Yrtin annostelija ja maakasa

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Loka 2015, 23:03

Izenik

Syysilma oli viileä, leppoisa ja joskin vähän kostea viime yöisen sateen jäljiltä. Puut tipauttelivat voimiaan kulutellen ruskan värisiksi muuttuneita lehtiään ja antoivat ne ohikulkijoiden tallattavaksi. Lehdet olivat nyt kosteita ja osa aivan liian liukkaita tallottavaksi. Ne saivat monet ansaan ja tervehtimään maata hieman lähemmin. Niin tapahtui myös eräälle pienelle pojalle, jonka valkeat hiukset heilahtivat ilmassa samalla kun pojan takapuoli havitteli märkää maata. Kuului kumea ääni ja sitten älähdys ja ininää. Rith heiroi takamustaan kiroten märkää säätä. Pojan nosti hieman isompi ja vanhvempi käsi. "Lopeta ruikuttaminen ja kävele. Haluatko saada flunssan?" vanhempi mies kysyi, jonka tuhkan mustat hiukset oli haudattu hupun uumeniin.
Izenik katseli ympärilleen kuunnellen luontoa. Hän marssi rauhaisassa tahdissa eteen päin, mutta hänen seuralaisensa melkein juoksi miehen vierellä. "Hidasta vähän! Minulla on nälkä!" Rith inisi ja sai vain happaman naaman vanhemmaltaan.

Käveleminen lakkasi hetken päästä, kun mies asetti itsensä vasten puuta ja tuijotti Rithiä. "Mene... Sinulla on muutenkin elävänä oikeus saada ruokaa." hän murahti. Valkeat hiukset liikahtivat, kun poika kallisti kysyvänä päätään. "Älä leiki tyhmää Rith. Hae ruokaasi." Izenik sanoi ja odotti. "Etkö tule mukaan?" poika tiedusteli. Izenik pudisti päätään kevyesti. Ruuan hankkiminen ei ollut hänelle tarpeellista, ei koskaan ollut.
Rith mutristi vain suutaan ja lähti raahautuen hakemaan itselleen lounasta. "Odotan tässä." Izenik huomautti johon sai vain murahduksen lohikäärmeen suusta samalla kun pieni poika muuttui viisimetriä pitkäksi liskoksi ja lähti ravaamaan metsän pimentoon.

Oli hiljaista ja aika tuntui lipuvan hitaasti ohi. Hänelle aika oli vain sana, sillä ei ollut hänelle merkitystä. Aika oli pysähtynyt pitkän aikaa sitten. Mies päätti odotellessaan vain sulkea silmänsä ja horrostaa hetken, kerta siihen oli mahdollisuus. Sinällänsä unta hän ei tarvinnut eikä unia edes nähty. Liekö horrostaminen hänelle sitten vain yksi tapa kuluttaa jonnin joutavaa ja turhaa aikaa, mitä hänellä oli mielin määrin. Puuta vasten, asettaan pidellen, häntä voisi melkein luuöla kaatuneeksi etsästäjäski. Veri roiskeita ei ollut, haavoja tai ruhjeita ei näkynyt. Miten hän erosi kuolleesta henkilöstä millään tavalla? Avaamalla silmänsä ja liikkumalla. Izenik raotti silmiään horrostaessaan. Hän kuutenli puoliksi tietoisesti ääniä lähiympäristössä. Eihän sentään halunnut joutua yllätetyksi, se olisi huono juttu vastustajan kannalta.

//Cardea ja Isolde näyttämö on teidän :3 Pahoittelen sitten mun kirjotusvirheitä, tabletilla ku kirjotin :'D
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 02 Loka 2015, 23:16

Isolde oli saanut lähteä kylästä aiottua nopeammin. Hänellä kun ei ollut minkäänlaista halua päästä roviolle. Hän ehkä hallitsi tulta, mutta… Hän ei halunnut tietää estäisikö se hänen grillaustaan. Oli siis ollut viisaampaa pakata vaunu ja lähteä aamuyön hämärässä. Oli kerrassaan typerää, että häntä syytettiin noidaksi, koska hän osasi työnsä.

Vaunut pitivät omaa nitinää ja natinaansa sekä pientä kolinaa sisäpuolelta kattiloiden osuessa yhteen. Hevonen oli pitänyt hyvää vauhtia yllä ja matkaa oli taittunut kiitettävästi. Hän ei kuullut kenenkään ajavan häntä takaa, joten hän oli antanut vauhdin rauhoittua hieman. Hunter oli hypähtänyt alas jalkatilasta ja jolkotti vaunun ympäristössä.

Erään puun kohdalla Isolde havaitsi miehen. Hän hidasti vaunujensa vauhtia. Hän oli parantaja ja… No hän oli aina valmis auttamaan muukalaisia.
”Oletteko kunnossa herra?” Hän kysyi päästyään kohdalle ja pysäytettyään vaunut. Noidan ympärillä oli syvän ruskea viitta, sillä aamun viileys roikkui vielä ilmassa. Hänen vieressään oli pitkä sauva ja toisella puolella jousi ja nuoli hyvin lähellä. Hän ehkä pysähtyi muukalaisten vuoksi, mutta… Tällä hetkellä hän oli melko varuillaan.

Muukalainen näytti päällisin puolin olevan kunnossa, mutta… Metsästysonnettomuudet eivät aina näkyneet päältäpäin. Isolde oli myös toisinaan löytänyt eksyneitä ihmisiä, jotka olivat vain niin nääntyneitä, etteivät enää jaksaneet liikkua. Muhennus ja kunnon kuppi teetä yleensä olivat silloin oiva ratkaisu sekä kyyti lähimpään kylään.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Loka 2015, 12:34

Hevosen kavioiden ääni maata vasten muistutti ensimmäisestä tapaamisesta erään kentaurin kanssa. Askeleet lähenivät, hidastuivat ja loputla pysähtyivät. Hevonen oli täysen tavallinen. Se raahasi takanaan vaunuja tai jotakin sellaista hökötystä. Vaunujen päältä kuului kysymys, johon horrostilassa oleva mies ei reagoinut aluksi. Oliko herra kunnossa kuului syvälle miehen sisimpään, joka sai Izenikin avaamaan silmänsä kunnolla. Hän kohotti katseensa vaunuilla istuvaan naiseen. Mitä hänen pitäisi sanoa? Olen epäkuollut, luuletko että olen kunnossa? "Olen... Ei sinun tarvitse siihen tarvitse jäädä." hän totesi negatiivisella tyypillisellä tavallaan ja otti aseestaan kiinni. Se oli pyöreä ympyrä, joka muistutti muodoltaan Ying ja Yang symbolia. Aseensa hän asetti selkäänsä ja suoristi hieman asentoaan sitä varten. Izenik vilkaisi naiseen. Tuo vaikutti kaikin puolin hyvin harmittomalta eikä naisesta hänelle mitään vastusta ollut, jos ihminen olisi vastassa. Välin pitämättön asenne jatkui, kun mies nousi hitaasti ylös. Hieman kankeasti ehkäkin, mutta pystyssä sitä nyt loppujen lopuksi oltiin.
Mies katseli hetken naisen vaunuja tuon varustusta. Ei selkeästi omistanut kovinkaan paljoa ja näytti siltä, että nainen oli joko muuttamassa tai sitten pakomatkalla. Pakomatkalla mutta missä. Syy saakoot olla mikä vain, sillä se ei vaikuttanut hänen elämäänsä. No oletuksena oli kuitenkin, että nainen oli lähtenyt jostain ja meni jonnekin. Oudointa Izenikille kyllä oli se, että miksi nainen halusi jäädä ja pysähtyä kysymään tuntemattomalta asioita. Joko nainen tarvitsi jotakin tai sitten tuo oli vain liian sinisilmäinen uskoakseen kaikkien vastaan tulevien olentojen olevan kilttejä ja luotettavia.

Izenikiä ei kiinnostanut ohimenijät, eivätkä ne jotka pysähtyivät kysymään joko tietä tai jotakin muuta vastaavaa. Hänen teki vain mieli heiluttaa kättään ja antaa hevoselle kunnon läiskäisy, jotta se lähtisi ravaamaan eteen päin. Jokin ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Ei naisessa sinänlänsä ollut mikään vikana vaan tuon tulosunnasta tuntui oudolta. Ehkä liian pimeältä ja hiljaiselta. Mies oli hiljaa ja jos nainen aikoisi kysyä jotakin, hän pysäyttäisi naisen, enenn kuin tuo edes puuhkataisi. Hän tarvitsi kaiken hiljaisuuden terävöittääkseen ruosteiset viisisataa vuotta vanhat aistinsa. Hän käänteli päätään ja tarkkaili ympäristöään, kunnes se tuli. Terävä suhahdus ja kiiltävä vilahdus. Kiiltävä nuoli suuntasi tappavan teränsä kohti naisen ratsua. Izenik liikahti, veti aseensa selästään ja suojasi hevosta nuolelta, joka osui vasten asetta ja kimposi siitä maahan.
Izenik vilkaisi uudestaan ympärilleen ja yritti päätellä nuolen tulosuuntaa, mutta hän oli niin ruosteessa, ettei saanut selvää. Uusi nuoli, joka osui maaliinsa ja upposi syvälle. Nuoli upposi Izenikin olkaan, se meni hihan läpi ja törrötti ikävän näköisenä siinä. Olasta ei kuitenkaan tullut oletuksien mukaan punaista nestettä, joka olisi värjännyt pienen hihan. Mies katsoi naista. "Sinulla taitaa olla matkalaisia mukana?" hän kysyi neutraalisti ja tarttui pyöreään aseensa suojaten vain hieman itseään.

Pian puiden lomasta tuli nuoli sade ja Izenik kääntyi ja läiskäsi naisen hevosta sen pakaralle, saaden hevosen hirnahtamaan ja liikeelle. Sen kaviot ottivat vasten maata. Izenik tuli perässä repäisten aseensa kahtia ja pyörähtäen vain ympäri katkoen nuolia aseillaan. Puista kuului suhinaa. Ne nuoli tyypit olivat päättäneet seurata.
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 04 Loka 2015, 15:46

Kulkija ei ensin tuntunut reagoivan ja kun tämä alkoi liikehtiä se oli melko hidasta alkuun.
”Ei minun tarvitse, se oli oma valintani”, noita vastasi seuraten miehen liikkeitä, erityisesti tämän laittaessa aseen selkäänsä – sellaiseen kiinnitti aina huomiota, jos kulki yksin. Tämä ei kuitenkaan käyttäytynyt uhkaavasti, joten Isolde piti kätensä kaukana taistelusauvastaan.

Parantajan, ja erityisesti kulkevan sellaisen, heikkous olivat muut kulkijat. Hän tiesi laittavansa elämänsä vaaraan aina kun hän pysähtyi. Se ei estänyt häntä. Hän odotti rauhassa miehen puhuvan ensin, joillain siinä meni hetki. Tällä kertaa siihen tarvittiin nuoli. Kulkija reagoi nopeammin kuin Isolde olisi ikinä kyennyt uhkaan hänen hevostaan kohden. Hän ei ollut edes havainnut nuolta ennen kuin se oli maassa! Toisen tullessa ja osuessa Isolda henkäisi kauhuissaan. Hän aukaisi suunsa vastaukseen ja ei kyennyt.
”Sinun olkapääsi!” Hän henkäisi sen sijaan ja tuijotti.

Nuolisateen tullessa suhisten mies läimäisi hevosta ja vaunut lähtivät nytkähtäen kovaa vauhtia eteenpäin. Isolde ehti napata suitset juuri ja juuri uudelleen kätensä. Hän ei tiennyt missä Huntter jolkotti! Koira ilmestyi näkyviin toisella puolella tietä. Isolde ei oikein tiennyt mitä tehdä. Hevonen ei suostunut tottelemaan hänen käskyjään vaan vaahtosi eteenpäin. Noita koetti hillitä menoa, mutta se oli kuin tyhjää ilmaa olisi nykinyt.
”Hunter, vaunuihin”, hän komensi koiraa joka kiihdytti juoksuaan ja pomppasi noidan luokse. Tätä oli harjoiteltu lukemattomia tunteja ja koira oli iso. Eivät sen jalat muuten olisi riittäneet nykyiseen vauhtiin.

Kädet täynnä työtä Isolde pohti missä muukalainen oli ja kuinka tuo oli jo loukkaantunut. Hän vilkaisi kohti taivasta ja mutisi: ”he halusivat noidan…” Hän veti elementeistä tuulta puoleensa ja alkoi loitsia. Pian tuuli alkoi ulvoa tiellä ja vaikeuttamaan nuolten kulkua. Isolden silmät olivat muuttuneet meripihkan värisiksi.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 16:21

Yksi henkäyisy hänen olkapäästään ja sitten se oli menoa se. Nuolia tuli sivuista ja edestä. Hänellä oli siinä hieman työtä pitää ne loitolla, varsinkin kun kintuissa pyöri koira, joka kiihdytti vauhtiaan omistajansa sanojen mukaisesti ja hyppäsi vainuihin turvaan. Äkisti nuoleten suoran virtaviivaisen tien muutti uliseva tuuli, joka puhisi niitä sinne tänne hotittomasti. Nyt nuolien torjuminen ja vaunujen pitäminen suojassa oli tuplasti vaikeampaa, kun tuuli riepotteli nuolia. Niitä osui vaunuihin, mutta ei fataalilla tavalla. Niitä upposi Izenikin kehoon ja sitä mukaa kun hän hän pyrki repimään niitä irti tuli niitä aina lisää.
Joko vihollinen tai nainen oli tämän takana tai sitten päätti luontoäiti puuttua tapahtumien kulkuun. Syystä tai toisesta nuolia tuli eivätkä ne halunneet loppua. Jotenkin se alkoi ottaa ikivanhan miehen pinnaa lyhyemmäksi. Hän juoksi kohti puuta, takoi aseillaan puuhun kiinni ja kiipesi niiden avulla ensimmäiselle oksalle. Hän lähti jousiampumien perään hyppien oksilta oksille kuin apina. Ensimmäinen tuli pian vastaan ja Izenik lopetti tuon nopealla sivalluksella kaulaan. Veri roiskui hänen naamalleen ja hänen keholleen. Hän jatkoi kylmänä ja rauhallisena matkaansa. Hän hyppäsi vaunujen yli toiselle puolelle oleviin puihin ja vei mukanaan seuraavan jousiampujan, joka tippui hänen kanssaan maahan. Kuului sohinaa ja huutoa, kun mies yritti tyrkkiä Izenikin kehoon hiemän lisää terää. Mies katkaisi toisen miehen kaulan siististi ja jatkoi likaisia töitään. Jousiampujia oli ehkä jonkun verran ja heitä piti vähäsen harhauttaa. Izenik lähti juoksemaan kohti vaunuja. Hän ei ollut ihmistä nopeampi, joten hevosen vauhtiin oli vaikea lähteä mukaan. Hän sai kuitenkin kiinni vaunuista ja hetken hän vain liihotti niiden kovassa vauhdissa maata pitkin. Hän kiipesi sen katolla ja hyppäsi sieltä hevosen selkään kevyesti, ilman että satuttaisi. Tietysti hevonen hermostui ja säikähti, jolloin se pysähtyi ja nousi takajaloilleen, mutta Izenik pysyi kyydissä ja supisi samalla hevosen korvaan rauhoittavasti.

Verta ja nuoli siellä täällä, näytti siltä, kuin hän olisi vuotanut jo nelisen litraa, mutta eihän mies vuotanut. Tämä ei ollut hänen vertaan. Hän taputti kerran hevosta kaulaan ja puristi hieman jalkojaan vasten hevosen kylkiä, joka sai sen liikeelle. Hän maiskutti ja sai hevosen nopeampaan tahtiin. Mies soi vain vilkaisun naista kohtaan, sillä olihan kyse siitä, että tuo piteli ohjuksia. Tosin mies ohjasi tällä kertaa, hän oli ottanut hevosen kiristetyistä ohjuksista kiinni ja ohjasi sitä hieman piiloon ja pois saalistajien tieltä. Hetken harhailun jälkeen tilanne tuntui rauhoittuneen ja he olivat palanneet alku pisteeseen, missä he olivat tavanneetkin. Ensinnäkin Izenikin piti olla siellä, sillä Rith oletti hänen odottavan siellä.
Hevosen päältä hän laskeutui verkkaisesti alas ja alkoi repimään kaikkia niitä nuolia irti ja heitteli niitä yksitellen maaahan. Izenik ei edelleenkään puhunut, hän ei kysynyt naisen kunnossa olemista vaan keskittyi kehonsa nuoliin ja sen kaiken veren postamiseen.
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 04 Loka 2015, 16:30

Isolde ei kuullut kaikkia taistelujen ääniä, hänen verensä kohisi niin kovaa ja tuuli… Hänen oli lopetettava muutamien minuuttien kuluttua. Hän ei yksinkertaisesti kyennyt keskittymään tarpeeksi. Sen sijaan hän loihti hevoselle suojakilven. Nuolet eivät voisi eläintä vahingoittaa, ne palaisivat heti kun osuisivat muuriin. Muukalaisen onneksi Isolde havaitsi tämän ja kykeni nopeasti vetämään suojaukset pois. Tuolla olisi muutoin ollut melko kuumottava takapuoli!

Kun mies laskeutui hevosen selkään. Isolden suu aukesi. Verta, niin paljon verta! Eikä hän todellakaan hermostunut pienestä määrästä. Lisäksi mies muistutti häntä siilistä jokaisen nuolen sojottaessa sinne tänne. Kun mies vilkaisi Isoldaa noita tuijotti takaisin silmät muuttuneina, koska hän piteli käsissään yhä taikuutta, mutta noita ymmärsi yskän ja päästi irti suitsista ja samaan aikaan myös voimistaan. Silmät tummuivat nopeasti lähes mustiksi.

Hevonen vaunuineen pysähtyi ja Isolda oli liikkeellä nopeasti, komentaen Hunterin jäämään. Hän hypähti alas kuskin paikalta ja joutui hetkeksi ottamaan tukea vaunun seinästä. Hänen polvensa vapisivat, mutta se ei saanut tulla tiellä. Hän käveli miehen luokse nopeasti ja kiepahti tämän eteen.
”Oletko sinä nyt loukkaantunut vai vain näy…” Isolden silmät osuivat kohtiin, joita nuolet olivat sohineet. Hän ei ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. ”kuink… Tunnetko sinä kipua?” Ei sillä ollut väliä mikä mies oli! Ehkä hän voisi helpottaa tuon oloa jotenkin, vaikka kehotyyppi oli uusi.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 16:56

Nainen lähes törmäsi häneen kysyen oliko hän kunnossa. "Hyvin paljonkin kunnossa." hän totesi, mutta naiselle se ei näyttänyt riittävän, kun kipua kyseltiin. Tuntiko hän kipua? "En tunne." Izenik totesi ja repäisi viimeisen nuolen irti itsestään ja laski sen samaan kasaan, missä loputkin nuolen pätkä olivat. Nyt hän tarvitsi enää vettä vain pestäkseen tämän kaiken elollisen punaisen nesteen itsestään. Izenik seisoi siinä hetken pyörittäen päätään, kunnes huomio pienen puron, jonka reunalle käveli ja pesi enmmäisenä naamansa verestä. Sitten hän alkoi loiskutella vettä sinne tänne missä näkyi verta ja riisui nuttunsa loppujen lopuksi ja upotti sen veteen. Mitä miehestä oli jäljellä hänen kehonsa näytti ikkunalta täynnä säröjä ja halkemia. Maahan tipahteli sirpaleita aina kun mies liikkui.
Izenik nosti puhtaaksi pestyn paitansa ja puristi siitä ylimääräiset vedet. Veri oli huuhdeltu niin kehosta kuin vaatteista ja hän saattoi nousta ylös tyytyväisenä. "Se ei ollut minun." hän viittasi vereen ja katsoi naista, joka oli täynnä huolta ja järkyttyneisyyttä. Keho kirjaimellisesti näytti siltä kuin se olisi alkanut pikku hiljaa sortua miehen liikkuessa pois purolta takaisin vaunujen luo. Hän istui takaisin puun juureen ja alkoi vain tylsän näköisesti kaivaa maata kuin mikäkib pikku kakara.

Multaa kaivettiin ja noistettiin miehen halkeamiin. Pian maa-aines peitti alleen halkeamat ja muuttui osaksi hänen kehoaan. Kehon korjailu vei hetken, eikä Izenik siinä välittänyt naisen katseista, ihmetelköön jos oli siihen aikaa. Keho oli pian kuin uusi. Enää oli paidan kuivattaminen tarpeessa. Mies nosti katseensa naiseen. "Sinulla ei ole mitään hätää... Minä en kuole noin vain, ainakaan kahdesti." Izenik sanoi rauhallisesti ja rauhoittelevasti. Tietysti tieti sai ajattelemaan oliko hän jonkin sortin vampis tai kuolematon, mutta kyllä nuokin jotenkin vuosivat verta.
Izenik oli kirjaimellisesti kasa maata, jota piti yhdessä luut ja taikuus. Nainen vaikutti osaavan jonkin sortin magiaa, mutta siihenkään mies ei kommentoinut. Hän odotti saalistavaa poikaa rinnaalleen tässä ja ylimääräisestä seurasta oli vain joko haittaa tai lisää harmillisuutta. Niin negatiivinen oli hänen maailmansa.
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 04 Loka 2015, 17:07

Isolde olisi halunnut auttaa! Ei hän tiennyt edes toisen nimeä, mutta hänen vaistonsa kiljuivat kun tuo vain nyhti nuolen pois ja.. Sentään tuo ei tuntenut kipua. Noita puristi huulensa yhteen ja näki kyllä, että tämä mies ei hyväksyisi minkäänlaista apua. Todennäköisesti ärisisi kuin loukattu karhu.

Isolde kääntyi katsomaan vaunujaan ja huokaisi. Nuolet pitäisi nyppiä pois ja korjata… Hän kuitenkin kääntyi kun mies palasi nuttu pestynä.
”Arvelin niin”, Isolde sanoi ja risti kädet eteensä löyhästi. Hän katseli pelastajaansa – sillä sellainen mies oli – ja kuinka tämä korjasi itsensä. Nainen puri huultaan ja käveli lopulta toisen puun luokse valuen istumaan löyhään risti-istuntaan. Onneksi hän istui kuullessaan, ettei mies voisi kuolla kahta kertaa.

”Onko mitään mitä minä voin tehdä sinun hyväksesi? Et näytä tarvitsevan parantajaakaan…”, Isolde kysyi hetken päästä ja hieraisi hieman kasvojaan. Hän oli uupunut. Magia söi hänen voimiaan ja mitä hän ei olisi antanut vahvasta teestä. Hän kuitenkin lopetti itsensä säälimisen ja tarkensi jälleen katseensa mieheen.
”Minä en ole ikinä nähnyt mitään… sinun kaltaistasi”, hän myönsi ja hän olisi halunnut koskea, mutta… Käytöstavat pitivät hoikat sormet kurissa.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 17:43

Nainen kysyi voisiko hän tehdä mitään Izenikin hyväksi. "Et." Izenik totesi, ei ole mitään mitä tehdä. Hän ei tarvinnut mitään eikä hän välittänyt mistään. Mikään ei merkinnyt hänelle kovinkaan paljoa, sillä elämä oli ollut pitkä sekä hänen arvonsa tässä maailmassa oli lähes olematon. Nainen näytti melko avuttomalta ja halusi selkeästi tehdä jotakin hänen hyväkseen. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut tehtävissä. "Voit tehdä sen, että lakkaat huolehtimasta turhasta." hän totesi ja katsoi, kuinka nainen läheni häntä ja näytti tuumivan minkä hän oli miehiään.
Mitään hänen kaltaistaan. "Ei meitä taida oll akuin yksi tässä maailmassa ja tässä elämän pysähtyneessä virrassa." Izenik sanoi ja hieraisi niskaansa. "Minä en ole laji oikeastaan..." hän sanoi rauhallisesti ja istui hieman paremmin pystyyn. Entinen ihminen ja entinen kuollut. "Jos nyt tiivistetään näin nopeasti, olen kasa maata, luuta ja tuhkaa. Et sinä sellaisia näe joka päivä. Minä olen kuollut, joka vain tehtiin isäntää palvelemaan." Izenik sylkäisi sanat suustaan ja vähän välitti, jos nainen halusi koskea. Kunhan ei mennyt irroittamaan hänen sieluaan saatika hänen päätään. Hän halusi elää ehkä jollakin tasolla.

"Izenik!" kuului kaukaa pirteä ääni, joka läheni. Vaalea hiuksinen pikku poika juoksenteli hymyillen, kunnes pysähtyi hieman kauemmaksi nähdessään vaunut ja naisen. Rith teki omat päätöksensa ja katsoi naista pitkään. "Kuka sinä olet?" Rith kysyi hieman ennakkoluuloisesti. Hän näytti varautuneelta, mutta Izenik vain viittoi poikaa tulemaan luokseen, joka teki niin kuin käskettiin. Poika kaartoi hieman kauempaa vankkureita ja muuta ja tuli Izenikiun viereen. "Noh voimme kerta esittäytyäkin..." Izenik totesi. "Olen Izenik ja tämä tässä on Rith, jonka kanssa kuljen." hän sanoi totuuden mukaisesti.
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 04 Loka 2015, 17:58

Hyvin harva vastasi ei mitään. Lisäksi Isolde koki jäätävää tarvetta kumauttaa tätä miestä tapojen puutteesta. Se tosin olisi ollut todella huonoa käytöstä kun tuo oli hetki sitten pelastanut hänet.
”En minä huolehdi turhasta”, Isolde totesi ja mulkaisi seuralaistaan. Hän huolehtisi niin paljon kuin haluaisi eikä tuo voisi sille mitään.

Miten joku ei voinut olla mitään lajia!? Isolden kulmat piiloutuivat korkealle otsatukan taakse. ’Olipas melodramaattista…’ Noita huomasi tuumaavansa ja henkisesti läimäisi itseään moisesta ajatuksesta. Tosin kun hän kuuli mitä hänen sen hetkinen seuransa oli, leuka tippui johonkin maan kohdille. Isolden oli pakko koskea. Hän laski sormensa miehen kädelle ja tunsi sen. Kuolema oli pidellyt tuota. Kylmät väreet juoksivat pitkin noidan selkää ja hän veti kätensä pois tuskin hipaistuaan.

Huudahdus pysäytti kysymyksen Isolden huulille ja hän katsahti äänen suuntaan. Nuori poika juoksi heitä kohti. Tosin havaitessaan hänet tuo pysähtyi ja näytti epäröivältä. Isolde piti kätensä näkyvillä ja mahdollisimman rentoina. Hän hymyile pehmeästi nuorukaiselle.
”Minä olen Isolde, parantaja”, noita vastasi hetkeäkään epäröimättä. Hän ei ikinä piilotellut nimeään tai ammattiaan. Hän oli hyvin ylpeä elämästään parantajana. Kuinka moni muu saattoi sanoa voivansa tehdä niin ison merkityksen jonkun elämässä.

Poika tuli miehen, jonka täytyi olla Iznek, luokse. Tuon paikalle tulo oli huomatta vankkureista ja Hunter tarkkaili poikaa. Ei koira tälle mitään tekisi, muuta kuin pesisi nuolemalla.
”Hei Rith”, Isolde sanoi ja vilkaisi vaunun suuntaan Huntterin inistessä.
”Tuo kirppukasa on Hunter. Sen mielestä on tavattoman väärin, että se joutuu olemaan yksin vankkurissa. Se on melko… Sosiaalinen koira”, hän totesi ja viittoili kädellään koiralle komennon olla hiljaa. Se vastasi heiluttamalla häntää ja hyppäämällä kuskin paikalle.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Loka 2015, 09:10

”Minä olen Isolde, parantaja” Esittäytyi nainen, johon Rith vain nyökkäsi kovin hitaasti. Hän ei pitänyt tuntemattomista ja niihin tutustuminen tuntui hankalalta, mutta Izenikin silmissä poika ehti tutustua kaikkiin yhtä normaalisti kuin kaikki muutkin. Pojan luottamus oli vain vaikeampaa saada. Isolde hymyili lempeästi, lähes herttaisesti Rithille, mutta Izenikiin se ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Hän oli yhtä ilmetön ja yrmeä kuin ennenkin. Hän istui siinä ja tuijotti naisen suuntaan arvioivana. Lopulta Isolde päätti vielä tervehtiä Rithiä, johon poika nyökkäsi toisen kerran ja vastasi: "Hei Isolde."
Sitten kaiken keskeytti pieni ininä, joka kuului vankkureista. Karvainen koira, jota Isolde kutsui Hunteriksi heilutteli häntäänsä ja pyöri ympäri vaunua hypähtäen lopulta kuskin paikalle. Isolde kuvaili koiraa kovin sosiaaliseksi. Rith tuijotti koiraa takaisin sinisillä silmillään. Ei koira tainnut tietää mikä tämän pojan oikea muoto oli. Jos olisi tiennyt, ei se noin iloinen ja huoleton olisi. Olisi varmasti pannut häntänsä koipien väliin ja painunut vasten maata. Onneksi Rith oli syönyt, hän olisi voinut hyvin hotkaista koiran, mutta se ei olisi varmaankaan kovin hyväksyttävää Isolden silmissä.

Vanhempi mies sitten liikahti. Rith otti siitä tilaisuuden ja kysyi: "Mihin sinä olet menossa noiden vaunujen kanssa?" olikohan vaunuissa mitään kiiltävää? Jotekin arvokasta, jonka Rith voisi nappaista mukaansa. "Ja miksi tuossa on kasa nuolia? Ovatko ne sinun?" poika jatkoi utelujaan. Izenik, joka oli noussut ylös pyöräytteli tähtisiä silmiään ja sulki yli-innokaan pojan suun. "Puhut liian nopeasti. Jos puhut noin puraiset vielä kielesi poikki." hän totesi ja tuijotti poikaa vaativana, mutta ei toruvana. "Nuo nuolet tuossa tulivat minusta." Izenik päätti vain kertoa. Rith näytti hämmästyvän ja katsoi miehen kehoa hetken. "Jouduitteko väijytykseen?" hän tuumasi kysyvänä. Izenik nosti katseensa ja oletti naisen vastaavan. Tässähän naista oltiin kuvannollisesti jahdattu ja yritetty tappaa kauniiseen nuoli sateeseen. Olisi muuten ollut aika nuolia täynnä eikä olisi ollut mikään kaunis näky, ei.
Rith vilkaisi uudelleen vaunuihin ja koiraan ja sitten taas vaunuihin. Harmi, ettei hän voinut katsoa minkään asian läpi. Olisi helpoottanut kovasti hänen miettimistään siitä, oliko vaunuissa mitään arvokasta pikku asiaa napattavana mukaansa.
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 05 Loka 2015, 13:54

Ei Isolden mieleen tullut, että nuoret pojat saattaisivat hotkia suihinsa koiran, joka oli pienen lampaan kokoinen. Noita oli odottanut kysymystä minne hän oli matkalla: ”tästä on muutaman päivän matka erääseen kaupunkiin, jossa minulla on tuttuja”. Nuolia Isolde jäi tuijottamaan ja vilkaisi Izenekin suuntaan. Hänen vaunuistaan edelleen törrötti useampi kappale. Onneksi tämä… mies, näki parhaaksi vastata. Tosin seuraava oli selkeästi kysymys jälleen noidalle.
”He metsästävät noitia ja… Minä eilen pelastin vauvan hengen taikuudella. Ilmeisesti joku kiitollinen sielu päätti kertoa siitä miehille”, noidan äänestä kuuli, mitä mieltä hän tästä oli. Hän ei ikinä satuttanut ketään taikuudella tahallaan ja vain satuttaakseen. Hän käytti sitä puolustaakseen itseään tai muita ja parantaakseen.
”En minä olettanut, että he jaksaisivat seurata minua. Varsinkin näin sadonkorjuu aikaan”, hän lisäsi hieraisten poskeaan.

Isolde hakeutui jaloilleen. Hän oli tismalleen saman pituinen kuin poika. ”Mihin te olette matkalla? Minulla on tilaa muutamalle ja… Noh, hengen pelastamisesta kyydin tarjoaminen tuntuu aika pieneltä”, noita totesi kävellen sitten kohti vaunuja.
”Minä tarvitsen teetä”, hän vain sanoi ja vilkaisi poikaa: ”maistuisiko sinulle?” Isolde veti portaat esiin vaununsa pohjasta ja aukaisi oven.

Vaunussa kiiltävä oli parantajan välineitä. Jos niistä yksikin katoaisi Isolde olisi helisemässä. Kultaa tai koruja ei enää ollut. Hän oli myynyt kaiken sellaisen aikoja sitten. Nyt hän nappasi käteensä teepannun, oman teesekoituksensa taikojen aiheuttamaan heikkouteen ja kolme kuppia. Koska hän oli jo myöntänyt olevansa noita täytettyään kannun hän kuumensi sen voimillaan. Palatessaan ulos hänellä oli lisäksi mukanaan matkaleipää ja juustoa sekä omenia.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Loka 2015, 19:10

Isolde selitti tilanteensa, joka paljasti tuon olevan noita. Taikuuden käyttäjä. Kuitenkin sellainen noita, joka käytti taikuttaan hyvään eikä itsekkäisiin ja ahneisiin asioihin, niin kuin Izenikin luoja. "Joku siis osaa hyödyntää taikuutta muuhunkin, kuin vain itsekyyteen." Izenik totesi naisen sanoihin lapsen pelastamisesta. Selkeästi Isolde ei halunnut uskoa, että ihmiset ehtisivät korjuun aikaan tehdä mitään taruolentoihin liittyvää saatika noita jahtiin, kerta isompiakin oli olemassa. "Sinun on liian aikaista olettaa, että jokainen ihminen kykkii pellollaan nyppien kasvejaan irti maantomusta." Izenik totesi negatiiviseen sävyynsä ja vain kohotti kulmiaan, kun nainen kysyi mihin matka omasta vuorostaan. Ennen kuin hän ehti murjauttaa mitään masentavaa ja yrmeää suustaan päästi Rith omastaan: "Emme mihinkään! Koska meillä ei ole mitään määränpäätä, kunhan menemme minne huvittaa." Rith kertoi hyvillä mielin ja nyökytteli päätään sitä mukaan mitä kertoi.
Isolde nousi jaloilleen ja oli suurin piirtein Rithin korkuinen, eli hyvin lyhyt. Olihan Rith alle 160 senttimetriä, mutta melko pitkä silti. Hän kasvaisi tästä vielä ja myös lohikäärmemuodossaan varsinkin. Hän toivoi kasvavansa pitkäksi kuin jokilohikäärmeet, jotka saattoivat olla hyvinkin kolmenkymmenen metrin pituisia. Se olisi hienoa, ainakin Rithistä. Izenik ei siihen kyllä välttämättä halunnut ottaa kantaa. Kunhan poika pysyisi jollakin tasolla aisoissa.

"Minä voin juoda teetä!" hän hihkui kirkkaana ja samoin tekivät pojan silmät, kun hän näki kuinka nainen avasi vaununsa rappuset.
Oven takaa paljastui syysauringoin säteiden mukaisesti välkähtivää ja kiiltävää tavaraa, josta Rithillä ei ollut mitään hajua, mutta hän näytti täysin lumoutuneelta kiiltävien asioiden edessä. Izenikin käsi kuitenkin tuli pojan naamaan ja Rith lähti sitä kiukkuisena repimään, kunnes pysähtyi huomatessaan vanhemman miehen mulkoilevan katseen. Ei, se sanoi. Tänään et koske tai varasta mitään. Ei tältä naiselta ainakaan, ties mitä keksii loitsia.
Nainen tottuneesti käsitteli teepannia ja tarttui kolmeen kuppiin. Izenik nosti katseensa kuppeihin ja näytti vain olevan välittämättä naisen oletuksesta hänen juovan teetä saatika tunkevan mitään nestemäistä sisäänsä. Isolde palasi mukanaan hieman leipää, juustoa ja omenia. Rith katsoi niitä hetken, mutta mikä ettei. Ei se nyt haitannut, jos hän hotkaisi muutaman omenan ja leivän palasen. Olihan hänellä melko suuri ruokahalu mahalaukusta puhumattakaan. Izenik hänen vierelllään tosin oli melko hiljaa ja katsoi vain Isolden puuhasteluja. Rith tajusi katso vanhempaansa ja sitten naista. Pää kääntyi muutamaan kertaan, ennen kuin se vain jäi odottamaan omaa teekuppiaan.

"Minä en juo, saatika syö... Voit jättää minut pois laskuista." Izenik sanoi lopulta, ennen kuin nainen ehtisi tehdä mitään kuten esimerkiksi kaataa tuota höyryävää nestettä kuppiinsa ja tyrkyttää hänelle. "En ole syönyt sitten luomiseni. Luuletko, että maasta tehty keho tarvitsee ravintoa?" Izenik kysyi. Jos oli järkevä ja osasi yhdistää maasta, mullasta ja luista tehdyn kehon yhtälön ravintoon oli asia melko selvä. Hän ei sellaisia tarvinnut. Ihan oikeasti.
Mori
 

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja cardea » 05 Loka 2015, 19:30

Negatiivisuus suunnilleen huokui Izenikin niskasta. Noidan teki mieli antaa tuolle korvapuusti ja lopettaa itse murehtiminen. Hänen silmänsä sanoivatkin sen, mutta hänen ärsyyntynyt keuhkojensa tyhjentyminen oli ainoa asia mikä paljasti kuinka paljon hän olisi todella halunnut läimäistä.
”Vastoin selkeää luuloasi olen kulkenut näitä teitä hyvän aikaa. Tänäinen oli harvinainen sattuma”, noita sanoi lähes kiristellen hampaitaan. Hän kulki rauhassa ja ärsyttämättä. Onneksi poika oli sentään hieman parempaa seuraa.
”Sepäs kuulostaa mielenkiintoiselta. Ei minullakaan ole määrättyjä paikkoja, mutta… On mukavaa sanoa olevansa menossa jonnekkin”, noita totesi hymyillen. Hän sai myös toisen teejuojan ja kohteliaisuudesta otti kolmannen mukin.

Ei noidan vaunujen tuijotuksessa ollut mitään uutta. Usein kylien lapset meinasivat saada märkiä pusuja vahtikoiralta tullessaan liian lähelle. Teen juonti oli kuitenkin mukavampaa ulkona ja vaunujen ollessa tien syrjässä oli hetki hyvä teelle. Rith tuntui nauttivan siitä ainakin. Tuo sai kupillisen ja Isolde ojensi pienen purkin tälle: ”hunajaa jos pidät makeasta”. Izenikin toteamus ei hetkauttanut Isoldea kun tämä kaatoi kolmanteen mukiin teetä.
”Pitele sitä sitten ja kaada kasveille. Lämmin teekuppi tuntuu aina mukavalta. Enkä minä välitä siitä tarvitsetko sinä vai et. Tosin… Sinut on tehty melko surkeasti käyttäytyvästä kivestä”, Isolde ei voinut olla sanomatta ja tuijotti miestä merkitsevästi.
”Sinä pelastit minut kyllä, mutta herra jumala minä luulen, että jos olisit lihaa ja luuta olisit niitä, jotka valittavat kaikesta. Joten istu alas ja leiki vaikka syöväsi. Minä tarvitsen nyt mukavan teehetken”, Isolde sanoi jämäkästi ja ojensi Rithille leipää toisella kädellään. ”Plus nuoret pojat tarvitsevat ruokaa – paljon”, noita hymyili. Tuputettuaan Rithille kaikkea ja jättäen yrmyn Izenekin omaan arvoonsa hän siemaisi teetä ja myhähti. Hän oli aktivoinut omassa olleen loitsunsa. Hän hengitti rauhallisesti energiaa sisäänsä. Hän ei ollut ehkä vahva noita, mutta hän osasi sitoa teehensä taikaa ja hyödyntää sitä oikealla hetkellä.
RosalbaNessaNiketaDiana
cardea
Porvari
 
Viestit: 900
Liittynyt: 02 Loka 2015, 16:35

Re: Yrtin annostelija ja maakasa

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Loka 2015, 21:09

Rith otti hunajaa kerta sitä tarjottiin ja laittoi sitä ihan roimasti varmuuden vuoksi. Hän ei makeaa saanut joka päivä, joten siitä piti nauttia jollakin asteella. Oli se sitten yli makea tee. Izenikille tyrkättiin taas kuumateekuppi, jota mies vain tylsistyneenä piteli. Naisen selittäessä teekupin lämmöstä sai miehen vain murahtamaan. Hän mitään teekupin lämpöä tarvinnut. Hän ei tuntenut edes, jos häntä alettaisiin polttamaan tässä ja nyt. Kuumuus ja kylmyys oli sama ja se. Isolde myös kommentoi, kuinka huonotapaisesta kivestä. Izenik tuijotti naista takaisin. "Minut tehtiin mullasta. Ei kivestä" hän korjasi hienovaraisesti ja laski sitten vain katseensa yrmeänä kuppiinsa. Isolde kyllä sanoi hänen pelastaneen naisen, mutta se oli vain refleksi. Totesi mies itsekseen. Hän ei oikeastaan välittänyt naisen yllätys hyökkäykseen joutumisesta, mutta kaipa se oli vanhoista elämistä tullut relfleksi. Heikompiensa suojeleminen tai hän oli alkanut pehmentyä Rithin seurassa.
Isolde saarnasi minkä ehti ja totesi hänen olevan mahdollisesti lihasta ja luista tehtynä hyvinkin valittaja tyyppiä. "Minussa on luuta..." Izenik korjasi taas ja näytti vain pyöräyttelevän silmiään. Nainen halusi teehetkensä ja tuputti siinä samalla Rithille kaikkea mahdollista sanoen pikku poikien tarvitsevan paljon ruokaa. Uusi silmien pyöräytys. "En minä nyt niin nuori ole ja tarvitsen paljon ruokaa!" Rith totesi ja otti Isolden tarjoamaa ruokaa. Sitä iloisesti mussutellen ja teetä hörppien hän oli naisen mieliksi. Aina välillä vilkaisten naisen vaunuihin ja koiraan. Sitten hän vilkaisi Izenikiin, joka vain kaatoi loppujen lopuksi teensä lähimmäiseen pusikkoon ja laski teekupin maahan. Jos totta puhutaan Isolde oli hänen mielestään liian nuori puhumaan tuollaista, kuin tietäisi mikä hän oli ja mikä hän oli lihasta ja luusta. Toki hänellä ei ollut hajuakaan mitä hänen entinen kehonsa omistaja oli halunnut, eikä hän tienyt kenelle oma sielu edes kuului ja mitä tuonkin elämässä oli tapahtunut. Ainoastaan hän tiesi sen, että hänen kuollut isäntänsä oli ahne ja katala.

Izenik liikahti ja viittoi vain Rithiä jatkamaan ruokailuaan, kun hän kävisi jäähdyttämässä ja valmiiksi kylmää koppaansa. Tuli hetken hiljaisuus miehen poistuessa paikalta. Rith söi hetken leipäänsä, kunnes laski puolikkaan syliinsä ja hörppi makeaa teetään. Sitten hän huokaisi tyytyväisenä ja nosti katseensa Isoldeen. "Sinun ei tarvitse välittää Izenikin asennoitumisesta." poika aloitti pirteän hymyn kera samalla hörppien teetään. "Hän ei välttämättä tarkoita sitä, sillä hän on kuollut..." Rith nosti kätensä ja nosti yhden sormen ylös sekä vielä toisen. "Kaksi kertaa!" Rith hihkaisi, kuin tuo olisi ollut hienokin asia. "Izenik kertoi minulle, että hänen kehonsa oli jonkun toisen ja hänen sielunsa oli myös. Hänellä ei ole muistoja edellisistä elämistään ja onhan siitä kauan, kun on elänyt jo viisisataa vuotta." Rith totesi ja nosti sitten loistavat silmänsä kohti naista. "Kuinka vanha sinä olet?" oliko kohteliasta kysyä naisen ikää? Ehkei, mutta poika toivoi naisen nyt vastaavan.
Rith haukkasi leipäänsä ja söi sen loppuun. Hän myös mutusti yhden omppua loppuun. Rith vilkaisi taakseen, jossa näki tumman siluetin tulevan kohti ja Izenik saapui vain takaisin hieroen rannettaan. Hänen ranteensa lohkeili ja hajoili, mutta se vain johtui siitä, että mies oli käynyt talttaamassa erään väijyjän. Nyt niitä ei enää pitäisi olla. Rith oli turvassa. Tämän naisen turvallisuudesta viis loppujen lopuksi.
Mori
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 2 vierailijaa

cron