Meillä lienee jotain yhteistä

Palvelijoidentilat sijaitsevat sotilastuvan lähettyvillä. Palvelijoidentiloihin kuuluu niin makuuhuoneet, taukotilat, kyökit, sivukäytävät, peseytymistilat kuin myös ruokailutilat. Palvelijoiden olosta on pyritty tekemään mahdollisimman mukavaa, jotta nuo jaksaisivat pitää vaadittua tasoa yllä siniveristen sitä vaatiessa. Ylempiarvoistenpalvelijoiden tilat ovat erikseen, mitä alempiarvoisten. Orjat eivät täällä kuitenkaan majaile.

Valvoja: Crimson

Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Loka 2016, 02:23

Arathet Arvaen


Syksy oli edennyt jo pitkälle, luonnon vaihtaessa väriä kirjavaan ja pian lehdet jo tippuivatkin puista ja jättäisivät kaiken horrostilaan. Syksy tiesi kylmiä ja märkiä kelejä, siinä missä se enteili myös talvea ja jos Arathet jotain vihasi, niin talvea. Talvella oli kylmää ja ikävää, sukat olivat aina märät jos pihalla kävi ja vuoteeseenkin sai varata kolme peittoa jos halusi olla palelematta koko yön! No, sentään linnalla oli lämmintä ja kyllä se nukkuminenkin vähemmillä vetimillä onnistui, ellei ollut samanlainen vilukissa mitä Arathet.

Mutta ehkä vielä oli turhankin aikaista miettiä, mitä talvi toi tullessaan ja kuinka kovat pakkaset olivat luvassa. Totta kai neuvonantajana Arathetin piti myös miettiä hieman pidemmälle suunnitelmia ja taktiikoita kaiken suhteen, mutta juuri nyt tässä pattitilanteessa, tärkeintä oli kaiketi miettiä vain viikko eteenpäin, ellei mitään suurempaa ollut luvassa. Sinällään Arathet toivoikin tämän tilanteen sodan suhteen jatkuvan, mutta toisaalta se alkoi jo puuduttaa ja hermostuttaa itse kutakin. Johonkin suuntaan olisi mukava liikkua, mutta tässä sitä oltiin. Arathet tietenkin olisi halunnut rauhanneuvotteluja kehiin, mutta eihän se ollut vaihtoehto. Ei ainakaan Aranin ja suurimmanosan kansan mielestä.

Jälleen kerran vihreänsävyiseen edustusasukokonaisuuteensa pukeutunut neuvonantaja oli niin ajatuksissaan kera kirjekuoriensa, että oli lähellä törmätä käytävillä vastaan tulevaan henkilöön. Juuri ennen törmäystä Arathet kuitenkin ehätti katsomaan eteensä ja pysähtymään, perääntymään puolittaisen askeleen säikähtäen, täten varmistaen ettei kaksikko toisiinsa törmännyt.

"... Darion, eikö?", Hän totesi epävarmasti haltiakielellä. Hetken oranssitukka joutui miettimään nimeä kasvoille, katsellen tätä demoninpuolikasta edessään. Kyllä, Darion se oli. Siitä oli jo tovi, kun he viimeksi olivat tavanneet, mutta kyllä Arathet oli kuullut Darionin uudesta asemasta hovissa.
"Emme olekaan hetkeen törmänneet - onneksi tai epäonneksi, sitä en tiedä", Haltia naurahti pienesti.

"Kuulin uudesta tittelistäsi. Hovimuusikoksi ei ihan jokainen pääse, onnitteluni siitä", Pienesti Arathet kävi nyökkäämään kumartavana eleenä onnittelujen perään.



// Forte ja Oreo Uke tänne nyt kiitos <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 18 Loka 2016, 14:54

Syksy oli saapunut. Aamut olivat kirpeitä ja puut olivat vaihtaneet väriään. Mahtoivatko palatsissa asuvat yleisesti ottaen edes tietää, mikä vuodenaika oli? Tuntui, että seinät olivat niin paksut ja elämä niin keskittynyt rakennuksen sisällä tapahtuviin asioihin, ettei oikein koskaan voinut tietää, mitä ulkona tapahtui. No, kunhan nyt silloin tällöin pääsisi katsomaan vähän ympärilleen, Darion olisi ihan tyytyväinen. Kieltämättä syksy oli, noin taiteellisesti ajateltuna, äärimmäisen viehättävä vuodenaika. Koska muulloin pääsi käyttämään niin paljon punaista, keltaista, oranssia ja kultaa? Eivät tosin Darionin valintoja esimerkiksi pukeutumiseen, mutta kieltämättä paperilla tai kankaalla ne näyttivät ihan hyviltä. Ensimmäiset päivät täällä puolidemoni oli lähinnä istunut huoneensa ikkunasyvennyksessä ja piirrellyt ulkona näkyviä värejä. Se auttoi rentoutumaan ja jotenkin käsittämään kyseisen tilanteen paljon paremmin. Sillä, viimeiseen päivään asti ennen uuden työn aloitusta, kaikki oli tuntunut jotenkin epätodelliselta. Aivan kuin koko tapaamista Perianin ja Kuningattaren kanssa ei olisi ollutkaan.

Mutta tilanne oli nyt mitä oli, ja tosiaan hyvin todellinen. Juuri vähän aikaa sitten Darion oli haettu huoneestaan, ja hän oli saanut ensimmäisen, hieman kokeellisen, tehtävän. Hänen pitäisi maalata, piirtää tai säveltää jotain syksyyn sopivaa, ja samalla se oli hyvä keino osoittaa omia taitojaan ja kykyjään, jotta Kuningatar ei tosiaan ollut tehnyt väärää valintaa. Mutta saatuaan tehtävänsä, ja ollessaan taas käytävällä, Darion tajusi, ettei hänellä ollut havaintoakaan, mistä suunnasta oli tullut. Kestäisi aikansa totutella asumaan jossain näin suuressa paikassa, ja eksyttyään väärälle käytävälle kahdesti, puolidemoni totesi tarvitsevansa kartan. Kuinka paljon huoneita ja käytäviä saattoi olla yhdessä ainoassa rakennuksessa?

Ja nähtävästi kulmia, sillä kääntyessään yhden sellaisen takaa, Darion meinasi törmätä johonkuhun. Onneksi vastaantulija pysähtyi ja Darion reagoi tekemällä pienen pyörähdyksen sivummalle, jotta kontaktilta vältyttäisiin. Sehän olisi hieno tapa aloittaa sosiaalinen elämä täällä, kävellä jonkun yli. Kirjaimellisesti. Kuullessaan nimensä mainittavan, Darion kääntyi katsomaan vastaantulijaa, ja ensimmäisenä kiinnitti huomiota oransseihin hiuksiin. Hän muisti tuon värin.
"Kyllä. Ja sinä olit... Arathet?"
Darion aloitti, osoittaen haltian olevan oikeassa, muistaessaan hänen nimensä, ja samalla muisteli itse kyseisen haltian nimeä. Hän muisteli myös viime kohtaamisen haltian kanssa olevan vähän samanlainen. Lähestulkoon törmääminen, mutta ystävällinen sellainen. Ja naurahduksesta päätellen, sama ystävällisyys ainakin jatkui.
"En ole matemaatikko, joten en osaa sanoa, mikä on todennäköisyys, että kaikista näistä lukuisista käytävistä törmäämme juuri toisiimme. Taas."
Darion naurahti myös hiljaa. Kieltämättä se oli kyllä hassu sattuma, että he törmäsivät jo toistamiseen samalla käytävällä, mutta kenties tästä oli vielä turha lähteä vetämään kertomuksia kohtalosta ja sen sellaista. Darion huokaisi pienesti ja kohautti vähän harteitaan, aivan kuin olisi nähnyt tai kuullut jotain, mihin ei ollut varma, uskoiko todeksi.
"Kiitos. Minun on vieläkin vähän vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi, mutta tässä sitä nyt ollaan. Kuten sanoit, onneksi tai epäonneksi, en tiedä vielä. Tuota.. tämä vaikuttaa typerältä, mutta.."
Darion katsoi vähän ympärilleen, ennen kuin jatkoi.
"Missä oikeastaan olen? Täällä on niin paljon käytäviä ja huoneita, etten ole enää täysin varma, missä oma huoneeni oli. Kestää varmaan oman aikansa tottua tähän kaikkeen."

// Se on Herra Oreo Uke sinulle. Tuosta hyvästä Darion vielä lyö sinua, tai ainakin jotakuta hahmoistasi //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2016, 17:41

Haltia nyökkäsi reippaasti, ystävällisesti hymyillen kun Darion yhtälailla hänen nimensä muisti. Sinällään se oli kyllä ihme, ottaen huomioon, että hovissa törmäsi lähes päivittäin uusiin kasvoihin ja yleensä päivän päätteeksi sitä oli jo unohtanut ne uudet nimet, mitä olisi ehkä kannattanut muistaa. Alkuaikoina Arathetista oli tuntunut pahalta, kun hän mukavien uusientuttavuuksien nimet oli unohtanut saman tien kaiken muun muistettavan tieltä, mutta vuosien saatossa sitä oli oppinut olemaan ottamatta siitä niinkään stressiä. Hänhän oli kuninkaan neuvonantaja, ei kukaan alemman tason palvelija tai muu työntekijä hovissa voinut olettaa, että hän muistaisi jokaisen heidän nimet kerran tai kahden tapaamisen jälkeen. Art piti tarpeellisena muistaa vain ne suuret nimet, johon Darionkin osin lukeutui. Olihan tuo kuningattaren hovimuusikko nykyään, kyllä tummahipiän nimi tultaisiin oppimaan hovissa ajan myötä, vaikkei tuolla nyt niin näkyvää ja suurta roolia ollutkaan, muuta kuin tietyissä piireissä.

"Onhan se sinällään omanlaisensa onnenpotku sattumalta törmätä johonkuhun näinkin suuressa rakennuksessa ihan sattumalta, toistamiseen", Haltia hymähti, "Joskin kaiketi se riippuu siitä, kuinka paljon itse käytävillä säntäilee - sinua ei ole kyllä hetkeen näkynyt tai kuulunut missään", Eipä Arathet varta vasten ollut yrittänyt Darionia löytää, vaikka sinällään uusi hovimuusikko kiehtoi ja neuvonantaja halusi tuohon uudemmankin kerran tutustua.

Darionin seuraavat sanat saivat huvittuneen hymyn hiipimään haltian kasvoille, hovimuusikon käyden myöntämään ettei ollut yhtään perillä siitä, missä tällä hetkellä oli.
"Et uskokaan kuinka usein olen kuullut nuo samat sanat", haltia naurahti pienesti, "Älä huoli, täällä suunnistamaan oppiminen vie aikansa. Tietenkin, jos haluat, voin lainata sinulle yhden kartoistani, jota olen linnan käytävistä, kerroksista ja salakäytävistä tehnyt. Sen avulla opettelu olisi varmasti helpompaakin".
"Minne olit edes matkalla? Tai mistä tulossa?"
, Haltia kävi tiedustelemaan.


// FITE ME (๑و•̀ω•́)و Teen siitä keksinmuruja. Melkein ei hävetä tää vastaamisen kesto ja silleen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 14 Joulu 2016, 21:21

Darion oli jo tullut siihen tulokseen, että koko tämä rakennushirviö oli aivan liian iso. Huoneita ja käytäviä oli liikaa. Sen lisäksi, myös uusia kasvoja oli ihan liikaa. Vaikkei edes joutunut puhumaan kenenkään kanssa, silti päivässä saattoi tavat useamman haltian. Mihin ihmeeseen kuningaspari tarvitsi muka näin paljon henkilökuntaa? Mutta sentään joitain oli helpompi muistaa kuin toisia. Darion ei ollut kovin tietoinen hierarkiasta tässä paikassa vielä, mutta oletti olevansa jokseenkin ylempänä, tahtomattaankin, kuin esimerkiksi tavalliset keittiöpalvelijat ja kamarineidot, joten hän ei törmännyt niin massiiviseen määrään uusia tyyppejä, mitä moni muu. Jotkut oli helpompi muistaa, kuin toiset. Perian oli hyvä esimerkki, kieltämättä hänellä oli jokseenkin silmiinpistävä ulkonäkö, mutta Darion yritti muutenkin löytää kaikista jotain muistikuvaa, jonka voisi yhdistää nimeen. Arathetilla ne olivat hiukset. Ne muistuttivat väriltään Darionia syksystä.

"Jos voin, pyrin välttelemään turhaa käytävillä juoksentelua. Tämä on kuin jokin suuri labyrintti."
Toisin kuin Darion oli vähän ehtinyt pelätä, Arathet ei nauranut hänelle, ainakaan suoraan, eikä edes pilkannut huonoa suunnistustaitoa. Haltian reaktio oli miellyttävän ystävällinen, huvittunut, mutta ei pilkallinen. Kenties Arathet jakoi jokseenkin samanlaisen menneisyyden käytävillä seikkailemisesta.
"Vai että ihan salakäytäviä? Kuulostaa mysteeriseltä, kenties eksyn sellaisen kartan kanssa vielä pahemmin, ja vielä sellaisiin paikkoihin, joihin minulla ei todellakaan olisi asiaa."
Darion naurahti hiljaa. Hän ei viitsinyt mainita, että eivätkös salakäytävät yleensä ole sitä varten, jotta aatelisto pääsee vierailemaan salarakkaiden luona kenenkään huomaamatta. Mutta kenties sellaisen vitsin sanominen tässä vaiheessa voisi tosiaan tehdä Darionista päätä lyhyemmän aika nopeasti. Tai ainakin hyvin epäsuositun.
"Mutta kiitän, kartta olisi kyllä tarpeen näin aluksi. Olin palaamassa takaisin huoneeseeni, se oli jossain palvelijoiden tiloissa, tai ainakin siellä päin. Kuningatar kaikessa ystävällisyydessään ja reiluudessaan antoi minulle yksityisemmän tilan taiteilla."
Kaiketi Darion olisi saanut vuoteen myös ihan palvelijoiden puolelta, mutta hän mieluusti nukkui myös ateljeessaan jos kykeni, koska saattoi herätä kesken unien täynnä inspiraatiota, ja silloin olisi hyvin kurjaa lähteä juoksentelemaan käytäville ja etsimään tietä taidehuoneeseensa, joten oli parempi, että Darion nukkui ja taiteili samassa paikassa.
"Sain ensimmäisen tehtävän luoda jotain syksyistä, ja täytyy myöntää, että olen niin täynnä inspiraatiota, että tämä käytävillä haahuilu saa minut tavallista levottomammaksi."

// Hah! Ja Oreoista pieni historiikkipläjäys (kuuntelet sen, damn it, vaikkei kiinnostaisi!); 1973 Oreo juhli merkkipäiviään ja sen kunniaksi tehtiin mustaihoinen Oreo Barbie. Se vedettiin lähes saman tien pois markkinoilta, sillä sen katsottiin olevan loukkaava lelu, koska Oreo tarkoittaa jotakin, joka haluaa olla valkoinen, ja kyseinen nukke on nykyään arvokas keräilyharvinaisuus. //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Tammi 2017, 17:25

hymähtävästi neuvonantaja naurahti Darionin mainitessa linnan olevan kuin labyrintti. Sitä se kyllä olikin, vaati pitkän ajan, ennen kuin täällä oppi suunnistamaan täysin varmasti. Tai no, jotkut totta kai oppivat hetkessä, mutta Arathetilta oli aikoinaan mennyt pidempikin tovi oppia linnan lukuisat käytävät, kerrokset ja tornit.
"En suosittele kuitenkaan salakäytävien käyttämistä, mikäli sellaisen sattuisit löytämäänkin", Haltia huomautti, "En mene takuuseen kuka käytävillä liikkuu ja osa täällä liikkuvista olennoista... ei ehkä ole niin... no, mukavia".
Kuninkaalla oli mitä omalaatuisin kokoelma "lemmikeitä", joista osa käytti mielellään liikkumiseen niitä salakäytäviä. Joskus jopa tahallaan öisin pelotellen mölyämällä noissa kyseisissä käytävissä, toisten kiusaksi ja kauhuksi. Kyllähän siihenkin tottui, mutta Arathet mielellään pysyi itse kauempana salakäytävistä.

Kartta uudelle hovinjäsenelle kuitenkin kelpasi, ainakin näin aluksi. Arathet nyökkäsi pienesti ja viittoi siinä Darionin puhellessa tummahipiää seuraamaan itseään. Heidän pitäisi jälleen käydä hänen työhuoneellaan, jotta Darion karttansa saisi. Olisihan Art voinut pistää jonkun toimittamaan sen kartan hovitaitelijan huoneelle myöhemmin, mutta juuri nyt Arathet katsoi parhaaksi käydä hakemassa mokoman samantien ja sitten joko auttaa Darionin suunnistamaan sen avulla takaisin omien ovien taakse tai käydä saattamassa tummahipiä henkilökohtaisesti huoneelleen. Eipä se suurivaiva ollut neuvonantajalle, joka muutenkin mielellään käveli ympäriinsä nyt vielä, ennen kuin nukkumaan yrittäisi. Kuluisipahan energiaa pois, eikä tarvinnut sänkyyn mennä pyörimään ja stressaamaan asioita, kun uni ei tullutkaan.

"Se on hienoa", Haltia naurahti puolidemonille, joka ilmoitti olevansa täynnä inspiraatiota, "Uskotko kykeneväsi toteuttamaan tehtäväsi nopeastikin?".
"Tosin, en usko että nopeudella niinkään väliä on. Ennemminkin laadulla – mutta se ei liene ongelma sinun kohdallasi"
, Arathet tuumi, "Mutta näin tulevan varalle haluan sinun tietävän: mikäli ikinä inspiraatiosi tökkääkin etkä saa aikaiseksi vaadittuja teoksia, pyytäisin, että otat yhteyttä minuun. Tiedän turhankin hyvin sen tunteen, kun luovuus ei luistakaan ja haluaisin auttaa sinua sellaisissa tilanteissa. Jos ei muuten, niin voin puhua puolestasi taholle jos toisellekin ja pahoitella teoksen viivästymistä".
Eihän Arathet yleensä tällä tavoin apuaan tarjonnut uusille hovinjäsenille, mutta syystä tai toisesta haltia koki tarvetta auttaa Darionia. Puolidemoni kun vaikutti henkilöltä, joka ei ehkä oloaan – ainakaan vielä – tuntenut kotoisaksi hovissa ja varmasti tuolla oli paljon opittavaa kaiken suhteen. Joten jos hän kykenisi edes jotenkin auttamaan Darionia pääsemään vauhtiin tai tuntemaan olonsa jotenkuten tuetuksi, olisi Arathet mielellään auttamassa toista.
"Onko Perian ollut apunasi näin alkuunsa?", Neuvonantaja kysyi, vilkaisten Darionin puoleen, "Hänhän sinut tänne toi, eikö?".



// Sitten alkaa semmonen myllytys että oksat pois! ET TUNGE NIITÄ FAKTOJA TOISTEN NASSULLE rumaa tuollainen. Melkein. Muistan joskus nähneeni kuvan kyseisestä Oreo barbiesta tosin. Ja sen kuvan nähdessäni tulit heti mieleen. Kaupassa oli myös myynnissä Oreo suklaapatukoita, eilen kun kävi. Hetken jo mietin että sellaisen ostaisin, mutta en sitte kehdannu >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Tammi 2017, 20:45

Arathetin salamyhkäinen maininta olennoista ei oikein antanut hyvää vaikutelmaa tämän linnan salakäytävistä. Mitä ihmeen tuomiopäivän hirviöitä täällä oikein juoskenteli? Kylmä väristys kulki läpi Darionin selkärangan, häntä puistatti ajatus. Kyse ei voinut olla esimerkiksi metsästys- tai taistelukoirista, Arathet ei muuten olisi kuvaillut kyseisiä olentoja noin salaperäisesti.
"Voin vakuuttaa, etten tule edes ulos huoneestani, ellei ole pakko, joten en ole tekemässä tutkimusretkeä salattuihin käytäviin."
Mitä nopeammin Darion pääsisi taas päänsä sisäiseen maailmaan ja taiteensa ääreen, sen parempi. Tosin, jossain ihan alitajunnan sopukoissa sikisi pieni aatos siitä, että näitä mystistiä olentoja voisi olla veikeää päästä maalaamaan. Mutta turvallisen välimatkan päästä tietysti. Ja toistaiseksi, Darionille riitti vain kartta takaisin huoneeseensa. Onneksi Arathet oli tarpeeksi ystävällinen antaakseen sellaisen hänelle, joten puolidemoni lähti seuraamaan haltiaa käytäville, yrittäen tällä kertaa jopa muistaa, mihin suuntaan lähti, jotta osaisi takaisin.

Oli itse asiassa melko yllättävää, miten reilu Arathet oli hänelle. Se oli tietysti mukavaa ja teki olon miellyttäväksi, mutta jotenkin Darionilla oli ollut aatos, että palatsissa enemmänkin pelattiin omaan pussiin ja ajettiin omaa etuaan, joten haltian ystävällisyys oli hassua. Tai sitten Darion oli vain koko tämän ajan ollut todella väärässä, sekin oli täysin mahdollista.
"Jos inspiraatiota riittää, uskoisin olevani nopea. Mutta se kenties riippuu, mitä teen. Esimerkiksi, jos minun pitää tehdä muotokuva, vaikkapa Kuningattaresta, se ei välttämättä tarvitse paljoakaan inspiraatiota. Loppujen lopuksi kehon ja kasvojen maalaaminen on mekaanista, kaikki, niin ihmiset, haltiat kuin eläimetkin, koostuvat vain varjostuksista, muodoista ja väreistä. Ja ne osaan, osaan teknisesti piirtää täydelliset kasvot. Yleensä vain en halua olla pelkästään mekaaninen, haluan nauttia siitä, mitä pystyn luomaan, ja siihen tarvitsen inspiraatiota, tunteita. Kuten äitini aina sanoi, en voi maalata suutelevaa paria, ennen kuin olen kokenut ensisuudelman."
Darion oli omien sanojensa tuomaan ajatukseen, vaikka tietysti oli kuunnellut Arathetiä. Hän oli vain unohtanut kiittää. Kenties tämä ajatuksiin harhailu oli syy, miksi hän alun perin eksyi käytävlle?
"Kiitos. Tässä vaiheessa otan kaiken avun kyllä vastaan. Pärjään itseni ja maalausteni kanssa, mutta kaikki ulkopuolella, kuten oikeat tavat puhutella, kaipaavat selvästi opetusta. Kenties haluat myös sanoa mielipiteesi töistäni?"
Puolidemoni hymyili ystävällisesti Arathetille, ja pohti sitten hänen kysymystään. Tosiaan, Perian. Erikoista, että henkilö, joka hänet tänne oli tuonut, oli ollut niin näkymättömissä.
"Nyt kun sanoit, en ole tainnut nähdä häntä juurikaan. Ainakaan hän ei ole mainittavasti ollut kanssani tekemisissä."

// Saat tottua näihin faktoihin, pidän historiasta kuin hullu polkasta, joten faktoja voi tulla aina silloin tällöin. Tai faktoja biologiasta, joten varaudu! Nyt on sen verran jauhettu Oreoista, että pitäisikö huomenna mennä ihan kauppaan ja ostaa paketti? Eikä tarvitse edes jakaa kenenkään kanssa, kun asun yksin. Hö höö //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Tammi 2017, 17:48

Jälleen Arathet naurahti pienesti, Darionin mainitessa, ettei aikonut huoneestaan poistua muuta kuin pakon edessä. Voi kunpa hänelläkin olisi ollut moiseen luksukseen mahdollisuus. Edes yhden päivän ajan. Mutta ei, aina piti olla menossa ja valmistautua tapaamisiin tai jos ei mitään muuta, niin pitää seuraa itse kuninkaalle. Tosin, sekin oli vähentynyt nyt vuosien varrella, Aranin vetäytyen yhä vain entisestään paremmin omiin oloihinsa ja Argenteuksen seuraan. Arathet ei tiennyt olisiko siitä pitänyt olla kiitollinen vai huolissaan, heidän välinsä kun olivat muuttuneet viimeisimmän tannersodan myötä syystä jos toisestakin. No, kai sitä piti olla kiitollinen, että sentään sai pitää paikkansa ja oli vielä elossa. Arathet oli todistanut kuninkaan pistävän väkeä pölkylle pienemmistäkin syistä, kuin ristiriidat ajatusmaailmoissa!
"No, kunhan mökkihöperöksi et siellä huoneessasi tule", Haltia lopulta hymähti Darionille, matkan käyden kulkemaan tasaisen rauhalliseen tahtiin.

Arathet piti askeleensa tiedostaen hitaampana, jotta Darion ehtisi paremmin painaa reittiä mieleen ja katselemaan käytävien sisustusta, mikäli mieli. Siinä samalla neuvonantaja kuunteli puoliverisen puheita maalaamisesta, nyökkäillen ja hymähdellen myöntävästi toisen sanoihin. Pointtinsa Darionilla oli, eikä näin puheiden perusteella ainakaan pitänyt yhtään olla huolissaan siitä, etteikö nuorempi taitojensa suhteen pärjäisi hovissa. Hänelle kun ei vielä ollut siunaantunut tilaisuutta todistaa Darionin lahjoja minkään taiteensaran suhteen, mikä tietenkin oli sääli.
"Voin kyllä mielipiteeni töistäsi kertoa, mikäli niin haluat. Haluaisin itse kyllä nähdä töitäsi ja työskentelyäsi, ihan vain mielenkiinnosta", Arathet nyökkäsi ajatukselle. Kaikki mahdollinen taiteeseen liittyvä kiinnosti häntä, vaikka itse pysyttelikin vain luonnospiirroksissa ja sellaisessa. Ei hänellä ollut aikaa alkaa taiteilemaan mitään suurempaa, tuskin hän olisi edes osannutkaan – siitä oli varmasti jo useampi vuosikymmen, ellei jopa satakin, kun hän viimeksi oli mitään edes maalannut...

Terävästi neuvonantaja hymähti, Darionin mainitessa ettei Perianin kanssa ollut alkutohinoiden jälkeen ollut missään yhteyksissä.
"Jos totta puhutaan, en ole yllättynyt", Arathet totesi suoraan, vilkaisten Darioniin, "Hän halusi sinulta jotain, eikö? Sai haluamansa tai ei, ja sen jälkeen satyyria ei ole näkynyt?", haltia kävi arvailemaan.
"Enhän minä häntä tunne varsinaisesti, enkä hänen kanssaan ole pahemmin tekemisissä – hän on kuningattaren viihdyttäjä, minä taas kuninkaan neuvonantaja, ei meillä ole yhteisiä tapaamisia varsinaisesti, enkä vapaa-aikaani hänen seurassaan kyllä viettäisi... Mutta olen silti saanut hänestä sellaisen käsityksen, että Perian ajattelee vain itseään. En tiedä miten teidän välinne lähtivät käyntiin, mutta en itse välttämättä luottaisi häneen", Kovinkin suorasukaisesti neuvonantaja kertoi, pahemmin piilottelematta omaa mielipidettään satyyrista. Hän ei pitänyt Perianista, se sarvipää oli liian koppava ja itserakas hänen makuunsa.

"Tosin nyt kun mietin, tuntuu että minä vain mustamaalaan sinulle kaiken tässä hovissa", Haltia lisäsi perään naurahtaen, päätään pienesti pudistellen, "Olethan oikeutettu tekemään omat päätöksesi kaiken suhteen, älä suotta minun mielipiteisiin leimaudu. Haluan vain, että olet varovainen. Vaikka et sinä kovinkaan sinisilmäinen ja höynäytettävä taida olla, vai?".



// Historiafaktat on kivoja, t. luen wikipediaa huvikseni. Pakko oli myös ostaa ties mitä historiankirjoja koska vaan piti. Biologia faktoja en niinkään välitä kuulla, varsinkaan jos ne liittyy ihmiskehoon, koska ihmiset on ällöjä. Mä mietin pitkään, että ostaisin oreo jäätelöä yks päivä kun kaupassa kävi. Mut ei, pakko ostaa niitä keksejä ensin että voi sitten rehellisen mielipiteen sanoo. Vois kyl repästä ja ens viikolla ostaa niitä vihdoista viimein, sitten tuun itkeen sulle jos ne ei ookaan hyviä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Tammi 2017, 16:41

Darion ei ollut koskaan ehtinyt tavata vanhempia sisaruksiaan, paitsi Dastanin, joten hän ei tiennyt heistä juuri mitään. Mutta ainakin Dastanilla oli aina ollut loistava suuntavaisto, ja oli aivan se ja sama, missä hän milloinkin oli, hän löysi aina kotiin. Tai ylipäätänsä sinne, minne halusi löytää. Ajatella, ja Darion ei löytänyt tietään edes yhdessä isossa rakennuksessa. Kaiketi oli ihan syynsä, miksi juuri Dastan oli vaeltaja ja metsästäjä, eikä Darion. Todennäköisesti puolidemoni olisi eksynyt jo matkalla puun ympäri. Joka tapauksessa, oli hyvä silti yrittää edes muistaa, missä mentiin, ja nyt kun käytäviin saattoi hieman kuluttaa aikaa, niistäkin huomasi erilaisia, pieniä yksityiskohtia. Eivät ne olleetkaan niin samanlaisia, mitä aluksi Darion oli ajatellut. Taiteilijana Darion huomasi helposti yksityiskohtia, eivätkä käytävät olleet poikkeus. Arathet oli ystävällinen, hidastaessaan tahtia ja antaessaan puolidemonin katsella rauhassa ympärilleen.
"Kiitos. Olet toki tervetullut, vaikka voisin kuvitella, ettei kyse ole minun halustani."
Darion hymähti vähän. Hän oli elänyt tarpeeksi pitkään, oppiakseen edes vähän hierarkiaa, oli kyseessä sitten lauma hevosia tai lauma haltioita. Kaikilla ryhmillä oli jonkinlainen hierarkia, ja Darion epäili vahvasti olevansa toistaiseksi sen verran lauman alimmalla askelmalla, ettei hänen mielipiteellään ollut merkitystä. Jos Arathet halui nähdä hänen maalauksiaan, sitten sitä halua toteltiin. Eipä sillä, että hän olisi muutenkaan evännyt Arathetin pääsyä ateljeeseensa. Teki joskus ihan hyvää saada ulkopuolisen näkemys, varsinkin sellaisen, joka ymmärsi jotain taiteesta.

Kenties ajatukset tästä hierarkiasta ja linnan sisäisistä suhteista eivät olleet tosiaan Darionin ihan omaa kuvitelmaa. Arathetin sanat ja äänenpaino antoivat kuvan, ettei Perian ollut ihan hänen sydänystävänsä. Se, kumpi heistä suoranaisesti oli korkeammassa asemassa, ei tosin ollut puolidemonille täysin selvä. Tietysti, siihen, millainen Perian oli luonteeltaan, Darionin oli vaikea vielä sanoa mitään. Loppujen lopuksi hän oli tavannut satyyrin aika pikaisesti, mutta toisaalta, se, ettei Perian ollut uudestaan tullut tervehtimään häntä, kertoi ehkä enemmän. Puolidemoni ei ollut varma, mitä hänen kannattaisi sanoa. Olla samaa vai eri mieltä? Elämä tällaisessa paikassa kuitenkin saattoi olla aikamoista peliä, jossa suhteita, sekä liittolaisia että vihollisia, luotiin aika pienestä. Olihan mahdollisuus, että Arathet kalasteli Darionin mielipiteitä, käyttääkseen niitä jotenkin hyödyksi, vaikka siihen puolidemoni ei oikein uskonut. Tuntui vähän kaukaa haetulta epäilykseltä. Miksi muka Arathet olisi muuten ollut noinkin rehellinen oman mielipiteensä kanssa?
"Hän ei suoranaisesti ole minulle kovin tuttu. Yksi yhteinen tapaaminen, jossa tosiaan menetin saamani harpun hänelle, ei vielä kerro tarpeeksi. Mutta toisaalta, hän ei ole myöskään tullut sen kummemmin kyselemään, miten olen kotiutunut."
Darion pyrki siihen, ettei ollut liian epäkunnioittava kumpaakaan kohtaan, ei Arathetin mielipidettä eikä Periania. Hänellä ei ollut tällä hetkellä varaa luoda itselleen vihollisia, jotka puhuisivat pahaa selän takana. Ja mieluusti Darion ei loisi sellaisia ollenkaan.
"No jaa. Kenties sinulla on oikeus mustamaalata, kerta olet ollut täällä tarpeeksi pitkään, tunteaksesi hovin tavat ja jäsenet? Tuskin edes tulen tapaamaan niin paljon tämän paikan asukkeja, että ehtisin luoda mielipiteeni. Saan mökkihöperöityä rauhassa huoneessani."
Puolidemoni vain naurahti hiljaa, häntä ei henkilökohtaisesti haitannut mustamaalaus, sillä Arathet, kuten kuka tahansa, oli ihan vapaa luomaan ja kertomaan oman mielipiteensä kenestäkin. Eipä se Darionilta ollut mitenkään pois, jos haltia ei sattunut pitämään Perianista.
"No, tuskinpa, mutta se kai johtuu vain siitä, että pyrin pysymään erossa monimutkaisista asioista, kuten suhteet, uskonto tai politiikka."
Darion ei ollut varma, miten höynäytettävissä hän mahtoi olla. Kaiketi hän ei ollut joutunut tarpeeksi usein tilanteeseen, jossa oli huijauksen mahdollisuus, mutta saattoi hyvinkin olla, ettei puolidemonia huijattu niin helposti, lähinnä vain siksi, että Darion halusi miettiä asioita ennen mitään päätösten tekoa.

// Yleensä isälleni ostetaan joululahjaksi joitain historiankirjoja, mutta sitten minä omin ne. Historia forever! Ja biologia myös. Pääsin leikkelemään lukiossa eri sisäelimiä ja piirtämään niitä. Halusin jopa tuoda myöhemmin lehmänkalloja työharjoittelupaikasta, yhdeltä tallilta, kotiin, mutta äitini oli hieman eri mieltä, ja lehmänkallot jäivät latoon. Pöh. Tosin allekirjoitan tuon, että ihmiset ovat ällöjä. Tosin, sitten on näitä otherkin-tyyppejä, jotka haluavat olla joitain eläimiä. Jos minä olisin eläin, olisin muurahaiskarhu. Kukaan ei koskaan halua olla muurahaiskarhu, aina jotain mediaseksikkäitä, kuten susia tai tiikereitä. Miksei kukaan koskaan ole vyötiäinen, kameli, vompatti tai strutsi? //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Tammi 2017, 18:00

"No jos yhtään asemaani haluaisin käyttää hyväkseni niin ei, sinun haluillasi ei olisi väliä. Mutta älä huoli, mikäli haluat olla rauhassa ja työsi tehdä loppuun salassa, niin minä en ainakaan sinua ole häiritsemässä", Haltia hymyili puoliveriselle, joka näemmä oli jo jotenkuten perillä asemastaan hovissa. Tuo oli palvelija, siinä missä muutkin, mutta koska omasi kykyjä ja taitoja joita ylimystö halusi hyödyntää, oli Darion alkajaisiksi korkeammalla mitä tavallinen piika tai juoksupoika. Olihan tuolle annettu oma huone, eikä Darion joutunut jakamaan huonetta useamman palvelijan kanssa, siinä missä joillakin oli vain oma sänky ja sen vieressä arkku omaisuudelle. Mutta, vaikka Darion alempaan kastiin kuului mitä Arathet, halusi hän silti ennemmin käyttäytyä ystävällisesti, kuin hyväksikäyttää arvovaltaansa. Toki se oli sitten eri asia, jos muiden seurassa oltiin, silloin Arathet pistäisi mahdolliset suhteet taka-alalle ja arvolleen sopivasti käyttäytyi muiden nähden. Täten hän olisi vaatinut Darionilta teitittelyä ja asiallista käyttäytymistä, mitä hän ei todellakaan nyt ollut edes harkinnut vaativansa. Tietenkin se kertoi jotain henkilöstä, jos nuo eivät ensialkuun teititelleet ja luvan kanssa vasta alkaneet sinuttelemaan, mutta Darion oli uusi, joten Arathet oli valmis katsomaan läpi sormiensa eikä pistämään minkäänlaista merkintää muistiin moisesta käytöksestä.

Mitä tuli Perianiin, ei Darion myöntänyt tuntevansa sorkkajalkaa pahemmin. Mutta kävi selville, että satyyri toden totta oli halunnut Darionilta jotain ja saanut haluamansa, eikä mokomaa sen jälkeen ollut näkynyt. Saattoihan Perian olla kiireinen, mutta mitä Arathet sen sorkkajalan menoista tiesi, niin ei tuo koko ajan ollut menossa ja työntouhussa. Ja olihan Perianilla omakin elämä, eikä Darion välttämättä ollut niin suuressa osassa siinä. Silti, Arathetista olisi ollut reilua, että satyyri olisi edes tullut tervehtimään toista.
"Perian on suhteellisen uusi hovissa. Ei nyt niin uusi mitä sinä, on hän jo muutaman vuoden täällä pyörinyt... Mutta kyllähän häneen on ehtinyt tutustua sinä aikana jotenkuten", Haltia kertoi, "Mutta saatat siinä olla oikeassa. Tuskin ehdit edes painamaan joidenkin nimeä muistiin, ennen kuin he katoavat etkä enää edes törmää heihin. Täällä on niin paljon väkeä, etten minäkään ihan jokaista tiedä tai tunne. Muistat vain painaa tärkeiden henkilöiden nimen ja arvon mieleen, niin kyllä sinä pärjäät".

Arathet ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, kun Darion listasi pysyvänsä monimutkaisista asioista erossa. Hyvä valinta, mihin Arathetilla ei jälleenkään ollut varaa omalta osaltaan. Johan tässä alkoi melkein kadehtimaan puoliveristä, jonka elämä tuntui olevan mukavan yksinkertaista. Piti vain toivoa, että se voisi myös pysyä niin yksinkertaisena...
"Suotta sitä lähtee monimutkaisiin asioihin mukaan, jos ei koe sitä tarpeelliseksi. On parempiakin tapoja vaivata päätään ja pitää itsensä kiireisenä", Neuvonantaja hymähti, "Jotkin aihealueet kun ovat niin tulenarkoja, ettei niihin kannata koskea, jos yhteenottoja haluaa karttaa".
Viimein he saapuivat jälleen sille tutulle käytävälle, jolla Arathetin työhuone sijaitsi. Siinä kävelemisen ja puhumisen ohessa neuvonantaja kävikin jo kaivelemaan avainnippuaan taskustaan, jotta he huoneeseen sisään pääsisivät mahdollisimman mutkattomasti. Ja kun se oikea ovi osui kohdalle, pysähtyi Arathet sen eteen ja sujautti avaimen lukkoon, oven täten avaten ja antaen Darionin astahtaa ensinnä sisään huoneeseen, jota valaisivat valkeaa valoa hohkaavat maagiset valopallot.



// Kaiken omit! Röyhkeä lapsi. Historia forever kyllä, biologiasta voidaan väitellä. Tai ei väitellä, todetaan vaan että ihmiset on ällöjä ja kaikki ihmiseen liittyvä on ällöä. Varsinkin maiskutus ja suu ylipäätään. Mäkin haluan lehmänkallon >: Tosin äiteellä on seinällä poronkallo ja sarvet, sen ajattelin joskus nyhväistä ittelleni. Some day. OTHERKIN MAINITTU. PLANTKIN SEURAAVAKSI. No mutta kato kaikki ei välttämättä tiedä mitään cooleja eläimiä, joten haluavat jonkin coolin minkä tunnistavat. Kuten nyt susi tai tiikeri. Itsehän olisin kapybara //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 30 Tammi 2017, 22:59

Oli kieltämättä hyvä tietää, ettei Arathet aikonut käyttää asemaansa hyväkseen Darionia kohtaan, mutta toisaalta, ei hänen tarvitsisikaan. Darion kyllä päästäisi hänet sisään, jos haltia tulisi koputtelemaan ovelle.
"Valitettavasti en voi tarjota teetä, mitä kotona olisin vierailleni tehnyt. En ole vielä selvittänyt, miten saisin täällä aina pannullisen teetä huoneeseeni."
Arathetin käytös ei tosiaan ollut viestinyt muutenkaan halusta käyttää asemaa hyväkseen, koska kaikki tämä ystävällisyys ei oikeastaan hyödyttänyt häntä. Perian sentään oli saanut palkintonsa, joten hänellä oli ollut syy olla ystävällinen, tai edes sietää Darionia, mutta Arathet ei saisi tästä muuta kuin lähinnä kiitoksen. Joten tuntui mukavalta tietää, tai ainakin olettaa, että Arathet oli ystävällinen ihan hyvää hyvyyttään, eikä kuitenkaan mitenkään mielistelevä, vaan miellyttävän rehellinen ja avoin. Kenties Darion ei olisi ihan niin eksyksissä, varsinkin, jos Arathet jossain vaiheessa suostuisi vielä vähän opettamaan hänelle hovietikettiä ja oikeanlaista käytöstä. Kenties sitä kehtaisi kysyä jossain vaiheessa.
"Voisin kaiketi olettaa sen riippuvan myös asemastaan täällä. Sanoisin, ettei minun ole hyödyllistä painaa muistiin esimerkiksi sotilaiden nimiä, koska on todennäköistä, etten heihin koskaan törmää. Parempi yrittää muistaa muiden taiteilijoiden, ja, no, viihdyttäjien nimiä, tietysti arvokkaiden lisäksi. Ja sitten niitä nimiä, joita haluan muistaa. Luullakseni on tarpeeksi kohteliasta, jos teitittelen sitten niitä muita."
Oli kieltämättä kannustavaa kuulla Arathetilta, että hän pärjäisi varmasti. Ja jos Perian oli oppinut näin nopeasti olemaan kuin kala vedessä hovissa, kenties se onnistuisi Darionilta myös. Toisaalta taas, Perian oli paljon häntä sulavapuheisempi, joten sillä saattoi olla vaikutusta asiaan.

"Jätän mieluusti monimutkaiset asiat niille, jotka sellaisia hallitsevat. En halua aiheuttaa skandaalia vain sen takia, että satuin sanomaan mielipiteeni ääneen, varsinkaan, jos se poikkeaa valtaapitävien mielipiteestä. Puhun mielipiteistäni sitten niiden kanssa, jotka eivät ole heti ensimmäisenä vaatimassa hirttotuomiota siitä."
Tietysti Darionilla, kuten kenellä tahansa, oli omat mielipiteensä myös isoihin ja tärkeisiin asioihin, kuten sotaan, mutta hän ei katsonut tärkeäksi kertoa niitä ääneen. Mitä hänen mielipiteensä muka merkitsisi isossa mittakaavassa?
"Tietysti, saatan piilottaa ehkä mielipiteitä tai propagandaa taiteeseeni, jos haluan hieman tuoda julki ajatuksiani."
Darion naurahti hiljaa ja toivoi sekä oletti, että Arathet ymmärtäisi sanat osittain huumoriksi. Hän ei koskaan tekisi jotain niin hullua täällä, se saattaisi olla itsemurha, jos joku todella viestit löytäisi. Anarkismi ja propagandataiteen tekeminen ei ollut Darionin asia. Mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi kyennyt niihin, jos tosissaan haluaisi.

Darion pysähtyi hetkeksi, kun Arathet alkoi kaivaa avainnippuaan, mikä kertoi heidän olevan jo lähellä hänen huonettaan. Puolidemoni oli varautunut siihen, että odottaisi ulkopuolella, sillä välin kun Arathet hakisi hänelle kartan. Mutta hänet kutsuttiinkin sisään. Darion näytti hetken yllättyneeltä, mutta kiitti sitten Arathetia, astuessaan huoneeseen. Ensimmäisenä hänen huomionsa kiinnittyi maagisiin palloihin. Darionilla ei ollut minkäänlaisia maagisia kykyjä, joten sellaisten näkeminen kieltämättä oli aina jännittävää. Kieltämättä ne olisivat kätevämmät, kuin kynttilät, joiden valossa hän työskenteli. Pian Darion myös katsoi ympärilleen, sen verran, mitä nyt kehtasi katsella toisen huonetta.
"Miellyttävä huone."
Darion totesi lopulta. Huone kertoi yllättävän paljon sen omistajasta, jos vain osasi katsoa oikeita asioita.

// Olen, hyvin röyhkeä. Ensin omin isoveljeni hevilevyt, sitten isäni kirjat. Äidiltä en ole vielä keksinyt mitään omittavaa, kenties ompelukone, kun jaksan tuoda sen vain tänne. Lehmänkallot tosiaan jäi, sääli, mutta nyt on sentään käärmeennahka. Oo, poronkallo, minäkin haluan kallon. Löysin joskus karhunkallon, mutten saanut pitää sitäkään, muurahaiset olivat omineet sen. Ja edelleen äiti oli sitä mieltä, ettei sitä viedä kotiin. Höh. Aina kaikki kiva kielletään! Ja nyt sinun täytyy piirtää jyväskyläläinen muurahaiskarhu ja nakki..lalainen..lainen? Miten se taipuu? Kuiteskin! Kabybara Nakkilasta. Läiskäse mukaan vielä joku Ivyn toteemieläin, haluaisikohan hän nyt olla se kameli? Ja kaikki syövät Oreoita siinä! //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Tammi 2017, 12:39

"Huoneessasi pitäisi olla "epämääräinen" naru jollain seinällä", Neuvonantaja aloitti, "Sitä vetämällä soitat kelloa palvelijoiden tilassa ja jonkun pitäisi kiiruhtaa huoneellesi vastaanottamaan pyyntösi. Siten saat pannullisen teetä huoneeseesi", Ainakin niin Arathet uskoi, samanlainen järjestely oli muillakin ylemmillä alamaisilla. Toki jotkut käyttivät telepaattista kommunikointia jonkun vakiopalvelijan kanssa, mutta Arathet ei ollut varma kykenikö Darion moiseen, joten sitä ei edes ehdotettu vielä. Sitä paitsi, ei puoliverinen tainnut edes tuntea ketään itselleen määrättyä palvelijaa vielä, jotta olisi voinut suoraa kyseiseltä henkilöltä jotain pyytää...

"Tottahan tuo", Arathet nyökkäsi, Darionin tuumiessa kenen nimiä oikeastaan kannatti pistää mieleen, "Tosin jotkut korkeamman asteen sotilaat, titteleiden omistajat, vaativat tietenkin että heidät tunnistetaan. Mutta, tuskin heihin tulet törmäämään hovissa, ellet meinaa kokoussalien tai sotilastupien lähettyvillä pyöriä". Ehkä hän voisi perehdyttää Darionia paremmin nimiin, jahka puoliverinen nyt aluksi olisi edes asettunut taloksi – sikäli mikäli hän vain ehtisi. Vielä oli täysin turhaa lähteä tunkemaan nuoremman päähän mitään ylimääräistä.
Arathet ei voinut kuin virnistää mielikuvalle räikeistä propaganda maalauksista hovissa, samalla kun asteli peremmälle huoneeseen. Johan siinä heikkohermoisemmat aateliset varmasti pyörtyilisivät, jos Darion menisi maalaamaan jotain vähääkään sotaa vastustavaa tai rauhaa, taikka ihmisiä kannattavaa. Eipä Arathet tiennyt tummahipiän kantaa sotaan, mutta jokin kertoi hänelle, ettei Darion ehkä ollut kaikkein aktiivisin sodan kannattaja...
"No siinähän olisi ideaa. Saisit varmasti keskustelua aikaan teoksillasi... Ja jos "väärän" mielipiteen uskallat esille tuoda, niin sitten keskusteltaisiinkin jo sinun teloituksesta", Arathet hymisi huvittuneena, lopettaen kuitenkin sen virnuilunsa kovin nopeasti, tajutessaan ettei se ollut ehkä paras aihe naurulle, "Joskin, kuningatar on kovin avoin näkökannoille ja kerta olet hänen hovimaalaajansa, saattaa sinulla olla paremmat saumatkin kannanottoihin. Kunhan et nyt suoranaisesti lähde kuningashuonetta herjaamaan".

"Kiitos", Neuvonantaja hymähti puoliverisen kommentoidessa huonetta, "Olen koittanut tehdä siitä mahdollisimman miellyttävän – täällä kun tulee vietettyä enemmän aikaa, mitä sitten makuukammarissani", työpöytänsä luo kävellyt haltia huokaisi, laskien paperit käsistään pöydälle. Ne saisivat odottaa hetken, eipä niillä niin kiire ollut, etteivätkö jopa huomiseen olisi kyenneet odottamaan. Huoneen keskellä olevan pöydän luota Arathet askelsi seinustalla olevan kaapiston luo, lähtien availemaan laatikoita ja kaappeja peräjälkeen, etsien selvästi jotain.
"Minulla pitäisi olla yksi käytäväkartta täällä tallessa... Tosin, voisin antaa sinulle varmuuden vuoksi kahdenkin kerroksen kartat, näin alkuunsa", Arathet mutisi lähinnä ohimennen, karttoja etsiessään. Muutaman karttakäärön hän avasikin, kuitenkin pistäen ne takaisin kun ei oikeaa löytänyt.
"Oletko sinä kiinnostunut kartanpiirtämisestä?", Etsinnän ohesta kysyttiin, turkoosin katseen vilkaisten nopeasti Darionin puoleen.



//Senkin keräilijä kähveltäjä. Tosin perheenjäseniltä saa aina kähveltää jotain, jos nätisti sen tekee. Käärmeennahkaa apua. Eikö ne murene ja tomuunnu pois? Kalloja kaikille, lähetään kaataan kato keskenämme karhu ja sitten kähvelletään siltä kallo. Onnistuu ja silleen. Ja se on nakkilalainen. Mut apua ei :DDD Kauhee ku tulee vaan mieleen et Ivy ois strutsi, se ku on nii pitkä ja sitten lolita/maiden puku päälle. Jos siis ois uros strutsi, värit ois kohillaan. En voi piirtää Oreoihin liittyviä kuvia, ennen kun oon syöny oreoita. Se on sääntö //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 31 Tammi 2017, 18:54

Darion ei ottanut liian itseensä Arathetin kommenttia siitä, että väärä mielipide tai turhan läpinäkyvä propaganda aiheuttaisivat lähinnä keskustelua puolidemonin teloituksesta.
"Se on yksi keskustelu, mihin en mielelläni joutuisi."
Koska Arathet oli hymähdellyt sanojensa aikana, Darion uskalsi tehdä samoin. Se aika, mitä he olivat tässä käytävällä tavanneet ja jutelleet oli antanut puolidemonille aiheen uskoa, ettei Arathet tosiaan halunnut hänelle ongelmia. Vakavistakin asioista oli hyvä joskus vitsailla, muuten menisi elämä liian hankalaksi ja ahdistavaksi.
"Siitä ei ole pelkoa. Jos herjaan, teen sen omassa päässäni."
Darion ei välttämättä ollut samaa mieltä kuninkaallisten kanssa sodasta ja muiden kansojen, lähinnä ihmisten, kohtelusta, mutta se ei tarkoittanut, että hänen kannattaisi lähteä ketään herjaamaan. Jos vain oli mahdollista, kannatti mieluummin etsiä hyviä ja kauniita puolia muista henkilöistä ja heidän mielipiteistään ja yrittää viedä niitä asioita eteenpäin. Darion ei koskaan ollut hetkeäkään elämässään uskonut, että voisi muuttaa maailmaa, huonompaan tai parempaan, mutta ainakin hän saattoi luoda siihen jotain kaunista taiteen muodossa.

Katseltuaan huonetta tarpeeksi, Darion jäi seisoskelemaan Arathetin työpöydän viereen, vältellen katsomasta siinä olevia papereita, mutta hän laittoi merkille, että niitä oli aikamoinen pino. Ainakin puolidemonin näkökulmasta, hän kun ei ollut suoranaisesti paperitöitä koskaan tehnyt. Samalla katsellessaan paperipinoa, Darion myös kuunteli Arathetia, vaikkei sillä hetkellä häneen katsonutkaan.
"En tiedä, miten paljon tulen muissa kerroksissa olemaan, mutta jos raaskit lainata karttoja, kenties ne voisivat olla hyödyllisiä."
Darion nosti katseensa paperipinosta Arathetiin ja kohautti vähän harteitaan.
"En ole kokeillut, joten ainakin se olisi jotain uutta. Ajattelinkin muutenkin piirtää kopiot näistä kartoistasi, joten se voisi olla ihan hauskaa vaihtelua tavalliselle maalaamiselle."
Karttojen piirtäminen tietysti ei antanut paljoakaan tilaa mielikuvitukselle ja luovuudelle, mutta kenties se oli ihan hyväkin. Saisi vähän vaihtelua ja erilaisia työtapoja vapaa-ajalleen. Aina silloin tällöin oli hyvä tehdä jotain mekaanista, missä ei tarvinnut rasittaa aivojaan miettimällä liikaa luovuutta.
"Jos muuten voin kysyä, mitä teet yleensä vapaa-ajallasi?"
Darion oli saanut huoneesta kuvan, että Arathetilla oli tosiaan tärkeä työ, paljon paperitöitä, keskusteluja ja tärkeiden henkilöiden tapaamista. Tuskin sitä jaksoi, ellei saanut lepuuttaa mieltään ja ruumistaan oikein kunnolla aika-ajoin.

// Kähveltäminen on hauskaa. Isoveljilläni oli aina lapsena paremmat lelutkin, joten kähvelsin myös niitä. Mutta joo, sellainen luotu nahka kyllä tosiaan murenee, mutta tämä on nyljetty, samalla tavalla, kuin joillain on taljoja lattialla tai seinällä. Nyljetty ja käsitelty, joten kyllä se koossa pysyy, ja väreissään myös. Hah! Voisin kuvitella, todennäköisesti meitä vastaan tulisi joku Akakabuto, joka vain ownaa meidät molemmat saman tien. Aargh! Ivy-strutsi! Söpöö! Piirrä sellanen tosiaan sinne keikkumaan, sinitukkaisen ja kahvia juovan, kyynisen muurahaiskarhun ja nakki-kabybaran kanssa. Ja eräs ystäväni halusi olla pelikaani, kun näki videon, missä pelikaani ahtoi haaviinsa pulun ja söi sen. True story, senkin saa lisätä kuvaan. //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Helmi 2017, 17:00

"No sen uskon. Et vaikuta niin typerältä, että tulenarkoihin asioihin ottaisit kantaa yleisesti, kysymättä", Arathet hymähti Darionille, virnistäen sitten perään, "En kuitenkaan hirveän radikaalisti lähtisi herjaamaan edes ajatuksissani. Hänen Majesteettinsa kykenee ajatuksenlukemiseen", Ei se salaisuus ollut, kovin moni hovissa tiesi kuninkaan taidosta ja osa osasi sitä vastaan "suojautua". Mutta, mikäli esti kuninkaan pääsyn ajatuksiinsa, saattoi olla varma siitä, että joutui tavalla tai toisella silmätikuksi. Koska kukaanhan ei halunnut salata ajatuksiaan ilman, että aikoi jotain tuhoisaa tai suunnitteli jotain kuningasta vastaan – tai näin Aran tuntui ajattelevan.

Haltia jatkoi puoliverisen kuuntelemista, samalla kun löysi viimein etsimänsä kartat. Arathet vielä varmisti, että nämä kartat olivat viimeisimpiä versioita, hovi kun saattoi muuttua silloin tällöin ja huoneet vaihdella paikkaa. Mutta suurin piirtein kartat pitivät paikkansa, joten eiköhän Darion niillä pärjännyt.
"Karttojen piirtäminen on mukavan vaativaa puuhaa mielestäni. Pitää olla tarkka ja keskittyä, yksikin mittavirhe ja kaikki on pilalla. Jos ei muuta, niin niiden tekeminen on hyvä tapa viedä ajatukset muualle", Hymyillen Arathet totesi, kääntyessään pöytänsä puoleen ja lähestyi Darionia.
Puoliverisen kysymys vapaa-ajasta sai neuvonantajan kohottamaan katseensa kartoista tuon puoleen, jokseenkin yllättyneenä. Ihan normaali kysymyshän se oli ja olisihan moista pitänyt jopa olettaakin näin kepeän keskustelun ohessa, mutta syystä tai toisesta se oli tullut yllätyksenä haltialle.
"En varsinaisesti mitään. Koitan keskittyä johonkin muuhun, kuin työasioihin. Yleensä vietän aikaani yksin, totta kai haluaisin lähteä tervehtimään ystäviä ja veljiäni, mutta vapaa-aikaa minulla ei varsinaisesti ole niin paljon, että ehtisin pidemmälle matkustaa, joka kerta kun huvittaa", Haltia kertoi, laskien avoimen kartan pöydälle, Darionin näkösälle.
"Lienee vielä liian aikaista kysyä sinulta, mitä sinä vapaa-ajallasi teet? Vastahan aloitit, et varmaan ole ehtinyt edes varsinaisesti työntouhuunkaan?", Arathet naurahti.




// Sisaruksilla on aina paremmat lelut, se on huomattu. Ja aaaaah, jostain syystä oletin ehti että kyseessä on luotu nahka eikä kynitty versio. DUNNO WHY. Ja Akakabuto saa tulla ihan rauhassa, jos on Kabybara niin tulee kaikkien kanssa toimeen ja varmasti jäisin vaan chillaan senkin kanssa. Ja perskeles, ihan selvästi pitäis kyllä piirtää. Mutta kun laisuus on yksi pahimmista synneistäni. Ja apua joo, oon nähny sen videon kans. Hirveen brutaalii, pulu parka. En tiiä miks mut mul on jostain syystä hirvee dissaus pelikaaneja kohtaan. Muistan et se kumpuu jotenkin siitä Pelikaanimies leffasta... En ees muista sitä leffaa, saatikka kirjaa mihin se perustu, mutku ne piti lukee ja kattoo yläasteella. hästäg funfacts bout aksu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Forte » 05 Helmi 2017, 19:07

"En usko, että ajatukseni ovat sen kummemmin lukemisen arvoisia. Lähinnä pelkkää värien sekamelskaa."
Darion ei mielellään ajatellut pahaa muista, eikä ylipäätänsä ikäviä asioita. Miksi sitä turhaan? Negatiivisuus ei vienyt elämässä eteenpäin, ja siitä tulisi vain itselleenkin paha mieli ja päänsärkyä, jos lähtisti ihan hirveästi miettimään muiden virheitä. Se oli vähän sama, kuin muotokuvamaalauksessa, sillä vaikka joku saattaisi pitää jotakuta toista rumana, Darion pyrki löytämään kaiken kauneuden, mitä kannatti korostaa maalatessa. Hän olisi varmaan saanut ties kuinka monesti pahaa noottia, jos olisi keskittynyt ikäviin ja epämiellyttäviksi koettuihin asioihin. Darionilla ei ollut mitään aikomusta arvostella kuninkaallisia, edes oman pääkoppansa sisässä, ellei jotain erityisen arvosteltavaa nyt sattuisi tapahtumaan. Tuskin.

Darion katsoi pöydälle levitettyä karttaa, ja mielessään kulki sen reittejä, hahmottaen vähän heidän olinpaikkaansa siinä, ja antoi silmiensä kulkea kartan käytävien ja huoneiden päästä päähän.
"Karttojen piirtämisestä saisi ainakin töitä aivoille aina silloin tällöin."
Haasteet kielmättä tekivät ihan hyvää, ettei omaan taitoonsa tullut sokeaksi, ja ettei siitä tullut liian puuduttavaa. Piti olla tasapaino vapaasti tehtävien väritöiden ja tarkkuutta vaativien karttojen piirtämisen välillä. Darion nosti katsettaan kartoista Arathetiin, heidän puhuessaan vapaa-ajasta. Yksi asia mitä Darion ei tosiaan ollut itsekään miettinyt tänne tullesaan, oli vapaa-ajan ja työn suhde. Hän oli tottunut, ettei tehnyt töitä minään tiettynä ajankohtana, vaan vähän silloin kun oli inspiraatiota, kunhan työ tuli valmiiksi. Mutta jos täällä pitäisi tiettyinä aikoina tehdä töitä, ja oikein suunnitella aikataulunsa, se saattaisi olla jokseenkin uusia asia puolidemonille. Siihenkin kaiketi piti vain tottua.
"Se on totta, mutta yleisesti, jos haluan ottaa vähän etäisyyttä työhöni, teen jotain ihan muuta. Esimerkiksi jos olen muiden seurassa, kaikenlaiset pelit ovat kivoja. Ja ratsastus, jos on mahdollista. Pidän hevosista, minulla vain ei ole sellaista. Ja kaiketi lähtisin johonkin pidemmälle, jos voisin, mutta harvoin voin. Minulla ei oikein ole paikkaa mihin mennä, kun en yleensä tiedä, missä äitini ja veljeni ovat milloinkin. Katsoo nyt, miten täällä minulle jää vapaa-aikaa, ja miten sen kuluttaa."
Sinänsä kyseisellä ajatustenvaihdolla vapaa-ajasta ei sen kummemmin ollut mitään tekemistä minkään kanssa, mutta sellainen jokapäiväinen jutustelu tuntui ihan mukavalta. Se sai olon rennoksi, ja ainakin Darionista tuntui, että se oli ensimmäinen askel hyvää päivää- tuttavasta jonkinlaiseen ystävyyteen. Darion tiedosti, että tulisi tarvitsemaan kaiken mahdollisen avun näin aluksi täällä selviytymiseen, eikä se, että avun antaja oikeasti oli ystävä haitannut tilannetta lainkaan. Parempi vain niin.
"No jos haluat joskus maalata tai piirtää, tai kaipaat muuten vain hiljaisuutta, olet aina tervetullut huoneeseeni."
Darion hymähti ystävällisesti, ja kääri kartan rullalle, kun oli katsonut sitä tarpeeksi.

// Se kynitty versio on omasta lemmikistäni, joka kuoli keuhkosairauteen. En raaskinut heittää roskiin vanhaa ystävääni, joten annoin nylkeä ja parkita nahan, ja nyt se on seinällä. Älä huoli, ei ole niin brutaalia, miltä kuulostaa. Fun fact, kabybara on ainoa elukka, jonka piraijat jättävät rauhaan. Syytä ei tiedetä. Yleisesti ottaen, en siedä julmuutta eläimiä kohtaan, mutta samaistun kieltämättä vähän pelikaaniin. Se syö kaikkea, minkä saa tungettua nokkaansa, joten kieltämättä joo, jos ohitseni ui jokin falafelpulla, kyllä minä sen kurkusta alas ahdan vaikka väkisin. Pakkolukeminen koulussa on ihan tyhmää, varsinkin, kun kirjat, joita luetaan, ovat tyhmiä. Se, että jokin on klassikko, ei välttämättä tarkoita, että se on hyvä tai että siihen voisi samaistua. Koska olen niin wannabe-gootti, luin Notre Damen kellonsoittajan, ja sanottiin siitä mitä tahansa, minusta se oli ihan saamarin tylsä. //
Forte
 

Re: Meillä lienee jotain yhteistä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Helmi 2017, 16:45

Arathet ei kommentoinut mitään Darionin tuumailuihin ajatuksistaan. Kenties se oli totta, eikä puoliverisen ajatuksista oikein mitään irti saanut, mutta jos Arathet Arania tunsi, löysi se mies pienimmästäkin asiasta jotain, mihin tarttua kiinni. Varsinkin jos siniverinen sattui olemaan tylsistynyt tai kiukkuisella päällä, silloin yksikin väärä sana tai ajatus saattoi riittää syyksi passittaa joku tyrmään tai pahempaa... Mutta, siitä ei ehkä kannattanut puhua Darionille, parempi vain pitää kuninkaan ailahtelevaisuus tuon lähipiirin tietona.
Hymähtäen haltia nyökkäsi tummahipiälle tuon kommentoidessa karttojen piirtämisen tuovan töitä aivoille. Tottahan se oli ja Arathetin mielestä se oli mukavan aikaa vievää puuhaa, mihin kykeni keskittymään täysin. Viimeaikoina hän oli itse osin kadottanut taidon – tai pikemminkin keskittymiskyvyn – luovaan piirtämiseen, varsinkin kun ei tiennyt oikein mitä olisi piirtänyt. Hänellä oli yhä rotukirjansa täytettävänä, mutta viime aikoina hän ei ollut törmännyt uusiin rotuihin joista olisi halunnut kuvan piirtää ja kerätä tietoa kirjaansa. Mutta, eipä hänellä liioin ollut aikaakaan murehtia moisista, työnsä piti hänet kyllä tarpeeksi kiireisenä.

Jälleen Arathet ei voinut olla hymyilemättä, kun Darion listasi mitä yleensä teki kun halusi etäisyyttä työhönsä. Neuvonantajalla ei varsinaisesti ollut aikaa edes harkita moisia harrastuksia, mitä nyt joskus saattoi ehättää istumaan alas ja pelaamaan shakkia tai tammea hovin väen kanssa.
"Vaeltava elämäntapa on aina kiehtonut minua", Arathet hymähti, Darionin mainitessa ettei omistanut paikkaa mihin mennä, kerta äitinsä kera Darionin veljen olivat milloin missäkin, "Mikäli en tähän asemaan olisi päätynyt, olisi varmaan itsekin sellaiseen ryhtynyt. Tuntuu hassulta, etten pitkän ikäni aikana ole käynyt tutkimassa edes puoliakaan kotimaani paikkoja", pohjoinen varsinkin kiehtoi häntä, mutta toisaalta kylmät ilmat ja purevat pakkasviimat eivät houkutelleet helposti palelevaa haltiaa...

"Pidän tuon mielessä", Hymyillen Arathet nyökkäsi jälleen, Darionin tarjoten huonettaan hiljentymiseen tai taiteiluun, "Ehkä vierailenkin luonasi piakkoin, jahka aikatauluni vain antaa myöten", kieltämättä ajatus kuulosti houkuttelevalta. Ei vain sen takia, että saisi sitä omaa rauhaa ja mahdollisuuden harjoittaa mieleistään harrastusta, mutta että sen saisi tehdä mieleisessä seurassa, oli jotain mikä veti puoleensa. Vaikka tunsi monta henkilöä hovista, ei Arathet voinut sanoa olevansa kovin mieltynyt noiden seuraan.
"Haluatko, että saatan sinut huoneellesi?", Haltia aloitti, nyökäten sitten kartan puoleen, "Vai uskotko pärjääväsi tuon kanssa?".


// Onks tää just se sama snep josta puhuit taannoin pulinassa? Vai onko sulla ollu niitä enemmänkin? Sigurdko sen nimiki oli? Ja juuri tuon takia haluan olla kabybara. Chilli kaikkien kans ja rutakoiden kusipäät jättää sut rauhaan. No mutta eihän se ole julmuutta eläimiä kohtaan jos eläimet toisiaan tappaa luonnon viemänä. Pelikaanit on vaan tommosii roskatynnyrei mitkä syö kaiken mitä suuhun saa. Pakkolukeminen oli byllystä, varsinkin kun oli hidas lukemaan. Ja nirso lukija. Ainoo kirja jonka luin kunnol ja pidin siitä, oli Baskervillen koira. Notre Damen kellonsoittajaa en oo ees lukenu mutta montakohan leffaaki siitä on tullu katottua... Also nyt. Nyt oon maistanu oreoita. ei ollu niin ihmeellisiä mitä luulin >://
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Palvelijoidentilat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron