Kira.
Kira puditeli päätään, kun Movyanin kysymykselle, Kiran ilme oli surullinen.
"En ole vielä kuullut kenenkään pystyvän taikomaan elävää, mikään ei voi olla elävä, jos se ei omista sydäntä." Kira sanoi ja katsoi Movyania, hän yritti hymyillä, mutta siitä ei oikein tullut mitään.
"Kukaan minunlaiseni ei voi elävää taikoa." Kira sanoi hiukan kylmähkösti, sillä hän toivoi voivansa, muttei voinut vaikka tekisi nyt mitä, hänen voimansa ei varmaan koskaan tulisi olemaan tarpeeksi suuret.
Kira käänsi katseensa paikkaan missä lohikäärme oli ollut, mutta nyt siinä leijaili vain pieniä hiukkasia, jotka olivat värjäytyneet punaisiksi auringon vähäisistä säteistä. Kira kutsui hevostaan, sillä hän ei halunnut sen olevan kaukana, kun pimeä laskutuisi, sillä se tapahtuisi aivan piakoin.
"Täällä ei saata olla hirveän turvallista yöllä." Kira sanoi hiljaa. Linnalle oli pitkä matka ja sieltä hänen pitäisi vielä kävellä kotiinsa ja nyt Kiraa hiukan pelotti asia, kun hän oli kuullut ihmissuden olevan liikkeellä joka yö. Kira mietti yöksi menemistä majatalolle, sinne olisi lyhyempi, paljon lyhyempi matka.