Sinä, taas || Crim


Luostarilla on aivan omat pellot ja puutarhat, jossa munkit viljelevät ja kasvattavat omaa satoa. Luostarin piha-alue on suuri ja avoin hiekkakenttä, jota reunustaa pieni puuaita.

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Heinä 25, 2017 4:47

Re: Sinä, taas || Crim

Noel yritti hymyillä siitä eläimen epämiellyttävästä asennoitumisesta huolimatta, seuraillen miten Theodluin kävi koiraa rapsuttamaan ja rauhoittelemaan. Ymmärrettäväähän tuo, että karvaturri kävi vieraita haukkumaan. Kaiketi se tunsi nuorukaisen paremmin ja tunsi tarvetta suojella tuota laumansa jäsenenä, ken tiesi. Ei ainakaan Noel, joka ei muutenkaan lemmikeistä perustanut.
Theo jätti kuitenkin koiran äksyilyn osaltaan huomiotta ilmoittaessaan, ettei uros päälle kuitenkaan kävisi, lähtien sitten askeltamaan suuntaan minne kenraali oli osoittanut hetki sitten. Hetken temppeliherra tyytyi vielä tuijottamaan tuimasti tuota nelikoipista kohden kirkkaan purppuraisiksi värjäytyvillä silmillään, maata äkkiseltään polkien jolloin valkeaturkkinen varovaisuuttaan loikkasikin kauemmas epämiellyttävästä tahosta, jonka ympärillä pyhä energia tuntui yllättävän ryöpähtävän vahvemmaksi. Se kuitenkin soi Noelille sen verran tilaa, jotta hän saattoi turren ohittaa ja nuorukaisen perään astella - eipä hänen tarvinnut harppoa kuin muutama askel saadakseen Theon kiinni, paladiinin jäädessä kulkemaan pojan tahdissa, tuon vierellä. Jos piski kehtaisi häneen nyt selästä käydä kiinni, pistäisi kenraali kyllä mokoman maihin alta aikayksikön...

"Ei sinne kamala matka ole täältä. Ratsain matka taittuisi tietty nopeammin, mutten viitsisi vanhaa oriani enää pilttuusta herätellä pakkaseen kulkemaan", arpikasvoinen tuumi, "Kävely pitää olon lämpimämpänä, sitä paitsi", Artania vielä naurahti sanojensa perään. Theoa ilmeisesti kuitenkin kiinnosti satamakylässä monikin seikka, ei pelkästään rantaviivan näkeminen nyt kun siihen tilaisuus oli, joskin yksin tuon oli kyllä ihan turha lähemmäs Nahoria hiippailla. Niin pitkään kuin Theodluin eliitin seurassa liikkuisi, ei tuota mistään myöskään näillä main epäiltäisi - korkeintaan luultaisiin aseenkantajaksi tai Artanian palvelijaksi, eikä sitäkään tuskin ääneen kehdattaisi aatelin seurassa ilmi tuoda, Noelin ollessa harvinaisen tuttu kylmyydestään. Ei lainkaan tästä isällisen lämpimästä puolestaan, jota kenraali sattuneista syistä halusi nuorikolle näyttää tässä ja nyt.
"Nahor on... sattuneista syistä karu paikka haltioille", temppeliherra kävikin harmittelemaan kun luostarin portit olivat jo taakse jääneet ja he poikkesivat leveämmälle polulle, jota selvästi ratsuin oli poljettu tasaisemmaksi rannan suuntaan kiertämään.
"Täällä käytiin raskas taistelu jo vuosia sitten, olet kai kuullut siitä?", tummatukka vilkaisi ohimennen huppupäisen puoleen, "Se ei hirveän loisteliaasti teikäläisten kannalta kuitenkaan päättynyt".
"Hyviä miehiä menehtyi lukematon määrä... perheenjäseniä, ystäviä, vihollisia", Noel muisteli ääneen ajatuksiinsa vahingossa nojautuen vähän liiaksikin, katseensa laskien kuitenkin nuorikon puoleen varmasti hymyillen, "Nuoremmat usein villitsevät meitä vanhempia kertomaan niistä ajoista tarinoita, niillä on tapana kiertää sotilaspolvelta seuraaville, isiltä perheittensä jäsenill - teidän kulttuurinne varmaan noudattaa aivan samanlaisia periaatteita".

Rannikon suolaisen tuulen saattoi täältä asti jo haistaa selvästi ja tuntea, puhureiden käydessä rinteiden viivaa myöten puhaltamaan välillä turhankin voimakkaasti.
"Mutta mainitsit...", Noel napautti viittansa alla muutaman kerran jalkaansa, miettien viitsisikö edes kysyä seuraavaa, "Ettei setäsi pidä Nahorista... Yleinen kauna kenties? Ei sinällään olisi yllättävää...".


//NOH :DDDD Löysin sulle taulumatskuu sun uuteen kämppään, kehystän tämän ja tuon sen sulle myöhäseks tupaantuliais lahjaks sitten seuraavalla kerralla//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 25, 2017 5:10

Re: Sinä, taas || Crim

Hirveän pitkä matka rannalle ei ollut, ainakaan temppeliherran sanojen mukaan. Siihen Theo myös luotti, nyökäten jatkaen matkaansa osoitettuun suuntaan, Artania rinnallaan. Brennus ei selvästikään pitänyt tästä suunnitelmasta – tai seurasta – jättäytyen taka-alalle ravailemaan edestakaisin ja pitämään pientä murahtelevaa ääntä itsestään. Theodluin kuitenkin sivuutti koiran äännähdykset, olettaen tuon vain olevan arka vieraiden suhteen. Voi kuinka hän olisikaan luottanut koiran vaistoihin paremmin...
"Kävely tosiaan pitää lämpimänä", Enkelinpentu naurahti temppeliherralle, tuon äityessä kertomaan paremmin Nahorin yhteenotosta. Tai no, ei niin yksityiskohtaisesti, mutta Artania puhui siihen malliin, kuin olisi ollut itse paikalla... Pikkuhaukka ei ollut täysin kärryillä valtakunnan historiasta saatikka osapuolien sodista, mutta hän ei muistanut, että mitään kovin suurta yhteenottoa olisi sattunut Nahorin suunnalla hänen elämänsä aikana...? Tai mistä hän loppujen lopuksi tiesi, puolueeton kun oli ja suurimman osan elämästään viettänyt Elwoodissa, missä kaikki keskittyivät vain omiin asioihinsa.

"Kaiketi niin. Minulle ei vain hirveästi moisia olla kerrottu, isäni kun menehtyi ennen aikojaan ja äitini taas ei välittänyt sodasta tai sen kertomisesta, puolueettomia kun olimme", Theo hymähti temppeliherralle.
"Sodasta täällä en tiedä niinkään paljoa... Paitsi että isäni taisi kaatua juurikin siinä", enkelinpentu kävi aprikoiden vastaamaan Noelille, hetken muistellen kuulemiaan. Ne muistelut jäivät kuitenkin lyhyeen, Theon katsahtaen Brennuksen puoleen, joka yllättäen haukahti ja lähti juoksemaan poispäin. Pikkuhaukka älähti, huudahtaen koiran perään, mutta valkoturkkinen oli jo matkalla... jonnekin. Kai Brennus takaisin tulisi, jahka touhunsa saisi tehtyä... Tai sitten palaisi takaisin kotiin, jos Pikkuhaukkaa ei enää löytäisi?
"ehkä se näki jäniksen...", Theo tuumi itsekseen, palaten kuitenkin takaisin keskusteluun temppeliherran kanssa.
"Setäni ei pidä Nahorista, sen olen ymmärtänyt. Hän taisi... isäni kanssa osallistua sotaan täällä, jos oikein olen käsittänyt. Ja jos isäni täällä tosiaan menehtyi, lieneekö se sitten suuri yllätys, jos setäni Nahoria vihaa", Pikkuhaukka naurahti, vetäen samalla syvään henkeä, kun merituuli puhalsi vasten kasvoja. Suolainen, kylmä merituuli, joka sai puoliverisen lisäämään vauhtiaan askeleiden suhteen.

"Darius ei kuitenkaan koskaan ole kertonut minulle pahemmin, miksi Nahoria vihaa. Olettaisin, että se johtuu isäni menehtymisestä, mutta mistä minä loppujen lopuksi tiedän", Theo kohautti olkiaan, katseen siirtyen sitten viimein Noelista kohden horisonttia, meren alkaen pikkuhiljaa häämöttämään kukkulan takaa.
"Mutta! Sota ja kuolema ovat aika epämukavia puheenaiheita näin päiväkävelylle", Pikkuhaukka naurahti nopeasti, viittaansa vetäen paremmin ylleen, samalla kun tuttuun tapaansa, turhankin suorasanaisesti, kävi aihetta vaihtamaan, "Et taida olla ihan tavallinen ihminen. Aistin aurasi, magiasi. Siinä on jotain miellyttävää... Lieneekö pyhää?"



// OH HOLY WISEAU KYLLÄ! TULOSTA TOI JA TUO MULLE TAULUNA NIIN MÄ LUPAAN ETTÄ SE MENEE MUN SEINÄLLE <3 //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Heinä 27, 2017 4:11

Re: Sinä, taas || Crim

Askellus vei eteenpäin, temppeliherran silmäillessä hieman kauempana näkyvää merta, jonka suunnasta hyinen tuuli puhalsi kohden, kuunnellessaan Theodluinia. Selvisi että suippokorva oli puolueeton, eikä hirveän tietoinen siitä millaista sotaa puolueelliset keskenään kävivät - se selitti paljon. Se myös riitti kenraalille syyksi olla epäilemättä Theoa sen koommin mistään, nuorukainen taisi todentotta olla pelkällä ohikulkumatkalla. Kenen seurassa? Sitä hän ei varmaan koskaan saisi tietää, eikä tiennyt haluaisiko edes varsinaisesti.
Ennen kuin paladiini mitään ehätti sanoa tai nuorukaisen sanoihin reagoida, päätti heidän takanaan ravaillut piski ilmoittaa jälleen itsestään haukahtaen. Artania vilkaisi oman olkapäänsä ylitse, puolittain kääntyen seuraamaan miten valkeaturkkinen lähti juosten poispäin heistä, Theon käydessä koiran perään älähtämään. No, yksi huoli vähemmän. Eipähän tarvitsisi miettiä milloin piski olisi ollut hampaillaan kintussa kiinni mahdollisesti, jos aggressiiviseksi olisi päättänyt heittäytyä.
"Eiköhän se löydä takaisin", Noel päivitti ykskantaan tiiraten Brennuksen perään vielä hetken, kohauttaen sitten hartioitaan.

Haltianuorukainen päätti jatkaa kuitenkin edellistä aihettaan varsin avoimesti, käyden täsmentämään sen lisäksi että oli jo kertonut isänsä kuolleen täällä käydyssä sodassa, että tuo oli taistellut rintarinnan nuorikon sedän kanssa. Jo siinä vaiheessa Noelista tuntui kuin jokin palanen olisi yllättäen loksahtanut paikoilleen, koko ajatuksenvirran kääntäen suuntaansa samantien kun Theo mainitsi harvinaisen tutun nimen...
Winderit! Tarkoittiko se, että Theo oli niille perkeleille sukua?! Sehän muuttaisi ihan kaiken...

Nuorukaisen ollessa maininnut vihollisen eliittikenraalin nimen, oli Noel jämähtänyt hetkeksi vain niille sijoilleen ja syvälle ajatuksiinsa. Kaikki tuntui menevän korvien ohitse, pakkanenkaan ei ehättänyt purra nahkaan sillä välin Noelin ollessa ihan toisissa maailmoissa. Palaten tähän aikaan ja paikkaan jostain muistoistaan vasta sen kysymyksen myötä, jonka huppupäinen esitti.
"Se... lienee johtuvan temppeliritarien aurastani", Artania totesi äkkiseltään katsettaan aavistuksen kaventaen, jatkaen kuitenkin askeleitaan Theon perään, "Meillä on... erityinen side pyhään magian tapaiseen energiaan, se ansaitaan vuosien varrella, siinä missä se vahvistuu oikeanlaisilla opeilla". Ei hän enää voinut antaa nuorukaisen vain kävellä tiehensä, jos tuo todella oli sukua Windereille... Helpointahan olisi ollut vain lopettaa mokoma näille sijoilleen – se tuskin olisi ollut hankalaa, varomattomammat pedot, kenties lohikäärmeen varmasti olisivat käyneet ruhon noukkimassa matkaansa pimeän tullen.
"Syystä tai toisesta, aistin samantyylisen auran sinusta", kenraali huomautti Theolle, "Haltioista usein huokuu omanlaisensa enemmän tai vähemmän maaginen olemus, mutta sinulla se on erilainen. Windereiltäkö perittyä, vai äitisi puolelta? Kenties olet harjoitellut jotain pyhään voimaan viittaavaa, teistä kun ei päälle päin koskaan tiedä kuinka vanhoja olette", paladiini jatkoi tyynenrauhallisena, ystävällisesti yhä nuorikolle hymyillen tuohon vilkaistessaan. Tämähän olisi oivat hetki yrittää kalastella lisää tietoja vihollisen kenraalista rivien välistä... joskin, oliko hän liian suorasukainen käyttäessään suoriltaan sukunimeä? Senhän saattoi tosin pistää täysin yleistiedon piikkiin tässä roolissa, kuka nyt kuulujen kenraaleiden nimiä ei tietäisi jos vähääkään kiinnostunut oli!


//IT'S A DEAL THEN! MUUTAKIN TULIAISIA SEURAAVALLE KERRALLE KO VAAN PULLOJA JA MÄSSYÄ//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 27, 2017 4:28

Re: Sinä, taas || Crim

Eiköhän koira todellakin löytänyt takaisin. Kali ainakin oli maininnut piskin osaavan tien kotiin, joten siellä he viimeistään näkisivät. Sen enempää pikkuhaukka ei jäänytkään opaskoiransa perään haikailemaan, uskoen itsekin löytävänsä tien takaisin, jahka meren olisi nähnyt ja sitä hetken ihaillut temppeliritarin kanssa, kerta Noel yhä mukana oli. Ja siitä seurasta Theo olikin kiitollinen, yllättäen tästä reissusta oli tullut huomattavasti mukavampi, vaikka seura olikin tuntematonta. Mutta niin yleensä olivat enkelinpennun tuttavat. Hänellä oli monta tuttua kasvoa, mutta todella vähän ystäviä. Ehkä se oli typeryyttä, tai silkkaa naiivia luottamusta, mutta ei puoliverinen osannut mitenkään epäillä temppeliherraa tai tuon seuraa. Hän oli viettänyt öitä ties minkälaisissa seuroissa niin vanhassa metsässä, kuin itse Elwoodissa, joten yksi ystävällinen temppeliritari – joka hänen haltiaverensä tunnisti eikä sen takia jo päälle käynyt – ei vaikuttanut uhkaavalta.

Mutta ehkä se oli virhearvio pikkuhaukalta. Moisia ei kuitenkaan mietitty lainkaan, Theon keskittyessä kuuntelemaan Artanian kertomaa temppeliritarien aurasta ja heidän suhteesta pyhään magiaan. Tietenkin se kiehtoi enkeliveristä, Theon jopa hiljentäen askeltaan sen verran, että syystä tai toisesta taemmas jäänyt temppeliritari rinnalle ehätti. Kepeänheleä naurahdus karkasi ilmoille, Noelin mainitessa yhtälailla jotain erikoisempaa aistivansa suippokorvaisesta.
"Ei, en sitä isäni suvulta perinyt", Theo aloitti hymyillen, "äitini veriperimää se on. Magia, pyhä sellainen, on sattuneista syistä vahvaa minussa", puoliverinen jatkoi, sen pahemmin viitsimättä mainita olevansa puoliksi enkeli.
"Isäni suku ei tietääkseni omaa sen kummempia maagisia kykyjä, muuta kuin... silmät...", äkkiä se iloinen puhe muuttui empivämmäksi, Theon vilkaisten menosuunnasta temppeliherran puoleen, kulmiaan kurtistaen.
"En... Tainnut mainita sinulle isäni suvun nimeä...", Askel pysähtyi niille sijoille, jahka Theo muutaman sivuttaisen, varovaisen askeleen oli ottanut etäämmälle matkakumppanistaan. Tästähän setä häntä oli varoitellut? Sukunimeä ei saanut paljastaa, vaikka se varmasti muillakin tahoilla oli, mutta Theo sattui näyttämään täysin edesmenneeltä Winderin veljeltä ja hänen setänsä oli nyt eliittikenraali ja ennen kaikkea tätinsä oli haltioiden kuningatar. Siinä oli jo kaksi painoarvoa omaavaa titteliä, jonka takia Theon ei hirveästi kannattanut sukujuuriaan hehkuttaa. Mutta, mukavassa seurassa, määränpäästä innoissaan, ei pikkuhaukka ollut edes huomannut puhuvansa mahdollisesti ohi suunsa.
"Tiedät... Winderit?"




// (DD Oon niin sad jos et tuo mulle wiseauu seinälle. Lopputulos on se, et tuot kymmenkunta niitä ja sit mun makkarin seinät on täynnä sen kuvia //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Heinä 27, 2017 6:05

Re: Sinä, taas || Crim

Temppeliherra tyytyi kuuntelemaan Theoa, joka maagisesta puolestaan äityi avautumaan pienoisesti. Äitinsä puolelta tuo oli valoisan auransa perinyt, Windereillä kun ei maagista perua silmien lisäksi koltiaisen mukaan ollut. Ne silmät Artania kyllä tiesikin jo, kuten myös sen, että Dariukselta toinen sellainen jo puuttuikin. Liekö kenraalin sisarukset omistivat kuitenkaan samanlaisia? Siitä Noel ei ollut koskaan löytänyt mielenkiintoaan perehtyä enempää.
Arpikasvoinen seisahtui aloilleen jälleen, siinä missä nuorikko hänestä muutaman askeleen etäämmäs otti ja vaikutti epäröivän. Mutta vanha partasuu korkeintaan kohautti moisesta kulmiaan yllättyneenoloisena. Selvästi hän oli itsekin puhunut ohi suunsa, ollut liian suora sanoissaan tällä kertaa.
"En... henkilökohtaisesti tietenkään...", paladiini totesi hämmentyneeseen sävyyn, "Darius Winder, vai mitä? Haukansilmäiset veljekset kuninkaan armeijasta? Aikaisemman kertomani tähden heistä tarinoidaan täällä yhtä jos toista, sen lisäksi mainittakoon, että on asiaan kuuluvaa tietää sotahistoriasta omalla kohdallani", Artania yritti korjata reippaan hymyn kohottaen kasvoilleen takaisin.

"Kuka ei tunnettujen tahojen nimiä tuntisi? Suurten sotaherrojen nimet ja kasvot ovat usein tiedettyjä ja tunnettuja kaikkialla - etenkin menestyneiden sellaisten – tumma tukkasi ja keltaiset silmät ovat harvinaisen yhdistettävissä oleva piirre Haukansilmäisiin, en ihmettele että ystävättäresi neuvoi pitämään huppua päässä", Noel hymyili, viittoen sitten Theoa seuraamaan perässään lähtiessään askeltamaan jälleen eteenpäin muina miehinä. Rannallehan he olivat menossa joka tapauksessa, joten lieni parempi jatkaa matkaa kuin jäädä tähän patti tilanteeseen patsastelemaan ja epäilyttämään lisää.

"Tiedätkö kuka minun suosikkini oli nuorempana?", arpikasvoinen jatkoi poikamaista intoa äänessään, vilkaisten että Theo seurasi yhä perässä, ellei jopa vierellä, "Tuskin olet kuullut hänestä, mutta hän oli vanhan setäni, adoptio isäni mestari, harras uskovainen ja kivikasvoinen mies joka ei koskaan pettänyt valojaan, eikä koskaan jättänyt rukouksia lausumatta. Väitettiin myös, että ukko itse kykeni puhumaan taivaille".
"Kenraali Israfiel Bhaste, olen saanut kolmannen nimeni hänen mukaansa aikanaan", Noel jatkoi tarinaansa. Paikkaansahan jokainen sana piti, mutta kyseessä ei ollut vain muutama kymmen vuosi, vaan peräti monta sataa vuotta milloin ukko ja oma setänsä olivat vielä eläneet... mutta tuskin koltiainen siitä tietoinen oli. Eihän kukaan edes tiennyt hänen oikeaa ikäänsä...
"Bhaste oli eunukki, hän eli kirkon virkamiehenä koko ikänsä tiedetysti ja palveli temppeliherrain joukkojen komentajana oman aikansa. Häntä nimitettiin enkelien perilliseksi pitkän ikänsä tähden, siitäkin syystä ettei kukaan tiedetysti tuntenut miehen taustoja tai tunnustanut tuon edes omanneen maanpäällistä perhettä. Luostarin vanhimpiin kertomuksiin kuuluu kuinka Bhasten väitetään vaeltaneen Klethistä pohjoiseen etsimään sielulleen rauhan sadannen vuoden nähtyään - kukaan ei tiedä kuinka temppeliherrain kävi, mutta väitetään että enkelit nimittivät hänet yhdeksi heistä".

"Mutta tarinahan se vain on", kenraali huokaisi, kun siinä turinointinsa ohessa he olivat saapuneet lumisen rannikon rajalle, kenraalin pysähtyen siihen rikkoutumattoman hangen reunalle horisonttiin tuijottamaan, "Näin vanhemmalla iällä siihen on vaikeaa uskoa enää, kuten moneen muuhunkin asiaan, vaikka manner pitääkin yliluonnollisia asioita kannellaan äärettömän paljon...".


//Tuon sulle samantien hirveen wiseau seinäkankaan joka on pitäny käydä ostaan monella sadalla eurolla jostain mainostoimistosta. HARTAUDELLA SIELLÄ PAINETTU//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 27, 2017 5:40

Re: Sinä, taas || Crim

Temppeliherra ei myöntänyt tuntevan Windereitä, ainakaan henkilökohtaisesti. Silti pikkuhaukka tarkkaili epäilevästi vanhemmannäköistä, kunnes tuo kävi tarkentamaan miksi kyseisen nimen tunsi. Tai tiesi. Kuulemma se oli ihan normaalia hänen asemassaan, tietää suurien sotaherrojen nimet ja kasvot, mikä kaiketi lieni totta? Theodluin ei koskaan ollut edes kuullut setänsä olevan eliittikenraali, ennen kuin tuota lähti etsimään, mutta hän olikin puolueeton taho, joka tuli puolueettomasta kylästä. Ei hänen tarvinnut tietää sotivien osapuolten merkkihenkilöitä, eihän hän hitto vie ollut tunnistaa haltioiden kuningasta, kun siniverinen paikalle oli tupsahtanut!
Joten... Se että temppeliritari tunnisti haltioideneliittikenraalin suvun, ei kai sitten ollut mitenkään paha-asia? Ei Noel ainakaan vaikuttanut siitä tiedosta menevän sekaisin tai muuttuvan aggressiivisemmaksi, mikä oli hyvä asia Theon kannalta. Mutta silti, hän oli puhunut ohi suunsa ja nyt oli pakko katsoa, mitä sammakoita suustaan päästäisi. Hänenhän piti sitä paitsi leikkiä Windereiden kaukaista sukulaista, eikä kertoa totuutta kuolleen veljen lehtolapsesta!

Artania ei kuitenkaan tarttunut puoliverisen sukupuuhun sen pahemmin, lähtien kertomaan omasta suosikkikenraalistaan. Theoa ei koskaan ollut varsinaisesti kiehtonut osapuolten sotaherrat, mutta nyt kun temppeliherra syvemmin lähti kertomaan vanhasta sedästään, kuunteli enkelinpentu innolla. Varsinkin, kun oli puhe pyhistä miehistä. Jostain syystä he kiinnostivat nuorta enkelinpuolikasta enemmän, mitä muut. Siinä samalla matka jatkui jälleen kohden merenrantaa, Artanian tarinoidessa Bhastesta ja loppupeleissä ympäripyöreästi mainiten kaiken kertomansa olevan vain tarinaa. Mistä sitä kuitenkaan tiesi, jos ne uskomattomatkin osat pitivät paikkansa?
"Eikös teidän temppeliherrojen pitäisi olla uskossanne vahvoja?", Theo hymähti vilkaisten Noelin puoleen, "joskus uskomattomatkin asiat ovat totta. Äitini aina kertoi, kuinka uskon ja tahdon avulla saattoi saavuttaa mitä vain, jos halusi. Mutta toisaalta, äitini oli ikuinen optimisti ja sanoi aina mitä vain saadakseen minut paremmalle tuulelle...", pikkuhaukka jatkoi, katseen sitten kääntäen meren puoleen ha rikkumattomaan hankeen sen edessä.

Theo ei tiennyt, mitä varsinaisesti olisi odottanut mereltä. Se oli valtava, haukankatseisen kykenemättä edes näkemään, oli toisella puolella jotain. Se oli myös tumma, suurten aaltojen tyrskyten äänekkäästi hämärtyvässä iltapäivässä, merituulen tuoden suolaista, kylmää ilmaa mukanaan mantereelle. Nopeasti pikkuhaukka vilkaisi ympärilleen, he olivat ainoat henkilöt lähimailla, joten ylimääräisistä katseista ei ollut vaaraa. Näin ollen Theo kävi laskemaan huppunsa alas hetkeksi, antaen sen uudentuulen puhaltaa kunnolla kasvoihin ja hiuksiin.
"Se näyttää pelottavalta", Puoliverinen lopulta kommentoi merta, "pohjattomalta. Rannattomalta ¬– kuinka pitkälle se jatkuu?", merestä katse kääntyi jälleen temppeliherran puoleen, enkelinpennun käyden taas tapansa mukaisesti kysymyksiä ja kommenttejaan esittämään, "Kuulin, ettei merivettä voi juoda. Onko se totta?".



//<33 HARTAUDELLA PAINETTU. SEN SEINÄLLE PISTÄN JA PALVON YÖT JA PÄIVÄT. rakennan hirveen alttarin sille //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Pe Elo 04, 2017 5:09

Re: Sinä, taas || Crim

Eikös temppeliherrojen pitänyt olla vahvoja uskossaan. Noel oli vähällä naurahtaa, mutta piti kuitenkin pokkansa, vinosti hymyillen sille puolen jolle Theo ei nähnyt. Niinhän se taisi olla, joskin hänen kohdallaan moisiin ei ollut enää tarvetta. Jos Noel johonkin halusi uskoa, oli se oma kuolemansa. Joskus tulevaisuudessa. Sitä varten hän oli rukoillut ja elämänsä hyvin hoitanut, kunnes kaikki hänen elämäntyönsä oli käyty pilaamaan kirouksella. Nyt hän oli kaukana kuitenkin niistä pyhistä olennoista, langennut. Pelkkä kuvajainen siitä mitä Artania joskus oli vielä ollut - joka joutui valojaan rikkoen raivaamaan omaa tietään hiljalleen kohti Helvettiä nykyiseltään... kai sekin oli tapansa elää loppujen lopuksi. Tosin ennemmin jollekin sellaiselle, joka pitkä elämää kaipasi. Noelille ensimmäiset sata vuotta olivat olleet jo liikaa, eikä hän voinut vieläkään käsittää kuinka haltiat saattoivat nauttia pitkästä iästään...
Temppeliherra käänsi harkitsevan katseensa viimein Theon puoleen, kun nulikka huppua päästään laski vilkuilunsa päätteeksi. Nyt sen erotti paremmin. Sen häiritsevän samankaltaisuuden, joka pojan kasvoissa oli. Ei hän ollut koskaan tuntenut Winderin veljeksiä kuin vihollisina, eikä nähnyt kasvoja noiden ollessa vielä nuoria. Mutta Noel olisi voinut vaikka vannoa, että pentu omasi isänsä piirteet kasvoillaan. Syystä tai toisesta. Se nostatti otsalle ja rintaan inhottavan syvän säryn, vanhojen muistojen ja kasvojen palatessa taas mieleen kummittelemaan. Ne muistot nostattivat myös pyhää auraa hehkumaan voimakkaammin vanhan temppeliherran ympärille, mutta minkäänlaisen hohteen sijasta pelkkä purppurainen utu naamioitui muuten hämärtyvään iltaan ja hangen varjoihin sen ohessa täydellisesti.

"Merivesi on suolaista", paladiini hymähti nuorikon tuumailuihin ohimoitaan toisella kädellä hieroen, kätensä alta pitäen haltiaa silmällä tyynenvakava ilme kasvoillaan, "Se ei sammuta janoa, päinvastoin".
"Sen takana on toisia valtakuntia, varmaan myös pienempiä saariakin. Kaiketi virkaveljeni tietäisi tarinoida niistä enemmän, hänellä kun on kokemusta merenkäynnistä ja meripedoista...", arpikasvoinen kohautti harteitaan lopulta, ollen varma että jos Fritzin päästäisi ääneen moisista, turinoisi mokoma itsensä väsyksiin liioittelujen kera jos hieman rommia tai viskiä kyytipojaksi tarjosi.
"Mutta minä en ulkomaista tiedä nimiä enempää", Noel totesi ryhtiään suoristaen ja sen kätensä alas kasvoiltaan jälleen tuoden, käätyen paremmin nuorikon puoleen, "En osaisi kertoa sinulle kuin kuoleman rajamaista, joilla itse olen kertaalleen jo vieraillut...".


Sepän tuvalla käsipuoli rastapäisen seuransa kanssa oli juuri lopettelemassa ruokailuaan. Minne ikinä Theodluin olikaan hävinnyt, ei nulikkaa ollut kuulunut takaisin retkeltään ainakaan vielä vaikka ilta oli alkanut jo hämärtää. Kunhan tajuaisi tulla takaisin ennen varsinaista pimeää, jottei tuota tarvinnut lähteä jokaisen karvaturrin voimin jäljittämään jostain päin mannerta... Syystä tai toisesta tummahipiä vielä toistaiseksi oli luottavainen ajatuksen suhteen, tutunoloisen piskin haukunnan kuuluessa jostain hieman etäämmältä siihen ehjään vasempaan korvaan joka nokisen ikkunan puoleen oli suunnattu.
"Se vanha lisko on muuten heittänyt veivinsä ajat sitten", Delathos tuhahti viimeisiä leivänmuruja lautaseltaan noukkien, jättimäisen pedon tullessa äkkiseltään mieleen. Kaiketi tieto olisi Kalille jopa hyödyllinen, jottei seppä suotta aikaansa laittaisi pedolle palkkioksi lupaamaansa miekkaan, "Dagnir, se mustasuomuinen joka auttoi meitä kerran. Suotta sille sitä kapulaa enää veistelet".



//Sen mä tahon nähä!!! Voidaan sitten palvoa yhessä. Uhrataan sille vähän punaviiniä ja suolakeksejä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 04, 2017 5:43

Re: Sinä, taas || Crim

Merivesi oli kuulemma suolaista. Se ei sammuttanut janoa, päinvastoin lisäsi sitä. Kuinka hirveä ajatus, jos olisi keskellä merta kellumassa. Ympärillä vettä, mitä ei voinut janoonsa juoda. Ajatus suorastaan puistatti puoliveristä, saaden pikkuhaukan värähtämään pienesti sijoillaan.
Merestä huomio kuitenkin kääntyi temppeliherran puoleen, tuon auran syystä tai toisesta suorastaan leimahtaen ympärille. Kysyvästi enkelinpentu katsoi vanhaa miestä, koittaen tulkita tuosta nyt jotain, kuitenkaan saamatta minkäänlaista käsitystä Artanian mielentilasta... Mutta oli se mikä tahansa, se pyhä, voimistunut aura miehen ympärillä suorastaan lumosi puoliverisen, Theodluinin ottamatta huomaamattaan askeleen jos toisenkin lähemmäksi temppeliherraa.
"Virkaveljesi..?", uteliaasti puoliverinen tiedusteli, Artanian mainitessa jonkun vertaisensa. Kenties jollakin luostarin temppeliherralla sitten oli kokemusta enemmän merenkäynnistä ja maista vetten tuolla puolen?

"Kuoleman rajamaat eivät kuulosta kovin houkuttelevilta", Pikkuhaukka naurahti, huomaten samalla olevansa ehkä turhankin lähellä temppeliherraa ja sillä samalla sekunnilla harppoen askeleen jos toisenkin kauemmas miehestä.
"Kuolema muutenkaan... Tai siitä puhuminen... Kovin... synkkiä aiheita", Theo jatkoi jo vaivautuneesti, "aiheita, joista ei välittäisi puhua... Tai oikeastaan edes kuulla", haukankatse siirtyi temppeliherrasta vielä viimeisen kerran tarkastelemaan ympäristöä ja merta, ennen kuin puoliverinen rykäisi kurkkuaan selventäen.
"Mutta, ilta alkaa jo laskeutua... Joten ehkä minun olisi parasta palata ystävättäreni luo, matkaseurani tykö", Theo aloitti, vilkaisten Noeliin ja siinä samalla kumartaen pienesti, "Kiitän seurastanne, Artania. Ehkä joskus vielä tapaamme uudestaan".


Kali veteli tyytyväisenä viimeisiä leivänpaloja suuhunsa aterian päätteeksi, kun Delathos päätti ilmoittaa Dagnirin kuolleen. Kulmiaan kurtistaen rastapää vilkaisi tummahipiän puoleen, mokoman kuulostaen harvinaisen varmalta sanomiensa suhteen. Dagnir oli kuollut, joten tuolle ei tarvinnut palkkioksi minkäänlaista asetta enää vääntää, kuulemma!
"No voi turkanen!", Kali ärähti poskessaan vielä einestä, samalla nojaten paremmin tuoliinsa, "Minä kun olin melkein jo valmis! Kaiken muun ohesta".
Selvästi seppä oli aikeissa jatkaa tarinointiaan, mutta nyt jo lähemmäksi siirtynyt koiran haukunta kiiri rastapäisen korviin, Kalin vilkaisten ulos lähimmästä ikkunasta. Eihän hän mitään nähnyt sijoiltaan, eikä heti jaksanut siitä myös nousta.
"No, ehkä myyn ne aseet sitten jollekulle muulle, joka niistä hyvän hinnan maksaa. Aina löytyy ostajia maagisille aseille", Kali virnisti, raskaasi lopulta itsensä kammeten ylös sijoiltaan ja lähti kävelemään kohden ikkunaa, "Brennus ei yleensä meteliä pidä tuolla tavoin...".

Ikkunalle päästyään ja viimein paremmin ulos katsahtaen, päästi Kali suustaan kuivan naurahduksen.
"No ihmekös jos piski huutaa. Se taisi hukata juoksupoikasi johonkin... Tai sitten on sattunut jotain", Seppä hymähti, tietenkin ollen huolissaan mitä nuorelle haltialle mahdollisesti oli käynyt, mutta eihän se päällepäin näkynyt. Mutta, Brennus näytti olevan kunnossa, joten kovinkaan veristä yhteenottoa ei ainakaan ollut sattunut?
"Tai sitten piski juoksi jo edeltä ilmoittamaan, että ystäväsi on palaamassa. Ken tietää. Mutta pitäisikö kuitenkin tarkistaa?", Merkittävästi rastapäinen lopulta vilkaisi kuuraparran puoleen, uskoen käsipuolen kyllä tietävän, kuka tässä menisi tarkistamaan tilanteen. Raskaana oleva seppä ei todellakaan aikonut enää lähteä pihalle tarpomaan mihinkään ja loppu peleissä, ei hän välittänyt Delathosin pikku ystävästä niin paljoa, että olisi näin myöhään pakkasyönä itseään rasittanut moisen suippokorvan takia.



// UHRATAAN SILLE VODKA N WINE MIKSIÄ NIIKU LEFFASSA. hei aamukakkaaaa //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Elo 05, 2017 3:08

Re: Sinä, taas || Crim

Artania hymisi hiljaa haltian ääneen miettiessä hänen virkaveljeään, katseellaan ollen seurannut sitä kun nuorikko oli lähemmäs tullut. Oliko tuo muuten vain varomaton? Vai johtuiko se hänen puhtaasta aurastaan, joka veti toista lähemmäs? Oli mikä oli, taisi Theokin tajuta tulleensa lähemmäs, samalla kun vaivautuneena vakavakasvoiselle kenraalille ryhtyi jälleen sanailemaan vähän mitä sattuu, lopulta ilmoittaen, että haltian lienisi jo parempi palata ystäviensä tykö. Jos kenraalilta kysyttiin, ei tuon olisi kannattanut edes lähteä luostarilta kauemmas...
Noel veti syvään henkeä, kätensä laskien viittansa alla mahdollisimman huomaamattomasti asevyölleen tummatukkaisen nuorukaisen kumartaessa hänelle. Kiittäen seurasta ja toivotellen jo jälleennäkemisiä, jota todellakaan ei tulisi tapahtumaan, "Enpä usko...", Noel hymähti. Hän ottaisi tuon Winderin pesueen jäsenen hengiltä, jottei Haukansilmäisten suku pääsisi leviämään tuon pennelin kautta pidemmälle. Pahimmillaan Theo jatkaisi isänsä ja setänsä jalanjäljissä myöhemmin heti tilaisuuden tultua, ja sen mahdollisuuden Noel halusi erityisesti eliminoida...

Ennen kuin Theo ehätti mihinkään karata, kiri Noel heidän välinsä äkkiseltään kiinni yhdellä harppauksella, napaten kiinni nuorikon käsivarresta, pakottaen toisen paremmin itseään päin, puukonterän kohottaen nuorikon leuanpielelle ehkä jopa ihoa nirhaamaan. Tumma utu laskeutui hansikkaan peittämän käden otteesta myös nuorikon vaatetuksen kankaille, arpikasvoisen tuijottaen kulmiensa alta haukansilmäisen kutaleen silmiin kirkkaasti siinä hämärässä hohtavilla silmillään.
"Olen nähnyt kasvosi aikaisemminkin...", kenraali mietti ääneen, "Vanhempana... olet kuin isäsi reinkarnaatio...".


Tummahipiä nojasi rennosti tuolinsa selkänojaan Kalia silmäillen, sepän tiuskaistessa olleensa melkein valmis lohikäärmeen palkkion kanssa. Käsipuoli kohautti hartioitaan, virnistäen, "Voithan aina tehdä siitä minulle sopivan", Delathos tuumi leukapartaansa hieraisten äkkiseltään.
"Maksaisin siitä ihan mielelläni, niin kolikoilla... kuin luonnossakin", kapteeni hymisi, ennen kuin mietteistään palasi Kalia seurailemaan, joka koiran haukuntaa oli ikkunalle ehättänyt seurailemaan. Del halusi yhä olettaa mokoman tarkoittavan että se äpärä olisi tulossa takaisin, sepän kommentin saaden haltian ilmeen synkkenemään samantien kuitenkin. Leuka laski lähemmäs rintaa, tummahipiän tuijottaen murhaavasti eteensä. Mihin helvettiin se pentu oli ehättänyt itsensä hukata mukamas... ellei tuota oltu napattu, olisi voinut olla varma että kakara tavalla tai toisella löytäisi takaisin jälkiään seuraamalla. Itsekseen hiljaa kiroten, Delathos nousi pöydästä, turhautuneena potkaisten tuolin jalkaan, jotta penkki löysi paikkansa pöydän äärestä takaisin.

Kuuraparta asteli itse ikkunan ääreen itsekin, yrittäen silmäillä tumman lasin läpi kauemmas, "Tapan sen nulikan omin käsin, jos se perkele ei ala ilmestyä tänne pikimiten", Del ärähti haltiakielellä. Lähistöllä saattoi aina toki partioida vihollisia, mutta tuskin nyt yksi keskenkasvuinen huppupäinen kersa, ihminen saati haltia jaksaisi herättää kenenkään huomiota varsinaisesti. Eikä Theo täysin puolustuskyvytön taikatemppujensa kera ollut...
"Ja minä kun luulin että saisin vain istua lopun illan...", valkohapsi ärisi lähtiessään askeltamaan etsimään tamineitaan, sepän koiralauman havahtuessa isäntähahmon liikkumiseen huushollissa. Ensitöikseen kuuraparta kävi päästämässä Brennuksen sisään, silmäillen päällisinpuolin että läähättävä piski oli kunnossa. Ehkä se oli todellakin vain karannut Theolta... juossut tänne etukäteen...



//AAMUKAKKA OLI PARASTA, OTA TÄSTÄ SINÄKIN . Ja voi ei kyllä, jotain mitä meidänki pitää ihan selvästi kokeilla silleen niikö once in a lifetime, ja sit vaan kuollaan pelkälle ajatukselle koska... mitä :DDDDDD//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 05, 2017 4:07

Re: Sinä, taas || Crim

Jokin outo, varoittava tunne nousi rintaan Theon lähtiessä askeltamaan poispäin temppeliherrasta. Hän ei tiennyt mistä se varoittava tunne kumpusi, mutta pian se selvisikin sen pidempään miettimättä, kun Noel hänet harppoi kiinni ja käsivarresta otteen nappasi. Hätkähtäen pikkuhaukka käännähti pakostakin kohden temppeliherraa, vilkaisten kysyvästi tuon puoleen, siinä samalla kuitenkin tajuten sen terän leukapielellään. Jo ihoa viiltänyt kylmä terä sai enkelinpennun jähmettymään täysin sijoilleen, Theon tuijottaen hetken sitä terää, kunnes huomio vaihtui siihen tummaan utuun, jota toinen tuntui valuttavan itsestään. Olisi kai pitänyt osata arvioida, ettei Noel ihan tavallinen temppeliherra auransa kera ollut. Tuossa oli jotain maagista, jotain... ei niin pyhää, nyt kun tarkemmin alkoi toisen voimistunutta auraa tulkita.

Mutta mikä temppeliherran mielen oli saanut näin radikaalisti muuttumaan? Äsken tuo ei ollut moksiskaan siitä, että oli aikaansa viettämässä Winderin äpärän seurassa... mutta nyt oli täysin toinen ääni kellossa. Vai oliko tämä ääni ollut koko ajan kaiken takana ja Theo typerää naiiviuttaan ei ollut osannut varoa, vaikka jo äiti aikanaan varoitteli vieraista sedistä...
Värisevästi hengittävän puoliverisen katse kohosi viimein kohtaamaan temppeliherran hohtaviin silmiin. Hätääntynyt katse vaihtui kysyvänmietteliääksi, pikkuhaukan kurtistaen kulmiaan Artanian sanojen myötä.
"Mutta isäni...", Pienesti liikahtaen Theo aloitti, testaillen kuinka tiukka temppeliherran ote käsivarresta oikeastaan oli ¬– kyllä tuo aika kovaa kiinni piti ja se myös tuntui.
"Et ole ihminen", nyt jo varmana päätelmästään Theo henkäisi. Jos Noel tiesi, miltä Ferendirin oli näyttänyt, oli tuon täytynyt nähdä edesmennyt haltia aikanaan. Ja siitä oli pitkä, pitkä aika, kun Theon isä oli ollut elossa. Ei pikkuhaukka suostunut uskomaan, että Noel minkäänlaista muotokuvaa tai muuta vastaavaa hänen isästään omasi tai olisi nähnyt, moiset lienivät visusti Winderin suvun kartanolla turvassa ja viholliset tuskin maalailivat vastatiimin sotaherrojen muotokuvia huvikseen...

"Et ainakaan enää...", lähes kuiskaten nuorempi lisäsi, hetken vain sijoillaan tuijottaen Noelia. Kunnes sitten yllättäen – joskin varmasti oletettavasti – riuhtaisi itsensä irti temppeliherran otteesta, tehden kaikkensa jotta pääsisi mokomasta kauemmas. Mutta vaikka Noelin otteesta pääsi irti, ehti temppeliherra silti teräaseellaan tuikkaamaan puoliveristä hartian ja solisluun väliin, saaden Theon parahtamaan kivusta. Sitä kipua ei kuitenkaan jääty murehtimaan, pikkuhaukan nopeasti potkaisten rumasti miestä reiteen, toivoen edes hetkellisesti hidastavansa partakasvoista, siinä itse lähtien pinkomaan pää kolmantena jalkana pois päin temppeliherrasta. Takaisin luostarin suuntaan, kuitenkin poiketen heidän jäljiltään sen verran, että arvionsa mukaan lähti "oikaisemaan" syvemmän, koskemattoman hangen halki takaisin Kalin pajalle – ja reittivalinta taisi olla oikea, sillä hetken kuluttua hämärässä hangessa erottui myös Brennuksen jäljet, koiran ollen pinkonut kotia kohti samaa reittiä.


Ehdotus aseen muokkaamisesta Delathosille sopivaksi pistettiin kyllä korvan taakse ja todennäköisesti toteutettaisiinkin. Mikäli pakkasperkele oli valmis aseesta vielä maksamaankin, ei Kali nähnyt syytä pantata tekelettään yhtään sen kauempaa omissa nurkissaan toista ostajaa odottamassa.
Mutta, siitä ei käyty mitään kuurapartaiselle sanomaan, rastapäisen vain seuraillen käsipuolen liikkeitä, hymähtäen terävästi kun Delathos jotain kävi kiroamaan haltioiden kielellä. Ehkä Kalinkin pitäisi mokoma opetella, se saattaisi laajentaa asiakaskuntaa, vaikka hyvin yleiskielellä oli tähän asti pärjännyt.
"Etköhän sinä istumaan kerkeä vielä", Kali hymisi Delathoksen perään, seuraten kuurapartaista kyökistä tuvan puolelle, seuraillen Brennusta joka sisään päästettiin. Piski jatkoi ulinaansa ja pyörimistä ympäriinsä, saaden muutkin koirat levottomiksi. Se ravasi Kalin ja Delathosin väliä, palaten sitten aina ovelle ja taas kaksikon luo. Etukäpälällään se suorastaan vaativasti tökki niin Kalia kuin Delathosia siinä samalla, tehden harvinaisen selväksi tahtonsa.
"No, se selvästi haluaa meidän seuraavan. Tai siis sinun seuraavan", Kali tokaisi koiraa katsellessaan, "Tuskin se mitään vakavaa on kumminkaan... Mutta ole silti varovainen, en todellakaan lähde etsimään raatoasi mistään hangista tänä iltana".



// OTAN JA HERÄSIN JA TULIN. siis kirjoittamaan tulin. Ja oh god, voin jo kuvitella millanen hedari siitäkin coctailista tulis et en välttis haluu kokeilla :----D //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Elo 05, 2017 7:38

Re: Sinä, taas || Crim

Otteensa piti, haukansilmäisen liikahtaessa pienesti sanojensa myötä. Arpikasvoinen ei todellakaan aikonut päästää irti, päästäen kuivan naurahduksen suustaan, pudistaen päätään nuorukaisen sanoille. Tarkkasilmäinen, kuten Windereitä nimitettiin. Temppeliherralla oli silti tunne, että poika tunsi magiaa enemmänkin... sen suhteen oli aina hyvä olla varuillaan...
Veitsen hyistä terää painettiin terävämmin nuorikon leukaa vasten, samalla hetkellä Theon kuitenkin riuhtaistessa Noelin otteen irti itsestään. Harmaahapsinen ehätti korkeintaan tarttua uudelleen pojan kuteiden kankaista toisen pyrkiessä kauemmas, yrittäen suunnata hyvin ja pitkään palvelleen tikarinsa terän kohden haltian kaulaa. Kyllähän se osui, muttei ihan niin kuin Noel oli suunnitellut. Theon riuhtoessa ja yrittäessä kauemmas, ehätti paladiini puukottaa mokomaa vain hartiaan äkkiseltään, Artanian hymähtäen sitä pientä epäonnistumistaan. Sentään hän oli osunut, ja kylmä varmasti purisi avohaavaan ikävästi tässä purevassa säässä äkkiä...

Potku reiteen sai temppeliritarin horjahtamaan hangessa, haukansilmäisen lähtiessä sen turvin juoksemaan ilmeisesti turvaansa kohden vikkelillä kintuillaan. Temppeliherra kuitenkin kiirehti nuorempansa perään - olisihan hän voinut vain seurata perästä kunnes nuorikko seuransa löytäisi, mutta toisaalta... Artaniaa ei todellakaan houkuttanut ottaa yhteen suuremman joukon kanssa. Joten tässä oli hänen tilaisuutensa, ja sen jos hän möhlisi, jättäisi hän ainakin pennulle opetuksen jälkeensä siitä, ettei jokaiseen ystävää esittävään kannattanut luottaa.
Paksu hanki hidasti omalta osaltaan painavampaa tahoa, viitankin keräten lunta turkisosiinsa tehokkaasti, kun se välillä maata vasten kahlasi. Noel oli tottunut kulkemaan ratsain, ei tarpomaan hangessa tällä tavoin... sentään nuorikko ei tajunnut juosta takaisin luostarille. Sinne Noel ei olisi voinut asein jahdata mokomaa, joten sinällään oli onni onnettomuudessa, että Theo valitsi kuljettavakseen oman polkunsa jonnekin toisaalle. Tätä menoa raskasrakenteisempi kenraali kuitenkin hiipuisi alta aikayksikön nuorempansa perästä jälkeen... ellei sitten.

Hän tuhlaisi tässä aivan turhaan voimiaan. Eikä ketään ollut lähettyvillä näkemässä yhäkään heitä. Niinpä, sen sijaan että mies olisi tarponut nuorikon perässä, katosi tuo äkkiseltään näkyvistä. Hetken olisi voinut luulla mokoman jääneen taakse jo ajat sitten jos perään sattui vilkaisemaan, sen sijaan jos katseensa piti menosuunnassa ja jaloissaan, saattoi huomata sen tumman usvan kirivän aivan Theon jaloista nuorukaisen ohitse. Kaiketi pentu aisti ohitse kulkevan aurankin, Artanian ilmestyen uudelleen haltian menosuunnan katkaisemaan, nousten kuin kuollut haudastaan hangesta koiran tarpomille jäljille. Mutta huomattavan erinäköisenä, kuin mitä nuori oli päässyt aikaisemmin todistamaan. Ne valkeanharmaat, karheat, pitkän hiussuortuvat heiluivat tuulessa samoin kuin repeytyneet kankaat vanhan temppeliritarin yllä, miehen hohtaen haaleaa valoa ympärilleen alati.
Jäämättä paikoilleen kuitenkaan turhan pitkäksi aikaa, paladiini otti muutaman nopeamman askeleen kohden nuorikkoa, yrittäen terältään ruostuneenoloisella miekalla sivaltaa haltiaa kohden ja määrätietoisena yritti kädellään saada otteen äpärästä. Tuo voisi juosta niin paljon kuin sielunsa sietäisi, mutta pakoon mokoma ei häneltä enää pääsisi, jos Noel kykeni voimiinsa luottamaan. Tuskin Theo halusi langenneen itseään seuraavan oman seurueensa tykökään...


Delathos kävi heittämään asevyönsä kylmiltään niskaansa. Ei hän niin pitkään pihalla aikonut viipyä, että siellä kylmä ehättäisi millään tavoin hänenkaltaiselleen pohjoisenperkeleelle tulla, joten ei tummahipiäinen myöskään pihavaatteita matkaansa poiminut. Hän pärjäisi hetken tummissa housuissaan ja paksunpunaisessa sisätakissaan, ja äkkiäkös tänne palatessaan sitä taas hikoilisi, kun Kali antoi tulipatojensa palaa ja lämmittää huushollia päivät pitkät.
Hiuksia poimiessaan hartian ylitse menevän vyön alta, kiri kuuraparran katse paremmin jaloissa pyörivään turreen, joka selvästi oli jotain vailla ravaillessaan heidän ja oven väliä. Piskin käyttäytyminen ja Kalin sanat siihen päälle tekivät harvinaisen selväksi, että tummahipiän oli parempi lähteä levotonta koiraa seuraamaan hämärtyvään ilmaan ja hakemaan sitä kersaa takaisin. Jostain...
Kuuraparta huokaisi puoliksi ärähtäen sepän sanoihin, "Jos hyvin pimeä ehättää tulla ja kaukana olen, taidan suosiolla vain etsiä paikan yöpyä jossain muualla Brennuksen kera".
"Tulen kyllä takaisin...", käsipuoli hymähti, sen koommin jäämättä enää mitään kuuntelemaan tai selvittelemään Kalin kanssa, kun ulko-ovesta talsi pihamaalle koiran kera, joka tärppinä oli heti näyttämässä toverilleen suuntaa ja haukkuen kannusti toista nopeasti tulemaan perässä.



//No niinhän sä väität bae ;D Semmonen ultimate drinksu, että oksat pois. Siihen ko pistäis vielä lorauksen ES niin löytäis ittensä haudasta heti samana iltana//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 05, 2017 8:29

Re: Sinä, taas || Crim

"Niin kuin aina teet", Kali hymähti Delathoksen perään, katsellen kuinka säähän nähden vähäpukeinen käsipuoli viimein päätti ovesta lähteä ulos koiran kera, vakuutellen siinä palaavansa kyllä. Tähänkin asti Delathos oli aina palannut, joten rastapäinen uskalsi uskoa, että kyllä tuo vielä seuraavankin kerran palaisi. Sen pidemmittä puheitta hän jäi pitämään taloa yllä, katsomaan vierailleen yösijoja valmiiksi, sikäli mikäli takaisin tämän illan aikana tulisivat – siinä samalla myös etsien ensiaputarvikkeensa kädenulottuville ja pullon rommia, jonka kuuraparta varmasti halusi tuhota jos takaisin tulisi vielä tänään.


Theo juoksi minkä kintuistaan pääsi, typeränä unohtaen osaavansa loitsun jolla hanki kantaisi häntä kuin kevyttä hiutaletta. Mutta eipä siinä henkensä edestä juostessa tullut pahemmin mietittyä muuta, kuin temppeliherrasta kauas pääsemistä. Ainakaan tuo ei kuulostanut heti kintereillä olevan ja kun pikkuhaukka taakseen vilkaisi, ei mokomaa missään näkynyt. Ei vanhasta temppeliherrasta kai ollut pysymään hänen perässään? Se tietenkin toi pientä helpotusta hetkeksi, Theon harkiten jo vaihtavan muotonsa sudeksi ja pinkovan kahta kauheampaa vauhtia pois paikalta, kun tunsi yllättäen sen painostavanahdistavan auran syöksyvän ohi. Puoliverinen oli seota askelissaan sen tunteen myötä, kääntäen katseensa menosuuntaan vain nähdäkseen temppeliherran siirtyneen edelle.

Joskin, Artania ei enää näyttänyt samalta, ystävälliseltä partaturvalta, mitä aikaisemmin. Ei, sen sijaan paladin oli nyt näky, jota kukaan ei lähestyisi vapaaehtoisesti, ellei halunnut hengestään päästä. Tuo valkojouhinen kokonaisuus sai Theon parahtamaan ääneen, nuoremman pistäen liinat kiinni heti ja pysähtymisen myötä liukastui hangessa. Puoliverinen pyrki kuitenkin heti tolpilleen, kun aave lähemmäs harppoi. Nopeannotkein liikkein nuorempi haparoi kauemmas hangessa määrätietoisesti lähestyvän temppeliherran tieltä, samalla haparoiden vyöltään miekkansa. Heti kun vähääkään sai hetkeksi etäisyyttä toiseen, lähti Theodluin hätäisesti tuttuja liikeratoja heiluttamaan miekallaan, heittäen maagisia hyökkäyksiään kohden temppeliherraa. Eihän hänen hyökkäyksensä mitenkään vahvoja olleet, saatikka loppuun harkittuja, kunhan koitti pitää Artanian kaukana itsestään edes hetken, mutta ei tämäkään suunnitelma ollut pitävä. Pakko hänen oli keksiä jotain, ennen kuin tuo painajainen hänet murhaisi!

"E-en ole uhka teille!", Theo huudahti hätäisen hengityksensä lomasta, Hän ei yhäkään ymmärtänyt temppeliherran äkillistä muutosta, saatikka motiivia tämän murhanhimon takana, "En koskaan ollut! Enkä ole nytkään! Miksi?!".
"Vain, koska näytän isältäni!?", koko ajan liikkeellä pysyvä pentu jatkoi, hätäisten kyyneleiden jo väkisinkin nousten silmäkulmiin.



// ;D;D;D; HAUTAAN. Joo ei, ei mitään ES sinne enää. Ei energiajuomaa muutenkaan alkoholin kanssa, haluatko et mä kuolen?! //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Elo 05, 2017 10:18

Re: Sinä, taas || Crim

Brennus johti tummahipiää eteenpäin vanhoja jälkiään myöten, välillä pysähtyen nuuskimaan maata ja kirmaten Delathoksen ympäri saadakseen nyrpeään haltiaan vähän vauhtia. Kuuraparta oli kuitenkin niin sangen kyllästynyt ja vihainen pennun tempaukseen unohtua jonnekin, jottei hän viitsinyt edes pitää kiirettä tapauksen suhteen. Siinäpähän mahdollisesti saisi selkäänsä jossain, jos niin typerä oli. Ei se ollut Delin ongelma – tai niin pakkasherra halusi itselleen ainakin uskotella tarpoessaan ärtyneenvihainen ilme kasvoillaan eteenpäin turren kintereillä, yrittäen jo tiirailla josko Theodluinia jossain olisi näkynyt.

Tietenkään nuorikko ei jäänyt täysin puolustautumatta, kiskoen oman säilänsä vyöltään ja sen kera hyökkäämään heikosti vasten kenraalia. Eihän se näyttänyt vanhempaa pysäyttävän varsinaisesti, vaikka aaveenkaltainen jokaisen maagisen hyökkäyksen suosiolla otti vain päin näköään. Eivät ne riittäneet hajottamaan sitä synkkää kuvajaista, joka pyrki yhä niittaamaan nuorikon hankeen, jotta tuosta Windereiden siemenestä päästäisiin. Lopulta vasten osuva maaginen hyökkäys pakotti temppeliritarin kuitenkin perääntymään hetkeksi, miehen lipuen aavemaisesti kauemmas äkkiseltään Theosta, joka hätääntyneenä hänelle huusi. Syitä miettien samalla miksi muukalainen halusi toisen hengiltä näin yllättäen.
"Koska olet heidän jälkeläisensä, olet yksi heistä...", karu ääni vastasi nuorelle, pelottavien silmien tuijottaessa tuota kohden, "Olin siellä, kun isäsi johti joukkoja Nahoriin. Hänen sielunsa on jo minun, ja niin olisi setäsikin, ellei hän olisi karannut minulta. Onko siitäkin jo muutama talvi...". Tietenkin sen perkeleen oli pitänyt saada apua, muuten Artania olisi kaatanut vihollisen kenraalin sinä talvena vuoristoseudun hankiin mätänemään. Eipä hän ollut viholliseen törmännytkään varsinaisesti sitten sen kerran jälkeen... varsinkaan Winderiin tai tuon rykmenttiin, jonka kohtaamista aina yhtä "ilolla" odotti...

Haarniskan saumat yllään kitisten inhimillisemmän askeleen eteenpäin ottaen, yritti Artania jälleen lähestyä hyytävän olemuksensa kanssa lähemmäs Theoa, "Ja minä vannon, että hyväksyn kuolemani vasta, kun jokainen teistä on tapettu".
"Kun manner on vapaa niistä jotka noita kirottuja silmiä ja veriperimää kantavat!", kuoro ääniä suorastaan huusi päin Theodluinia, Noelin lähestyessä yhä nuorikkoa mahdollisesta vastarinnasta välittämättä. Jostain kauempaa korviin kantautui tuulen ylitse haukuntaa, jotka osin jäivät kenraalilta huomiotta, aavemaisen olennon huomion ollessa täysin tummatukkaisessa nuorukaisessa sillä hetkellä. Ei tuo äpärä seuraavasta hyökkäyksestä osumitta karkaisi enää, Noelin ollessa jo päättänyt Windereitten vesan kaatuvan tänne.



//Voidaan ehottaa tätä kombinaatiota kato Wiseaulle seuraavaa leffaa varten. PIRI TOIMII! Eikun. Sää et saa kahvipisaraakaan enää ko oot tommonen pärinäpupu jo valmiiks//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13816

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 05, 2017 11:03

Re: Sinä, taas || Crim

Uudenlainen kiukku kävi nousemaan hätääntyneen olon rinnalle, temppeliherran perustellessa toimiaan sillä, että Theo oli yksi heistä. Yhä useampi kyynel nousi nuoren silmiin, tuon kuunnellessa katkeroituvan raivonsa keskeltä temppeliherran kertomaa siitä, kuinka hänen isänsä sielu oli jo tuolla painajaisella. Ja niin olisi ollut setänsäkin, ellei joku tuota olisi auttanut. Selvisipähän siis, kuka Theon isän oli tappanut. Sodassahan nuo olivat olleet silloin, kuka tahansa olisi voinut olla vastuussa vihollisen kaatumisesta, mutta nyt Artania kävi nimeämään itsensä vastuulliseksi. Ja ilmeisesti temppeliherralla oli kauna heidän sukua kohtaan, tai siltä se ainakin kuulosti, tuon vannoessa ettei suostunut lepoon ennen kuin jokainen heistä, Windereistä, olisi vainaa.

"En ole yksi heistä!", Pikkuhaukka huusi lähtien jälleen perääntymään kun temppeliherra iholle pyrki, "En ole koskaan ollut! Olen Miarora, Enkelten verta!".
"Ja kaltaisesi ovat syy, miksi olemme täällä varmistamassa, ett––", eipä pikkuhaukka uhoamisissaan pidemmälle päässyt, kun uudemman kerran horjahti hankeen. Joskin viimeisimpien sanojen myötä oli kuulostanut siltä, kuin itkuinen puoliverinen olisi alkanut puhumaan kahdella äänellä, joista toinen kuului selvästi naiselle.
Kaatumistaan pelästynyt nuorikko kuitenkin älähti, pyrkien mahdollisimman nopeasti ylös, mutta ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea. Ennen kuin Theo tolpilleen syvästä hangesta pääsi, oli Artania kirinyt välimatkan kiinni ja oli nuoremman yllä alta aikayksikön. Theo kykeni vain väistelemään ja koitti huterammalla miekallaan ohjata temppeliherran hyökkäyksiä pois kehostaan. Mutta ei hänestä ollut puolustautumaan toista vastaan näin läheltä, johan mokoma yhdellä nyrkiniskulla olisi saanut pojan tajuttomaksi, sikäli mikäli Theo nyt olisi suostunut pysymään aloillaan, eikä pyrkinyt koko ajan hangessa kömpimään kauemmas toisesta.

Se haukunta oli jäänyt täysin huomaamatta Theolta, puoliverisen keskittyen niin paljon tilanteeseen ja temppeliherran sanoihin. Mutta nyt kun Brennus saapui paikan päälle haukkuen kuin itse piru, ei koiraa voinut olla huomaamatta. Ei varmasti ainakaan temppeliherra, jonka koipeen piski koitti heti ensitöikseen käydä, omasta mielestään fiksusti näin koittaen sitä seurannutta kuurapartaa ohjeistaa siinä kuka lieni vihollinen...



// :DDDDDDDDD EI SAA TAPPAA WISEAUTA!!! Piri iri pärisee. eikun. MINÄ PÄRISEN ILMAN KOFEIINIA SITTEN et voi estää. Koska röpepärinpärin //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3801

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Elo 06, 2017 12:30

Re: Sinä, taas || Crim

"Näkeehän sen silmistäsi!", langennut huusi takaisin peittääkseen katkeroituneen nuorukaisen puheet alleen, toisen nimittäessä itseään enkeliksi siinä samalla. Sekö se outo samankaltainen tunne toisesta oli ollut, jonka Artania oli alati aistinut? Tarkoittiko se, että he olivat osin samanlaisia? Molemmat pyhien siivellisten seuraajia?
Jos Noel olisi kyennyt ajattelemaan selvemmin siltä yltyvältä himoltaan vain päästää äpärälapsi jo hengiltä, olisi hän varmasti ennemmin halunnut jopa keskustella tuosta faktasta paremmin. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä, eikä Noel aikonut antaa haltialle tuon näennäisestä nuoresta iästä huolimatta sen enempää armoa kuin olisi antanut aikuistakaan kohtaan.
Nuorikon tuuskahtaessa jälleen hankeen, pääsi paladiini kirimään heidän välimatkansa kiinni, yrittäen tylsällä miekallaan survaista yhden kuolettavan iskun toiselle, joka varmasti olisi jo itsessään riittänyt hyytämään tuon sijoilleen. Kovasti pentu pisti vastaan ja omaa vikkelyyttään kykeni temppeliherran iskuja välttelemään, vaikka isku sinne tai tänne saattoikin kankaita hipoa ja repiä niitä nuorikon yltä. Lopultapa se häijy kuvajainen aavemaisesti lipui aivan kiinni haltiaan, Artanian napaten toisella kädellään tummatukan rintapielestä kiinni, ja toisella painostavasti kuristaen nuorikkoa vasten lumihankea. Painaen tuota vain syvemmälle lumeen aina siihen saakka, kunnes joku kävi puremaan häntä...

Heiveröisten panssarien pinta suorastaan rutisi koiran hampaiden alla palasiksi, leuoillaan kiskovan karvapallon saaden temppeliritarin horjahtamaan äpärän yltä alas hankeen polvilleen. Uhoa tutulta valkoturkkiselta ei kuitenkaan puuttunut tällä kertaa, vaikka se sai terävästi kenraalilta kuonolleen voimakkaan iskun, joka ei vielä riittänyt Brennusta laskemaan otettaan irti vihollisensa nilkasta. Siinä vaiheessa kun Noel tosin kaksin käsin tarrasi piskin turkista ja lihasta kiinni, tuli piski toisiin tuumiin – mutta liian myöhään, kun kenraali panssaroidulla polvellaan piskiä potkaisi ja heitti syrjään. Lumi varmasti pehmensi mokoman alastuloa, uroksen kuitenkin uikahtaen alastuloa ja sitä käsittelyä, tietysti yrittäen itseään edes kyljelleen kaataa tipahtamisen yhteydessä.
Delathos oli siinä ohessa saapunut paikalle parahiksi nähdäkseen, kuinka Kalin uskollinen piskinkutale ilman halki tuon harvinaisen tutun ilmestyksen käsistä lennähti. Ja taisipa itse perkeleen hohtava katse koirasta lipua murhaavasti kapteenin puoleen, joka lähemmäs oli ehättänyt. Tuon Noelkin muisti, tuon punasilmäisen mielipuolen, johon hän oli törmännyt aikaisemmin muutamaan otteeseen jo Winderin joukkojen lomassa. Oliko tuo nyt sitten yksi niistä Theon seuralaisista, joista nuorikko aikaisemmin oli puhunut?

"Lasket varmaan leikkiä...", tummahipiä mumisi itsekseen hiljaa, kätensä tuoden Caradhrasin kahvalle, jos vihollisen kenraali päättäisi hyökätä, "Brennus, pois sieltä!", kuuraparta huusi uikuttavalle piskille, joka itsensä lieni satuttaneen tavalla tai toisella käytyään varomattomasti Artaniaan kiinni. Ja ihmekös tuo... tuo perkele oli pahin mahdollinen johon näillä nurkilla lohikäärmeiden lisäksi saattoi varmaan törmätä...
"Tunnen sinut...", aave ärähti pakkasherran suhteen viimein haltiakielellä, vaikuttaen jo siltä kuin olisi unohtanut Theon olemassaolon täysin. Tuo pakkasperkele oli kuitenkin suurempi uhka mitä nuorikko millään tavalla tässä tilanteessa...
"Enpä kehtaisi väittää, että vihollisen kenraalin naamaa olisi vaikea unohtaa", punaiseksi hiiltyvä katse kohdistui Noeliin, Delin purressa hampaitaan yhteen tilanteen suhteen, "Tahdon pojan, ellet mokomaa jo listinyt. Painu sinä minne ikinä olitkaan menossa, Winder varmaan listii minut muutenkin siitä hyvästä että annan sinun mennä". Ei Delathosilla ollut minkäänlaista mahdollisuutta päihittää kenraalia tässä ja nyt. Tuskin yksin, ellei olisi viimeisiään laittanut siihen. Ei tässä varustuksessa. Pitkältä hän varmaan joutuisi uhraamaan itsensä, jos mieli saada edes Theon turvaan tältä tapaukselta tässä ja nyt... mikä sekään ei kuulostanut houkuttelevalta.

"Ala juosta jo... takaisin sinne mistä tulittekaan. Kalin luo et tuota helvetistä noussutta pirua kuitenkaan vie...", Delathos yritti tavoittaa Theoa telepaattisin sanoin, pitäen silmällä Artaniaa.
"Mitä kaltaisesi demoni enkeleillä tekisi?", Noel provosoi huvittuneeseen sävyyn, antaen viimein niiden valtavien säiemäisten siipiensä valua selästään esille. Taisipa mokoma kasvaakin silmissä, tai sitten Kalin ruuassa oli ollut jotain myrkkyä, joka sai näkemään Delin omiaan ja vain kuvittelemaan, että tuo hirvitys oli häntä varmasti kahta päätä nyt pidempi. Se pyhä aura voimistui vain voimistumistaan tuon synkäntummaan haarniskaan pukeutuneen yllä, kuuraparran alkaen voida pahoin silkasta ristiriidasta kenraalin ulkonäön ja tuon pyhän energian välillä. No ihan tuota hän ei ollut ehättänyt miettiä lävitse, Artanian antaessa kantamansa voiman paljastaa viimein itsensä täydessä mahdissaan kuiskauksen kapteenille ja Windereiden äpärälle. Enkelten verta, niinkö nuorikko oli aikaisemmin sanonut...
"Turmelen kaiken mihin valmiiksi kosken - joten parempi pysyä kaukana tai sinullekin saattaa käydä hassusti", Delathos mietti ääneen kuivasti hymähtäen, Artanian nauraessa moniäänisessä kuorossa takaisin tummahipiälle, joka kuivalla vitsillä yritti selvästi keventää tilannetta. Eikä Noel todellakaan antanut kapteenin odottaa, rinnastaan sen tummateräisen miekkansa vetäen ja syöksyen sen kera vihollisen kapteenia kohden, maagisten aseiden terien lyödessä harvinaisen terävästi toisiaan vasten kipinöiden yhteen.



// WISEAU EI KUOLE MIHINKÄÄN! Paitsi jos Lisa pettää sitä. Piri Iri käy aina kierroksilla. Mä en tiedä miks mä luin ton että RÖÖPERINPALIKAT ekana, mutta joo....//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
EdellinenSeuraava

Paluu Piha-alueet, pellot, puutarhat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia