Lentoa AY tänne Jatkoa

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Frances » 14 Kesä 2009, 07:20

Laris

Totta, Laris oli kiltti ja joitain asioita hän ei vain tajunnut mutta jotkut asiat hän tajusi liiankin hyvin, kuten kuoleman. Mutta oli ymmärrettävää ettei Mies todellakaan tajunnut kaikkea, tai osannut kaikkea koska hän ei viettänyt lapsuuttaan vanhempiensa parissa. Mies huomaa Evgenian todellakin olevan kipeä, kun tuo katsoi kipeillä silmillään. Larisilla kyllä oli kiusallinen olo eikä hän uskaltanutkaan tehdä mitään, hän kuitenkin pilaisi kaiken. Mies katsoi Evgeniaa päin mutta välillä käänsi päänsä pihalle ettei olisi turhan epäkohtelias, vaikka olihan se vaikeaa olla epäkohtelias pienessa suojassa? Eikö niin? Noh, Larisin mielestä se on jonka takia hän ei viitsinut katsoa naista 5 sekuntia kauemmin.
Olisipa sade jo lakannut! Ei sitä enää kukaan kestänyt, onneksi rankkasade oli jo hieman laantunut, mutta muuten sade vain jatkoi satamistaan, vaikka kuinka paljon mies toivoi sateen lakkaavan niin ei, sade ei lakannut. Mies haisteli märkää ilmaa, aina jokin siinä kiehtoi, ei kuitenkaan märkien vaatteiden haju, sehän haisi melkein samalle kuin märkä koira.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 14 Kesä 2009, 21:47

Evgenia

Hetkessä naisen olo heikeitentyi. Hän pisti kädensä otsaan ja itselleensä hän myönsi, että hänelle oli kuume tulossa. Miksi juuri nyt kuume oli tulossa. Tässä tilassa hän ei voinnut näytää tietä Mardukille. Jaloillaansa hän heitti vaatteita päälleensä. Vaatetus ei oikein lämmittänyt naista. Hengitys alkoi mennä sekaisin mitä yleensä oli ottanut happea keuhkoihin. Sadan tipat rauhoittivat, kun löivät kattoa vasten.

//Lyhyt//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 14 Kesä 2009, 22:31

Laris

Huomaa ettei tuo voi hyvin ja alkaa huolestua ''Et voi kovin hyvin, ethän?'' Kysyy tuolta. Asetti kätensä varovaisesti tuon otsalle, tuolla todellakin oli kuume. Nyt miestä todella suretti kun ei voinut auttaa Evgeniaa, hän tunsi itsensä hyödyttömäksi sillä hetkellä, mutta koetti lämmittää tuota. Katsoi välillä ulos ja huomasi kuinka sade laantui välillä mutta ei ollut loppumassa, joka oli huono juttu, hänen pitäisi saada nuotio aikaiseksi lämmittämään. Päästi lämpimän henkäyksen naiseen, jos se vaikka lämmittäisi ainakin hetkeksi.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 14 Kesä 2009, 22:57

Evgenia

" Nähtävästi olen sairastunut. " Evgenia sanoi hiljaa.
Hänen iloisuus äänessä oli laskeutunut. Iloiset kasvot olivat laskeutunut masennukseen. Pinetä iloisuutta näkyi siitä, että Laris yritti lämmittään häntä todella kovasti. Pienesti hän asettui lähemmäksi miestä, koska hän oli lämpimämpi, kuin oma ruumiin lämpö.
" Ai, että olen ihanan lämmin. " Evgenia sanoi.
Pieneksi kotiloksi hän oli käpertynyt miestä vasten.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 15 Kesä 2009, 10:10

Laris

Ottaa Evgenian syleilyynsä toivoen sateen lakkaavan, siltä se kyllä näyttikin, että kohta se loppuisi. ''Meidän pitää päästä jonnekkin lämpoisenpään, toivottavasti sade lakkaa pian..'' Sanoo tuolle.
Katsoo ulos, huomaa ettei rankkasade enää rummuta maata, jäljellä on enää tihkusade joka varmaankin pian laantuu sekin, vihdoinkin! Ainut huono puoli siinä kun pääsee ulos, nuotiota ei voi tehdä ilman kuivaa puuta, ja kaikki oli kastunut sateen jäljiltä, no mutta tietenkin tulipallo ajaa saman asian eikä tarvitse puutakaan, se voi palaa vaikka ikuisesti.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Kesä 2009, 12:18

Evgenia

Miehen lämpö oli ihanan tuntuinen, että ei voisi uskoa. Miehen lämpö toi pientä toivoa ja samoin miehen ele. Evgenia painautui miehen rintaa vasten ja tuntuili miehen sydämen pampailua.
" Toivottavasti. " Nainen sanoi hiljaa.
Silmät lepuuttivat miehen rintaa vastan ja sen myötä samoin koko vartalo. Taivaan jylivät ja sateen tanssiminen jäi miehen lämmön ulkopuolelle.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 15 Kesä 2009, 19:20

Laris

Sateen lakattua, loihtii lämpöisen tulipallon ulkopuolelle leijumaan, niin ettei se polta mitään. Kantaa Evgenian lähemmäs lämpöä ja istuutui tuo sylissään tulipallon lähelle. ''Nyt pitäisi olla lämmin.'' Sanoo tuolle hymyillen. Asettaa kätensä maata vasten, saaden pienen osan maasta kuumentumaan, sopivan lämpimäksi niin että siinä oli mukava istua.
''Muista levätä välillä, niin varmasti paranet.'' Sanoo huolehtivaisesti.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Kesä 2009, 22:47

Evgenia

Tuli pallo oli hyvin lämmin mikä mielytti todella paljon. Nyökkäyksellä hänelle päätäänsä, että oli ihnan lämmintä. Naisen kasvoista näkyi, että hän tunsi itsensä turvalliseksi. Hellästi hän kietoi kädensä miehen ympäri.
" Etkö huomaa, että minä yritän tässä koko ajan levätä. " Evgenia sanoi.
Hän kurotti hiukan ylemmäksi ja silmillään hän katsoi hetken miehen silmiä. Pienen suudelman hän antoi miehen poskelle ennen, kuin painaitui miehen rintaa vasten.
" Kiitos. " Hän sanoi hiljaa.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 15 Kesä 2009, 23:34

Laris

Mies melkeinpä jopa punastuu, mutta pidäteltyään tulee vain iso hymy.
Pitää Evgeniaa sylissään kuin mitäkin aarretta. Laris vilkaisi taivaalle, jossa pilvistä alkoi tulla aurinko esille, se toi mukavaa lisä lämpöä.
Katselee rauhassa kun viimeisiä pisaroita valuu puiden lehdiltä alas, se oli yksi mukavin asioista.. Siis kun jokin inhottava kuten sade lakkaa.
Hellästi käsillään pitelee tuota sylissään, ja päättää ettei sano mitään ettei häiritse toista.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 16 Kesä 2009, 13:33

Evgenia

Nainen ehti nähdä pienen hetken, kun Laris punastui ennen syliin menemistä. Nainen oli vain iloissaan siitä, että pusulla hän sai miehen punastumaan. Itse kylläkin punastui, mutta erilaisita miehen eleistä. Miehet eivät tule helposti kuoren sisältäänsä, kuin naiset. Hyvin syvälle Evgenia kaivautui miestä vasten. Pienesti hän tunsi, kuin linnut lauloivat jälleen ja aurinkokin uskalsi tulla paistamaan taivaalle saden mentyään. Pienen aivastuksen hän päästi ääneen.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 19 Kesä 2009, 09:52

Laris

Laris siveli Evgenian hiuksia, samalla kun toisella kädellä piteli tuota tiukasti sylissään. koko ajan hän oli halunnut tehdä vain yhden asian, hän pähkäili koko ajan viitsisikö mutta ei voinut vastustaa kiusausta vaan
asetti kätensä tuon niskaa vasten ja laski päätänsä alemmas suudellakseen naista. Laris ei voinut vastustaa kiusausta, oli se nyt niin hyvä tilaisuus jota ei voinut ohittaa.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 19 Kesä 2009, 11:30

Evgenia

Sään riemu oli valtava, mutta auringon päästyään esille riumu hiipui. Evgenia nautti, kuinka miehen kädet tuntuivat hyvältä hänen hiuksiensa alla. Hän kääntyi katsomaan Larista kohti, kun miehen kädet alkoivat siirtyä niskaan ja vetäen häntä katsomaan miestä. Hän oli aivan pienellä kysymykselläänsä päällä, kun katsoi miestä. Suudelma oli Evgenia yllätys. Paikoilleensa hän jähmhtyi ja antoi miehen suudella häntä ilman läymäystä. Yleensä hän läymäytti miestä poskeen, jos joku suuteli häntä. Suudelma oli hyvin tunteelinen naiselle. Hiljaa ja varovasti hän vastasi omilla huulillaansa miehen tunteisiin. Suudelmallaan hän kertoi, kuinka paljon hänellä oli tunteita miestä kohtaa.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 19 Kesä 2009, 14:03

Laris

Mies ei taaskaan voinut olla hymyilemättä, jonka takia hän näyttikin hölmöltä. Meni makuulleen maahan, selkä oli vähän jumissa, katsoi ylös mutta aurinko häikäisi sen verrän että käänsi päänsä taas Evgeniaa kohti yhä hölmösti hymyillen. Ottaa tuon taas halaukseensa suukottaen vielä poskelle. Ei saanut mielestään kuinka ihanaa tuo oli ollut, ensimmäistä kertaa.
Frances
 

ViestiKirjoittaja Ay » 20 Kesä 2009, 17:09

Evgenia

Naisen kasvoissa näkyi pieni pettymys, koska hän oli uskonnut mennyt pidemmälle. Hän oli juuri aukenut tunteensa miehelle mikä olisi ihan, kuin mies oli vai lopettanut. Laris mentyää maaten hän meni miehen vetovoimana miehen vierelle. Äskettäin miettiessään ja Laris hymyili vielä alkoi tuntua tukalalta. Hän nousi ylös ja asteli ulos. Ulkona hän hieroi käsiäänsä. Murheellisella katseella hän katsoi lampeen missä hohti kauniisti sateenkaari.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Frances » 22 Kesä 2009, 10:01

Laris

Katsoo kun Evgenia menee ulos, ja parin pisaran valuttua naamalle nousee seisomaan. Jää nojaamaan viereiseen puuhun. Kerran ei löytänyt muuta tekemistä päätti napata oksasta kiinni ja rupesi tekemään leukoja.
Parin jälkeen totesi oksan liian heikoksi kun se katkesi jolloin Laris tippui jaloilleen maahan hieman kyykkyyn. Siinä samassa katsoo myös lampeen. Kävelee lähemmäs lampea ja Evgeniaa.
Frances
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron