerran kuului syvä huokaisu. Tämä rupesi puhumaan, että Frank käytti voimiaan turhaan ja siltä se näyttikin. Ainakin Edin mielestä mutta Frankista ei oikein tiennyt mitä Frank ajatteli. Frank nauroi jälleen ja mistä tämä sai jonkin verran naurun aihetta lisää.
Se kummastutti Ediä paljon. 'Kuuluukohan tuo psykopaatin luonteeseen. Moni tuollainen nauraa aika paljon.' Ed ajatteli, hän heräsi mietteistään kun Frank runoili jotakin ja tämä nauroi kuin joku kuolemaan tuomittu. Asuka huomautti hänelle, että tämä hoki tuota aina tai usein. Ed katsoi alas Asukaan joka rupesi makuulle, Ed käännähti Frankiin päin joka oli ruvennut makuulle kiven päälle.
"Vai että kyllästyit leikkimään kanssani." Ed sanoi mahdollisemman pilkallisella äänellä. Hän kääntyi Asukaa päin jälleen ja kyykistyi ruveten istumaan katse alhaalla päin tähän. Hän oli istuallaan ja mietti äitiään. Tämän kasvoilta kuvastui hieman surullisuus. "Sinulla ei ole siis muuta perhettä kuin muut ryhmäsi jäsenet?" Ed kysyi Asukalta.
Dudeboy
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron