Kirjoittaja JTP » 28 Huhti 2017, 23:44
Andelethar
Tuntematon ei vastannut enkelin kysymyksiin, eikä sen puoleen reagoinut suuremmin yleiskieleen, eikä haltiakieleen eri tavalla. Ehkä hän ei ollut ymmärtänyt enkeliä lainkaan? Ehkä hän oli kuuro? Toisaalta, tuo oli kuitenkin pysähtynyt Anayn avatessa suunsa. Enkelin aikaisemmin tuntema iljettävä olo vain voimistui ja hän alkoi olla varma, ettei suuremmin pitänyt tästä uudesta tuttavuudesta. Toisen vihainen tuijotus tuntui tunkeutuvan Anayn sieluun asti, kuin hänen pyhyyttään olisi jollain tavalla mitattu. Enempää Anay ei kuitenkaan kerennyt toisen tuijotusta analysoida, kun toisen sormi kohosi osoittamaan häntä. Tämän jälkeen rääsyläinen alkoikin puhua, yleiskieltä, eli hän olikin ymmärtänyt Andeletharin aikaisemman kysymyksen. Heillä oli siis yhteinen kieli, mutta nähtävästi eri päämäärä.
Toisen puhuessa tämä kävi Andeletharille erittäin selväksi. Tuntemattoman viitatessa Anayn 'kaltaisiin', Andelethar uskoi toisen puhuvan enkeleistä. Mutta mikä tuo oli sanomaan, etteivät enkeleillä ollut lupa olla tällä maaperällä. Anay tarttui tiukemmin miekkaansa ja hänen toinen kätensä asettui hitaasti sen tupelle, valmiiksi sytyttämään terän tuleen, mikäli se olisi tarpeellista. Tuntemattoman alkaessa syyttämään Anayta epäpyhäksi, enkeli tuntui jäätyvän hetkeksi. Oliko tämä jonkinlainen rangaistus siitä, että hän oli menettänyt suojeltavansa? Että hän oli epäonnistunut suojelusenkelin tehtävässään? Mutta eihän se voinut olla... ei taivas voisi hylätä häntä nyt. Toisen yhä vain selvemmäksi käyvä aura hohti hänen ympärillään uhkaavuuttaan ja Anay tiesi, ettei hänellä ollut tässä tilanteessa kuin kaksi vaihtoehtoa: taistele tai kuole.
Ennenkuin Anay kerkesi vastaamaan toisen syytöksiin, jyrähti tuo puhumaan Anaylle joltain outoa, mutta niin kaukaisella tavalla tuttua kieltä. Hän tunnisti kielen äänteet, tunnisti jopa sanat, mutta sen kuuleminen sai Anayn pysähtymään kokonaan. "Kuka- Mikä sinä oikein olet?" Anay kysyi yleiskielellä, kykenemättömänä itse vastaamaan toiselle tämän sanomalla kielellä. Kysymys oli enemmänkin retorinen, sillä enkeli tiesi, ettei luultavasti saisi toiselta vastausta ja se pikemminkin karkasi hänen huuliltaan enkelin hämmästyksen vuoksi. Noin uhkaava ja syytöksiä lateleva henkilö ei kuitenkaan voisi olla enkeli, ei voisi. Anay oli siitä varma. Sen täytyi olla jokin demoni, jokin paha. Kyllähän se näkyi selvästi toisen eleistä. Anay tunsi pelkoa, yhtä niistä kahdesta alkuperäisestä tunteestaan, jonka oli tarkoitus pitää enkeli poissa taisteluista, joissa hänellä oli alakynsi, mutta tällä kertaa Anay ei aikonut antaa pelolleen valtaa. Silti, hän peruutti pikkuhiljaa kauemmas toisesta.
"Kuka sinä olet tuomitsemaan minut, peto?" Anay sanoi, ääni - hänen harmikseen - väreillen. Enkeli heitti nopealla liikkeellä viittansa päältään, suuri vaatekappale olisi vain hänen tiellään ja luultavasti johtaisi vain hänen pikaiseen kuolemaansa. Samalla Anay veti esiin miekkansa, loihtien sen pinnalle kerroksen musta-valkeaa tulta. Anayn hämmästykseksi tuli ei kuitenkaan roihahtanut mustana, kuten hän oli odottanut. Ei sillä kuitenkaan väliä, mikäli tuo humanoidi oli valmis tappamaan enkelin, ei hän voinut olla sielulta puhdaskaan.
"Mikä olet, syntinen? Kerro tai kohtaa tuomiosi!" Andelethar uhosi, levittäen valkeat siipensä, valmiina syöksymään toista kohti tai pakoon, mikäli tilanne sellaista vaatisi. Eihän se oikeastaan ollut enkelin tehtävä tuomita epäpuhtaita, mutta jos hän ei sitä tekisi, niin kuka sitten?
//jes! ^3^//