It's a wild world

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

It's a wild world

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Kesä 2014, 11:46

Edward

Päivä oli kirkas. Aurinko paistoi täydellä terällä, mutta ilma oli viileä siitä huolimatta. Kaukana kuului ääniä, ehkä siellä oli kaupunki tai pieni kylä, tai sitten siellä meni jotain kauppalaisia kärryineen. Kauppiaitahan metsässä aina kävi, kun piti tuoda ja viedä.
Edward oli nojautunut puunrunkoa vasten ja istui isolla kivellä. Hän oli metsäaukean lähellä ja nuokkui istualtaan. Viime yönä oli tullut nukuttua vähän huonosti. Pari hyönteistä lensi miehen ohi ja sai tämän avaamaan silmänsä, jotka olivat syvän metsän vihreät. Niihin osunut valo sai silmät näyttämään hyvin eloisilta. Hän hieroi ohimoaan ja haukotteli maireasti. Hän hieroi silmiään ja vilkuili ympärilleen. Tänään olisi taas yksi päivä kulutettavana poissa muiden kimpussa.

Äkisti Edward kuuli ääniä hyvin lähellä. Hän hyppäsi puuhun ja kiipesi tukevalle oksalle. Sieltä hän tähysteli, keitä siellä tallusteli. Askeleet olivat sen verran painavia, ettei se ainakaan voinut olla haltia, sillä he liikkuivat kevyemmin ja näitä askelia oli melkoisen paljon. Pian henkilöt, jotka tekivätkin ääntä olivat ihmisiä. Edwardilla nousi pala kurkkuun. Hän nielaisi raskaasti. Nelisen miestä, rotevaa ja suunnilleen kolmenkymmen ikäisiä. Hän pysytteli kuitenkin mielellään puussa. Mitä hän oli tehnyt, oli aivan liian lähellä häntä kuin joku, joka kalvaisi häntä loppu elämän.
Miehet näyttivät menevän tiehensä ja meis saattoi huokaista helpotuksesta. Hän oli kyllä kuullut, että metsä oli turvatonta aluetta ihmisille, kun haltiat vilistivät siellä täällä. Edward ei ollut kiinnostunut haltioiden ja ihmisten sodasta, hänellä oli omiakin ongelmia ratkottavana ja kaduttavana. Edward tunsi kuinka hänen kätensä tärisivät hieman. Hän teki tch-äänen ja hyppäsi alas oksaltaan.

//No niin! Nyt tarvittas sitä pulassa olevaa neitokaista ja Papillonia! :3
Mori
 

Re: It's a wild world

ViestiKirjoittaja Papillon » 02 Kesä 2014, 20:10

Elarinya

Varvikko suhisi haltia naisen jaloissa ja hameen helmat viuhuivat polvien ympärillä. Neidon posket hehkuivat innosta punertavina kuin pienelläkin tytöllä, hänen juostessa puiden lomassa. Tuntui että siitä oli ikuisuus. Eihän siitä ollut kuin kolme päivää, mutta tälle neitoselle se oli ikuisuus olla sisällä. Mokomakin ylimielinen nainen, ei ollut leninki kelvannut vaan Elarinyan oli pitänyt aloittaa homma alusta. Eikä hän sen myöten ollut päässyt juurikaan pois työpöydän äärestä, kun tilaus työ oli myöhässä. Kyllähän ompelu oli mukavaa, mutta mikä tahansa alkoi puuduttamaan jos sitä joutui tekemään kellon ympäri.
Nainen loikkasi kepeästi kiven päälle ja pudottautui alas toiselta puolelta. Jaloista ei kuulunut juuri pienentäkään äänsä, niiden painuessa kiven juurella kasvavaan sammalikkoon pysähtyen. Haltia veti syvään henkeä, haistaen metsän raikkaan tuoksun. Hän rakasti tätä koko sydämmestään. Elarinya naurahti ja jatkoi matkaansa astellen nyt rauhallisemmin puiden seassa. Pienet neulaset ja oksat pistelivät hänen paljaita jalkojaan jotka eivät sisätyön takia juurikaan koskaan kovettuneet lähes säännöllisestä metsässä samoilusta huolimatta. Tästä kiusallisesta tunteesta piittaamatta, hän suuntasi melkein päättäväisen oloisena omaa näkymätöntä polkuaan pitkin puiden lomassa.

Metsän vihreys alkoi rakoilemaan hänen edessään, puiden seasta alkaessa paljastumaan aukea niittyine ja sinisine lampineen. Elarinyan kasvoille nousi hymy ja hän kiihdytti askeleensa taas juoksuun heittäytyen metsästä aukiolle kuperkeikan saattelemana. Hän jäi selälleen nurmikolla metsän reunaan nauraen. Aaah miten hänelle oli jo tullut ikävä ulos. Heleä nauru kuitenkin tyrehtyi ja hän nousi takaisin istumaan vilkaisten ympärilleen. Ei ketään. Hän ei varmaan olisi vaikuttanut kovinkaan tervejärkiseltä ulkopuolisen silmissä, räkättäessään tuolla tavoin maassa, joten ihan hyvä vain.
Elarinya nousi seisomaan niin arvokkaasti kuin kykeni ja pyyhki ruohonkorsia vihreästä hameestaan virnistäen sitten itsekseen. Mitä väliä, hän halusi nyt nauttia elämästään kun ei tarvinnut tehdä orjatyötä ylimielisimmälle asiakkaalle hänen aikanaan. Ryhdistäytyen ja heilauttaen tuuheita, melkein valkoisia hiuksiaan hän hyppelehti edemmäksi aukiolle ruohon kutitellessa jalkapohjia ja suuntasi kohti sinisenä läikehtivää lampea. Hyvä että hän oli suunnannut aukiolle eikä minnekkään muualla ajanvietto paikoilleen, sillä tällä tavalla temmeltäessä tulisi ajan myötä jano, eikä se ollut koskaan mukava tunne. Hyvä myös, ettei ollut aivan helle sillä eihän silloin jaksaisi nauttia vapaapäivästä. Hivenen lämpimämpi voisi kyllä olla hänen mielestään, sillä uiminen olisi mukavaa. Nyt saattaisi kyllä tulla kylmä jos lähtisi pulikoimaan.
Elarinya polvistui järven rannalle ja kauhaisi vettä ensin kasvoilleen, jonka jälkeen hän nosti kämmen kupillisen vettä huulilleen. Ikävä kyllä, neito ei ollut tajunnut tarkkailla ympäristöään sen tarkemmin temmellyksensä huumassa. Hänen korvansa sieppasivat takaa äänen, kuinka raskas askel tömähti maahan, ja ääntä seurasi toiset samanlaiset. Nuori nainen kohotti katseensa käsistään ja käänsi päätään nähden taakseen ilmestyneet miehet. Keitä....? Hänen kasvonsa vaalenivat entisestään kun hän nousi hitaasti seisomaan ja käänsi selkänsä lammelle tarkkaillen miehiä. Hän ei ollut koskaan nähnyt heidän kaltaisiaan. He eivät olleet haltioita. He olivat rumia, tukevia ja virnuilivat inhottavasti. Ihmisiä. Elarinyan kasvot vääristyivät pelosta ja vihasta. Takuulla ihmisiä. Murhaajia. Murhaajia. Murhaajia murhaajia murhaajia! Ja hän oli yksin, eikä kuolisi kunniallisesti aseet käsissä kuten veljensä.
Elarinya otti askeleen taaksepäin, ja hänen jalkansa kohtasi viileän veden. Toinen askel, kolmas, neljäs. Miehet virnuilivat toisilleen ja astelivat sitten uhkaavasti lähemmäksi rantaa. Neidin hameen helma jo imi vettä itseensä kun hänen katseensa paniikinomaisesti lensi uhkaajastaan toiseen.

//ja näin saapui kyseinen pulassa oleva neitokainen ;D
Papillon
 

Re: It's a wild world

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Kesä 2014, 11:18

Edward

Hän oli päässyt alas puusta tasaiselle maalle, hän kuuli taas ääntä. Tällä kertaa se kuului aivan liian läheltä. Naurua. Edward vilkaisi aukion suuntaan ja näki siellä vaalea hiuksisen naisen. Tämän hiuset olivat lähes valkoiset kuin valkoiset pilvet. Naisella näytti olevan hauskaa. Edward tunsi itsensä pervoksi mieheksi, joka kurkkia naista ilman lupaa. Hän käänsi päänsä pois päin.
Kuitenkin hänen päänsä käänsi askeleet, ne samat askeleet, jotka oli aiemmin kuullut. Ihmiset olivat äkisti ilmestyneet aukiolle ja näyttivät piirittäneen naisen, joka oli toden näköisesti haltia. Edward katsoi hetken, ennen kuin hänen kehonsa värähti.

Yksi ihmisistä oli lähtenyt haltian perään kohti lampea. Muut tulivat perässä. Varmasti pahoja aikeita olivat suunnitelleet. Ties mitä 'pientä hauskaa' he aikoivat tehdä naiselle, joka näytti varsin selvästi haluttomalta lähteä mukaan. Edwardin jalat ottivat ponnistuksen maasta, kun hän pinkaisia juoksu askelin kohti aukiota. Hän hyppäsi ilmaan, kun ihmisten päät kääntyivät häneen päin. Hän muuttui sudeksi ilmassa ja laskeutui suoraan maahan ihmisten ja haltiattaren väliin. Jos hän olisi voinut puhua, hän olisi varmaan huutanut jotakin, mutta kurkusta tuli nyt vain korkeintaan syvää murinaa.
Ihmiset perääntyivät hiukan, mutta joku veti esiin puukon, jonka heitti päin sutta. Edward otti sen kiinni ilmasta ja viskasi pois ihmisistä ja haltiasta. Edward ei aikonut satuttaa ketään, koska ei voinut sietää itseään vahingoittamassa ketään, mutta jos täytyi puolustaa jotain, oli pakko myös satuttaa. Yksi miehistä oli uskalias, otti esiin oman aseensa, pitkän miekan ja tuli sutta kohti. "Mikä perhanan olento sinäkin olet? Joku tuon haltian puolella olevia? Häh!" mies mylvi ja yritti iskeä sutta miekallaan. Edward liikahti nopeati sivulle, tarttui valkoisilla, terävillä hampaillaan miekasta kiinni. Veti miekan terää itseensä päin ja mies yritti kiskoa sitä itseensä päin. Lopulta susi päästi irti ja sai pienen haavan huuleensa, joka näkyi pienen veri vanan norottaessa maahan.

Ihminen taas pyllähti maahan ja kirosi. Edward otti ponnistuksen omaisen askeleen ja hyökkäsi. Hän puri yhtä ihmistä käteen, ehkä hän teki toisesta ihmissuden, aivan sama. Hän tönäisi kolmasta ja ärjyi kuuluvasti. Selkeä peto riehui siinä ihmisten yrittäessä kamppailla vastaan. Kun kaksi ihmistä sitten lopulta makasi maassa, yrittäen paeta, niin toiset kaksi kiljuivat ja lähtivät pakoon vielä kun voisivat. Tosin ne kaksi, jotka makasivat maassa, nousivat ja kaatuilivat paetessaan sutta. Onneksi Edward ei ollut raastanut ketään hengiltä, pieniä naarmuja oli ehkä ilmestynyt ihmisille.
Lopulta susi kääntyi kohti lampea ja haltiaa. Hän nousi takajaloilleen ja tuijotti naista. Pikku hiljaa karva alkoi vetäytyä ikään kuin ihon alle, kuono lyheni kunnes se oli nenä ja karvoituksen alta paljastuivat vaatteet. Edward oli lopulta ihminen ja huokaisi äänekkäästi, kun rupesi pyyhkimään lohjennutta huulta. Hän sylkäisi hivenen verta suustaan ja ojensi kätensä katsomatta naista. "Oletko kunnossa?" hän kysyi hiljaa. Hän ei eronnut noista ihmisistä millään muulla tavalla, kuin sen että omasi ihmissudentaudin. Hän oli aivan samanlainen kuin nuo. Olisi ihan ymmärrettävää, jos haltia ei haluaisi hänen apuaan millään tavalla. Olihan hänkin jossain määrin ihminen. Veri maistui suussa, kun hän nielaisi.

//Edward sankarillisesti tulee apuun!
Mori
 

Re: It's a wild world

ViestiKirjoittaja Papillon » 04 Kesä 2014, 23:28

Elarinya

Neito astui vielä yhden askeleen taaksepäin ja jähmettyi sitten paikoilleen. Hänen katseensa oli liimaantuneena ihmis miehiin, jotka lähestyivät inhottavasti hymyillen. Haltia värähti ja hänen jalkansa hamuili lammen pohjaa. Jotain. Jotain. Kivi, keppi, mikä tahansa. Jotain jota voisi heittää tai jolla voisi lyödä. Hänen kätensä tärisivät adrenaliinin hyökyessä kehossa ja näkökenttä oli kuin unesta. Jännittyneisyys sai kehon tilan virittyneeksi. Yhtäkkiä hänen jalkansa osui johonkin. Jes. Elarinya kumartui hamuilemaan kädellään tästä jostain, ja viileän veden imeytyminen paitaan sai hänet värisemään muutenkin kuin jännityksestä. Samassa miehien eteen lensi jotain. Neiti päästi yllättyneen äännähdyksen ja hän menetti tasapainonsa upoten kokonaan veden alle. Hetkeksi hänen silmissään sumeni kun vesi tulvi kasvoille ja ilmat karkasivat keuhkoista yllättävän viileyden vallatessa tuntemukset. Räpiköiden hän haki jaloille uudestaan tukea, ja pärskähtäen kompuroi takaisin seisomaan, kuullakseen juuri sanat "....perhanan olento sinäkin olet? Joku tuon haltian puolella olevia? Häh!"...Heh, miehet eivät tainneet pitää tulokkaasta. Neiti nosti märät hiukset pois kasvoiltaan nähdäkseen yllättävän avustajansa. Susi? Ei susi itsessään häntä yllättänyt, vaan se, että susi oli vieras. Neiti ei ollut koskaan aiemmin nähnyt häntä. Oliko maille löytänyt uusi lauma hakemaan elintilaa?
Hän ei edes tajunnut noukkia 'sitä jotain' vedestä auttaakseen sutta, hän vaan tuijotti kulmat kurtussa vierasta. Nyt oli kyllä jotain muutakin pielessä kuin se että susi oli vieras. Elarinyan silmät laajenivat ja hän iski kädet yhteen. Niin tietysti. Mikä koko! Eivät sudet olleet noin isoja. Ja värityskin vielä. Ei ehei, ei se ollut susi lainkaan. Ihmissusi. Elarinya ei ollut niitäkään nähnyt aiemmin, hän kun oli elänyt aika suljettua elämää vain perheensä ja haltioiden parissa, mutta kuullut kyllä. Jotenka hän katseli nyt pelastajaansa hivenen varuillaan, yrittäen muistella mitä kaikkea oli kuullut. Susi kääntyi neidin puoleen ihmisten pötkiessä pakoon, ja nousi seisomaan takajaloilleen. Turkki väheni ja muoto muuttui, varmistaen haltia neitokaisen arvauksen oikeaksi. Nyt hänen edessään seisoi ihminen. Tämä ihminen ei vain ollut ollenkaan niin roteva ja ruma kuin aiemmat. Vaaleisiin ja siroihin haltioihin tottuneen Elarinyan silmiin vieras oli enemmänkin eksoottisen näköinen, mutta ihminen silti.
Neiti katsoi häntä edelleen varuillaan, ja miehen ojentaessa kätensä neidin katse siirtyi siihen. Susimies oli kuitenkin auttanut häntä.... Hän oli ihminen... mutta mies oli osittain susi. Eläin. Ystävä. Tilanne oli vieras, miten suhtautua hirviöön, joka on kuitenkin eläin? Noh, ei tästä tilanteesta enää poiskaan päässyt. Mentiin nyt miten mentiin ja tilanteen mukaan. Elarinya tarttui miehen käteen ja antoi hänen auttaa itsensä pois lammesta.
"Kiitos, olen ihan...." Elarinya aloitti haltia kielellä vastatakseen kysymykseen ja tuijotti sitten miestä hetken tyhmänä. Ei nyt mennyt ihan oikein. Hän naurahti pikkuisen, ja jatkoi sitten, "Ei kun siis... Kiitos, olen kyllä kunnossa," hän korjasi yleiskielellä päästäen miehen kädestä irti, "ja kiitos avusta. Olin aika varomaton." ....kuten aina ja kuten nytkin, mutta sitä hän ei sanonut enää ääneen. Hän ei tuntenut tätä miestä, mies oli susi, ihmissusi, vaarallinen olento. Susi oli myös ihminen, vielä vaarallisempi olento. Mutta hän oli silti myös susi. Eläin. Olipa mies ristiriitainen kohtaaminen.
Elarinya katseli miestä silmäkulmastaan, samalla kun pyöritti hiuksiaan tiukalle valuttaakseen vettä pois. Sitä tuli hiuksista aika reippaasti, "Oletko itse kunnossa? Sait haavan," hän kysyi saadakseen ajatuksensa pois siitä oliko mies vaarallinen vai ei. Piti mukautua ajatukseen että susimies oli auttanut häntä, "niin, ja minun nimeni on Elarinya," hän lisäsi vielä heti perään. Pitihän miehen ainakin nimi saada tietää, kun hän kerran oli auttanut. Viileä vesi vaatteissa alkoi pikkuhiljaa muuttumaan kylmäksi ja neito värähti, siirtyen hiuksien kuivaamisesta yrittämään puristamaan hameestaan vesiä pois. Tuli kuitenkin se uiminen, vaikka hän oli juuri ajatellut että ilma oli liian kylmä siihen. Taakse hiusnauhalla kiinnitety hiukset valahtivat sotkuisena sekamelskana hänen hartiansa ylitse, kasvojen viereen ja haltia pyyhkäisi ne toiselle puolelle voidakseen pitää miestä kuitenkin silmällä.
Papillon
 

Re: It's a wild world

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Kesä 2014, 10:41

Edward

Mies värähti hieman, kun nainen tarttui hänen käteensä ja antoi auttaa pois vedestä. Tämä lausui jotakin vierasta kieltä, jota hän ei ymmärtänyt. Varmasti haltioille kuuluvaa kieltä. Lopulta neiti päätti korjata virheensä ja puhui kauniilla äänellään. Edward päästi irti neidon kädestä ja perääntyi pari askelta, antaen tilaa haltialle. "Ole hyvä." hän vastasi vähän vaisusti. Olihan hänellä vähnä hankaluuksia puhua naisille. Miehen katse laskeutui maahan, kun hän kuunteli naisen puhetta.
Naisen pyydellessä anteeksi sitä, että oli ollut liian varomaton Edin silmät nousivat maasta. "Eihän se ollut sinun syytäsi, että sinä tulit yllätetyksi." hän puolusti. Vaikkeihan hän naista edes tuntenut. Ehkä olisi vain hyvä paeta paikalta, kun siihen olisi vielä tilaisuus. Mies myös asti sen, aivan selkeästi. Nainen inhosi ihmisiä. Tämän tunne tila oli ristiriitainen, pelokas.

Edward sai naiselta esittelyt ja se levitti hänen kasvoilleen hieman lempeän hymyn. "Olen Edward. Olen kunnossa, tämä paranee kyllä." hän pyyhkäisi haavaansa, joka näytti enää pinta raapaisulta. Nainen siinä puristeli vesiä hiuksistaan. Ne olivat kyllä ihmeen valkoisen oloiset. Kauniskin nainen oli, mutta Edward tunsi edelleen tämän epävarmuuden. "Et taida pitää ihmisistä. Vihaatko heitä?" Edward kysyi hieman alistuneen kuuloisena. Miksi hänen muka pitäisi olla pettynyt? Haltiathan, eivät voineet sietää ihmisiä. Hehän juuri sotivat ihmisiä vastaan. Hänkin kuului tähän vihattuun rotuun vain osittain. Osittain hän oli peto, joka janosi verta. Edward sävähti ajatustaan ja perääntyi vielä pari askelta.
Lopulta hän nosti katseensa naiseen. "Olen pahoillani, mitä olet saanut kokoea... En tiedä, mutta minusta tuntuu, että sinulla on menneisyydessäsi paljonkin vihaamisen varaa ihmisille." mies lausui sanat liian kevyesti. Hänkin on oli murhaaja. Massamurhaaja. Naisen pitäisikin olla peloissaan, kun tämän edessä seisoi ihmissusi, joka oli tappanut kokonaisen kylän mukaan lukien omat vanhempansa. Edwardin vihreät silmät kiiluivat, ne kiilsivät ja näyttivät siltä, kuin hän olisi itkeä.

Hän hymyili vaivaantuneesti, mutta tunsi omien käsiensä tärinän. Lopulta hän katsoi uudestaan naista. "Ehkä olisi parempi, jos menisit vaikka lämmittelemään jonnekin, ennen kuin saat flunssan tuosta märkänä olemisesta." Edward kehotti kohteliaasti. Olihan hänet opetettu sentään tavoille. Hän vain pelkäsi kamalasti sitä, että pikku hiljaa hän menettäisi ihmisyytensä ja muuttuisi kokonaan pedoksi, jota pelkäsi yli kaiken.
Mori
 

Re: It's a wild world

ViestiKirjoittaja Papillon » 09 Kesä 2014, 23:24

Elarinya

Neiti naurahti hivenen susimiehen puolustellessa haltian kömmähdystä. Kyllä, hän oli joutunut yllätetyksi, mutta sen olisi voinut välttää sillä että tottelisi joskus niitä sanoja ympäristön tarkkailusta. Ja sitä hän ei oikeastaan koskaan tehnyt, varsinkaan silloin kun kävi hivenen kierroksilla mitä hän teki usein. Oli vain ajan kysymys että näin olisi käynyt, ja oli ihme ettei niin ollut jo aiemmin käynyt. Neiti luovutti hameen kuivaamisen kanssa ja pyyhkäisi hiuksensa takaisin olan taakse kääntäen katseensa kunnolla susimieheen tämän esitellessä itsensä, "Hauska tutustua, Edward," hän sanoi kohteliaasti, painottaen miehen nimeä muistaakseen sen. Sanat, hauska tutustua, eivät olleet täysin totta sillä eihän neiti tiennyt vielä että pitikö mieheen oikeasti luottaa. Se oli vain kohtelias fraasi, jonka hän sanoi luonnostaan. Olihan mies jännä kokemus, pelottava ja kiehtova samaan aikaan, mutta ihmishahmossaan hän aiheutti neidille jännittyneitä tuntemuksia ja ajatuksia siitä että mies oli vaarallinen.
Yhtäkkiä mies kysyi yllättävän kysymyksen, joka sai haltia neitokaisen vaivaantumaan. Hän alkoi räpeltämään korvakorujaan ja irroittelemaan niihin kietoutuneita hiuksia. Vihasiko hän heitä? Totta kai! Hehän tappoivat hänelle niin rakkaat veljet, ja veivät haltioilta heidän maansa. Tietysti hän heitä vihasi.... mutta... hänen edessään oli nyt ihminen, susi ihminen, joka ei ollut ollenkaan sen oloinen mitä tarinat ihmisistä kertoivat. Elarinya huomasi silmäkulmastaan miehen perääntyvän ja kuuli tämän pahoittelevan.
"Ei ei ei.... tai kyllä... olet oikeassa.... mutta et se sinä ollut joka..." neiti torjui miehen anteeksi pyytelyt ja veti sitten henkeä kääntäen katseensa taas mieheen, "kyllä, minä vihaan ihmisiä. Vihaan. Ja pelkään," hän sanoi terävästi ja nopeasti, ja kammaten hiuksiaan sormillaan kuin pakko oireisesti, "ihmiset ovat murhaajia. Tappajia, jotka eivät arvosta muita rotuja..." hän jatkoi samaan hengen vetoon, hiljentyen sitten ja jatkaen hivenen hiljaisemmin nähtyään toisen ilmeen, "mutta, en tiedä heistä oikeasti mitään... en ole koskaan tavannut ihmistä."
Neiti mutristi suutaan omille sanoilleen ja huokaisi sitten, "Anteeksi, unohda äskeinen, se ei liity sinuun mitenkään..." hän sanoi ja haroi hiuksiaan taas sotkuun. Olipas hän taas sanansa valinnut hyvin, mies ei ollut enää ihminen, mutta saattoi hän silti satuttaa häntä sanoillaan.
"Puhutaan mielummin jostain muusta...." hän sanoi ja käänsi katseensa vettä tippuviin vaatteisiinsa. Edward oli kehottanut häntä lämmittelemään jossain. Ja marjat, hänhän ei kotiin menisi ennen kuin olisi yö, "Se on vain vettä," hän sanoi niin pirteästi kuin kykeni ja huitaisi kädellään kuin ei mitään. Oikeasti hänellä oli kyllä kylmä, mutta se katoaisi sitten kun vaatteet kuivuisi ja nyt oli kesä, "kotiin minä en halua, istuin kolme päivää pöydän ääressä ja se saa riittää, nyt haluan tehdä jotain muuta, vaatteet kyllä kuivuu," neiti sanoi ja hymyili, "mutta seura on aina mukavaa. Haluatko viettää päivän minun kanssani?" hänen piti yrittää korvata jotenkin aiemmat ilkeät sanansa. Edward oli vain auttanut häntä, ja hän oli sanonut loukkaavia sanoja.

//Anteeksi, kesätyöt pitää kiireisenä ja viikonlopun huitelin Lahdessa. Piti ilmoittaa mutta en kerinnyt ^^"
Papillon
 

Re: It's a wild world

ViestiKirjoittaja Mori » 11 Kesä 2014, 11:38

Edward

Hauska tutustua. Niinkö haltia, joka vihasi ihmisiä tervehti myös heitä? Edwardin silmissä kiilsi hieman ja hänen suunsa oli hievene auki, joka loi hieman unisen vaikutelman hänestä. Nainen näytti aluksi kieltäytyvän vihaamasta ihmisä, mutta lopulta tunnusti vihaavansa heitä. Hän kuunteli sitä ilme värähtämättä. Hän hymyili lopulta, kun nainen sanoi, ettei se koskenut häntä. Hänen olisi tehnyt mieli vastata, että kylläpäs, minä murhasin kyläs ihmisiä, vanhempani mukaan lukien, sinä muka sanot, ettei tässä ole minulle osaa tai arpaa? Hah! Edward sulki silmänsä hetkeksi. "Siinä me taidammekin olla samanlaisia. En ole ennen koskaan tavannut ketään muita kuin ihmisiä. Minut opetettiin vihaamaan teitä muita. Mutta, kun emme oikeastaan tiedä minkälaisia tyyppejä täällä kulkee, ymmärrämme väärin. Laitamme tietomme koskemaan kaikkia ja erehdymme luulemaan niin sitten loppu ikämme. Niin tyhmää se onkin. Minä olen saanut mahdollisuuden tutustua vihaamaani kansaan ja tehnyt tuttavuutta uusien kanssa, joiden kanssa en olisi koskaan ennen uskonut tapaavani kuin sotatantareella." Edwrad sanoi haikea ilme kasvoillaan. Hän näytti hieman pärskähtävän. Rauhallinen olemus oli rauhallinen ja mies seisoi vakaana naisen edessä. Hän katsoi päivää ja katsoi naista.

Caladhielen tarjoutuessa meihen seuraksi täksi koko päiväksi, se kävi kyllä hänelle. "Sopii, minusta olisi ehkä käytännöllisempää, että kuivaisit itsesi. Voisit riisua jossain suojaisessa. Voin antaa sinulle paitani ja voisimme tehdä nuotion. Vaatteesi kuivuisivat nopeammin. Ellet sitten halua?" Edward kysyi kallistaen päätään hivene. Hän näytti punnitsevan vaihtoehtoja. Hän oli itsekin aseeton, tosin hän oli ihmissusi. Hän ei aikonut käydä naisen kimpuun, mutta tiesi tarpeeksi. Olisi viisainta pysyä vähän kauempana, jotta nainen ei tuntisi itseään hyökkäysaltiiksi.
"Olitko tekemässä täällä jotain muuta? Voisin auttaa sinua." hän kysyi lempeä katse kasvoillaan. Hänestä oli mukavaa tehdä välillä jotakin muuta kuin muistella menneitä tai kirota uutta rotuaan. Ehkä tämän haltianeitosen seura saisi hänet unohtamaan hetkeksi. "Hmmm, tarkoittaako nimesi jotakin? En ole ennen kuullut sellaista, mutta se on aika oletettavaakin." hän korjasi nopeasti oman kömmähdyksensä. "Oma nimeni ei taida tarkoittaa mitään. Se on aika merkitöksetöntä. Olisin kylläkin halunnut jonkun nimen, joka tarkoittaa jotain." Edward sanoi ja yritti kehittää keskustelua.
Mori
 


Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron