Suden silmät täydenkuun aikaan

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 22 Loka 2015, 14:29

//Ei Forte missä on Legolas with his awesome bow :< nööy//

Lyron

Demonin hätäisä katse tavoitti lauman johtajan joka ei voinut olla nauramatta. "Kukaan pennuista ei tahtoisi kuulla minun laulavan!" tuo vakuutteli, pentujen vaikuttaessa aikalailla samaamieltä olevilta. Darion oli mysteerinen muukalainen joka osasi luoda kauniita kuvia ja mukaansatempaavia säveliä, kaikki halusivat kuulla tuon laulavan! Lopulta demoni suostuikin esiintymään itse, omien sanojensa mukaan koska ei voinut jättää Lyronia pulaan ja tämä sai taas hukan hymisemään tyytyväisenä. Laulaa tuo ei osannut, sanoja ei keksitty ajoissa ja sävel oli yleensä tylsä ja epävireinen, joten onneksi Darion lähti näin pelastamaan hänet nolosta tilanteesta.

Kun puolidemoni kuitenkin aloitti hymisemisen sijaan laulaa kovin susimaisen kuuloisesti äsköistä sävelmäänsä se sai monien katsojien korvat hörölleen, Lyronin mukaan lukion. Se kuulosti tosiaan aika samankaltaiselta suden ulvonnan kanssa, joka sai laumanjohtajan kohottumaan jälleen seisaalleen, astelemaan uuden ystävänsä vierelle ja istahtamaan tuon vierelle lähteäkseen mukaan tähän lauluun. Hukka ei vaan todellakaan laulanut, ei ei, hän ulvoi. Ponnisteluja vaadittiin siihenkin että osattiin ulvoa lyhyitä pätkiä oikean melodian mukaan, ja se oli kyllä huomattavasti vaikeampaa mitä miltä Darion sai puuhan näyttämään. Tästä tietysti erotti nyt sävelkorvallisen ja -korvattoman.
Lyronin kuitenkin yrittäessä, se innoti muitakin laumalaisia "laulamaan mukana". Ensin moni vilkuili toisiaan ujona, miettien lähtisivätkö mukaan, mutta kun muutamat musikaalisimmat liittyivät ensin tulivat muutkin perässä.
Ja näin Darionin vaatimattomasta pikku sävelmästä saatiin moniääninen - jokseenkin hieman epävireisempi - kuoroesitys. Se kaikui kuun valossa kuin tuutulaulu metsälle.

Metsän siimeksestä oli palannut myös aikaisemmin tavattu hahmo, nimittäin kultasilmäinen Euryale, joka nyt seurasi esitystä puunrunkoon nojaillen. Darionin silmissä oli hänen mielestään ollut jotain vastustamonta, melkein lumoavaa...
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 22 Loka 2015, 20:13

// Stayne halusi teekutsuille, joten Legolaksen piti olla awesome jossain muualla : D //

Darion

Laulun tarkoitus oli saada pennut nukahtamaan, mutta nyt se alkoi vaikuttaa enemmän jo kuorolta. Ei siinä mitään, jos se pentuja rauhoitti ja sai heidät untenmaille, mikäs siinä. Kun laulussa ei ollut sanoja, pelkästään sointuvaa ulvomista, se sai hyvin luonnonmukaisen sävyn. Tunnelma oli miellyttävä, aivan kuin kehtolaulu koko metsälle. Darion ei ollut koskaan johtanut orkesteria, mutta kieltämättä hänestä tuntui tietyllä tavalla johtajalla sillä hetkellä. Muut lauman jäsenet lauloivat mukana, kukin omalla tavallaan, mutta sentään ulvonta pysyi suhteellisen rauhallisena ja lempeänä. Nähtävästi oli yleisessä tiedossa, että tämän oli tosiaan tarkoitus olla kehtolaulu, ja saada pennut nukkumaan. Jopa Lyron, joka oli tullut Darionin vierelle, ulvoi laulun mukana. Darion hymyili vähän lauman alfalle. Sillä hetkellä ei tainnut olla enää erityisen väliä, mikä motiivi laululla oli alun perin ollut, mutta kaikki halusivat siihen näemmä mukaan, eikä puolidemonilla ollut mitään asiaa vastaan. Niin kauan kuin laulua ja tanssia oli ollut, ne olivat aina tuoneet olentoja yhteen, olleet yhteisöllistä tekemistä. Tämä pienistä alkanut kehtolaulu ei ollut poikkeus.

Välillä Darion tosin äänensä lomasta katsoi, mahtoiko se toteuttaa tehtäväänsä, ja saada pentuja nukkumaan. Jos ei, niin ainakin muilla lauman jäsenillä tuntui olevan mukanaa. Se, miltä laulu kuulosti noin musiikillisessa mielessä, ei ollut olennaista. Tärkeintä oli, että kaikilla oli mukavaa. Ja mitä Darion huomioi, Lyron oli ihan turhaan sanonut, ettei omaisi minkäänlaisia taiteellisia taitoja. Omalla tavallaan iso susi lauloi, tai ulvoi, kauniisti, ja se sopi hyvin tämän kesyttömän metsän ääniin ja olemukseen. Darion ehkä saisi soittimien äänet kuulostamaan kauniilta, mutta Lyron sai metsän kuulostamaan kauniilta.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 23 Loka 2015, 12:57

Lyron

Vaikkakin yksinkertainen tuutulaulu oli lähtenyt paisumaan kaikkein halutessa olla osa tätä pientä sävelmää, se näytti tekevän tehtävänsä muutenkin uupuneisiin pentusiin. Nuo olivat asettuneet pötköttelemään jo ennen laulun alkua, sillä tiesivät että tämän tarkoitus oli olla heille tuutulauluna. Ehkä vähän yliväsymyksen puolelle kääntyneet pentuset olivatkin miettineet livistävänsä tästä pois kunhan laulu vain olisi ohi, mutta sitten rauhoittava melodia oli saanut kaikki nauttimaan kuulemastaan ja siinä makoillessa silmät olivat alkaneet painua kiinni ja ei mennyt kovin kauaa kun pentu toisensa jälkeen alkoi nuokkua ja lopulta nukahti. Azuma oli viimeisten joukossa ihan virkeän näköisenä, mutta lopulta tuokin pieni puolihaltialapsi alkoi haukotella ja kävi nukkumaan Mrhan lämpöistä turkkia vasten.

Darion oli tosiaan heidän pienen orkesterinsa johtaja, ja kun tuo päätti että heidän laulunsa oli ohi, Lyron totteli ja sai muunkin lauman seuraamaan esimerkkiä perästä. Aika pian laumalaiset lähtivät hajoamaan paikalta, osa lähtien kantamaan pentusia luolaan. Lyron kääntyi tyytyväisen näköisenä Darionin suuntaan. "Ja kaikki vintiöt nukahtivat samaan aikaan. Lastenvahdeilla on varmasti melko tylsää kun ei tarvitse jahdata yliväsynyttä karkulaista pitkin pihamaata." Metsän vihreät silmät nauroivat suden puhuessa aiheesta. Pennut olivat selvästi laumalaisten elämän suola.

"Oletin koko ajan että olisit jäämässä luoksemme yöpymään, vai olisitko tahtonut että vien sinut kotiisi?" Alfa kysyi vihdoin tuoden ilmoille Darionin aikaisemmat pohtimukset. Lyron oli tosiaan siitä kummallinen tyyppi että hän luki joitain tilanteita itsestäänselvinä, jolloin oletti niiden olevan sellaisia myös muillekin - mitä ne harvoin olivat. "Ei sillä ettäkö yrittäisin saada sinut jäämään, mutta jos tosiaan jäät, voin käydä metsästämässä meille iltapalaa - älä huoli, tekisimme kyllä nuotion jossa sen voisi valmistaa - ja sitten voisit vaikka viimeistellä sen piirroksesi minusta."
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Loka 2015, 13:30

// Kylläpä tuli ihan himmeä deja vu tästä kohdasta. Muistuttaa elokuvasta Alpha and Omega. Kaiki puolin kamala elokuva, todella huono, mutta siinä oli aika hyvä soundtrack. Tuli mieleen Moonlight Howl. Siinä ei ole ollenkaan lyyrikoita, pelkästään ulvomista //

Darion

Oli kyse sitten laulusta tai pentujen väsymyksestä, ne alkoivat yksi kerrallaan haukotella leveästi ja nukahdella. Jopa sitkeimmät, jotka halusivat yrittää valvoa vielä pikkuisen pidemmälle, lopulta kellahtivat kumoon ja nukahtivat. Darion hymyili vähän, ja huomatessaan laulun tehneen tehtävänsä, hän alkoi säe säkeeltä hiljentää sitä, lopettaakseen laulamisen. Kun Darion hiljeni, Lyron seurasi hänen esimerkkiään, ja lauma seurasi Lyronia, ja lopulta kaikki hiljenivät. Hetken aikaa metsä tuntui hyvin hiljaiselta, jopa aavemaiselta, aikaisemman yhteislaulun jälkeen, mutta laumalaisia se ei tuntunut haittaavan. Ne lähtivät kuka mihinkin, osa kantaen pentuja mukanaan. Darion nauroi vähän Lyronin kommentille.
"Luulisi vain heidän olevan tyytyväisiä, kerta saavat edes yhden vapaaillan. Ajatella, nyt sinäkin voit keskittyä todella lauman johtamiseen, eikä vain pentujen paimentamiseen."
Leikkisästi Darion pörrötti hiukan Lyronin paksua turkkia pään alueelta. Ei hänellä oikeasti ollut aavistustakaan mitä laumanjohtajat tekivät, mutta oletettavasti alfailivat nyt sentään jotain. Sikäli mikäli kukaan teki yhtään mitään näin myöhään. Darion nousi seisomaan, hän oli istunut aivan liian pitkään paikoillaan, ja kaipasi venyttelyä ja vähän liikkumista.

Venytellessään raajojaan, Darion kuunteli samalla Lyronia. Näemmä alfa oli myös olettanut samaa, mitä Darion itsekin, että hän jäisi tänne yöksi.
"No, en halua olla vaivaksi. Kumpi vain sinulle ja laumallesi on helpompaa. Jos rehellisiä ollaan, jään kyllä ihan mielelläni täksi yöksi."
Kuten Darion oli aikaisemmin todennut, hän ei tarvinnut paljoakaan unta. Eikä hän olisi myöskään haitaksi laumalle. Jos puolidemonille annettaisiin joku nurkka, missä hän voisi yön yli piirrellä rauhassa, se kyllä kelpasi.
"Kiitos, mutten unen lisäksi en syö myöskään paljon, joten en välttämättä tarvitse. Ja..noh..kykenen kyllä syömään lihan raakana, ei minun takiani kannata nuotiota tehdä."
Oli vaikea sanoa, missä tällä laumalla meni syömisen suhteen soveliaan käytöksen raja. Kypsensivätkö he ruokansa, vai eivät? Darionin keho ei ollut moksiskaan siitä, että ruoka oli raakaa, mutta ollessaan toisten, varsinkin haltioiden, seurassa, hän yleensä kypsensi ruuan, koska aika pitkälti niin muutkin tekivät.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 13 Marras 2017, 20:05

//Did it! I did it! :--D Hyvä minä/

Lyron

Darion pörrötti hukkasen päälakea ja sen pehmeää säänkestävää turkkia ja kommentoi ettei lastenvahtien luulisi pahastuvan yhdestä vapaaillasta - ja Lyron voisi itse keskittyä 'alfailuun' täysin lastenlikan hommien sijaan. Lyron naurahti ja ravisteli päätään. Yksi hänen rakkaimmista tehtävistään alfauroksena oli hyvinkin pitää huolta heidän laumansa tulevaisuudesta ja mihin muuhuin tulevaisuus ruumiillistuisi selkeämmin mitä lauman pentuihin. "Palata tärkeisiin tehtäviini kuten lauman vierailijan viihdyttämiseen, pysyy poliittiset suhteet ulkomaailmaan kunnossa", Lyron tuumaili katsoessaan heidän vieraansa venyttelyä tuon noustua seisaalleen.
Vieras oli myös olettanut Lyronin tavoin voivansa viettää loput jäljellä olevasta yöstään lauman tykönä, hyvä! Ei siis tarvinnut enää lähteä seikkailemaan metsän siimeksiin näinä suden tunteina.
"Ehdottomasti siispä jäät, laumakin tarvitsee vaihteeksi todella positiivisia kokemuksia näiden piirien ulkopuolelta", Lauman johtaja totesi huomaten näin sanoessaan, että mieli ajautui muistelemaan erästä laumassa jo edesmennyttä vanhaa äkäpussia. Talf, lepää rauhassa sinä vanha hapannaama... Lyron mietti hiljaa mielessään ja vilkaisi puiden siimeksestä pilkottavalle yötaivaalle yhden haikean katseen.
Metsän Oikeus -lauma oli aikoinaan joutunut pahaan kohtaamiseen haltia-armeijan kanssa kuninkaan lemmikkilohikäärmeen liityttyä heidän riveihinsä. Itse selkaus oli vaatinut uhreja, mutta se mikä todella harvensi lauman rivit oli kahtia hajoaminen, kun lauma ei täysin päässyt yhteisymmärrykseen siitä tuliko heidän paeta haltiakuninkaan vihaa pois näistä heidän kodikseen muodostuneista Quinnin metsistä. Talf oli ollut kaikista äkäisin ja impulsiivisin ulkopuolisia, 'ei-muodonmuuttajia', sekä muutoksia vihaava vastarannankiiski, jonka kanssa Lyron usein olikin saanut olla erimieltä milloin mistäkin - mutta hän oli silti ollut myös yksi lauman vanhimmista ja viisaimmista. Metsään Talfin kanssa jäänyt ryhmä oli saanut surmansa, joka oli selvinnyt laumalle heidän palattuaan evakkomatkaltaan. Katkera muisto, mutta elämässä täytyy päästää irti tälläisistä ja jatkaa eteenpäin.
Lyron puisteli pikaisesti kuonoaan palaten haikeasta hetkestään takaisin nykyhetkeen jossa Darion kertoi juuri ruokailutottumuksistaan. "Metsälle joudan muutenkin ettei tarvitse käydä nukkumaan vatsa tyhjillään, mutta en viivy kauaa", susi julisti Darionille vakuuttaen näin ettei hänelle ollut vaivaksi lähteä metsästämään kun ei se ollut pelkästään vieraanvaraisuutta tehty ehdotus. "Ja mikäli et tahdo nuotiota pitämään pimeyttä loitolla ja koleaa kaukana siis niin sitä ei tarvitse pystyttää. Minäkin olen tottunut ruokailemaan lähinnä suden hahmossa."

Tarvietaessa Lyron tarjoutuisi rakentamaan nuotion Darionin kanssa. "En viivy kauaa." Lyron ilmoitti samalla kun suden hahmo kääntyi metsän siimeksiä kohti ja kokeneesti lähti juoksemaan kadoten pian tyystin näkyvistä. Matka taittui ketterästi pimeässäkin metsässä sillä suden silmät olivat hyvin erikoistuneet hahmottamaan tiensä pimeässä nopeassakin vauhdissa. Suden suuret tassut painautuivat hiljaisesti sammaleeseen hänen laukatessaan eteenpäin, ja samalla saattoi antaa ajatuksien vaeltaa ja kuonon käydä poimien tietoa mahdollisesta riistasta lähistöllä.

Kaksikkoa hieman kauempaa seurannut Euryale, humanoidi hahmossaan, näki Darionin jääneen yksin samantien päätti että olisipa perin surullista mikäli mies joutuisi olemaan ypöyksin laumanjohtajan metsästysretken ajan. Nainen astelikin Darionin luokse rauhallisen itsevarmasti omapäräinen hymy kasvoillaan. Hymy jätti huulet hieman raolleen ja sai kasvoihin jotain mysteerin poikasta. "Tarvitsetkos seuraa?" Euryale kysyi, tahtomattaan suhisten jälleen s-kirjaimilleen.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 14 Marras 2017, 00:01

Darion

Mitä Darioniin tuli, hän etsi aina mielellään uusia kokemuksia, jotta saisi niistä mahdollisimman paljon inspiraatiota taiteeseensa. Ja hän tiesi jo nyt, että tapaaminen Lyronin lauman kanssa ehdottomasti toisi hänelle monia hyviä ideoita tulevaisuuden töihin. Puolidemonilla oli jo jonkinlainen raakaversio päässään, mitä maalaisi tapahtumien jälkeen. Lyronin seura oli hyvin miellyttävää ja rohkaisevaa, Darion oli iloinen, että saattoi vastavuoroisesti tarjota positiivisia kokemuksia lauman ulkopuolelta. Varsinkin ehkä nuorimmat yksilön tarvitsivat opetusta, etteivät kaikki ulkopuoliset olleet pahansuopia.
"Jään kyllä, ehdottomasti. Ainakin tämän yön."
Tuntui hyvältä olla näin vastaanotettu, ja toki Darion olisi ehkä jäänyt pidemmäksikin aikaa, mutta realistisuus tuli melko pian tässäkin vastaan. Ensinnäkin, puolidemonilla oli hieman toisenlainen elämä, jonne hänen pitäisi palata ennemmin tai myöhemmin, ja josta hänen olisi ehkä hyvä puhua Lyronin kanssa. Toiseksi, hän ei ollut itse muodonmuuttaja, eikä kykenisi olemaan mitenkään hyödyksi tälle laumalle. Tuskin Darion pysyisi edes kunnolla susihahmoisten yksilöiden perässä. Joten jääminen pidemmäksi aikaa ei ollut vaihtoehto, mutta se ei estänyt Darionia nauttimasta juuri nyt. Hän kuitenkaan ei ollut koskaan ennen tuntenut olevansa yhtä tervetullut mihinkään. Melkein kuin olisi osa laumaa.

Nähtävästi he molemmat olivat olleet hetken ajatuksissaan, sillä Darion havahtui Lyronin sanoihin, hänen aikoessa tosiaan lähteä metsälle.
"Enköhän pärjää, kiitos vain."
Puolidemoni hymyili ystävällisesti ja taputti vielä ison suden päätä. Darion ei suoranaisesti voinut sanoa pimeyden olevan mieluisaa, mutta juuri nyt se tuntui yllättävän luotettavalta ja turvalliselta. Kenties juuri Lyronin lauman takia, sillä heidän vieraanaan puolidemoni ei kokenut oloaan lainkaan uhatuksi, päinvastoin. Joten vaikka Lyron lähti saalistamaan, Darion ei ollut lainkaan niin hermostunut, mitä olisi ehkä voinut kuvitella. Hän katsoi hetken aikaa ympärilleen ja jatkoi sitten aikaisemmin aloittamiaan luonnoksiaan Lyronista, hänen laumastaan ja niistä lukuisista pennuista, jotka olivat aikaisemmin pyörineet ympärillä. Darion kuitenkin havahtui ja nosti katsettaan, kun kuuli hyvin tunnistettavissa olevan äänen, kohteliaasti hymyillen. Hän oli edelleen vähän varuillaan käärmemäisen yksilön kanssa, muttei liikkunut paikoiltaan.
"Kiitos, se olisi hyvän ystävällistä, jos tosiaan haluat jäädä."
Darion ei ollut varma, olisiko hänestä seuraksi kovinkaan paljon, mutta eipä hän Euryalea häätäisikään, mukavahan nainen oli.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 05 Joulu 2017, 14:06

//Muutin sitten virallisesti Helsinkiin! \o/ Tosin rikoin mun selän muutossa joten 1/5 ^^; //

Lyron

Lyronin tarkka kuono havaitsi jo kaukaa veren hajun. Laukka vaihtui hiljaiseen käyntiin ravin kautta kun suuri kirsu kohosi kohti yötaivasta haistaakseen paremmin. Samalla suuret mustan karvan peittämät korvat kääntyilivät napatakseen lähistöllä olevan haavoittuneen eläimen ääniä - tai sen metsästäjän.

Euryale kävi istumaan Darionin vierelle nojaten tuota vasten kurottautuessaan katsomaan tuon töitä toistamiseen. Kovin kauaa käärmenaista ei jaksanut lumota kynän vedot paperilla vaan tuo käänsi kasvonsa Darionia päin ja keskittyi pohtiva ilme kasvoillaan käymään läpi ensin vieraan kasvoja ja sitten liikuttaessaan omia kasvojaan kauemmas toisesta myös tuon koko ulkoista habitusta. Olihan hän jo aiemmin vierailijan tietysti nähnyt, mutta nyt oli mahdollisuus tutkia rauhassa läheltä. Nainen juoksutti ohuita sormiaan Darionin käsivartta pitkin kokeillakseen miltä toisen iho mahtoi tuntua.

Lauman alfa ei ollut paras metsästäjä heidän laumastaan, mutta petoeläimen tavoin hän kuitenkin oli saanut seurattuaan vainuaan melko äänettömästi näin kookkaaksi eläimeksi. Lopulta hän pysähtyi puiden katveen tarjoamaan varjoon turvaan kuun valolta joka valaisi pikkuruisen aukon tiheässä metsikössä. Lampi, Lyron oivalsi hiljaa mielessään ja huomasi kuinka peura nilkutti parhaansa mukaan juomaan pienestä lammesta. Sen takajalasta sojotti nuolenkärki. Lyron nuuski ympäristöään entistä tarkemmin. Nuolet tarkoittivat että paikalla olisi ihmisiä tai haltioita. Varovasti ja hiljaa susi lähti kiertämään metsän reunaa päästäkseen varmuuteen ettei missään lähistöllä ollut ihmisten tai haltioiden hajua. Lopulta kun peura oli juuri tekemässä lähtöä suden hahmoinen Lyron loikkasi metsän siimeksestä valtavalla voimalla ja upotti petomaiset hampaansa raajarikon eläimen kaulaan.

"Mikä sä olet?" Euryale kysyä töksäytti ilmoille. Häntä kummastutti erityisesti ei Darionin ulkomuoto vaan tapa puhua. Eläimien parissa elävillä käytöstavat olivat tietysti enemmän vähemmän olemattomat, eivätkä demonitkaan juuri jääneet toiseksi eläimellisissä tavoissa metsän asukeille. Ainoa jonka Ery oli kuullut puhuvan samankaltaisesti oli lauman johtaja, mutta ei sekään heidän keskensä turhaa kuluttanut kohteliasta puhetapaa. "Ootsäkin jokin johtaja? Tai kuninkaallinen? Miksi niitä ikinä kutsuttiinkaa, kruunupäät kuitenkin." Selvästi käärmenaista kiehtoi idea siitä että Darion olisi ulkomaalainen aatelinen, tärkeä henkilö. Oli kuitenkaan hankala sanoa tuosta kimalluksesta silmäkulmissa että ajatteliko nainen mahdollisuutta päästä ehkä kuningattareksi jonnekin vaiko sitä vaikutusvaltaa joka tulisi jos hänellä olisi joku niin tärkeä vankina.

Lyron juoksi takaisin laumansa asuinpaikalle niin lujaa kyytiä kuin suinkin vain pystyi metsänhalki suussaan naaraspeuran ruho. Tarkemman tarkkailun tuloksena eläin oli todennäköisesti ollut päätymässä ihmisten illalliseksi sillä nuoli vaikutti heidän tekeleeltään. Se tuntui paljon huojentavammalta mitä haltioiden läsnäolo, jos täytyisi valita pienempi paha.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Joulu 2017, 15:09

//Siistiä! Mihin päin Hesaa? Saatan olla itsekin palaamassa kotikulmilleni nimittäin :> Mutta koeta parantaa selkäsi kuitenkin //

Darion

Darion ei pahastunut Euryalen läheisyydestä suoranaisesti. Nainen oli mukava, eikä häirinnyt piirtämistä, mutta puolidemoni ei ollut turhan tyytyväinen saamastaan kosketuksesta. Darion ei oikein pitänyt kosketuksesta ilman lupaa, mutta oli turhan kohtelias, että olisi maininnut asiasta Euryalelle. Kuitenkin hän oli vieras täällä, ja niin kauan kuin Darion ei kokenut oloaan kiusalliseksi, eikä häntä satutettu, hän kyllä käyttäytyisi. Siltikin puolidemoni siirtyi pikkuisen sivuun kosketuksesta, näennäisesti vaihtaen asentoaan piirtämisen ohessa. Hänen piti nyt muistaa olevansa kotinsa ulkopuolella, nämä olennot eivät noudattaneet samoja lakeja henkilökohtaisesta tilasta kuin haltiat. Nämä olennot elivät omalla tavallaan ja Darion pystyi kunnioittamaan sitä. Hän kuitenkin oli syntynyt demonien pariin, ja heillä oli vielä vähemmän tapoja ja moraalia kuin Lyronin laumalaisilla.

Nuoren naisen kysymys sai Darionin kääntämään katseensa häneen ja lopettamaan piirtelyn. Voi miten usein hän oli kuullut tuon kysymyksen, yleensä enemmän loukkaavaan sävyyn, joten Eyrualen sanat eivät yllättäneet häntä enää. Moni sitä ihmetteli, mutta Darion ei osannut antaa oikeaa vastausta asiaan. Ei hän kunnolla itsekään tiennyt, mikä oli. Demoni, toki, ja oletettavasti puoliksi ihminen, mutta se ei kertonut vielä paljon. Siihen oli vaikeas vastata, joten Darion oli iloinen, että nainen itse ehdotti, mikä hän voisi olla. Se sai puolidemonin nauramaan hyväntahtoisesti.
"Minäkö kuninkaallinen? En ikinä, kaukana sellaisesta. Olen vain... minä. Puolidemoni, joka piirtää ja soittaa. En muuta. Mutta jos haluat kunnon demonikuninkaan, sinun pitäisi tavata veljeni. Hän on demoneista mitä mahtavin."
Toki, demoneilla ei ollut kuninkaita kuten ihmisillä ja haltioilla, mutta hänen veljensä voisi yhtä hyvin olla. Darion ei tuntenut ketään yhtä voimakasta demonia kuin Dastan. Darion ihaili veljeään suunnattomasti, vaikkei hyväksynyt kaikkea hänessä.

Eyruale oli mukava, mutta Darion oli silti iloinen nähdessään Lyronin palaavan. Darion hymyili kohteliaasti Eyrualle ja nousi paikaltaan, lähtien Lyronia vastaan.
"Sinä todella onnistuit. Ethän joutunt ongelmiin?"
Darion osoitti vähän nuolta peuran jalassa, ties vaikka Lyron oli joutut tappelemaan saaliista, vaikkei hänessä kyllä näkynyt sellaisia merkkejä.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 05 Joulu 2017, 15:38

//Alppilaan nyt aluksi, ollaan poikaystävän kanssa yksiössä että tietysti oishan se aika jees päästä kaksioon asap ;D No jos oot täällä huudeilla joskus pörräämässä niin näkyillään ihmeessä sillä mulla jäi kaikki kaverit korpi kainuuseen ja täällä päin istun vaan päivät yksin kämpillä ku bf o töissä :D//

Lyron

Euryale huomasi kylllä että hänen kosketuksensa loi toiseen jonkinsortin epämukavuutta, mutta ehkä se oli käärmeiden vaistoa, niin se ei saanut naista korjaamaan asentoaan pois vaan päin vastoin - pakenevan kiermutelevan saaliin perässä mentiin tiukemmin kiinni.
Käärmenainen vaikuttikin silminnähden enemmän kiinnostuneelta kun Darion mainitsi oman veljensä ääneen. Vaikkakin ei tuo vierailija reppana varmaan ollut oivaltanut miksi Euryale oli erehtynyt häntä luulemaan jonkin sortin siniveriseksi. Demonikuningas varmasti ideana oli kutkuttava kun Ery yritti muodostaa mielikuvasta selkeää piirrosta verkkokalvoilleen hän samalla lipaisi huuliaan.

Musta susi hidasti vauhtinsa saavuttuaan viimein kotialueelleen ja huomasi kaukaa että Darionin ei ollut tarvinnut odotella yksinään. Euryale huomasi Lyronin tulon ennen Darionia kun tuo selvästi vilkaisikin ympärilleen kuin olisi kuullut jotain. Todellisuudessa laumanjohtaja oli pyytänyt naista ottamaan etäisyyttä telepaattisesti nyt kun saapui takaisin heidän luokseen ja nainen totteli välittömästi myöskin nousten seisomaan ja jääden seisomaan hieman kauemmas.
Lyron heilautti muutaman kerran häntäänsä rauhallisesti kun he kohtasivat jälleen ja Darion kiiruhti puhumaan hänelle. "Ei, en ongelmiin, onneksi. Eläin oli valmiiksi vahingoittunut ja taisin pelastaa myös sen illan kovilta kivuilta. Sinulla ei näemmä aika käynyt pitkäksi edes metsästysreissuni aikana." Lyron viittasia katseellaan sekä pienoisella kuonon liikkeelle Eyrualen suuntaan joka hymyili laumanjohtajalle kuin teinityttö jota ei varsinaisesti miellyttänyt auktoriteetin kotiin paluu.

Kaksikko ei ollut ainoa jotka olivat huomanneet alfan paluun ja muutama laumalainen ilmestyikin paikalle ja alkoivat puuhaamaan ruhon parissa. Lyron ei tehnyt elettäkään joten tämän täytyi olla normaali menetelmä. Ruho nahkottiin kokeinein ottein ja kun he olivat valmiita vietiinpä vielä jalka jonka nuoli oli vahingoittanut mennessään. Osa laumalaisista söi ruokansa kypsennettynä, laumanjohtajan tytär mukaan lukien, joten ilmeisesti se oli menossa valmistukseen.
Euryale passasi ruokailun sanoen sen turvottavan turhaan. Lyron tarjosi erikseen ruokaa heidän vieraalleen. "Meiltä löytyy teriä, miekkoja ja vastaavia, luolan puolelta jos mieluummin käyttäisit niitä apuna ruokailussa."
Vastaus siihen kuinka hän itse aikoisi syödä sai vastauksen kun vahva leuat kävivät ottamaan kiinni ruhosta samalla kun etutassa auttoi pitämään sitä paikallaan.

Ruokailtuaan Lyron asettui makuulleen ja alkoi putsaamaan tassuaan veritahroista nuolemalla. Verinen ulkoasu antoi hänestä mielestään tarpeettoman petomaisen kuvan, ehkä peseytyminen olisi hyväksi. Veren voimakas haju leijailemalla kokoajan naamakarvoissa ei myöskään ollut mielyttävimmästä päästä.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Joulu 2017, 16:40

// Mahtavaa, pidän tuon mielessä :> //

Darion

Vaikka metsä oli laaja ja täynnä mahdollista riistaa, oli aina helpompi varastaa toiselta kuin saalistaa itse. Dastan oli oppinut sen jo varhain. Tuo suuri, reilusti yli kaksimetrinen ja lihaksikas demoni nuuhki ilmaa lammen äärellä. Hän oli massiivinen soturi, metsästäjä ja tappaja vailla vertaansa, kuin leijonan ja lohikäärmeen risteytymä, takajaloilleen noussut peto. Tuuheat, siniset hiukset olivat kuin paksu harjas kasvojen ja niskan ympärillä, tummansininen keho täynnä arpia menneistä taisteluista ja paksu häntä oli enemmänkin pyrstö, josta törrötti teräviä luupiikkejä. Kaiken kruunasti leveä sotakirves, jota demoni kantoi selässään. Dastan murisi matalasti, nuuhkiessaan maata ja veritahroja lammn äärellä. Tässä oli tapettu jokin eläin, ja iso demoni halusi siitä osansa. Kenties, jos hän pitäisi kiirettä, hän voisi saada kyseisen saalistajan kiinni. Jäljistä päätellen kyseessä oli ollut susi, ja vielä yksinäinen sellainen. Helppoa kuin poikasen vieminen emoltaan. Dastan virnuili leveästi ja laskeutui neliraajoin, lähtien juoksemaan läpi metsän.

Oli helpottavaa kuulla, ettei peuran hankkiminen ollut aiheuttanut Lyronille sen suurempia ongelmia, ja nuoli taisi olla jo alun alkaenkin eläimessä. Darion hymähti vähän, Lyronin osoittaessa Eyrualen suuntaan, ja nyökkäsi.
"Ei tosiaan käynyt. Hän on mukava nainen, hyvin ennakkoluuloton."
Se, oliko ennakkoluulottomuus aina positiivinen asia, oli asia erikseen. Sillä vaikka tosiaan Darion toki naisesta piti, hänellä ei ollut sydäntä mainita Lyronille, että Eyruale oli ehkä turhankin tuttavallinen hänen makuunsa. Mitä se olisi oikeastaan hyödyttänyt, turhaa vain pahoittaisi naisen mielen. Hän oli mitä oli, ja Darion oli saanut oppia kantapään kautta, miten ikävää se oli, jos joku ei pitänyt jostain asiasta, mille itse ei voinut yhtään mitään. Joten hän pyrki aina keskittymään mieluummin positiivisiin puoliin muissa. Tärkeintä oli tosiaan, että Eyruale ei ollut mitenkään ilkeä ja pahansuopa, eikä nähtävästi karttanut vieraan näköisiä olentoja myöskään. Sitä Darion arvosti.

Sitten olikin nähtävästi jo ruoka-aika. Oli sangen jännittävää nähde, miten nopeasti isokin peura katosi pienempiin osiin ja parempiin suihin. Darionia ei kuolleen eläimen nylkeminen ja paloittelu haitannut, hänen isoveljensä oli tosiaan turkispyytäjä, ja hän oli koko lapsuutensa nähnyt kuolleita riistaeläimiä. Ainoa asia, mistä hän ei vieläkään oikein välittänyt, oli veren haju. Se oli niin rautainen ja tahmainen, teki olon lievästi pahaksi. Darion kiitti kohteliaasti, Lyronin tuodessa hänelle myös osansa saaliista.
"Kiitos, mutta enköhän pärjää kyllä."
Hän hymähti, alkaen syödä osaansa. Darion ei ollut kummoinen demoni, mutta hänellä oli tarpeeksi voimaa leuoissaan, jotta kykeni syömään mahdollisen saaliin sellaisenaan ja rikkomaan jopa joitain luita. Ei tosin paksuimpia, kuten reisiluita. Siihen vaadittiin jo kovemmat hampaat mitä hänellä oli. Istuessaan Lyronin vieressä syömässä, Darionin tunsi olonsa yllättävän hyväksi. Hän ei oikeastaan tiennyt miksi, mutta hänellä kieltämättä oli mukavaa tässä erikoisessa ympäristössä. Hän haluaisi kiittää Lyronia, muttei oikein tiennyt miten. Ja äkisti kyseinen hyvä olo katosikin, kun metsän pimennosta, hyvin läheltä, kajahti voimaks demonin karjaisu. Se sai Darion hyppäämään paikaltaan lähes metrin ilmaan.

Dastan oli täydellinen metsästäjä, hän jäljitti helposti tuon kyseisen peuran verijäljen, ja päätti tehdä läsnäolonsa selväksi karjaisemalla koko keuhkojensa voimasta. Se kuuluisi pitkälle, ja toivottavasti pelottaisi suden pois. Tietty Dastan olisi voinut hiipiä lähemmäs, mutta se ei ollut hänen tyylinsä. Hän oli ennenkin tappanut kokonaisia susilaumoja saadakseen niiden saaliin, joten tämä ei tulisi olemaan yhtään erilaista.
"Nyljen heidän alfansa ja käytän sen taljaa ympärilläni."
Dastan nauroi maanisesti, juostessaan lähemmäs.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 05 Joulu 2017, 18:15

Lyron

Metsästä kajahti ilmoille huuto, tai ennemmin ääni oli kuin karjaisu. Varoitus. Lyron oli nähnyt jo elämää tarpeeksi tietääkseen että sellainen peto joka ilmoittaisi saaliilleen vaaran lähestyvän oli todennäköisesti todella vaarallinen ja itsevarma. Muuten ei olisi mitää järkeä havahduttaa kaikkia huudollaan pilaten yllätyksen mahdollisuus.

Reaktionopeus oli hämmästyttävä. Hyvin pian laumalaisia oli ilmestynyt yksi jos mistäkin paikan päälle. Lauman alfa oli pompannut myös äänen kuullessaan pystyyn ja lähti vastaamaan kuulemaansa ääneen kirkkaalla ulvonnalla jossa oli jotain erilaista verrattuna aikaisempiin mitkä Darion oli kuullut. Hän ei lähtenyt machoilemaan karjailun päälle, vaan hän hälytti partiossa olevia laumalaisia kiireesta palaamaan takaisin. Ei ollut uutta että lauma kohtasi jonkin vihamielisen olennon joten näillä näytti olevan aika hyvin tiedossa mitä tällaisessa tilanteessa kuuluisi tehdä. Lauma toimi yhteen kuin hyvin öljytty ja huollettu koneisto - kaikilla oli oma paikkansa ja tehtävänsä. Lyronin tehtävä oli selvästi olla etunenässä, sillä kukaan ei jäänyt hänen etupuolelleen ja sehän kävi järkeen jos alfan tehtävä oli puolustaa laumaa muukalaisilta.

Vähäiset humanoidi muodossaan oleskelleet, Euryale mukaan lukien, olivat nyt kaikki eläinhahmoissaan valmiustilassa ja hiljaa. Lauman etujen mukaista ei ollut tässä tapauksessa yrittää johdattaa tunkeutujaa pois heidän pesäpaikaltaan sillä näin heillä oli ainakin etulyöntiasema tutussa maastossa mikäli tästä taistelu syntyisi.

Metsän siimeksestä paikalle juoksi vielä hurjaa kyytiä muutamia laumalaisia ja kaikki menivät kiireesti paikoilleen. Nyt kun Darion saattoi nähdä ainakin melkein koko komeudessaan olisi selvää ettei heidän laumansa ollut kovin suuri. Parisen kymmentä muodonmuuttajaa oli näkyvillä ja pentuja oli ollut muutamat ja ilmeisesti nuo olelivat edelleen luolassa.

Lyron kuuli jo valtavan olennon juoksevan heitä kohden, ja se tuli kovaa vauhtia! Hän otti itselleen vankan ja itsevarman seisoma-asennon, kohottautuen täyteen mittaansa ja pörhistäen hieman turkkiaan. Jos kyseessä olisi jokin metsänpeto, tuo tajuaisi varmaan jättiläissuteen laumoineen törmätessään kääntyä kannoillaan, mutta Lyron pahoin pelkäsi ettei tässä olisi kyse mistään eläimestä. Ei ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Joulu 2017, 19:05

Darion

Darion ei missään muodossa ollut soturi, joten hän ei olisi hyödyksi, mikäli metsästä tulisi jokin peto. Tietysti hän olisi halunnut auttaa, mutta haluaminen ja kykeneminen olivat kaksi eri asiaa. Hän olisi vain tiellä ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaisi jonkun kuoleman. Oli parempi, että hän mieluummin huolehtisi vaikkapa lauman pennuista luolassa. Edes jotain, mutta taistelemaan hänestä ei ollut. Hänen ensimmäinen vaistonsa pienestä pitäen oli löytää suojaisa paikka. Tiukan paikan tullen jotain koloa, mihin vastustaja ei mahtuisi, oli kaiken lisäksi helpompi suojella. Mutta hän oli kuitenkin vaikuttunut siitä, miten tosissaan Lyron puolusti laumaansa, miten rohkeita hänen laumansa jäsenet olivat. Kuin parhaita sotureita.

Dastan oli löytänyt saalistajat, ja hetkeksi näky hämmensi isoa demonia. Hän oli odottanut näkevänsä laumallisen susia, mutta nyt hän näkikin aika kirjavan joukon eri eläimiä. Hämmennys väistyi pian, ja Dastan alkoi virnuilla. Muodonmuuttajia. Samapa se hänelle, hän repisi jokaisen heistä kahtia ja jättäisi kuolemaan. Hän ei pelännyt mitään, ei edes tuota isoa sutta, joka vaikutti olevan alfa. Lisäksi, demoni oli tullut turhan myöhään nähtävästi, suurin osa saaliista oli syöty. Eipä sen väliä, hän söisi sitten jonkun lauman jäsenistä. Demoni tarkasteli laumaa ja murisi matalasti. Se ei ollut erityisen iso, mutta voisi olla vahva vastus. Hauskaa, hänellä ei ollut ollutkaan aikoihin kunnon vastustajaa ja hauskanpitoa. Dastan pysyi jonkin matkan päässä laumasta, tarkkaili sitä ja murahteli, tekemättä vielä suoraa hyökkäystä. Hän halusi olla varma, mitä tapahtuisi. Dastan kohottautui kahdelle jalalle, tultuaan näkyviin, ja karjaisi vihaisesti, osoittaen dominoivan asemansa, ja otti sotakirveen ympäriltään olevasta vyöstä. Sillä hän osoitti lauman alfaa.
"Sinä olet johtaja, vai mitä? Lupaan pitää sinut hengissä, jotta näet jonkun laumastasi olevan seuraava ateriani."
Dastan naureskeli kumeasti ja vaarallisesti, heilautellen paksua häntäänsä puolelta toiselle kuin ruoskaa. Hän oli itsevarma voimansa ja kirveensä kanssa, ja lähte kulkemaan kohti laumaa.

Darion ei ollut innokas näkemään sen kummemmin, mitä paikalle tuleva peto tekisi, mutta hän havahtui luolassa. Hän tunsi tuon äänen, joka huokui voimaa ja maskuliinisuutta.
"Voi ei..."
Darion huokaisi lähestulkoon kyllästyneenä. Hän tunnistaisi veljensä äänen koska vain, ja tiesi tuon ison demonin tempperamentin turhankin hyvin. Dastan oli tullut tänne tappaakseen, mokomakin tolikka. Darion lähti pentujen luota luolasta takaisin ulos, ja toivoi, että onnistuisi tulemaan paikalle, ennen kuin koko tilanne räjähtäisi käsiin. Dastanin tuntien, se saattoi olla räjähtänyt jo.
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 27 Tammi 2018, 22:16

Lyron Brell

Jopa lauman pennut tiesivät paikkansa ja tehtävänsä hälytyksen aikaan. Kun Darion tuli luolaan Lyronin ulvaisu oli herättänyt uinuvat pennut ja ne olivat luolan perällä, korvat luimussa ja selvästi varuillaan. Pentuja näytti rauhoittavan ison demonin saapuminen heidän seurakseen, eihän heillä voinut olla tietoa siitä ettei jokin noin kookas ollut kyvykäs taistelija.

Peto pamahti lauman näkyviin ja Lyron huomasi pienoisen häkellyksen valtaavan pedon, vaikkakin vain hetkeksi, tuon silmäillessään heidän sekalaista laumaansa. Se kertoi Lyronille että kyseessä ei ollut mielentön peto verta janoamassa, vaan tuolla selvästi oli mieltä ajatuksillekin. Seuraavat tapahtumat tuntuivat alfasuden mieleen siltä kuin demoniolento olisi yrittänyt kompensoida ekstra mahtailulla sitä faktaa että oli yksin laumaa vastaan ja toivoi varmasti kylvävänsä pelkoa heidän riveihinsä. Lyron työntyi telepaattisesti laumalaistensa mieliin rauhoittaakseen heidät. Turhaa mahtailua, yhdessä olemme paljon mahtavampia mitä tämä tunkeilija.

"Olen." Lyron vastasi suuren suden hahmossaan toisen kirveellä osoitteluun. Jos demonien elekieli vastasi eläimiä, toisen ruoskamaisen hännän sivallukset viittasivat kiihtymykseen. Valitettavasti kiihtymistä oli niin monenlaista ettei se yksinään kertonut paljoa. Demonilla oli selvästi jonkinlaisia ongelmia olla dominoiva, suurin ja mahtavin. Lyron ei voinut samaistua, ottaen huomioon että hän ei ollut tämän lauman alfa koska hänellä oli suuruus kompleksi, vaan koska hän sattui olemaan tämän lauman yhteisen edun parhaaksi.
"Pysykää loitolla, pärjään yksinkin!" Lyron huusi äänekkäästi niin että demonikin saattoi hänet kuulla, näyttääkseen toiselle ettei häntä pelottanut taistella tuota vastaan ja viestittääkseen että tämä kamppailu käytäisi niin sanotusti mies miestä vastaan, eikä laumalaisien kimppuun ollut tarve käydä. Lyron uskoi että demoni oli ollut tosissaan sanoessaan että antaisi alfan elää viimeiseksi, mutta näin suoran haasteen saadessaan tuollainen egoisti ei varmasti voisi sitä sivuuttaa.

Muodonmuuttaja arvioi kuinka hänen kannattaisi taistella jättimäistä olentoa vastaan. Ja analysoidessaan hän ei voinut olla ajattelematta kuinka samankaltaiselta tuo näytti Darionin kanssa. Sattumaako törmätä kahteen samankaltaiseen demoniin yhdessä vuorokaudessa? Lyron päätti että nyt ei ollut pohdintojen aika ja työnsi ne mielestään. Toinen lähestyi jo uhkaavasti häntä kohti ja tarvittiin pikainen suunnitelma. Ase olisi ongelmallinen koska se oli 'kättäpidempää', samoin ruoskamainen vahva häntä. Lyron oletti olevansa nopeampi ruumiin rakenteesta päätellen ja päätti että hyökkäisi olennon häntään - muistellen Darionin sanoneen sen olevan herkkäpaikka.
Susi lähti vauhdikkaasti demonia kohden olettaen kahta mahdollisuutta. Joko häntä kohden huitaistaisiin kirveellä jolloin Lyron saisi mahdollisuuden riisua tuon muukalaisen aseestaan puremalla aseen varteen ja sormille, tai puolustautumiseen käytettäisiin raivokasta hännällä lyöntiä jonka Lyron laskeskeli pystyvänsä väistämään hyppäämällä viistosti tunkeilijan taakse ja sen jälkeen puremalla häntään sen palatessa oikeaan suuntaan.

//Lyronia saat muksia jos tahtoo, se on valmis ottamaan osumaa onnistuakseen yrityksissään, mutta kirveestä jos on saamassa tai muuta leathal damagee älyää hukka loikkia kauemmas :D//
Nipustin
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Forte » 28 Tammi 2018, 19:29

Darion

Demonien maailma osasi olla säälimätön ja epäreilu, sekä Darion että Dastan tiesivät sen hyvin. Yleensä vain vahvat pärjäsivät, varsinkin, jos samalla omasi myös lievästi sekopäisyyttä. Ja sitä varsinkin Dastanilla oli. Isokokoinen demoni seisoi mahtavana ja voimakkaana kuin lohikäärme, virnuillen maanisesti. Dastan halusi jatkuvasti osoittaa, minne hän ikinä menikin, että oli yksinkertaisesti paras, voittamaton. Demonilla oli äärimmäisen suuri ego. Hän oli tappanut ihmisiä, haltioita, muita demoneita, kaikkia mahdollisia olentoja. Joten yksi susi ei olisi työ eikä mikään. Mutta siltikin Dastan arvosti edes pikkuisen, että alfa halusi todella kohdata hänet täysin yksin. Dastan nauroi kumeasti.
"Teen sinusta hienon susiturkin. Omapa on valintasi, susimies, mutta kunhan olen tappanut sinut, pentusi ja naaraasi ovat seuraavia."
Kenties jonkinlaisesti kunnioituksesta rohkeaa, mutta typerää, vastustajaa kohtaan, Dastan iski kirveensä maahan, jättäen sen siihen. Tämän hän taistelisi paljain käsin, kirves oli ollut vain muita laumalaisia varten. Dastan otti tukevamman asennon ja kohotti käsiään, paljastaen terävät kyntensä. Tästähän voisi tulla hauskaa, Dastan ei ollut saanut kunnon vastusta aikoihin. Dastan virnuili ja lipoi huuliaan ja laskeutui neliraajoin maahan, alkaen liikahdella.
"Anna tulla."

Dastan seurasi mielenkiinnolla vastustajaansa, mittaili ja arvioi, etsi heikkouksia ja vahvuuksia. Hän halusi olla täysin varma kaikesta, ennen kuin hyökkäisi. Dastan oli luonnostaan lähitaistelija. Häntä ei pelottanut vastustajan kynnet tai hampaat, hän halusi päästä itse kiinni pehmeisiin kohtiin, jotta voisi repiä vastustajan kahtia. Demonin silmät kaventuivat viiruiksi ja keho jännittyi, kun susi lähti hyökkäämään. Hän epäili, ettei susi ollut ihan tyhmä, ja omaisi edes jonkinlaista loogista ymmärrystä tilanteestaan. Kukaan ei hyökkäisi vastustajaa kohti noin vain, joten Dastan epäili juonta tai väistöä. Dastan lähti juoksemaan kohti sutta, kuitenkin hypäten sivulle juuri ennen kontaktia ja yritti voimakkaalla hännällään samalla sivaltaa sutta.

Darion ei olisi koskaan olettanut veljensä olevan täällä. Hän luuli Dastanin olevan... no... jossakin. Jossain muualla, muttei täällä. Mitä ihmettä Dastan täällä oikein toimitti? Yleensä hän vältteli kaikkia. Hänen pitäisi estää veljeään tappamasta ketään, ja vaikka Dastan yleensä kuunteli hyvin häntä, taisteluhimon vallassa hän saattaisi hyökätä myös nuoremman veljensä kimppuun. Sitä ei koskaan tiennyt. Darion kuitenkin juoksi lähemmäs, pysähtyen vasta, kun näki Dastanin. Hänen sydäntään kylmäsi, Dastan oli jo hyökännyt Lyronin kimppuun, ja veljensä tuntien, isompi demoni hyökkäsi tappaakseen.

// Toki, myös Dastania saa mätkiä kunnolla : D //
Forte
 

Re: Suden silmät täydenkuun aikaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Tammi 2018, 19:54

Lyron Brell

Alfa suden julistettua ottavansa kaksintaistelun tämän valtavan murhanhimoisen muukalaisen kanssa. Laumalaiset olivat vetäytyneet kukin tahollaan kauemmas. Osa jopa ihan poissa näkyvistä. Vähämpä tunkeilija olisi voinut tietää alfa uroksen todellisesta suunnitelmasta.
Lyronin sanat olivat tarkoitettu johtamaan muukalainen harhaan, niin että kaikki hyökkäykset kohdistettaisiin todellakin ainostaan alfaurokseen joka osasi kyllä pitää puoliaan ja oli kyllin vahva ja ketterä pysyäkseen hengissä sen aikaa että todellinen suunnitelma toteutuisi. Johtajasusi hämäsi tunkeutujaa samalla kun laumalaiset hakivat tarpeita tuon sitomiseen kuten alfan todellinen käsky oli telepaattisesti heille ilmoitettu.

Kirves paiskattiin ylimielisesti maahan, koska vain yhtä muodonmuuttajaa vastaan se taidettiin mieltää turhaksi. "Selvä, häntään kiinni siis", Hukka päätti samalla kun juoksi vimmattuna kohti demonia, joka lähti myös sutta kohden kuten olettaa saattoi. Kumpikaan heistä ei suinkaan ollut aivoton peto joten saattoi vain olettaa että demoni pitäisi suoraa edestä päin kohdistuvaa hyökkäystä epätodennäköisenä. Juuri ennen kaksikon paiskautumista vastakain demoni väistikin sivuun ja Lyronin suureksi iloksi häntä kohti lähestyi valtava ruoskamainen häntä. Musta susi päätti heittäytyä maanmyötäiseen liukuun välttyäkseen suurimmalta osumalta hännästä purren siihen kiinni kohdalle osuessaan. Lyronin purema kovassa vauhdissa ei pitänyt ja valtava kita osui johonkin kohtaan häntää ja kuitenkin lipesi irti.
Kiireesti hieman pidemmälle liukunut Lyron järjestäytyi uudestaan kaikille neljälle tassulle varuillaan jos häntä kohti olisi jo tulossa jonkin sortin kosto hyökkäys. Seuraavaksi Lyron ajatteli pelata väistelyä niin ettei itse ensisijaisesti ottaisi tuolta tappajalta iskuja ja ainoastaan hyvän tilaisuuden tullen yritettäisiin nirhaista vahinkoa demonille.

Laumalaiset olivat kiirehtineet jokainen asemiinsa tahoilleen. Kaksi kissaeläintä, sekä uljas kotka visusti puiden lehtivihreiden suojissa ja muutamia muita laumalaisia ilmestyi seuramaan muiden laumalaisten kanssa sivummalle. Hämärän suojissa operoidessa heidän varovaisia liikkeitään olisi ollut taistelun kuohunnasta lähes mahdotonta huomata, mutta Lyron vastaanotti laumalaiselta telepaattisen viestin että kaikki olivat nyt asemissaan.
Moonlight niminen naaras oli ensimmäinen joka huomasi Darionin ryntäävän pesäkolosta ulos ja ryntäävän lähemmäs taistelijoita. "Hei! Odota!" Moon huusi ja valkoturkkinen susi juoksi tuon kintereille. Huomatessaan demoniystävän ilmeen nähdessään hurjan näköisen alfan ja tunkeilijan taiston Moon ei voinut olla huomaamatta että Darionin kasvoilla kävi... poikkeuksellinen ilme. Ja oikeastaan nythän noita kahta siinä samaan aikaan katsellessa kahden välinen samannäköisyys oli aika itsestään selvää. "Tu-tunnetko sinä tuon?" Moonin äänessä oli ehkä ripaus enemmän syyllistämistä mitä naaras oli tarkoittanut sillä olihan se kieltämättä aikamoinen sattuma että kun lauman luona vierailee muukalainen pian toinen samanlainen seurasi perässä. Muutamat muutkin laumalaiset Moonlightin esimerkin perässä näyttivät nyt aika arvioivilta Darionin suhteen ihan kuin tuokin saattaisi yhtäkkiä kääntyä heitä vastaan.
Nipustin
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron