N'k-H-mr D'lf
"Pois alta!"
Neliääninen mylväisy kantoi melkein koko pitkän käytävän poikki. Lattia tömisi paljaiden jalkojen alla ja häntä lakaisi mattoja. Valtaosa käytävällä oleskelleista haltioista hypähti sivuun ja katseet seurasivat maantiekiitäjän perässä, kun hän liukui kulman taakse. Hän rutisti nelin käsin purkkia, jonka sisällä velloi ruskea neste. Lasinen pinta tuntui lämpimältä sormia vasten.
"Varo vähän!" jonkun kärttyinen ääni kantautui hänen korviinsa. Toiset aprikoivat ääneen, mitä purkissa oli. Hovin hullun tiedemiehen tuntien se saattaisi vaikka räjähtää siihen paikkaan. Mutaatio tönäisi vahingossa kirjapinoa kantanutta haltiaa kylkeen, niin että tämän suusta karkasi ähkäisy. Lopuista äänistä päätellen hänen korkea kirjapinonsa oli juuri levinnyt käytävälle. Nix olisi ehkä pahoitellut ja pysähtynyt auttamaan, ellei hänellä olisi ollut niin tulenpalava hoppu. Juuri nyt hänen ajatuksissaan ei pyörinyt mitään muuta kuin sekunteja hänen laskiessaan kauanko oli vielä aikaa. Hän pääsi vihdoin käytävän päähän huoneensa ovelle ja ylimääräinen käsipari kurkotti eteenpäin kohti ovenkahvaa. Rivakalla otteella hän tarrasi siitä kiinni ja oli avaamaisillaan oven, kun hän tajusi ajan loppuneen kesken. Hän naksautteli leukojaan vihaisesti ja nosti purkin valoa vasten. Tee oli pilalla.
"Pahuksen pahus", hän nurisi vihaisesti ja käänteli purkkia kädessään. Tee piti nimittäin ehdottomasti nauttia vähintään kahden minuutin sisällä veden keittämisen jälkeen. Eihän tätä voinut kenellekään enää tarjoilla.
Nix oli ollut sinä päivänä hermostunut aamusta alkaen. Hän vietti suurimman osan ajasta huoneessaan omassa yksinäisyydessään, mutta tänään hänen oli määrä tavata eräs henkilö. Itseasiassa mutaatio ei tiennyt hänestä mitään, hänellä oli ongelmia muistaa edes tämän nimeä. Hän ei edes ollut varma, tiesikö kyseinen henkilö hänen tulostaan. Koko tapahtuma oli alkanut aika sattumalla, Nixistä tuntui, että ne haltiat joiden kanssa hän oli viettänyt eilisillan olivat vain halunneet hänestä eroon. Nix huomasi rutistavansa yhä kahvaa niin lujaa että hänen sormiaan särki ja hän irrotti siitä otteensa. Oliko tämä edes oikea huone, sitäkään mutaatio ei tiennyt. Ainut varma asia oli, että tee, jota hän piteli käsissään, oli pilalla ja siitä oli päästävä eroon. Päätään kallistellen hän tutkaili ovea katseellaan, sormet naputellen purkin kylkeä. Lopulta hän päätti vain sysätä purkin lattialle oven viereen ja koputti oveen.
//Ja näin päästään alkuun