Kirjoittaja JTP » 25 Touko 2017, 02:00
Andelethar ei voinut olla kokematta pistoa sydämessään, tajutessaan että oli teollaan vienyt kaksikolta heidän ruokansa. Hän ei ollut oikein varma, mikä tämä tunne oli, mutta se ei ollut lainkaan positiivinen ja mikäli enkeli pystyisi tuntemaan häpeää, nyt olisi ollut sen aika. Hän tiesi kuitenkin, että oli toiminut vain taivaan käskyjen mukaan. Pian enkelin ehdotettua, että toinen kävisi laskemaan miekkansa ensin, susityttö epäili siivekkään kunniaa. Vastaukseksi toisen epäilyille, enkeli kumarsi syvään, antaen eleestä huokua sen tarkoitus osoittaa kunnioitusta tuon päätöstä laskea aseensa ja tuota itseä kohtaan. Samalla kun toisen miekka kävi palaamaan suojaansa, myös enkelin miekat saivat palata huotriinsa. Magian ylläpitämä suoja pysyi kuitenkin toisen päällä, eikä Andelethar sitä odottanutkaan toisen riisuvan. Ei hänkään alkaisi haarniskaansa riisumaan, vaikka aseensa lupasikin laskea.
"Taivaan maallinen edustus on tässä, sinun edessäsi, ja kaikki ne siivekkäät, jotka eivät ole langenneet, ja seisovat minun rinnallani. Tavallisten ihmisten hauraita saarnoja, olivatpa he sitten pappismiehiä tai maalikoita, en menisi taivaan kautta vannomaan. Sillä minun tehtäväni tämän maan kamaralla ei ole tuomita ketään, vaan suojella niitä jotka apua tarvitsevat. Ja niin ne, jotka minä tuomitsen toisten vahingoittamisesta ja ne, jotka minä heiltä pelastan, eivät ole rotunsa mukaan valitut. Jos seuraisin ihmisten uskonnon sanaa, joutuisin tuomitsemaan myös itseni taruolentona." Andelethar alkoi puhua toisen ottaessa esille ihmisten uskonnon. Andelethar tiesi, että osa enkeleistä oli hänen kanssaan osittain tai miltei jopa kokonaan erimieltä, mutta tämä oli ainakin hänen näkemyksensä niistä käskyistä, jotka hän oli taivaalta saanut. Samalla kun enkeli puhui, hän laskeutui maan tasalle ja tarjosi kaksikolle jonkinlaisen hymyn, hyvän tahdon eleenä.
Kaksikon alkoi syödä vähäisiä eväitään ja lapsi jopa protestoi siivekästä ja tilannetta vastaan. Nakami kysyi happamasti, oliko enkeli tyytyväinen ja kyllä Andelethar näki, ettei tilanne ollut mennyt hänen odotuksensa mukaan.
"Uskon, että tässä vaiheessa anteeksipyyntöni on paikallaan." Enkeli aloitti, ollen tietoinen toisen silti jännittyneestä tilasta. Anay uskoi kuitenkin, että nyt kun he olivat päässeet yhteisymmärrykseen ja aseet olivat poissa välittömästä käytöstä, tilanteesa voitaisiin päästä vielä yhteisymmärryksellä pois. Ja mitä enemmän aikaa Andelethar vietti tuon kaksikon luona, sitä varmemmaksi siivekäs alkoi tulla, että heissä - tai ainakin toisessa heistä - oli jotain hyvin vetovoimaista. Jotain, jota enkeli ei ollut tuntenut pitkään aikaan.
"Kuten jo aiemmin sanoin, minä olen suojelusenkeli ja näin tilanteen viattomalle lapselle uhkana, jonka vuoksi hyökkäsin. Huomaan nyt, että päätökseni ei ollut hyvin harkittu ja pohjtautui väärään tietoon." Enkeli sanoi neutraalilla äänellä, yrittäen selittää omaa tilannettaan, provosoimatta suuremmin toista. Hän ei halunnut puolustella itseään, mutta halusi toisen kuitenkin tietävän, mitä oli tapahtunut.
"Pahoitelen myös hävittämäänne saalista, mikäli siitä on mitään apua, minä voin tarjota teille hieman rahaa, jotta voitte ostaa ruokanne." Enkeli jatkoi ja otti haarniskansa pussihousujen taskusta pienen rahapussin, jota hän piti siellä vain varmuuden vuoksi. Itse enkelin ei mitään oikeastaan tarvinnut koskaan ostaa, mutta siivekäs oli huomannut, että suojelusenkelin tehtävässä törmäsi usein henkilöihin, jotka olivat valuutan tarpeessa. Andelethar kaatoi pussista kämmenelleen kolme hopeakolikkoa ja tarjosi noita hännäkkäälle tytölle. Tai naiselle, kummin tuon nyt ajatteli.
//sori kesto! ollu vähän kirjoittajan blockkia >.<//