Sivu 1/6

Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 22 Heinä 2017, 05:26
Kirjoittaja Aksutar
Theodluin


"Joko kohta olemme perillä?", Kuului lopen tuttu, turhautunut kysymys, enkelinpennun vetäen mustaa viittaansa paremmin ympärilleen. Pakkanen puri niin pirun kovaa luihin ja ytimiin, kun lähemmäs puolipäivää oli matkattu ratsain. Haltioiden kaupungilta, kohden Nahor kylää.
Alunperin Theon ei ollut tarkoitus lähteä matkaan. Hän olisi enemmän kuin mielellään jäänyt kaupunkiin tai linnalle aikaansa viettämään, mutta nyt oli käynyt näin. Yksinkertaisesti hänelle ei löytynyt ketään muuta "vahtia" ja hänen setänsä ei halunnut, että pikkuhaukka jäisi täysin omilleen pyörimään, joten syystä tai toisesta Theo oli lähtenyt Delathosin matkaan. Miten siihenkin oli päädytty, sitä Theo ihmetteli, mutta kai setänsä oli vetänyt jonkinlaisen ässän hihasta ja vaatinut, että kapteeninsa katsoisi puoliverisen äpärän perään, suosiolla tai väkisin.
Oli sopimus mikä tahansa, tässä sitä oltiin, istumassa eliittikapteenin edessä, tuon ohjastaessa kissapetoaan määränpäähän. Eihän Theolla omaa ratsua ollut ja ylimääräisellä hän ei halunnut ratsastaa, joten meni se näinkin. Sentään Delathos ja Kadzait lämmittivät mukavasti, vaikkei enkelinpentu voinut sanoa pitävänsä tummahipiäisen läheisyydestä... Ainakaan näin omasta mielestään, mutta se maaginen aura mikä käsipuolesta hohkasi, tuntui yhä niin mukavalta. Eikä Kadzaitkaan ollut ongelma, Pikkuhaukka kun oli kyennyt tuonkin hurmaamaan jo pelkällä olemuksellaan. Syystä tai toisesta eläimet viihtyivät puoliverisen lähellä ja Theo yhtälailla eläimistä piti. Johan hän oli onnistunut Nashiran ja Náronkin hurmaamaan, vain vierailemalla talleilla ja juttelemalla noille pedoille.

Kokomustaan nahkapanssari asustukseen pukeutunut puoliverinen oli ollut kuitenkin harvinaisen kiltisti koko matkan. Hän oli pysynyt hiljaa, ellei Delathos hänelle ollut puhunut tai Theo itse kokenut tarvetta puhua kissapedolle. Matka oli myös taittunut yllättävän nopeasti, näin pikkuhaukan mielestä. Vaikka he olivat matkanneet arojen halki, jossa pahemmin ei mitään nähtävää tai ihailtavaa ollut, silti Theo oli nauttinut lumisista maisemista ja tiiraillut tarkalla katseellaan sinne tänne, koittaen tietenkin pistää reittiä muistiin. Eihän hän koskaan ollut käynyt Nahorissa – sattuneista syistä – saatikka sitten edes meren lähellä! Sen takia enkelinpentu oli ollut kahta kauheammin innoissaan tästä reissusta, vaikkei sitä intoaan ollut N'drayerille näyttänyt. Eihän tuota kiinnostanut, mitä puoliverinen äpärä ajatteli. Hänhän oli vain painolasti, turha velvollisuus, kapteenille. Totta kai se tuntui omalla tavallaan pahalta Theosta, mutta samaan aikaan hän ei todellakaan halunnut omalta osaltaan helpottaa Delathosin elämää lainkaan. Sen verran mulkku tuo pakkasperkele oli, ettei ansainnut enkelinpennun mielestä mitään hyvää arkeensa.

"Et koskaan kertonut, miksi menemme Nahoriin", Theo jatkoi, nyt kun loppusuoralla oltiin ja sosiaalista puoliveristä alkoi jo kyllästyttää tämä hiljaa istuminen – missä hän tosiaankin oli onnistunut kiitettävän hyvin. Mutta, ei hän todellakaan tiennyt miksi he olivat Nahoriin päin matkalla. Delathos oli vain ilmoittanut hänelle, että pistä itsesi valmiiksi ja sitten oltiinkin jo menossa. Hyvä että pikkuhaukka oli Milkalle ehättänyt ruuan antaa, ennen kuin piti jo hypätä satulaan. Mutta eiköhän nuori katti pärjännyt vuorokauden jos toisenkin yksin, kyllä sillä ruokaa ja juomaa riitti ja pihalle mokoma tuskin kaipasi, muuta kuin jätöksiään tekemään...


// I summon thee, Crim of them all //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 23 Heinä 2017, 03:14
Kirjoittaja Crimson
Delathos


"Emme takuulla, jos jatkat vielä tuota valittamista", paksun huppunsa suojiin piiloutunut kuuraparta mumisi hampaittensa välistä. Delathos oli sangen kyllästynyt vahtimaan Theodluinia, ja nyt sen pahuksen kakaran oli pitänyt ängetä mukaan tällekin matkalle Winderin toimesta...
Kylmä talvipäivä oli ollut Delille parhain mahdollinen lähteä käymään Nahorin kulmilla. Satulalaukut ja olkalaukku olivat pakattuina täyteen suolaisia ja makeita herkkuja, kuuraparran kyllä muistaen mitä oli luvannut Kalille kun viimeksi oli vaimokkeensa luota poistunut. Nyt oli oiva hetki poiketa uudelleen visiitillä - joskin pakkasherra oli nyreissään siitä, että oli joutunut poimimaan keskenkasvuisen kersan mukaansa. Tuosta ei ollut mitään muuta kuin haittaa. Turhaa painolastia. Ja tyypilliseen tapaansa haukanpoikanen osasi olla maailman ärsyttävin riesa tälläkin kertaa valittaen milloin kylmästä, kysyen milloin he mahtaisivat määränpäässään olla.
Paksu höyrypilvi puhalsi turkisreunaisen hupun suojista vähän väliä esille, oranssin silmäparin tuijottaessa vain menosuuntaan päin, kissapedon poiketen viimein paksummasta hangesta loikaten siistimmälle tielle kulkemaan. Eivät he seuraisi sitä kuin hetken, ennen kuin oli aika poiketa reitiltä tuttua pajaa kohden.
Joskin se silmäpari kävi laskemaan edessä istuvan kakaran niskaan, joka päätti jälleen suutaan aukoa ja matkan syytä kysellä. Tähän saakka Delathos oli pitänyt suunsa visusti kiinni, eikä kyllä olisi tehnyt vieläkään mieli vastata ja alkaa jorista linnunpoikasen kanssa mitään ylimääräistä...
"Koska se ei sinulle varsinaisesti edes kuulu", kuuraparta murahti, "Sinun ei edes kuuluisi olla matkassani juuri nyt", Del jatkoi hymähtäen, ohjaten Kadzaitia jolkottelemaan etäämpänä jo erottuvaa tupaa kohden vuorenjuuren lähettyvillä.

"Kävin vakioseppäni luona viimeksi setäsi kanssa kun olimme menossa Pimeäänpaikkaan - ja minä todellakin toivon, että näytät enemmän kunnioitusta häntä kohtaan mitä Darius", Delathos lähti avaamaan matkan tarkoitusta aavistuksen Theolle.
"Voit kuvitella mitä mieltä vanha pässinpää oli siitä, että olen tavallaan liitossa ihmisen kanssa", tummahipiä hymähti huvittuneena muistellessaan sitä kertaa, "Lupasin palata myöhemmin takaisin... joskin en edes olettanut että palaisin takaisin sieltä kirotusta kaupungista sinä päivänä...". Delathos ei ollut halunnut edes ajatella sitä päivää ja sen tapahtumia jälkikäteen... se oli ollut yksi kamala sotku. Hirveä sarja onnettomia sattumia alusta loppuun saakka, joista ei ollut jäänyt jälkikäteen kuin paha maku suuhun ja arvet nahkaan.

"Oli miten oli, en vieläkään mene vastuuseen siitä jos hukut jonnekin", Del hymähti kissapedon loikkiessa tyytyväisenä tutun pajan pihalle, "Joten olet vastuussa itsestäsi ja olemassaolostasi täällä. Kali saattaa olla puolueeton, mutta pidä mielessä, että Nahor ja sen kreivin maat kuuluvat siitä huolimatta vihollisillemme".


//I ISH SUMMONED \o/

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 23 Heinä 2017, 03:59
Kirjoittaja Aksutar
Theo, Kali


Pikkuhaukka vain pyöritteli silmiään päässään tuhahduksen kera, tummahipiän negatiivisten kommenttien myötä. Kyllä se oli tullut jo selväksi, että Delathos oli elämän ikuinen pessimisti eikä osannut olla mukava, ellei itse sille päälle – humalassa – sattunut. Joten tietenkään Theo ei odottanut mokomalta mitään sen ystävällisempää kommenttia, enkelinpennun vain haudaten kasvojaan paremmin korkean kaulaliinansa suojiin. Mutta, tökeröistä kommenteistaan huolimatta Delathos päätti paremmin valottaa tilannetta, kertoen heidän olevan ilmeisesti matkalla kuurapartaisen vakiosepän luokse. Vakiosepän, jonka luona kapteeni oli luvannut vierailla jo viime visiittinsä jäljiltä. Kuulemma Delathos oli täällä viimeksi käynyt Dariuksen kanssa, silloin kun eliittikenraalin oli päästävä rakkaansa pelastamaan Pimeästä paikasta. Sen tapahtuman Theo kyllä muisti, turhankin hyvin, ja kiitti yhä kaikkia mahdollisia, ylempiä tahoja siitä, että kaikki olivat siitä yhteenotosta selvinneet hengissä.

"En kasvanut samoissa piireissä, mitä hän", Theo tuiskaisi Delathosille, kun he saapuivat jonkinlaisen pajan pihamaalle, "Niin kauan kuin seppäsi ei ole minua herjaamassa, en minäkään häntä kaltoin kohtele, oli sitten ihminen, haltia tai vaikka vuorenpeikko".
"Ja tiedän sen kyllä!"
, Theo jatkoi, Kadzaitin pysähdyttyä, "En ole typerä, vaikka niin varmasti uskot. Älä sinä minusta huolehdi", selkänsä taakse Delathokseen vilkaisten pikkuhaukka tuiskaisi, hypäten sitten alas kissapedon selästä. Pari askelta hän ehti ottamaan kauemmas Kadzaitista, kun pajan ovi avautui ja sisältä ryntäsi kokonainen lauma koiria pihalle, osa haukkuen kuin viimeistä päivää, osa taas hissukseen lähestyen. Mutta mitään uhkaavaa noissa ei ollut, mokomien heiluttaen häntiään ja hyppien innostuksesta, nähdessään tutun tummahipiäisen vieraan...

Etenevästä raskaudestaan huolimatta Kali oli jatkanut töitään, jotenkin se leipä oli ansaittava. Tänäänkin hän oli paiskinut töitä niin pitkään ja raskaasti, kuin vain kykeni. Pitkän päivän myötä seppä oli viimein luopunut työskentelystä, jättäen ahjonsa hiljalleen hiipumaan ja siirtynyt keittiön puolelle valmistamaan lihapataa, siinä samalla myös kaikki seitsemän koiraansa ruokkien. Tovin hän oli saanut keskittyä sitten oman ruokansa laittamiseen, kunnes piskit olivat ikkunan ääreen sännänneet ja alkaneet ääntä pitämään. Se tiesi vieraita ja kerta Mitra oli suorastaan vinkunut ulos katsellessaan, tiesi seppä että kyseessä oli joku tuttu. Raskain askelin rastapäinen oli ikkunan ääreen tullut, itsekseen virnuillut, nähdessään kuka paikalle saapui. Pakkasperkele viimein päätti vierailla, mikä sinällään oli yllätys – Kali kun oli ehtinyt olettaa, että mokoma oli ottanut jalat alleen hänen raskautensa myötä. Mutta ei, uskollisesti valkohapsi palasi, kera uuden vieraan näemmä.
Niinpä Kali oli vetäissyt niskaansa raskaan turkistakin ja avannut tupansa oven, päästäen koirat tervehtimään vieraita, samalla itse astellen asuntonsa kuistille, tuon kaiteeseen nojailemaan.

"Päätit sitten vihdoin tulla käymään!", vihertukka huudahti koirien äänten yli, katsellen kuinka piskinsä vanhaa tuttua tervehtivät – tietoisesti tuon valtavaa ratsua vältellen – ja uuteen tuttavuuteen tutustuivat varovaisesti, mutta uteliaasti nuuhkien.
"Minä kun luulin ettei sinua enää näkyisi näillä main, raskauden myötä", Kali jatkoi, samalla kun lähti kävelemään vieraitaan vastaan, koirien pörräten heidän ympärillä, "Mutta sitten muistin, että tuskin löydät ketään muuta miekkaasi miellyttämään", nainen hymisi harvinaisen vihjailevalla äänellä, vilkaisten sitten nuoren haltian puoleen, joka Delathoksen mukana oli tullut.
"Ja taas vieraita, etkö yksin uskalla tulla?".

Theo totta kai oli innoissaan koirista, jotka häntä olivat tulleet tervehtimään ja antoi noiden nuuhkia itseään kaikessa rauhassa, tarjoten myös käsiään katsottavaksi ja ääneen mokomia tervehti. Rakeista katse kuitenkin kääntyi sepän puoleen, joka toden totta ihmisnainen näytti olevan. Puhutellen Delathosta kovinkin tuttavallisesti. Ei siinä jäänyt huomaamatta myöskään naisen raskaus, saatikka sitten rastapäisen puheet raskauden suhteen.
"hah! Sinustako on tulossa isä?", yleiskielellä kohteliaisuussyistä puhuen, osin jopa huvittuneena, Theodluin vilkaisi Delathoksen puoleen, tietämättä olisiko siitä tiedosta nyt pitänyt olla iloinen vai huvittunut.



// THERE HE IS //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 23 Heinä 2017, 04:57
Kirjoittaja Crimson
"Phah! Sinä olet typeryyden perikuva jos minulta kysytään, etkä siitä mihinkään pääse!", kuuraparta naurahti räkäisesti kakaralle takaisin, Kadzaitin päästäen matalan murinan kidastaan kun matka viimein oli taitettu päätökseensä. Toistaiseksi.
Kyllä Delathos pisti merkille tutun haukunnan ja pianpa sepän karvaturrit kirmasivatkin mökistä pihamaalle heitä vastaan, saaden pohjoisenhaltian kaltaisen paatuneen kusipäänkin hymyilemään lempeästi mokomalle näylle huppunsa takaa. Käsipuoli kävikin laskeutumaan kissapetonsa selästä, harmaaturkkisen naaraan kylkeä ja kaulansyrjää paijaten ensitöikseen. Jälleen kerran luotettava vanha rähjä oli tehnyt tehtävänsä, katti ansaitsisi ateriansa ja leponsa jahka tilanne muuten olisi rauhoittunut ja koiralauma pihamaalta olisi saatu aisoihin sitä häiritsemästä.
Valkeahapsi laski lopulta raskaan hupun alas hartioilleen, vilkaisten Theon puoleen joka kiireisenä itseään piti piskien keskellä. Kyllä tuo pärjäisi, ainakin hetken, eikä kersalla onneksi ollut tapana hävitä ykskaks näkyviltä minnekään ilman että siitä ilmoittaisi. Eipä täällä hirveästi nähtävää ollut, paitsi korkeintaan Nahor itse ja lähellä oleva luostari, mutta sinne haukanpoikasen ei kyllä varsinaisesti tarvinnut lähteä seikkailemaan yksin.

Tutun rastatukan ilmestyttyä pihalle, nousi Delathoksen kasvoille vino, tyytyväinen virnistys. Eipä Kali ollut muuttunut sitten viimetapaamisen, paitsi korkeintaan kasvanut vatsastaan raskautensa tähden - eikä kuuraparrasta ollut hillitsemään sitä matalanhuvittunutta nauruaan sepän sanojen myötä. Joskin sen mukavan tunnelman kylmäsi samantien Theon naljaisu...
"Turpaasiko haluat?", kuuraparta virnisti itsevarmana haukanpoikaselle, "Vai kateellinenko vain olet? Ehkä olisi pitänyt jakaa hetki sinullekin aikaisemmin kotona, niin olisit tullut samantien toisiin aatoksiin mukaan lähtemisen suhteen".

"Kuka sinua nyt yksin uskaltaisi tulla katsomaan?", käsipuolen huomio kiinnittyi kuitenkin seppään, siihen viekkaaseen virnistykseen sekoittuen kummallista lämpöä, "Olethan koko kulmakunnan hirvittävin akka", käsipuoli hörähti typeränä vitsaillen, samalla viittaansa nyörejä löysäten kaulaltaan.
"Winderin, sen viimekertaisen kuumakallen äpäräpentu, lojunut nurkissani jo kuukauden päivät", tummahipiä selvensi Theodluinin puoleen päällään nyökäten, "Sain takapakkia töitten suhteen vampyyrinpureman takia, joten sain tehtäväkseni katsoa tuon perään - en kyllä väitä että se olisi auttanut yhtään pentujen suhteen".
"Toin sinulle myös mitä pyysit viime kerralla. Muutaman kuunkierron palkkiot helpottamaan elämääsi, kasan herkkuja, ja kirsikkana kakun päälle tietty itseni", Del virnisti yrittäessään Kalissa pitää sen kiusoittelevan ilmeensä, ainokaisella kädellään tervehtien kuitenkin niitä karvaturreja jotka kävivät haltiaa vasten hypähtelemässä vuoron perään.


//Nyt on YMS coolcatit kerrattu taas. KIITTI VAAN//

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 23 Heinä 2017, 05:20
Kirjoittaja Aksutar
Turpaansa Theo ei todellakaan halunnut, tyrkähtäen pienesti sille kysymykselle, mutta seuraava kysymys sai puoliverisen harvinaisen hiljaiseksi, pikkuhaukan vain vilkaisten muualle ärtyneenä tummahipiän sanailun myötä. Ehkä siinä samalla jo valmiiksi kylmästä punertaville poskille nousi entistä paremmin puna, mutta eihän sitä nähnyt hupun ja kaulaliinan suojista kukaan. Sen sijaan että Delille mitään näsäviisasta takaisin olisi lohkaissut, pysyikin enkelinpentu hissukseen, ympärillä pörrääviin koiriin keskittyen.

Kali puolestaan virnuili itsekseen Delathosin vaihtaessa sanoja toisen haltian kanssa, sen pahemmin kyseenalaistamatta saatikka miettimättä kaksikon suhteita. Sen sijaan rastapäinen kiinnitti huomionsa takaisin pohjoisenhaltiaan, hymisten tuon sanoille.
"Ehkä sanoissasi on perää. Ties vaikka tekisin sinusta mureketta piskeille, jos ilman todistajia saapuisit", seppä naureskeli, katsellen koiriensa menoa vieraiden ympärillä. Naisen ilme kuitenkin kirkastui, pakkasperkeleen kertoessa tuoneensa myös tuliaisia mukanaan, kuten oli luvannut.
"No sinähän se kaikkein makein kirsikka oletkin", Rastapäinen virnisti, "Tuoppa tavarasi sitten sisään, minulla on ruuanlaitto kesken. Kyllä sitä riittää teillekin, jos nälkäisiä olette?", seppä kyseli, vilkaisten niin Delathokseen kuin tuon vieraaseenkin, Winderin – viimekertaisen vieraan – äpärään, kuten Delathos sen oli ilmaissut. Eipä poika kovin vanhalta näyttänyt, lienikö edes kahtakymmentä kesää nähnyt... Toisaalta, Kali ei todellakaan tiennyt haltioiden ikä ja ulkonäkö suhteesta, joten ei hän myöskään mennyt olettamaan mitään.

"Minulla ei ole nälkä, kiitos kuitenkin", Theo aloitti, huomionsa kääntäen valkeasta uroskoirasta emännän puoleen, "Mutta voin kyllä auttaa ruuanlaitossa. Niin ja nimi on Theodluin, mutta pelkkä Theo riittää".
"Ah mitä käytöstapoja!", Kali naurahti hymyilevälle nuorukaiselle, "tulkaa nyt sisään ensitöiksenne. Ja minä olen Kali, kutsu kuitenkin miksi haluat – ei teistä haltioista tiedä miten te meitä "kuolevaisia" haluatte kutsua", seppä jatkoi, samalla kun kääntyi kannoillaan ja vihelsi terävästi, koirien lähtien seuraamaan emäntäänsä takaisin sisätiloihin.



// OLE HYVÄ >:3c //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 24 Heinä 2017, 02:54
Kirjoittaja Crimson
"Sanoisin kyllä happamimmaksi", kuuraparta virnisti nopeasti Kalille takaisin hieman eteenpäin nojautuen, jääden sitten kuuntelemaan eukon sanailua jälleen hiljentyen. Ruuanlaiton he olivat ilmeisesti korkeintaan keskeyttäneet - se selittikin mökistä tulevan hajun - eikä Delathokselta tarvinnut kahta kertaa kysyä söisikö hän vai ei, jos sijaa ruokailulle tarjottiin. Pakkasherra nyökkäsi myöntyvästi hymähtäen kysymykseen, suoden vinon hymyn rastapäälle siinä samalla. Tällä kertaa hän ehättäisi jopa istahtaa alas. Kenties viipyä täällä muutaman päivän avittamassa Kalia töissä, jos sepällä sellaisia oli varattuina. Ja Theodluin saisi luvan avittaa kotitöissä parhaansa mukaan myös, ellei mielinyt lähteä kotiinpäin kävelemään - siitä Delathos oli pitämässä huolen.
Ajatuksiinsa unohtuneena käsipuoli hymisi kaksikon sanaillessa toisilleen. Haukanpoikanen käyttäytyi tapansa mukaisesti kohteliaasti jokaista mahdollista elämänmuotoa kohtaan – ja harvinaista mutta totta, Delillä ei ollut lainkaan valittamista moisesta juuri nyt. Hän ei olisi jaksanut alkaa mukiloida pojankoltiaista ja haudata hankeen täällä...
"Tulemme ihan kohta perässä", tummahipiä kääntyi kissapetonsa puoleen, lähtien irrottelemaan ratsultaan satulaa selästä. Kadzait ei sitä nyt tarvitsisi, satula huopien kyllä riittäen pitämään paksuturkkisen naaraan lämpimänä kun se katoksesta itselleen jälleen paikan saisi löhöttäväkseen.

"Saat luvan kantaa nämä sisälle", Delathos huomautti Theolle, laskiessaan irrotettavia, pienempiä satulalaukkuja alas hangelle. Niissä lienivät suurin osa herkuista, joita pohjoisenhaltia oli hamstrannut kaupungin parhaista leipomoista ja putiikeista tänne tuloa varten edellisenä iltana. Kunhan pentu ei niitä koirille antaisi, saattaisi tuo ehkä jonkinlaisen kiitoksenkin vielä saada osakseen, eikä pelkästään vain valituksia ja ivailuja puoleensa. Del laski vielä raskaamman rinkan alas maahan, käyden sitten kiskaisemaan sen painavan satulan vielä alas kissapedon selästä. Kuuraparta asteli viemään sen katoksen suojaan talteen, jonne Kadzaitin vakiopaikka oli muodostunut yhtälailla. Eipä kissa minnekään lähtenyt itsekseen jolkottelemaan ilman isäntäänsä, vanhan naaraan käyden tyytyväisenä hakemaan paikkansa lämpimän talon vierustalta, jossa se saisi vahtia pitää omassa rauhassaan tiiviisti pakatun jäniksenruhon kanssa, jonka Delathos oli päällimmäiseksi rinkkaan pakannut.

Kehräävän kissapedon taakseen jättäen, talsi Delathoskin viimein loppujen tavaroiden kanssa sisätiloihin. Heti ensitöikseen turhankin lämpimiin sisätiloihin päästyään kapteeni halusi ensitöikseen eroon paksusta viitastaan. Tummakankainen viitanrähjä limpattiin kasaan ja heitettiin ensimmäiselle tuolille, jonka vierelle myös reppu kannosta laskettiin. Tietenkin riistan haju houkutteli koiria nuuhkimaan sitä paremmin - mutta eipä siellä onneksi enää ollut mitään muuta ylimääräisille suille. Siinäpähän siis nuuskisivat.
Punaisen takkinsa nappeja availlen, haltia asteli kaikessa rauhassa etsimään Kalin käsiinsä kyökin puolelta. Eipä rastapäätä pitkään tarvinnut hakea, Delin lyöttäytyen samantien Kalin selän taakse, rauhallisesti käpälänsä asetellen hieroen naisen pullistuneelle vatsalle ja harvinaisen lempeästi katsellen alas nuorempaansa. Ei hän vieläkään tiennyt mitä halusi äpärästä ajatella varsinaisesti... vaikka jonkinlainen välittämisen vietin tämä vahinko olikin onnistunut muuten niin kylmässä miehessä herättämään.
"Saat juoksuttaa poikaa puolestani tällä kertaa - saisit samalla vähän valmennusta tulevaa varten", tummahipiä saneli matalalta Kalin likaista tukkaa nuuhkaisten kuin se olisi ollut maailman parhain tuoksu tällä hetkellä.


//NOH! KATOIN LISÄÄ COOL CAT SONTAA TÄNÄÄN, OOKS YLPEE MUSTA!//

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 24 Heinä 2017, 03:31
Kirjoittaja Aksutar
Theo naurahti pienesti sepän sanoille haltioiden tavasta nimitellä "kuolevaisia". Hän omaksi onnekseen näytti täysiveriseltä haltialta, joten ei ollut koskaan saanut kokea minkäänlaista nimittelyä puhdasverisiltä. Paitsi niiltä, jotka nyt sattuivat tietämään hänen veriperimästään. Mutta Kalilla ilmeisesti oli kokemusta haltioiden rumista tavoista, mikä sinällään oli sääli. Mutta roturasismilta ei kaiketi voinut välttyä tässä valtakunnassa.
Pikkuhaukan huomio kääntyi tummahipiän puoleen, tuon vaatiessa häneltä kantoapua tavaroiden suhteen. Theo vetäisikin omaa olkalaukkuaan parempaan asentoon ja nyökäten käveli laukkujen puoleen, nostaen matkaansa kaiken mitä Delathos hänelle määräsi. Ja sen myötä vieraskaksikko siirtyi sisätiloihin, Theon seuraten nätisti käsipuolta. Laukut laskettiin pöydälle ja sen ääreen, pikkuhaukan jääden katselemaan paremmin sepän pajaa. Eipä se kovin hääppöinen ollut, mutta jokin täälläkin tuntui vetävän puoliveristä puoleensa. Se oli maaginen aura, joka tuntui hohkaavan lattialankkujen alta... Totta kai se pisti miettimään, mitä kellarikerroksessa kenties oli, auroja kun tuntui olevan useampikin siellä ja päätellen niiden voimakkuudesta, saattoi kyseessä olla maagiset esineet... Ellei seppä sitten omistanut kokonaista maagista rotta-armeijaa.

Kali oli painellut kyökin puoleen seuraamaan padan kiehumista, varmistaen ettei mokoma nyt pilalle mennyt heti ensikättelyssä. Koirista muutama pörräsi emäntänsä jaloissa herkkupalojen toivossa, tehden kuitenkin tilaa kun pakkasherra paikalle askelsi ja seppään kiinni käveli. Kali hymisi hetken itsekseen seuraillen Delathosin kättä vatsansa yllä, ennen kuin vilkaisi ylös takaviistoon pidempäänsä. Rastapäinen ei odottanut saatikka vaatinut Delathosilta minkäänlaista kontaktia tai osallistumista lapsen hoitoon ja kasvattamiseen, sikäli mikäli äpärä nyt elävänä ulos tulisi – ja jos Kali siitä itse elävänä selviäisi. Tämä ei todellakaan ollut suunniteltu raskaus ja seppä ymmärsi täysin, jos haltia ei halunnut olla missään tekemisissä puoliverisen äpärän kanssa. Mutta Kalille lapsi oli tärkeä. Hänelle oli koko ikänsä uskoteltu, ettei rastapäinen voisi tulla raskaaksi saatikka sitten kykenisi synnyttämään lasta, johtuen ruumiinrakenteestaan. Eipä lapsettomuus häntä varsinaisesti ollut haitannut, hänen työssään kun ei varsinaisesti ehtinyt kehtoa keinuttaa samalla, mutta silti seppä silloin tällöin oli haikaillut jälkipolven perään. Jos ei muuten, niin sen takia, että voisi oppinsa jollekulle siirtää.

"Orjaksiko hänet tänne toit?", Kali tokaisi virnuillen Delathosille, joka luvan antoi juoksuttaa nuorempaa ystäväänsä miten mieli, "Ehkä pistänkin sinut juoksemaan asioilla ja kotitöissä, toista kun tuolla lailla työhön tyrkytät", rastapäinen jatkoi hymyillen, pienesti nojautuen paremmin kuurapartaista vasten. Ne pienetkin hellyyden ja huomionosoitukset tuntuivat aina mukavilta, varsinkin kun niitä Delathokselta sai. He eivät olleet kovin lempeä ja kuherteleva pari ja lähemmät kontaktit olivat yleensä sitten intiimejä, mutta nyt sattuneista syistä sellaista ei ollut luvassa. Ei ainakaan sitä perinteistä. Ja olihan hän tietenkin kaivannut omalla tavallaan tummahipiän seuraa. Pohjoisenhaltiassa oli sitä jotain, omaa, karskinkarua karismaa.

"Mutta en minä tähän hätään apupoikia kaipaa. Istukaa alas, asettukaa taloksi. Tehkää mitä lystäätte", Kali jatkoi, vilkaisten Theon puoleen joka kyökin ovelle oli tullut seisoskelemaan, ennen kuin huomionsa takaisin ruuanlaittoon käänsi.
Theosta oli jotenkin hassua nähdä Delathos noinkin... tuollaisena. Hellänä. Välittävänä. Eipä pikkuhaukka voinut kuin hymyillä vinosti, käsipuolta katsellessaan, päättäen kuitenkin pitää päänsä kiinni tällä kertaa ja antaa asian olla. Selvästi kuuraparta välitti sepästä, noiden välillä oli jotain, mitä Theo ei tähän hätään lähtenyt utelemaan.
"Ajattelin käydä kävelyllä", Theo lopulta aloitti, kun Kali kertoi, ettei apua tarvinnut, "pitkän istumisen jälkeen se tekisi hyvää".
"Siitä vain. Mutta pidä huppu päässä", Kali hymähti olkiaan kohauttaen, siinä samalla vihjailevasti korvanlehteään napauttaen. Haltian oli parempi korvansa peittää, mikäli halusi pysyä poissa hankaluuksista. Olihan Nahorissa haltioita asukkaina, palvelijoina, orjina, mutta silti kannatti pitää matalaa profiilia, jos suippokorvaisiin kuului. Ainoa paikka missä mokomat saivat täällä olla suhteellisen rauhassa, oli Munkkiluostari, jossa heitä taisikin olla enemmänkin.
"Ota Brennus seuraksesi, se osaa tien kotiin jos vaikka päätätkin eksyä – Se tottelee nimeään kyllä", Kali lisäsi, Theon nyökäten sepän ohjeille ja ehdotukselle, kääntyen sitten koirien puoleen ja kutsuen Brennusta nimeltä. Ja äkkiäkös vitivalkea uroskoira oli intoa puhkuen hänen edessään istumassa, selvästi mielissään siitä että uudelta vieraalta henkilökohtaista huomiota sai.
Sen pahemmin Delathosin mielipidettä kuuntelematta tai odottamatta, Theo lähti pihan puolelle Brennukselle leperrellen.



// Cool cat on kans kyl yks mikä pitäis ihan itte kattoo joskus... Siitä meille yks leffa lisää listaan //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 24 Heinä 2017, 22:46
Kirjoittaja Crimson
Delathos, Noel


Kuuraparta naurahti Kalin sanoihin, pudistellen kuitenkin hiljaa vain päätään moiselle toteamukselle, "Johan minä tänne mieliksesi juoksin ja omaisuuden tuhlasin kaikenmaailman makeaan hölynpölyyn, sietäisit olla iloinen siitä että edes tulin takaisin", Del virnisti. Kyllä hän oli itselleen vannottanut palaavansa takaisin auttamaan Kalia, eukkohan raataisi itsensä hengiltä vielä perinteistä tahtiaan, jos kukaan ei ollut tuon perään katsomassa nyt kun seppä raskaanakin oli. Delathos jouti olemaan apuna, sepän töissä ja metsällä, ja irtosi hänestä aavistus sitä hellempääkin puolta Kalille tässä tilanteessa. Sinällään käsipuolta houkutti isän pesti, mutta toisaalta taas... jos Kali synnytyksessä henkensä heittäisi ja jättäisi kuuraparran pennun kanssa yksin, saattaisi Delathos hyvinkin päästää mukulankin päiviltä ja jatkaa toiseen suuntaan elämänsä kanssa.
Tällä kaikella oli varmasti jokin syvällisempi merkitys, jota pohjoisenhaltia ei vain jaksanut ymmärtää, saati siihen uskoa. Jos pentu syntyisi eläväni ja Kali siitä selviäisi, olisi tummahipiä kyllä notkumassa täällä toisinaan ja avittamassa edes taloudellisesti, jos ei muuten. Sen hän oli päättänyt.

Haukanpoikanen kuitenkin ilmoitti käyvänsä kävelyllä. Delathos vilkaisi määrätietoisena pennun puoleen Kalin ohjeistaessa tuota piilottamaan korvanpäänsä ja ottamaan yhden koiristaan mukaan. Kunhan takaisin tulisi myös aikanaan niin tässä tuskin oli ongelmaa.
"Toivottavasti hukkuu matkalleen", kuuraparta hymähti tympeään sävyyn seuraillessaan nulikan menoa jo pihamaalle. Eihän hän sitä tarkoittanut varsinaisesti, lähinnä vain vitsaillen. Ei Del jaksaisi alkaa selitellä Winderille minne äpäränsä oli kadonnut – joskin kenraali saisi itse sukulaistaan sättiä jälkikäteen, jos Theo ongelmiin itsensä saattaisi tällä retkellä omatoimisesti.


Samaan aikaan lähistöllä aikaansa tuhlasi myös toinen, arpikasvoisen kenraalin ollen saapunut lähemmäs viikko sitten luostarille muutaman oppilaansa kera. Sen lisäksi, että luostarin alue toimi harjoittelun suhteen mukavana sijana, olivat he täällä myös hengähtämässä ja viettämässä aikaa ystävien seurassa. Samalla tämä tosin oli Noelille kuin siedätyshoitoa. Vierailla luostarilla säännöllisin väliajoin ja osallistua sen menoihin kuten ennen vanhaan, vaikkei Noel enää samalla tavalla uskollinen omille valoilleen ollut ja pyhyys toisinaan repi hänen sisuksiaan kahtia. Toisaalta luostari tarjosi myös arpinaamalle omanlaisensa sijan vältellä arkea, Constantinea. Ja Henryä. Vaikka miten oli ajat sitten lupautunut selittämään monarkille paremmin tilanteensa, ei Noel ollut sitäkään ehättänyt tehdä. Salailu tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta yhä, pimeydenenkelin ollessa viittä vaille valmis muutenkin haihtumaan kuin tuhka tuuleen Lilyn synnytettyä heidän äpäränsä hoviin...

Siistin valkeaan puolipitkään takkiin ja housuihin, sekä paksuun viittaan sonnustautunut eliitti asteli omissa mietteissään sisäpihan lävitse, alas istahtaen pihamaan laidalle asetetulle kiviselle penkille lähinnä jäädäkseen vain tuijottamaan hiljaista pihamaata sivusta. Ei kukaan liiammin viihtynyt näin kylmällä pihalla. Artanialle se oli kuitenkin asteen tai toisen siunaus saada vetää hetki omissa oloissaan henkeä, ilman että kukaan yritti tulla häntä hätyyttelemään millään tavalla tai muuten tunkea seuraan puhumaan henkeviä ja jonninjoutavia turhuuksia. Joskin sen hänen rauhansa rikkoi lopulta lähemmäs askeltanut nuorukainen, jota arpikasvoinen ei millään tavoin tunnistanut tai voinut myöntää nähneensä täällä aikaisemmin. Eikä paikalleen lähes kivettyneenoloisena kämmeniinsä leukaansa nojaileva mies näyttänyt edes noteeraavan toista aluksi, räikeän oranssin silmäparin kuitenkin käännähtäen silmäilemään tätä hintelää tapausta lopulta.
"Eksyksissä? Vai etsitkö jotakuta tiettyä?", kapteeni huikkasi toiselle lähes ilmeettömiltä kasvoilta yleiskielellä, suoristaen selkäänsä, "Voisin vaikka vannoa, etten ole nähnyt sinua täällä aiemmin pyörimässä, vaikka vieraita täällä pyörii alati päivästä toiseen".



//Oh god kyllä. Tukeva humala, ja sit kaikki tämmöset samaan pötköön. Aamulla ollaan aivopestyjä ja palvotaan sun terassilla daddy derekiä//

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 24 Heinä 2017, 23:28
Kirjoittaja Aksutar
"Noh! Kuka meille kylpyveden sitten lämmittäisi illasta, jos tuo itsensä hukkaa jonnekin", Kali vastasi heti käsipuolelle, katsellen ikkunasta kuinka nuori haltia huppunsa päähän veti ja Brennuksen kera lähti kävelemään kauemmas – mikä ikinä sitten olikaan suuntansa.
"Mutta meinaatko siinä koko päivän seisoskella vai katatko pöydän, niin pääsemme syömään", kuului sepän suusta, naisen keskittyen sitten patansa puoleen, jotta syömään päästäisiin... Ja asioista keskustelemaan paremmin, kenties oli korkea aika nyt tosissaan keskustella, mikä oli heidän suunnitelma tulevan ja lapsen suhteen...

Theodluin lähti matkaan Brennus kintereillään, koiran ollen suorastaan innoissaan siitä että pääsi "erityistehtävälle" toisin kuin muut laumasta. Se ei tiennyt mikä, mutta jokin piskiä viehätti nuoressa vieraassa, tuon läheisyyden tuntuen mukavalta ja lämpimältä, puhumattakaan sitten suippokorvaisen suomasta huomiosta, oli se sitten rapsutuksia tai sanoja. Nätisti valkoturkkinen vetokoira seurasikin tuntematonta, mikä sinällään oli ihme Theolle. Toisaalta, hän tiesi auransa kyllä houkuttelevan eläimiä ja rauhoittavan niitä, joten kaiketi enkeliverellä oli jotain tekemistä asian kanssa.
Aluksi Theolla ei ollut mitään määränpäätä, mutta kun kauempana siinsi itse munkkiluostari, päätti Theodluin sinne suunnata. Olihan sinne matkaa ja päiväkin alkoi pikkuhiljaa hämärtymään, mutta oli tässä vielä muutama tunti aikaa ennen pimeää. Sitä paitsi, saattoihan hän koirana juosta Brennuksen kanssa kotiin sitten, jos pimeä uhkasi laskea paluumatkalla. Matka kuitenkin sujui yllättävän nopeasti, lumeen oli tampaantunut ja raivaantunut teitä ja polkuja, joita pitkin pääsi helpommin kulkemaan valtavalle luostarille.

Hän oli kuullut luostarista ja siitä, kuinka kaikki olivat tervetulleita, vaikka Luostari periaatteessa ihmisille kuului. Silti, kunhan ei aseet heiluen ja haltioiden ylivaltaa julistaen sisään ravaisi, niin tuskin kukaan kimppuun kävisi? Luostarithan olivat muutenkin rauhan ja ymmärryksen tyyssija, tai näin hän oli äidiltään kuullut.
Luostarin porttien lähestyessä, Theo tapasi muutaman haltian jotka kävivät kysyttäessä itsensä esittelemään luostarin asukkaiksi. Munkeiksi, jotka olivat matkalla Nahor kylään syystä tai toisesta. Nuo kertoivat nuorelle puoliveriselle, ettei luostarin maita kannattanut suotta pelätä, jos puolueeton todellakin oli ja Theo koirineen otettaisiin varmasti vastaan ystävällisesti, mikäli Pikkuhaukka nyt halusi paremmin tutusta rakennukseen. Sen pienen jutteluhetken myötä matka jatkui Brennuksen kera sisään luostarin porteista – joita ei edes vartioitu – enkelinpennun astellessa varovaisesti sisään pihamaalle.
Koko paikka vaikutti hohkaavan omanlaista, ihananlempeää ja puoleensavetävää auraa. Tuntui turvalliselta, pikkuhaukan astellessa peremmälle. Hän oli niin keskittynyt ihastelemaan pihamaata ja luostarin arkkitehtuuria, ettei edes kunnolla huomannut, kuinka vaistomaisesti askeleensa lähtivät viemään kohden vierasta penkillä. Jokin vain johdatti nuorta puoliveristä eteenpäin ja pian se jokin selvisi, kun Theodluin tarpeeksi lähelle vierasta eksyi. Tuo suorastaan hohkasi pyhää, miellyttävää magiaa, joka puolienkeliä tietenkin veti puoleensa.

Huppupäisen katse kääntyi terävästi vanhemmannäköisen miehen puoleen, tuon esittäessä hänelle kysymyksen ääneen. Brennus tuntui jostain syystä varautuneelta tuon miehen seurassa, mutta kaiketi se oli koiralle vain normaali reaktio kun tapasi vieraita, jotka eivät puolienkeleitä olleet?
"E-en minä eksyksissä, enkä liioin ketään etsi!", Theo kävi nopeasti vastaamaan ihmiselle, huppuaan nostaen pienesti kasvojen tieltä – hän ei pitänyt siitä, että puhuisi hupun suojista muille, se tuntui jotenkin liian epäilyttävältä ja törkeältä.
"Olen kuullut paljon luostarista ja päätin tulla katsomaan paikkaa. Vaikuttava se ainakin on, eikö?", Puheidensa lomasta enkelinpentu vilkaisi takaisin luostarirakennuksen puoleen, siinä samalla vielä pari askelta ottaen lähemmäs vierasta.
"Olet paikallisia? Tai ainakin ollut täällä pidempään?", Theo jatkoi, arvuutellen näin miehen puheiden perusteella.
"Ah mutta olenpa törkeä! Nimeni on Theodluin Wi––Miarora, pelkkä Theo riittää. Ja tämä tässä on Brennus", otsaansa aluksi läppäisten puoliverinen lopulta esitteli itsensä, katsoen paremmaksi käyttää äitinsä sukunimeä näin puolueettomalla alueella, joka sijaitsi ihmisten mailla... Winderit tuskin olivat kovin tervetulleita tänne.


// NO TODELLAKIN. JA APUA :DDD DADDY DEREK <3 tho tommy wiseau on mun ainoo tru daddy //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2017, 00:59
Kirjoittaja Crimson
Katse tarkkaili tuota uutta tapausta koiransa kanssa, Noelin erehtyen myös vilkaisemaan valkeaan hurttaan hetkeksi. Eipä nuorukainen eksyksissä ollut. Muttei myöskään ketään tiettyä etsinyt omien sanojensa perusteella. Tähän aikaan luostariin saattoi poiketa ohikulkevia vierailijoita myös yöpaikan tähden, mutta jokin kertoi arpikasvoiselle ettei nuorikko täällä sen tähden ollut. Eihän tuolla ollut edes minkäänlaisia tavaroita mukanaan, joten kaiketi toinen oli vain ohikulkumatkalla. Nahoristako? Vai jostain muualta? Sekin olisi varmaan selvinnyt kysymällä.
Kaikessa hiljaisuudessaan hieman leukaansa laskien paladiini silmäili nuortamiestä. Hintelyytensä ja omituisen auransa puolesta Artania uskalsi jo arvata ettei kyseessä ollut mikään tavallinen ihminen, saati edes ohikulkija. Kenties haltia? Noitahan täällä valmiiksikin jo pyöri, eivätkä suippokorvat tuntuneet missään kolkkaa mannerta olevan mikään erityisen ihmeellinen näky loppujen lopuksi.

Jotain tuttua nuorukaisen kasvoissa kuitenkin oli, nyt kun kenraali kykeni toisen hupun alle paremmin näkemään... Pojan aurasta puhumattakaan.

"Olen täällä vain vierailulla, kuuluu velvollisuuksiini", mies kohautti olkiaan pienen hymyn kasvoilleen tuoden, sijoiltaan tuupaten itsensä ylös ja käännähti sen verran että saattoi silmäyksen luostarin puoleen antaa, "Onhan se näyttävä. Luostari siis – modernimpaa arkkitehtuuria mitä toisaalta löytäisit".
"Noel Artania", paladiini lausui nimensä Theolle kääntyessään paremmin nuorukaisen puoleen, päällään kumartavasti nyökäten, "Olen yksi luostarin puolustuksesta vastaavista, temppeliritarien kouluttaja", suotta hän sitä salaili, niin hänet tunnettiin näiden porttien tällä puolen. Tietty kenraali tunnettiin myös korkeamman titteleittensä tähden, mutta ei sillä ollut tähän hätään merkitystä. Kenties lieni jopa parempi olla sitä suoriltaan mainitsematta, sillä toisinaan silläkin oli vain tapana saada toiset käyttäytymään turhan koreasti hänen seurassaan.
"Sinäpä hienon koiran kuitenkin omistat", kenraali viittasi valkean piskin puoleen. Liekö se oli puhdasverinen, mutta komea näky siitä huolimatta kirkkaine silmineen. Kyllä hän huomasi kuinka turre häntä varautuneena katseli ja oli väistänyt kauemmas, kun Noel seisomaan oli noussut - ehkä se oli vain varautunut vieraita kohtaan. Tai vaihtoehtoisesti aisti jotain muuta hänestä...
"Täällä harvoin näkee karjaeläimiä, kissoja tai hevosia enempää. Lohikäärmeitä pyörii joskus rinteiden ja rannikon lähettyvillä, mutta eivät ne muuten tällä puolen vuorta tunnu useinkaan viihtyvän asutuksen tähden", Artania puheli rennonoloisena viittaansa ylleen paremmin kiskaisten, "Haltiako? Kun huppupäässä kuljet", kulmaansa kohottaen Noel yritti arvuutella.


//Nyt sitten ostaan dream daddy ja tekeen sinne hirvee wiseau jota deittaa. IVY TEE MEILLE DADDY WISEAU//

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2017, 01:27
Kirjoittaja Aksutar
Tuntematon kertoi olevansa paikanpäällä vieraana, mutta läsnäolonsa kuului velvollisuuksiin. Pian tuo itsensä myös esitteli Noel Artaniaksi, mainiten myös kuuluvansa luostarin puolustuksesta vastaaviin tahoihin ja olevan temppeliritarien kouluttaja. Theon katse kirkastui silmissä, pikkuhaukan suorastaan innostuen kuulemastaan. Varmasti Artania omasi jonkinlaista pyhää, uskonnollista magiaa ja se myös selitti, miksi Theodluin tuohon tunsi vetoa – ei siis fyysisesti, vaikkei miehessä mitään valittamista ollut, mutta auran kannalta. Se maaginen aura suorastaan huusi enkelinpennulle tulemaan lähemmäksi, mutta tällä kertaa nuorikko päätti hillitä itsensä, eikä mennyt ihan likelle vierasta. Olihan tämä yhä ihmisten aluetta, ja näin muutenkaan kukaan vieras ei varsinaisesti pitänyt siitä, että pikkuhaukka ihan kylkeen kiinni tuli...

"Koira ei ole minun. Toin sen vain kävelylle mukanani. Sen nimi on Brennus", Theo esitteli seurassaan olevan piskin, joka korviaan kohotti sen pienen hetken kun nimensä kuuli, mutta sitten jatkoi luimisteluaan. Pikkuhaukka tietenkin vilkaisi Mor vuorien puoleen, temppeliritarin mainitessa lohikäärmeet rinteillä, mutta eipä mokomia siellä näkynyt – ei ainakaan täältä asti, ties vaikka pienempiä kaukaisuudessa olisikin pörrännyt. Katse kuitenkin kääntyi nopeasti, osin jopa hätääntyneesti, Artanian puoleen, tuon kysellessä oliko pikkuhaukka kenties haltia, kun huppupäässä kulki. Hetken Theo katsoi ihmistä hämmentyneenä, kunnes virnisti pienesti. Eihän hänellä pitäisi olla mitään pelättävää, vaikka haltialta näytti. Vaikka olikin puoliverinen. Kuten munkit aikaisemmin olivat sanoneet, kaikki olivat tervetulleita, kunhan eivät riitaa haastaneet!

"Eivätkö ihmiset muka pidä huppua päässä näin kylmillä keleillä?", Theo naurahti lopulta, kuitenkin nyökäten sitten pienesti, "ystävättäreni neuvoi pitämään hupun päässä, varmuuden vuoksi, kun näillä main kulkee. Mutta en ole täällä haastamassa riitaa, vakoilemassa tai edes aiheuttamassa ongelmia. Halusin vain tulla katsomaan luostaria", Pikkuhaukka vakuutteli temppeliherralle.
"Täälläkö heidät koulutetaan? Temppeliritarit siis. Minä kun luulin, ettei luostari kannata minkäänlaista väkivaltaa?".



//FUMFKESJF. UNFF. Tai sit mä vaan koodaan meille hirveen Daddy Wiseau Pelin ja siitä tulee hitti. Sit Wiseau huomaa sen pelin ja meinaa haastaa mut oikeuteen mut me rakastutaankin ja sit sä ja Ivy ootte mun morsiusneitoja kun meen naimsiin Wiseaun kanssa //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2017, 02:46
Kirjoittaja Crimson
Noel vastasi nuorukaisen virneeseen pienellä vinolla hymyllä. Ei hänellä vieläkään ollut mitään noita vastaan – ei etenkään täällä, jossa haltioita valmiiksi kulki ympäriinsä ihmisten seassa samanvertaisina. Artania kuitenkin naurahti pojan miettiessä eivätkö ihmiset huppua pitäneet näin kylmillä keleillä, selventäen vielä että ystävättärensä oli Theolle selventänyt että kannatti korvansa piilottaa.
"Ystävättäresi on ollut viisas sanoissaan, hyvä vain", kenraali hymähti kulmiaan kohottaen pienesti, pakkasesta kuivaa kurkkuaan muutaman kerran rykäisten selvemmäksi, "Luostari on paikka jokaiselle, on häväistys tulla rikkomaan jumalien rauha pyhälle sijalle, jossa uskoa harjoitetaan monipuolisesti. Harvoin täällä näkee ketään rettelöimässä, moiset poistetaan alueelta tyypillisesti samantien jos kiinni jäävät - Nahorissa tilanne saattaisi olla toinen, jos siellä kiinni jäisit".
"Temppeliherrat ovat hengellinen ritarikunta, uskon puolesta taistelijoita. Hurskaus on meille ja munkeille yhteistä, me vain erikoistumme sodankäyntiin pyhän maan suojelijoina", eliitti kohautti hartioitaan, "Kaiketi meitä saattaisi kutsua palkkasotilaiksikin nykyiseltään".

"Uskon harjoittaminen ja täällä vierailu, tilaisuuksiin osallistuminen vahvistaa voimiamme. Vähän kuten ylipäätään muun magian harjoittamisessakin, kuluu aikansa ennen kuin ritari omaa lahjan hyödyntää pyhää energiaa osanaan", arpikasvoinen selitti Theodluinille, joka pahimmalta hämmennykseltään mitä ilmeisemmin oli jo selvinnyt. Syystä tai toisesta nuorukaisen läsnäolo kuitenkin muistutti häntä jostain aiemmasta. Jostakusta tutusta? Vaikkei Noel tietääkseen ollut koskaan törmännyt aikaisemmin nuorikkoon... kai tuokin olisi hänet muistanut siinä tapauksessa...
Miarora... niinkö nuorukainen oli maininnut aikaisemmin solkottaessaan nimeään omituisesti? Syystä tai toisesta se nosti oudon kaiun mieleen jostain menneistä, joka äkkiseltään sai Noelin pudistamaan päätään epäuskoisena samalla kun hän Theodluinia katseli.

"Voisin tietty näyttää sinulle paikkoja, mutta täällä tuskin on hirveästi nähtävää tähän aikaan vuodesta... harmaita ja hiljaisia käytäviä, sairaita, päivän viimeiset tilaisuudetkin on jo pidetty", Artania hymähti harmitellen, eipä hänellä muutakaan tekemistä ollut juuri nyt, tai kiire minnekään. Vaikkei nuoremman oloisen, naiivin tahon seura häntä liiemmin kiinnostanutkaan.
"Joskin mistä minä tiedän, oletko täällä aikaisemmin vieraillut ja mistä olet edes tulossa", poika oli aivan liian siististi pukeutunut ollakseen mikään tavallinen haltiaorja, ja ylimääräisen varustuksen puute kieli että tuolla varmaan oli jossain toisaalla jo majapaikka. Ja se omituinen aura ja energia, joka toisesta huokui nosti omanlaisensa varautuneisuuden ylle aikuiselle miehellekin.
"Seurassani kukaan tuskin läsnäoloasi kyseenalaa, vaikka lähemmäs Nahoriakin haluaisit lähteä. Nimeni tunnetaan siellä - ja vähän kaikkialla muuallakin sattuneista syistä", kenraali yritti ehdottaa äkkiseltään ystävällisesti hymyillen, "Voin tulla mukaasi, jos haluat nähdä paikkoja muualtakin täällä ollessasi. Ei minulla muutakaan tekemistä varsinaisesti ole, veljien ryyppäjäiset ja viinillä litkiminen kun ei kamalasti kielenkantojani tyydytä täälläpäin, jos ymmärrät", temppeliherra naurahti huvittuneena.



//Ja sen jälkeen Wiseau tekee teistä leffan. Eiku//

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2017, 03:14
Kirjoittaja Aksutar
Theo kuunteli, erittäin tarkasti, kun Noel lähti paremmin kertomaan temppeliritareista. Häntä oli totta kai aina kiehtonut nuo ritarit, jotka pyhää voimaa käyttivät ¬– ylemmän tahon tai toisenkin toimesta. Harmikseen pikkuhaukka ei koskaan ollut mokomiin törmännyt, mutta eipä se kovin suuri ihme ollut, kun Elwoodissa asui ja vanhassa metsässä pyöri. Siellä ei ihan joka päivä tullut vastaan pyhiä ritareita.
Artanian tarjoutuessa näyttämään paikkoja, Theodluin pudisti pienesti päätään. Totta kai häntä kiinnosti tietää, millaista luostarissa oli sisällä, mutta ei hän kehdannut sinne lähteä ja turvallisuus syistä ei halunnut. Vaikka kuinka tätä paikkaa hehkutettiin turvalliseksi myös haltioille, ei pikkuhaukka halunnut saattaa itseään "vangiksi" seinien sisälle, tuntemattomaan paikkaan. Näin ulkoa katsellessa oli ihan hyvä. Mutta kun puheeksi tuli kävely lähemmäs Nahoria, tai ylipäätään sen lähettyvillä pörrääminen, harkitsi enkelinpentu uudestaan asiaa. Temppeliherra kun ei näyttänyt turhan innokkaalta täällä pysymään, omiensa seurassa. Kaiketi Noel oli sitten outolintu, joka yhtälailla kaipasi omaa aikaansa ja jotain järkevämpää, kuin alkoholin ääressä ilakointi.

"Ajattelin käydä katsomassa merta", Theodluin aloitti, vilkaisten taivaalle arvioidakseen pimeäntuloa, "En ole koskaan nähnyt merta, enkä tiedä kauanko viivymme täällä, joten nyt kun on mahdollisuus, haluaisin sen nähdä", Nuori haltia selitti, huppua paremmin takaisin ylleen vetäen.
"Joten jos haluatte lähteä jaloittelemaan, en tietenkään pistä pahaksi seuraa", Pikkuhaukka hymähti, "Muuten taidan jatkaa yksikseni tästä eteenpäin... Jahka oikean ilmansuunnan hahmotan".


// Kato se on se seuraava kerta kun joku yllättää sen tekemästä kotipornoa ja sit tuleekin the room 2 //

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2017, 03:36
Kirjoittaja Crimson
Noel oli jo luopumassa ajatuksesta nuorikon päätään pudistellessa. Kyllä hän ymmärsi, jos poika ei halunnut vieraisiin luottaa - eikä kyllä olisi kannattanutkaan. Mutta syystä tai toisesta haltianuorukainen kuitenkin kävi omalla tavallaan hänen ehdotukseensa myöntymään, esittäen ettei seuraa pahakseen pistäisi, mikäli temppeliherra hänen mukaansa tahtoisi lähteä. Ja totta vie Noel halusi! Ei siitä syystä, että olisi mitenkään ollut kiinnostunut nulikan seurasta, vaan siitä jostain salaperäisestä tunteesta, joka mieltä vaivasi Theodluinin lähellä.

Yllättyneenoloisena mies kävikin osin harmahtavia kulmiaan kohottamaan, katsoen alas lyhyempäänsä, "No mutta tietenkin, en pistäisi pientä kävelyä pahitteeksi täällä päivät pitkät istumisen jäljiltä! Jäätynyt merenranta on komea näky, etten sanoisi, en miesmuistiin äkkiseltään osaisi sanoa milloin itse olisi rannanseutuvilla vieraillut viimeksi", varmaan viimeksi Constantinen mukana ollessa Cliffordissa. Mutta eihän Theon sitä tarvinnut tietää. Ystävällisen hymyn kasvoillaan pitäen yhä, nappasi kenraali kaksin käsin viittansa kaulukselta kiinni ja kiskaisi sitä paremmin ylleen lämmikkeeksi, vaikkei hänelle edes varsinaisesti turhan kylmä ollut.
"Siellä tuulee kuitenkin ankarasti, joten parempi pitää kiinni hupustasi, jos mielit sen päässäsi pitää loppuun asti", Noel hymisi rauhallisesti, osoittaen kädellään sitten suuntaa äkkiseltään nuorikolle näin pihamaalta käsin, "Tuohon suuntaan, rinnettä seuraamalla löytää helposti perille kunhan ei arojen suuntaan lähde, ja taitaapa sinne täältä viedä polkujakin. Toisilla on tapana vaeltaa täältä rannikolle kalastamaan toisinaan, näin talvellakin".
Samaisella kädellään kuitenkin Theodluinia kääntäen menosuuntaan päin, kävi Brennus viimein ilmaisemaan mielipiteensä tuntemattomasta herrasta nuorikon läheisyydestä. Ei vahva haukahdus kuitenkaan liiemmin kirottua hirvittänyt, vaikka tietysti oli omanlaisensa yllätys ja säpsähdytti, Artanian jäädessä hetkeksi tuijottamaan silmäparillaan karvaturria silmästä silmään joka hänelle urisi.

"Brennus näyttää olevan erimieltä asiasta", temppeliherra hymähti valkeaa turrea tuijottaen kulmiensa alta, ehkä jopa liiankin tuimasti, "Enpä tiedä uskallanko sittenkään lähteä matkaasi, en kaipaisi ylimääräistä puremaa nilkkaani kuitenkaan".


//Ei. Aksu ei. Me ei tarvita toista roomia, koska jatko-osat on aina kamalia. SE VAAN TUHOIS SEN LOISTAVAN ENSIMMÄISEN OSAN//

Re: Sinä, taas || Crim

ViestiLähetetty: 25 Heinä 2017, 04:02
Kirjoittaja Aksutar
Hymy levisi nuorikon kasvoilla, Noelin suostuessa hänen matkaansa. Hyvähän se oli, sentään temppeliherra tiesi Nahorin alueet ja lähistön, joten Theo ei tulisi ainakaan eksymään tässä seurassa! Hän kun niin halusi vihdoista viimein nähdä meren, sen aallot ja haistaa sen tuoksun, eikä Artania seura haitannut yhtään. Päinvastoin, Theo oli enemmän kuin mielellään jatkamassa iltapäiväänsä temppeliherran seurassa. Tuolla kun oli niin mukava, luoksensa kutsuva aurakin. Pyhässä magiassa oli selvästi sitä jotain, mille enkelinpentu ei voinut sanoa ei. Oli se sitten hyvä tai paha asia, tietämättään Theodluin oli suorastaan Artanin lumoissa, kykenemättä lähtemään tuon läheltä minnekään nyt, ainakaan omin neuvoin.

Tosin, Artanian koskiessa pikkuhaukkaa, ilmaisi Brennus mielipiteensä asiasta. Se havahdutti Theoa hieman paremmin tilanteeseen, puoliverisen vilkaisten koiran puoleen.
"Se vain vierastaa... vieraita", Theo naurahti, rapsuttaen koiraa pienesti. Selvästi Brennusta vaivasi jokin tässä vieraassa, mutta pikkuhaukka ei osannut sanoa oliko se ihan normaalia käytöstä koiralta, vai oliko jokin todellakin vialla. Eihän hän tuntenut Brennusta kunnolla, vastahan he hetki sitten olivat tutustuneet. Joten ehkä Brennuksen varovaisuudelle oli syynsä, mutta toisaalta... Ei Theo halunnut uskoa, että joku josta lähti noin miellyttävä, pyhä aura, olisi ollut niin paha, että koira mokomalle olisi syystä murissut. Brennus lieni vain arka uusien suhteen.

"Joka tapauksessa! Ei se päälle käy, seuratkoon perässä jos ei miellytä rinnalla kulkea", Theo jatkoi, lähtien sitten askeltamaan Artanian osoittamaan suuntaan, "Onko sinne pitkäkin matka? En ole koskaan ennen vieraillut täällä, joskin olen kyllä kuullut Nahorin sijaitsevan rannalla", pikkuhaukka jatkoi kävellessään, "Nahor sinällään kiinnostaa minua, kaiken suhteen. Mutta kerta setäni ei tunnu pitävän paikasta, en ole sen enempää kysellyt kylästä keneltäkään tutulta".


// No!!! no tru, kuten kävi birdemicille. Mut me tehään si uus leffa! NÄÄT TAAS WISEAUN PYLLYN //