Haluaisitko selittää || Crim

[Aksutar]

jatkoa

Lily

Prinsessa havahtui yllättäen unestaan, kirjaimellisesti ponkaisten ylös istumaan. Hän oli sängyllä, mukavassa, hämärästi valaistussa huoneessa. Huoneessa, joka ei näyttänyt millään tavalla tutulta. Sen sisustus oli vaatimaton, joten hovin huone se ei ainakaan ollut. Oliko tämä yksi luostarin huoneista? Täytyi olla, luostariinhan he olivat olleet matkalla. Sitten... Sitten oli tullut se sarvipäinen. Eliitti ja... Se joku punapää, joka kutsui itseään yliparantajaksi.
Lily koitti kasailla ajatuksiaan, muistojaan päivän tapahtumista, jotka olivat kovin katkonaisia ja jokseenkin hämärän peitossa, vielä ainakin. Jahka oli varma, että jalat kantaisivat, kävi Lily nousemaan ylös vuoteelta. Lattia oli kovin kylmä paljaiden jalkojen alla, saaden siniverisen ynähtämään pienesti. Samalla prinsessa tuli katsoneeksi mitä hänellä oli yllään. Viimeisin muisto oli omasta haarniskasta, jokseenkin vähäpätöisennäköisestä asustuksesta, mutta nyt naisella oli yllään valkea, kevytkankainen kaapu, sekä löysästi sidottu, ruskea kangasnauha, joka jonkinlaisena vyönä toimi vyötäröllä. Kaapu, joka oli pari kokoa liian iso pienikokoiselle naiselle. Koristelematon ja kovin vaatimaton asuste, jonka ylipitkät hihat Lily joutui käärimään ylemmäs, mikäli kämmeniään halusi käyttää.

Luostarille päästyään oli Lily tietämättään joutunut pestäväksi ja siistittäväksi, luostarin väen varmistellessa saapuneen kaksikon kunnon ja tilan. Kenraali Artania oli saanut heti selitellä tilannetta, muutaman naispuolisen työntekijän ottaessa prinsessan huostaansa. Ei tajuttomasta naisesta ollut pistämään vastaan auttajille, jotka siistivät siniverisen veriset jäljet tuon ihosta ja hiuksista, vaihtaen tuolle ylle puhtaat vaatteet samalla. Kaksikko oli kuitenkin päällisin puolin kunnossa ja elossa. Jahka tilanne oli selvitetty, oli kirjekyyhky lähetetty saman tien matkaan hoviin. Mikäli ratsut olivat tosiaan kotiin karauttaneet, aiheuttivat ne varmasti huolta, ellei jopa järkytystä hoville. Oli siis parasta varmistaa että kaksikko oli kunnossa ja turvassa, jottei koko armeija lähtisi turhaan liikkeelle. Kenraali ja prinsessa olivat saaneet itselleen käytettäväksi luostarin hieman korkeampitasoisesta siivestä muutaman huoneiston, Lilyn seisoskellessa nyt hänelle annetussa makuuhuoneessa.
Lily tuijotti takkaa, jossa tuli räiskyi kovin iloisena. Tässä huoneessa ei ollut ikkunaa, joten Lily ei tiennyt yhtään mikä vuorokauden aika nyt oli. Se oli.. hämäävää. Hämmennystä alkoi pian syrjäyttämään ahdistus. Hän oli yksin tuntemattomassa paikassa, eikä siniverinen ollut varma, missä Noel oli. Saatikka missä kunnossa kenraali oli! Katse haki äkkiä huoneesta oven, prinsessan kipittäessä viileää lattiaa pitkin ovelle.

Oven takaa avautui pitkä, hiljainen käytävä. Lily katsoi hetken molempiin suuntiin, kunnes lähti kävelemään käytävää pitkin vasemmalle. Käytävät olivat pelottavan hiljaiset. Jokseenkin likaiset. Ja korkeat, yhtä hämärästi valaistut, mitä äskeinen huone. Ovia näkyi puolin jos toisin Lilyn kuitenkaan uskaltamatta kurkata yhdenkään oven taakse. Häntä alkoi taas heikottaa... Ehkä pitäisi palata takaisin huoneelle ja odottaa?
Pidemmälle pohdinnoissaan siniverinen ei ehtinyt, kun yksi ovista aukesi ja käytävälle astui vanhempi mieshenkilö. Asustuksesta päätellen tuo oli yksi luostarin munkeista, joka kävi välittömästi tunnistamaan käytävillä harhailevan siniverisen.
Vanhempi mies kehottikin Lilyä palaamaan takaisin huoneeseensa, rauhoitellen samalla selvästi pelästynyttä, vaikkakin hiljaista Scarlingtonia. Munkki esitteli itsensä veli Benignoksi, selittäen nopeasti siniveriselle tilanteen. Varmasti naisella oli päässään kaikki peruskysymyksen - missä, milloin, miksi, kuka - joten oli parempi vastata niihin ennen kuin niitä edes kysyttiin. Jahka veli Benigno oli päässyt nopean selittelynsä loppuun, kävi tuo pyytämään naista palaamaan huoneeseensa, tarjoutuen tuomaan siniveriselle mitä ikinä tuo saattoikaan tarvita. Lily kuitenkin kävi kyselemään heti Noelin perään, saaden kuulla miehen olevan myös luostarissa, elossa ja kunnossa. Se tieto helpotti oloa, mutta Lily halusi nähdä kenraalin itse, melkein anoen vanhempaa miestä viemään hänet kenraalin luo.

Veli Benigno kuitenkin kieltäytyi viemästä prinsessaa minnekään, pyytäen tuota jälleen palaamaan huoneeseensa. Ei ollut hyvä hyppiä pitkin luostaria nyt, kun oli vasta herännyt. Mutta, sen sijaan että munkki olisi vienyt prinsessaa minnekään, tarjoutui tuo pistämään yhden nuoremman munkin hakemaan kenraalin prinsessan luokse. Moinen kompromissi kävi kyllä siniveriselle, naisen viimein suostuessa kääntymään ympäri ja kävelemään takaisin huoneelle veli Benignon saattamana. Ennen kuin he lähtivät liikkeelle kävi munkki huutamaan huoneeseen josta ulos oli astunut, komentaen siellä lukevan nuoremman miehen hakemaan kenraali Artanian heti paikalle. Saattaessaan prinsessaa huoneelleen tiedusteli mies tarvitsisiko tuo jotain. Lily mietti hetken samalla kun vilkaisi taakseen, jossa juoksuaskeleiden saattelemana nuorempi munkki lähti kenraalia hakemaan, käyden lopulta pyytämään jotain juotavaa sekä purtavaa. Olo oli kovin heikko, ehkä ravinto auttaisi siihen. Moiseenhan munkki suostui, luvaten käydä kyökin puolella ja pistää jonkun nuoremman, nopeamman henkilön tuomaan prinsessalle haluamansa. Mies oli kovin ystävällinen, isällisen oloinen ja rento. Lily piti tästä miehestä ja Benigno saikin osakseen kiitoksen, pienen niiauksen siniveriseltä, joka kykeni jo pienesti hymyilemään hämmennyksensä ja pelästyksensä väistyessä pikkuhiljaa.

Veli Benigno jätti kuitenkin Lilyn odottamaan huoneeseensa, Lilyn askeltaessa takaisin sängylle istumaan. Jalat siniverinen nosti ylös koukkuun eteensä, vetäen peiton varpaidensa päälle. Vasta nyt Lily huomasi oven vieressä olevat sisäkengät, sekä lipaston päällä villasukat... Mutta ei hän jaksanut nyt heti nousta ylös, peitto sai luvan riittää varpaiden lämmittämiseen.... Nyt piti vain odottaa, sekä kenraalia että kyökistä saapuvaa palvelijaa...



// Crim hei ota sä nyt vuorostas kauhee sooloilukakkapitkäkoipi. Ja jaakko perkele pois sieltä Aranin viinivarastoilta. KAIKEN SE JUO JUMALAUTA. Semmosta sidontaa että huh. TULEN SINNE JA JUON KAIKKI VISKIS! NIIN //

[Crimson]

Noel

Kenraali torkkui istualtaan nojatuolissa, omassa huoneessaan lämpöä loistavan takan ääressä. Kenraali oli yhä uupunut. Aikaisemmin kantanut Lilyn luostariin, josta prinsessa oli viety ties minne siistittäväksi, sen jälkeen luovutettu lepäämään omiin tiloihinsa, jossa siniverinen sai omassa rauhassaan olla niin kauan kuin tarve oli. Sillä välin kun luostarin väki oli huolehtinut prinsessasta, oli Noel lähettänyt nimissään viestin ihmisten hoviin vietäväksi, jossa kerrottiin että sekä Scarlington, että kenraali Artania olivat kunnossa ja turvassa luostarissa, jonne noiden oli tarkoituksenakin päätyä. Sattuneista syistä, kaksikon ratsut olivat juosseet tiehensä, Noelin toivoen että molemmat orit otettaisiin kiinni, sikäli mikäli ne todennäköisesti yhdessä liikkuivat jossain kaupungin lähettyvillä.
Kenraalin palovammat oltiin hoidettu niin hyvin kuin suinkin, Noelin saadessa ylleen paremmat ja puhtaat vaatteet haarniskansa tilalle. Sen jälkeen arpinaama oli vetäytynyt omiin oloihinsa, sen enempää vaatimatta lepäämään ja keräilemään taas voimiansa. Palautumaan kaikesta kokemastaan ja puimaan paikalle saapuneen vanhimman sanoja päässään. Mahtoiko Lily niitä enää muistaa…

Puoliunen rajamailla levätessään, kenraalin huoneen oveen koputettiin. Parrakas säpsähti tuolissaan, hetken miettien missä oikein oli, ennen kuin lupa astua sisään huudettiin vaimeasti oven suuntaan. Yksi nuoremmista luostarin munkeista astui sisään huoneeseen, tervehtien paladiinia kumartaen ja kertoen siniverisen heränneen ja kyselleen kenraalin perään. Noelia pyydettiin saapumaan Lilyn luo, eikä kenraali nähnyt yhtäkään syytä kieltäytyä prinsessan pyynnöstä.
Munkki kertoi mistä arpinaamainen Lilyn löytäisi - olihan tämäkin luostari Noelille varsin tuttu, joten mies osasi täällä itsekin suunnistaa – ennen kuin kenraalin luvalla poistui paikalta. Paladiini vetäisi puhtaanvalkean polviinsa ulottuvan takin niskaansa, siistien itsensä kaiken sen lepäämisen tiimoilta hieman kunnioittavampaan kuntoon, ennen kuin poistui huoneestaan luostarin käytäville, jossa askeleensa veivät sitä siivekettä kohti, jossa Lilyn oli tarkoitus olla.
Noel oli askelissaan kuitenkin epävarma. Epäröiden lähinnä sitä ajatusta, että Lily lähtisi kyselemään enemmän näkemästään. Ja kenraalihan tiesi, että prinsessa oli kova kyselemään. Tiesi miten koko salaisuutensa taisi nyt olla Lilyn suhteen paljastunut viimeistäkin metriään myöten. Vaikka tämä suurimpana huolena kirotun mieltä vaivasikin, taisi kenraali todellisuudessa olla kuitenkin enemmän huolissaan Lilyn voinnista, joka oli tainnut kokea lyhyen ajan sisään taas enemmän kuin tarpeeksi.

Päivä oli jo pitkällä, mutta luostarin käytävät olivat pitkälti tyhjillään, munkkien ja nunnien suorittaessa omia tehtäviään jossain muualla rukoillen tai muita oppejaan harjoittaen. Yksikään tämän luostarin paladiineista ei myöskään ollut törmännyt vielä yhteen kokeneimpaan elossa olevaan opettajaan, joka käytävillä vaelsi, kertoen vain siitä, että nuokin olivat jossain kenties ryhmänään velvollisuuksiaan hoitamassa. Parempi niin, sillä Noel ei olisi jaksanut vaihtaa kenenkään kanssa yhtään ylimääräistä sanaa juuri nyt. Sen sijaan kenraalin reipas askel vei eteenpäin käytävillä, miehen päätyessä lopulta seisomaan prinsessan oven taa.
Käsi nousi koputtamaan kovaa puuta muutamaan otteeseen, kenraalin astuessa sitten hetken odottamisen jälkeen huoneeseen sisään. Suuri ovi aukesi ensin hieman raolleen, Noelin astuessa siitä sitten sisään nähdessään Lilyn istuvan sängyllä peitto varpaitaan lämmittämässä.
”On sangen suuri ilo nähdä Teidät taas noin pirteänä”, kenraali tuumasi ovea sulkiessaan perässään, astuen askeleen peremmälle huoneeseen, ”Teistä oltiin huolissaan”.


//OMGNDABKJDWA <3 Et saa viinille persoa irti viinivarastosta, pitää itse käydä houkuttelemassa se sieltä pois jollain paremmalla <: HUHUH! JÄTÄ MULLEKIN, CRIMI HALUAA VISKIÄ MYÖS AAAAAAAAA//

[Aksutar]

Odotellessaan Lily ehätti kasailla ajatuksiaan, muistin palaillessa pikkuhiljaa päivän tapahtumien suhteen. Mutta olivatko ne muistot totta vai oliko Lily nähnyt harhoja? Kyllä hän uskoi nähneensä oikein, mutta kaiken uskomisessa oli sulattelua. Hän muisti Noelin ja sen miekan... Kyllähän prinsessa oli tietoinen kenraalin pienestä, oudosta ominaisuudesta, mutta Noel ei koskaan ollut kertonut paremmin salaisuudestaan. Kenraali oli vältellyt aihetta, ehkä siihen oli syynsäkin. Mutta se hevonenkin...
Koputus ovelta havahdutti siniverisen ajatuksistaan ja ennen kuin Lily ehätti edes nousta sängyltä tai huudahtaa mitään, kävi Noel viimein astumaan sisään. Siniverinen ei voinut olla hymyilemättä pienesti, helpottuneesti nähdessään kenraalin ja pian oli nainen noussut jälleen ylös vuoteesta.

Noelin puheisiin ei vastattu mitään, siniverisen kävellessä ripein askelin peremmälle askeltavaa kenraalia. Sen pahemmin lupia kyselemättä tai säätyrajoista välittämättä Lily kävi melkein paiskautumaan vasten Noelia, kietaisten kätensä miehen ympärille.
"Anna anteeksi" Lily kävi nyyhkäisemään, kuulostaen jopa kerrankin siltä että tosissaan oli pahoillaan, samalla kun painoi kasvonsa vasten kenraalin rintakehää "En tarkoittanut. En tee sitä enää toisten".
Tietenkin hän poti syyllisyydentunnetta tapahtumista. Olihan se tavallaan hänen vikansa. Jos ei jo se, että hän oli ensimmäisenä melkein törmännyt siihen haltianuorukaiseen ratsullaan, niin se, että hän oli antanut tappokäskyn ja yllyttänyt miehet hyökkäämään sillä hetkellä vaarattomannäköisen haltian kimppuun. Se oli hänen syytään, että ne kolme miestä olivat nyt kuolleet.
"Olethan sinä kunnossa?" oli kysymys, Lily katsahtaessa ylös mieheen. Vaikka kenraali näyttikin kykenevän seisomaan omilla jaloillaan, oli tuo silti saattanut ottaa suurempaakin osumaa. Miehellä kun tuntui olevan pahatapa piilotella ja vähätellä ruhjeitaan, niin kuin oli käynyt selväksi kenraalin otettua yhteen velhon kanssa....


// AKLJFWKJAFKJW. Jotain parempaa Jaakko sitten saa 8)))) KAIKEN VISKIN JUON. MINÄ OLEN MEGAVISKIKURPPA. Arvaa kaks kertaa meinasinko saada kahdelta yöllä unta ku heräsin kuselle ja katoin sit kännykäl foorumia ja täällä oli jotain kaunista odottamassa (D Ja tänään pitäis muka sinne poliisiasemalle valua //

[Crimson]

Noel hymähti pienesti hymyillen nyt Lilyä paremmin katsoessaan, joka nopeasti askelsi kenraalin saapumisen myötä häntä kohti. Kädet ehtivät levittyä hieman ennen kuin siniverinen tarrasi arpinaamaisen puristukseensa, paladiinin suunnatessa katsettaan alemmas Lilyn punaiseen hiuspehkoon nuoren naisen puhuessa. Lily vaikutti olevan pahoillaan sattuneesta. Olihan koko hullunmylly alkanut siniverisen käskystä päästää saattueeseen törmännyt suippokorva hengiltä, minkä jälkeen kirottu luuviulu olikin paljastunut yhdeksi haltioiden eliittikenraaleista. Pisti tosin miettimään, olisiko kukatahansa muukin ratkaissut tilanteen samalla tavalla suippokorvan suhteen?
Oli miten oli, se kaikki oli nyt ollutta ja mennyttä. Julmasti sanottuna saattueen kaksi tärkeintä olivat jääneet eloon kaikesta huolimatta, joten ei ollut syytä alkaa itkemään tilannetta tämän enempää. Vaikka Noelia hieman kalvoikin oppilaittensa menetys. Jossain määrin kai noilla oli onni matkassa, eivätkä nuo olleet ehtineet perhettä perustaa valansa takia, mutta hyvien sotilaiden menetys sattui aina itse kutakin.

Kenraalin kädet kuitenkin kietoutuivat hetken mietinnän jälkeen Lilyn ympärille, Noelin painaessa kevyesti naista itseään vasten.
"Olemme täällä oppiaksemme virheistämme", Noel yritti lohduttaa rauhallisella äänellä, "Et tehnyt mitään väärää, joten ei sinun tarvitse syyttää itseäsi tapahtuneesta. Kukin meistä olisi varmaan toiminut samalla tavalla". Ja tottahan se oli. Kukin heistä olisi halunnut päästää sen haltian pois päiviltä, tietämättä ulkomuodon olevan pelkkä illuusio vahvemman sarvipään yllä.
Katse kohdistui Lilyn kasvoille, kun neito nosti päätään pystympään ja tiedusteli vuorostaan kenraalin vointia.
"Selvisin palohaavoilla ja mustelmilla, ei minulla hätää ole", kenraali täsmensi hymisten, jättäen ehkä mainitsematta juuri isommista haavoista ja ruhjeista mitä oli saanut, halutessaan olla huolestuttamatta prinsessaa enää yhtään lisää. Ei Lilyn tarvinnut tietää. Varsinkaan nyt kun oli käynyt niin lähellä hengenlähtöä...
"Eikä Teidän tarvitsisi minusta huolehtia. Kaiken tämän jälkeen olen harvinaisen iloinen nähdessäni Teidät vielä elossa", kenraali sanoi, hetkellisesti vetäen punapäätä paremmin vasten itseään, "Pelkäsin menettäväni sinut...", Noel lähes kuiskasi rintaansa kivistäen. Monikaan ei olisi antanut Liilyn kuolemaa kenraalille anteeksi. Etenkään Lilyn veli. Blackista puhumattakaan...


//JAAKKOOOO. Jätä viskiä Noelillekin, tai tulee muuten paha mieli. And oh you, senkin foorumi kyttääjä (D OTA TÄSTÄ KAKKAINEN VASTAUS PUHELIMELLA KIRJOTETTUNA, NEVER AGAIN AAAA//

[Aksutar]

Vaikka Noel kuinka tulisi kertomaan, ettei syy ollut täysin vain ja ainoastaan siniverisen syytä, ei Lily antaisi itselleen anteeksi tapahtumia. Hänen takiaan kolme miestä oli menettänyt henkensä tilanteessa, joka olisi voitu välttää niin monella eri tavalla. Mutta, turhaa se kai jälkiviisaana oli asiaa märehtiä, vahinko oli jo tapahtunut eikä sitä voitu korjata.
Kenraali kuitenkin kertoi selvinneensä muutamalla mustelmalla ja palohaavalla, vakuutellen ettei hänellä hätää ollut. Siniverinen hymähti pienesti, kohottaen hienoisesti kulmiaan epäilevänä. Kyllä hän oli saanut jo todistaa sen, ettei Noel - tai miehet ylipäätään... - kertoneet aina kuinka pahasti oli sattunut. Mutta, kenraali näytti olevan elossa ja kykenevä seisomaan omilla jaloillaan, joten kaiketi mies oli sitten kunnossa kuten sanoi.
Lily antoi vanhemman vetää hänet paremmin vasten itseään, siniverisen samalla tiukentaen pienesti otettaan miehen ympärillä. Tuntui turvalliselta olla Noelin lähellä, vaikka tämän läheisyyden olisi voinut laskea sopimattomaksi kaksikon välillä. Toisaalta, eivätköhän he olleet tehneet jo jotain paljon sopimattomampaakin, jos siitä lähdettiin. Kasvot kävivät painautumaan kevyesti takaisin vasten kenraalin rintakehää, miehen jättäessä kuiskauksensa myötä teitittelyt sikseen. Nuo kuiskatut sanat saivat siniverisen henkäisemään pienesti vasten Noelin rintakehää, otteen käydessä samalla hellittämään miehestä, Lilyn kuitenkaan käymättä perääntymään toisen luota minnekään.
"Mutta et menettänyt" nainen hymähti kuiskaten nostaen samalla toisen kätensä miehen poskelle "Kiitos sinun... Ja sen nais--"

Koputus ovelta sai Lilyn heti pysähtymään sanoissaan ja ottamaan suuremman harppauksen kauemmaksi kenraalista, jättäen kaksikon välille sen säädyllisen välimatkan. Koputtajalle annettiin lupa tulla sisään ja huoneeseen kävi askeltamaan nuorempi luostarin munkki, joka toi mukanaan tarjottimen keittiönpuolelta, kuten Veli Benigno oli luvannut. Tarjotin käytiin laskemaan pöydälle, nuorukaisen kysellessä tarvitsisiko kaksikko mitään muuta enää. Lily katsahti nopeasti tarjottimen puoleen, jolta löytyi kannullinen vettä, pullo luostarin omaa viiniä sekä leipää kera juuston, lämmin kulhollinen keittoa. Äkkiseltään siniveriselle ei tullut mieleen mitään muuta, mitä olisi voinut pyytää, joten nuorimies lähetettiin kiitoksien kera pois, mikäli kenraalikaan ei mitään kaivannut.
Lily tuijotti hetken ovelle hiljaa, kunnes katseensa muuttui miettiväksi, kääntyen hitaasti kenraalin puoleen.
"Muistan..." Hitaasti katse hakeutui Noelin kasvoihin "Hämärästi... Tapahtumia" hän pysähtyi sanoissaan miettimään kannattaisiko tätä keskustelua viedä eteenpäin, kerta muistinsa tuskin oli vielä täydessä terässä. Eikä hän ollut varma, oliko nähnyt vain harhoja, mutta sitä suuremmalla syyllä Lily halusi kysyä näkemästään ja kuulemastaan...


// JAAAKKKOOOOHHHH. Jaakko on nyt tappolistalla, mitäs hyökkäsi siniverisen päälle. No ehkä mä vähän jätän Noelille kanssa, ennen kun viski kielletään. Noel, Consta ja Del sitten heti ensimmäisenä pistämässä "Vapauttakaa Viski" - kampanjaa pystyyn koska. VÄHÄN KYTTÄILEN SILLOIN TÄLLÖIN KOSKA CRIM. PUHELIN VASTAUS ASDKJE <3 HYVÄ OLI PUHELINVASTAUKSEKSI, ITSE EN OSAISI //

[Crimson]

Lilyn kosketus poskella sai Noelin hymähtämään kevyesti. Olihan tämä läheisyys kaksikon välillä monestakin syystä kiellettyä, vaikkei Noel sillä hetkellä sitä läheisyyttä ajatellutkaan kuin turvana toiselle tuntemattomassa paikassa. Vaikka olihan prinsessan lähellä olossa oma tietty viehätyksensä… mutta tällä kertaa paladiini ei osannut, saati sitten edes halunnut, ajatella tätä läheisyyttä sen syvällisemmin.
”En menettänyt”, kenraali hymisi katsellessaan alemmas lyhyempäänsä, ”Ja siitä sekä minä, että moni muu olemme hyvin kiitollisia”, tummatukkainen osapuoli vielä lisäsi, Noelin jähmettyessä paikalleen kuuntelemaan oven takaa lähestyviä askelia.
Ennen kuin luukku ehti varsinaisesti edes harkita avautumistaan, kävi Lily perääntymään puuhun lyödyn koputuksen myötä Noelista kauemmas. Arpinaamainen ei käynyt prinsessan äkilliseen tekoon reagoimaan muuten, kuin siirtämällä kätensä selkänsä taakse siniveristä syleilemästä, Lilyn antaessa koputtajalle luvan astua peremmälle huoneeseen. Kävi ilmi että punapää oli tahtonut itselleen ilmeisesti aikaisemmin jotain napansa täytteeksi, ja tämä munkki oli nyt tarjotinta siniveriselle kiikuttamassa. Hyvä vain, sillä prinsessan pitäisi saada voimiaan takaisin, ennen kuin paluumatkaa kaupunkiin voitaisiin varsinaisesti edes lähteä harkitsemaan. Sekin kyllä oli toisen ajan murhe, mitä ei pitänyt tähän hetkeen enää sekoittaa…

Munkin tiedustellessa, halusiko paladiinikouluttaja mahdollisesti vielä itselleen jotain, pudisti Noel vain päätään. Ei hän mitään tarvinnut, ja sitten kun tarvitsisi, tietäisi hän itse ilmoittaa jollekin asiasta. Toistaiseksi kenraali oli vielä tyytyväinen tämän hetkiseen oloonsa, joten munkki lähetettiin kiitoksien myötä tiehensä. Ovi sulkeutui perässä, saaden ryhtiään harvinaisen pystyssä pitäneen miehen rentoutumaan taas hieman tutussa seurassa. Se rento olo kuitenkin lähti hiljalleen muodostamaan selkärankaan puistatuksia, Lilyn todetessa muistavansa jotain. Ja Noel tiesi jo etukäteen hyvin varmasti mitä oli luvassa, eikä voinut varsinaisesti myöntää itselleen pitävänsä siitä. Arpinaama ei ollut turhan usein joutunut selittämään itseään, mikä omalla tavallaan myös teki tästä hankalaa kykyjään salailevalle miehelle.

Kenraali huokaisi. Syvään ja hitaasti.
”Ehkä sinun pitäisi keskittyä vain keräämään voimiasi”, Noel lähti kaartaen kiertämään siniverisen aloittamaa aihetta tietentahtoen, kenraalin sitten hiljentyessä hetkeksi täysin. Lily saisi tietää. Kuten Harald silloin aikoinaan. Vaikkei Noel varsinaisesti tästä ajatuksesta välittänyt, halutessaan vain salailla iäkkyyttään ja kykyjään aina siihen viimeiseen asti.
Hetken tyhjyyteen tuijottanut kenraali kuitenkin hätkähti pienesti paikoillaan, katseen palatessa jostain huoneen takaseinästä Lilyn puoleen. Palavan katseen vain tuijottaessa hetken siniverisen kasvoja, ennen kuin Noel näytti taas palailevan ajatuksistaan takaisin maan pinnalle.
”Vaikka tiedän että haluat tietää siitä, mitä siellä tapahtui…”.


//Kukaan ei tykkää Jaakosta. Kaikki haluaa vain Jaakon hengiltä. Paitsi Aran <: Ja joooooo, ”Vapauttakaa Viski” kampanja on sitten kova juttu. Deli värvää yhä sen Darin mukaan, ja tarjoaa sen jälkeen Kalin kotipolttosia Darille, ja kuinkas sitten kävikään. IMEAN. PUHELIN ON KAKKAA. OFFIVIESTIN KIRJOTTAMINEN ON KAKKAA KUN TIEDÄT ETTÄ OLET SIINÄ VIERESSÄ. JA MINÄ HAISTAN JO VIRNEEN//

[Aksutar]

Siniverisen kulmat kävivät kurtistumaan pienesti miehen käydessä ehdottamaan naista keskittymään voimiensa keräämiseen nyt. Arvatenkin Noel halusi vältellä aihetta, eihän tuo ensimmäiselläkään kerralla pahemmin ollut itsestään kertonut. Lily muisti vielä, kuinka kenraali oli todennut, ettei halunnut puhua siitä. Vain Harald oli tiennyt täysin Noelin taustoista ja mitä enemmän Lily sai miehestä selville, sitä enemmän myös nuori siniverinen halusi tietää. Piti Noel siitä tai ei, tähän asti kenraali oli vaikuttanut kovin välttelevältä, jopa aggressiivisen piilottelevalta asian suhteen.
"Olen kyllä tietoinen mitä tapahtuisi, jos antaisin asian nyt olla ja "keskittyisin keräilemään voimiani". Sitä ei enää otettaisi puheeksi, koskaan ja jos yrittäisin myöhemmin tuoda asian esille, keksisit aivan varmana jotain tekosyitä siirtää keskustelu muihin aiheisiin. Olen ennenkin puhunut henkilöiden kanssa, jotka piilottelevat jotain, Noel" Lily kävi avaamaan suunsa kovinkin suorasukaisesti, äänensä omaten nyt pientä vaativaa, kenties närkästynyttä sävyä. Silti nainen itse vaikutti yhä kovin rauhalliselta ja levolliselta, nostaen jopa pienen hymyn huulille.

"Se ei ollut tavallinen ratsu, eihän...?" Nainen jatkoi, käyden kävelemään lipaston puoleen, jonka päällä villasukat olivat. Sukat käytiin pujottamaan nopeasti jalkaan, kylmä lattia kun ei vieläkään tuntunut kovin mukavalta paljaita jalkoja vasten.
"Siellä oli myös muita..." Siniverinen mumisi sukkia laittaessaan, ennen kuin katse kohdistui takaisin kenraaliin "Muitakin, kuin ne kolme sotilasta".
"... Mikä sinä olet...?" Kovin kummallinen, ehkä jopa töykeäksi lueteltava kysymys karkasi Lilyn suusta, vihreän katseen jääden tuijottamaan vaativanodottavana kenraalia. Jos Lily muisti oikein näkemänsä, oli hän nähnyt jotain, mihin tavallinen ihminen ei kyennyt.


// Aran tykkää jaakosta. Aranilla on viharakkaussuhde Jaakkoon <: VAPAUTTAKAA VISKI KYLLÄ. Dari ei halua mukaan ja Dari ei halua mitään Deliltä enää ikinä. Tai niin se väittää. Eiku. HAISTOIT VIRNEEN OIKEIN. JATKAN OFFVIESTIN KIRJOITTAMISTA VAIKKA SAMASSA HUONEESSA ISTUTAAN. //

[Crimson]

Lilyn sanat saivat kenraalin taas turhautumaan niin itseensä, kuin tähän kuulusteluun. Noel ei kyennyt vain liukenemaan paikalta, tai haihtumaan tuhkana tuuleen kuten Black olisi ehkä voinut tehdä. Sen sijaan kenraali vain seisoi hammastaan purren paikallaan, tietämättä oikein mitä tekisi. Jokin sisällä huusi toisenlaista asennoitumista heräämään ja kontrolloimaan tilannetta, mutta toisaalta taas… Noel halusi Lilyn saavan tietää. Oli tavallaan helpottavaa, että joku sai tietää kenraalin salaisuudesta paremmin, mutta toisaalta taas kirottu koki sen itselleen myös uhkana.
Kenraali ei käynyt kuitenkaan vastaamaan mitään Lilylle, siniverisen ilmoittaessa tietävänsä kyllä hyvin jos jättäisi asian sikseen tällä kertaa. Tottahan se oli, että Noel olisi sen jälkeen taas vältellyt tätä aihetta viimeiseen asti. Sitä oli paha lähteä kieltämään.

Arpinaamainen seisoi kuitenkin paikallaan. Kiistellen omassa mielessään omien ajatustensa kesken siitä, miten pitäisi toimia. Oranssina hohtava katse kuitenkin seuraili Lilyn tekemisiä, ja prinsessan sanat painettiin muistiin mieleen, jottei niitä tarvinnut lähteä jälkikäteen kyselemään enää. Mikäkö hän oli?

Hetken tuntui siltä, kuin arpi rinnassa olisi alkanut polttaa ja kihelmöidä sijoillaan ilman mitään järkevää syytä. Käsi nousi hieraisemaan rintaa muutaman kerran, kuin siihen olisi oikeasti koskenut, vaikka Noel epäili koko poltteen olevan pelkkää kuvittelua. Tai ehkä syynä oli Exxacus. Kenraali ei edes halunnut kuvitella, mitä kaikkea kirottu miekka saattoi itselleen vielä aiheuttaa syystä tai toisesta.
Polttavaa rintaa hetken hieronut käsi kuitenkin laski takaisin alas, ja siitä selän puolelle, kenraalin katseen kääntyessä lattianpuoleen Lilyn kasvoista.
”Olen liian vanha elämään keskuudessanne salaisuuksieni kanssa”, Noel kävi lopulta myöntämään mahdollisimman epäsuorasti erikoisuuttaan, ”Olen täynnä salaisuuksia, joista kenenkään ei pitäisi tietää. Salaisuuksia, joita en haluaisi kenellekään jakaa”, arpinaama selitti.
”Eikä se ollut tavallinen ratsu, siinä olet oikeassa”, kenraali hymähti, tuoden jo pienen hymyn kasvoilleen sanojensa myötä, ”Epäilen ettei se ollut ainoa asia mistä haluat kysyä”.


//Jaakko sinä pässinpää. Käyt kaikkien hermoon enemmän ja vähemmän <3 SITTEN PERUSTETAAN VAPAUTTAKAA VISKI OY. Dari haluaa kaikkea jännää Deliltä. Mutta Dari ei myönnä, koska on tommonen kiukuttelija ja pässi, niin kuin Jaakko. Oikeesti ne on niin samanlaisia, mut ne ei sitä myönnä toisilleen, ja siksi Jaakon ja Darinkin pitää vihata toisiaan. OFFIVIESTI PARAS VIESTI, OTA TÄSTÄ KAKKAA//

[Aksutar]

Katse kävi lähes huomaamattomasti kaventumaan Noelin käydessä hieraisemaan muutaman kerran rintakehäänsä. Siinä samalla muistui myös mieleen se miekka, jonka kenraali oli juuri tuohon kohtaan kehossaan työntänyt, kuolematta siihen kuitenkaan. Askel kävi viemään hitaasti, jopa varovaisesti kenraalin puoleen miehen selittäessä olevansa täynnä salaisuuksia, joista kenenkään ei pitäisi tietää. Omien sanojensa mukaan mies ei edes haluaisi jakaa niitä salaisuuksia kenenkään kanssa. Selvä närkästys alkoi jälleen näkyä naisesta, joka ei pitänyt moisista kiertelevistä vastauksista. Hän halusi kuulla totuuden, nyt, mielellään Noelin omasta tahdosta.
"Myönnät omaavasi salaisuuksia" Siniverinen aloitti pysähtyessään miehen eteen, jälleen kerran ehkä turhankin lähelle "Mikset kerro niitä saman tien?".

"Tiedätkö mitä tapahtui, kun viimeksi päästin lähelleni henkilön, joka omasi suurempia salaisuuksia mitä ääneen kävi kertomaan...?" Lily lähes kuiskasi tuijottaessaan ylös kenraaliin "Sain maksaa siitä. Ja maksan yhä" velho ei ollut kertonut kaikkea itsestään aikanaan ja vasta ajan myötä oli tuon kaljupäisen salaisuudet alkaneet tulla esille. Olihan Lilylläkin salaisuuksia, mutta ne eivät sentään satuttaneet ketään... Noel puolestaan oli jo näyttänyt omaavansa myös aggressiivisempaa sävyä itsessään viime kerralla, kun Noelin salaisuudet olivat puheena. Ehkei siinä mielessä ollut kovin fiksua näin kärkkäästi käydä vaatimaan vastauksia, ties vaikka mies suuttuisi ja... no, Lilyllä ei ollut kovin hyviä kokemuksia vihaisista miehistä joilla oli suurempia salaisuuksia.
"Se miekka..." Siniverinen kävi jatkamaan odottamatta edes minkäänlaista vastausta edellisiin puheisiinsa, samalla kun toinen siroista käsistä kävi nousemaan Noelin rintakehälle "Ja arpesi..." Hyvin nuorempi muisti yhä sen suuren arven miehen rinnassa, josta ei viime kerran yhteydessä pahemmin oltu kyselty. Mutta nyt, tuntui vain loogiselta tuoda sekin ominaisuus puheeksi, ehkä nuo kaksi asiaa liittyi toisiinsa.


// Jaakko senkin pukki. KYLLÄ PERUSTETAAN! Niin, Dari ei myönnä mitään ja leikkii wanna be Jaakkoa. Kaksi pässiä ei mahdu samalle tunkiolle vai miten se menikään. OFFVIESTIT PARASTA, KAKKA ON PARASTA, ANNA LISÄÄ //

[Crimson]

Noel tyytyi seisomaan paikoillaan, Lilyn astellessa puolestaan taas lähemmäs. Ainoa paikka jonne kenraali olisi voinut paeta, olivat luostarin käytävät. Jonnekin kolkkoon paikkaan tämän luostarin nurkassa Noel olisikin voinut vain hävitä lyömään päätänsä seinään – mutta jokin käski seisoa paikoillaan. Arpisen katse oli kuitenkin suunnattuna siniveriseen, Noelin antaessa olettaa huomiollaan että kyllä prinsessaa kuunteli, vaikkei mitään naisen kommentteihin kyennytkään vastaamaan. Ei kenraali tiennyt, mitä vastaisi. Eikä sitä kuinka olisi pitänyt käyttäytyä…
Pieni äkäisyys alkoi kuitenkin hiljalleen näkyä kenraalin kasvoilta, Lilyn udellessa vain enemmän ja enemmän Noein salatuista taustoista. Kenraali ei ollut yllättynyt siitä, että siniverinen otti Exxacusin puheeksi, kerta miekan oli nähnyt ja sen, missä Noel sitä säilytti – mutta aihe tuntui väkinäiseltä. Saaden Noelin entistä hankalammaksi tilanteen suhteen omalla kohdallaan. Hetken miehen päässä jopa pyöri ajatus kuristaa Lily niille sijoilleen, mutta se taas olisi ollut harvinaisen huono ajatus toteuttaa konkreettisesti, oli keskustelun aihe mikä tahansa, joka sai kenraalin huonolle päälle.

Tummatukkaisen rinnalle laskettu sirompi käsi lähti vajoamaan alemmas sitä mukaan, kun Noel otti perääntyviä askelia kauemmas Lilystä, jääden seisomaan hieman etäämmälle punatukkaisesta.
”Ei sinun tarvitse tietää”, Noelin totesi, ollen olemukseltaan taas välttelevä ja etäinen, ”…Niin karua totuutta”.
”Kenenkään ei tarvitse tietää”, selvästi vihaisemmaksi muuttuva paladiini ärähti, ”Ei enää kenenkään”, kenraali painotti sanojaan, katsellessaan hämmentyneenvihaisena siniverisen puoleen. Miehen katse oli terävä, lähes mitäänsanomattoman kylmä, samalla kun kenraali tunsi itsensä heittäytyvän arvaamattomaksi sanojensa ja tekojensa suhteen. Mitä pidempään kenraali paikoilla seisoi, sitä levottomammaksi olo tuntui käyvän, ajaen lopulta turhautuneen hymähdyksen myötä Noelin astelemaan huonetta ympäri.
”Ja mitä sinä sillä tiedolla muka tekisit”, turhautunut mies jatkoi, käsien noustessa pitelemään päätä molemmin puolin, ”Kertoisit kaikille kuinka saatanallinen hirviö olen, ja miten minut olisi pitänyt vetää hirteen jo ajat sitten?”.

Yllättäen seinän vierustalla seisovan pöydän päältä tavarat saivat lentää sievässä kaaressa lattianrajaan kilisten ja kolisten, Noelin pyyhkäistessä pöydän kannen käsivarrellaan tyhjäksi, samalla ääneen muristen niin lujaa että se tuntui kurkunpohjalla jo pahalta. Mieluummin näin, kuin että kenraali olisi käynyt Lilyn kimppuun tässä mielentilassa. Kädet laskeutuivat ottamaan tukea pöydän reunalta, paladiinikouluttajan jäädessä niiden varaan seisomaan pöydän eteen, selkä siniveriseen päin. Sekava katse näytti kuin etsivän pakoreittiä huonekalun pinnalta, lopulta käyden kuitenkin nousemaan seinään.
Hetkeksi huoneen valtasi täysi hiljaisuus.
”Minun olisi pitänyt kuolla jo yli sata vuotta sitten”, Noel totesi hieman rauhoittuneena, mutta yhä selvästi valmiina räjähtämään sen hetkiseen tilaansa, ”Mutta se miekka sitoo minut iättömänä tähän maailmaan, pakottaa minut seuraamaan miten sukupolvi sukupolvelta kuolette viereltäni…”.


//Kuka pääsee ensimmäisenä pukil--- NONI. Dari senkin kiukuttelija. Dari laitetaan muiden pässien kanssa samalla tunkiolle vaikka väkisin. Siellä voivat sitten tapella keskenään. OTA LISÄÄ, SENKIN AHNE//

[Aksutar]

Noel otti perääntyäkseen, eikä siniverinen lähtenyt seuraamaan miestä, joka selvästi jälleen närkästyi tästä puheenaiheesta. Ehkä tämä ei todellakaan ollut hyvä idea, mutta nyt kun hän oli jo aloittanut vastauksien vaatimisen, ei Lily halunnut enää perääntyä. Ei nyt, kun aiheeseen oli päästy. Vieläkään Noel ei käynyt kertomaan mitään sen paremmin, toistaen itseään siitä kuinka Lilyn eikä kenenkään tarvitsisi tietää kenraalin salaisuudesta. Tyhmänuhmakkaana siniverinen kävi jälleen kurtistamaan kulmiaan, käsien noustessa puuskaan. Tosin, kädet laskeutuivat kovinkin nopeasti takaisin alas, Kenraalin käydessä ärähtämään ja ravaamaan pitkin huonetta. Viimeksi kun Noel oli huoneessa lähtenyt ravaamaan, oli tuo... muuttunut. Pieni ääni päässä käski jälleen varomaan miestä, pysymään kaukana toisesta, varmuuden vuoksi.
Lily oli avaamassa suunsa vastatakseen miehen turhautuneisiin kysymyksiin, kun yllättäen Noel kävi pyyhkäisemään läheisen pöydän tavarat lattialle sen sileän tien. Lily hätkähti, ottaen askeleen kauemmaksi miehestä. Selvästi Noelilla oli nyt hermo kireällä, ehkä asian olisi pitänyt sittenkin vain antaa olla mutta... Lily oli niin lopen kyllästynyt mokomiin pässinpäihin, jotka eivät nähneet tilannetta laajemmalta kannalta ja aina suuttuivat, jos heidät pakotti kertomaan tai avautumaan asioista, joista eivät niin mielellään puhuneet.

Noel kertoi kuitenkin sen verran, että sen miekan takia hän oli sidottu tähän maailman eikä ilmeisesti kyennyt kuolemaan... ainakaan vanhuuteen? Kai, ilmeisesti, ei Lily uskaltanut mitään vielä lyödä lukkoon, hän halusi tietää koko totuuden, ymmärtää tilanteen, ennen kuin lähti tekemään omia johtopäätöksiä. Vaikka Noel vaikutti jo hieman rauhoittuneelta, Lily ei ollut muuttunut närkästyneisyydestään mihinkään. Hetken nainen oli kuitenkin hiljaa, ennen kuin uskalsi suunsa avata.
"Kuinka tyhmä sinä olet?!" Lily kävi kivahtamaan heti ensimmäisenä, pitäen tällä kertaa välimatkan kenraaliin "Jos kukaan ei tiedä sinun salaisuuttasi, koko totuuttasi, niin kuka meistä sitten puolustaa sinua jos se käy ilmi jossain yhteydessä tahoille, jotka varmasti kutsuisivat sinua hirviöksi tietojensa perusteella?!".
"Tuskin isällenikään ihan vain huviksesi sitä kerroit!" Nainen jatkoi "Aivan varmasti taka-ajatuksenasi oli enemmän tai vähemmän taata asemasi ja turvata selustasi sillä. Kuninkaalla jos jollakulla on valtaa sanoa muiden väittämiin vastaan, puolustaa sinua jos siihen pisteeseen olisi päädytty. Mutta mitä ajattelit nyt, kun se ainoa turvasi on poissa?!".
"Ei Hanskaan olisi hovissa enää, ellei isäni hänen selustaansa olisi turvannut!" Äänensä alkoi muuttua jokseenkin katkerammaksi, naisen selvästi pyrkien pidättelemään mahdollista itkua joka isästä puhuessa väkisinkin meinasi pintaan tulla "Nyt hänellä on minut turvana, kuka sinulla on?!".

"En..." Äkisti Lily kävi rauhoittumaan, laskien äänentasoaan "Haluan vain..." oli vaikea löytää sanoja, jostain syystä. Miksi? Ei Lily tiennyt, Noel oli hänelle tärkeä, ehkä jopa yllättävän tärkeä nyt kun siniverinen alkoi asiaa paremmin ajattelemaan. Hän kun oli koittanut pitää etäisyyttä kaikkiin ja vaikka yksi yö oli yhdessä vietetty, ei Lily ollut herätellyt mitään suurempia tuntemuksia opettajaansa kohtaan. Ei ainakaan tietoisella tasolla.
"Haluan vain auttaa sinua... Koska välitän sinusta, Noel"


// Aksu on heti ekana pukilla. Eiku. Dari pieksee kaikki pukit siltä tunkiolta. Paitsi jos Deli pukki siellä hyppelee, Dari pukki katoaa paikalta äkkiä. OTAN LISÄÄ KIITOS MOARR //

[Crimson]

Paladiinin katse laski uudestaan harhailemaan pitkin pöydän kantta, Lilyn avatessa suunsa ja tuumatessa kuinka tyhmä Noel oikeastaan oli. Kenraali ei vastannut. Puristi vain puista kantta käsiensä alla, lähes valmiina pistämään mokoman huonekalun päreiksi.
Siniverinen puhui totta, mutta toisaalta nainen ei myöskään osannut katsoa tilannetta Noelin itsensä kannalta täysin. Arpinaamaisella oli syynsä, miksi kukaan ei hänestä pintaa pidemmälle osannut, saati sitten kyennyt katsomaan. Harvoinpa kenraalin noin muutenkaan täytynyt enää taitojansa käyttää sen jälkeen, kun oli kaupunkiin siirtynyt oppilaitaan kouluttamaan. Henkimaailma oli viimeinen asia mitä Noel käytti ylipäätään puolustaakseen itseään ja muita, joten tieto kirouksesta ei kovin helposti minnekään lähtenyt leviämään. Vain koska kenraali oli aikanaan luottanut Lilyn isään tarpeeksi, ja turvatakseen todellakin asemansa jos tieto Noelin pitkästä iästä ja kyvyistä olisikin lähtenyt leviämään, oli tuo saanut asiasta tietää. Mutta silloin elettiin aivan toisenlaisia aikoja, verrattuna siihen mitä elämä tällä hetkellä oli. Toisaalta, pitkäikäisyys myös pisti osin toivomaan luonnollisen kuoleman tavoittavan itsensä ennemmin tai myöhemmin, eikä hirsipuuhun joutuminenkaan enää kuulostanut niin pahalta idealta.

”En… tiedä”, Noel tyytyi toteamaan hiljaa, lähinnä vain itselleen Lilyn latoessa toinen toistaan pätevämpiä faktoja siitä, ettei kukaan ollut kenraalin puolta pitämässä siinä vaiheessa, kun totuus paladiinista kävisi ilmi. Ei Noel tiennyt mitä silloin tekisi. Tyytyisi todennäköisenä kivikasvoisena kohtaloonsa. Eipä miehellä järin menetettävääkään enää ollut. Ei varsinaista maallista omaisuutta tai perhettä, josta huolehtia ja jolle tuoda leipää pöytään.
Kenraali nojasi yhä pöytäänsä vasten. Katse rauhoittui tuijottamaan sitä yhtä tummempaa pistettä puusta, Lilyn saadessa opettajansa miettimään, oliko tuolla todellakaan ketään varsinaisena turvana. Kaikki Noelin ystävät olivat kuolleet jo iät sitten, eikä kenraalilla varsinaisesti ollut taitoa ja tarvetta luoda uusia. Kaiketi hän oli erakko, joka välillä haki kuitenkin tietoisesti seuraa jostakusta, joka jaksoi kuunnella, kertomatta kuitenkaan kenellekään itsestään liikaa. Oli parempi pysyä muukalaisena ja hiljaisena hahmona, hovissakin, jottei kukaan tietoisesti lähtenyt Noelin läsnä olemista kieltämään sen perusteella, että kenraali seisoi vuodesta toiseen vanhenematta sukupolvia palvelemassa.

Prinsessan alkaessa kuulostaa jo rauhoittuneemmalta, rohkeni kenraali vilkaisemaan olkansa ylitse samassa huoneessa kanssaan olevaa naista, joka sanoissaan takelteli. Lopulta Noel otti työntääkseen itsensä irti pöydästä ja kääntyi paremmin Lilyn puoleen. Miehen kasvot olivat pitkälti ilmeettömät, mutta silti jonkinlainen huolen ja hermostuneisuuden sekainen aura säteili arpinaamaisesta ulospäin.
”En halua sotkea sinua tähän, Lily”, Noel kävi samantien ilmaisemaan kantansa prinsessan sanoihin, ”Et jaksaisi kuulla sitä kaikkea, saati edes haluaisi, mikä minua yhtä aikaa repii sisältäpäin kahtia”.
”Olen monimutkaisempi kokonaisuus kuin osaat edes arvata, enkä tahtoisi vaivata sillä enää kenenkään ylimääräisen päätä”, kenraali vielä jatkoi, kuulostaen pahoinvoivalta koko keskustelun suhteen, ”Isäsi halusi minun vain pitävän sinusta huolen sen jälkeen, kun hän ei enää ole täällä…”, äänensä rauhoittuen ja hiljeten entisestään arpinaamainen vielä hymisi, siirtäen katsettaan taas jonnekin muualle Lilystä. Siniverisen katsominen tuntui yllättävän pahalta sillä hetkellä, kun olisi itse halunnut vetäytyä maan syvimpään rakoon miettimään olemassaolonsa tarkoitusta…


//Jaakon syliin saa aina istua <: Dari senkin alfa. Deli pukki tulee pistämään Dari pukit aisoihin ja läiskyttää sitten pyllylle. Et voi kieltää ettetkö tykkäisi. Dari voi kyllä kieltää, mutta Daria ei uskota 8> MOARRRRRRRR INCOMING//

[Aksutar]

Lily tuijotti hiljaisena kenraalin selkää, kunnes mies lopulta vilkaisi häntä kohden. Siniverinen pysyi nätisti paikoillaan, mutta jostain syystä oli varautunut perääntymään heti, jos Noel liian päällekäyvästi lähemmäs lähtisi tulemaan. Sentään hän oli lähempänä ovea, mikäli Noel päättäisi väkivaltaiseksi ruveta, saattaisi Lily hyvinkin ehättää juoksemaan huoneesta ulos ennen kuin mies lähelle pääsi. Sisimmissään siniverinen kuitenkin luotti kenraaliin ja uskoi tuon tietävän, ettei hänen kimppuunsa kannattanut hyökätä. Ellei sattunut olemaan velho, joka tiesi siniverisen pitävän suunsa kiinni pienistä "leikeistä".
"Olet sotkenut minut jo tähän, älä yhtään yritä käyttää tuota korttia" Lily kävi napauttamaan kenraalille, joka ei halunnut vetää sanojensa mukaan siniveristä mukaan soppaan "Olen kyllästynyt tuohon. Aina, joka kerta. "et sinä ymmärtäisi", "En halua vaivata sinua tällä asialla", "älä sinä vaivaa kaunista päänuppiasi minulla". Mikä teitä kaikkia vaivaa?!".

"Vain koska isäni kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä ei tarkoita sitä, että olisin pitänyt siitä" Jälleen ääni kävi muuttumaan katkerammaksi, jopa vihaisemmaksi "Ja en todellakaan pidä siitä, että te kaikki kohtelette minua lähes samalla tavalla. En mene rikki totuudesta, en kuihdu kuin kukka vaikeuksista ja minä en todellakaan aio enää olla vain hiljaa, tyytyä osaani ja nyökkäillä, kuten nätin pikku prinsessan isän vierellä pitäisi".
Tuntui sisällä pahalta alkaa raivoamaan tästä asiasta Noelille, mutta siniverinen ei kyennyt hillitsemään itseään nyt, kun kiukku sisällä kävi ottamaan vallan. Häntä turhautti niin suunnattomasti. Ei pelkästään Noel, vaan kaikki juuri nyt.
"En tarvitse kaitsijoita. Olen tähänkin asti pärjännyt ilman sinun, tai kenenkään muun teidän ''isäsi pyysi pitämään huolta sinusta" - suojelijoiden apua" Tuohtuneena prinsessa jatkoi, lähes sihisten opettajalleen "Missä isäni tai te olitte silloin, kun oikeasti olisi tarvinnut tuollaisia lastenkaitsijoita?! Te ette ole ainoita, jotka ovat kokeneet kovia. Te ette ole ainoita, jotka säilyttävät suuria salaisuuksia" Jos hovi saisi tietää siitä, kuka prinsessan esikoisen isä oikeasti oli ollut, saattaisi koko paikka seota. Kaikki kuitenkin elivät siinä uskossa, että lapsi oli syntynyt kuolleena ja isä oli velho, mutta kuinka väärässä he olivatkaan...

Lily hiljeni. Hetken nainen tuijotti vihaisena Noelia, ollen selvästi valmis jatkamaan avautumistaan, mutta sen sijaan Lily kääntyi kannoillaan ja käveli tarjottimen luokse. Kannusta kaadettiin vettä keraamiseen mukiin, prinsessan käydessä vihdoista viimein juomaan pyytämäänsä vettä. Kovin kuuluvasti se tyhjennetty lasi laskettiin takaisin lipaston pinnalle, Lilyn jäädessä tuijottamaan puolestaan tarjottimen antimia. Juuri nyt hänen teki mieli napata jo haaleaksi käynyt soppa ja heittää päin kenraalia ja sitten korkata viini ja vetää koko pullo samalta istumalta kurkusta alas. Mutta, prinsessalla ei ollut tapana olla niin radikaali... varsinaan viinin suhteen.
Suunsa hän piti kuitenkin nätisti supussa, koittaen rauhoitella itseään raivopuuskastaan. Ei Noel tätä vihaa ollut niskoilleen ansainnut, mutta kenraali nyt sattui taas vaihteeksi olemaan sopivasti siinä ja sanomaan väärät sanat, joten räjähdysaltis nainen meni ja purki itseään arpikasvoiselle.


// <<<<<: Mielelläni istun. Dari on alfa mutta heti jos Deli tulee paikalle niin Darista tulee bottom. Eiku. DARI KIELTÄÄ KAIKEN! MOAARRRR YEESSSSSSSHHHHH Lily tulee kohta ja dominoi Noelin tätä menoa. Soppakauha pyllyyn //

[Crimson]

Hetken Noel ehätti jo uskoa Lilyn rauhoittuneen, mutta sieltä se taas tuli. Armoton raivonpuuska, jota kenraalilla ei ollut valtaa edes yrittää pysäyttää, ellei kyseessä olisi ollut opetustilanne jossain muualla, kuin huoneessa kahdenkesken. Naisen pauhaaminen antoi taas aihetta Noelin työntää pökköä pesään omaan uuniinsa, kenraalin selvästi taas luopuessa siitä rauhallisesti olemuksestaan ja muuttuessa yhä ärtyneemmäksi tästä tilanteesta. Hän kun ei olisi nyt jaksanut riehua, mutta Lilyn asennoituminen, oli se kuinka tahallista tahansa, kirjaimellisesti yllytti Noelin huonoa puolea olemaan äänessä ja hallitsevana osapuolena arpikasvoisen persoonista.
Noel ei kyennyt keskeyttämään prinsessaa. Ei kenraali kokenut siihen olevan tarvetta, tai ylipäätäänkään miehellä ei ollut varaa mennä pistämään sanojaan siniverisen sanojen väliin. Siinäpähän pauhasi, nyt kun siihen oli syytä ja aihetta tuon mielestä, oli Noel paljon pahempaakin kuullut vuosikymmenien kuluessa ohitse. Tältäkö haltioista tuntui..?

Lilyn hiljentyessä, Noel oli ehättänyt nostamaan kätensä puuskaan ja merkittävän katseen naamalleen. Tätäkö varten hän oli tänne tullut? Tätäkö varten hän muka vielä jaksoi herätellä toiveita kunnollisesta elämästä, ilman niitä kirouksensa mukana tuomia haittoja? Tämänkö takia Lilyn pitäisi saada tietää siitä, millainen kirottu kenraali todellisuudessa oli?
Hetken kenraali vain tyytyi seuraamaan Lilyn toimia syrjemmällä, sen terävän, varoittavan hymähdyksen karatessa viimeistä viimein miehen suusta. Noelilla oli kirjaimellisesti varsinainen työ saada pidettyä itsensä siinä siveyden rajoilla, ettei olisi lähtenyt vetämään Lilyä turpaan ja antanut naisen kuulla kunniaansa. Vain koska kenraali kykeni vielä välittämään prinsessasta, pystyi Noel pitämään kunnioittavan välinsä siniveriseen ja säästämään tuon siltä harmilta, mitä olisi kyennyt toteuttamaan, mutta sanojaan mies tuskin tulisi enää säästämään. Ja sekös Noelia kadutti jo näin etukäteen riivaavan paljon…

Kenraali otti jokseenkin uhkaavan askeleen Lilyä päin, saaden itsensä kuitenkin vielä pysäytetyksi. Vaatien itseään säilyttämään yhä sen säädyllisen välimatkan siniveriseen omalta osaltaan.
”Minä en ole täällä sinun takiasi”, kenraali sähisi terävästi, ”Kohtaloni ei ollut päätyä huolehtimaan isänne suvun jälkeläisistä, eikä todellakaan elää näin pitkälle säilyttelemään totuutta itsestäni teidän silmienne alla”.
”Te käytätte tilaisuuttanne hyväksenne kääntää isänne toiveet minua, ja niitä muita vastaan ketkä haluavat vain parastanne ja suojella sukunne perinteitä”, Noel ei kyennyt lopettamaan, ”Minä näin sen. Ja minä tiedän miten avosydämisesti isänne kohteli Teitä, ja miten hän halusi minunkin jatkavan siitä mihin hän itse jäi, mutta kohtaloni ei ollut kaitsea peräänne, tai edes ylipäätään OLLA täällä enää!”.
”Tajuatteko edes kuinka pitkään olen ollut täällä seuraamassa Teidän ja vastapuolen toimia takkiani kääntämättä? Tajuatteko miten turhauttavaa se on, kun pyhität kokonaisen elämäsi alun alkaen yhdelle Herralle? Ylipäätään siitä syystä, miten isäsi meni menettämään sukusi aatelisarvon, ja sen jälkeen taistelet muiden hyvinvoinnin puolesta, menettääksesi kuitenkin kaiken sen mitä omistat?! Kaikki ne joista välität?! Vain joutuaksesi jonkun ylemmän tahon kiroamaksi, pakotetuksi tappaa henkesi puolesta ne miehet, jotka alusta asti ovat joutuneet taistelemaan vierelläsi jo vuosikymmenen, vain saadaksesi elää loputonta elämää siihen saakka, että joku käy iskemään veitsensä rintaasi tai leikkaamaan pääsi pois harteilta?!”, kenraali lähes huusi, ollen jo vähällä vain poistumaan paikalta raivoissaan. Tämä ei ollut lainkaan Noelille tyypillistä käyttäytymistä, mutta Lily sai syyttää siitä vain itseään, että oli kaivanut kenraalista sen ilkeän puolen esille, joka ei liiemmin mitään säästellyt toisilta. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, olisi Noel todennäköisesti mennyt iskemään nuo jo päin seinää ja huutanut sanat päin noiden kasvoja.

Kaikkeen väsyneenä, kenraali meni kumoamaan itsensä lähimpään tuoliin. Kyynärpäät painettiin ikävästi vasten omia reisiä, kämmenien ottaessa vastaan Noelin hiusrajan, josta sormet ottivat upotakseen jonnekin tummien hiuksien sekaan, kenraalin nojatessa olemustaan hieman etukenoon, kumaraan.
Kului lyhyt hetki, miehen hengitellessä raivonpuuskaansa ohitse täysin paikoillaan, kunnes Noel huokaisi erityisen syvään.
”En minä tätä pyytänyt”, kenraali mumisi hiljaa, ”Anteeksi”.


//Sinä senkin <<<<: Nii just, Dari senkin nössö. DARI EI KOHTA KIELLÄ MITÄÄN, DELI TULEE ONKIMAAN SEN TOTUUDEN ESILLE VAIKKA VÄKISIN. Elä pistä soppakauhaa pyllyyn, on sille parempaakin käyttöä. Dominatrix Lily, menee ottamaan Kalilta oppitunteja//

[Aksutar]

Katse pysyi tiukasti tarjottimella, vaikka siniverinen kuuli kenraalin ottaneen askeleen lähemmäksi. Tuon askeleen myötä oli Lilyn käsi noussut viinipullon kaulalle, naisen ollessa kirjaimellisesti valmis mojauttamaan mokoman lasipullon päin arpikasvoisen näköä, mikäli mies liian aggressiivisesti lähelle tuppaisi. Kuitenkin, kenraali piti etäisyytensä. Siniverinen kuitenkin pystyi tuntemaan, kuinka mies oli yhtä raivoissaan, mitä hän, ellei jopa enemmänkin... Sinällään pelottavaa, mutta juuri nyt Lily ei pelännyt mitään, mitä kenraali saattoi tehdä tai sanoa. Häntä turhautti, häntä suututti, mutta samalla myös kadutti jo nyt, kuinka oli mennyt Noelille huutamaan.
Kyllä Lily oli osannut odottaa Noelin antavan samalla mitalla takaisin, eikä Prinsessa käynyt edes vilkaisemaan kenraalin puoleen tuon aloittaessa saarnansa. Mutta Lily kyllä kuunteli ja tarkkaan. Oli se kai tämäkin tapa saada tietää edes jotain kenraalista, joka nyt raivonpuuskissaan kävi kertomaan epämääräisesti jotain itsestään. Lily ei voinut sanoa pitävänsä kuulemastaan. Mikäli Noel tosiaan oli kokenut kaiken mistä nyt kävi huutamaan, ymmärsi siniverinen jotenkuten sen, miksei tuo halunnut kertoa tarinaansa paremmin. Kukapa moisia haluaisi muistella. Siinä tarjotinta tuijottaessaan alkoi Lilystä tuntua pahalta, kun oli vaatinut Noelilta totuutta. Se katuvaisuus ei kuitenkaan käynyt ilmi mitenkään, naisen osoittamatta minkäänlaisia reaktioita miehen huutoihin. Sen sijaan valkeaan pukeutunut siniverinen seisoi harvinaisen hiljaisena ja rauhallisena paikoillaan, vaikka rintakehässään koki sen ahdistuksen ja pistoksen, samalla kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

Lopulta Noel kävi kuitenkin hiljenemään, istahtaen alas. Pienesti Lily kävi kääntämään kasvojaan kenraalin puoleen, katsomatta kuitenkaan olkansa yli mieheen. Hiljaa mumistut sanat käytiin kuulemaan, kenraalin pyytäessä anteeksi.
Lilyn kävi sääliksi miestä. Jälleen. Tämä oli niin väärin, hän olisi halunnut olla vihainen ja käskeä kenraalin poistumaan paikalta sen sileän tien, mutta ei hän kyennyt. Mutta ei Lilystä ollut säälimään tuota ääneen! Ei hän voinut nyt vain vetää pakkia ja vaihtaa vaihdetta! Noel sai siniverisen hulluksi, eikä Lily tiennyt miten siihen olisi pitänyt reagoida. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, olisi Lily käskenyt tuon poistumaan ja heittänyt sen sopan päin näköä mutta nyt kun Noel oli kyseessä...
Hitaasti siniverinen kävi lopulta kääntymään ympäri, ottaen viinipullon käteensä. Askel vei kaikessa hiljaisuudessa rauhallisesti kenraalin luokse, punapään pysähtyen jälleen Noelin eteen. Vihreä katse tuijotti alas kenraaliin kovinkin jäätävästi nenänvartta pitkin, samalla kun viinipullo käytiin tönäisemään terävästi vasten miehen käsivartta, täten omalla tavalla tarjoten pulloa miehelle.
"Kukaan meistä ei pyytänyt tätä" Lily kävi hymähtämään hiljaisesti, kovinkin kylmästi "Olisit vain antanut minun kuolla. Tai antanut sen sarvipään viedä minut".


// <<<<<<<<<8 hihihih. DARI EI TYKKÄÄ JOS TOTUUKSIA ONGITAAN. VARSINKAAN JOS DELI ONKII. DELI KAUAS HUS. Soppakauha menee pyllyyn ja viinipullosta turpaan. Kyllä se Lily vielä oppii kun Kalin luona käy opissa, sitten kaikkia viduddaa <: //