Huoliako olla?

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Huoliako olla?

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Touko 2008, 07:47

Jacla

Jacla istui hevosen selässä ja oli palaamassa satamilta kun oli tulossa laivalta, hän oli ostanut sieltä talon itselleen ja oli kierrellyt katsomassa satamassa hiukan asioita. Kypärä oli hiukan lämmin kun aurinko paistoi ja musta viitta imi lämpöä itseensä hieman, Isad ei välittänyt lämmöstä ollenkaan. Jacla käski hevostaan lähtemään laukkaan, että matka sujuisi nopeammin. Hän kulki vanhalla tiellä kohti metsää ja ohitti ihmisiä laukassa jonkin verran, metsä lähestyi ja Jacla ratsasti sinne mutta enää hän ei kehdannut laukata siellä kun oli puita. Se ei olisi mukavaa törmätä kalliilla hevosella puuhun ja saisi jonkun vamman turhasta asiasta.
Isad käveli rauhallisesti ja hirnui hieman kun Jacla piti tämän liikkeellä. He alkoivat lähestyä metsä aukeaa ja Jacla laskeutui selästä, ruveten taluttamaan hevostaan kohti lampea. Jacla tuli sen luokse ja päästi hevosestaan irti, se lähti juoksemaan heinä aukiolla kuin villinä mutta palaisi kutsusta Jaclan luokse. Jacla katseli hevosensa leikkimistä huvittuneena ja käveli lammen luokse katsellen sitä hieman. Hän käveli sen äärelle ja polvistui, otti kypärän pois ja pisti sen kivelle. Pitkät ruskeat hiukset tulivat ja hän oli naisen näköinen nyt, rupesi pyyhkimään vedellä kasvojaan kaksin käsin.

/Dimmutin ja Movyan./
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 09 Touko 2008, 14:40

Movyan oli Deanoicin suostuttelemana lähtenyt hengittämään raikasta ilmaa, veli kun oli tuuminut, että majatalossa oli tunkkaista. Hän oli vasten tahtoaan jättänyt veljensä yksin ja katui lähtöään ensihetkestä saakka, muttei voinut kääntyä takaisinkaan, koska saisi taas kuulla syytteitä siitä, että oli ylihuolehtivainen.
Movyan tarpoi ajatuksissaan ympäri metsää tietämättä mitä nyt tekisi. Hän kohotti hajamielisenä katseensa maasta ja huomasi saapuneensa metsäaukealle. Mov kohotti katseensa taivaalle ja sai todeta, ettei paluuseen liiemmin syitä tainnut olla. Taivas oli kirkas.

Movyan huokaisi ja oli astumassa eteenpäin, kun huomasi lähemmäs kymmenen metrin päässä ihmisen, joka vaatetuksesta päätellen oli sotilas tai ainakin itseään puolustava ja sotaa suosiva, mutta eihän ulkonäkö kaikkea kertonut?
Mov itse ei liiemmin osallistunut sotaan, kun oli puolueeton, joten hän ei tahtonut haastaa riitaa, mutta jos toisella oli tarkka kuulo, niin tämä oli kyllä jo huomannut hänen läsnäolonsa.
Movyan suki leukapartaansa hetken ja astui askeleen lähemmäksi, käsi valmiina miekallaan siltä varalta, ettei toinen olisi sitä ystävällisintä sorttia. Tosin hän ei todellakaan tahtonut lietsoa taisteluhenkeä, koska vaikka osasikin miekkaa käytellä, ei pitänyt sodasta lainkaan.
"Anteeksi?" Hän sanoi ennemmin kuin kysyi, tarkoituksenaan selvittää mitä tällä oli aikeissa.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Touko 2008, 16:11

Jacla

Jacla oli kumartuneena lammen yläpuolelle ja katseli hieman märkiä hiuksiaan, käsillään hiukan kosketteli niitä. Pisti niitä kuntoon kun mieheksi muuttumisen jälkeen ne olivat aina hiukan sekaisin sen takia kun kypärän pistäminen päähän oli pitkien hiuksien kanssa hiukan hankalaa. Jacla ei kuullut oikein mitään kun katseli itseään lammen pinnasta ja sivusilmällä Isadia joka hyppi pitkässä ruohikossa villinä kuin joku nuori varsa.
'Kerrankin se leikkii aikansa kuluksi kun ollaan koettu kovia sen kanssa, laiva matkat eivät oikein tehneet sille hyvää ja onneksi jäätiin tänne joksikin aikaa.' Jacla ajatteli kunnes säpsähti kuulleessaan jonkun äänen takaansa, äkkiä pisti kypärän päähänsä ja pitkät hiukset katosivat. Nais hahmon tilalla oli kumartunut mies ja hän nousi pystyyn kypärä edessä vetäen kahden käden miekan tupesta silmiensä eteen. Kääntyi miehen puoleen ja piteli silmien välissä miekkaa sivuttain. "Olen Seng ja kuka sinä olet? Oletko Manuelia vastaan?" Jacla kysyi katsoessaan miestä hiukan alaviistoon.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 09 Touko 2008, 16:26

Movyan katsoi toista hetken kummastuneena ja kuvitteli nähneensä toiselle aluksi pitkät hiukset. Päässäänkö hänellä viirasi vai oliko toinen saanut pitkät hiuksensa katoamaan?
Hän räpäytti nopeasti silmiään ja huomasi toisen napanneen aseensa, ennen kuin itse oli ehtinyt vetää miekkaansa tupesta. Mov ei vaivautunut siis ottamaan asettaan vielä, kuullessaan toisen kysymyksen.
Hän katsoi toista hetken ja avasi suunsa; "Mov...hmh, Movyan", hän korjasi nopeasti, sanottuaan ensin veljensä antaman lempinimen. Ehkä oli kohteliaampaa esitellä itsensä oikealla nimellään?
"Manuelia? Minä en ole ketään vastaan", Movyan sanoi sitten ja jatkoi mielessään lausumatta kuitenkaan ääneen 'tai kaikkia vastaan'. Niinhän se oli. Mov kun ei pitänyt sodankäynnistä juuri lainkaan.
"Voinet laskea miekkasi?" Hän kysyi pienesti ja katsoi Sengiksi itsensä esitellyttä miestä silmiin jatkaessaan: "Minä en ole täällä vakoilemassa."
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Touko 2008, 16:57

Jacla

Jacla katsoi miestä ja oli valmiina iskemään miestä päähän miekalla jos tämä yrittäisi jotakin typerää, hän aina joskus teki näin tulijoille jotka sattuivat häiritsemään häntä. Mies ei ottanut asettaan ja Jacla oli hiukan varuillaan tästä koska jos hän kääntäisi selkänsä tämä saattaisi iskeä selkään miekallaan. 'Luulin, että Cryptin miehet olisivat isoja kuin viikingit eivätkä tämän kaltaisia pikkuisia. Eipähän haittaa taistelussa ollenkaan tulee hiukan nopeampaa kuin ne ryöstely retkien miehet joita kohtasin..' Jacla ajatteli katsellen miestä joka esitteli itsensä Movyaniksi.
"Hauska tavata.." Jacla sanoi katsoen miestä alaviistossa. Movyan sanoi, että ei ole Manuelia vastaan, se oli hyvä muuten olisi tullut todellakin kiva taistelu. Movyan kehotti pistämään miekan tuppeen ja tästä ei olisi kuitenkaan hyvää vastusta ollenkaan. "Hyvä ettet ole ja en hallitse näitä alueita, kerrohan nyt mitä teet täällä ja mistä tulet?" Jacla kysyi pistäen kahden käden miekan takaisin tuppeensa kun sitä ei tarvittu. Isad ei välittänyt näiden puuhailuista vaan söi ruohoa hiljaa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 09 Touko 2008, 18:12

Movyan siirsi katseensa Sengistä maahan, kuin maassa olisi ollut jotain kiinnostavaa. Todellisuudessa hän ei tahtonut katsoa toista silmiin, koska tunsi olonsa jo muutenkin vaivautuneeksi.

Myös miesten välinen pituus ero oli pelottava ja Movyan tunsi olonsa varsin pieneksi ja mitättömäksi, mutta se mitä toinen ei tiennyt oli se, että hän oli tarvittaessa varsin loistava miekkailija, jos sille päälle sattui.
"Samoin", Mov mutisi, vaikkei tapaaminen vielä kovin hauskalta vaikuttanutkaan, "Äh, asun väliaikaisesti majatalossa enkä keksinyt muutakaan tekemistä joten lähdin metsään. Entäpä sinä?"
Movyan ei viitsinyt kertoa toisen veljestään, koska se paljastaisi sen, että hänellä oli heikkouksiakin.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Touko 2008, 19:00

Jacla

Jacla katsoi Movyania kun tämä tuijotti maahan kuin vältelläkseen jotakin mutta Jacla ei välittänyt siitä kunhan ei paljastaisi itsestään mitään josta tuo Movyan hyötyisi. Hänellä olisi hiukan voimaakin enemmän mutta Jacla ei tiennyt oikein mitä tuo mies osaisi tehdä, taistella parhaasti häntä vastaan luultavasti. Jacla oli silti varuillaan tämän miehen kanssa koska ei tiennyt mitään Cryptissä asuvista, oliko näillä jotakin outoja haluja ei luultavasti mutta silti hän ei pitänyt tästä Movyanista. Jacla katsoi miestä nyt kummastuneena hieman kun tämä rupesi puhumaan..
Tämä asui majatalossa ja kuulosti salailevan jotakin.. "Asun satamassa ja olen viettänyt nuoruuteni kylmässä pohjolassa, oikein mukava paikka ja suosittelen käymään siellä.. Kansa on oikein sotainen ja hiukan matkusteleva, he tekevät loistavia aluksia." Jacla puhui höpöttäen viikingeistä jonka vanhemmat olivat asumassa siellä ja hän oli myös.. Isad laukkasi pitkässä heinikossa ja tuli Jaclan luokse.. "Tämä hevonen on tottunut kylmään pohjolan talveen, hevosen nimi on Isad.. Kerro minulle lisää itsestäsi?" Jacla kysyi Movyanilta..
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 09 Touko 2008, 19:25

"Hmm...Ehkä sitten käyn siellä joskus...Tosin sota ei niinkään kiinnosta minua", Movyan mutisi hiljaa ja pelkäsi sanojensa vaikuttavan Sengiin, joka vaikutti hänen silmiinsä jopa nauttivan sodasta ja sotaisasta tunnelmasta ja ihmisistä, "Oletko sinä jonkin sortin sotilas?" Movyan sitten kysyi ja tutkaili hevosta katseellaan. Hänellä itsellään ei ratsua ollut, vaan jos hän jonnekin kulki hän usein teki sen jalkaisin.

"Itsestäni?" Movyan mutisi epäröiden. Oliko hänen nyt järkevää kertoa paljoakaan itsestään ihmiselle, jota tuskin tunsi?
"En tiedä onko minussa paljoa kerrottavaa", hän sitten tuumi ja mietti mitä toiselle uskaltaisi kertoa. Deanoicista hän ei välttämättä uskaltaisi sanoa mitään, eikä hänessä itsessäänkään niin paljoa kerrottavaa olisi.
"Mitä tahdot tietää?" Mov sitten kysyi epävarmasti ja siirsi katseensa hevosesta takaisin Sengiin.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 09 Touko 2008, 20:27

Jacla

Jacla katsoi Movyania ja tämä mumisi jotakin mutta ei saanut sanoista oikein selvää, ne olivat jotakin sotaan liittyvää. Jacla yritti kuunnella mutta ei mitään selvää kieltä saanut siitä puheesta. "Olen minä, berserkki kuulun viikinkeihin joiden mukana tulin tänne ja en kuulu kenenkään puolelle paitsi Manuelin." Jacla sanoi katsellen Movyania hieman kummastuneena, tämä ei tainnut tietää missä oltiin menossa Cryptissä, se ei haitannut Jaclania jos saisi houkuteltua Movyanin orjamestareiden puolelle. Jacla silitti hevosensa turpaa ja se näytti nauttivan silityksestä.
Jacla kuunteli samalla silittäessään Isadia mitä Movyan puhui, tämä ei oikein kertonut paljoa itsestään vaan höpötti jotakin turhaa. Jacla käänsi katseensa hevosesta Movyaniin ja lopetti silityksen päästäen hevosen takaisinpitkään ruohikkoon juoksentelemaan. "Haluan tietää miten hyvä olet taistelemaan jotakuta vastaan joten kävisikö pieni ottelu?" Jacla kysyi katsoen Movyania hieman oudosti, hän kosketti kahden käden miekan päätä joka oli tupessa vyöllä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 09 Touko 2008, 21:37

Movyan seurasi hetken kun toinen silitteli hevostaan ja antoi tämän sitten juosta takaisin nurmelle. Hän käänsi katseensa kauemmas juoksentelevasta hevosesta sen omistaan.
Hän kohotti kulmiaan Sengin ehdotukselle ja hetken epätöityään veti miekkansa tupesta. Varovasti, jottei sivaltaisi uutta vaaleaa kauluspaitaansa aivan piloille, siitä oli kuitenkin maksettu käypä hinta.
"Pistä parastasi sitten", hän sanoi ja kohotti miekkansa, katsoen toista miestä uhmakkaasti. Jos hän jotain osaisi niin miekkailun, paljoa muuta hän ei sitten hallinnutkaan. Ratsastuskin meni miten meni, eikä hän ollut varma kykenikö edes huolehtimaan Deanoicistakaan.

Hän katsoi Sengiä mietteliäänä. Tällä oli takuulla jonkin sortin taka-ajatus, kun pyysi häntä ottamaan ottelun kanssaan. Ei sellaisia enää huvikseenkaan tehty ja toinen vaikutti sellaiselta mieheltä, ettei harjoitustakaan kaivannut.
"Onko sinulla jotain taka-ajatuksia, hmm?" Movyan kysyi ja astui vielä muutaman askeleen lähemmäs niin, että oli sopivalla etäisyydellä toisesta, turhaa sitä oli liian kaukaa sohia.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Touko 2008, 10:01

Jacla

Hän katsoi hevosensa leikkimistä ja Isad rupesi syömään uudelleen ruohoa maasta Pian Jacla kääntyi katsomaan Movyania ja hämmästyi siitä kun tämä oli vetämässä miekkaansa tupesta, varoi paitaansa.. Jacla hymyili miehelle hieman katsellessaan tätä, häntä huvitti tämän uhmakkuus ja sitä ennen tiukat sanat.. Pistän todellakin parastani, enkä leiki kuin joku aloittelija.. Jacla sanoi, hän tarkasteli miehen asetta katseellaan, se näytti upealta mutta Jaclan mielestä se ei vetäisi vertoja viikinki miekalle. Jaclalla oli mielessä käyttää hevosta apunaan mutta taistelisi nyt miesten tapaan eli jalkaisin..
Isad lopetti ruohon syömisen ja katseli isäntäänsä joka näytti olevan alkamassa taistelemaan.. Ei minulla ole oikein taka-ajatuksia, ehkä muutama mutta vain haluan tapella kanssasi nähdäkseni mihin mies pystyy kun joskus miehet on aika huonoja taistelijoita kuin naiset.. Nyt taistellaan viikinkien tapaan, toista ei tapeta vaan yritetään saada ase pois jotenkin tai muuten jollakin tavalla häviämään.. Jacla sanoi hiukan paljastellen jotakin asioita mutta ei, paljoa jonkun asian takia Jacla veti kahden käden miekan esille tupesta eteensä ja piteli sitä kaksin käsin.. Vai pelkäätkö minua liikaa? Jacla kysyi ja yritti heilauttaa miekkaa kohti Movyania
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 10 Touko 2008, 12:50

"No, sinun tiedoksesi, en minäkään mikään aloittelija ole", Movyan sanoi, mutta vaikka tunsikin olonsa vaivautuneeksi hän piti katseensa toisessa miehessä, vaikka tuskin tämä kävisi häntä aseista riisumaan silloin, kun hän itse katseli toisaalle. Se olisi sinänsä alhaista, mutta toinen vaikutti joko olevan viikinki tai kovasti näitä ihannoivan, eikä Movyanilla ollut aavistusta siitä, olivatko viikingit niin alhaisia, vai eivät. Hän ei ollut ennen viikinkejä tavannutkaan.
Hän nyökkäsi toisen selostaessa viikinkien tavoista ja oli valmiina. Osasi hän joskus taistella leikkimielelläkin, mutta hän tuskin tunsi Sengiä, joten tietysti hän suhtautui varoen, kuten muukalaisiin aina. Olihan hänellä kuitenkin jotain menetettävää, jota hän ei kuitenkaan helpolla luovuttaisi. Tämä mies tuskin kuitenkaan tiesi Deanoicista, joten sillä tiedolla Mov koetti rauhoittaa itseään ja uskotella, ettei toinen ollut - ainakaan vielä - aikeissa lyödä häneltä päätä irti.
"En pelkää", Movyan sitten sanoi ja heilautti miekkaansa niin, että sai pysäytettyä toisen liikkeen.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Touko 2008, 13:13

Jacla

Mies sanoi, ettei pelännyt ollenkaan Jaclaa mutta jokin siinä kyllä kummastutti häntä. Jacla oli yrittänyt lyödä tätä kahden käden miekalla mutta Movyan oli torjunut iskun todella hyvin, ei tämä mikään aloittelija ollut luultavasti jos osasi torjua hyvin tulevan iskun. 'Tästähän tulee mielenkiintoista, haluan tietää hänestä enemmän ja oppia tuntemaan hyvin, ehkä houkuttelen häntä orjamestareihin..' Jacla ajatteli pidellen kahden käden miekkaa puolustusasennossa jonkin aikaa ennen kuin yrittäisi iskeä sillä Movyaniin.
Tämä vaikutti paljonkin erilaiselta kuin jotkut muut miehet, jos Jacla paljastaisi oikean muotonsa niin kaikki kohtaamansa miehet eivät haluaisi taistella hänen kanssaan kun oli nainen.. "Pidätkö naisia alempiarvoisina? Taistele nyt äläkä leiki.." Jacla sanoi, yrittäen lyödä ylhäältä päin kohti tätä miekalla sivuttain. Jacla pisti tuohon iskuun paljonkin voimaa..
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Miwra » 10 Touko 2008, 13:57

Movyan tuumi mitä Seng mahdollisesti ajatteli, mutta antoi asian olla, kun toinen jo kohotti miekkansa uuteen iskuun. Tämän iskun hän kuitenkin onnistui puolustamaan vain vaivoin. Hän sai siirretty oikean jalkansa taaksepäin, vaikkakin oli lähellä horjahtaa ja kaatua taaksepäin. Hän ähkäisi ääneen, toinen ei ainakaan voimiaan säästellyt.

"Miten tuo kysymys liittyy mihinkään?" Movyan kysyi seuraten toisen liikkeitä, "En. Miksi pitäisin?" Hän ei kyllä ymmärtänyt miten Sengin kysymys tähän kaikkeen liittyi, mutta vastasi kuitenkin mielestään rehellisesti.
Movyan astui askeleen taaksepäin, jotta sai jotenkuten väistettyä iskun ja koetti sitten iskeä toiselta miekan kädestä, heilauttaen omaansa vasemmalta puolelta, tarkoituksenaan osua lähelle kädensijaa, muttei kuitenkaan lyödä toista sormille.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 10 Touko 2008, 15:28

Jacla

Jacla hymyili sillä oli saanut tämän horjahtamaan iskunvoimasta mutta hauskuus ei tulisi siihen loppumaan ollenkaan.. Jacla käyttäisi voimiaan niin, että saisi tuollaisen heikon nurin helposti mutta leikkisi vielä jonkin aikaa ennen kuin rupeaisi tosissaan tappelemaan miehen kanssa..
"Jotenkuten, sehän on tärkeä asia miten kohtelee naisia eikä kuin jotakin rupusakkia. Se on väärin kun moni mies kohtelee naisia sellaisena.." Jacla sanoi melko äreänä kun Movyan ei ollut tajunnut mitä Jacla tarkoitti.. Jacla säpsähti kun tunsi miekan osuneen hänen omaansa, tämä oli yrittänyt saada asetta pois kädestä.. Nyt hän heilutteli hieman oikeaa kättään kun täräys oli sattunut ja piteli vasemmalla miekkaa.. "Mitä sanoisit jos joku paljastaisi olevan jotakin muuta kuin sanoo olevansa?" Jacla kysyi, yrittäen lyödä todella kovaa miekalla Movyania mahaan..
Dudeboy
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron