Näkemisiin

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Näkemisiin

ViestiKirjoittaja Ivy » 29 Kesä 2008, 03:48

Ophelia

Ophelia hymyili kuullessaan ettei ollut pistänyt heidä odottamaan ja nyökkäsi sitten kun Black vahvisti hänen arvauksensa menosta metsä aukealle jalan... Se tosiaan lieni huomaamatomampi tapa sitten. Ophelian lieni vaan paras katsoa ettei astuisi liian syvälle lumeen, hän ei halunnut jäädä jalastaan kiinni kuten Ane oli kerran jäänyt. Ennen lähtöä Black päästi Bladerin ikkunan kautta ulos ja avasi heille sitten oven. Ophelia käveli Lilyn perässä ulos ovesta ja suuntasi tallille, kipitti nopeahkoin -melkein juoksu askelin- joukon viimeisenä läpi hiljaisen tallin josta tallipojat olivat lähteneet jo koteihinsa viettämään iltaa perheidensä kanssa. He päätyivät ulos tallin takaovesta, he jatkoivat matkaansa poikki laitumen, kohti metsää Blackin loihtiman tulipallojen luoman valon.

Ophelia kipitti kiltisti perässä, ollen hiljaa ja vilkuillen ympärilleen, alkoi jo tosissaan olemaan hieman enemmän pimeää... Oli sitäpaitsi kylmä, lumi ei ollut vielä läheskään kokonaan sulanut ja siksi Ophelia sai välillä nostella jalkojaan vähän enemmänkin. Välillä Ophelia harppaili, välillä tallusteli Blackin jälkiä pitkin ja välillä floska litisi ja lotisi saapikkaiden alla. Metsä... Jälleen. Ophelialla teki jo hiukan tukalaa pelkästään siellä kävely, tästä metsästä kun ei ainakaan hänen osakseen ole kovinkaan montaa hyvää muistoa. Eihän se metsän vika ollut... Metsä oli kyllä kaunis kun se kesällä täydessä lehdessään, mutta siellä ei ollut turvallista ja siksi turvaton olo... Vaikkei heillä pitänyt olla -ainakaan toistaiseksi- mitään hätää.

Noin puolentunnin kuluttua Black oli suunnistanut heidät metsä aukealle, jonne he olivat mitä ilmeisemmin tulleet joko etu ajassa tai sitten Aran ja tämän seurue oli myöhässä...
"Niin...Odottelemme." Ophelia ajatteli ääneen katsellessaan heitä ympäröiviä puita ja kuunnellen epämiellyttävää hiljaisuutta joka vallitsi... Tuntui kuin itse tuuli olisi myöskin mennyt nukkumaan tallipoikien mukana.
Ophelian henki höyrysi kylmää, kevyttä pakkas ilmaa vasten. Hän olisi istahtanut kivelle jos sellaista olisi ollut lähettyvillä. Tosin oli ihan hyvä että Ophelia kävelisi ympäriinsä aina välillä näin odotellessa, lämpimänä pysyminen oli ihan kannatettavaa kun piti vielä tarpoa takaisinkin. Hetken aikaa Ophelia vilkuili vielä ympärilleen, kunnes käveli Lilyn vierelle pienesti hytisten ja katsahti sitten Antoniin joka möllötti hiljaa Lilyn sylissä.
"Hän pitää kyllä huolen..." Ophelia ajatteli jälleen huomaamattaan ääneen katsellessaan Antoniin.
'Papasi tulee...Papasi tulee ja pitää sinusta huolen' Ophelia toisti samaa ajatusta yhä uudelleen, tällä kertaa ääneti omassa melessään. Nyt he vain odottelisivat... Toivottavasti ei kauaa, sillä Ophelia ei haluaisi lähtee tekemään haarahyppelyitä vain pysyäkseen lämpimänä.

//Vaihtoehtoinen otsikko: "Delivery service"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Kesä 2008, 16:23

Aran, art, Black, Lily

Lily nosti katseensa ylös Opheliaan, kun tämä tokaisi että Aran pitäisi kyllä huolen Antonista.. parempi olisi. Tosin, ei Aran voinut niin sydämetön hirviö olla, etteikö pitäisi huolta omasta pojastaan. Syytä olisi, kun ajatteli minkälaisen uhrauksen Lily Antoin eteen oli tehnyt.
Anton tuijotti Opheliaa, aivan kuin olisi kuullut tämän ajatukset. Itseasiassa hän kuulu, mukka kuka hitto oli papa?! kuka tulee? Kuka pitää huolen? Eikö äiti pidäkkään? Hylkääkö äiti minut?! Pikku nyytti Lilyn sylissä alkoi jälleen kerran päästää uhkaavia äännähdyksiä siitä, että kohta pääsisi poru. Lily hyssytteli Antonia taas parhaansa mukaan, koittaen samalla pitää itsensä lämpimänä... nyt piti vain toivoa ettei pikku Anton paleltuisi!
Black katseli yhä ympärilleen, tosin hänen keskittymisensä häiriintyi kun Anton alkoi vikisemään.
"Hetiät vani sen ipanan Aranille ja sitten lähdetään.. minä en sen suippokorvan lähellä halua olla pidempään" Black sanoi kääntyen kohti Opheliaa ja Lilyä.
Lily ei vastannut Blackille mitään. Ei hänkään Aranin lähellä halunnut olla, mutta tapa millä Black sen ilmaisi, oli melko... kylmähkö. Ei Antonia voinut syyttää mistään mitä Aran oli tehnyt...

Aika kului eikä Arania vieläkään näkynyt. Lily kerkesi jo herättelemään toivoa että karhu tai jokin muu otus olisi hyökännyt Aranin kimppuun ja raadellut tämän palasik-- Eihän hän noin saanut ajatella.. Aran oli loppujen lopuksi Antonin isä, eikä Lily halunnut että poika joutuisi kasvamaan ilman isää... ja Black nyt ei ollut mikään maailman paras isänkorvike.
"Mitä jos Aran ei tule?" Lily kysyi lopulta.
"sitten jätämme vauvan tänne" Black vastasi kylmän jäätävästi ja sai erittäin vihaisen mulkauksen Lilyltä.
"mitä jos Aran ei oikeasti tu.... lee.." Lily aloitti mutta lopetti lauseensa melko epämääräisesti kun näki metsän reunalla tutun näköisä hahmoja.
Jälleen kerran, kolme yksisarvist ja kolme ratsastajaa. Tällä kertaa haltijoiden asustus oli vihreä valkoista. He ratsastivat lähemmäksi.. ehkä liiankin lähelle, ainakin näin Blackin mielestä. Black oli koko ajan varuillaan, sillä hänhän oli se joka turpiinsa saisi jos taistelu alkaisi, tuskin haltijat nyt Lilyn saatika Opelian kimppuun kävisivät.
Haltijat asettuivat rinkiin kolmikon ympärille ja laskeutuivat ratsailta. Äkkiseltä vilkaisulta Lily tunnisti yhden haltijan Artiksi, mutta toisen tunnistamisessa meni aikaa.. kunnes Lily äkkäsi kuka se oli ja sai kylmät väreet ja epämukavan olon koko tapaamisen ajaksi..
Blackkin tunnisti Artin ja Amodin.. Amodia hän ei nimeltä tiennyt, mutta muisti että tämä löi erittäin lujaa. Sen lyönnin jälkeen Blackin olo oli ollut kuin junana alle jääneellä.

Art asettui seisomaan parin metrin päähän Ophelian taakse ja Amod Blackin taakse. Aran puolestaan käveli lähemmäksi Lilyä, joka oli noussut seisomaan Anton sylissään.
Ihme kyllä, kukaan ei sanonut mitään. Blackkin pysyi hiljaa kuin hiiri, vaikka Aran käveli aivan Lilyn eteen. Tosin tällä kertaa Aranin katse oli kiinnittynyt pieneen nyyttiin Lilyn sylissä. Anton pysyi myös hiljaa ja tuijotti Arania.. kuka hitto se oli?! Tosin kun Aran alkoi puhumaan Antonille telepaattisesti, Antoin vaistomaisesti tiesi, että Aran oli tämä "papa"... tai no ada jos Haltija kieltä puhuttiin..
"....hänen nimensä on Anton" Lily sanoi lopulta rikkoen hiljaisuuden.
"Ja hänellä on minun sukunimi.." Hän lisäsi samalla kun Aran nosti katseensa Antonista Lilyyn ja hymyili.
Ensimmäistä kertaa elämässään Lily hymyili nähdessään Aranin hymyn... ei hän tiennyt edes miksi, mutta häntä hymyilytti. Kai se oli helpottuneisuutta. Tosin sitten Aran teki jotain, mikä sai Blackin pään nytkähtämään. Aran kietoi kätensä Lilyn ympärille ja halasi häntä, hieraisten kasvonsa Lilyn kaulaa vasten.
Lily pysyi hiljaa ja tuijotti Aranin olan yli, pidellen Antonia hiedän välissään. Ensinnäkin hän ei yhtään pitänyt olostaan juuri nyt ja toiseksi, mitä hittoa Aran teki?!

Lopulta Black kröhäisi ja katsoi Arania lievästi sanottuna murhaavasti, mutta ei lähtenyt aukomaan päätään, sillä Aomd hänen takanaan ei väikuttanut kovinkaan ystävälliseltä..
Art pysyi myös hissun kissun.. hän olisi kannattanut sitä vaihtoehtoa, että he olisivat vain kipaisseet hakemaan ipanan ja sen jälkeen lähtenee pois, mutta Aranillehan se ei käynyt.
Lopulta Aran irroitti otteensa Lilystä, joka tuijotti yhä suoraan eteensä sanomatta mitään. Kun Lily sai ajatuksensa taas kasaan, hän ojensi Antonin Aranille, joka otti nyytin varovasti vastaan ja sulki omaan syliinsä. Sen jälkeen Lily peruutti kauemmaksi, pitäen katseensa nyytissä. Hän melkein itki! Aran katsoi hiljaa Antonia ja nosti katseensa sitten Lilyyn, hymyillen yhä.
"Tule mukaamme..." Aran sanoi ja tässä vaiheessa Blackin pannussa kiehahti.
Lily pudisti päätään ja otti astetta vihaisemman ilmeen, hän ei todellakaan ollut tulossa mukaan. Ei taas... miten hänelle tuli sellaien olo, että Aranin tapaamisesta ei ollut mitään muuta kuin harmia!
Art oli vakavana ja pudisteli pienesti päätään.. tästä ei voinut hyvää seurata, kun sivummalta katsoi. Aran oli päättänyt ettei lähde ilmän Lilyä ja näin taisi Blackkin päättää... Amod hymyili itsekseen Blackin selän takana, laskien kätensä miekkansa tupelle jo valmiiksi.

//postin tuo, postin tuo, postin tuo pate jokaisen luoooo.... no oke! pidän tauon >_> aran hiplais partaa jos sillä semmonen ois >8] //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Kesä 2008, 21:06

Ophelia

Ophelia katseli aikansa alas Antoniin mitä tämä taas katsoi häneen, tietämättömänä siitä että pikkuinen saattoi juuri sinä hetkenä lukea hänen ajatuksiaan. No onneksi Ophelia ei rupenut miettimään sitä millainen Aran hänen mielestään oli... Ja se mielipide tiedettiin jo varsin hyvin. Ophelia käänsi katseensa Antonista ylös Lilyyn kun Anton kaipasi taas hyssyttelyä osakseen, ehkä Antonilla oli vain kylmä huovasta huolimatta. Sitten Black, joka oli tutkailua ympäristöä sinä aikana, kääntyi kohti heitä. Opheliakaan ei sanonut saatika lisännyt mitään Blackin sanomisiin, vaikka se tosiaan oli tarkoituskin että he vain luovuttaisivat Antonin ja lähtisivät sitten kotiin lämpimien vällyjen väliin. No tuo vällyjen väliin oli Ophelian oma lisäys, mutta niin Ophelia oli ainakin omalle osalleen suunnitellut.

Ophelia jäi tällä kertaa paikalleen Lilyn vierelle, yrittäen pysyä lämpimänä hieromalla käsivarsiaan ja halailemalla itseään. Onneksi pakkaslukemat eivät sentään olleet aivan taivaissa, mutta tarpeeksi että Ophelian posket alkoivat punoittamaan jo kiitettävän heleää punaa ja että tuli vilu jos paikallaan pysyi kauankin. Ophelia korjautti jälleen kaulahuiviaan, peittäen leukansa pakkaselta ja miettien miksi Aranilla kesti niin kauan? Näiten jos joiden pitäisi olla täysin tietoisia ajasta ja paikasta... Ehkä haltijoiden kylältä oli vain pidempi matka sitten metsä aukealle? No ei tässä auttanut muu kuin olla kärsivällisiä ja odottaa... Sitähän he olivat tehneet useampaankin otteeseen tapauksissa jotka vain olivat Araniin liittyneet.

Ophelia katseli metsänreunamille, etsien merkkiä Aranista ja tämän seureesta kunnes Lily päästi suustaan kysymyksen jota hän ei kuvitellut edes mahdolliseksi ja johon Black vastasi kylmän että melko julman kuuloisesti... Eiväthän he voineet Antonia heitteille vain jättää! Ophelia katsahti ylös Lilyyn toistamiseen kun tämä toisti kysymystään, möngerellen lauseen lopussa, saaden Ophelian kiinnittämään huomiota takaisin metsänreunalle johon oli ilmestynyt kolme uutta hahmoa...
Hitaasti mutta varmasti Ophelia käänsi katseensa kolmeen ratsastajaan jotka lähestyivät heitä.

Yksisarvisia, ratsailla haltijoita joista Ophelia tunnisti kaikki kolme... Arathet, Amod ja itse Aran olivat viimein saapuneet paikalle. Ophelia pysyi hiljaa ja paikallaan, vilkaisten jokaista haltijaa kun nämä asettuivat rinkiin heidän ympärilleen, saaden Ophelian tuntemaan lähes ahtaan paikan kammoa. Miksi he antoivat näiden saartaa itsensä..? Eikö heidän kaikkien pitäisi pysyä kaikki omalla puolellaan...? Aran Lilyn luo... Art hänen taakseen ja Amod Blackin. Black... Black ei liikauttanut edes pikkurilliään. Ophelia käänsi katseensa Blackista ja Amodista Lilyyn ja Araniin, pysyen vähän taempana näistä... Kukaan ei sanonut mitään, ei yhtään mitään. Kunnes Lily avasi suunsa, kertoen synnyttämänsä kruununperillisen nimen.
Seuraavaksi Ophelia huomioitiskin vain mitä Aran teki... Tämä hymyili, ei sanonut mitään kunnes teki jotain mikä sai kylmän ilman kylmentymään entisestään.

Ihan hiljaa... Ei ääntäkään. Ophelia piteli käsiään nyrkissä vasten rinakehäänsä ja toljotti kärsivän näköisenä Lilyä ja Arania kun Aran halasi Lilyä. Ei koske! Ei Aran saisi, ei mitään oikeutta...! Ophelia ei nähnyt Lilyn kasvoja, nähnyt tämän ilmettä ja ei ollut nähnyt kun tämä oli hymyillyt takaisin Aranille aikaisemmin. Ihan hyvä vaan, Ophelia ei välttämättä olisi ymmärtänyt omin avuin asiaa. Hän ei löytänyt mitään syytä hymyilyyn.
Ophelia vilkaisi nopeahkosti Blackiin kun tämä rikkoi hiljaisuuden kröhäisemällä Aranin pelille poikkia, mutta ei onneksi lähtenyt aukomaan päätään mikä tällä yleensä oli ollut tapana...
Aran päästi Lilystä irti ja pian tämän jälkeen Lily ojennuttikin Antonia Aranille.
Aran hymyili yhä... Ottaen Antonin vastaan itselleen, sanoen, antaen sitten merkkiä siihen mitä Ophelia oli ehtinyt jo hyvän aikaa pelkäämään. Ei taas..! Ei taas!
"Mennään kotiin!" Ophelia huudahti ja juoksahti Lilyn vierelle, tarttuen tätä sitten hihasta ja katsoi tähän anellen kuin se olisi ollut yksinomaan Lilystä kiinni ja tämän päätettävissä. Kyllä Ophelian pitäisi tietää jo paremmin, mutta nyt iski paniikki. Hän ei tiennyt kehenkään muuhun turvautua sinä hetkellä, tältä Aran oli kysynyt! Ei taas! Se oli ollut ihme jos toinen jokaisella kerralla kun he olivat päässeet takaisin kotiin!
"Mennään kotiin Lily! Mennään kotiin. Tämä on jo naurettavaa!" Ophelia jatkoi vedet silmillä, täysin epäuskoisena siitä että Aran olisi päästämässä heitä vain vapaasti menemään. Olisi pitänyt pysyä omalla puolella, olisi pitänyt...!
"Emme me voi..! Lily! Black..! Art..!" Eivät he voineet! Mutta Ophelia tiesi ettei Lily voinut. Ei blackään kun oli selvä ylivoima ja Art, jonka nimen Ophelia oli ajattelematta lausunut ja johon hän oli olkansa yli samalla vilkaissut, ei tässä tilanteessa ollut oikealla puolella.
"Ei taas..." Ophelia lopetti lopulta hiljaa nyyhkyttäen, ei tämä voinut näin surkeasti päättyä.

//WUAAAAH! EEEEEEI!! PRKL!! Sitä saa mennä pienemmissäkin pätkissä! D8< Kylläpä Patella on paljo kirjottamista jos se sen luo >_>//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Kesä 2008, 22:01

Aran, Art, Black, Lily

Kaikki katseet käätyivät Opheliaan kun tämä rääkäisi ja juoksahti Lilyn luokse. Mennään kotiin.. se jäi kaikumaan Lilyn päähän, samalla kun hän katsoi Opheliaa joka oli vedet silmillä hänen hihassaan kiinni, anellen että joku tekisi asialle jotain ja he pääsisivät kotiin.
"naurettavaa tosiaankin.." Black lisäsi Ophelian huomautukseen.
Naurettavaa.. Aran oli naurettava, näin Blackin mielestä.. on se kumma kun ei päähän mahtunut sana EI.
Tosin katseet kääntyivät Opheliasta Arttiin, kun Ophelia tämän nimen mainitsi. Aranin katse iskeytyi Arttiin kuin tikari, nostaen kaikki epäilykset pintaan. Oli Aran Arttia epäillyt ennenkin, mutta nyt kun Ophelia hänen nimensä mainitsi.. Amod katsoi veljeään kysyvästi, mutta Art kohautti vain olkapäitään ja koitti peittää tuskaisen olonsa.
"Teillä kyllä oli sopimus.." Art huomautti lopulta, katsoen Arania suoraan silmiin. Se tehosi aina, Aran ei uskonut Artin olevan mukana missään hämärä hommissa, jos tämä kykeni katsomaan Arania silmiin.
"Meillä oli sopimus!" Lily lisäsi Artin perään, saaden Aranin katsahtamaan itseensä ja nyökkäämään.

"niinhän meillä on.. minä ehdotin sinua tulemaan muk--"
"Mitä jos annettaisiin asian edes tämän YHDEN KERRAN olla ja lähtisimme kukin OMAAN kotiimme?" Black keskeytti Aranin ottaen askeleen lähemmäksi Arania ja lisäsi "Emmehän halua saastaisen kakarasi satuttavan itseään?".
Tuon sanottua Black hymyili pirullisesti.. tuon lauseen jälkeen, Amod, Art sekä Aran olivat vetäneet miekkansa esille ja uhkasivat nyt Blackiä. Blackhän suoraan sanottuna uhkaili kunigasta ja tämän seuraajaa, joten nyt oli hyvä syy vetää miekat esille. Lily oli jähmettynyt paikoilleen ja katseli hiljaa Aranin sylissä olevaa Antonia, joka katseli ihmeissään ympärilleen. Hän halusi vain mennä kotiin ja saada Antonin turvaan.. tosin tämän tempauksen myötä Lily luotti siihen, että Aran suojelisi Antonia, se tuli tässä todistetuksi.
Black vilkaisi ympärilleen tympääntyneen näköisenä ja virnisti Aranille erittäin pirullisesti, mikä sai Aranin ihon kananlihalle.
"Jos yksikään teistä epäsikiöistä edes tökkäiseekään minua miekalla, sopimus raukeaa... ja sen jälkeen on helvetti irti" Black sanoi, vilkaisten "helvetti" sanan kohdalla Opheliaan.
"Sittenhän saan viedä Lilyn mukanani" Aran lisäsi hymähtäen ja lähti peruuttamaan kauemmaksi, samalla kun Amod sai käskyn hyökätä Blackin kimppuun.. ja taas mentiin.

Black ja Amod siirtyivät kauemmaksi taistellessaan. Black oli vetänyt sauvastaan jälleen kaksi erillistä miekkaa ja pisti Amodin koville, hymyillen yhä psykoottisesti.
"Aran! Senkin sika! Sinä vaarannat tällä tempauksella meidän jokaisen hengen! Black ei ole oma itsensä ja jos hän pääsee tappamiseen makuun, hän voi jopa repiä minulta pään irti!" Lily huusi käännähtäen kohti Arania, joka oli onnellisen tietämätön Blackin toisesta puolesta.
"sittenhän sinulla on hyvä syy tulla mukaani, minä voin suojella sinua" Aran sanoi mutta Lily pudisti päätään ja oli viittä vaille valmis karjumaan ilman mitään syytä.
Art pysyi kumman hiljaa paikoillaan, katsellen Amodin ja Blackin perään. Tällä hetkellä häntä ei vointu tippaakaan kiinnostaa Aranin pakkomeilteet Lilyä kohtaan, hän oli vain huolissaan veljestään. Vaikka Amod olikin heistä kolmesta veljeksestä paras taistelija, silti Black näytti olevan niskan päällä..

Lily tunsi olonsa epämukavaksi, turhautuneeksi ja väsyneeksi. Hän halusi kotiin, mutta hän halusi varmistua että Antonilla olisi kaikki hyvin! Hehän voisivat lähteä nyt Ophelian kanssa juoksemaan pakoon Blackin ohi ja tämä pidättelisi haltijoita, mutta sitten Lily ei saisi koskaan tietää pääsikö Anton ehjänä kotiin.
"Aran... vie Anton turvaan..." Lily sanoi lopulta katsellen pieneen nyyttiin.
"Lähden vain jos sinä tulet..." Aran sanoi ja hymyili.. eikä se ollut se ystävällinen hymy, vaan voitonriemuinen, pirullinen hymy. Aran oli ajanut Lilyn pussiin.. Lily halusi että Aran lähtisi kera Antonin, mutta Aran lähtisi vain Lilyn kanssa... patti tilanne..
Ja Art ei ollut mihinkään lähdössä ilman Amodia! Hän jäisi vaikka Aran käskisi häntä lähtemään.

// no anteeks että vien peliä eteen päin T^T //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Heinä 2008, 00:29

Ophelia

Mitä tehdä? Mitä tehdä, mitä tehdä, mitä tehdä!? Hän ei tiennyt! Ophelian katse tosin kääntyi hyvin nopeasti omista jaloista takaisin olan yli Arttiin kun tämä huomautti sopimuksesta... Tästä ylös Lilyyn kun tämä toisti ja tästä -yli kulmien- Araniin... Heillä oli sopimus! Ketään ei saanut tappaa saatika satuttaa! Se oli ollut yhtenä osana sopimusta!
Aran myönsi sopimuksen olemassa olon ja oli lisäämässä jotain kunnes Black keskeytti. Jospa he kaikki menisivät nyt omaan kotiin..! Ophelia nyökytteli hiljaa itsekseen. Kaikki omiin kotiin, se kuulosti tässä tilanteessa taivaalta. Mutta Black jatkoi, saaden Ophelian jäätymään ja tuijottamaan tähän kuin puupalikalla päähän lyöty. Kaikki vetivät esiin miekkansa ja uhkasivat nyt Blackia samalla kun tämä hymyili pirullista hymyään, hymyä jonka Ophelia tunnisti liiankin hyvin. Se hymy ei tiennyt mitään hyvää kenellekkään heistä! Tyhmä, idiootti, lahopää! Lähtee haastamaan riitaa kun vastassa on -näin Ophelian kuvakulmasta- selvä ylivoima...!

Ophelia oli lähes liimautunut kiinni Lilyyn, pitäen yhä tämän hihasta kiinni kuin hameenhelmassa jossa hänellä oli ennen tapana roikkua ja katsoi pienin kyynelin Blackiin kun tämä mainitsi seuraavassa lauseesaan helvetin. Helvetti olisi irti ja sopimus raukeaisi. Aivan kuin nyt ei tehnyt jo tarpeeksi tiukkaa! Ophelia ainakin otti tilanteen jo raskaasti ja panikoitsi jos kenenkin puolesta.
Ophelia ei kiinnittänyt vielä huomiota kun Aran lähti peruuttamaan kauemmas, puhuen jälleen päättömiä Lilyn mukaan ottamisesta mutta kun Amod lähti hyökkäämään Blackin kimppuun tämän takaa, Ophelia vingahti ja puristi otettaan Lilyn hihasta entisestään, jääden silmät amollaan katsomaan kun Black ja Amod lähtivät ottamaan mittaa toisistaan.
Seuraavaksi Lily haukkuikin Aranin siaksi ja kertoi että jahka Black vaan pääsisi tappamisen makuun niin tämä repisi pään irti vaikka Lilyltä itseltään! Ophelia tiesi valitettavan hyvin mistä Lily puhui, Aran lieni onnellisen tietämätön ja siksi varmaan puhuikin suojelusta niin kevyeeseen sävyyn.

Tosin Ophelian huomio oli myös kiinnittynyt lähinnä nyt Blackiin ja Amodin taisteluun. Hän katseli kädet nyt kiinni toisiinsa ristittynä näiden kahden taistelua miekoilla, huomaten Blackin olevan jokseenkin niskan päällä, mikä lieni hyvä heidän kannaltaan mutta... Mutta jos Black tosiaan pääsisi tappamisen makuun niin siinä vaiheessa heillä kaikilla olisi henki vaarassa. Eikä Ophelia halunnut että ketään kuolisi! Hän ei halunnut nähdä kenenkään enää edes taistelevan! Se ei tuntunut enää todelliselta, se oli utuista, ei niin minnekään johtavaa! Ei tällä kertaa se ei tuntunut johtavan mihinkään.
Lilyn ääni, joka pyysi Arania viemään Antonin turvaan, havahdutti Ophelian hetkeksi irti taistelusta, saaden hänet katsahtamaan ensin Lilyyn ja sitten Aranin käsissä olevaan nyyttiin. Black oli arvaamaton ja jos tulisi eteen pahin, niin Amod olisi tosissan vaarassa ja sitä kautta myöskin olisivat hekin, pientä nyyttiä myöten.
"Black..Black on epävakaa! Jos...Jos Black antaa sen ottaa parhaimman itsestään eikä ehdi ottamaan lääkkeitään ennen sitä... Niin hän vielä tappaa hänet ennenkuin kukaan ehtii tekemään mitään..." Ophelia sanoi ääneen jos jokseenkin itsestään selvän asian Aranin sanottua lähtevänsä vain jos Lilykin lähtisi. Mitä pitäisi sanoa? Kehottaa neuvonantajana Lilyä lähtemään Aranin kanssa viemään Antonia turvaan? Ei Ophelia uskaltanut sitä tehdä, Black ei sitä välttämättä niin vain anteeksi antaisi jos Lily katoaisi Aranin kanssa jonnekin eikä palaisi.

"Mitä me teemme..? Tämä on naurettavaa! Ei tämä hyödytä, tämä on liian vaarallista! Black hymyili sillä tavalla..." Ophelia jatkoi katsellessaan Blackiin, vilkaisten 'tämä on naurettavaa! ei tämä hyödytä' kohdassa
Araniin, vain ja ainoastaan painoittakseen miten tyhmää koko juttu oli.
"Mitä me teemme Lily...?" Ophelia kysyi hiljaa toistamiseen, napaten taas kiinni Lilyn hihasta ja katsoen jälleen Blackin suuntaan... Tuntien itsensä pieneksi ja hyödyttömäksi.

//YAAAAAR!//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä 03 Heinä 2008, 18:40, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Heinä 2008, 01:41

Aran, Art, Black, Lily

Black on epävakaa.. Se kuulosti Aranin korviin siltä että Ophelia ja Lily olisivat pitäneet velhoa kajahtaneena.. sitähän tämä olikin, näin Aranin mielestä. Tosin Aranilta meni ohi suurin osa Ophelian lauseesta.. mitkä lääkkeet? Nyt Araniakin alkoi epäilyttämään, oliko meneillä jotain oikeasti vaarallisempaa, mitä hän oletti?
Mitä me nyt teemme? Nuo sanat kaikuivat Lilyn päässä, samalla kun hän katseli Blackin ja Amodin kamppailua hiljaa ja kivettyneenä. Tämä oli naurettavaa! Aran vaaransi tällä tempauksella poikansa ja kaikkien hengen! Kyllä, Lily piti Aranta syyllisenä kaikkeen, Black vain sattui olemaan pahalla hengellä kirottu mies.. ei Black sille mitään voinut.. paitsi voisi tämä joskus suunsa kiinni pitää ja harjoitella hillitsemään itsenään.
Art tuijotti Amodia ja Blackiä yhtä kivettyneenä mitä Lily, seuraten jokaista liikettä minkä nämä ottivat. Toisinaan hän oli jo valmis syöksymään auttamaan Amodia, mutta jokin häntä esti liikkumasta...

Mitä me teemme Lily?... Lily piti katseensa Blackissä. hän ei edes reagoinut vaikka Aran käveli hänen toiselle puolelleen, vilkaisten Opheliaan ohi Lilyn.
"tiedätkö..." Lily aloitti lopulta, sen pahemmin puhumatta kenellekkään tietylle henkilölle "Lintu emot ovat hulluja... H..Henry kertoi minulle kerran, kuinka lintu oli hyökännyt hänen kimppuun, kun hän oli yrittänyt katsella parin metrin päästä pesässä olevia poikasia... se oli melkein nokkinut häneltä silmät päästä.." Lily kertoi ja Aran kohotti kulmiaan.. mitä hemmettiä Lily houraili?! Mikäs siinä, kertokoon tarinoita, mutta nyt ei oikein ollut oikea aika... Artkin oli kääntänyt katseensa Lilyyn ja katsoi tähän erittäin kysyvästi.
Sitten Lily riisui tumppunsa ja ojensi ne Ophelialle.
"Pidä näitä sen aikaa..." Lily sanoi, ottaen samalla kaulahuivinsa käsiinsä ja puristi sitä lujaa.
"Mitä sinä ny--" Aran aloitti, mutta lopetti kun Lily mottasi haltija kuningasta suoraan nenään... piru vie se tuntui hyvältä, näin Lilyn mielestä.
Aran peruutti pari askelta pidellen nenäänsä joka alkoi vuotamaan pikku hiljaa verta. Anton pysyi yhä hiljaa... yhä ihmetellen maailman menoa.. yhä ollen pihalla mitä ympärillä tapahtui.
"Art, pidättele sinä Amodia" Lily sanoi.. ja odottamatta vastausta, hän lähti juoksemaan kohti Blackiä ja Amodia.

"Lily mitä sinä nyt?!" Aran huusi Lilyn perään, pidellen yhä verta vuotavaa nenäänsä.
"ART! Kuulit mitä hän sanoi!" Aran huusi Artille, joka hetken ajatuksiaan kasattuaan lähti juoksemaan Lilyn perään.
"Mitä hän nyt....?" Aran kysyi ääneen, lähinnä itsekseen, pidellen yhä verta vuotavaa nenäänsä.

Lily kiristi otettaan kaulahuivistaan, juostessaan kohti Amodia ja Blackiä. Art kerkesi juuri ja juuri hänen vierelleen, ennen kuin he saapuivat kaksikon luokse.
"HANS!" Lily huudahti, saaden Blackin käännähtämään kohti itseään. Saman tien Lily iskeytyi vasten Blackiä ja nämä molemmat kierivät vähän matkaa maassa, kunnes pysähtyivät. Black nousi istumaan, mutta ennen kuin tämä kerkesi nousemaan ylös, Lily polvistui hänen selkänsä taakse ja kietoi kaulahuivinsa Blackin kaulan ympärille, kuristaen tätä jälleen.. niin kuin kirjastossa...
Art oli pysäyttänyt Amodin ja väitteli tämän kanssa nyt siitä, saisiko Amod jatkaa velhon fileerausta vai ei. Lily piti tiukasti kiinni kaulahuivista, vetäen Blackin itseään vasten ja vei kasvonsa Blackin korvanjuureen.
"Ota lääkkeesi.. mennään kotiin... mennään kotiin nyt" Lily kuiskasi Blackin korvaan. Tosin se oli astetta hankalampaa kun Black rimpuili ja potki ilmaa kuin hullu joka näki harhoja.. no kai jokainen siinä tilanteessa sätkisi, jos joku meinaisi kuristaa sinut.

Lopulta Black rauhoittui hieman.. joko hän tuli tolkkuihinsa taikka sitten hapen puute alkoi tehdä tuloaan. Hän laski kätensä alas kaulaltaan, taskuunsa, ja otti esiin tutun lääkepurkin. Lily löysäsi otettaan sen verran, että Black sai nielaistua pillerinsä.
Sen jälkeen tuli hiljaisuus. Amod oli myrtsinä tyytynyt siihen, että hän ei nyt saisi tappaa ketään, vaikka kuinka halusi. Lily hellitti otteensa kaulaliinasta ja halasi Blackiä takaa päin, kun tämä vaikutti jo rauhoittuneelta... nyt piti vain päästä pois...

// Yaaaar! NEED RUM! NOW!//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 04 Heinä 2008, 00:36

Ophelia

Kuten suurin osa heistä kaikista, Opheliakin katseli lähes kivettyneenä sivummalla käyvää taistelua. Ties minä hetkenä jompikumpi survaisisi toista kuolettavasti kylkeen tai vatsaan kuten Lily oli Area vahingossa survaissut... Tosin tässä pelissä tuskin tuli olemaan kyse vahingoista.

Ophelia katseli hiljaa ja henkeä pidellen tappelua, kunnes Lily avasi suunsa, saaden Ophelian nostamaan katseensa taistelusta tähän.
'tiedätkö, lintu emot ovat hulluja' Kuului ensimmäisenä Lilyn suusta. Ophelia otti astetta kysyvämmän katseen tähän, mitä Lily lintu emolla tarkoitti..? Lily jatkoi tarinaansa, niin tilanteesta poikkeavalta kuin se tähän kohtaan kuulostikin, Ophelia piti suunsa kiinni ja kuunteli loppuun tarinan jossa lintuemo oli hyökännyt prinsessan veljen kimppuun suojellakseen poikasiaan, vaikka prinssi ei muuta aikonutkaan kuin katsella pesän poikasia kauempana.
Sitten Lily riisui lapasensa ja ojensi niitä hänelle, saaden hänet irroittamaan otteensa tämän hihasta ja ottamaan Lilyn lapaset vastaan omiinsa. Ophelia katsoi silmät pyöreinä molemmissa käsissä pitelemiään lapasia samalla kun Lily riisui kaulahuivinsa. Ophelia oli sitten avaamassa suutansa, mutta Aran ehti ensin ja heti kun Ophelia vain sai katseen tähän nostetuksi, Lily oli vetäissyt tätä nyrkillä suoraan naamatauluun!

Ophelia oli kerta kaikkiaan sanaton että järkyttynyt ja tuijotti nyt silmät pyöreinä haltija kuningasta joka hoiperteli kauemmas. Lily oli lyönyt Arania! Tuosta vaan, ilman minkäänlaista varoitusta! Tai kuka nyt etukäteen varoittaisi jos meinaisi toista lyödä!?
Miten vaan, tätä Ophelia ei ihan äkkiseltään ollut Lilyltä osannut odottaa. Sitten Lily huikkasi Artille että tämä pidättelisi Amodia ja ennenkuin Ophelia ehti edes kääntämään katsettaan, Lily ampaisi juoksuun hänen ohitseen kohti Blackia ja Amodia.

"LI-LILY!?" Ophelia huusi Lilyn perään hysteerisenä. Hullu! Lily oli hullu menemään kahden verenhimoisen tappelupukarin väliin!!
Samassa Aran rääkäisi Artin menemään perään ja kohta nämä molemmat juoksivat kohti taisteluareenaa, toinen Blackin ja toinen Amodin luokse.
Ophelia oli jähmettynyt paikoilleen ja ravisteli päätään kieltäväksi, alitajunnaisesti vastaten Aranille ettei hänellä ollut hajuakaan mitä Lilyllä oli mielessään!
Seuraavista tapahtumista Ophelia ei mennyt takuusen, mutta heti kun Lily oli rääkäissyt kuuluvasti Blackin etunimen ja paiskautunut päin tätä, Ophelia peitti näkökenttänsä Lilyn lapasia puristavilla kämmenillään, rukoillen jumalaa että kaikki päättyisi hyvin.

Ophelia kesti hetki ennenkuin hän uskaltautui taas katsoa mitä oli tapahtumassa. Hitaasti mutta varmasti Ophelia nosti katseensa takaisin suuntaan mihin Art ja Lily olivat juosseet, nähden ja kuullen nyt kuinka Art kinasteli Amodin kanssa ja nähden kuinka Lily otti käyttöön riisumansa kaulahuivin ja käytti sitä nyt apuna kuristusotteena...Aivan niinkuin silloin kirjastossa.
"Taas... Ei taas..." Ophelia inisi hiljaa itsekseen katsellen kuinka Black sai sätkiä ja sitä kuinka Lily joutui säälimättä tätä kuristamaan. Kuiskauksia Ophelia ei tietenkään voinut kuulla, mutta hän ajatteli mielessään että rukouksissaan saman. 'ota lääkeesi, mennään kotiin. Mennään kotiin nyt!' Ehkä hetkeä myöhemmin Black näytti rauhoittuvan ja näytti kaivelevan taskustaan lääkkeitään ja kohta tämä oli nielly pillerinsä.

Ophelia huokaisi helpotuksesta ja puristi Lilyn lapasia vasten rintakehää, Amod ja Black oltiin saatu aisoihin eikä kukaan tehnyt elettäkään lähteä uudelleen hyökkäykseen. Saatuaan itsensäkin paremmin rauhoitettua, Ophelia katsahti varoen Araniin jota hän ei ollut huomioinut -ainakaan tietoisesti- niin mitenkään koko kahakan aikana. Otti pari askelta sivummalle tästä, sulloen samalla Lilyn lapaset suurehkoisin takintaskuihinsa ja lähti ottamaan juoksu askelia Blackin ja Lilyn luokse, huutaen Lilyä samalta nimeltä.
Juostuaan Artin ja Amodin ohi ja päästyään näiden luokse, Ophelia veti henkeä kuin olisi juossut pitkänkin juoksumatkan, johtuen varmaan pidempienkin hengenpidättelyjen takia ja myötäväsymyksen -jos sellaista nyt oli olemassa- Lilyä kohtaan joka oli vasta synnyttänyt.
"Hullu...!" Ophelia sai sanottua hengenvedoiltaan ja katsomaan tähän. Lily oli hullu kuin lintu emo tämän tarinassa joka suojeli poikasiaan. "Kiitos jumalalle siitä!" Ophelia jatkoi ja polvistui sitten Lilyn vierelle ja halasi tätä sivulta sulkien silmänsä.
Tilanne tuntui hyvin tutulta, tilanne kirjastolta lähes yhdeksän kuukautta sitten oli lähes samanlainen... Mutta nyt heidän ympärillään oli haltijoita ja ellei Aran löystäisi otettaan niin kotiin pääseminen tuntui hyvin epätodennäköiseltä.


//CAN'T HAVE!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Heinä 2008, 01:24

Aran, Art, Black, Lily

Aran vaistomaisesti vilkaisi Opheliaan, kun tämä vilkaisi häneen ja lähti hivuttautumaan kauemmaksi, ihan kuin Aran jotain pahaa olisi vointu tehdä.. no itseasiassa hän olisi voinut, mutta juuri nyt hänellä oli molemmat kädet varattuna, toinen nenälleen ja toinen Antoniin.
Sitten Ophelia lähti juoksemaan kohti Lilyä ja Blackiä, ohittaen matkallaan Amodin ja Artin, jotka seisoivat hiljaa paikoillaan.. eivät he voineet mitään tehdä. Vaikka Aran ei sitä tiedostanut, hän oli antanut käskyn, joka kielsi heitä hyökkäämästä.. tai ainakin Amodia.
Sekä Lily että Black nostivat katseensa Opheliaan, kun tämä saapui heidän luokseen Lilyn nimen huudettuaan juostessaan.
Hullu... Se oli Ophelian ensimmäinen sana, johon Blackin piti yhtyä! Lily tunsi itsensä erittäin typeräksi, mutta hyvinhän se loppujen lopuksi oli mennyt! Ei ruhjeen ruhjettakaan, mitä nyt hiukset hieman sekaisin maassa pyöriskelystä. Kiitos jumalalle siitä!... siihen Black ei valitettavasti voinut yhtyä ja pian Ophelia halasikin Lilyä. Lily kietaisi kätensä Ophelian ympärille, päästäen Blackin nousemaan ylös.

Velho nousi seisomaan Lilyn ja Ophelian viereen siistien vaatteitaan hieman ja vilkaisi sitten myrtyneenä ensin Amodiin ja Arttiin ja sitten Araniin. Hetkeen hän ei sanonut mitään, eikä kukaan tehnyt mitään, kunnes Black naurahti ja vilkaisi Lilyyn ja Opeliaan.
"nouskaa ylös, nyt lähdetään kotiin..." Black sanoi lähes kuiskaten ja nosti katseensa takaisin Araniin hymyillen.
"Sinä et todellakaan pärjää naisten kanssa" Black sanoi...
seuraavat tapahtumat tapahtuivat erittäin nopeasti.. Black kohotti sauvansa - jonka oli palauttanut normaaliin muotoonsa - ja iski sen maahan, tehden valtavan paineaallon joka lennätti Amodin ja Artin kauemmaksi. Arankin joutui perääntymään paineen voimasta hieman, pidellen yhä nenukkaansa.
Tällä välin Lily oli noussut seisomaan ja oli hieman pihalla siitä mitä Black teki. Velho sulki silmänsä ja muutti muotoaan sudeksi.. nyt Lilyllekkin alkoi valjeta tilanne, se sai hänet pienesti hymyilemään.
"Nyt äkkiä selkään!" Black huudahti.
"jaksatko sinä varm--"
"Jaksan jaksan, nyt äkkiä!" Black keskeytti Lilyn joka epäröi sitä, jaksaisiko Black varmasti kantaa heidät molemmat.
Lopulta Lily hyppäsi Blackin selkään, jättäen Ophelialle tilaa hänen eteensä. Lily - nopean harkinnan jälkeen - näki turvallisemmaksi istua takana, niin haltijat eivät varmasti ampuisi heitä nuolilla, jos se Aranista riippui.
Lopulta kun Black tunsi että Opheliakin oli noussut selkään, hän ampaisi juoksuun... Amod ja Art olivat vasta kerenneet jaloilleen, kun susi oli jo poissa kera prinsessan ja papitaren.
Aran katsoi tyrmistyneenä pimeään metsään johon kolmikko oli kadonnut, kunnes antoi käskyn jokaiselle....

Black juoksi minkä kintuistaan pääsi alkaen vähän ajan päästä läähättämään juostessaan. Lily ei koskaan ennen ollut ratsatanut Blackillä - ei hän ainakaan myöntäny muistavansa.
"nyt pitää vain toivoa etteivät he lähde perään.." Black huomautti hypätessään suuremman lumikinoksen yli.

// nuu'uu D:..... LANKULLE SIITÄ! >8O //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 06 Heinä 2008, 17:20

Ophelia

Ophelia hymyili helpottuneena kun Black kpääsi nousemaan jaloilleen ja kun Lily halasi häntä takaisin. Hymyilemiseen lieni aihettakin, ties mitä olisi saattanut tapahtua jollei Lily olisi tehnyt äskeistä tempaustaan ja saanut Blackia nielemään pillereitään. Tosin vielä he eivät olleet turvassa Aranilta, joten vielä ei kuitenkaan riemusta hypitty.
Ophelia katseli hetken Lilyn syleilyssä tämän käsivarren verestä pimeään metsään, kunnes nosti katseensa ylös Blackiin kuullessa tämän naurahduksen.
'nyt lähdetään kotiin' Ophelia hymyili mielessään kuultuaan nuo sanat ja lähti nousemaan ylös, katsahtaen samalle olkansa yli päin Arania kun Black antoi tälle viimeisen nälväyksensä ja iski takaisin kahesta miekasta muuntautuneen sauvansa maahan. Ophelia inahti pienesti kyykistyen takaisin matalaksi ja puristi silmänsä kiinni kun maahan iskeytyvä sauva synnytti suuren paineaallon joka onnistui karkoittamaan haltijat kauemmaksi heistä. Avattuaan silmänsä, Ophelia katsahti Blackiin kysyvästi, ollen myöskin hieman pihalla mitä tapahtui mutta kun Black lähti muuttamaan muotoaan sudeksi, Ophelia älysi tiedossa olevan juoksemista.

Ophelia oli noussut nyt kunnolla seisomaan jaloilleen Lilyn mukana -pysyen yhä lähes liimautuneena tähän- ja pian Black käski heitä nousemaan selkään. Ophelia ei tosin tehnyt elettäkään vaan tuijotti sudeksi muuntautunutta velhoa kun Lily kysyi jakaisiko tämä varmasti heidät molemmat. Olihan se vähän arvuuttavaa että jaksoiko Black heidät kaksi yhtä aikaa, mutta Black ehti tokaista jaksavansa ja hoputtamaan heitä kiiruhtamaan ennenkuin Lily edes ehti kysyä kysymystänsä loppuun. Lilyn noustua Blackin selkään, Ophelia istuutui hänelle jätetylle tyhjälle tilalle niin sukkelasti kun omista jaloista kerkesi ja hyvä kun Ophelia oli kerennyt edes asettua kunnolla, Black ampaisi jo juoksuun kohti pimeään metsään.

Tuuli paiskautui päin hänen kasvojaan eikä Ophelia uskaltanut irroittaa otettaan suden niskavilloista joihin hän oli vaistonvaraisesti tarttunut ettei olisi tipahtanut tämän selästä heti ensi kättelyssä. Heillä nyt tuskin oli aikaa keräillä häntä maasta kun Black yritti kaikkien tähden juosta pois, takaisin kotiin.
"Toivotaan!" Ophelia vastasi puristaen kovemmin Blackin turkista kun tämä hyppäsi lumikinoksen yli, yrittäen sitten turvallisen laskeutumisen jälkeen vilkuilla sitten taaksensa nähden mitään muuta kuin taakse jäävää tummaa luntaa ja puita ja näkökentän edelle tunkevia hiuksiaan. olivatko haltijat heidän perässään? Vai olisivatko nämä luovuttaneet jo suosiolla?
Ophelia tosiaan toivoi että olisivat, sillä häntä ainakin väsytti ja jalkoja kolotti kylmässä maassa polvilla olemisen jälkeen. Ophelia käänsi katseensa takaisin eteensä, tosin vastaan tuleva ilma ei antanut hänelle sinnekään pahemmin näkemisen mahdollisuutta.
"En voi edelleenkään uskoa että löit häntä! Se oli aivan mahtavaa!" Ophelia sanoi seuraavaksi naurahdellen, nostaen päätään hieman ylös takasivulle, puhuen tällä kertaa Lilylle. Nyt Ophelia ei yksinkertaisesti mahtanut sille mitään että tunsi vahingoniloa Arania kohtaan, häpeäisi sitten myöhemmin, jos häpeäisi, hänestä Aran oli ansainnut mottauksen nekkuunsa täysin pistein.
"Kuinka pian uskot että olemme jälleen kotona?" Ophelia kysäisi seuraavaksi Blackiltä, yrittäen tähystellä ylikulmiensa eteenpäin nähdäkseen jotain merkkiä lähestyvästä metsänreunasta ja siten kylästä.

//Okih! *sitoo silmät*...Miks mä kuvittelen Blackin hyppelehtivän mettässä suden muodossa ajovalot päällä?//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Heinä 2008, 18:29

Aran, Black, Lily

Black oli seuraavasta keskustelusta hieman pihalla, kunnes tajusi että Ophelia puhui Lilylle siitä, kuinka prinsessa oli mennyt mottaisemaan haltijakuningasta nenään. Lily hymyili erittäin leveästi.
"Se oli ja tuntui aivan mahtavalta!" Lily lisäsi naurahtaen, vilkaisten sitten Blackiin, kun Ophelia esitti seuraavan kysymyksen.
"En tiedä. Vartti jos he eivät häiritse matkaamme, enemmän jos häiritsevät ja... voi olla ettemme pääse kotiin" Black sanoi vilkaisten nopeahkosti taka vasemmalle, kuullessaan lähestyviä hevosen askelia.
Totta kai Aran lähtisi perään! Hän vihasi häviämistä ja kuolisi mieluummin kuin häviäisi.. joten taas mentiin. Tällä kertaa Anton ei enää ollut Aranin huostassa. Kuningas oli luovuttanut poikansa Arathetin hoiviin, joka oli nyt matkalla kohti haltijoiden kylää. Amod ja Aran olivat nousseet ratsaille ja kirivät nyt mustaa sutta kiinni.. ei susi niin lujaa päässyt juoksemaan, mitä yksisarvinen.

Lilykin tajusi haltijoiden olevan heidän perässään, kuullessaan Aranin huutavan ohjeita Amodille.. tosin ei hän ymmärtänyt mitään heidän puheistaan, nämä kun puhuivat haltija kieltä vaihteeksi. Black ei aikonut pysähtyä.. nyt ei ollut aikaa taistella ja hän tiesi, mitä lähemmäksi he pääsisivät ihmisten kylää, sitä riskialttiimpaa se olisi itse haltijakuninkaalle. Nyt haltijoiden piti vain keksiä keino, miten pysäyttää susi. He eivät voineet ampua nuolilla, koska Aran ei halunnut ottaa sitä riskiä että Lily haavoittuisi. He eivät myöskään voineet ratsuille mennä liian lähelle sutta, sillä Black repisi yksisarvisten raajat irti aikayksikön lennosta, jos he liian lähelle tunkisivat.
No.. Amod oli ennenkin tehnyt tällaista, tosin vähän eri olosuhteissa. Hän otti köyden ja teki siihen nopeasti silmukan. Sen jälkeen hän ratsasti Blackin rinnalle ja muutaman yrityksen jälkeen sai heitettyä silmukan Blackin kaulan ympärille.... Sitten tuli äkki pysähdys. Aomod pysäytti ratsunsa ja kiskaisi köydestä niin, että Blackin oli pakko vinkaista kaatuessaan kiskaisun voimasta. Loogisesti siinä vaiheessa Ophelia ja Lily lensivät kumpi mihinkin suuntaan ja Black jäi köyden päähän haukkomaan henkeään, maaten lumikinoksessa liikkumattomana.
Lily oli lennähtänyt parin metrin päähän kinokseen nassulleen ja kömpi nyt pienen tärähdyksen jälkeen ylös, köhien lunta pois suustaan. Aran ratsasti Lilyn taakse, nosti kätensä hänen päänsä päälle ja tainnutti Lilyn, kuten kerran aikaisemminkin oli tehnyt. Ennen kuin Lily kerkesi kaatumaan maahan, Aran koppasi hänet kainaloonsa ja nosti yksisarvisen selkään eteensä roikkumaan, kuin minkäkin sota saaliin.
Tällä välin Black oli kerennyt nousemaan ylös ja oli valmiina loikkaamaan Amodin kimppuun, mutta jähmettyi kuin kivi, nähdessään Amodilla jännitetyn jousen joka osoitti Opheliaan.

"Jos hyökkäät, ammumme papitaren" Aran sanoi selventäen itsestään selvää asiaa. Black murisi.. hän murisi erittäin äänekkäästi. Hänen korvansa olivat luimussa ja niska karvat pystyssä.
"papitar nouse velhon selkään.. nyt lähdetään kotiin".
Sen sanottuaan Aran naurahti pirullisesti ja hymyili. Sitten hän kannusti oman ratsunsa liikkeelle ja lähti edeltä - kera Lilyn - kohti haltijoiden kylää.
Amod odotti että kaikki oli valmiina ja lähti sitten ratsullaan Aranin perään, taluttaen Blackiä kuin mitäkin lemmikki koiraa.
Blackin henki pihisi yhä ja hänellä oli vaikeuksia hengittää, äskeisen kiskauksen takia.

// niiku nekobasu!! INUBASU! \o/ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 06 Heinä 2008, 23:24

Ophelia

Black ei tiennyt, vartti jos kaikki menisi hyvin ja enemmän jollei ja... Saattoi olla etteivät he pääsisi kotiin...? Ophelia jäi tämän kuultuaan hiljaiseksi ja jäi tuijottamaan suden karvapeitteistä takaraivoa, suostumatta ajattelemaan asiaa sen tarkemmin. Hän oli uskonut Blackin olevan täysin varma siitä että he pääsisivät kotiin, mutta asia olikin toisin...

Kylmä ilma paiskautui päin hänen kasvojaan, eikä Ophelia kuullut korvissa vinkuvan tuulen huminan lävitse lähestyviä kavionaskelia eikä hän uskaltanut vilkaista edes taakseen pelossa siitä että tosiaan näkisi Aranin heidän perässään. Ophelian kuvitelmat tosin särkyivät tuhannen pirstaleeksi kun Aranin ääni kantautui hänen korviinsa, saaden Ophelian katsahtamaan pakosta taakseen silmät suurina ja lähes pelosta jäykkänä huomatessaan että nämä tosiaan olivat tulleet perään ja saavuttaneet heidät suorastaan heidän kantapäilleen!
Kaikki tapahtui nopeasti, ainakin Ophelian osalta. Ophelia ei ehtinyt reagoimaan ollenkaan siihen kuinka Amod lassoitti Blackin tämän kaulasta ja vetäisi köydestä, saaden Ophelian kiljahtamaan Blackin vingahduksen mukana samalla kun lennähti pari metriä pois tämän selästä Lilyä täysin vastakkaiseen suuntaan.

Ophelia kieri vielä pari kertaa ympäri laskeuduttuaan läheisempään lumenpenkareelle, lähtien siitä sitten keräämään itseään takaisin pystyyn niin nopeasti mitä kohmeisilta ja pelon kankeilta raajoiltaan kykeni. Päästyään takaisin jaloilleen, Ophelia katsahti heti ensimmäisenä Blackiin, mutta ennenkuin Ophelia ehti mistään muusta tajuamaan mitään, hän sai jähmettyä paikoilleen tajutessaan että häntä osoitettiinkin jo jousella, kiristämällä näin Blackia hyökkäämästä kenenkään kimppuun.
Ophelia katseli epäluuloisena ja varovaisena ensin jousta kiristävää haltijaa ja sitten Arania joka käski häntä nousemaan takaisin velhon selkään josta hänet oltiin vasta pois lennätetty...

"Ei se ole koti..." Ophelia kuiskasi itselleen alakuloisena kun Aran lähti matkaan heidän edellään, ollen ensin hiljaa ja yrittäen olla välittämättä Aranin omahyväisestä hymystä. Auttoiko enää mikään? Aran oli onnistunut kahmasemaan Lilyn jo itselleen ja sinne minne Lily meni, menisi myös hänkin...
Ophelia otti pieniä askelia Blackin luokse, ollen vilkaisemattakaan ylös Amodiin ja nousi sitten vähin äänin takaisin mustan suden selälle, tarttuen tätä hellästi niskavilloista ettei kuristaisi tätä mutta kuitenkiin niin että pysyisi itse kyydissä.
Ophelia kuunteli hiljaa, katsellen niska kyyryssä alas Blackin turkista kiinni piteleviin käsiinsä, Blackin raskaan hengityksen omaista pihinää. Häntä itketti, itketti niin ettei voinut estää itseään nyyhkyttämästä ja haukkomasta välillä henkeä, mutta onnistui estämään suurempien kyynelten tulon silmiin.
Olihan tämä aika nöyryyttävää ja epätoivoista, varsinkin kun tästä tuleva oli kokonaan pimennossa ja usko siitä että he olisivat päässeet tänään kotiin oli pirstottu tuhansiksi palasiksi.
Häntä myöskin väsytti, raajoja kolotti ja niin edelleen... Lilyn tumput olivat yhä hänen takkinsa taskuissa kun hänen omansa taas olivat jo lumesta märät.
"Anteeksi..." Ophelia sanoi hiljaa, lähtien silittämään Blackin mustaa turkkia toisella kädellään, tietämättä itse mistä anteeksi pyysi mutta hän tunsi tarvetta sanoa se, vaikkei toinen sitä välttämättä kuulisikaan.

Jälkiviisaus oli aina helppoa. Jos he olisivat päässeet kotiin, Ophelia olisi mennyt nukkumaan ja mennyt seuraavana aamuna torille, ostanut mustetta opiskeluunsa, teetä vesipannuunsa ja liljan kukan siemeniä Lilyn äidin jo kauan autioituneeseen puutarhaan. Ophelia hymyili ajatukselle, mutta todellisuus oli toinen.

//MWAHA! X'D Kahden matkustajan istuimet, ei katosta//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Heinä 2008, 23:53

Aran, Black, Lily

Black ei vastannut mitään Ophelian anteeksi pyytöihin, mutta hän murahti matalalta, ymmärtäväisellä äänellä jolkotellessaan kiltisti Amodin ratsun vierellä. Amod lisäsi vauhtia niin että he saavuttivat Aranin, joka onnellisena välierän voittamisesta hymyili, silitellen Lilyn hiuksia toisella kädellään. Hän oli kerennyt nostamaan Lilyn istumaan eteensä niin, että prinsessa nojasi nyt vasten hänen rintakehäänsä.
Blackin teki pahaa edes katsella Lilyä noin lähellä Arania.. joten hän piti katseensa maassa, pihisten pienesti yhä. Aran laski katseensa hymyillen Blackiin, tarkkaillen tämän jokaista hengen vetoa hetken, ennen kuin avasi suunsa.
"se sattuu, tiedät kai sen.." Aran sanoi nostaen katseensa eteensä "kun köysi kiristyy yllättäen kaulan ympärille.. mutta jos sen tekee oikein, et edes tunne mitään" Aran kertoi, hymyillen erittäin pirullisesti. Amodkin hymyili.. hän ihan selvästi tiesi mistä puhuttiin, toisin kuin Black joka oli pahemman kerran pihalla.
"Muistatko kun puhuimme, että aina olemme ottaneet yhteen, mutta koskaan emme ole tappaneet toisiamme? Nyt tehdään siihenkin muutos.. huomenna sinä olet vain historiaa.." Aran sanoi, siirtäen pirullisen katseensa Blackiin.

Black oli nostanut päänsä ylös ja katsoi nyt kita ammollaan Arania.. ja siinä vaiheessa susi löi jarrut päälle. Amod sekä Aran naurahtivat molemmat ja jatkoivat matkaa ja nyt Black roikkui ankkurina minkä kerkesi. Hän jopa yritti purra köyttä poikki, mutta turhaan.
"Pääsit pakoon tai et, kuolet.. ja jos pakenet, tapamme myös papitaren." Aran huomautti.
Black pysähtyi, mutta jatkoi kiltisti matkaa sen jälkeen. Mieluummin hän vain oman henkensä pisti peliin, kuin vetäisi Opheliankin tulilinjalle... lisäksi hän ei halunnut jättää Lilyä Aranin "hoiviin".

// DDDDDDDDDDD: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 07 Heinä 2008, 19:44

Ophelia

Ophelia ei nostannut katsettaan Arania saatika Amodia päin vaan piti katseensa alhaalla, pää takoen pelkkää tyhjää, hän kun ei oikein uskaltanut edes ajatella mitään saatika tiennyt mitä ajatella. Sitten kuului Aranin ääni mikä riitti yksin sinä hetkenä nostattamaan Ophelialle kylmän väreet, varsinkin arvuuttelevat sanat jotka Aran ensimmäisenä sanottavakseen valitsi.
'Se sattuu, tiedät kai sen' Ophelia nostatti katsettaan hieman yli kulmiensa Araniin, uskoen osaksi vielä tässä vaiheessa että Aran tarkoitti jälleen rakkaasta erossa olemisen tuskaa. Mutta kun Aran mainitsi köyden ja sen kuinka se kiristyisi kaulan ympärille, kuinka se sattuisi mutta kuinka kivutonta se oli kun se tehtiin oikein, Ophelian oli jo pelottavaa ajatella asiaa yhtään enempää.

Ophelia pysyi kuitenkin hiiren hiljaa, tajuten täysin mihin Aran pyrki kun tämä kertoi Blackin olevan historiaa huomeissa, kykenemättömänä kuitenkin kuvittelemaan Blackia hirressä, mutta Blackillä lieni eri kun tämä yht äkkiä päätti pistää jarrut päälle, saaden Ophelian inahtamaan ja lähes tulkoon horjauttamaan hänet pois tämän selästä! Ophelia kuitenkin onnistui pysymään selässä saatuaan heitettyä kädet ensin Blackin kaulan ympärille, kömpien siitä sitten takaisin paikoilleen ja katsomaan kun Black yritti epätoivoisena estää matkaa jatkumasta...
"Blaa'ack..." Ophelia ajatteli katsellen säälien sutta joka yritti pureskella köyttäkin poikki pois päästäkseen... Ophelia voisi yrittää ottaa köyttä pois tämän kaulalta, mutta hän ei halunnut eroon Lilystä ja Ophelia epäili muutenkin vahvasti mahdollisuuskai pakoon pääsemiseksi. Siitä Aran seuraavaksi uhkasikin ja niin Black joutui tyytymään taas läntystämään nöyränä Amodin ratsun vierellä.

He menisivät haltijakylään. Ophelia tiedosti sen nyt varsin -että valitettavan- hyvin. Mutta... Niinhän he olivat monesti aikaisemminkin ja aina he olivat päässeet pois hengissä, vieläpä yleensä seuraavan päivän aikana. Se antoi kai hivenen toivoa, mutta silti tämän hetkinen tilanne tuntui hyvin epämukavalta, monestakin syystä. Ensinnäkin auttoiko huominen jos Black meinattaisiin-- Ei Ophelia ajatella sitä!
"Entä...minä?" Ophelia uskaltautui viimein puhumaan, jos nyt jokseenkin hiljaisena mutta puhumaan kuitenkin.
"Ette aio hirttää minua, joten mitä te meinaatte minusta?" Ophelia jatkoi, kohottaen katseensa suden takaraivosta ylemmäs kohti Arania, vilkaisten samalla yhä taju kankaalla olevaa Lilyä.

//Wuuut? Mä tiedän että mä olen hitaalla mutt syytön minä siihen D8<//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2008, 20:39

Aran, Black, Lily

Sitten Ophelia avasi suunsa.. ja nyt Black puolestaan toivoi että Ophelia pitäisi suunsa kiinni! Ei tuollaisia pidä kysellä.
"Mistä olet varma ettemme hirtä sinua?" Amod kysyi ohimennen lähinnä vitsaillen (hänellä oli melko outo huumorintaju..).
"Emme me sinua hirtä.. Lilyhän sekoaisi totaalisesti jos sen tekisimme. Joten teemme sinusta palvelijan, siinä missä olit kotonasikin.. tosin tällä kertaa olet vain hovineito, et mitään muuta" Aran selitti.
Black huokaisi pienesti.. jos Ophelialla ei ollut hätää niin hän pysyi tyytyväisenä. Kai se sitten oli parempi.. että Ophelia sai edes elää, tosin Black ei uskonut että Ophelia oli kovinkaan tyytyväinen elämäänsä haltijoiden kylässä. Lily kyllä tulisi sekoamaan.. se oli aivan varma... tai olihan hänellä nyt Anton, nytpähän hän saisi olla poikansa kanssa. Yllättäen Black tunsi olonsa.. avuttomaksi. Eikö tosiaan ollut mitään tehtävissä, kuin kävellä huomenna suoraan hirteen? Tähänkö kaikki loppuisi?

Äkkiä Lily säpsähti hereille. Hän veti syvään henkeä ja räväytti silmänsä auki. Hetken hänellä kesti tajuta missä mentiin, kunnes hän alkoi kiljumaan täyttä kurkkua ja rimpuilemaan Aranin otteesta irti. Black joutui luimistamaan korviaan, sen verran korkealta ja kovaa prinsessa kiljui.
Sitten alkoi kirosanat lentää. Lily kirosi ja manasi Arania minkä kerkesi, aina välillä läimien tätä ja koittaen päästä alas, mutta turhaan.
Lopulta Aranin hermot menivät ja hän nukutti Lilyn uudestaan.. Lily ei edes kerennyt tajuamaan että Ophelia ja Black olivat mukana, kunnes taas pimeni.
"...näin on parempi, ainakin vielä" Aran huomautti samalla kun Lily tuupertui jälleen hänen rintakehäänsä vasten.
Black ei sanonut mitään, sillä hän oli keskittynyt miettimään mitä voisi tehdä.. itseasiassa hän oli jo keksinyt keinon, mutta ei ollut ollenkaan varma toimisiko se.

Lopulta Haltijoiden kylä alkoi häämöttää puiden lomasta, he olivat perillä.. jälleen. Haltijat johdattivat heidät linnoitukseen. Linnan pihamaalla Black vietiin pois muiden luota, linnan selleihin joista hän huomenna joutuisi hirsipuuhun sen suurempia mutkia kokematta.
Aran laskeutui alas satulasta ja otti Lilyn käsivarsilleen, luovuttaen ratsunsa sitten palvelijoiden hoidettavaksi. Amod oli lähtenyt muiden mukana viemaan Blackiä tyrmään, hän kun halusi välttämättä tehdä velhon viimeisitä hetkistä kurjat.
"Seuraa minua.. mikäli Lilyn seurassa haluat pysyä" Aran sanoi Ophelialle ja lähti kävelemään kohti linnaa, kantaen Lilyä sylissään.

// yeah yeah, siirrä peli!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 07 Heinä 2008, 23:00

Ophelia

"Siitä että estätte Blackia hyökkäämästä minun kuolemallani uhaten." Ophelia vastasi nopeahkosti ohimennen takaisin Amodille ilman sen suurempia mutkia. Tuskin hänellä voitaisiin kiristää jos hänet oltiin jokatapauksessa päätetty tapettavaksi. Sitten Ophelia kuunteli mitä haltija kuningas hänen kysymykseensä vastasi.
Ei häntä hirtettäisi, mutta hänestä tehtäisiin hovineito... Palvelija siinä missä kotonakin siis. No se tuskin esti häntä rukoilemasta, ei hän sitä lopettaisi vaikka Aran kieltäisikin ja tuskin Aran edes välitti joten siltä kohden kaikki hyvin. Ei sillä että Ophelia tosissaan kuvitteli että he lopullisesti jäisivät! Tai ei Ophelia tiennyt... Ainakin Ophelia toivoi ja rukoili ettei Aranin itsekkyys toisi tälle voittoa, ei näin suuressa asiassa. Ei nyt. Ei kun Blackin henki näytti olevan niinkin vaakalaudalla.

Ophelia alkoi jo rauhoittumaan eikä enää edes nyyhkinyt. Hänet valtasi tyhjä, jokseenkin olematon olo, johtuen yhä siitä ettei hän tiennyt saatika uskaltanut ajatella asioita mikä taas oli melko poikkipuolista hänen oman itsensä kanssa jonka päässä surrasi yleensä edes jotain.
Sitten kuului kuinka Lily parahti kiljumaan, ilmaisten olemassa olonsa että jälleen heräämisensä erittäin kovalla äänellä, saaden tietenkin Ophelian hätkähtämään pahanpäiväisestä säikähdyksestä. Säikyhkö luonto kun oli.
Ophelia katsahti nopeasti ylös Lilyyn -tai siihen mitä Lilystä näkyi- nyt lievästi sanottuna säikähdys järkytys ilmeellä. Sitten lähtivät kirosanata lentämään, minkä vuoksi Ophelia läimäisikin kädet korvillensa. Ei sillä etteikö hän Lilyn ääntä olisi kestänyt, pikemminkin sen kirjoilun vaikka toisaalta Opheliasta hieman alkoi jo tuntumaan ettei hän edes välittänyt ja hänestä Lilyllä oli kaikki oikeus vetäistä Arania nekkuun vaikka uudestaan!
Ophelia sääli nyt puolestaan Lilyä joka ei kaikesta rimpuilustaan eikä kiromais huutamisestaan päässyt kuitenkaan minnekään pakoon Arania ja kun Lily hiljeni, oli arvattavissa että Aran oli jälleen kerran mennyt tainnuttamaan tämän...

Ophelia laski kätensä korviltansa hitaasti takaisin Blackin selän päälle, jääden katselemaan hiljaa edellä käyvään Aranin selkämystä. Toistaiseksi... Aivan kuin se tulisi tuosta koskaan parantumaan, näin Ophelia lyhyimmällä tähtäimellä ajatteli. Hän ei osannut kuvitella Lilyä muuta kuin rääkymässä ja kiroamassa Aranille, vaikka Ophelia -näin hetkellisiksi masennuksiksi- oli nähnyt Lilyn olevan ehkä pariin otteeseen Aranille jopa kilttikin.

Ophelia ei huomannut juurikaan ajan kulua saatika sitä kun haltijakylä lähestyi. Se tuntui kun Ophelia olisi herännyt ja sitten huomannut heidän -näin jälleen- saapuneen takaisin kylään. Ketään ei näkynyt liikkuvan kaduilla, sillä nyt lieni lähestulkoon jo yö... Ei Ophelia varmaksi osannut sanoa eikä välittänyt, häntä väsytti joka tapauksessa ja kylmä ei auttanut asiaa.
He saapuivat linnalle ja ilman sen erityisempiä toimenpiteitä, Ophelia laskeutui Blackin selänpäältä ja jäi katsomaan kun tämä erotettiin heistä. Black... Tämä käyttäytyi kaikin tavoin rauhallisesti tilanteeseen nähden. Ei edes aukonut suutaan. Mitä tulisi tapahtumaan...? Tiesikö Black paremmin mitä hän? Ei kai Black vain luovuttaisi vaikka tilanne oli tämä..? Oliko hänellä varaa sanoa että 'Black on velho' ja ajatella että kaikki olisi siten hyvin...?
Ophelia havahtui ajatuksistaan ja käännähti kohden Arania kun tämä käski seuraamaan. Ophelia ei vastannut mitään vaan lähti sitten naama peruslukemilla seuraamaan tätä ties minne tämä sitten heitä johdattikin.
Hetkeen Ophelia ei sanonut mitään vaan tallusteli kiltisti perässä, vilkuillen pienesti käytävän seinillä harvassa olevia tauluja, kunnes siirsi sen ylös Araniin.
"...Uskotko tosiaan ettei Lily tule olemaan moksiskaan siitä että meinaat hirttää Blackin kun taas minun hirttämisestäni hän sekoaisi?" Ophelia rikkoi hiljaisuuden, ihmetellen että oliko Aran sitten tosissaan myös valmis kantamaan -näin ennemminkin Lilyssä esiintyvät- seuraukset.

//*mutinaasiirräpelimutinaa* THE MIGHTY LORD HAS SPOKEN! \o///
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron