Sarvipää kohotti kulmiaan pienesti, Elodien käydessä kovin hämillään hänen ehdotuksiin vastaamaan. Osasihan Perian olettaa jotain tuollaista tytöltä, joten hänen oli jokseenkin helpompi lähteä miettimään mitä faunille nyt sanoisi. Toisaalta, tuliko tämä liian äkkiä? Ei Perian ollut aivan varma suunnitelmastaan, jota oli jo jonkin aikaa pohtinut. Olivathan he jo pidemmän tovin seurustelleet ja tunteneet toisensa ja jostain syystä satyyri uskoi löytäneensä sen oikean, jonka kanssa voisi tosissaan harkita jotain pysyvää ja syvällistä - ei hän ollut koskaan tuntenut näin ketään kohtaan, kuten nyt tunsi Elodieta kohtaan.
Mutta silti, oliko hän valmis? Ja mikä tärkeintä, oliko Elodie valmis? Kaikkein eniten satyyria ehkä pelotti se mahdollinen kieltävä vastaus kysymykseensä, jonka hän halusi esittää... Mutta toisaalta, jos ei nyt, niin koska?
Perian vetikin syvään henkeä hymähtäen, kuunnellessaan Elodien pointteja tilanteen suhteen. Olisihan se ehkä ollut sopimatonta tällä tavalla nyt vain samassa tilassa alkaa asumaan, ilman että oli julistautunut virallisesti pariksi. Varsinkin kun näin hovissa asuttiin.
"No, sinulla on kyllä ponttisi, mutta...", Perian aloitti varovaisesti, samalla kun nousi ylös sijoiltaan, "Mutta olen... vähän miettinyt tilannetta.... sinua ja minua.. meitä siis... kun...", voi kuinka se puhuminen tuntuikin taas niin kovin vaikealta, Satyyrin käyden hieraisemaan niskaansa vaivautuneena samalla kun kävi kipittämään yöpöytänsä ääreen ja veti laatikon auki, napaten sieltä käteensä sen pienen puisen rasian.
"Kun... emmehän me näin aio ikuisesti jatkaa, eikö..?", Perian jatkoi, kuulostaen jopa siltä että aikoisi nyt saman tien jättää Elodien kuin nallin kalliolle. Kuinka rumaa sekin olisi ollut tässä tilanteessa?!
"Ja mietin, pitäisikö meidän... lopettaa tämä ja... siirtyä... tiedätkö..", Satyyri jatkoi, pysähtyen Elodien eteen ja veti syvään henkeä jälleen. Kyllä nyt oli hyvä hetki, ei hän enää voinut perääntyä. Hopeasarvi keräsikin itsensä ja lopulta kävi nostamaan katseensa kunnolla Elodien puoleen, polvistuen siinä samalla faunin eteen. Puinen rasia käytiin nostamaan toisessa kädessä kohden Elodieta, satyyrin samalla avaten rasian ja paljastaen siron nätin, yksinkertaisen sormuksen. Sormus oli puhdasta valkokultaa, kiiltävä ja kaunis ja sitä koristi yksi pieni, sievä väritön jalokivi. Kaiken kaikkiaan se oli selvästi kallis, mutta yksinkertaisen kaunis kihlajaissormus.
"Elodie rakas... Sen sijaan että olisit tyttöystäväni, tulisitko minulle... vaimoksi?"
// NO KAI NYT KUN ELODIEJAPERIANJAUHAHHNGHG. Siellä joku Janni on samaan aikaan
tälleen //