yksinäinen kulkija

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

yksinäinen kulkija

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 28 Syys 2008, 18:43

Celifia neito oli kävellyt turhautuneena ja jo hieman peloissaan ympäri synkää metsää, kunnes viimein hän löysi aukean, jonka keskellä kimmelsi tyyni lampi. Hän huokaisi helpottuneena ja käveli kohti lampea, miettien miten tällaisen synkän metsän keskellä voisi olla näin valoisa ja kaunis paikka.
Cel istahti kivelle aivan lähelle lampea ja poimi maasta pienen kiveen, jonka heitti lampeen. Neito katsahti ympärilleen. Oli kulunut jo useita päiviä eikä hänen rakasta suttaan Ewya ollut näkynyt. Toisaalta tyttö tiesi, että tällä ei ollut mitään hätää, mutta silti huoli kaivoi hänen sisintään. Cel ei kuitenkaan viitsinyt kutsua suttaan turhaan, sillä tämä oli kuitenkin vain innoissaan lähtenyt vähän pidemmälle reisulle kuin yleensä.
"Tämä taivas, kauneinta mitä tiedän,
on sen sini hohdokkain.
Rauhoittaa se, jopa pienen lapsen,
joka itkee lohtuain...."
Cel lauloi hiljaa. Hänen äänensä oli hyvin rauhoittava ja heleä. Neito tykkäsi laulaa yksikseen, mutta jos seurassa oli muitankin oli hän liian ujo ja hämmentynyt laulamaan, vaikka ääni olikin mitä kaunein.

//mukaan vaan. :)//
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 29 Syys 2008, 16:32

//Minä nyt tulin kiusaamaan sinua//

Sää ei oli kohtalaista ainakin metsä uumenissa. Muissa paikoissa nuorelle naiselle ei ollut tietoa. Pari päivää hän ollut synkäisessä metsässä missä eläimen asukkaan ovat auttaneet häntä selviytymään. Jonkun verran nuorella neidillä on ollut onnea, koska ihmiset eivät ole murhannut sodan takia. Eksyneet henkilöt sen sijaan seikkailivat yleensä tällaisissa metsissä. Kuitenkaan nuori neiti ei haluaisi sanotuksi eksynyt nainen, vaan sen sijaan yksinäinen kulkija ja moni haluaisi kuulla samalla tavalla. Yleisesti moni seikkailee yksin aluksi ainakin, joiden syynä. Hiljalleen nuori neiti huomasi, että metsässä valo alkoi näkyä paremmin. Samoihin aikoihin alkoi kuulla laulun äänätä. Ääni oli todella rento ja mukavaa kuunella. Myös hän päätteli, että jossakin lähestöllä oli nainen, joka voisi omistaa noin kauniin äänen. Se oli todella harvinaista, jos ääni kuuluisi miehelle tai metsän eläimelle. Se oli hieman yli ammuttu, mutta eihän siitä voinnut olla ikinä varma asiasta. Metsään reunan uumenii Suan jäi katsomaan, kuka voisi olla äänen antaja. Muutenkin hän maatuisi metsään, koska puku oli sellainen ja hiuksissa oli lehtiä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 01 Loka 2008, 18:51

//hyvä,hyvä. :)//

Celifia jatkoi lauluaan ja tuijotteli samalla järven pintaa. Cel-neito oli usein mielellään yksin, mutta välillä hän kuitenkin kaipasi seuraa ympärilleen. Nyt oli juuri sellainen hetki. Neitokainen tunsi itsensä hyvin pieneksi ja voimattomaksi tässä suuressa metsässä, vaikka omasikin hyvin taitavia taikavoimia. Cel ei kuitenkaan halunnut käyttää taikavoimiaan satuttaakseen ketään ellei olisi aivan pakko tilanne. Neitokainen tykkäsi enimmäkseen "leikkiä" voimiensa kanssa. Nytkin hän jatkoi lauluaan, mutta käveli samalla aivan veden rajaan. Hän alkoi hitaasti pyörittää ympyrää etusormellaan. Hiljalleen lammen vesikin alkoi liikehtiä ja pyöriä ympäri. Neitokainen hymyili itsekseen.
Aivan yllättäen hän kuuli jostain metsän reunalta pienen rasahduksen, aivan kuin joku olisi astunut oksan päälle. Säikähtäneenä ja pieni puna poskillaan tyttö lopetti laulamisen ja sormen pyörittämisen, jolloin lammen pinta muuttui takaisin tyyneksi. Oliko joku seisonut siellä kauankin?
Celifia tähyili metsän reunaa nähdäkseen kuka äänen takana oikein oli. Hän ei kuitenkaan havainnut ketään/mitään, joka olisi voinut aiheuttaa rasahduksen. Cel epäili hetken jo omaa mielikuvitustaan, sillä hän ei todellakaan nähnyt minkäännäköistä hahmoa metsässä.
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 02 Loka 2008, 14:00

Metsä oli todella kaunis metsän reunoista. Samal oli todella kauniisti peittänyt kantojaan alleensa. Itse Suan oli niiden luona ja oli istahtanut yhteen niissä. Istahtaessa samalla oli huijannut kokonaan naisen istumaan. Kanto oli rikkoutunut kokonaan. Nopeasti hän istui maassa ja jäi hetkeksi aikaa ihmettelemään. Laulun ääni kuului selvästi edelleen naisen korviin. Hän nautti maasta käsin ajatuksestaan. Jonkinlainen ajatus katkostuli ja asteli itse metsän reunan ensimmäisiin puiden viereen. Hän katsoi mielenkiintoisena toista naista. Itse ei raaskinnut sanoa yhtään mitään. Parempi olla varmaakin hiljaa, ettei toinen huomaisi hirveästi hänen läsnä oloaansa. Puheellakaan hän ei tahtonnnut karkoittaa toista mitenkään.

//Lyhyt//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 02 Loka 2008, 16:46

Celifia pudisti päätään ja naurahti itselleen. Hänestä oli tullut entistä vainoharhaisempi nykyään. Ei metsässä ketään ollut, korkeintaan joku pieni metsäneläin, kuten kettu, rapisutteli lehtiä. Hän oli säikähtänyt vain entistä enemmän kuin yleensä, sillä hän oli laulanut melko suureen ääneen. Neitiä nolostutti aina, kun hänet tavattiin laulamasta yksikseen. Muutenkin ihmisten seurassa laulaminen oli melko kiusallista, vaikka hänen äänensä olikin heleä ja kaunis. Neito ei vain halunnut esitellä ääntään koko maailmalle. Hän ei halunnut antaa itsestään ylimielistä ja kerskailevaa kuvaa, sillä sellainen Cel ei todellakaan ollut. Hän oli hyvin vaatimaton ja tyytyi vähäiseenkin mitä hänellä oli.
Kun Cel oli saanut jälleen ajatuksensa kasaan, hän istahti takaisin kivelle ja katsahti taivaalle. Suuri määrä tummia pilviä oli alkanut kerääntyä auringon ympärille ja peittää sinistä taivasta. Oli alkanut tuulla, veden pinta väreili hieman, kun tuulen henkäys asui lammen pintaan. Vaikka aurinko sitkeästi paistoi vielä pilvienkin lomasta, oli ilma viilentynyt sen verran, että neitokaisen oli pakko vetää viitta harteilleen, jottei olisi palellut.
"On tulossa myrsky..." Cel mutisi itselleen ja tuijotti tummenevaa taivasta. Jostain kaukaa kantautui jo ukkosen jyrinää. Se oli tulossa lähemmäksi.
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 02 Loka 2008, 21:42

Nuorelle naiselle tuli jano. Hänen lanteessa joskus näkyy vesi pullo mistä hän juoo. Mutta yleisesti hän juo vettä puun koloista minne hänen hento kätensä pääsee. Automaattisesti hän joi pullosta, mutta tällä kertaan ei tullut pisaraa.
Miten olen saattanut unohtaan koko naan, ettei vesi pullossa ole vettä. Suan mietti.
Hän pienesti kiroili itselleensä miksi ei ollut muistanut. Mieli oli pienesti huutaa, mutta ei kuitenkaan viittynyt säikyttää lintuja. Nopeasti hän asteli ukion vesi alueelle missä olisi varmasti muitakin, kuin hän. Askeleet olivat todella reipaan oloisia astellessaan vettä hakemaan pulloonsa. Kädelleensä hän piti hametta hieman ylhäällä, ettei hän kaatuisi helmaansa ja helma ei menisi ihan rikkikää. Rauhallisena asteli keskelle aukeaa minkä ympärillä oli metsää. Korkki avautui lammen vieressä. Suan kyykistyi ja täytti pulloaansa. Vaistomaisesti, että vettä kannattaisi täyttää nopeasti ja mennä metsään turvaan tai olla ihan maassa kiinni. Välillä hänen täytyi juoda, koska oli hirveä jano. Täyttäessään hän ei huomannut ympärillään ketää.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 06 Loka 2008, 20:19

Pieni pisara tipahti jo Celifian sirolle nenän päälle. Ukkosen jyrähdys kumisi metsän takana, se oli selvästikin tulossa jo lähemmäksi. Aukealla paikalla ei ollut turvaisaa ukkosella, joten neitokainen alkoi miettiä kuumeisesti mihin hän olisi mennyt suojaan sadetta ja tuulta. Metsä itsessään suojasi jo hyin paljon, mutta monesti hänelle oltiin sanottu, ettei saanut olla puun alla sateella. Metsässä olisi luultavasti mökki mihin voisi mennä, mutta hän ei ollut varma halusiko lähteä haahuilemaan ja etsimään jotain, minkä sijaintia ei edes tiennyt. Neitokainen ei ajatuksistaan huolimatta tehnyt elettäkään liikkuakseen. Hän istui edelleen kivellä ja tuijotteli taivasta, jonka jo tummat pivet olivat verhonneet.
Yllättäen Cel kuuli uudelleen sen saman rasahduksen, jonka oli kuullut aiemminkin. Tällä kertaa hän näki nuoren naisen, luultavasti haltijan, joka käveli kohti lampea kädessään jonkinnäköinen pullo. Haltija oli sen verran kaukana, ettei neitokainen erottanut yksityiskohtia vieraasta. Nuori nainen ei selvästikaan huomannut Celiä, sillä tämä käveli suoraan lammen rantaan vilkaisemattakaan neitokaista kohti.
"Hei, kohta tulee myrsky! Mitä teet täällä?" Neitokainen huudahti ystävällisesti, mutta vieno puna poskillaan, vieraalle. Hän ei halunnut säikäyttää tätä, vaan vain kysyä tiesikö toinen minkäännäköistä suojapaikkaa metsästä.
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 07 Loka 2008, 09:50

Nuori nainen näytti enemmäkseen ihmiseltä, kuin haltialta, koska korvansa peittyivät vaaleisiin hiuksiin. Hiuksissa oli jonkun verran lehtijä, mutta kuitenkaan se ei liannut naisen hiuksia. Nainen oli hyvin päättäväinen mitä teki tehdä. Vaistomaisesti hän ei kuitenkaan huomannut toisen naisen oleskelua lähistöllä. Täytettyään vettä pulloonsa hän saattoi pienensti reagioda siihen, että joku huusi hänelle. Pää sihatti ylös ja tuuli tartui hänen hiuksiinsa. Ensimmäinne kysymys lause oli tuntui ystävälliseltä, mutta toinen ei. Hän ei oikein tiennyt miten hän oikein voisi sanoa äänenen antajalle takaisin. Hän sen sijaan oli hiljaa, kun lauseet kehkeytyivät hitaasti ajatukseensa. Olihan se totta, että myrsky oli lähestymässä.
" Niin taitaakin tulla. " Suan vastasi.
Hän ei osannut muutakaan vastata ääneen antajalle. Hän katsoi ympärilleensä missä se toinen voisi olla ja samalla hän olisi altiina salmaaan. Hän seisoi avonaisella paikalla ja oli korkeampi kuin heinikko. Se olisi herkullinen osuma salamalle, muttei itse henkilölleen.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 11 Loka 2008, 18:16

Cel katsahti toista, aivan kuin tämä ei olisi välittänyt ollenkaan tulevasta myrskystä. Vieras seisoi vain lammen reunalla aivan kuin olisi ollut yksin, mutta hän ei ollut. Toinen vastasi lyhyesti neitokaisen myrsky aatoksiin, mutta hän ei vastannut mitä teki täällä. Cel päätteli, että oli luultavasti kuullostanut hieman töykeältä, joten päätti muotoilla lauseen uudelleen.
"Öh, tarkoitin vain, että on vaarallista olla tällaisella aukealla myrskyllä. Tiedätkö metsässä mitään paikkaa, jonne voisi mennä suojaan?" Neitokainen toivoi saavansa tällä kertaa vastauksen tuolta vieraalta neidolta.
Cel käveli hieman lähemmäksi toista, sillä tuuli oli yltynyt niin kovaksi, että oli melkein mahdotonta kuulla toisen vastausta niin kaukaa. Sadepisarat rummuttivat lammen pintaa, ja ukkonen jyrähteli yhä vain lähemänä. Celifian oli pakko laittaa viitan huppu päähänsä, sillä muuten hänen hiuksensa olisivat kastuneet aivan märiksi.

//anteeksi, lyhyt.//
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 12 Loka 2008, 11:55

Suan pää kääntyi katsomaa toista nuorukaista. Pullo roikkui naisen lanteella kiinnitettynä hyvin. Veden reitti oli tukittu pulloon sisään. Nopeasti hän katsoi taivaaseen missä ukkonen jyrähteli kunnolla ja salamoiden näkyvyys näkyi kunnolla. Hän avahtui naisen sanomaan samaan aikaa, kun yksi miljoonista salamoista iski maahan. Se salama sai tajuamaan, että olivat väärässä paikassa. Suan tunsi, kuinkan salama oli antanut tärinää maan alla. Se tuntui siltä, että olisi ollut maajäristyksessä.
" Tiedän minä yhden paikan. " Suan sanoi.
Vaikka metsässä hän ei ole ollut pitkään hän tunsi, että hän olisi asunnut koko elämän. Hän juoksi nopeasti pitkällä kuraisella leningillä metsään kohti.
" Seuraa minua! " Suan huudahti naiselle.
Pellossa juostaessa hänen täytyi pitää hameen helmasta ylös, ettei kompoisi niihiin. Metsässä pystyi jättämään helmasa roikkumaan vapaasti luottavaisin. Hän toivoi, että nainen pysyi hänen perässäänsä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 13 Loka 2008, 17:26

Celifia hädin tuskun kuuli mitä toisen sanoi. myrsky oli noussut jo sietämättömän rajuksi. Puut heiluivat villisti, kun tuuli tarttui niihin ja riepotteli. Lammen tyyneys oli kokonaan kadonnut, nyt pieni lampi oli täynnä vaahtopäitä ja se pauhosi hänen edessään. Aukean ylle oli laskeutunut yllättäen ammotava pimeys, joka tuntui syövän kaiken elävän sisäänsä.
Yllättävä salamanisku sai Cel-neidon takaisin maanpinnalle aatoksistaan. Neitokainen säikähti niin, että oli vähällä kiljua minkä kurkusta lähti, mutta sai kuitenkin hillittyä säikähdyksensä. Maa vavahteli vielä hieman iskun jälkeen ja Celin olo muuttui yhä levottomammaksi ja hermostuneeksi. Aukealla ei todellakaan ollut enää turvallista.
Neitokainen huomasi toisen sanovan jotain ja erotti vain sanan"seuraa". Sen jälkeen tämä lähti juoksemaan hyvin ripeästi kohti metsää. Cel pääsi nopeasti vauhtiin ja pian hän juoksi toisen perässä hullun lailla. Oli todella vaikea pysyä tämän perässä, sillä hän juoksi paljon lujempaa kuin Cel itse. Neitokainen kuitenkin sai sinniteltyä ja pysyi toisen perässä yllättävän hyvin.
Puiden oksat ja pensaat tarttuivat kiinni Celifian vaatteisiin, jolloin hänen oli entistä vaikeampi juosta lujaa. neitokaisen viitanhuppu lennähti tuulessa päästä ja hänen vaaleat hiuksensa hulmahtivat esiin. Nyt oksat tarttuivat myös neidon hiuksiin. Cel sai useita iskuja myös naamansa, sillä vauhti oli niin kova, ettei hän ehtinyt siirtää oksia tieltään, joten hä yritti suojata naamaansa hieman käsillään.
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 13 Loka 2008, 17:42

Suan ei jäänyt ihmettelemään laisinkaan mitä lammen ja heinikolle oikein jäin. Hän halusi päästä suojaa nopeasti. Suojassa hän tunsisi, että hän olisi turvassa. Nyt tuntui, että elämäsi olisi vaarassa ja uhattuna. Muuta luonnon ilmiötä hän ei halunnut jäädä katselemaan. Hän ei edes huomannut, että seuraisiko nainen perässäänsä kenellä hän oikein huusi, että seuraa minua.
Nyt hän oli metsässä missä oli pientä kotonaisuuttaa. Kotonaisuus oli kokonaan vasta silloin, kun oli turvassa piilopaikassaansa. Hetkeksi hän kääntyi katsomaan taakseensa ja huoamsi, että nainen pysyi hänen vauhdiissaansa mikä oli nopea tahdista.
Omat vaaleat hiuksensa hulmusi todella kauniisti metsässä. Suan ei kuitenkaan välittänyt osuisivatko hiuksensa oksiin ja takertuisi. Suurimmaksi osaksi hän siirsi oksia ja kasveja tieltäänsä voimallaansa. Nopeasti hänen vauhti pysähtyi paikoilleen.
" Nyt tulee hankalin kohta. " Suan sanoi naiselle.
Suan oli pysähtänyt vanhan tammen eteen missä oli pieni halkeama. Sinne Suan pujotti itsensä ja liukui istualteen mäkeä alas. Sitä oli mahoton kiipeätä takaisin ylös. Se myös kertoi, että ulos pääsy oli toinen aukko. Alhaalla sen sijaan oli mukavempi oltava. Se oli jonkun entisen henkilön jäljiltä olevan asustus tai majoitus paikka. Sisältään se ei ollut talo, mutta sielä pystyi majottautumaan yöksi parilta hengeltä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 15 Loka 2008, 16:18

Metsä tiheni välillä hetkellisesti ja välillä tuli pieniä aukeita alueita, joiden läpi he juoksivat. Celifia oli nyrjäyttää nilkkansa milloin mihinkin puun juureen, kiviin ja kuoppiin, joita oli maa täynnä. Salamat räsähtelivät ja valaisivat hetkellisesti taivaan, jonka jälkeen tuli aina synkkä pimeys, jolloin ei meinannut nähdä eteensä. Onneksi salamointi oli runsasta ja harvoin kesti pitkiä aikoja pimeää. Nainen oli yltäpäältä märkä, sillä satoi tauotta. Sade pehmitti maata ja sai aikaan suuren kura-alueen. Celin oli vaikea juosta siinä maastossa, kun jalat uppoivat koko ajan pehmeään liejuun.
Neitokainen oli törmätä edellä juoksevaan, sillä tämä oli äkistä hiljentänyt vauhtia. Celifia katsoi kuinka ketterästi toinen pujahti tammen koloon ja hävisi näkyvistä. Hetken aikaa Cel epäröi, mutta kun suuri salama iski aivan hänen viereensä ei ollut epäillystäkään, etteikö neito olisi hypännyt toisen perään tammen koloon. Hetken aikaa hän liukui alaspäin ja tömähti maahan, joka oli aivan lehtien peitossa. Luultavasti lehtien oli tarkoitus suojata hieman alastuloa.
"Auh..." Celifia ulahti noustessaan seisomaan. Hän hieroi hetken kylkeään, joka oli tärähtänyt pudotuksessa. Kivun hellittyä neitokainen huomasi, että oli pudonnut keskelle suurta koloa. Paikka missä he nyt olivat, oli hyvin avara ja melko turvallisen oloinen. Myrskyn äänetkään eivät kantautuneet niin hyvin tänne.
"Olemmeko me puun sisällä?" Cel kysyi hetken päästä.
SiniSafir
 

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Loka 2008, 17:13

Mökissä he olivat sinne ei edes kuulunut tuulen ja saden viima, mutta ukkonen kylläkin kuului jonkun verran. Paikka oli siisti, kun Suan oli ollut siivoamassa vähä aikaa sitten. Hän ei vakituisesti asunnut täälä, mutta oli hyvä siivoa välillä, ettei tällaisista aikoina tarvitsesi siivoata. Hän ainakin itse tunsi turvallisuutta ja lämpöä. Hameensa oli jonkun verran mudassa. Muuten hän oli ulkoisesti todella hyvässä kunnossa.
Sen sijaan hän kääntyi katsomaan uutta tuttavaansa, jonka hän oli myös tuonnut tänne turvaan ukkoselta. Vieras näytti enemmän joutunut puiden repimäksi, kuin hän. Sen sijaan nainen näytti kylläkin todella luonnon selviytyä, kuin itse. Päälle päin nainen näytti hänen silmissään ihan hyvältä, mutta ei kuitenkaan syödäkseen hänet.
" Selvittiin ehjin nahoin tänne. " Suan sanoi vaisusti.
Hän kuuli mitä toinen sanoi ja se sai hänet pienesti nauramaankin.
" Olemme puun juureissä, että puun ja mullan välissä. " Hän yritti parhaansa mukaan selittää missä he olivat, että nainen vielä ymmärtäisi mitä hän sanoi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja SiniSafir » 17 Loka 2008, 09:04

Kun Celifia oli hetken katsellut ympärilleen ja tarkastellut paikkoja, hän käänsi katseen itseensä. Hänen mekkonsa helmat olivat riekaleina ja jaloissaan hänellä oli paljon naarmuja. Viitta oli hyvin ehjässä kunnossa, sillä se oli niin paksu, etteivät oksat pystyneet lävistämään sitä. Neitokaisen vaaleat hiukset olivat aivan märät ja sotkuiset. Puista oli takertunut lehtiä hänen hiuksiinsa, joita hän yritti nyhtää pois.
Cel katsahti toista, kun tämä puhui. Neitokainen nyökkäsi pienesti ja jatkoi ympärilleen katselua. Tämä näytti aivan kuin pieneltä mökiltä, ja mikä parasta, tämä oli kyllä sellainen paikka, ettei ihan kuka tahansa ulkopuolinen löytäisi tänne. Paikka näytti todella siistiltä; siitä pidettiin kyllä hyvää huolta.
"Aika kodikas, asutko täällä?" Celifia kysyi ystävällisesti ja kääntyi jälleen katsomaan toista. Jos toinen ei asunut täällä, tämän oli pakko käydä kuitenkin melko usein täällä, sillä eihän tämä paikka muuten näin siistinä olisi pysynyt.
"Emme olekaan muuten vielä esittäytyneet, minä olen Celifia Fyérn." Cel sanoi hieman takellellen. Hän inhosi esittäytymistä, se oli hänen mielestään hieman kiusallista ja sai siitä aina epämukavan olon. Hän ei todellakaan tiennyt mistä se johtui, luultavasti jostain lapsuudesta, mutta onneksi esittäytyminen oli vain hetken juttu ja sen jälkeen kaikki sujuikin taas helpommin.
SiniSafir
 

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron