Kirjoittaja Forte » 26 Heinä 2015, 12:56
Oli hassua, miten sitä saattoi löytää sielunkumppanin, ja ystävän, joka ajatteli asioita niin samalla tavalla, niin epätavallisimmista paikoista. Darion ei voinut väittää tuntevansa täysin Lyronin tuskaa, mutta hän saattoi ymmärtää sitä, ja tuntia siitä omakohtaisesti myös osan. Hänen kanssaan oli hyvä keskustella. Samalla Darion liikautteli häntäänsä vähän väliä, antaen pienen Mrhan leikkiä sillä rauhassa. Pikkuinen muodonmuuttaja ei ollut mitenkään haitaksi.
"Miten kummallista. Ihmisillä on myös eri värejä ihoissaan ja hiuksissaan. Ja silti, jos menee vähänkin kyseisen väripaletin ulkopuolelle, siinä on jotain outoa ja vaarallista."
Haltioilla oli, ainakin Darionin kokemusten mukaan, hieman lievempi tapa tuomita heti kättelyssä, mutta kyllä häntäkin katsottiin usein kieroon kaupungissa. Lyronin tapa pitää huolta muista oli ihailtava. Hänen laumansa jäsene eivät välttämättä olleet mitään sukua, ja silti olivat yhtä perhettä ja pitivät huolta toisistaan. Ehkäpä ihmisillä olisi muutama asia opittavana muodonmuuttajilta, ja miksei muiltakin kansoilta. Darion naurahti surkuhupaisasti, Lyronin utopistisille haaveille.
"Kaunis ajatus, kieltämättä. Mutta kuninkaat molemmin puolin ovat liian ylpeitä ja jääräpäisiä, että he voisivat nähdä kenenkään toisen silmien kautta. Ehkä he pelkäävät, mitä eivät ymmärrä? Ja pelko johtaa aina lopulta vihaan."
Lyronin kysyessä sodasta, Darion oli hetken hiljaa. Kahden kansan sota oli sekä typerä että turha, mutta sillä oli ollut Darioniin yllättävän pieni merkitys. Hänen perheelle tosin sitäkin suurempi.
"Minuun, ei suoranaisesti. Äitini oli jo tottunut sotaan kun synnyin, joten hän osasi pitää minut kaukana siitä. Mutta..muut perheeni jäsenet eivät olleet niin onnekkaita. Meitä oli alunperin viisi lasta, ja nyt jäljellä on kaksi, minä ja vanhin veljeni. Minä en kykene suremaan mitään, mitä en ole koskaan tuntenut, mutta äidilleni ja isoveljelleni se on mahtanut olla rankkaa."
Darion piti pienen tauon ja huokaisi syvään. Lyronille oli helppo puhua, Darion aisti, että muodonmuuttaja ymmärsi hyvin pintaa syvemmältä hänen sanojaan.
"He ovat molemmat taitavia sotureita, ja minusta haluttiin soturi tai metsästäjä myös. Mutta minä en halua olla se, joka vie toisen hengen, edes itsepuolustukseksi. Viha synnyttää vain lisää vihaa, enkä halua olla osa sitä."
Darion katsoi sanojensa jälkeen hännällään leikkivää Mrhaa. Oli sääli ajatella, että tuollainenkin viaton ja hyväluonteinen lapsi voisi joutua vainon kohteeksi, vain koska hän osaa muuttaa ulkokuortaan. Oliko nyt sillä mitään merkitystä, kulkiko toinen millaisessa ihossa? Puolidemoni siirsi katseensa takaisin Lyroniin.
"Minä todella arvostan sitä, miten pidät huolta muista kansasi jäsenistä. Sellaista lojaalisuutta ja lempeyttä ei pysty ostamaan, se pitää ansaita. Ja se on minulle melko vierasta, sillä demonit huolehtivat lähinnä itsestään. Mutta tapaisin mielelläsi perheesi, jos vain kehtaat esitellä minua heille."