Suden silmät täydenkuun aikaan

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 24 Elo 2015, 23:41

Darion ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut politiikasta ja sota-asioista. Kenties hän oli siihen liian vapaasieluinen tai liian typerä, kummin vain. Joka tapauksessa, hän ei ymmärtänyt, miksi kokonaisia perheitä piti rikkoa, jotta kaksi liian ylpeää ja jääräpäistä johtajaa saisivat tahtonsa läpi? Oliko kyse tosiaan maa-alueista, vai pelkästään ylpeydestä? Ja kuten hän oli itse sanonut, viha synnytti lisää vihaa. Ja sillä oli kauaskatseiset juuret. Ne mädättivät maan, tekivät siitä myrkyllisen ja happaman, eikä siinä lopulta voinut kasvaa muuta kuin vihan siemen, josta sikisi ikäviä asioita, jopa kaukana sodasta. Ihmiset, haltiat ja demonit suhtautuivat jokainen tahollaan Darioniin epäluuloisesti ja vieroksuvasti, ja osittain se oli mitä ilmeisemmin sen hetkisten, poliittisten ilmapiirien vaikutusta. Ihmiset varsinkaan eivät luottaneet kehenkään erilaiseen olentoon, ja oli hyvin mahdollista, että heidän alueillaan Darion pääsisi vain hengestään. Haltiat olivat suopeampia, mutta vaikka he eivät näyttäneet suoraa vihaa ja inhoa, kylmyys ja välttely tuntuivat vielä pahemmilta. Ja demonit? No, demonit nyt olivat mitä olivat. Ne eivät muuten vain pitäneet heikoista yksilöistä.

"Sen takia minä maalaan. En voi satuttaa ketään. Vai oletko muka kuullut joskus jonkun saavan sydänkohtauksen huonosta maalauksesta?"
Darion naurahti hiljaa. Lyronin kanssa oli hyvin helppo puhua, hän näytti kuuntelevan mielellään ja ymmärsi pintaa syvemmältä Darionin sanat. Samanlaista ystävällisyyttä Darion ei ollut kohdannut sen jälkeen, kun oli lähtenyt kotoa. Lyron ei tuominnut heti ensisilmäykseltä, vaan mitä luultavimmin kokemuksien ja Darionien tekojen perusteella. Puolidemoni mielellään viettäisi enemmänkin aikaa näin mukavassa seurassa. Hetken ajan hänestä jopa tuntui, ettei ollut koskaan haltioiden keskuudessa asunutkaan, vaan oli juuri lähtenyt kotoa ja törmännyt Lyroniin. Aivan kuin muuta todellisuutta, Darionin ammattia ja yksinäistä asuntoa, ei olisikaan olemassa. Ihmeellistä, miten paljon muutama ystävällinen sana sai aikaan.

Ja mikä parasta, Lyron todella kutsui hänet luokseen. Se todella osoitti luottamusta, ja Darion kunnioitti sitä suuresti. Lyron oli, mikäli Darion ymmärsi oikein, alfa. Ja alfa suojelee laumaansa. Darion olisi pahimmassa tapauksessa saattanut olla vakooja, mutta Lyron luotti häneen jo näin paljon. Kenties hän näki jotain, mitä muut eivät. Lyron taisi todella nähdä hänet jonkun muun silmien kautta. Puolidemoni nauroi vähän Mhran innokkuudelle, pennun loikkiessa edeltä. Kenties sekin oli tyytyväinen, kun sai vieraan laumaan.
"Ratsain? En näe hevosia..oh, tietysti. Tarkoitit itseäsi."
Darion katsoi ensin ympärilleen ja sitten raapi hieman nolona niskaansa, kun ei ollut ymmärtänyt Lyronin lausetta heti alkuunsa.
"Toivottavasti en ole liian painava. En tosiaan ole ratsastanut muilla kuin hevosilla, mutta jos nyt et hirveän lujaa kiidä, pysyn kai kyydissä. Saanko pitää kiinni jostain?"
Myönnettäköön, Darion oli hieman hämillään ja koko tilanne oli outo, mutta kokemuksen arvoinen. Joillain demoneilla, kuten Darionin perheenjäsenillä, oli suuria, suden tai lohikäärmeen kaltaisia, petoja ratsuina, mutta Darion suosi hevosia. Puolidemoni ponnisti itsensä ketterästi ja vaivattomasti maasta suden selkään ja etsi hyvää kohtaa istua. Lyronin selkä oli hyvin erilainen, kuin hevosen, mutta puolidemoni löysi hyvän kohdan, jossa pysyisi matkan ajan.
"Tuota, onko laumallasi jotain sääntöjä tai käyttäytymismalleja, joita minun tulisi noudattaa? Kunnioitan tätä vierailua suuresti, enkä halua loukata ketään tietämättömyyttäni."
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 03 Loka 2015, 22:48

Lyron

Yleensä niin mysteerisen tyyni mies ei voinut nyt olla naurahtamatta toisen sekaannukselle, ihmetellessään oliko heillä jossain hevosia ratsastamista varten. Nauru oli kuitenkin todella lämmintä, lempeää, ei alkuunkaan pilkkaavaa. "Anteeksi jos asia oli esitetty epäselvästi: tarjosin kyllä tosiaan itseäni siihen ratsun osaan. Ehkä sudella ratsastamiselle pitäisi olla ihan oma terminsä", Mies puheli telepaattisesti uudelle ystävälleen joka tosiaan nyt etsi itselleen mukavaa paikkaa toisen selässä. "Tarraa vain karvoihin, en mene rikki vähästä," Hän vielä ohjeisti samalla kun nousi seisaalleen ja lähti ensin rauhallisesti kävelemään samaan suuntaan, johon Mhra oli äsken painellut häntä suorana. "Ja pidäkin kiinni!" Hän vielä varoitti ennen kuin kohotti kuononsta kohti taivasta ja päästi komean ulvaisun, jonka jälkeen lähti juoksuun kohti lauman kotikoloja.

Darius oli kyllä varsin merkillinen muukalainen.
Lyron oli tavannut mukavia yksilöitä ennenkin - joitain yksilöitä, ei monia - mutta tuo oli ensimmäinen joka kantoi huolta siitä saattaisiko loukata heitä tietämättömyydellään. Susi arvosti muiden huomioon ottamista tässä nykyään niin itsekkäässä maailmassa. "Ei mitään mistä sinun tarvitsisi huolta kantaa. Voin tietysti varoittaa että pennuista jokainen todennäiköisesti ihastuu sinuun - Mrha on taatusti levittänyt sanomaa tulostamme, joten ovat vieläpä vastassakin. Uteliaita penneleitä..." Lyron hymyili mielessään noiden isällisten sanojen päälle ja sitten kävi jatkamaan, "Jos jotkut tulevat tutustumaan, haistelemaan, en suosittele heidän hätyyttämistään. Osalla on tuoreitakin arpia ulkopuolisten petoksista. Mutta kuten sanoin aikaisemmin: Ei mitään mistä sinun tarvitsisi huolta kantaa."

Matka taittui hyvää kyytiä suden vauhtia tutussa maastossa. Jollekin toiselle olisi näyttänyt siltä kuin tämä hukka olisi vain säntäillyt vasemmalle ja oikealle aina samojen kivien ja puiden kohdilta, mutta metsänasukkina tuo tiesi tarkalleen jokaisen kiven ja männynkävyn joiden ohitse mentäisiin kotiin.
Metsän oikeuden koti oli pikkuruinen kalliorykelmä metsän siimeksessä, jota peitti metsän kasvillisuus. Kalliossa oli selkeästi leveämpi kielleke, joka oli samalla katoksena heidän kotiluolalleen, joka oli tosiaan miltä kuulostikin: Kolo kalliossa jossa kaikki aina nukkuivat tyytyväisinä. Siellä näkyi lojumassa siellä täällä myös jotain esineitä jotka eivät vaikuttaneet kuuluvan metsäneläimille, joitain mitä humanoidit käyttäisivät, mutta oli pidettävä mielessä että suurin osa kuitenkin osasi ottaa itselleen ihmismäisemmän hahmon halutessaan.
Laumalaiset olivat olleet omissa puuhissaan, mutta lauman johtajan palatessa taiteilija selässään sai osakseen monien huomion. Kuten oletettua, lauman nuorimmaiset olivat heitä vastassa ja heiluttelivat häntiään sekä pomppivat malttamattomina.

Lyron pysähtyi kotikolon pihamaalle, laskeutui makuulleen, että Darion pääsisi vaivattomasti alas selästä. Rohkeimmat pennut, Mhra kärjessä, tulivat jo tervehtimään ensin pikaisesti Lyronia ja sitten tutkailemaan muukalaista. Vaikkeivat nuo puhuneet mitään mitä puolidemoni ainakaan saattaisi puheeksi ymmärtää, tapahtuma näytti silti melkein koomisen selvästi siltä että Mhra selvitti juuri toisille pennuille Darionin hännästä ja viittasikin sitä kohti lopulta paljastaen äsköiset tulkinnat oikeiksi.

Iloisten ja vilkkaiden pentujen jälkeen paikalle asteli haltialapsi. Ainakin tyttö vaikutti siron olemukensa ja suippokorviensa puolesta täydeltä haltialta, vaikka todellisuudessa tuo olikin puolihaltia - puoliksi ihminen. Azuma - laumanjohtaja Lyronin tytär - oli selvästi rauhallisempi mitä toiset ja katsoi tilannetta silmät uteliaisuudesta suurina, mutta ehkä silti hieman varauksellisesti. Lapsonen ei voinut olla viittä kesää vanhempi, vaikka olihan sitä ehkä hieman hankala arvioida ellei haltialapsia ennen ollut nähnyt. Näyttivät pirulaiset jo lapsena nuorekkailta...

Lyron asteli Azuman luokse, puski tuota päällään mikä sai tytön nauramaan ja tarraamaan kiinni turkista ettei kaatuisi. Sitten pieni tyttö puheli nopeasti jotain isälleen haltiakielellä ja ilmeisesti Lyron vastasi tuolle telepaattisesti. Sitten susi nappasi tytön jalan hellästi suuhunsa, ja lähti roikottamaan tuota lähemmäs Darionia. Tapahtuma olisi näyttänyt todella hurjalta - pieni lapsi valtavan suden kidassa - ellei lapsi olisi nauraa hykertänyt koko matkaa.
"Tämä on Azuma," Lyron esitteli Darionille nyt puhuen ääneen, laskettuaan mustatukkaisen tytön maahan suustaan, "Hän on minun tyttäreni, vaikka kyllähän koko lauma on tavallaan minun perhettäni." Nyt Azumakin lakkasi esittämästä kypsää ja uskalsi liittyä muiden pentujen kanssa ihmettelemaan Darionia. Muita eläimenhahmoisia pentuja ei näyttänyt tippaakaan haittaavan se ettei Azumalla ollut eläinhahmoa, ja puolihaltia näytti osaavan lukea ystäviään täydellisesti eläinhahmoissaan.
"Siinä on sinulle iso liuta halukkaita malleja, mikäli tahdot," Lyron totesi ja lisäsi vielä naurahtaen, "Mikäli siis pysyvät yhdessä paikkaa tarpeeksi kauan."
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 04 Loka 2015, 10:59

Darion

Mikäli Darionin äiti tai isoveli kumpikaan pyöräyttäisivät pentuja, tästä kieltämättä tulisi heille hyvä iltasatu. Miten romanttiselta ajatus sudella ratsastamisesta kuutamolla kuulostikaan. Aivan kuin jostain ritarilegendasta. Paitsi että tässä tapauksessa ratsastaja saisi olla hieman urhoollisempi ja komeampi, jotta tarina olisi hyvä. Ja hänen pitäisi tehdä uurempia asioita, kuin maalata kauniita kuvia. Darion kyllä piti tarinoista ja niiden kertomisesta, muttei itse tarinassa olemisesta. Mutta ainakin Darion pysyi kyydissä. Hänellä oli hyvä tasapaino, ja hän osasi myötäillä suden liikkeitä jopa nopeissa käännöksissä tai hypyissä. Lyron kieltämättä oli hyvin erilainen ratsu kuin hevonen, mutta kyllä tämäkin luonnistui. Matkalla Lyron antoi myös ohjeistusta Darionin käytöksestä lauman luona. Oli helpottavaa kuulla, ettei puolidemonin tarvinnut erikseen miettiä käyttäytymismalleja tai esittää kuin seipään niellyttä. Kaiketi, jos hän oli vain ystävällinen ja avoin, se riitti.
"Enköhän selviä, jopa innokkaista pennuista."
Darion hymähti vastaukseksi. Hän piti pennuista, joten tuskin tämä oli ongelma.

Ei mitenkään yllättävää, että he tulivat luolan luokse. Jotain tällaista oli puolidemoni odottanutkin. Paikka oli maanläheinen, ja tuoksui mullalta ja sammaleelta. Ei mitenkään epämiellyttävää, enemmänkin vain luonnollista. Darionin silmät tottuivat nopeasti hämärään, ja hän erotti hahmoja nukkumassa. Miten rauhallinen olo olikaan, tai oli ainakin hetken. Nimittäin heti Darionin laskeuduttua Lyronin selästä, häntä ympäröi joukko pentuja, Mhra etunenässä. Darion hillitsi ystävällistä nauruaan, ettei olisi herättänyt ketään, ja polvistui tervehtimään pentuja lähemmin. Miten uteliaita ja estottoman iloisia he olivatkaan. Darion ei ollut varmaan koskaan saanut yhtä lempeää vastaanottoa, ei edes omalta perheeltään. Oli totta, ettei hän ymmärtänyt eläinhahmoisten pentujen puhetta, mutta demoniveri sai aikaan jonkinlaista, tyytyväistä hyminää aikaan Darionista. Vähän kuten jotain kehräyksen ja lievän murinan välimaastoa. Darion ei edes itse huomannut koko ääntä, se tuli selkärangasta. Darion saattoi joskus kylläkin laulaa tyytyväisenä. Se saattoi olla osittain perinnöllistä, sillä hänen äitinsä käytti tappokaunista ääntään miesten viettelyyn. Se, miten Darionin ääni toimisi, jos toimisi, oli arvoitus.

Vasta Lyronin sanat ja paikalle tuoma, kaksijalkaisessa muodossa oleva pentu saivat puolidemonin havahtumaan. Darion katsoi Lyronia yllättyneenä. Tytär. Lyronin oma tytär.
"Sinulla on tytär?"
Se ei ollut niinkään epäuskoinen kommentti kuin yllättynyt huomio.
"Tai siis..miksei olisi, tietysti. Puhuit vain laumasi pennuista kuin omistasi, niin yllätyin."
Darion seurasi nyt katseellaan Azumaa. Hän oli sievä pentu, ja hänestä kasvaisi upea nainen joskus. Tämä tietysti tarkoitti, että joku täällä nukkuvista aikuisista yksilöistä olisi Lyronin puoliso, hänen alfanaaras.
"Tyttäresi on hyvin sievä. Hänessä on samanlaista, kesytöntä viehätysvoimaa kuin sinussa. Joten, kuka heistä on puolisosi? Olisi kunnia tavata hänet."
Darion kysyi, viitaten kauempana nukkuviin lauman jäseniin. Samalla Darion otti uudelleen luonnoslehtiön, ja silmäili ympärillään telmiviä pentuja. Mahtoivatko ne nukkua koskaan?
"Ei huolta, minulla on harjaantunut silmä. Osaan piirtää myös liikkuvia malleja."
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 17 Loka 2015, 16:34

Lyron

"Kyllä", Lyron totesi toisen ihmetykseen siitä että hänellä oli omaakin jälkikasvua sekä samalla vastauksella saattoi myös myötäille toisen seuraavaa hyvää huomiota siitä kuinka Lyronin lauman kaikki pennut olivat kuin hänen omiaan. Olivathan he kuitenkin loppujen lopuksi yksi suuri perhe.
Laumanjohtajan katse kulkeutui Darionin katseen mukana takaisin Azumaan joka oli leikkimässä eläinpentujen kanssa, ja susi näytti tavallaan ylpeältä katsellessaan noiden puuhasteluja. "Kiitos, vaikka näen itse hänessä enemmän hänen äitinsä kesyttämätöntä viehätystä, totta puhuakseni. Minä olen huomattavasti rauhallisempi sielu..." Lyron vastasi sitten sulki suunsa jatkaen lausettaan telepaattisesti, "Azuman äiti ei asu lauman kanssa. Hän on itse asiassa poikani, Azuman kaksoisveljen kanssa. Emme ole nähneet heitä sitten kun lähdimme Cryptistä." Lyron ei vaikuttanut surulliselta eikä edes oikeastaan ikävöivältä kertoessaan tätä heidän uudelle tuttavalleen, mutta päätellen tavasta jolla mies vastasi voisi uskoa ettei tuo halunnut Azuman kuulevan sitä.

Taitelija oli kaivanut esiin luonnoslehtisensä ja kertoi omaavansa harjaantuneen silmän liikkuville malleille. Lyron asettautui makuulleen Darionin vierelle katsoen itsekin telmiviä kakaroita, jotka olivat nyt keksineet jo uuden jutun hieman heistä etäämpänä. Vuorotellen pentuset yrittivät esitellä mahdollisimman vakuuttavan metsästys asennon. Esimerkiksi Mhra kissaeläimenä meni oikein matalaksi ja sitten loikkasi mielikuvitus saaliinsa kimppuun. Kun taas joku ilmeisesti koiraeläin lähti kiertämään ja piirittämään ennen kuin syöksyi kohti. Azuma taas yritti parhaansa kokeilla vähän kaikkea mitä muut tekivät, kun ei itse omannut vielä omaa metsästysasentoaan - muilla sen määrittivät synnynäiset käyttäymismallit ja vietit.

Muitakin laumalaisia oli tullut jaloittelemaan ja lähestymään piirtävää taiteilijaa. Jotkut - kuten muuan pesukarhu - yrittivät tulla niin lähelle että näkisivät mitä tuo raapusteli luonnosvihkoseensa. Lauma ei vaikuttanut oikeastaan kovin epäluuloiselta tai aralta, vaan jopa uteliailta ulkopuolista vierailijaa kohtaan. Kaikista jääräpäisimmät ulkomaailman karttajat tosin olivat jääneet toisaalle nukkumaan ja kieltäytyneet osallistumasta muukalaisen taidetuokioon.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 17 Loka 2015, 17:09

Darion

Vaikutti siltä, ettei Lyron ollut erityisen halukas puhumaan Azuman äidistä ääneen. Muutenkin tapa, millä Lyron asian ilmaisi, antoi Darionille vaikutuksen siitä, ettei hän välttämättä ollut niin hirveän lämpimissä väleissä kyseisen naisen kanssa. Enempää puolidemoni ei kuitenkaan aiheesta kysellyt, eihän se oikeastaan edes kuulunut hänelle millään tavalla. Darion ainoastaan nyökkäsi ymmärtävästi Lyronin kertomukselle. Hän olisi ehkä halunnut sanoa jotain rohkaisevaa tai ystävällistä, muttei oikein tiennyt mitä. Tämä ei suoranaisesti ollut hänelle tuttu keskustelunaihe, ja silloin kannatti ehkä olla hiljaa, ettei pahentaisi tilannetta. Mutta oli jonkinlaista lojaalisuutta, että Lyron nähtävästi halusi kasvattaa edes toisen lapsistaan. Darion arvosti sitä. Hän oli joskus kuullut, miten mies oli lähtenyt vain lätkimään, kuultuaan naisensa olevan raskaana, sillä vaikka lasten tekeminen oli hauskaa, niistä huolehtiminen ei niinkään. Darion ei voinut sellaista käsittää lainkaan, mutta toisaalta, hän ei käsittänyt monia muitakaan asioita, jotka liittyivät suhteisiin.

Darion otti hieman paremman asennon ja nojasi luonnoslehtiötä polviinsa, seuraten katseellaan telmiviä pentuja. Hänellä tosiaan oli harjaantunut silmä, ja Darion kävi läpi mielessään liikkeet, ennen kuin alkoi hahmottelemaan paperia. Hän aloitti tekemällä muutaman viivaluonnoksen Mhran saalistushypyistä, ennen kuin lähti hahmottelemaan tarkemmin ruumiinosia ja turkin tekstuuria.
"Et tosiaan liioitellut, pentusi ovat hyvin energisiä ja leikkisiä. Jos haluat, voin antaa heidän pitää piirrokset."
Darion naurahti pentujen innokkuudelle ja jatkoi taas luonnostelua, lisäten Mhran vierelle koiraeläimen näköistä pentua. Sivusilmällä Darion huomasi, että muut lauman jäsenet olivat näemmä myös alkaneet olla uteliaita häntä kohtaan. Sillä hetkellä puolidemoni oli tyytyväinen, että Lyron oli niin lähellä häntä. Alfan läsnäolo toi hänelle turvallisuuden tunteen. Mutta samalla se muistutti, ettei Darion ollut osa laumaa, vaan ulkopuolinen vierailija. Hän laski hetkeksi kynän ja vihon.
"Oletko varma, etten tosiaan häiritse? En tarkoita olla epäkiitollinen, tämä on hieno kokemus, mutta laumallasi on varmaan oma elämänrytminsä ja hierarkiansa. Enkö minä horjuta sitä tasapainoa?"
Tosin ongelma oli, että vaikka Darion olisi häirinnyt, hänellä ei ollut mitään paikkaa, mihin lähteä täältä. Hän ei ollut täysin varma, missä edes oli, ja olisi vain eksynyt yksin.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Loka 2015, 16:06

Lyron

"Pennut taatusti rakastaisivat kuvia, jos todella raaskit niistä luopua", Lyron totesi jälleen positiivisesti yllättyneenä uudesta tuttavastaan, "Mutta haluan että pidät joitain teoksia itselläsi. Onhan se kuitenkin sinun työsi luoda niitä." Kukaan heidän laumansa keskuudessa ei juurikaan piirtänyt tai muutoinkaan harrastanut mitään taiteellista. Joskus he saattoivat laulaa keskenään, joskus tehdä joitain piirroksen tapaisia luolien seiniin tai multaan, muttei oikeastaan mitään hienoa. Musiikkiakaan ei oikeastaan ollut saatavilla kun ei ollut soittimia. Joitain pieniä asioita moni kaipasi niin sanotun sivistyksen parista, mutta kyllä luonnossakin oli omat loistavat puolensa. Mikään soitin ei esimerkiksi soinut ihan yhtä kauniista mitä metsän linnut puhjetessaan lauluun kevät aamuna. Eikä yksikään maalaus vetänyt vertoja ruskaiselle metsälle tai revontulien tanssille talvisella taivaalla.

Darionia selvästi vieläkin hieman vaivasi tunne siitä että hän oli tunkeilemassa lauman reviirillä, tai jotain sinne päin, kun tuo jälleen ilmaisi huolensa Lyronille. Vastaukseksi hukka naurahti jälleen. "Poikkeamme paljon niin kutsutuista järjettömistä laumoista, meillä ei esimerkiksi ole oikeastaan hierarkiaa. Kokemus on osoittanut että lauma tarvitsee jonkun johtamaan ja pitämään heistä huolta ja johon luottaa tunteakseen olonsa turvalliseksi, mutta muutoin olemme kaikki yhtä. Ja mitä elämänrytmiin tulee, me annamme elämän viedä. Aikataulut ovat varmasti jotain mitä kukaan ei kaipaa ulkomaailmasta."

Hieman kauempaa paikalle oli huomaamatta luikerellut monta metriä pitkä vihreä käärme, joka maastoitui harmillisen hyvin metsäpohjaan. Vasta kun tuo eksoottinen, yleensä kovin epämiellyttäväksi koettu selkärangaton oli luikerrellut aivan Darionin vierelle ja nojautui puolidemonia vasten kohottaen päätään ylös nähdäkseen piirroksen miehen kädessä, sen tosiaan saattoi huomata. Lyron ei vaikuttanut tippaakaan hermostuneelta mikäli Darion hänestä yrittäisi lukea kuinka tähän tulisi reagoida, joten ilmiselvästi tuo käärme oli yksi hänen laumalaisistaan. Lyron oli elänyt yhtenä eläimistä niin pitkään että osasi kommunikoida miltein minkä tahansa eläimen kanssa, eikä enää nykyisin pelännyt iljettävimpiäkään petoja elleivät nuo antaneet siihen aihetta, joten hän ei hoksannut myöskään että heidän vieraansa ei välttämättä suhtautuisi rauhallisesti mahdollisesti myrkyllisiin tai hengiltäkuristaviin eläimiin - tässä tapauksessa kyseessä oli itse asiassa käärme joka oli lievästi myrkyllinen ja kuristi myös saaliitaan.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 16:30

Darion

"Onhan se työtäni, kyllä, mutta jos täysin rehellisiä ollaan, kukaan ei tule maksamaan näistä luonnoksista, joten olen enemmän kuin iloinen, jos voin antaa ne sellaiselle, joka arvostaa työtäni."
Darion hymyili ystävällisesti ja jatkoi piirtämistä, tehden siitä koko ajan yhtä tarkempaa. Vaikka hän piirsi, samalla puolidemoni kuitenkin myös saattoi keskustella, ja pian hän jatkoikin lausettaan.
"Joskus kylläkin kadun sitä, että otin taiteesta ammatin. Minä rakastan sitä, piirtämistä, maalaamista, musiikkia, säveltämistä, laulua..ihan kaikkea. Mutta en voi tehdä työtäni, ellei se tule sydämestä, ellei minulla ole intohimoa tehdä sitä. Joskus jos maalaan muotokuvia, minulle tulee typerä olo, sillä minulla on aikatauluja ja sääntöjä tilattujen töiden suhteen, mutta ne jäävät helposti sieluttomiksi, pelkiksi tyhjiksi kuviksi, jos..umm..anteeksi. Puhun taas liikaa."
Yleensä Darionin aatokset taiteesta ja taiteellisuudesta kaikuivat kuuroille korville ja tyhjille seinille. Ehkä hän otti työnsä liian vakavasti ja tunteella, koska suurimmalle osalle tuntui riittävän, että työ oli teknisesti hyvä. Darionille ei. Toki, hän saattoi tehdä anatomisesti täydellisen kuvan hevosesta, mutta jos hän ei ollut tippaakaan innostunut ja kiinnostunut tekemästään työstä, se jäi hänestä kovin tyhjäksi ja tylsäksi.

Darion hahmotteli yhtä uutta leikkiin liittynyttä pentua, joka näytti myös Mhran tapaan jonkinlaiselta kissapedolta, kun hän havahtui liikkeeseen sivullaan ja nojaamiseen itseään vasten. Darion katsahti sivulle, ja seuraavat sekunnit tulivat jostain täysin selkärangasta, tuntuen mahdottoman pitkiltä, vaikka kaikki kävikin todella äkkiä. Darion säikähti jopa omaa huutoaan, tuijottaessaan valtavaa käärmettä. Käärmeet ja hämähäkit olivat suuri pelko Darionille. Vaikka hän tiesi niin hyvin, etteivät ne olleet hänelle vaarallisia, alkukantainen pelko tuli jostain selkäytimestä, syvältä aivojen pimeimmistä sopukoista. Darion loikkasi sivulle, mitä todennäköisimmin epähuomiossa Lyronin päälle, ja hetken näytti siltä, että oli saamassa jonkinlaista paniikkikohtausta. Puolidemonin sydän saattaisi hakata tiensä ulos rinnasta, siltä ainakin tuntui. Kesti jonkin aikaa, että Darion rauhoittui tilanteesta, ja katsoi pahoittelevasti sekä käärmettä (jonka oletti olevan Lyronin lauman jäsen) että Lyronia. Varsinkin Lyronia, koska oli kauniisti sanottuna yrittänyt kiivetä hänen ylitseen.
"A-anteeksi. Olen..olen todella pahoillani..käärmeet vain..no..saavat minut vähän..hermostumaan. Ei pahalla."
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Loka 2015, 17:25

Lyron

Kun Darion alkoi piirtämisen ohessaan selittää tarkemmin omasta työstään, samalla antanen huomaamattaan listan asioista joita tosiaan osasi tehdä, laumanjohtaja kuunteli häntä tarkkaavaisena eikä hän ollut ainoa. Aikaisemmin lähistöllä ollut pesukarhu istu nyt Lyronin vierellä ja nyökytteli selvästi mukana Darionin sanoille, kun taas Lyronin takana oli nyt kaksi uutta koiraeläintä, toinen valkoinen ja suloisen pörröinen ja toinen selvästi koiramaisemman - sekarotuisemman - näköinen kun nämä kaksi jotka taisivat olla susia. Darionille alkoi kertyä yleisöä.
"Ei, ei, tämä on mielenkiintoista!" Valkoinen ja pörröinen susi kävi vakuuttelemaan ennen kuin Lyron ehti kommentoida mitään, ja ilmeisesti oli naaras äänestä päätellen.

Siinä samassa Darion sattui huomaamaan häneen nojailevan pitkän käärmeen ja muutaman sekunnin halvauksen jälkeen tuo tosiaan näytti saavan paniikkikohtauksen. Kaikkien, aivan kaikkien, katseet olivat nyt Darionissa ja ilmeiden kirjo oli valtava. Pennut nauraa hykersivät, jotkut olivat säikähtäneet myötätunnosta ja yrittäneet nähdä mitä tuo oli säikähtänyt. Loppujen lopuksi aika moni näytti huvittuneelta tilanteesta, muun muassa Lyron joka oli joutunut pomppaamaan tieltä ettei Darion olisi kaatunut suoraa hänen päälleen, sekä myös Darionin pahan päiväisesti säikäyttänyt käärme.
Kun puolidemoni sitten alkoi pahoitella tasaten hengitystään yhä useampi laumalainen liittyi pentujen nauruun, Lyron kuitenkin hillitsi itsensä ja ehkä huvittuneena vastasi toiselle: "Ei se mitään, et ole ensimmäinen joka säikähtää häntä. Edes kaikki laumassa eivät ole tottuneet Euryalen hiljaiseen liikkumistyyliin."
Melkein kuin nimensä kuullessaan käärme kävi muuttamaan muotoaan. Ilmeisesti käärmekin oli nainen, jonka iho oli kuitenkin jotenkin suomuisen näköinen ja silmät kovin käärmemaiset. Eniten tuo taisi silti muistuttaa ihmistä humanoidi roduista jotka olivat yleisesti tiedossa. Tai ehkä jopa jonkin sortin demonia? Hiukset ovat pitkät ja lainehtivat melkein kuin nekin esittäisivät käärmeitä. Ihon väri oli vaalean vihreä, hiuksien myrkyllisen vihreä ja silmät paistoivat kultaisina. Käärmeestä muuttuessaan nainen ei ollut alaston, kuten jotkut muodonmuuttajat olivat muutoksen jälkeen, vaan hänen yllään oli valkea kankainen mekko, joka oli ylhäältä kiinni lenkillä niskan takaa, josta kulki kaksi kangasta rintojen yltä ja yhtyen sitten vyötärön kohdalla samaksi kappaleeksi. Vyötörönkohdalla oli selänpuolella nauhoja, joilla mekko oli kiristetty tiukaksi siitä kohden, ja sen kohdan jälkeen tuli pitkä helma aina maahan saakka. Taisi olla makuasia oliko nainen kaunis humanoidimuodossaan, sillä joillekin käärmeen kieli, silmät ja suomut olivat jo merkki juosta henkensä edestä pakoon.
"Ei, minä olen pahoillani rakas", Ilmeisesti Euryale niminen käärmemuodonmuuttaja kävi sanomaan hymyillen ja tuon puhetyyli oli oikein eksoottinen ja s-kirjaimen tuo lausui hieman suhisevana. Hän poimi äskeisessä paniikissa Darionin kädestä lentäneen luonnoslehtiön maasta ja lähti tuomaan sitä puolidemonille lantio puolelta toiselle seilaten. "En tarkoittanut pelästyttää..." Tuo lisäsi maireasti tuijottaen Darionia silmiin ja hänen käärmemainen kielensä käväisi ulkona raolleen jätettyjen huulten välistä.

"O-ou, se taitaa tykätä susta..." Valkea susi kuiskasi kuuluvasti Darionin takaa joka sai hänen vieressään seisovan villikoiran nauraa röhöttämään. Lyron vilkaisi ensin kahta koiramaista laumalaistaan, jotka sitten virnuillen selvästi siirtyivät hieman kauemmas. Sitten laumanjohtaja palautti huomionsa Darioniin.
Pennut olivat pian paniikkikohtauksen jälkeen kyllästyneet ja keksineet muuta puuhasteltavaa taas itselleen.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 17:54

Darion halusi ottaa takaisin viimeisimmät sekunnit, vajota maan alle, kadota, ihan mitä tahansa, ettei hänen tarvitsisi olla tässä ja nyt. Miten noloa. Uskomattoman noloa. Darionin posket olivat saaneet lievän violetin värin, hänen haudatessaan kasvojaan käsiinsä. Hän ei halunnut olla huomion keskipiste. Jos hänen taiteensa oli, se kelpasi, muttei hän itse. Oli yksi asia pelästyä jotain yllättävää, mutta se, että saa jonkinlaisen kohtauksen, kuin tuijottaisi kuolemaa silmästä silmään, oli hirvittävän kiusallista. Puolidemoni ei yleensäkkään tainnut antaa itsestään erityisen hyvää ensivaikutelmaa, eikä tämä ainakaan parantanut sitä. Darion tunsi itsensä äärettömän typeräksi, varsinkin, kun muut lauman jäsenet nauroivat hänelle. No, ehkäpä hän oli jokseenkin ansainnut sen. Käärmeiden ja hämähäkkien pelko oli typerää, Darion tiesi sen, mutta jos hän voisi asialle jotain, hän tuskin hyppisi kuin pistoksen saanut kissa, aina kun sellaisen näki.
"Anteeksi.."
Darion sanoi vielä hiljaa, vaikka Lyron vakuutti, että muutkin olivat säikähtäneet kyseistä lauman jäsentä. Juuri sillä hetkellä puolidemoni vain osannut sanoa muuta.

Sentään käärme kävi muuttamaan muotoaan, mikä rauhoitti tilannetta, sillä oli kyseessä sitten millainen tahansa henkilö käärmeennahan alla, Darionin tulisi olemaan huomattavasti helpompi katsoa sitä, kuin käärmettä. Ja tosiaan, Eyrualen oli nähtävästi nainen. Darion ei halunnut tehdä olettamuksia, mutta jotain demonimaista hänessä oli, muutakin, kuin ulkonäkö. Puolidemoni uskaltautui hymyilemään pahoittelevasti, Eyrualenin ojentaessa hänelle luonnosvihon takaisin. Sentään piirros oli kunnossa.
"Kiitos. Toivottavasti käytökseni ei loukannut. Ei minulla ole mitään sinua vastaan, käärmeet vain..no..niissä on jotain, mikä saa minut levottomaksi."
Darion yritti kuulostaa kohteliaalta, mutta omasta mielestään hän kuulosti lähinnä typerältä ja nololta. Aikaisemmin paikalle ilmestyneen, valkean suden kommentti sai Darionin kasvot muuttumaan punertaviksi toistamiseen. Hän ei osannut sanoa asiaan yhtään mitään, pelkästään lyhyen "umm"- äännähdyksen, ennen kuin näennäisesti alkoi tarkistamaan, että luonnos ei ollut kärsinyt mitään vaurioita.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Loka 2015, 19:13

Lyron

Eyrualen nauroi Darionin kommentille siitä kuinka käärmeet tekevät hänet levottomaksi ja painautui hetkeksi tuota vasten. "Tykkään kun muutut levottomaksi mun seurasta" käärmenainen kihersi ja iski vieläpä silmää puolidemonille. "Ja jos ikinä tarvitset mallia anatomian harjoitteluun, tai mitä tahansa muuta, senkus pyydät." Ja niihin vihjailevaisiin sanoihin nainen päätti hetkensä Darionin kanssa, ottaen itselleen jälleen käärmeen hahmon ja lähtien kiemurtelemaan kauemmas metsään, ehkä etsimään jotain syötää, ken tietää.

Lyron asteli puolidemonin vierelle ja katsahti hänkin tuon piirroslehtistä joka oli tosiaan onneksi täysin kunnossa. "Olethan kunnossa?" Hukka kävi varmistamaan, sillä tässä oli hyvin lyhyen ajan sisään tapahtunut paljon. Ensin oli saanut säikähtää niin että että henki oli melkein kaikonnut ruumiista ja sitten vielä joukko muita oli nauranut tapahtumalle. "Haluan vain varmistaa ettei kukaan nauranut sinulle, se oli vain tapahtuma sarjana aika viihdyttävä." Ehkä näille sanoille ei ollut oikeastaan tarvettakaan, sillä tilanne oli jo rauennut, mutta kyllä laumanjohtajana Lyron halusi varmistaa ettei heidän vieraalleen jäänyt paha mieli. "Ja ei sitä Eyrualeniakaan kannata pelätä, se on ihan kiltti hurjasta ulkomuodostaan huolimatta." Ja siinä tuli jälleen varmasti aika turha lausahdus, sillä pelko oli irrationaalista, ei sille voinut vain sanoa että ei tarvitse pelätä ja saada siten pelkoa katomaan. Mutta ainakin yllätyksen elementti oli varmaan saatu aika hyvin koettua pois alta niin että ensi kerralla reaktioksi riittäisi pelkkä säpsähdys.

Yllättäen Azuma loikkasi Lyronin niskaan kikattaen ja isäsusi lähti mukaan leikkiin kaatumalla maahan ja koittamalla muka pyristellä itseään ylös samalla kun Azuma keikkui tuon päällä tarraten karvoin. Muutkin pennut halusivat heti mukaan peliin joten hetkessä Lyronin kimpussa oli ainakin viisi pentusta yrittäen jokainen saada alfan pysymään paikallaan että he voittaisivat pelin.
Kohta Lyron kuitenkin lasten ollessa voitolla pyörähti ketterästi ylös tiputtaen pennut ja sitten nuo lähtivät iloisesti mekkaloiden jahtaamaan lauman johtajaa jokainen omalla tyylillään. Lyron oli loista pentusten kanssa ja noilla oli hauskaa. Kohta nuoret varmasti väsähtäisivät unille kun olivat jo näin kauan jaksaneet riehua.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2015, 19:42

Darion

Darion laski hieman katsettaan ujona, Eyrualenin painautuessa häntä vasten ja vihjaillen hyvin suorasti sanojensa kaksoismerkityksellä.
"Pidetään mielessä."
Darion mutisi hiljaa ja hymyili vielä kohteliaasti, ennen kuin Eyrualen muuttui taas käärmeeksi ja luikerteli matkoihinsa. Darion huokaisi syvään ja haroi tummia hiuksiaan. No kieltämättä aikoinen kokemus mahtui näin lyhyeen hetkeen, ja jonkin aikaa puolidemoni oli vähän hämillään omasta tilanteestaan. No, ainakin äskeinen nolous nauramisen myötä oli kadonnut, ja tilanne alkoi normalisoitua.
"Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Eyrualen."
Darion vielä lisäsi, Lyronin tullessa hänen vierelleen. Darion oli kieltämättä otettu siitä, että Lyron kysyi myös hänen vointiaan äskeisen jälkeen, mikä oli kieltämättä kohteliasta ja ystävällistä.
"Olen, säikähdin vain."
Tilanne oli ollutta ja mennyttä. Oli turhaa jäädä vatvomaan sitä yhtään enempää.
"Viihdyttävä, aivan varmasti. Ai että se oli noloa.."
Darion raapi niskaansa hieman nolona, muttei ollut enää niin pahoillaan tapahtuneesta kuin hetki sitten. Hänen ylpeytensä koki hetkellisen kolauksen, muttei mitään sen vakavampaa.

Ja sikäli mikäli Darionille nyt oli jäänyt mitään ikävää hampaankoloon nauramisesta, se katosi saman tien, kun joukko pentuja selätti Lyronin. Energiset ja iloluontoiset pennut saivat kenet tahansa hymyilemään, eikä puolidemoni ollut poikkeus. Hän nauroi vapautuneesti, pentujen kiivetessä alfan päällä. Lyron tosiaan oli hyvä lasten kanssa, hän selvästi osallistui leikkiin mielellään, eikä vaikuttanut pahastuvan.
"Varo vain, pian he syrjäyttävät nykyisen alfan."
Darion totesi leikkisästi, pentujen lähtiessä juoksemaan omille teilleen, ja jatkaessa omia leikkejään ja riehumisiaan.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 19 Loka 2015, 19:21

Lyron

"Varo vain, jos vallankaappaus tapahtuu, ei mikään pidättele näitä hirmuisia petoja hotkaisemasta sinua iltapalakseen!" Lyron sanoi hupsutellen väistäessään Mhran loikkaa jääden samalla Azuman hyökkäyksen uhriksi, päästen siitä kuitenkin taas juoksemaan pakoon.
Kun jostain yöstä kuului yllättäen hiljaista ulvontaa, Lyron seisahtui kuuntelemaan ja pennut tiesivät heti ettei alfauros enää ollut mukana leikissä ja livistivät kuka mihinkin suuntaan. Mustat korvat kääntyivät pian takaisin normaalisti eteenpäin ja susi katsahti Darionia päin. "Keskiyön viesti." Tuo selvensi vieraalleen. Vaikka tänäyönä hän itse olikin ollut vain treenaamassa nuorempia, oli silti muutama laumalainen todella yövuorossa, jotta lauma tietäisi aina jos jotain levotonta tapahtui metsässä. Myös tietyistä kuun asennoista, kuten keskiyöstä, tuli ilmoittaa että tiedettiin että kaikki oli tosiaan hyvin. Kuten aina, ei ollut hyvä jos oli liian hiljaista.

"Aika moni laumalaisista valvoo enemmän pimeän tultua, nyt haltioita välttääksemme entistä enemmän niin, mutta eikö sinua jo väsytä?" Lyron tiedusteli sillä usein kaikki kaupungista olevat viettivät kauniit kuutamoyönsä uinuen höyhensaarilla. Päiväsaikaan taisivat tuntea olonsa paljon turvallisemmaksi, vaikka sehän oli ihan hullua ottaen huomioon että kaikki pelottava oli täysin näkyvillä valon aikaan, toisinkuin yöllä ne pysyivät yhtä hyvin piilossa mitä itsekin.
"Tosin pentujen pitäisi muistaa nukkua myös öisin!" Lyron totesi oikein kuuluvasti niin että muutama hyvin syyllisen näköinen pentu lähti tallustelemaan kotikoloon päitään onnettomana roikuttaen.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 19 Loka 2015, 21:29

Darion

"Jos he yrittävät purra, puren kyllä takaisin."
Darion nauroi, samalla kun seurasi pentujen yrittäessä "selättää" alfauroksen. Miten suloista, kieltämättä. Mutta jostain kaukaa kuuluva, hyvin aavemainen ulvaisu lopetti hauskan leikkihetken kuin veitsellä leikaten, ja Darion tunsi kylmän väreen kulkevan selkärankaansa pitkin. Se oli ollut hyvin petomainen ääni, muttei nähtävästi uhkaava, sillä Lyron vain huomioi äänen, muttei reagoinut suuremmin. Darion uskalsi rentoutua myös. Se vain ei kestänyt kauan.
"Keskiyö? Olenko tosiaan ollut täällä niin pitkään?"
Darion hermostui hieman, tajutessaan, että oli ollut melkein koko yön Lyronin lauman luona. Hänen pitäisi olla kotona, nukkumassa tai edes tekemässä töitä, tai ylipäätänsä jossain poissa tämän lauman jaloista. Ja miten hän edes itse asiassa pääsisi kotiin? Mahtoi olla pitkä matka, eikä Lyronilta kehdannut pyytää kyytiä takaisin. Ehkä lauma sietäisi puolidemonia vielä aamuun asti? Silloin hän lupaisi kyllä lähteä, viimeistään. Yöllä liikkuminen yksin, näin kaukana kotoa, oli vähän turhan riskiä. Tosin Lyron ei ollut erityisemmin patistanut Darionia lähtemään, joten kaiketi hän sai sanattoman luvan olla paikalla. Darion uskaltautui rentoutumaan uudelleen ja katsahti Lyronia. Hän oli kokonaan ehtinyt unohtaa tämän lauman ja haltioiden väliset vihamielisyydet. Ajatus tuntui absurdilta. Koko sen ajan, mitä puolidemoni oli ollut täällä, hän oli tuntenut olonsa mukavaksi ja jopa tervetulleeksi. Darion ei ehkä ollut älykkäin olento, mitä tämä maailma kantoi, mutta hän erotti kyllä hyvän ja pahan toisistaan. Puolidemoni ojensi kättään ja taputti hetken mielijohteesta Lyronin sudenpäätä juuri korvien välistä.
"Haltiat menettävät paljon tämän lauman ystävällisyyttä."
Darion totesi, ettei hänen eleensä tuntunut täysin irralliselta.

Keskustelu siirtyi nukkumiseen, sekä puolidemonin että lauman pentujen osalta. Darion vain kohautti harteitaan.
"Ehkä vähän, mutta en tarvitse kovin paljon unta. Selviän kyllä, vaikka valvoisin muutaman yön putkeen."
Hänen osaltaan asia oli aika selvä, mutta vilkkaat pennut, jotka tosin tottelivat Lyronin käskyä, vaikuttivat olevan aivan liian virkeitä untenmaille. Melkein kävi sääliksi, miten surkeina pikkuiset vetäytyivät yöpuulle. Vaikka Darion kyllä voisi laittaa päänsä pantiksi, etteivät ne noin vain nukahtaneet.
"Jospa koettaisit laulaa heidät uneen? Joku rauhallinen pikku sävelmä, vaikkapa.."
Darion mietti hetken ja yhdisteli ajatuksissaan nuotteja ja sointuja, liikuttaen samalla sormiaan, aivan kuin soittaisi jotain näkymätöntä soitinta. Saadessaan jonkinlaisen aatoksen melodiasta, Darion hyräili muutaman nuotin verran kehittelemäänsä laulua.
"Jotain tällaista. Pehmeää ja rauhoittavaa."
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 21 Loka 2015, 16:23

Lyron

Susi tapitti Darionia tuon selvästi pohtiessa jotain todettuaan ensin ihmetellen että nytkö oli jo keskiyö, toinen näytti niin kovin pohtivaiselta jälleen - ehkä jopa hermostuneelta. Joskus Lyronin katse oli niin syvä, että olisi voinut vannoa tuon näkevän suoraa toisten ajatuksiin, mutta todellisuudessa alfa ei edes haaveillut moisesta kyvystä, ainoastaan luki lahjakkaasti pieniäkin eleitä muiden kasvoissa ja kehonkielessä. Sellainen kyky oli eläimille tavallinen kun täytyi viestiä toisille luontokappaleille jotka eivät osanneet ilmaista itseään puheella. Silti se mitä Darion lopulta teki ratkaisuna mietteilleen ilmeisesti oli Lyronille täysi yllätys: Tuo paijasi hänen pehmoista päättään. Susi näytti hetken aika yllättyneeltä mutta sitten naurahti ja puski päällään kättä vasten. Darionin sanat olivat olleet niin ystävälliset että pieni silittely sopi siihen hyvin.

Oli ihmeellistä kuinka pian pienet pentuset saattoikaan saada ilmestymään paikalle kun luvassa oli jotain ihmeellistä. Välittömästi Darionin alkaessa hyräillä keksimäänsä laulun sävelmää oli tuon ympärille kerääntynyt useita pentuja, melkein kuin noita olisi peräti tullut yksi tai kaksi lisääkin. Lyron hymysi tyytyväisenä ja kävi makuulleen antaen Darionille lupansa esiintyä eikä tuota haitannut pätkääkään että pennut olivat palanneet paikan päälle kuuntelemaan. "Heitä ei tarvinnut kahta kertaa pyytää, mutta saatat kyllä nyt joutua jäämään luoksemme yötä useamminkin..." Lyron totesi tyytyväisenä siihen että oli tavannut tämän ystävällisen taiteilijasielun.

Puolidemonin aloitettua esitystään, muutamia laumalaisia tuli myös seuraamaan esitystä ja muutamat musikaalisesti taidokkaammat kuten linnuksi muotoaan muuttavat lauloivat taustalla mukana päästyään jyvälle sävelestä.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 21 Loka 2015, 17:07

Darion

Vai että useammaksi yöksi. Juuri tällä hetkellä, tässä mielentilassa ja ajassa, se ei ollut yhtään hassumpi aatos. Lauma oli mukava ja Darionilla oli hyvä olla heidän kanssaa. Lyron oli aivan mieletön, sekä persoonana että alfana. Mutta Darion tiesi jossain selkärangassaan, että tämä oli vain hetkellinen pieni onnentunne. Se ei kestäisi pitkään, ja Darion joutuisi lähtemään takaisin kotiinsa ennemmin tai myöhemmin. Se tosin oli vasta tulevaisuudessa, ei tässä hetkessä, joten puolidemoni päätti nauttia siitä, mitä hänellä oli juuri nyt.
"Saanen huomauttaa, ettei pennuille laulamisen taito ole niin harvinainen, että minua tarvittaisiin joka yö keksimään jokin sävelmä."
Darion hymähti vähän.

Heidän ympärilleen oli jälleen kerääntynyt lisää lauman jäseniä, myös ne innokkaat pennut, ja osa hyräili vähän sävelmän mukana. Darion katsoi nopeasti ympärilleen.
"Hetkinen nyt, se oli vain esimerkki sävelmästä, en ajatellut itse laulaa."
Darion katsoi vähän hämillään Lyronia, ja sitten ympärillään olevia pentuja, kunnes huokaisi syvään ja pudisteli päätään. No, itsepä hän oli tämän aloittanut, ja voisi viedä myös loppuun saman tien. Darion naurahti hiljaa huvittuneena.
"No hyvä on sitten. En kai minä voi jättää Lyronia pulaan pentujensa kanssa."
Puolidemoni virnisti vielä leikkisästi alfasudelle, ennen kuin keskittyi taas sävelmään. Musiikissa sanoilla ei ollut niinkään väliä, vaan temmolla, rytmillä ja sävelten kululla. Hyvä niin, edes Darion ei voinut keksiä sanoja näin nopeasti ja yllättäen. Hän käytti ainoastaan pitkiä vokaaleja, kuten O:ta ja U:ta, joiden pitkät rivit muistuttivat ulvomista. Darion oletti sen tuovan pennuille kotoisan ja turvallisen tunteen, mikä puolestaan auttaisi heitä nukahtamaan. Puolidemoni sulki silmänsä ja keskittyi lauluun, alkaen hyräillä aikaisempaa sävelmää uudelleen, yhdistäen siihen jo aikaisemmin kuulemiaan tai tekemiään sävellyksiä, kunnes saattoi hyräillä jo kokonaista kappaletta, pitäen temmon rauhallisena ja lempeänä.
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron