Vaarallisilla vesillä || Kitty

Satamakylässä sijaitsevat Cryptin suurimmat laiturit, joille suuret kauppalaivat saapuvat. Laitureilta lähtee leveitä, kivetettyjä katuja risteilemään pitkin kylää, sekä suurin teistä johtaa pois satamasta, kohti aroja.

Valvoja: Crimson

Vaarallisilla vesillä || Kitty

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 16:27

Kalmankoira

Päivä oli jälleen vaihtunut illaksi pienien tähtien tuikkiessa pyöreänä möllöttävän kuun kanssa synkän mustalla taivalla jonne muutama pilven haituvakin oli eksynyt. Eripariset silmät olivat hetkeksi aikaa kohdistuneet tuolle mustalle melkein pilvettömälle taivaalle hyvin tylsistyneen ja apaattisen näköisenä, kunnes eriparinen katse laskeutui alas maahan ja kengän ulottuville joutunut kivi sai hieman vauhtia kengästä pomppien jonkin matkaa pitkin hiekkaista tietä. Kalman katse seurasi hetken pienen kiven pomppimista, kunnes jätti tuonkin rauhaan laittaen hieman kohmeisen tuntuiset kätensä takkinsa taskuihin lämmittelemään. Satama.. miksi hän ede olikaan raahannut itsensä tänne asti? Ainiin, hän oli tarkoitus vuokrata itselleen hetkeksi aikaa vene ja käydä naapuri saarilla moikkaamassa vanhoja tuttuja kun oli tullut sellaistakin luvattua. Ehkä olisi pitänyt pitää vain naama ummessa silloin eikä lupailla yhtään mitään? Kyllä, Kalma oli tällä erää harvinaisen huonolla tuulella syystä tai toisesta, eikä olisi nyt jaksanut mitään sosiaallista toimintaa ympärillään. Toivottavasti hän vain pääsisi tämän illan aikana vielä lähtemään huusin tuuttiin sieltä ja takaiisn kotiin, joka kyllä saattaisi mennä aika tiukoille. No sitten juostaisiin kotiin.

Aavekoira suuntasi matkansa kohden vene laitureita ja sai todeta pienen etsimisen jälkeen mokoman olevan melko tyhjänä pikku veneistä, jotka varmasti oli otettu jo pois talven tuloa varten. Vain suuret purjelaivat olivat satamassa odottamassa omistajiaan yön pimeydessä. Kalma oli kyllä jo hyppimässä riemusta kun tunsi tuuppauksen takanaan ja kohta mies molskahti mukavasti veteen uimaan molskahduksen kera. Kalma nousi pinnalle vetäen henkeä keuhkoihinsa ja mulkkasi äkäisen näköisenä laiturilla seisovaa pulskahkoa miestä joka hienoisesta horjumisesta päätellen taisi olla pienessä kännissä.
"Anteeksi herra.." Mies sopersi kännissä, puhuen jopa yllättävän hyvin tilaansa nähden, ja ojensi kätensä aavekoiralle auttaen tuon ylös vedestä. Kalma siirsi märkiä hiuksiaan pois kasvojensa edestä joutuen muistuttamaan itseään ettei voisi tappaa tuota pullukkaa tähän paikkaan ettei joutuisi ongelmiin ylemmän tahon kanssa. Niitä oli jo aivan tarpeeksi.
"Katsoisit vähän eteesi kännikala!" Kalma murahti hampaidensa välistä jolloin mies toppuutteli friikkiä pyydellen hyvin nöyränkin kuuloisesti anteeksi ja samalla tarjosi jopa lämmittely paikan aavekoiralle ettei tuo paleltuisi kylmän kylvyn jälkeen. Vedet kun eivät enään olleet mitään kesän lämpimiä uimavesiä, saatika sitten ilmat. Kalma mietti hetken aikaa miehen tarjousta mutta nyökäten suostui sitten raahaamaan takamuksensa tuon perässä laivalle.

Laivalle päästyään mies johdatti hoiperrellen uuden tuttavuutensa peremmälle laivaan ja sisälle mukavasti lämmittelemän omaan hyttiinsä aikoessa suunnistaa laivan käytäviä ja portaita pitkin.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 16:41

Evelyn

Nuori nainen alkoi olla jo hyvässä iskussa, kaikki muut haavat olivat lähes täydellisesti parantuneet, paitsi puremajälki kädessä, se oli nyt kääritty sideharson alle turvaan pöpöiltä sun muuta, mutta kipeä se oli silti johonkin osuessa.
Nuorukainen oli suunnannut isohko villapaitäpäällä laivan kannelle katselemaan tähtiä, siitä tuo siirtyi laivan keulaan sytyttelemään lyhtyjä jotta yö vahti näkisi jotain. Eve oli kuulevinaan jonkun saapuvan laivaan, muttei juurikaan jaksanut reagoida siihen. Keulaan neito sai lyhdyt, mutta tulitikut loppuivat ja niitä pitäisi hakea jostain. Evelyn suunnisti alakannelle ja yllätyksekseen vastaan tuli ympikännissä yö vahti, itseasiassa, Eve yllättyi enemmän siitä että tuo kapinen laivarotta oli paikanpäällä, humalatilassa ei juurikaan näet piraatille mitään outoa ollut.
"Hei missä ois tulitikkuja ?" Evelyn kysäisi ohimennen ja mies viittelöi hänen hyttinsä perukoilla olevan jossain kaapissa. "Älä sitten taas sammu vahtiin." Evelyn muistutti vielä ennenkuin suuntasi kohti hyttiä. Toive ajattelua, että tuo makrilli pysyisi edes portaille asti hereillä.

Hytin ulkopuolelta Eve nappasi lyhdyn hyppysiinsä ja avasi sitten laiskasti hytin oven. Perhanan perhana.... itsekseen manaten tyttö harppoi hämärän hytin toiseen päähän katsomatta lainkaan ympärilleen. Tuo meni vain suoraan hyllyn luokse kyykistyen sitten penkomaan sitä. "Missä ne on...?" Tyttö kyseli aikansa kuluksi itseltään. Taas yksi tylsä ilta laivalla...
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 17:08

Kalmankoira

Mies johdatti uuden tuttavuutensa hyttiinsä lämmittelmeään ja pyysi tuota olemaan mahdollisimman hiljaa, sillä vieraita ei välttämättä hyvällä katsottu. Kalma sanoi ymmärtävänsä ja riisui märän takkinsa laskien sen tuolin selkänojalle kuivumaan. Mies itse lähti hoitamaan ilmiesti omia hommiaan jättäen aavekoiran yksinään hyttiinsä kuivattelemaan ja lämmittelemään. Kalmalle ei sitä vastaan mitään ollut vaan tuo kotiutui nopeasti käyden pötköttelemään kaikessa hiljaisuudessa sängyn päälle katsellen kattoa.. Kalman rauhallinen hetki kuitenkin keskeytyi pahemman kerran kun joku avasi oven ja Kalma nosti päätään sängyn pohjalta huomaten tutun näköisen likan tulevan sisään. Siinä vaiheessa aavekoiran tajuntaan iski jotakin harvinaisen huolestuttavaa: jos tuo likka tajuaisi hänen olevan tässä nenän edessä ja vielä laivassa jossa tuo olisi miehistönä.. olisi hän kusessa pää edeltä mentynä. Joten Kalma jäi aloillensa sängylle makaamaan ja toivoi hiljaa ettei likka huomaisi häntä etsiessään jotakin ja lähtisi sitten vain kiltisti pois, jolloin hän ottaisi ritolat täältä ja nopeasti!
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 17:18

Evelyn

Hetkenaikaa tongittua tyttö löysi etsimänsä tulitikut. Nopeasti ne sujahtivat housuntaskuun ja Evelyn lähti suunnistamaan kohti ovea. Pöydän ohi kulkiessaan piraatti kuitenkin huomasi lattialla olevan pienen lätäkön. Katse kohosi takkiin joka oli jätetty penkinlaidalle. Neito laski lyhdyn käsistään pöydälle ja otti sitten takin hyppysiinsä. Evelyn nosti takin eteensä nähdäkseen sen paremmin, hassua, tuo takki muistutti jostain, jotain tuttua sinä oli. Hetken Evelyn pyöritteli läpiasti märkää takkia käsissään, kunnes muisti palautui. Kenellä oli musta pitkä takki ? Kuka haisi märälle koiralle ? Kuka perkele meni runnomaan miekan tytön reiteen ?
"Saatanan rakki..." Evelyn totesi ääneen pudottaen takin lattialle. Pulssi kiihtyi ja katse hapuili ympäri huonetta, kunnes tyttö huomasi sängynpohjalla makaavan miehen.
Evelyn toljotti toista aivan hiljaa, normaalisti olisi tuo kai juossut pää kolmantena jalkana tappamaan tuota, mutta aseita ei ollut. Evelyn pyöritteli mielessään viimekerran tapahtumia ja muisti niin inhottavan elävästi kun mies oli raadellut nuoremmaltaan kyljet auki, ja purrut palasen kädestä...
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 17:43

Kalmankoira

Kalma seurasi tarkkaavaisena kuinka likka penkoi kaapista tulitikkuja käsiinsä ja oli jo lähdössä- Kalman ehtiessä jos huokaisemaan helpotuksesta- kun tuo otti ja pysähtyikin huomaten hänen läpi märän takkinsa. Kalma kirosi kovaan ääneen mielessään kun Evelyn laski tuikkunsa pöydälle napatakseen takin käsiinsä ja nosti sen paremmin katseötavaksi. Kalma todellakin toivoi ettei tuo osaisi yksinkertaisesti yhdistää häneen tuota takkia! Ja se odotus, kun likka tutkiskeli uteliaana takkia, tuntui tunneilta sydämmen hakatessa rinnassa jännityksestä ja lopulta sekin laukesi kun takkin putosi lattialle ja punapää oli tajunnut kuka huoneessa oli.. Kalma olisi voinnut itkeä silkkaa huonoa tuuriaan tällä hetkellä. Miksi aina hän joutui näihin tilanteisiin!? Kalma nousi istumaan sängyn päältä makoilemasta tapittaen apaattisen näköisenä likkaa hetken aikaa, kunnes kasvoille levisi jälleen tuttu virne hampaiden paljastuessa aavistuksen verran huulien välistä.
"Olisit voinnut olla huomaamatta..." Kalma huomautti itsestään selvyyden Evelylle ja jatkoi vielä. "Mutta hei, ei meistä kumpikaan halua taistella, ei ainakaan nyt. Joten tehtäisiinkö niin että sinä menet omiin puuhiisi ja minä kuivattelisin ja lähtisin kotiini sen jälkeen?" Kalma ehdotti nuorukaiselle vaikka tiesikin puhuvan seinille. Kalmalla ei kuitenkaan nyt ollut mitään mielenkiintoa haastaa riitaa tuon kotikentällä jossa taistelun äänet herättäisivät varmasti koko miehistön.. ja arvaatkaapa vain kenen kimpussa ne olisivat?
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 17:56

Evelyn

Se tunne kun silkka pelko valtasi koko kehon, miehen virne ja turhankin hyvässä iskussa olevat hampaat saivat tytön vähäisetkin sanat juuttumaan kurkkuun ainakin melkein.
Mies ehdotti että hän jäisi tänne kuivattelemaan ja tyttö jatkaisi mitä sitten ikinä olikaan tekemässä.
"Taidat muuten pelätä." Evelyn sanoi, muttei lainkaan niin piruilevalla äänellä mitä olisi voinut, ehei hän oli miltei paskat housussa eikä nyt oikein huvittaisi ärsyttää tuota lihansyöjää. Muttei Kalmaa voisi päästää vaeltelemaankaan ihan noin vain.
"Sinä saat jäädä tänne ja lähteä kun siltä tuntuu." Evelyn sanoi yllättäen hyvin tyynesti. Sitten tuo kuitenkin käveli suoraan aavekoiran eteen ja kumartui katsomaan toista eriparisiin silmiin. "Ja sitten vain kipität kertomaan kaikille missä on laiva täynnä piraatteja, sekä se punatukka joka käviä käsiksi velhon rakkaaseen rakkiin ?" Tyttö kysyi keräten kokoajan rohkeutta tapittaa toista silmästä silmään. "En ole ihan noin heikkouskoinen." Tytttö sanoi hievahtamattakaan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 18:15

Kalmankoira

Kysyvä katse siirtyi Evelyn päälle kun tuo kysyi pelkäsikö hän. No totta helvetissä hän pelkäsi! Pakkohan sitä oli jos oli puhtaasti vahingossa eksynyt tuon kakaran kanssa samaan laivaan ja siintä hyvästä sitten joutuakkin koko miehistön nyrkkeilysäkiksi yhdellä kiljahduksella. Eikä hän ollut varma siintäkään osasiko enään takaisin laivan kannelle laivan sokkeloisista käytävistä. Ei hyvä, ei ollenkaan..
"Itse pelkäät." Kalma sanoi naurahtaen Eveleylle sivuuttaen tuon kysymyksen kokonaan, sillä näkihän sen päältäkin päin jo. Tilanne oli yhtä kireä kuin viuluin kieli joka katkeaisi pienestäkin väärästä kosketuksesta, tai edes hipaisusta.
Evelyn seuraavat sanat siavat katsomaan tuota kysyvänä kun tuo oikein antoi hänelle luvan lähteä milloin lystäisi, mutta kävelikin sitten hänen eteensä ja asettuen hänen silmiensä tasolle tapittamaan. Se mitä likka sanoi sai Kalman kallistamaan päätään ja näyttämään hyvinkin huvittuneelta.
"Paljon mahdollista, joten mitä aijot tehdä kakara?" Kalma sanoi ja nosti kättään tehden pienen kevyen luunapin likan ostaan ja jatkoi sanojaan laskien kätensä syliinsä. "Jos sinä nyt päätät juosta ovesta ulos saan minä sinut kiinni ennen kuin kissaa ehdit sanoa, tai jos kimppuuni käyt löydät itsesi varmasti palasina lattialta, kun ei sinulla aseita näytä olevan.. tietysti voisit jäädä tännekkin kanssani rupattelemaan kiltisti, kunnes päättäisin lähteä." Kalma selitti Evelylle virnuillen tapittaen tuota kulmiensa alta varsin varoittavasti.
"Minusta tuo viimeinen kuulostaa oikein mukavalta." Kalma sanoi sitten yllättävänkin iloisesti.
"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 18:25

Evelyn

Neidon pinna oli jo niin pirun kireällä että oli suorastaan ihme ettei tuo tempaissut Kalmaa turpaan tuon tökätessä luunapin nuoremman otsaan.
Miehen sanat, voi ne vasta saivatkin sapen kiehumaan. Evelynin kärsivällisyys oli tosiaan koetoksella. "Älä rakki unohda että sinä olet minun kodissani, minun huoneissani, yksikin ylimääräinen ääni joka kantautuu avonaisesta ovesta käytävälle ja kadut syntymääsi." Evelyn sanoi tökäten toista ihan vain kostoksi rintakehään. "Ja mikä saa sinut kuvittelemaan että kaveeraisin veljeni murhaajan kanssa ? Taidat olla vieläkin typerämpi kuin miltä näytät." Evelyn kysyi vaativasti suoristautuen sitten. Eihän Daisuke hänen veljensä ollut, mutta melkein ainakin.
"Minusta taas ensimmäinen olisi kokeilemisen arvoinen." Evelyn vastasi Kalmalle vittuilevasti takaisin. Viimeinen kuulosti hyvältä, mutta tällähetkellä ei piraatti aikonut jäädä kaveeraamaan ystävänsä kuolemasta vastuussa olevan kanssa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 18:53

Kalmankoira

Likkahan alkoi oikein tunkeilevaksi ja tökkäsi kädellään häntä rintaan pauhaten siintä että oli tuon kodissa, tuon huoneessa ja pienikin väärä ääni herättäisi muiden huomion. Totta helvetissä hän sen tiesi vallan hyvin ja haluaisikin pitää sen takia mahdollisimman matalaa profiilia olemasta olostaan. Toisin kuitenkin kävi tämän likan tunkiessa nokkansa tänne.. ainoa onni taisi olla ettei tuolla ollut aseitaan mukanaan, kuten ei kylläkään hänelläkään sen pahemmin.
"Sanoinko että alkaisin kaveeraamaan kanssasi? En.. hiljaa istuminen on vain pirun tylsää." Kalma huomautti likalle päivän selvän asian ja hiljeni kuuntelemaan loputkin tuon saarnasta. Kävi selväksi että tuo aikoisi kokeilla olevansa uhkarohkea ja juosta ovelle ennen häntä ja kutsua apua, että saisi hänet taltutettua. Kalmaa huvitti moinen kovastikkin virneen syventyessä entisestään.
"Sitäkö haluat?" Kalma kysyi nousten seisomaan ja koitti mitään varoitusta antamatta tarrata Evelyn pillistä kiinni ja lyödä lähimpää seinää vasten.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 19:07

Evelyn

"Ehk--" Enempää ei kerennyt sanoa kun Kalma jo tarttui kurkusta kiinni ja löi seinää vasten. Perhana miten nopea tuo otus oli !
Hengittäminen oli, miten sen nyt sanoisi, mielenkiintoista, muttei onneksi mahdotonta.
Automaattisesti, kuin omasta tahdostaan tytön kädet tarttuivat Kalman kuristavaan käteen. Nyt oli keksittävä jotain ja nopeasti.
Keinot olivat vähissä joten Eve koitti lyödä toista alakautta leukaan, se sattui aina mukavasti, tai jos ei muuta niin sen pitäisi saada miehen ote kirpoamaan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 19:32

Kalmankoira

Virne levisi aavekoiran kasvoille likan jäädessä hänen kuristavaan otteeseensa ja voi ei, hän ei aikoisi päästää irti ennen kuin tuo putoaisi maahan täysin hengettömänä ja elottomana. Yllätys kuitenkin oli aikamoinen kun tulikin vasta iskuna isku leuan alle ja Kalma totta kai joutui päästämään otteensa irti likasta kaatuessaan taakse päin ja oli vähällä horjahtaa läheiseen tuoliin nurin. Pystyssä kuitenkin pysyttiin.
"Olet sinäkin yksi takiainen." Kalma murahti hampaiden välistä hieraisten kohtuu kipeää leukaansa ja jäikin sitten vittumaisuuttaan seisomaan oven ja likan väliin.
"Tulehan kokeilemaan pääsetkö läpi." Kalma nuarhti suoristautuen kunnolla ja oli täysin valmis ottamaan likan vaikka syliinsä ettei tuo pääsisi aivan heti huoneesta ulos. Silloin hänen olisi juostava ja hiton kovaa että pääsisi mahdollisesti ehjänä ulos täältä.. jos siis ulos löytäisi ollenkaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 19:45

Evelyn

Onneksi tuo temppu toimi, ja mies päästi irti. Kummallakin näkyi olevan vaikeuksia tasapainon pitämisessä, mutta kummatkin onnistuivat siinä kuitenkin. "Kiitos samoin." Evelyn vastasi haukkoen happeaan. Kohottaessaan katseensa takaisin tuohon viholliseen huomasi Evelyn miehen olevan hänen ja oven välissä. Ei hittolainen, toisaalta pieni haaste ei ollut koskaan pahitteeksi.
Kokeneena kaduilla juoksijana Eve otti kunnolla vauhtia hypäten taidokkaasti ja sulavalla liikkeellä pöydän yli, ja siitä liukumalla kalman ali.
Jos tuo koira omaisi tarpeeksi nopeat reflexit ei Evelyn kerkeäisi liukua tuon jalkojen välistä pakoon, vaikka vauhtia rutkasti olikin, mutta aina piti yrittää. Loogisemmin se näin kun mitä koittaisi ylittää toisen, rakki kun ei ollut mikään pätkä.

//Whee syliin !//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 20:05

//En kyllä Kalman syliin haluaisi : DD//

Kalmankoira

Likka syökäshti kohden ja Kalma oletti näin alkajaisiksi että Evelyn meinasisi suoraan kohden tulla, mutta ajatus meni aavistuksen ohi kun nuorempi päättikin ottaa pöydältä vauhtia ja sitten vasta tuli aavekoiraa kohden sukeltaen tuon jalkojen ali oven suuntaan juosten.
"Saatana!" Kalma sähähti tuon perään ja lähti hetkeäkään hukkaamatta likan perään juoksemaan koittaen tarrata tuosta kiinni aivan mistä tahansa että saisi tuon pysäytettyä. Tuo ei saisi päästä hälyttämään apua itsellensä tai hän olisi hyvin, hyvin pahassa pulassa!

//Q__Q lyhyttä//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Loka 2011, 20:15

Evelyn

Hahaa ! Napakymppi, tyttö pääsi kuin pääsikin livahtamaan pakoon. Tai ainakin väliaikaisesti. Kun Eve pääsi takaisin tolpilleen olikin kalman kädet jo tuon vyötärön ympärillä.
"Ei perse." Tyttö kirosi koittaen rimpuilla toisen otteesta oikein onnistumatta siinä. Raatelujäljet kyljissä olivat kyllä parantuneet jo hyvään tahtiin, mutta niissä oli yhä mustelmia, niin uusia kuin vanhojakin, joten rimpuilu jäi vähän laimeanpuoleiseksi esitykseksi. Kalman olisi nyt paras vain raahata tyttö takaisin huoneeseen ja laittaa ovi kiinni. Muuten tässä tuhlaantuisi koko yö käytävällä tapellessa, ja hyvällä lykyllä joku tulisi käytävälle ja huomaisi mitä oli tekeillään.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2011, 20:48

Kalmankoira

Kalma sai kuin saikin likan lantiosta otteen ja ilman mitään kyselyjä aavekoiran veti likan kanaloonsa roikkumaan, kun ei tuo kuitenkaan enempää painantut, ja raahasi tuon muitta mutkitta sängylle istumaan ja käveli sitten itse painamaan oven kiinni, sekä lukkoon. Kalma kävelikin sitten rauhallisesti läheiselle tuolille istumaan nojaten selkänojaa vasten väärinpäin.
"Sanoinhan että viimeinen on paras vaihtoehto." Kalma huomautti virnuillen likalle pörröttäen jo hieman kosteita hiuksiaan, jotka jäivät täysin sekaisena törröttämään kuka minnekkin suuntaan. Katse nousi takaisin likkaan.
"Olen muuten yllättynyt että selvisit.. kuka sinua auttoi, et voinnut selvitä yksin." Kalma aloitti sitten mitään kyselemättä turhankin tuttavallisen keskustelun miettien samalla pienessä mielessään miten jatkaisi tästä eteenpäin. Hän ei kuitenkaan välttämättä muistaisi miten täältä päästäisiin ulos ja jos joku näkisi vieraan pomppimassa laivalla niin johan siinä hälytyskellot lähtisivät soimaan ja hän saisi turpa reissun. Lisäksi jos likka olisi liian kauan aikaa poissa jotkut saattaisivat huolestua..
"Niin ja jos alat huutamaan tai pitämään muuta älämölä käytän sinua nyrkkeilysäkkinä.. tai purileluna, miten haluat." Kalma sanoi varsin vihjailevasti kohottaen laiskasti toista kulmaansa.
suskari
 

Seuraava

Paluu Laiturit & kadut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron