Suden silmät täydenkuun aikaan

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 06 Marras 2013, 21:45

//Okei Forte tänne!:)
Vihdoin ja viimein kun ensin tuli kaksi kertaa unohdus ja sitten tuli tämä muutto mutta nyt ei ole mitään syytä etteikö potkaistaisi peliä vihdoin käyntiin!//

Lyron Brell

Kuulas yö oli täydellinen kuutamokävelylle. Ulkona oli viileää, asteet olivat miltein pakkasen puolella ja täysikuu paistoi kirkkaana pilvettömältä yötaivaalta joita koristi myös tähtinauhat. Tuuli havisi vielä vähäisissä lehdissä jotka olivat jääneet puihin. Koko metsä valmistautui talven saapumiseen. Lehtipuiden vihreä oli jo karannut rungon sisään jättäen lehdet ruskanväreissä oman onnensa nojaan, pudottaen niistä suurimman osan. Maassa oli kuuraa ja ilma raikas. Täydellinen myöhäinen ilta, alkava yö.
Lyron oli lähtenyt kulkemaan metsään. Hän oli itse päättänyt opettaa lauman nuorimmille viestintää, joten he olivat hajaantuneet lauman alueen reunamille metsään. Lyron jolkotteli komeassa susimuodossaan metsä aukealle ja istahti kuuraiselle nurmelle. Kuunvalo taittui kauniisti sen sysimustasta turkista. Suuri susi nosti katseensa taivaalle ja ihaili täydellistä täysikuuta. Sitten hänen tarkkoihin korviinsa kantautui hiljaista ulvontaa. Joku hänen oppilaistaan oli päässyt hänen tarkistettavan alueensa rajalle ja ilmoitti siitä nyt johtajalla. Lyron hymyili mielessään, ja komea susi päästi ilmoille kirkkaan ja kauniin ulvaisun merkiksi että hän oli saanut viestin. Hänen ulvontansa oli paljon selkeämpää ja kuuluvampaa, mitä alokkaan, mutta kyllä nuoret oppivat kun saivat harjoitella.
Haltia nuuhki ilmaa ympärillään ja antoi katseensa kierrellä aukion metsien reunassa. Hänestä tuntui että häntä tarkkailtiin.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Marras 2013, 23:15

Tuskin kukaan järkevä oli liikkeellä yöaikaan, ainakaan ilman kunnollista syytä ja kykä puollustautua. Mutta Darion ei ollut koskaan pitänyt itseään erityisen järkevänä, hän vain seurasi taiteellisia halujaan, ja yleensä juuri öisin tulivat parhaat inspiraatiot ja ideat. Yössä oli jotain taikaa, jotain maagista, jota oli mahdoton selittää. Ehkä se oli hänen demoniverensä, mikä sai hänet öisin liikkeelle. Yöt olivat kaikenmaailman "pahojen" olentojen aikaa. Oli syy mikä tahansa, Darion oli liikkeellä. Hän ei ollut erityisen huolissaan, edes metsästä. Oli ironista, miten paljon Darion pelkäsi iltaisin joitain kapakasta palaavia humalaisia, muttei metsän petoja. Ehkä se oli taas jotain alkukantaista, jotain demonista. Lisäksi Darion oli loistava kiipeämään, eikä monikaan vaarallinen eläin osannut kiivetä.
Yö oli kaunis, viileä ja kirkas. Darionin silmät olivat hyvin pimeään tottuneet, ja hän kesti kylmää hyvin, joten hänellä ei ollut mitään ongelmia. Metsä oli melko hiljainen ja rauhallinen, mutta sitten jostain kuului aavemainen ääni, joka sai kenen tahansa selkäpiissä kulkemaan kylmiä väreitä. Ikiaikainen pelko, susien ulvonta. Se oli pelottavaa ja kaunista yhtä aikaa. Darion sai hyvin harvoin tilaisuutta piirtää susia, ja nekin yleensä olivat kuolleita. Ehkä hän nyt sai kerrankin piirtää elävän yksilön, nähdä sellaisen kauneuden. Puolidemoni seurasi ääntä niin varovasti ja hiljaisesti kuin osasi, hän ei halunnut säikäyttää sutta tiehensä. Ulvonnasta päätellen niitä oli yksi. Darionin isoveli, joka oli turkispyytäjä, oli opettanut nuoremmalle veljelleen eri eläinten ääniä, ja oppi oli mennyt aika hyvin perille. Tämä susi oli iso, ehkä alfauros. Puolidemonin sydän oli hypätä kurkkuun, hänen lopulta nähdessä suden. Miten kaunis eläin se olikaan! Aivan sysimusta, suuri ja pelottava. Darion pysytteli hyvän matkan päässä ja tarkasteli sutta puun takaa. Se ei vaikuttanut huomanneen häntä, joten puolidemoni lähti varovasti lähemmäs, hahmotellen mahdollisimman nopeasti eläimen ääriviivoja. Voisihan olla, että susi lähtisi pian omille teilleen. Darion ei halunnut häiritä eläintä, joten hänellä olisi kiire ottaa kaikki yksityiskohdat ylös.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 13 Marras 2013, 01:07

Nyt hän oli siitä aivan varma! Joku todella tarkkaili häntä, ja nyt myös lähestyi!
Suden päässä korvat kääntyilivät ympäriltä kuuluvien äänien mukaan. Tulija oli yksin, muttei tuo vaikuttanut miltään ihan pieneltä olennolta. Lyron käänsi hitaasti päänsä nähdäkseen häntä lähestyvän tulijan jo lopulta tarkat silmät huomasivatkin kuunvaloon astuneen hahmon joka ilmeisesti kirjoitti jotain ylös. Eihei, vaan luonnosteli kynän vedoista päätellen! Lyron kallisti hieman päätään ja arvioi mahtoiko tulija olla vaarallinen. Ei siltä ainakaan laisinkaan vaikuttanut vaikka ulkomuoto herättikin kummastusta. Toinen oli poikkeavan värinen ja näköjään humanoidi omasi pitkän ja kätevän näköisen hännän. Okei, ei tämä ollut ihminen eikä haltia, itse asiassa tämä oli jotain mitä Lyron ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hänen mielenkiintonsa heräsi ja se näkyi pilkkeenä silmäkulmassa.
Musta ylväs metsäneläin kohottautui seisaalleen ja kääntyi kunnolla tulijaa kohden. Hän seisoi ja liikkui rauhassa, tyynesti. Hän ei laskenut itseään kumaraan viestien epävarmuutta ja pelkoa vaan seisoi ylväästi pelottoman näköisenä. Ei kuitenkaan nojannut eteen päin, ei, se olisi tarkoittanut puolustautumista ja hyökkäiväisyyttä jota Lyron ei halunnut viestiä. Hän oli vain kiinnostunut.
Hetki harkittiin tulisiko muuttua haltiamuotoonsa, sillä sitten toiselle olisi varmaan helpompi ymmärtää Lyronin viestintää, mutta päätettiin kuitenkin pelata varman päälle ja toistaiseksi pysyä suden hahmon suojissa. Jos toinen olisikin haltiavihainen niin silloin koko juttu menisi ihan metsikköön. Vaikkakin oli todennäköisempää että noin erikoiselta näyttävä olento olisikin haltioiden puolella sillä ihmiset karttoivat friikkejä.

Kun toinen tuli lähemmäs Lyron saattoi nähdä tuon myös paremmin ja heti ensimmäisenä katseen vangitsivat toisen silmät. Ne olivat todella, todella kiehtovat. Suorastaan kauniit. Hän tutkaili tuon toisen silmiä pitkän tovin ja vaikka välillä yrittikin silmäillä muuten kasvoja tuntui kuin katse olisi kokoajan vetovoimaisesti palannut silmiin. Tuo tulija oli aluksi hieman kummastuttavan näköinen, mutta Lyron ainakin tiesi todella hyvin miltä tuntui olla friikki toisten keskuudessa joten hän osasi ymmärtää. Tuo olento oli kaunis omalla tavallaan...
Kuului uusi ulvaisu ja laumanjohtajan korvat kuulostelivat jälleen oikeaa suuntimaa sekä ulvonnan sanomaa. Sitten tuo komea alfa ulvoi jotain lyhyesti takaisin, saaden vielä uuden vastauksen kunnes tuli hiljaista. Nyt Lyron saattoi palata äsköisen muukaisen tykö jälleen katseellaan ja koko keskittymisellään. Mikähän toinen oikein oli?
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 13 Marras 2013, 17:45

Aivan se ja sama, kuinka pitkään eli ja kuinka paljon eläimiä kohtasi sinä aikana. Villin, kesyttämättömän ja ihmisissä pelkoa herättävän olennon kohtaaminen oli aina yhtä maagista. Siinä oli jotain alkukantaista ja selittämätöntä. Sudet olivat muutenkin kiehtovia olentoja Darionin mielestä. Niillä oli paha maine karjan ja lasten tappajina, mutta Darion tiesi niiden olevan hyvin perhekeskeisiä, uskollisia laumalleen ja huolehtivan pennuistaan lempeästi. Miten väärinymmärrettyjä ne olivatkaan, vähän kuten demonitkin. Ehkäpä kahdessa olennossa oli jotain samaa, molemmat väärinymmärrettyjä ja mysteerisiä pimeydessä liikkujia.

Darion olisi halunnut luonnostella sutta, häiritsemättä sitä lainkaan, ja hän oli yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa lähestyessään. Mutta tarkat aistit omaava petoeläin nähtävästi oli huomannut uteliaan taiteilijan. Darion säpsähti hieman, nähdessään pimeydestä suden kiiluvat silmät. Mitäköhän se aikoi? Se tuijotti niin intensiivisesti ja tutkivasti, ja näyttäisi ottavan selvää, oliko puolidemoni vaarallinen, vaaraton, vai saalis. Darion ei ollut susia tosiaan ennen kohdannut näin läheltä, mutta nehän olivat jotain kaukaista sukua koirille, joten varmaan samanlaiset säännöt pätivät myös niiden kanssa? Älä katso silmiin, älä tee äkkinäisiä liikkeitä ja niin edelleen. Mutta oli niin vaikeaa olla katsomatta sutta, se seisoi niin ylväästi. Epäilemättä alfauros. Darion siirsi katseensa takaisin paperiin ja jatkoi luonnostelua, ettei susi olisi tuntenut häntä uhkaavaksi tai haastajaksi. Tuntui vaikealta ottaa katseensa pois sudesta, ei pelkästään eläimen hienouden takia, vaan epävarmuuden. Noin iso peto olisi hetkessä kimpussa, jos ei pitänyt varaansa. Siksi Darion kuunteli koko ajan, mikäli susi liikkui lähemmäs. Sitä tosin häiritsi hänen oman sydämensä lyönnit, jotka kuulostivat niin kovilta.

Koko tilanne oli niin taijanomainen ja hauras, että Darion säpsähti, kuullessaan muiden susien ulvovan. Epähuomiossa hän pudotti luonnoslehtiönsä. Alfa vastasi ulvontaan kumealla ja aavemaisella äänellään. Kutsuiko se laumaansa? Jos koko lauma isoja, nälkäisiä susia tuli paikalle, oli paras lähteä muualle. Darion ei halunnut ottaa riskiä, että lauma pitäisi häntä seuraavana ateriana. Mutta lauma ei ollut ihan vielä täällä, ehkä hän voisi mennä ihan pikkuisen lähemmäs, askeleen tai pari. Darion pysytteli mahdollisimman matalana, tullessaan lähemmäs sutta. Mitä hän oikein kuvitteli? Voivansa silittää sutta? Se oli villieläin, eikä kotikoira. Mutta puolidemoni oli aivan liian utelias, että voisi perääntyä enää. Tämä voisi olla ainoa tilanne, kun hän sai nähdä elävän suden näin läheltä.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 06 Huhti 2015, 23:39

Valtava susieläin katsoi nyt Darionia pää hieman kallellaan ja tavallaan tuon kasvot näyttivät niin huvittuneilta mitä suden kasvot vain osasivat ilmentää. Tähän asti Lyron oli koko ajan pysynyt oikeiden luontokappaleiden tapaan hiljaa, mutta nyt tuo kuunpalvoja alkoikin yllättäen puhua. "Tiesitkö, että hitaasti ja kyyryssä lähestyminen tarkoittaa eläimille vaanimista? Jos olisin todella pelkkä susi olisin epäluuloinen aikeistasi", Lyronin ääni vähintään paljasti pikkiriikkisen huvittuneisuuden muodonmuuttajan äänessä. Lyron ymmärsi kyllä mikäli tuo toinen olento menisi hänen vastauksestaan hämilleen sillä eihän sitä nyt joka päivä nähnyt sutta, saati puhuvaa ja jättikokoista sellaista.
Näyttääkseen hyvät aikeensa, Lyron asteli rennosti Darionin luokse ja poimi suuhunsa tuon pudottaman luonnoslehtion ja ojensi sitten miehelle. "Ole hyvä, oletko taiteilija?" Nyt Lyronin suu oli kiinni kun tuo piteli lehtiötä mutta ääni Darionille silti kumpusi normaalina jostain. Se oli haltioiden kyky keskustella telepaattisesti ja yleensä Lyron puhui paljon mieluummin ihan suullaan, mutta hetkinä kun suussa sattui olemaan jotain muuta kävi tämäkin. Kun Darion ottaisi lehtiön palattaisiin puhumaan normaaliin tapaan.

"Voit kutsua minua Lyroniksi, koulutan juuri lauman nuoria... Kuka sinä olet taiteilija? Tulitko tänne yön pimeinä hetkinä piirtämään luonnoksia? Aikamoista omistautumista." Lyron puheli ihan muina miehinä. Hän kohtasi jonkun verran kulkioita aina metsässä, aika harvalle hän kuitenkaan puheli sillä moni tahtoi pahaa friikeille kuten Lyron tai olivat metsällä jolloin pitivät petoeläimiä kilpailijoina. Yö aikaan metsissä kulkijoita ei enää ollut montaa. Lyron istui aukiolla kuunvalossa Darionia päin ja näytti täysin rauhalliselta. Toista aikaisemmin tarkkailtuaan hän oli todennut ettei tuo vaikuttanut vaaralliselta.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 07 Huhti 2015, 15:18

Sinäänsä, se, että susi puhui, saattoi säikäyttää ja järkyttää kenet tahansa. Darion ei ollut siinä suhteessa poikkeus. Hän säpsähti ja perääntyi nopeasti muutaman askeleen taaemmas, yllättyneenä enemmän kuin peloissaan. Sudet eivät yleensä puhuneet, tämä oli ehdottomasti outoa. Mutta tilanteeseen ja ajatukseen tottui melkein yhtä nopeasti, mitä sitä oli säikähtänytkin. Järkevä puoli Darionista muistutti, ettei tämä suinkaan ollut hänen ensimmäinen kerta, kun hän törmäsi muodonmuuttajiin. Demonien keskuudessa se oli sangen yleistä, joten tämä ei ollut uusi juttu.
"Pahoitteluni. En vain osannut odottaa suden puhuvan minulle."
Darion vastasi ja kokosi itsensä, suoristautuen takaisin normaaliin pituuteensa. Turhaa hän enää oli varovainen suden seurassa, kerta se ei ollut tavallinen. Mutta vaarallinen se yhä saattoi olla, sillä muodonmuuttajista ei koskaan voinut olla liian varma. No, ainakin susi oli kohtelias. Se ojensi Darionille hänen lehtiönsä takaisin ja puhui sangen miellyttävästi. Darion otti lehtiön vastaan ja nyökkäsi.
"Olen, kiitos vain."
Puhe tuntui tulevan jostain syvältä kehon sisältä, ei huulten välistä, kuten yleensä puheesta ajateltiin. Kieltämättä, kyseessä taisi olla hyvin taitava muodonmuuttaja. Mutta varmuuden vuoksi, Darion oli yhä varuillaan. Varsinkin, kun oli aikaisemmin kuullut muiden susien ääniä kauempaa.
"Jaa. Lyron. Minä olen Darion, hauska tutustua. Ja kun kerta kysyit, kyllä, olen taiteilija, enemmän tai vähemmän ainakin."
Keskustelu ei ollut niin mieleinen mitä hän olisi toivonut, muttei myöskään yllättävä. Yleensä taiteellisuus oli ensimmäinen asia, mikä hänestä otettiin esille.
"No, ehkä se on verenperintöni, se vetää pimeyteen ja yöaikaan, ja on ainakin rauhallista. Mutta entä itse? Sanoit olevasi kouluttamassa nuoria yksilöitä. Onko täällä muitakin kaltaisiasi?"
Asia ei vaikuttanut hyvältä Darionin kannalta.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 08 Huhti 2015, 19:32

Lyron kommunikoi monien laumalaistensa kanssa ainoastaan eleillä, kun nuo eivät osanneet puhua eläinhahmossaan, jossa kuitenkin mieluiten pysyivät, Lyron osasi myös luonnollisesti "puhua" ihan tavallisille metsien eläimille, joten tämä osasi äärimmäisen hyvin kaikkien eläinten tapaan lukea muiden ruumiinkieltä. Musta turkkisesta tuntui ettei Darionista ollut miellyttävää puhua taiteellisuudestaan, ehkä se mitä taiteilijoista ja heidän tuskastaan sanottiin olikin totta, ken tietää, mutta joka tapauksessa Lyron ei ollut uteliasta sorttia joten päätti jättää sen aiheen siihen ellei toinen mies siihen itse palata tahtoisi.

Aihe vaihdettiinkin hänen laumaansa, ja se sopi kyllä haltialle. "Kyllä, minun laumassani on aika paljon kaltaisiani", Lyron sanoi näyttäen hetken pohtivalta, "kymmeniä, ei suinkaan satoja."
Kuului uusi ulvaisu, se tuli nyt lähempää mitä aikaisemmat ja metsänasukista tuntui että petoeläinten äänet sysipimeästä metsästä tekivät toisen vähän levottomaksi. "Emme metsästä humanoideja." Lyron totesi olettaen sen olevan rauhoittavaa tietoa, "Emmekä käy kimppuun huvikseenkaan, olen kiltänyt sellaisen toiminnan että välit ulkomaailmaan eivät pahenisi ennestään. Kaltaisiani ei usein katsota kovin suopeasti. Ulkomailmalaisten silmissä olemme hirviöitä, tappajia. Voi kunpa tietäisivät kuinka väärässä he ovatkaan."

Jossain kaukana kuului jälleen ulvontaa ohjaten toisia ryhmiä yöisessä matkassaan, Lyron ei vastannut mutta selvästi aina käänteli isoja korviaan äänen suuntaisesti kuunnelleen milloin tahansa ääniä kuului. Oli hyvä tietää mitä oli menossa.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 09 Huhti 2015, 20:02

Darion ei suoranaisesti ollut peloissaan, mutta epävarma hän oli. Hän ei osannut puhua rennosti ja mukavasti taiteellisuudesta suden kanssa, joka puhui takaisin. Ei hän luultavasti olisi tullut näin lähelle ja aloittanut luonnostelua, jos olisi tiennyt Lyronin olevan muodonmuuttaja. Kieltämättä tämä oli puolidemonille hieman noloa, kaiketi hänen olisi nyt jollain tavalla pitänyt tunnistaa muodonmuuttaja? Kai se nyt sentään kulki demoniveressä, edes vähän. Darion olisi luultavasti punastunut noloudesta, ellei olisi ollut niin varuillaan ja valppaana tilanteesta. Ja valitettavasti Lyronin sanat eivät, toistaiseksi ainakaan, lohduttaneet. Näitä muodonmuuttajia oli siis enemmän? Kokonainen lauma? Puolidemoni katsoi nopeasti ympärilleen, kuullessaan taas ulvonnan, ja melkein sivuutti täysin Lyronin sanat. Mutta heidän molempien onneksi, Darion rauhoittui hieman Lyronin seuraavista sanoista. He eivät metsästäneet tai olleet vaaraksi hänelle. Darion huokaisi syvään ja uskalsi rentoutua hieman.
"Olen pahoillani. En halua olla minkäänlaiseksi harmiksi, enkä olisi edes aloittanut luonnosteluasi, jos olisin tietänyt kyseessä olevan muodonmuuttajan. Toki jätän sinut ja laumasi rauhaan ja lähden vähin äänin."
Darion vakuutteli rehellisesti ja ystävällisesti. Hänestä tuntui, että jotain oli keskeytynyt tämän keskustelun myötä. Puolidemoni ei halunnut viivyttää uutta tuttavuuttaan.

Lyronin sanojen jälkeen kuului taas uusi ulvaisu jostain kauempaa. Se ei hermostuttanut Darionia enää niin paljon, vaikkei hän täysin voinut olla välittämättäkään siitä. Mutta enemmän kuin ulvonta, Lyronin sanat kiinnittivät puolidemonin huomion.
"Hirviöitä ja tappajia? Jos saan sanoa, et vaikuta sellaiselta. Tai siis, uskoisin, että tunnistaisin hirviön, koska olen niiden parissa kuitenkin syntynyt."
Darion ei ollut suoranaisesti kohdannut niitä suorastaan pahoja demoneita, mutta usein hän oli kuullut, miten osa tappoi vain tappamisen ilosta. Jos Lyron olisi sellainen, hän olisi jo aikaisemmin hyökännyt kimppuun.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 17 Kesä 2015, 20:15

//Anteeksi mä hukkaan aina tämän kun en ole merkannut mihinkään!!! :o Nyt vastaan taas kun se löytyi oon tosi tosi tosi pahoillani ^^;//

Lyron

Susi näytti hymyilevän.
Sitä oli vaikea oikeastaan sanoa hymyilikö se. Osasivatko sudet ylipäätään hymyillä? No, siltä tämä yksilö näytti kun sen silmät tuikehtivat huvittuneena ja ilme oli ystävällinen. Hiljainen hymähdys, vähän naurahduksen tyylinen, vaihvisti myös mielikuvaa hymystä. "Ei työsi minua haittaa, taide oli yksi harvoista asioista joita ikävöidä, itsellä kun ei ole minkäänlaista taiteellista silmää, ei sitten alkuunkaan! Jos sinusta vain siltä tuntuu, voit viimeistellä piirroksesi."

"Tai siis, uskoisin, että tunnistaisin hirviön, koska olen niiden parissa kuitenkin syntynyt." Toisen sanat kolahtivat ja Lyron kallisti hieman päätään. Suden vihreät silmät olivat kysyvät ja korvat vetäytyivät lähelle toisiaan uteliaana. "Jos sallit minun kysyvän, mikä sinä tarkalleen ottaen muuten olet?" Lyronin kirsu heilahti muutaman kerran tuon ottaessa tarkempaan tutkailuun muukalaisen hajun. Ei haissut millekään minkä hän olisi ennen kohdannut.
"Et sinäkään näytä pahemmin tappajalta. Eivät siis ainakaan onnistuneet kasvatuksessaan, mikäli sinusta sellaista olivat muovaamassa. Luulen, että olisit silloin ennemmin lähestynyt minua nuolella ja taiteellisena työnäsi täytellyt kotosalla." Lyronia itse asiassa huvitti mielikuva, mikä kuului hieman tuon äänestä. "Pettymykseksesi olisin kyllä varmaan muuttunut takaisin haltian hahmoon heti kun elämä minusta olisi kaikonnut, mutta jos olisit ollut myös hirviö, ehkä sekin olisi kelvannut!"

Keskustelun ohessa lähistöltä kuului askeleita, kevyttä ravausta metsän siimeksessä ja pian näkysiin loikkasikin punavalkoinen kissaeläin. Tuo oli vähän matalana, korvat epäluuloisena päätämyöten. Tulija näytti kuitenkin vähän kiinnostuneelta sillä hidastetusti mutta varmasti se hiippaili lähemmäs, ei sen vuoksi etteivätkö Lyron ja Darion olisi häntä jo nähneet tuon loikatessa aukiolle, mutta sen takia että näin eläin käyttäytyi kun sitä jännitti jokin.
Tietysti Lyron tunnisti tulijan, se oli yksi hänen nuorista laulaisistaan. Tuo hupakko oli kamalan utelias uusista asioista ja ilmeisesti sen oli ollut pakko tulla katsomaan kenen kanssa laumanjohtaja oli jäänyt rupattelemaan.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Kesä 2015, 19:11

// Ei ongelmaa, ei tässä nyt niin kiire ole :> //

Darion

Sanottiin, että oli kiss- ja koiraihmisiä. Darion oli ehdottomasti enemmän kissaihminen, hän piti niistä koiria enemmän, mutta sudet olivat asia erikseen. Tosin tämä kaveri ei nyt ihan sellainen perinteinen susi ollut, mitä susista yleensä ajateltiin. Mutta oli kieltämättä mukavaa saada luonnosteltua sellainen paperille, oli sitten muodonmuuttaja tai ei. Yleensä kun sudet joita saattoi piirtää, oli jo tapettu. Ne eivät olleet kovin suosittuja eläimiä kaksijalkaisten keskuudessa.
"Jokainen on omalla tavallaan taiteellinen."
Darion hymähti vähän, jatkaessaan piirroksen viimeistelyä.

Mutta sudet korvien liike ja uteliaat silmät saivat Darionin huomion. Oliko hän sanonut jotain hassua vai? No, kieltämättä kyseinen kysymys oli odotettavissa, Darion ei päässyt oikein mihinkään, ilman että joku ihmetteli hänen verenperintöään. Mutta siihen oli tottunut.
"Ihminen isäni puolelta ja demoni äitini puolelta. Voit toki kutsua minua miten parhaaksi näet, jos sinulla on oma tapasi kutsua ristiverisiä, mutta yleensä maailma tuntee minut puolidemonina."
Suden sanat hymyilyttivät Darionia, ja lopulta hän nauroi hieman ystävällisesti.
"Eivät tosiaan. Minusta piti tulla metsästäjä, mutta olin liian lempeämielinen siihen, joten kaiketi äitini vain luovutti ja antoi minun taiteilla, kerta ei minusta muuhunkaan ollut."
Darion ei ollut pahoillaan tapahtuneesta, hän ei tosiaan olisi ollut kummoinen metsästäjä, vaikka hänellä ehkä siihen viettiä olikin.
"Joten sinä tosiaan olet tuon turkin alla haltia? Myönnän, muodonmuutokset kiehtovat minua, niissä on jotain todella eksoottista."
Ehkä Darionin olisi pitänyt hämmästyä enemmän muodonmuutoksia, mutta hän oli tottunut niihin. Demonien keskuudessa se ei ollut harvinainen taito, joten se ei myöskään enää hämmästyttänyt niin paljoa, vaikka uteliaisuutta herättikin.

Darion käänsi vaistomaisesti päätään äänen suuntaan, kuullessaan askeleita. Hän oletti suden laumatoverin tulevan paikalle, mutta tulija olikin kissaeläin. Miten erikoista. Darion ei ollut ennen kuullut kissapetojen tekevän yhteistyötä susien kanssa, mutta ehkä tämäkin oli muodonmuuttaja?
"Tunnetteko toisenne?"
Darion kysäisi uteliaana.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Heinä 2015, 22:57

Lyron

Ristiverinen tai puolidemoni, tai miksi ikinä Lyron toista halusikaan kutsua, kysyi nyt muodonmuuttajalta oliko hän todella haltia kaiken tuon turkin, tassujen ja hännän alla. Susi ei voinut keksiä parempaa tapaa todentaa toiselle olevansa todella muodonmuuttaja kuin että muuttaa muotoaan siltä seisomalta. Lyronin muodonmuutokset olivat onneksi täysin hallinnassa, riippuvaisia miehen omasta tahdosta ja nopeita, sellaista autuutta ei nimittäin ollut kaikilla muodonmuuttajilla. Suden kuono lähti painumaan sisään, vatsan alla oleva vaalea karva lähti leviämään ja musta karva taas pakeni päälaelle ja kasvaen sitten sieltä pitkiksi kiiltäviksi hiuksiksi. Häntä vetäytyi, eturaajat nousivat maasta ja takaraajat ottivat kaiken painon. Yhteensä muutamassa sekuntissa Lyronin susihahmo oli muovautunut haltia mieheksi synnyinasussaan. Haltia heilautti pitkiä komeita kutrejaan. "Kyllä olen todella haltia kaiken tämän karvan alla."
Vastauksen annettuaan Lyron esitteli toiselle myös kuinka tämä muodonmuutos toimi toisin päin ja toinen saattoi seurata maagisen muodonmuutoksen haltiamiehestä valtavaksi metsien pedoksi.

Utelias kissaeläin hiippaili lähemmäs ja kierteli nyt taitelijaa ympäri nuuskuttaen ahkerasti. "Kyllä, hän on laumastani." Lyron vastasi toisen uteluihin mahtoivatko kaksi kummallista metsän eläintä tuntea toisensa. "Yksi nuorista jotka opettelevat tänään." Lyron selitti lisää katsellessaan kisun touhuja.
Punavalkoinen tulokas oli suunnilleen jättiläiskissarodun kokoinen, mutta selvästi vielä nuori joten tuosta tulisi varmaan senttejäkin lisää kun käsiäkin jäisi taakse. Kissamuodonmuuttaja kiinnostui nyt erityisesti Darionin hännästä. Pentu yritti kurkottaa tassullaan häntää että saisi koskettaa sitä. Se oli pitkä ja kivan värinen ja sai nuorukaisen jakamattoman huomion. Enää tuo ei kertonut elekielellään varautuneisuudesta vaan oli ihan rentoutunut ja lumoutunut löydöksestään.

Lyron komensi laumalaistaan telepaattisesti ja sitten kissa näytti nyrpistyneeltä ja alkoi yllättäen muuttaa myös muotoaan. Hänestä kuoriutui esiin jonkinlainen ihminen, mutta tällä oli pikkuruiset torahampaat jotka pilkottivat esiin suusta ja silmät olivat suuret ja aivan punaiset. Iho oli vitivalkea ja siihen oli ilmeisesti maalattu punaisia kuvioita. Hiukset olivat oranssin sävyiset ja täysin sekalaiset, sieltä täältä pienillä poninhännillä, mutta pääasiassa ne olivat auki. Tytön yllä oli jonkinlainen nahka-asu, tuo ei näköjään menettänyt muodonmuutoksessaan vaatteitaan. Kooltaan tyttö ei ollut kuin vaivaiset 120 senttimetriä. "Lyron-setä sanoo että Mhranin pitää pyytää lupa." Ilmeisesti nimeltään Mhran, ilmoitti vähän kaikuvan kuuloisella äänellä. Lyron päätti selventää Darionille tapahtumia. "Mhra ei osaa puhua eläinhahmossaan, eikä hän ole haltia, joten häneltä puuttuu myös kyky keskustella telepaattisesti."
Eriskummallisen näköinen pikkutyttö jäi odottamaan silmät suurina Darionin lupaa saisiko hän jatkaa hännällä leikkimistä ja toiseen tutustumista. Lyron ei ajatellut tytön toimissa olevan mitään kummaa, mutta opetti noille kuinka oli kohteliasta käyttäytyä ulkopuolisten kanssa.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 07 Heinä 2015, 20:34

Darion

Toki, pitkän elämän jälkeen, Darion oli nähnyt ja kokenut yhtä sun toista, mutta muodonmuutos näin läheltä seurattuna oli hänelle uusi asia. Se oli jotain todella outoa. Miten jokin olento saattoi ottaa toisen olennon olomuodon ja ulkonäön? Miten se vain tapahtui? Darion seurasi uteliaana, kun hänen uusi tuttavuutensa muuttui haltiaksi ja sitten jälleen sudeksi. Hämmästyneisyyden sekä ihmetyksen saattoi nähdä Darionin kasvoilta sekä kuulla äänestä.
"En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Tuo on todella upea taito, varmaan hyödyllinen. Minulla olisi kieltämättä niin paljon kysyttävää, miten muodonmuutos toimii."
Darion oli kaikin puolin utelias ja innostunut, mutta hillitsi itsenä sen verran, ettei ihan kyselemään heittäytynyt. Sitä paitsi, he eivät tosiaan olleet enää kaksin.
Paikalle oli tullut kissaeläin, joka oli näemmä tuttu henkilö. Kissaeläin nuuhki Darionin ympärillä, ja vaistomaisesti puolidemoni pysyi paikoillaan. Vaikka kyseessä oli muodonmuuttajat, isojen eläinten kanssa Darion oli aina rauhallinen, ja mieluusti paikoillaan. Vasta kun kissapeto kiinnostui puolidemonin hännästä, Darion naurahti hiljaa ja nyki häntäänsä leikkisästi. Vaikka häntä olikin herkkä elin, Darion ei pahastunut, vaikka kissapeto sillä vähän leikkikin.
Vasta kun kissapedosta kuoriutui ihminen, Darion hämmästyi vähän muodonmuutosta. Kyseessä oli nuori tyttö. Vaikka Darion oli perheensä nuorin, hän piti lapsista. Puolidemonina hän uskoi, ettei voisi saada omia lapsia, mutta kyllä hän niistä piti. Joten nuoren tytön, jonka nimi oli näemmä Mhran, piti pyytää lupa, Darion vain nyökkäsi.
"Kunhan et pure tai vedä sitä kovin lujaa."
Puolidemoni myöntyi ja katsoi sitten jälleen Lyronia.
"Ovatko kaikki laumassasi erilaisia muodonmuuttajia?"
Koko konsepti oli mielenkiintoinen, ja Darion olisi voinut kuunnella juttua muodonmuuttajista koko päivän.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Heinä 2015, 15:03

Mrha ilahtui kun hännällinen antoi suostumuksensa ja tytön hymyillessä pikkuiset torahampaat näkyivät selkeäämmin, mutta pian muotoaan muutettiinkin jo takaisin veikäen väriseksi kissaksi ja hännän kyttäily he hellä tassuilla hamuaminen jatkui. Demonit olivat hauskoja!

Lyron katsoi pehmeästi lapsen riemua ja sitten palasi keskusteluunsa Darionin kanssa. "Kyllä, kaikki ovat muodonmuuttajia. Meitä kohdellaan eriarvoisina, usein jopa hirviöinä kuten aiemmin kerroin, ulkomaailmassa, joten olemme löytäneet toisitamme perheen. Kaikki ovat tervetulleita ja yhdessä olemma vahvoja ja ennenkaikkea turvassa. Sitä paitsi monilla nuorilla jotka huomaavat kykynsä ja joutuvat sen takaia pakosalle, ei ole mitään ideaa kuinka kykyään harjoittaa, joten on hyvä että heillekin löytyy opettajia omankaltaisistaan." Lyron kertoili ja piti pienen paussin tarinassaan ennen kuin jatkoi: "Valitettavasti muodonmuutos, metsässä liikkuminen ja muiden kanssa kommunikointi ei ole kaikki mitä opetamme. Nuorillekin täytyy opettaa kuinka säilyä hengissä, kuinka puolustaa itseään jos joku hyökkää kimppuun. Kumpa kaikki voisivatkin vain elää yhdessä tuomitsematta ja vieroksumatta toisiaan." Idea oli kaunis, mutta täysin epärealisitinen, jonka Lyronkin tiesi ja siksi opetti laumaansa parhaansa mukaan pärjäämään myös vaikeina aikoina.

"Onko sota vaikuttanut myös sinun perheeseesi? Tai sinun elämääsi", Lyron kysyi sillä tiesi ettei tämä hänen taiteleva ystävänsä ollut myöskään kaikista tavallisimman näköinen veikko. Jos valitsi elää haltioiden puolella, ei friikkeyttä katsottu niin pahalla, mutta Lyron oli oma kohtaisesti saanut kokea miltä tuntui kun haltiat uskoivat sinun olevan vanhempansa murhannut hullu peto ja myöhemmin miltä tuntui kun koko haltioiden valtakunta vihasi sinua ja laumaasi koska varastitte kuninkaan lemmikkilohikäärmeen. Haltiat eivät tosiaan enää vaikuttaneet Lyronista hyvältä vaihtoehdolta rauhaan. Se kuningas oli kyllä yksin jo ihan seinähullu.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Heinä 2015, 12:56

Oli hassua, miten sitä saattoi löytää sielunkumppanin, ja ystävän, joka ajatteli asioita niin samalla tavalla, niin epätavallisimmista paikoista. Darion ei voinut väittää tuntevansa täysin Lyronin tuskaa, mutta hän saattoi ymmärtää sitä, ja tuntia siitä omakohtaisesti myös osan. Hänen kanssaan oli hyvä keskustella. Samalla Darion liikautteli häntäänsä vähän väliä, antaen pienen Mrhan leikkiä sillä rauhassa. Pikkuinen muodonmuuttaja ei ollut mitenkään haitaksi.
"Miten kummallista. Ihmisillä on myös eri värejä ihoissaan ja hiuksissaan. Ja silti, jos menee vähänkin kyseisen väripaletin ulkopuolelle, siinä on jotain outoa ja vaarallista."
Haltioilla oli, ainakin Darionin kokemusten mukaan, hieman lievempi tapa tuomita heti kättelyssä, mutta kyllä häntäkin katsottiin usein kieroon kaupungissa. Lyronin tapa pitää huolta muista oli ihailtava. Hänen laumansa jäsene eivät välttämättä olleet mitään sukua, ja silti olivat yhtä perhettä ja pitivät huolta toisistaan. Ehkäpä ihmisillä olisi muutama asia opittavana muodonmuuttajilta, ja miksei muiltakin kansoilta. Darion naurahti surkuhupaisasti, Lyronin utopistisille haaveille.
"Kaunis ajatus, kieltämättä. Mutta kuninkaat molemmin puolin ovat liian ylpeitä ja jääräpäisiä, että he voisivat nähdä kenenkään toisen silmien kautta. Ehkä he pelkäävät, mitä eivät ymmärrä? Ja pelko johtaa aina lopulta vihaan."

Lyronin kysyessä sodasta, Darion oli hetken hiljaa. Kahden kansan sota oli sekä typerä että turha, mutta sillä oli ollut Darioniin yllättävän pieni merkitys. Hänen perheelle tosin sitäkin suurempi.
"Minuun, ei suoranaisesti. Äitini oli jo tottunut sotaan kun synnyin, joten hän osasi pitää minut kaukana siitä. Mutta..muut perheeni jäsenet eivät olleet niin onnekkaita. Meitä oli alunperin viisi lasta, ja nyt jäljellä on kaksi, minä ja vanhin veljeni. Minä en kykene suremaan mitään, mitä en ole koskaan tuntenut, mutta äidilleni ja isoveljelleni se on mahtanut olla rankkaa."
Darion piti pienen tauon ja huokaisi syvään. Lyronille oli helppo puhua, Darion aisti, että muodonmuuttaja ymmärsi hyvin pintaa syvemmältä hänen sanojaan.
"He ovat molemmat taitavia sotureita, ja minusta haluttiin soturi tai metsästäjä myös. Mutta minä en halua olla se, joka vie toisen hengen, edes itsepuolustukseksi. Viha synnyttää vain lisää vihaa, enkä halua olla osa sitä."
Darion katsoi sanojensa jälkeen hännällään leikkivää Mrhaa. Oli sääli ajatella, että tuollainenkin viaton ja hyväluonteinen lapsi voisi joutua vainon kohteeksi, vain koska hän osaa muuttaa ulkokuortaan. Oliko nyt sillä mitään merkitystä, kulkiko toinen millaisessa ihossa? Puolidemoni siirsi katseensa takaisin Lyroniin.
"Minä todella arvostan sitä, miten pidät huolta muista kansasi jäsenistä. Sellaista lojaalisuutta ja lempeyttä ei pysty ostamaan, se pitää ansaita. Ja se on minulle melko vierasta, sillä demonit huolehtivat lähinnä itsestään. Mutta tapaisin mielelläsi perheesi, jos vain kehtaat esitellä minua heille."
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 24 Elo 2015, 22:13

Lyron

Liian ylpeitä ja jääräpäisiä, että he voisivat nähdä kenenkään toisen silmien kautta... Se oli muodonmuuttajan mielestä erittäin osuvasti sanottu ja hän todella alkoi tykästyä tähän demoniin joka oli täynnä niin upeita ajatuksia ja hyviä mietteitä. "En olisi osannut sanoa paremmin. Pelko on kaikkien pahin vihollinen, sillä joskus se ratkaisee taistelun jo alkuunsa. Nimittäin jos ei uskalla edes yrittää pelkojensa lamauttaneena." osasi hukkakin kuulostaa toisinaan aika viisaalta kun hyvin sanat suuhun sattuivat.

Perheellinen saattoi vain ymmärtää perheenjäsenen menettämisen tuskaa ja haltia ymmärsikin tämän erittäin hyvin. Hänen verisukulaisistaan ei ollut enää ketään jäljellä ja nykyinen perhe oli hänen laumansa, jossa sielläkin oli kuolema korjannut mehevää satoaan useisiin otteisiin. Darion ei itse siis ollut juuri kuolemaa joutunut tuijottamaan tuon kalman kylmiin silmiin, mutta ilmeisesti osasi empaattisena hahmona tuntea äitinsä sekä veljensä tuskan.

Viha synnyttää vain lisää vihaa, enkä halua olla osa sitä. Jälleen lause joka sykähdytti Lyronia syvältä ja se oli juuri mitä hän itse ajatteli. Kuolema oli ehkä osa maailmaa, erittäin tärkeäkin osa, mutta viha ei saisi koskaan olla osana kuolemiin. Osana tätä metsää, jokainen laumalainen metsästi ravintoa metsän antimista ja se vain oli elämän kiertokulku. Jonain päivänä he itse päätyisivät jonkun toisen ateriaksi, mutta siihen asti he saisivat lainata energiaan metsältä lopulta palauttaen sen. Kuitenkin voimannälkäiset keksivät alkaa surmata toisiaan viha silmissään. Kummallista että jokin niin luonnoton oli muuttumassa niin luonnolliseksi.

"No mutta, ilohan olisi meidän puolellamme vai mitä Mhra?" Lyron totesi toisen halutessa päästä tutustumaan heidän perheeseensä. Pikkuinen pyörähti kuperkeikalla häntäpuolesta kaksikon keskeen ponnahtaen siitä sitten riemuissaan kerältä kaikille neljälle raajalleen ja lähtien innoissaan juoksemaan kohti metsää. Laumanjohtaja naurahti ja nousi itsekin seisaalleen. Susi kävi kumartumaan vähäsen tarjoten demoniystävälleen mahdollisuutta matkata hänen selässään. Lyron ei tiennyt kuinka vikkelästi tuolla ruumiinrakenteella metsässä osattaisiin kirmata joten susi halusi tarjota tuolle mahdollisuutta ratsastaa valtavalla sudella. Lyron oli vahva, ja uskoi kyllä jaksavansa juosta metsässä jopa matkustajan kera. "Ratsain vaiko juosten?" Tuo kysyi toiselta telepaattisesti, samalla kun suden silmät tuijottivat hiljaa tapittaen.
Nipustin
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron