Holy war

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Huhti 2017, 09:53

Shiloh


Kevät oli jälleen saapunut Cryptiin. Yhä useammin ja pidempään taivaalla porottava aurinko oli jo ehtinyt sulattamaan kaiken lumen pois mantereelta ¬– sikäli mikäli pohjoisempia seutuja ja vuorenhuippuja ei laskettu. Kaiken kaikkiaan maa alkoi jälleen herätä eloon, lämmön ja valon saaden myös elämänmuodon jos toisenkin paremmalle tuulelle, sodasta ja kurjista ajoista huolimatta.
Siipensä menettäneeseen se ilo ei kuitenkaan tarttunut. Shiloh oli entistä kurjempana, mitä koskaan. Hän ei enää edes jaksanut esittää ystävällistä ja elämäniloista illuusiossaan kenellekään, joten vanha enkeli oli vetäytynyt lähes täysin omiin oloihinsa. Ainoat jotka tiesivät syyn hänen elämänilottomuuteen, olivat hänen valvonnan alla toimivat suojelijat... Sekä ne kaksi, jotka häneltä olivat siivet riistäneet.

Toki, hän olisi voinut tehdä jotain sen eteen että olisi saanut siipensä takaisin. Mutta kyse ei ollut vain siipien menettämisestä – niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin – saatikka sitten epäonnistumisesta, nöyryytyksestä tai häpeästä. Kyse oli myös sydänsuruista. Jotain, mihin Shiloh ei ollut uskonut kykenevänsä, hänhän oli enkeli, ylempänä mitä kuolevaiset, ei hänen pitänyt langeta yksinkertaisiin tunteisiin. Mutta ilmeisesti niin oli käynyt, sillä Azuren lähdettyä, oli enkelin rintaa kivistänyt monen kuukauden ajan.

Se tuska ja alituinen apatia oli ajanut enkelin tänäkin aurinkoisena päivänä kauas ihmisasutuksesta, keskelle metsää. Rääsyihin pukeutunut, laiha ja huonovointinen mies vaelsi metsässä päämäärättömästi. Tai ehkä hänellä oli päämäärä, mutta hän ei sitä vielä tiennyt. Jo pitkän tovin ajan jokin oli vetänyt häntä pois poluilta, kohden tuntematonta. Hän ei tiennyt mikä se voima oli saatikka miksi hän tunsi palavaa tarvetta päästä sen luo – ei tosin sen takia, että se olisi tuntunut hyvältä tai houkutellut lämmöllään. Se sattui, ärsytti, sai pään sekaisin ja enkelin kokemaan suurta tarvetta tuhota sen tunteen lähde. Tuntui, kuin hän olisi seurannut maailman suurinta syntiä itseään, hänen piti nähdä se, hänen piti päästää se pois päiviltä.

Lopulta ihmisilluusioinen enkeli saapui pienelle metsäaukealle, nähden sen toisella reunalla jonkun. Ei hän edes kunnolla erottanut mitä tai kuka tuo humanoidi oli, mutta hän aisti sen voiman säteilevän mokomasta. Tuo kaksijalkainen oli se, mitä hän oli etsinyt. Ehkä se oli haaste, itse pyhimmältä. Ehkä tämä peto piti peitota, jotta Sotiris saisi siipensä takaisin. Tietenkin, pieni ääni takaraivossa muistutteli, että silmitön tappaminen ilman armoa oli vastoin heidän periaatteita. Mutta se järjenääni oli kuukausien myötä hiljentynyt ja vaipunut kaikkien muiden äänien alle, vain pieneksi kuiskaukseksi johonkin pimeyteen.
Hetken aloillaan seistyään lähti Shiloh lähestymään tuota tuntematonta, vaikuttamatta kuitenkaan mitenkään erityisen uhkaavalta, ainakaan näin päällepäin katsottuna. Mutta auransa ja leiskui kuin kiirastuli konsanaan, saaden lähettyvillä olevat linnut ja metsäneläimet kaikkoamaan paikalta pikavauhtiin.



// JASFKAJWKJHASF ANTEEKS ETTÄ TÄSSÄ KESTI MUTTA JTP TULE KERA SIIPIHEPPUSI, ai että kun oon taas hyvä otsikoiden kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 28 Huhti 2017, 22:39

Andelethar

Kevät. Auringon lämpimät säteet lankesivat enkelin edessä avautuvalle aukiolle, eikä Andelerthar voinut olla hymyilemättä, vaikka tuo ele olikin hänelle - kaikkien näiden vuosien jälkeenkin - hieman vieras. Kevät oli saanut metsään uutta eloa, eläimet liikkuivat enemmän näkyvillä ja linnut lauloivat. Andelethar oli istunut jo pitkään aukiolla, seuraten itseään ympäröivän metsän elämää, kuunnellen hennon tuulen laulua ja hengittäen sen tuomaa kevään tuoksua. Hän oli aiemmin tuona päivänä käynyt ihmisten kylässä, seurannut sivusta kiireisiä ihmisiä ja oli erittäin iloinen saadessaan olla yksin. Samasta syystä hänellä oli myös haarniskansa ja viittansa päällään, sillä tuskinpa moni katselisi naruihin pukeutunutta henkilöä pitkään hyvällä silmällä. Kyllähän enkeli sen verran elämästään kuitenkin nautti, ettei halunnut taruolentovastaisia ihmisiä peräänsä.

Pitkään Andeletharin ei lopulta edes tarvinnut olla yksin, sillä hänen luokseen saapui piakkoin pari uteliaita pikkulintuja. Ne istuivat hetken aikaa turvallisen välimatkan päässä, mutta pikkuhiljaa ne uskaltautuivat lähemmäksi liikkumatonta enkelihahmoa. Anaylla oli aina ollut melko hyvä suhde eläimiin. Hän oli huomannut sen jo oman hevosensa, Chayan kanssa. Tuntui, kuin eläimet aistisivat hänen olevan heille turvallinen. Tai ehkä ne vain tottuivat hänen rauhalliseen läsnöoloonsa. Kuitenkin, pian enkelin luona oli jo useampi eläin, kaikki melko pieniä, hiiriä ja jopa pari jänistä. Andelethar ei voinut olla hymyilemättä taaskaan ja hän alkoikin hiljaisella äänellä laulamaan eläimille.

Yhtäkkiä kaikki hänen lähellään olevat elämet, niin jänikset kuin pikkulinnutkin lähtivät kiireesti paikalta ja Andelethar tajusi nostaa katseensa. Aukion toisella laidalla seisoi jokin... tai pikemminkin joku. He kummatkin olivat hetken aloillaan, kunnes toinen alkoi lähestymään Anayta. Andelethar ei nähnyt toisessa mitään uhkaavaa, mutta silti hänet täytti jotenkin iljettävä tunne... ja se tapa, millä eläimet olivat hänen luotaan kaikonneet, kuinka lintujen laulu tuntui kokonaan ehtyneen. Enkeli päätti pitää toisen kätensä miekallaa, vain varmuuden vuoksi. Tulija näytti enemmänkin tarvitsevansa apua. Hänellä oli päällään rääsyt ja hän näytti hyvin raukalta. Andelethar kirosi ennakkoluulojaan tuota tuntematonta kohtaan. Eihän se ollut mitään uutta, että eläimet pakenivat ihmisiä. ...Mutta oliko tämä kuitenkaan ihminen?

Nyt saa riittää nämä ennakkoluulot, Anay ajatteli itsekseen ja rohkaisi itseään astelemaan myös tulijaa kohti.
"Hei." Anay aloitti hieman epävarmasti ja päätti toistaa sanomansa vielä haltiakielelläkin, "Hei." Ehkä se oli typerää, ehkä toinen olikin ihminen, joka vihasi haltioita, mutta Anay voisi selittää olevansa vain oppinut.
"Oletko kunnossa?" Anay kysyi nopeasti sen jälkeen, päättäen pysyä tällä kertaa pelkästään yleiskielessä. Silti, vaikka enkeli kuinka yritti esittää ystävällistä, hän puristi toisella kädellään miekkaansa ja hänen kätensä hikosi halusta sytyttää siihen tuli ja nähdä, oliko tulija kenties syntinen.

//JTP ilmottautuu kera siipiheppunsa! Pahoittelen, jos teksi on vähän tönkköä, olen viimeksi kirjoittanut roolin reilu vuosi ja puoli sitten! ^^' ja saanen lisätä, että otsikko on kerrassaan mainio!//
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Huhti 2017, 23:02

Syystä tai toisesta tämä muukalainen ei lähtenyt pakoon. Hyvä, Sotiris ei olisi jaksanut millään kissa-hiiri leikkejä. Mitä lähemmäs hän pääsi nopein, pitkin harppauksin, sitä varmemmaksi siivetön tuli siitä, että kyseessä oli paha elämänmuoto. Tuo hohkasi outoa auraa, jota hän ei kyennyt tunnistamaan. Se aura ärsytti, kihelmöi, teki olon levottomaksi. Toisen täytyi olla paha, demoni, tai muu vastaava alhainen elämänmuoto. Siitä oli jo pitkä tovi, kun Shiloh oli yhteenkään demoniin törmännyt, joten langennut, aistien sekoittama enkeli ei edes kyseenalaistanut enää logiikkaansa toisen olennon suhteen. Eihän tuo tietenkään näyttänyt demonilta, nyt kun lähemmäs ehätti, mutta mokomilla epäpyhillä perkeleillä oli tapana naamioitua mitä viattomimpiin kaapuihin.

Toinen avasi ensimmäisenä suunsa. Sotiris pysähtyi muutaman metrin päähän toisesta, tuon hänelle puhuessa ensin yleis- ja sitten haltiakielellä. Lopulta palaten Cryptin yleiskieleen, tiedustellen, oliko riutuneen näköinen mies kunnossa. Shiloh ei vastannut, siivettömän vain tuijottaen kulmiensa alta toista harvinaisen vakavana ja vihaisena, arvioiden ja miettien sen pienen tovin. Lopulta toinen rääsyläisen käsistä nousi nopeasti suorana kohden muukalaista, osoittamaan syyttävästi etusormella mokomaa syntipesäkettä.
"Kaltaisillasi ei ole lupaa käydä tällä maaperällä", Yhtälailla yleiskielellä jatkaen Shiloh kävi saarnaamaan toiselle, "Kaltaisesi epäpyhien pitää palata sinne, mistä tulivatkin. Ette ole tervetulleita tänne, ette näiden sielujen perään. Meidät määrättiin tänne varmistamaan, että kaikki kaltaisesi pysyvät siellä minne kuuluvat".
Puheidensa lomasta Shiloh kävi entistä enemmän hehkumaan sitä uhkaavaa, painostavaa auraansa. Vaikkei vielä ollut rääsyläisen illuusiostaan luopunut, saattoi sen häilyvän illuusion läpi nähdä sen todellisen muodon, huomattavasti rotevamman ja pidemmän varren. Se kuvajainen tuntui häilyvän rääsyläisen ympärillä, väreillen, kuin kuuma ilma.

"Saat anoa viimeistä anteeksiantoa", Sotiris jyrähti kaksiäänisellä äänellä, puhuen tällä kertaa pyhää, unohdettua kieltä, jota saattoi enkelten kieleksi kutsua.


// YAAAS! Ja ei se teksti yhtään tönkköä ollut, älä huoli! :3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 28 Huhti 2017, 23:44

Andelethar

Tuntematon ei vastannut enkelin kysymyksiin, eikä sen puoleen reagoinut suuremmin yleiskieleen, eikä haltiakieleen eri tavalla. Ehkä hän ei ollut ymmärtänyt enkeliä lainkaan? Ehkä hän oli kuuro? Toisaalta, tuo oli kuitenkin pysähtynyt Anayn avatessa suunsa. Enkelin aikaisemmin tuntema iljettävä olo vain voimistui ja hän alkoi olla varma, ettei suuremmin pitänyt tästä uudesta tuttavuudesta. Toisen vihainen tuijotus tuntui tunkeutuvan Anayn sieluun asti, kuin hänen pyhyyttään olisi jollain tavalla mitattu. Enempää Anay ei kuitenkaan kerennyt toisen tuijotusta analysoida, kun toisen sormi kohosi osoittamaan häntä. Tämän jälkeen rääsyläinen alkoikin puhua, yleiskieltä, eli hän olikin ymmärtänyt Andeletharin aikaisemman kysymyksen. Heillä oli siis yhteinen kieli, mutta nähtävästi eri päämäärä.

Toisen puhuessa tämä kävi Andeletharille erittäin selväksi. Tuntemattoman viitatessa Anayn 'kaltaisiin', Andelethar uskoi toisen puhuvan enkeleistä. Mutta mikä tuo oli sanomaan, etteivät enkeleillä ollut lupa olla tällä maaperällä. Anay tarttui tiukemmin miekkaansa ja hänen toinen kätensä asettui hitaasti sen tupelle, valmiiksi sytyttämään terän tuleen, mikäli se olisi tarpeellista. Tuntemattoman alkaessa syyttämään Anayta epäpyhäksi, enkeli tuntui jäätyvän hetkeksi. Oliko tämä jonkinlainen rangaistus siitä, että hän oli menettänyt suojeltavansa? Että hän oli epäonnistunut suojelusenkelin tehtävässään? Mutta eihän se voinut olla... ei taivas voisi hylätä häntä nyt. Toisen yhä vain selvemmäksi käyvä aura hohti hänen ympärillään uhkaavuuttaan ja Anay tiesi, ettei hänellä ollut tässä tilanteessa kuin kaksi vaihtoehtoa: taistele tai kuole.

Ennenkuin Anay kerkesi vastaamaan toisen syytöksiin, jyrähti tuo puhumaan Anaylle joltain outoa, mutta niin kaukaisella tavalla tuttua kieltä. Hän tunnisti kielen äänteet, tunnisti jopa sanat, mutta sen kuuleminen sai Anayn pysähtymään kokonaan. "Kuka- Mikä sinä oikein olet?" Anay kysyi yleiskielellä, kykenemättömänä itse vastaamaan toiselle tämän sanomalla kielellä. Kysymys oli enemmänkin retorinen, sillä enkeli tiesi, ettei luultavasti saisi toiselta vastausta ja se pikemminkin karkasi hänen huuliltaan enkelin hämmästyksen vuoksi. Noin uhkaava ja syytöksiä lateleva henkilö ei kuitenkaan voisi olla enkeli, ei voisi. Anay oli siitä varma. Sen täytyi olla jokin demoni, jokin paha. Kyllähän se näkyi selvästi toisen eleistä. Anay tunsi pelkoa, yhtä niistä kahdesta alkuperäisestä tunteestaan, jonka oli tarkoitus pitää enkeli poissa taisteluista, joissa hänellä oli alakynsi, mutta tällä kertaa Anay ei aikonut antaa pelolleen valtaa. Silti, hän peruutti pikkuhiljaa kauemmas toisesta.

"Kuka sinä olet tuomitsemaan minut, peto?" Anay sanoi, ääni - hänen harmikseen - väreillen. Enkeli heitti nopealla liikkeellä viittansa päältään, suuri vaatekappale olisi vain hänen tiellään ja luultavasti johtaisi vain hänen pikaiseen kuolemaansa. Samalla Anay veti esiin miekkansa, loihtien sen pinnalle kerroksen musta-valkeaa tulta. Anayn hämmästykseksi tuli ei kuitenkaan roihahtanut mustana, kuten hän oli odottanut. Ei sillä kuitenkaan väliä, mikäli tuo humanoidi oli valmis tappamaan enkelin, ei hän voinut olla sielulta puhdaskaan.
"Mikä olet, syntinen? Kerro tai kohtaa tuomiosi!" Andelethar uhosi, levittäen valkeat siipensä, valmiina syöksymään toista kohti tai pakoon, mikäli tilanne sellaista vaatisi. Eihän se oikeastaan ollut enkelin tehtävä tuomita epäpuhtaita, mutta jos hän ei sitä tekisi, niin kuka sitten?

//jes! ^3^//
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Huhti 2017, 03:21

Tuntemattoman kysellessä kuka – tai mikä, siivetön oli, ei Shiloh päästänyt ilmoille muuta kuin halveksivan tuhahduksen. Kyllä tuo tuomittu tiesi tasan tarkkaan mikä hän oli! Esitti vain tyhmää, tietämätöntä, kenties kohta anelisi armoa. Tosin siltä ei vaikuttanut. Kyllä Sotiris oli huomannut sen käden miekalla, hän tiedosti kuinka toinen oli valmiina hyökkäämään tai puolustautumaan. Mokoma oli typerä, jos luuli, ettei siivetön yhtälailla ollut valmis hyökkäykseen! Eihän hänellä illuusiossaan ollut aseita, mutta kun muoto muuttuisi, olisi hän täysin panssaroitu ja kilven, sekä miekan suojaama. Ei hän typerä ollut, kyllä hän osasi varautua ja katsoa, ettei heti ensimmäiseen hyökkäykseen kuolisi.

"Peto?", kaikuva ääni toisti vieraan perässä, siivettömän jo naurellen itsekseen tosien sanoille. Aura hänen ympärillään lähti hohkaamaan entistä voimakkaampana, Shilohin tuijottaessa toista joka häntä nyt syntiseksi syytteli.
"On sinullakin otsaa", Shiloh aloitti, samalla kun puolittaisen askeleen taemmas otti ja samalla sen muotonsa viimein muutti. Heiveröisen, rääsyisen miehen sijaan toisen edessä seisoi nyt yli kaksimetrinen raskaasti panssaroitu enkeli, jonka kasvoja peitti maski ja päätä verhosi musta huppu. Selässään ei kuitenkaan ollut enää siipiä. Vain se, mitä oli jäljellä niistä. Revityt, räsyiset luut muutamaan nikamaan asti. Käsissään tuo näky kantoi valtavaa kilpeä, sekä hehkuvaa miekkaa.
"Kyllä me teidät demonit tiedämme. Langenneet, syntiset. On aika maksaa veloista", Shiloh saarnasi, lyöden haastavasti miekallaan kilpeään, ennen kuin sen kilven nosti eteensä ja otti valmiusasennon taistelun suhteen.

"Olet minun haasteeni, selvästi, syntinen. Anna tulla sitten, näytän mihin vielä pystyn", Sotiris kumisi, miekkaansa pyöräyttäen kerran jos toisenkin kädessään.


//JEEES! Btw nykyään täällä ei joka viestin alussa tarvii mainita hahmon nimeä, vaan jos tulee uus hahmo messiin niin sitten .3. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 29 Huhti 2017, 23:58

Tuntematon kävi muuttumaan Anayn edessä, joka enkelin oli pakko myöntää, sai hänet perääntymään hätäisesti pari nopeaa askelta, ennenkuin hän sai koottua itsensä ja pidettyä kehonsa paikallaan. Räsyisen miehen tilalle kohosi korkeampi ja huomattavasti suurempi humanoidi, jonka keho oli suojattu tiiviillä haarniskalla. Andelethar kirosi hiljaa omaa haarniskaansa, jota ei edes haarniskaksi voinut sanoa. Mutta hänen vahvuutensa olivatkin viekkaus ja nopeus, eikä raskas panssari auttaisi enkeliä niiden kanssa mitenkään.

Demonit, kävi tuntematon haukkumaan moniäänisellä äänellään ja Andeletharin valtasi epäilys, ettei tuo voinut olla demoni itse. Vai oliko sittenkin? Langenneet, se kuitenkin osui Anayta sydämeen raskaammin, kuin enkeli odotti. Hän oli epäonnistunut tehtävässään, se oli totta. Enempää hän ei kuitenkaan kerennyt edes ajattelemaan, kun toisen miekka kävi kumauttamaan kilven pintaan. Andelethar korjasi omaa asentoaan, mutta tällä kertaa varmempana, että hänen vahvuutensa oli hänen siivissään. Kun toinen uhoten suorastaan kutsui Andeletharin hyökkäämään, enkeli itsekin uhosi: "Kuten vaadit, peto. Taivas on minun puolellani." Tämän sanottuaan hän lähti nopeaan syöksyyn kohti toista, mutta levittikin sitten siipensä, kohoten korkealle ilmaan, ennenkuin kumpikaan kerkeäisi tekemään ensimmäistä iskua. Raskaan panssarin kanssa oli varmasti hidas liikkua, Andelethar tuumi ja syöksyi alas tuntemattoman selän taakse, pyrkien lyömään tuota samalla miekallaan.

Samalla hän näki vilauksen tuntemattoman selän takana sykkivistä siiventyngistä. Joku toinen ei välttämättä olisi tunnistanut niitä siiviksi, mutta Anay oli kuitenkin enkeli. Näky sai enkelin pysähtymään hetkeksi kokonaan. Oliko tuo sittenkin enkeli...? Mutta... miksei hänellä ollut enää siipiä? Anay siirsi katseensa nopeasti toisen maskiin, joka ei paljastanut mitään tuon kasvoista. Oliko hän itse langennut? Hänen täytyi olla. Langennut enkeli, suistunut tieltään. Anay olisi voinut tuntea miltei myötäpahaa, jos se kuuluisi enkelin tunneskaalaan ja mikäli toinen ei olisi uhannut häntä. Nyt, Anay oli vain varma, että toinen ei kuulunut tämän maan kamaralle.

"Minä aion vapauttaa sinut." Anay sanoi ja lähti uuteen hyökkäykseen, tällä kertaa kiitäen kohti suurempaa enkeliä ja nopealla liikkeellä sivulle, yrittäen harhauttaa tuota, saada itse lyötyä miekallaan isku perille asti.

//Aaa! Tajusin vasta nyt, kun viimeksi kun luin niitä sääntöjä, niin meni vähän ohi, kun ajattelin sen vain olevan niinkuin ennen, enkä sitten lukenutkaan niin tarkkaan että olisin sisäistänyt asiaa ^o^' kiitos kun sanoit! ^3^ //
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Touko 2017, 23:08

Siivetön päästi mitä pilkkaavimman naurun, demonin hänelle mainitessa taivaan olevan muka tuon puolella. Siinähän tuo luuli, taivas ei todellakaan ollut mokoman puolella – se oli hänen puolellaan. Kuinka tuo haaste kehtasikin häntä herjata moisilla sanoilla. Sanoilla, joihin ei kuitenkaan käyty vastaamaan mitään. Ne eivät olleet vastauksen arvoisia. Sen sijaan aseensa ja kilpensä kanssa Sotiris valmistautui hyökkäykseen, syöksyen kohden toista, siinä missä tuo kohden häntä. Mutta ennen kuin kukaan ehätti iskeä kehenkään, oli demoni lennähtänyt tiehensä, Shilohin miekan heilahtaen tyhjään ilmaan. Moniäänisesti toinen murahti maskinsa takaa, selvästi ärsyyntyneenä toisen teosta, kääntyen lopulta ympäri. Mokoma oli hänen selkänsä taakse lennähtänyt ja siinä samalla väistämättä nähnyt ne runnellut siipiluut, jotka selässä yhä törröttivät kera muutaman surkean sulan, verisinä, rujoina.

yllättäen toinen puhuikin vapauttavansa siivettömän. Jälleen Shiloh nauroi halveksien, sen naurun kuitenkin loppuen lyhyeen kun toinen syöksyi hyökkäykseen. Kilpi nousi heti ensimmäisenä suojaamaan kroppaa, mutta ennen kuin Sotiris sen tiedosti, oli toinen syöksähtänyt kyljen puolelle yrittäen hyökätä sitä kautta. Tällä kertaa nopeat reaktiot pelastivat siivettömän, Shilohin ehättäen lyödä hyökkäävän miekan sivulle ja kääntymään kilpensä kanssa kohden muukalaista.
"Sinä tässä vapautuksen saat!", Moni ääni kumisi, kilven pysyen ylhäällä ja miekan valmiina kädessä, siivettömän lähtien kiertämään puolikaaressa toista uhkaavasti, "Sinä tässä tulet taivaalta armoa anelemaan. Sinä, saasta, joudut kadotukseen", Selvästi vihainen ääni ärisi, ennen kuin Sotiris lähti hyökkäykseen kohden toista. Hänen hyökkäyksensä olivat määrätietoisia ja voimakkaita, mutta hitaita. Hän oli paremmin panssaroitu ja täten liikkui hitaammin – joskin hän oli silti enkeli, täten kyeten liikkumaan panssareita huolimatta nopeammin mitä tavallinen ihminen, kuolevainen. Eikä Sotiris antanut ensimmäisen tai toisen ohimenneen hyökkäyksen jälkeen peräksi, Hän jatkoi hyökkäyksiä kohden toista, aina kun mokoman sai näkökenttäänsä, seuraten ja puskien päälle määrätietoisen pelottavasti.


// Juu ei se mitään! Eipä siitä nimen mainitsemisesta mitään haittaakaan oo, jos siitä lähdetään, mut anyway >3< //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 09 Touko 2017, 00:06

Panssaroitu enkeli oli suojastaan huolimatta nopea, ei ehkä yhtä nopea kuin Anay itse, mutta nuorempi tajusi kuitenkin erheensä toista arvioidessa. Hänen iskunsa eivät olleet osuneet, mutta toisaalta myös Andelethar oli selvinnyt ehjänä vielä tähän asti. Toinen enkeli alkoi puhua, sanoen, että Anay joutuisi kadotukseen. Hänen täytyy olla menettänyt järkensä, Andelethar ajatteli itsekseen. Ehkä sitä taivaan tieltä suistuminen tekisi. Ajatus hirvitti nuorempaa enkeliä, mitähän tuo olikaan tehnyt menettääkseen omat siipensä? Andeletharilla ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä moista nyt. Toinen oli määrätietoinen, jatkuvasti valmis uuteen hyökkäykseen, mikäli Anay vain sattuisi tuon näköpiiriin ja antaisi toiselle mahdollisuuden. Siinä, missä toisella tuntui olevan voima ja koko puolellaan, Anay luotti omaan ketteryyteensä ja nopeuteensa. Hän yritti syöksyä toisen ohi, tehdä harhautusliikkeitä ja syöksyä hyökkäyksiin silloin, kun suurempi enkeli ei ollut häneen kasvotusten.

Anay koitti mittailla vastustaan vuorottaisten hyökkäysten ja puolutuksien lomassa. Hänen täytyi löytää toisesta jonkinlainen heikkous. Vanhemman enkelin paksu panssari ja kilpi estivät Anayn hyökkäykset ja niiden jatkaminen oli miltei turhaa, mikäli nuorempi ei keksisi pian, miten saisi oikeasti haavoitettua toista. Langenneen siiventyngät, jotka näyttivät vielä yllättävän tuoreilta, verisiltä ja yksinkertaisesti rumilta, saattaisivat olla jonkinlainen keino nuoremmalle päästä paremmin toisen niskan päälle. Anay yrittikin aktiivisesti päästä toisen selän taakse ja iskeä häntä siiventynkiin.

//anteeksi, että kesti vähän >P<//
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Heinä 2017, 00:30

Sen enempää kaksikko ei sanoja vaihtanut, taistelun käyden täyteen mittaansa. Sotiris ei antanut lainkaan armoa, hengähdystaukoa tai hetkeä toiselle, puskien päälle niin nopeasti ja niin usein kun kykeni. Nuorempi oli kuitenkin nopeampi, kyeten pitkittämään tätä kissahiiri leikkiä... Mutta mielessään langennut oli jo voittanut tämän taistelun. Se lieni hänen ensimmäinen erheensä. Erhe, johon enkeli ei ikinä olisi langennut täysissä järjissään. Mutta langenneen mieli oli kiero, vääntynyt ja koppava, itseriittoinen, häijy. Kaikkea sitä, mitä enkelin, pyhän ja hyvän, ei pitänyt edustaa.
Shiloh jatkoi hyökkäyksiään, väsymättä. Vähän väliä siivetön huusi viimeisiä rukouksia ja kirouksia muinaisilla enkelten kielillä hyökätessään kohden ”langennutta”, hänen haastajaansa.

Mutta, siinä missä Sotiris kävi aggressiiviseksi ja hyökkäsi silmittömästi, huomasi toinen taktikoida. Nopeampana nuoremmalla enkelillä ei ollut mitään ongelmia päästä panssaroidun selkäpuolelle, iskujaan kohdistaen niihin siiventynkiin. Kerta, toinen, kolmaskin, nuorempi onnistui iskuissaan, saaden langenneen huutamaan niin tuskasta, häpeästä kuin vihasta. ”langennut” oli löytänyt hänen heikkoutensa. Sille piti pistää loppu. Nopeasti Shiloh pääsi käsiksi toisen suunnitelmasta, hellittäen hyökkäystään ja vetäytyen puolustukseen, katsoen ettei toinen enää päässyt selkäpuolelle yllättämään. Näin ollen Sotiris keskittyikin enemmän toisen seuraamiseen ja kääntymään, aina kun nuorempi liikahti, olettaen aina hyökkäystä selkäpuolelle...


// ASKDJAKWJaWF JOO ANTEEKS ET KESTI T_T mut uh kun, ota tästä fiilis musaa battleen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 22 Heinä 2017, 02:19

Andeletharin suunnitelma oli onnistunut ja siivekäs saikin muutaman iskun lyötyä kookkaamman vastustajansa revittyihin siiventynkiin ja Anay tunsi suurta myötäpahaa toisen puolesta tuon huutaessa iskujen osuessa. Kauaa ei nuorempi pystynyt kuitenkaan pitämään tätä suunnitelmaansa yllä, panssaroidun lajitoverinsa tajutessa hänen toistuva hyökkäyssuunnitelma. Vaikka osuneita iskuja oli sattunut vain muutama, Anay oli kuitenkin asettunut jonkinlaiseen tahattomaan tahtiin ja tajusi aivan liian myöhään tahdin muuttuneen. Suuri virhe, joka kostautui toisen miekan osuessa häntä kylkeen. Suojelusenkeli joutui pelkästään jo iskun aiheuttaman shokin voimasta perääntymään. Taistelu ei kuitenkaan antanut siivekkäälle hengähdystaukoa, siitä tuo 'langennut' piti kyllä huolen, joten haavan ja tilanteen uudelleen arviointi oli Anayn käytävä taistelun tuoksinnassa. Samalla suojelusenkelille kävi myös harvinaisen selväksi, ettei hän pääsisi enää lähellekään toisen selkäpuolta, ellei hän aikonut ottaa uutta osumaa vastaan. Edellinen ei ollut onneksi turhan vakava, mutta vaikutti siivekkään liikkeisiin ja verta vuotava haavan kanssa ei ollut leikkiminen.

Nyt kun Anayn vastustaja oli päässyt perille nuoremman suunnitelmasta, Anay huomasi, että jokainen hänen liikkeensä sai vanhemman enkelin puolustamaan haavoittunutta selkäänsä. Jokainen hyökkäysyritys johti suoraan epäonnistumiseen, toinen oli selvästikin oppinut virheestään. Anay ei kuitenkaan mitenkään voisi käyttää toisen paljastunutta heikkoutta, runnetuja siipiä, enää hyväkseen. Andelethar vilkaisi nopeasti vastustajansa tiiviisti panssaroidun ja kilvellä suojatun kehon läpi, etsien kipeästi tarvitsemaansa toista heikkoutta. Oli harvinaista, että näin osaavalla vastustajalla olisi yksi, saati kahta heikkoutta, mutta oli myös selvää, ettei suojelusenkeli voisi tehdä mitään, ellei hän sellaista löytäisi. Suorastaan saumattoman panssarin kiiltävä pinta tuntui vain ilkkuvan takaisin haavoittuneelle enkelille, hän ei tulisi koskaan pääsemään toisen suojauksen läpi. Sitten Anay tajusi: hänen täytyisi päästä käsiksi joko vastustajansa sydämeen tai päähän, jotta hän voisi mitenkään voittaa vahvemman lajikumppaninsa. Sydän olisi aivan liian suojattu, mutta toisaalta hänen päähänsä olisi helppo päästä, mikäli suojesluenkeli saisi riisuttua toisen rautaisen maskin ja sillä hetkellä Anay tiesi, että se olisi hänen ainoa keinonsa päästä vahvemman niskan päälle. Andelethar teki muutaman nopean hyökkäyksen, teeskennellen yrittävänsä yhä päästä vastustajansa selän taakse, vaikka tosiasiassa Anay kävi mielessään kiivaasti läpi uutta suunnitelmaansa. Se vaikutti harmillisen paljon itsemurhayritykseltä, mutta tämä oli suojelusenkelin tehtävä, hänen tehtävänsä oli suojella.
Kahden harhautushyökkäyken - kohti toisen siiventynkiä - jälkeen Anay liikahti kuin tehdäkseen vielä kolmannen hyökkäysyrityksen, mutta sen sijaan että olisi pyrkinyt liikkumaan 'langenneen' sivulle ja taakse, hän syöksyikin suoraan eteenpäin, laskien kaiken sen varaan, että toinen tekisi virheen ja siirtyisi suojaamaan sivustaansa, jolloin nuorempi pystyisi tarttumaan tuon rautaisen maskin reunaan... ja nyrkkinsä sen kiiltävää reunaa puristaen, samalla liike-energialla jalkansa nostan suuremman rinnalle, potkaisi tuosta vauhtia repiäkseen maskin irti ja päästäkseen samalla kauemmas vastustajastaan.

//KKAJPASKDJ, ei haittaa, ei ollenkaan. kiitos musasta! toivottavasti tässä olisi jotain ainesta jatkoon! //
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Syys 2017, 08:11

Siivetön tunsi omalla tavalla voitonriemua siitä, kuinka toinen tuntui menevän lukkoon hänen oivallettua hyökkäyskaavan. Eihän enkeli varsinaista ylpeyttä kyennyt tuntemaan, mutta se kiero tunne vatsanpohjassa taisi vastata lähiten sitä. Mutta ei se päällepäin näkynyt panssarien takaa, suuremman vain jatkaen päättäväisesti etenemistään, näyttämättä minkäänlaisia hidastamisen merkkejä. Henkensä alta langennut jopa mutisi jotain itsekseen muinaisilla kielillä, lähinnä lausuen viimeisiä rukouksia kuten tapanaan oli aina ollut, kun syntisiä päätti päästää päiviltä.
Taistelu jatkui, Sotiriksen oli pakko myöntää nuoremman olevan sinnikäs ja jonkinlaisen taistelijan kunnioituksen arvoinen. Se ei kuitenkaan muuttanut mitään, ei suurempi aikonut toiselle antaa armoa, eikä kyllä siivellinenkään näyttänyt perääntyvän saatikka sitten hidastavan. Päinvastoin.

Nuorempi tuntui kuitenkin toistavan samaa vanhaa kaavaa, yrittävän siipiin, vaikka langennut jo sen taktiikan oli hoksannut. Eikö tuo paniikiltaan muuta keksinyt? Sotiris oli jo aikeissa kommentoida asiaa herjoin, kun yllättäen nuorempi syöksähtikin eteen. Eihän hän sellaiseen ollut valmistautunut, joten tuo siirto tuli täysin yllätyksenä ja täten siipirikko ei ehättänyt muuta kuin älähtää, kun nuorempi jo kävi repimään kasvoilta sen rautaisen maskin.
Ja sitä seurasi huuto. Korvia riipivä, tuskasta kielivä huuto, Shilohin perääntyen aseensa ja kilpensä tiputtaen, kämmenensä kasvojensa suojaksi nostaen. Hetken vaikutti siltä, että siivellinen olisi kirjaimellisesti repinyt toisen kasvot irti ja siihen se maskin riisuminen kai oli verrattavissakin.

"Mitä sinä olet tehnyt!?", Mieskuoro karjui kumisten, tuskasta, siivettömän yhä peitellen kasvojaan, "Se polttaa! MITÄ SINÄ TEIT!?".
Viimein kämmenet laskeutuivat kasvoilta. Eivät verisiniä tai edes likaisina. Kasvoja kuitenkin poltti ja pelkkä luonnonvalo sattui silmiin. Silmiin, joita kasvoilla oli neljä kappaletta, palavansinisinä, ilman minkäänlaisia inhimillisiä piirteitä, kuten pupillia tai iiristä. Tällä hetkellä silmät, vaikka ihmismäiset olivat, olivat täysin siniset ja hohkasivat sinertävää valoa kasvoille. Nenää tai suuta kasvoilta ei löytynyt, naaman ollen muuten täysin sileä, kalmankalpea, häilyvien tummien kirjoitusten lipuen pitkin valkeaa ihoa, välillä kadoten täysin näkyvistä.
"Se on niin ruma", Langennut murisi, "Näen kaiken. KAIKEN! JA SE ON RUMAA", ympärilleen katseleva miesolento huusi, neljän silmän katseen lopulta kääntyen terävästi kohden nuorempaa ja sillä samalla sekunnilla Sotiris lähti juoksemaan kohden toista, napaten ohi mennessään maasta miekkansa. Jos panssaroitu äsken oli ollut kylmän päättäväinen hyökkäyksissään, oli tuo nyt täysin raivon vallassa ja tuskin edes mietti mitä oli tekemässä.



// KAJFKJAKFJW MELKEIN EI HÄVETÄ ETTÄ KESTI NÄIN KAUAN ANNA ANTEEKS T_T //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 07 Loka 2017, 23:38

Se mitä maskin irtoamisesta kävi tapahtumaan, ei ollut mitään, mitä Andelethar olisi odottanut. Aluksi ilmaa kävi halkomaan huuto, joka sai Andeletharin kavahtamaan pelosta taaksepäin ja tuntemaan jopa jonkinlaista mielipahaa, että oli mennyt aiheuttamaan tämän toiselle. Anay katsoikin kädessään kiiluvaan maskiin, odottaen sen vähintään valuvan verisenä, niin kauhealta toisen huuto kuulosti, mutta maski oli aivan normaali. Silti siivekäs vain tuijotti sen kiiltävää pintaa, uskomatta korviaan ja silmiään, mitä oli oikein tapahtunut?
Toisen alkaessa karjumaan mieskuoron lailla, Andelethar laskeutui kauhun ja shokin takia maahan, peruuttaen huteria askelia kauemmas toisesta. Vasta kun panssaroitu kävi laskemaan kätensä kasvoiltaan, näki Andelethar vastustajansa oikeat kasvot ja hän pudotti maskin maahan kolauttaen. Mitä ikinä suojelusenkeli oli odottanu näkevänsä, eivät olleet valmistaneet siivekästä näkemään neljä kirkkaan sinistä, valoa hohkavaa silmää, jotka olivatkin miltei valkeiden kasvojen ainoa kasvoja muistuttava asia. Ei nenää, ei suuta, vain mustaa, liikkuvaa kirjoitusta. Andelethar vilkaisi maassa olevaa maskia, kunnes toinen alkoi uudestaan puhua, keroten näkevänsä kaiken ja sen olevan rumaa. Anay nielaisi kasvoillaan ällötyksen ilme ja seurasi kuinka toinen katseli tuskaisesti ympärilleen. Ehkä tämä oli erimerkki mitä langenneelle enkelille tapahtuisi, ehkä hän näki tekojensa demonit, ainakin niin Anay halusi uskoa. Mitä ikinä toinen näkikään, sen oli pakko olla hänen itse aiheuttamaa. Sen oli pakko.

Andelethar ei kuitenkaan voinut jäädä seuraamaan sivusta tätä sen enempää, sillä yhtäkkiä nuo neljä silmää siirtyivät katsomaan häntä ja lähti juoksemaan Andeletharia kohti. Siinä missä panssaroitu nappasi miekkansa maasta matkallaan, Anay otti maskin mukaansa - ihan vain varotoimenpiteeksi, mikäli toinen haluaisi laittaa sen takaisin - ja yritti vastata toisen raivokkaisiin hyökkäyksiin. Siinä missä siivekäs oli äsken jakanut iskuja, ei nuorempi pystynyt kuin juuri ja juuri puolustamaan itseään toisen iskuja vastaan. Pari kertaa toisen miekka kävi jopa sivaltamaan enkelin ihon rikki ja Andeletharin suuriksi avautuneissa silmissä paloi vain pelko ja pakokauhu. Kyllähän panssaroitu oli ollut pelottava vastus aiemminkin, mutta tuon oikeiden kasvojen paljastaminen oli ollut hyvin erikoinen - eikä erityisen miellyttävä tapahtuma. Asiaa ei myöskään auttanut se, että Andelethar oli onnistunut saamaan toisen raivon valtaan. Nuorempi yritti käyttää toisen sokeaa raivoa hyväkseen, houkutellen tuota tekemään turhan vahvoja hyökkäyksiä, pyrkien väistämään ne ja päästä pikkuhiljaa kauemmas, ihan vain, jotta enkeli pääsisi takaisin siivilleen.

//Joo... no täällä toinen, että enpä sanoisi mitään :P //
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Loka 2017, 13:43

Sotiris ei enää ajatellut lainkaan järkevästi. Toki sen saattoi kyseenalaistaa, oliko tuo alusta astikaan kyennyt rationaaliseen ajatteluun, mutta juuri nyt nelisilmäinen näki vain punaista. Se mieskuoro päässä huusi vain tappamaan tuon syntisen pilkan, joka heitä oli lähetetty tänne herjaamaan. Mitään muuta ei sitten pääkopassa kaikunutkaan, kuten esimerkiksi omien rajojen seuraaminen ja taistelutaktiikan miettiminen. Ei, sen sijaan siivetön antoi vain miekkansa heilua, välittämättä siitä jos itse olisi iskua ottanut — tosin eipä siivellinen näyttänyt alkusäikähdykseltään edes kykenevän hyökkäämään, mutta pikkuhiljaa tuokin alkoi jälleen pysymään raivopäisen panssaroidun perässä.

Mutta eipä panssaroitukaan pysynyt pienempänsä tahdissa, tuon ollen yhä nopeampi liikkeissään mitä raskasrakenteinen. Ja ei aikaakaan, kun raivosta huudahtelevan oli pakko sulkea silmänsä siltä kaikelta mitä näki ympärillään, voimien samalla pikkuhiljaa hiipuen äskeisen riehumisen myötä. Se oli outoa, normaalisti hän jaksoi vaikka kuinka pitkään... Mutta nyt tuntui, kuin joku olisi imenyt kaikki voimat pois alta aikayksikön. Lienikö sekin sivuvaikutus maskin menettämisestä, siihen Sotiris ei osannut vastata. Hänelle kun ei koskaan ollut käynyt näin...
Muutaman valtavan huitaisun saattelemana siivetön hätisteli nuoremman kauemmas itsestään, ennen kuin otti puolittaisen, perääntyvän askeleen ja lopulta romahti polvilleen maahan. Vapaana ollut käsi nousi pitelemään kasvoja, koittaen peittää mahdollisimman paljon niiden pinta-alasta, samalla kun langennut painautui hitaasti kyyryyn valittaen, monen miehen äänellä parahdellen, kuolleilla kielillä kiroten.
Hän oli lopussa. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Tuntui hirveältä olla näin heikkona, se sai siivettömän voimaan fyysisesti pahoin. Mutta hän ei löytänyt sanoja kertomaan siitä pahasta olostaan ja loppupeleissä miksi hän edes olisi siitä kertonut, taholle jota tuskin kiinnosti miltä kaikkensa menettäneestä tuntui juuri nyt.


// NON NIINNON :D kyllä tää tästä kato! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja JTP » 11 Joulu 2017, 00:58

Andelethar pystyi näkemään kilpakumppaninsa voimien ehtyvän, kuinka tuo raivosta huudahdellen huitaisi ilmaa pari kertaa, ennen kuin perääntyi peittäen kasvonsa. Juuri tuolla viimeisellä miekaniskullaan Sotiris oli onnistunut osumaan nuorempaan ja Anay joutui itsekin perääntymään, puristaen huohottaen kirkkaanpunaisena vuotavaa kylkeään. Siivekkään onneksi isku ei ollut turhan vakava, hän oli ottanut osakseen pari samanlaista jo aikaisemmin. Sitäpaitsi mikään ei pystynyt peittämään enkelin onnea hänen huomatessaan toisen ahdingon ja väsymyksen. Siinä missä pelko yhä koristi noita kalpeita kasvoja, Anay tunsi enemmän tai vähemmän voittaneensa seuratessaan panssaroidun kyyryyn painumista. Toisen ilmaan kaikuvat valitukset saivat Anayn mielialan kuitenkin nopeasti muuttumaan, sillä vaikka kuinka siivekäs oli vannonut ja tuntenut, että tuo oli saalistaja, joka täytyisi tuhota, ei hän voinut estää itseään tuntemasta sääliä Sotirista kohtaan.

Andelethar seurasi turvallisen välimatkan päästä toista, hetken aikaa, miettien mitä hänen pitäisi nyt tehdä. Hän voisi yrittää ja lopettaa toisen tuskan, saattaa hänet takaisin taivaan syliin, mutta sitä kai Andelethar oli koko tämän ajan yrittänyt, eikä hän ollut siinä erityisen hyvin onnistunut. Sitäpaitsi vaikka Anay ei ollutkaan kaksikosta se, joka oli kyyryssä parahtelemassa, nuorempi pystyi tuntemaan taistelun vaatiman velan kehossaan, lihaksissaan. Hän ei ollut paljoakaan paremmassa tilanteessa kuin langennut oli. Mutta eihän hän voinut vain poistua paikaltakaan, hänellä oli tehtävä täällä. Hänet oli lähetetty suojelemaan ja ketä hän suojelisi, jos hän nyt jättäisi langenneen eloon. Toisaalta siivetön ei näyttänyt siltä, että pystyisi tuottamaan paljoakaan harmia, ainakaan tällä hetkellä. Ehkä Andeletharin tulisi vain poistua paikalta, kerätä voimansa ja hoitaa tehtävänsä loppuun joskus toiste. Nyt hänen olisi kuitenkin löydettävä suojaa, parannettava haavansa ja ehkä opittava jonkinlainen keino, jonka avulla nuorempi voisi voittaa siivettömän seuraavalla kerralla. Sotiriksen maski tiukasti kädessään Andelethar nousi siivilleen, vilkaisi viimeisen kerran toiseen lausuen: "Taivaassa on sinulle paikka ja minä pidän huolen, että pääset vielä perille." Näiden sanojen jälkeen Anay lähti lentämään huterasti poispäin langenneesta. Hän tunsi mielessään syylisyyttä jättäessään toisen henkiin, mutta hänen voimansa eivät riittäisi toisen kukistamiseen, ei tällä kertaa. Mutta samalla enkeli vannotti itselleen, että hän tulisi vielä saattamaan langenneen takaisin taivaan porteille tai kulkisi sinne itse yrittäessään.

//kiitos pelistä ja toivottavasti voidaan jossain vaiheessa pelailla uudestaan! //
JTP
 

Re: Holy war

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Tammi 2018, 20:15

Shiloh odotti jo pääsevänsä tuskistaan, langenneen ollen niin lopussa ja puolustuskyvytön. Ei hänestä ollut enää itseään pelastamaan, jos toinen nyt päälle päättäisi vielä käydä. Ja ehkei hän edes halunnutkaan itseään suojella, ehkä se olisi parasta jos hän vain lopettaisi tähän, antaen toiselle mahdollisuuden päästää hänet tuskistaan. Mutta niin ei koskaan käynyt, uupumuksesta värisevän siivettömän odottaen sijoillaan turhaan sitä viimeistä iskua. Sen sijaan että olisi tehnyt tästä lopun ja lunastanut voittonsa, päätti tuo perkele paeta paikalta. Vielä viimeisen herjansa heittäen, luvaten vapahduksen taivaaseen – mutta ei tällä kertaa.

Sotiris huusi, raivon jälleen roihahtaen rinnasta, nelisilmäisen katseen kohoten katsomaan toisen perään. Että tuo kehtasikin! Että tuo tuomittu, väärän herran kuvajainen, kehtasikin häneltä riistää mahdollisuuden vapautukseen!
Mutta mitään hän ei voinut tehdä. Toinen lensi tiehensä, siivetön ei tuon perään päässyt ja vaikka olisikin päässyt, ei hän uupumukseltaan olisi kyennyt. Joten, kaikessa raivossaan, sekavuudessaan ja surussaan maskiton jäi yksin, metsäaukealle, kiroamaan kurjaa olemassaoloaan, ennen kuin lähti hankkiutumaan suojaan, turvaan jonnekin metsän uumeniin.


// JEEES! Kyllä kiitos, pelailaan uudestaan ja aina saa tulla tökkimään jos tulee ideoita tai seura kelpais muuten vaan, aivopieruillaan vaikka jotain sitten yhdessä 8) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron