Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]


Satamakylässä sijaitsevat Cryptin suurimmat laiturit, joille suuret kauppalaivat saapuvat. Laitureilta lähtee leveitä, kivetettyjä katuja risteilemään pitkin kylää, sekä suurin teistä johtaa pois satamasta, kohti aroja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 04, 2013 5:08

Mitä ivallisimman kuivahko naurahdus karkasi hullun huulilta, nuoremman käydessä pahoittelemaan mielipidettään häneltä? Missä ihmeen herrasmiesten tapaamisessa tuo oikein luuli olevansa? Räkänokka ei todellakaan ollut tilanteen tasalla, käyden jopa käskemään vanhempaa velhoa keksimään jotain "uutta" uhottavaa. Hauskinta tässä oli se, ettei se pelkkää uhoa ollut. Mikäli Seth ei olisi pitänyt leikeistä, olisi hän jo tappanut haltian, joka niin avuton tällä hetkellä oli. Toisaalta, kyllä Seth kykeni myös järkeilemään ja tiesi, mikä oli hänelle - tai heille - parhaaksi. Mikäli haltia elävänä kiikutettaisiin kuninkaan luokse, olisi se suurempi voitto heille, kuin tuon tappaminen. Toisaalta, Seth ei välittänyt tästä sodasta. Seth ei välittänyt kummastakaan kuninkaasta eikä varsinkaan siitä, kuka voittaisi ja milloin. Hänelle se oli se ja sama, sillä Sethin ainoa tarkoitus oli luoda kaaosta ja purkaa sitä vihaa, joka velhon sisällä velloi. Ei, hänen tarkoituksensa oli olla kaaos, ei vain luoda sitä.

Pojan kumarrus sai Sethin virnistämään pienesti. Se virne kuitenkin levisi entisestään, nuoren velhon seuraavien sanojen ja tekojen myötä. Tuohan osasi jotain!
"Ahhhh minkälaista uhrautumista, mitaliako odotat?" Seth virnisti lähtiessään liikkumaan hitaasti ilmassa, tuulen keskellä "Sinulla me emme tee mitään. Olet yhtä hyödytön, kuin kenkä jalattomalle". Eihän pojalla ollut mitään virkaakaan haltioiden riveissä! Tai ainakaan velho ei siitä ollut kuullut. Joten tuo oli yhtä tyhjän kanssa. Tietenkin, mikäli pojan välit haltioiden neuvonantajaan olivat näin lämpimät, kenties räkänokkaa olisi voinut käyttää hyödyksi kiristyksessä. Varmasti jalomielinen haltia olisi enemmän kuin mielellään vaihtanut oman henkensä pojan henkeä vastaan. Heikkouksia nuo ystäväsuhteet, jos Sethiltä kysyttiin. Ehkä se olikin syy, miksei hullulla ketään ystävää ollut...

Arathet kävi nousemaan viimeisillä voimillaan pystyyn, nostaen toisen kätensä suojaamaan silmiään ympärillä lentävältä roskalta. Mikäli velho olisi ollut täysissä järjissään, olisi Art voinut yrittää puhua tuolle järkeä, mutta nyt moinen tuntui turhalta. Arathet ei halunnut tilanteen jatkuvan yhtään kauemmin, se oli vain ajan kysymys, kun joko Splinteriin sattuisi tai tämä turhankin suuripiirteinen yhteenotto houkuttelisi paikalle uteliaita katseita... Todennäköisesti ihmisiä, sillä tämä tie oli käytetyin lähinnä satamakylän ja ihmisten kaupungin välillä.
Arathet oli avaamassa suunsa huutaakseen jotain velhojen kinastelun väliin, kun yllättäen tuulen ja roskan keskeltä hypähti valtava varjo kohden haltiaa. Arathet ehätti juuri ja juuri nostamaan kätensä tuon hyökkäävän olennon tielle, välttyen näin päänsä menettämiseltä. Tietenkin Arathet parahti terävien hampaiden puristautuessa käsivarren ympärille, mutta jostain syystä valtavan olennon kita ei käynyt musertamaan luita tai repimään kättä irti paikaltaan.
Darko oli saanut hoideltua haltian ratsun ja puuttui nyt isäntänsä seuraksi tähän peliin. Darko toimi täysin omasta tahdosta, joten sen hyökkäys Arathetin kimppuun tuli myös yllätyksenä Sethille. Haltian parahdus kuitenkin kiinnitti ilmassa leijailevan hullun huomion, saaden velhon vilkaisemaan Artin puoleen. Niin nopeasti kuitenkin, ettei häntä kyennyt siinä ajassa yllättämään.
"Darkooo. Ei saa leikkiä ruualla" Seth kävi huutamaan demoniratsulle, joka jokseenkin kovakouraisesti riepotteli haltiaa kädestä "Muista pureskella hyvin, ennen kuin nielet" Vanhempi velho lisäsi katsellessaan nuoremman puoleen, samalla kun leveä, pirullinen virne kohosi hänen kasvoilleen.



// Katso poika, vastasin. Lyö ponia. Mutta älä tapa >: //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti La Syys 14, 2013 11:07

Splinter

"Pidä kuppaset mitalisi, turhaa metallin tuhlausta.", Splinter tuhahti. "Ja on se kumma, luulisi että mieluummin tahtoisitte velhon pois vihollisten riveistä. No jaa, mitä minä toisten tyhmyyttä olen solvaamaan - teidän porukaltahan se on pois, jos minuun juoksevat.", hän vielä heilautti kättänsä hiukan - typerykset. Kumpikohan oli tärkeämpää kun sodassa oltiin - aatelinen joka ei aika varmasti osannut taistella paremmin kuin etulinjassa olevat soturit, johon pystyi vaihtamaan ehkä jonkun pienen maa-alueen parhaimmillaan, vaiko taistelumaagi joka pystyisi tuottamaan suuremmat tappiot vastustajan puolelle kunhan vauhtiin pääsisi. Eliittien kiemuraiset suhteet eivät kiinnostaneet nuorta mieltä - hän tiesi vain että saisi paljon tuhoa aikaan jos päästettäisin riehumaan oikeaan aikaan.

Ajatukset katkesivat. Arathet parahti kovaan ääneen, ja se ääni sai nuoren sydämmen jättämään pari sykähdystä väliin. Se hiton hevonen! Nuori kiepahti ympäri, normaalisti tuon ilkikurinen ilme vaihtuen raivoon ja murhanhimoon - Tuo taljanahka ei kauaa eläisi! Päässä tuntui naksahtavan, normaalistihan Splinter vältti käyttämästä liikaa energiaa suoraan hyökkäykseen - mutta nyt oli tehty yksi vakava virhe.
"Syö ennemmin tätä!", hän karjaisi, käden tehden pitkän kaarteen ase kädessä - sillä hetkellä kun hän sai sen osoittamaan Darkoa, purkautui aseen kärjestä paineaaltomainen sivallus, joka kirjaimellisesti halkoi jopa maata. Splinter oli pistänyt paljon voimia peliin tuohon iskuun, nyt ei ollut vain tarkoitus haavoittaa... vaan tappaa.

[[ Tappaa se yrittää mutta lyönniksi se taitaa jäädä. On sen verta kovat tuulenpuuskat menossa tuolla että taitaa kadota hyökkäyksestä se oikea terä XD ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Loka 05, 2013 6:26

Natiainen selvästi ei ymmärtänyt metallien arvoa näinä vaikeina aikoina, kun varusteistakin alkoi olla pulaa. Varmasti joku olisi mieluusti ottanut sen mitalin vastaan ja jos ei muuta, sulattanut sen tai myynyt eteenpäin. Varsinkin jos kyseessä oli aito kulta, kukapa nyt ei haluaisi rikastua?
"Sinun poistumisesi ei horjuta haltioiden rivejä... kun taas neuvonantajan menettäminen saattaa aiheuttaa suippokorvissa harkitsemattomia toimia...." Seth kävi myhäilemään pikkuvelhon yrittäessä saada itseään tärkeämpään asemaan tässä sodassa. Ei tuolla mitään asemaa ollut, joten kansa ei tulisi huomaamaan, jos pikku nulikka katoisi riveistä. Joskin, ei Seth käynyt kieltämään, etteikö velhonpoikanen ollut uhka.
Kumpikaan riidan osapuoli ei kuitenkaan ehättänyt sen enempää kinastelemaan, kun velhonalku kävi kiinnittämään huomionsa pulassa olevaan ystäväänsä. Valitettavasti se taisi olla erhe.

Arathet ehätti vain vilkaista velhokaksikon puoleen, kun Splinter kävi jo hyökkäämään Blackin sijasta tuon ratsun puoleen, joka yhä haltian kädestä piti kiinni. Sillä samalla sekunnilla kun Splinter antoi hyökkäyksensä lennähtää kohden demonia, kävi Darko päästämään irti Arathetista, yrittäen väistää tuon hyökkäyksen. Massiivinen olento ehätti loikata hieman sivuun, mutta otti kuitenkin raskaampaa vahinkoa eturuumiiseensa, vasemmalle puolen. Darko päästi ilmoille mitä kamalimman rääkäisyn, joka suorastaan riipi korvia.
Arathet, joka kätensä oli saanut vapaaksi, kävi nyt kompuroimaan mahdollisimman kauas mustasta ratsusta, joutuen kuitenkin heittämään kätensä korvilleen tai ainakin sen toimivan käden, toinen oli vähän heikommassa hapessa kuullessaan demoniratsun huudon.
Sillä samalla sekunnilla, kun Darko kävi kiljumaan, oli Seth syöksähtänyt Splinterin luo takaa päin ja nyt kävi omalla painollaan ja keräämällään vauhdilla yksinkertaisesti lyömään nuoren velhon maahan. Hullunkiilto silmissä antoi hopeahapsi terävien, tummiksi muuttuneiden kynsiensä upota nuorukaisen selkään.
Keskity Seth kävi kujertamaan omahyväisyyttä uhkuen, samalla kun nojautui lähemmäksi nuoren velhon korvaa, antaen kynsiensä painautua piinaavan hitaasti syvemmälle lihaan.


// Ei meetvurstia tänään. Paitsi että se yks koni jo kuoli. Valehtelin. Meetvurstia sittenkin. Huzzaah //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti La Loka 05, 2013 7:14

Splinter

Se tuskan huuto joka hevosen-irvikuvasta lähti ilmoille sai Splinterin hymyilemään lähes sadistisesti - kukaan joka kajosi hänen ystäviinsä ei selviäisi ehjin nahoin! Ei velho, ei demoni, ei aateli tai sotilas. Mielessä tuntui takovan jokin, kertoen että hänen pitäisi hyökätä heti uudestaan, tuhota tuo olento niille sijoilleen antamatta yhtään armoa - ajatukset kuitenkin katkaisi terävä kipu selässä, sekä valtava paine joka ainakin koetti pistää hänet maahan.
Polvilleenhan hän tipahtikin, ottaen toisella kädellä vastaan ettei joutuisi hyökkääjän armoille kokonaan. Jalat saivat tilanteesta kiinni, ja velho alkoikin nousta, pistäen hanttiin isommalle joka oli suoraan sanottuna turhankin raskas ravistaa pois, varsinkin kun tuntui siltä että tuo oli repimässä häntä kappaleiksi toisesta päästä. Toisen ääni sihisi vähän turhankin läheltä, ja Splinter sähähti vastaukseksi, katsoen sitten missä kunnossa Arathet oli. Heidän olisi pakko päästä pois, ja vauhdilla! Muutama nopea idea juoksi nuoren mielessä, mutta päätyi sitten vähän... riskialttiimpaan temppuun jota yksikään rehdisti taisteleva henkilö ei käyttäisi.
"Hei... Koetappa arvata mitä hallitsen tuulen lisäksi?", hän naurahti kuivasti, vilkaisten osittain olan yli leveän kettumaisen virneen kera, ennen kuin käänsi kasvonsa toisesta pois, nopeasti nostaen kätensä kämmen kohti Blackia.

Välähdys. Valkea, sokaiseva välähdys. Valo oli niin kirkas että se varmasti näkyi kauempana olevillekkin. Splinter oli pitänyt silmänsä puristettuna kiinni, ja suunnannut valon taakseen varoen visusti ettei vain joutunut oman iskunsa uhriksi. Kun luomien takana himmeni taas muutamam sekunnin murto-osan jälkeen, hän räpäytti silmät auki, ponkaisten osittain ylös - muuttaen samalla muotoaan. Valkoiset, valtavat siivet levisi Sethin alta, samalla kun selkä suoristui vauhdilla ottaen kokonaan uuden muodon. Hän ei hukannut sekunttiakaan - valonpurkauksen teho oli varmasti laskenut kiitos kirkkaan ja pilvettömän päivän, ja jos hän mitään tiesi oli se että velhot tuppasivat toipumaan magia-pohjaisesta valonpurkauksesta nopeammin mitä tavallinen kansa.
Seth ravistitettiin nyt uusilla voimilla irti, ja terävät kynnet levittäytyivät, iskeytyen samantein Arathetiin kiertäytyen varovaisesti ympäri, nykäisten tuon vauhdilla ylöspäin. Splinterin valkoinen, jättiläismäinen kotka-muoto kohosi nopeasti, iskien siivet suoraan kohti maata luoden suhteellisen vahvan ilmanpuuskan ennenkuin hän pääsi kunnolla vauhtiin... Nyt piti vain toivoa ettei se velhon pentele toipunut turhan nopeasti, tai ettei tuolla ollut kovinkaan pitkä kantomatka mitä tuli loitsuilla pommittamiseen.

[[Art parka. Joutuu hyvin epämukavalle ilmalennolle. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Loka 09, 2013 10:17

Ylimielisesti Seth kävi kohottamaan kulmaansa nuoremman velhon käydessä kyselemään, arvaisiko hopeahapsi, mitä hän hallitsi tuulen lisäksi. Vaihtoehtojahan oli loputtomiin, joten Seth ei edes vaivautunut arvailemaan! Kuitenkin joku turha ja tylsä, kuten vaikkapa no, tuli. Tulitaioilla kun ei ollut minkäänlaista vaikutusta Sethiin. Hänhän vaikka kylpisi liekeissä, jos halusi! Kuitenkin, ylimielisyys kävi jälleen osoittautumaan hopeahapsen pahimmaksi virheeksi, kun nuori velho kävikin mosauttamaan valkean, sokaisevan välähdyksen päin kasvoja. Karjahtaen velho kävi sulkemaan omat silmänsä, nostaen toisen käsivartensa peittämään kasvojaan. Samassa Seth tunsi nuorukaisen allaan muuttavan muotoaan ja tietenkin kevytrakenteinen mies päästi irti ja siirtyi ennemmin kauemmas huomattavasti kauemmaksi kun jäi lähietäisyydelle. Kerta hän oli tilapäisesti sokeakin, ei ollut mitään järkeä jäädä vihollisen lähettyville seisoskelemaan! Seth katosikin kirjaimellisesti näkyvistä, sulautuessaan luomaansa tornadoon, kuin varjo yöhön.

Siinä missä Seth karjahti ja peitti silmänsä, joutui myös Art kääntämään katsettaan hieman pois kirkkaasta valosta, jonka Splinter oli luonut. Ennen kuin lähelle tajuttomuutta ajautunut haltia ehti hoksatakaan, oli Splinter muuttanut muotonsa ja kävi nyt poimimaan haavoittuneen ystävänsä matkaan. Tietenkin Arathet pelästyi, kun suuri lintu kävi noin vain poimimaan hänet matkaansa, mutta Splinterin lintumuoto ei ollut turhan tuntematon haltialle. Kaiken lisäksi hänet poimittiin matkaan mahdollisimman hellästi, joten se jo kieli linnun aikeista haltian suhteen. Toinen haltian käsistä nousikin pitämään kiinni linnun jalasta, aivan kuin ilmoituksena, että kaikki oli hyvin.
Seth oli päässyt takaisin tilanteen tasalle ja ilmestyi nyt leijailemaan muutaman metrin korkeuteen, katselemaan tuon linnun perään. Tietenkin velhoa suututti, vaikkei varsinaisesti ollut hävinnyt, mutta ei voittanutkaan! Tasapelit olivat häviötä pahempia, jos Sethiltä kysyttiin! Sen kiihtymyksen saattoikin aistia karjahduksesta, joka linnun perään kiiri, hopeahapsen käydessä vielä heittämään muutaman mustan seipään tuon lentävän olennon perään.
Tietenkin Seth olisi voinut lähteä perään osasihan hänkin lentää mutta valitettavasti hänen lentotaitonsa tuskin vetivät veroja itse linnulle. Sitä paitsi, hänen piti varmistaa, ettei kallisarvoinen, uniikki ratsu käynyt kuolemaan.


// Arttia nyt viedään kun räsynukkea. Aina //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti To Loka 10, 2013 12:24

Splinter

Osui ja upposi! Valotemppunsa oli yksi Splinterin luotto-kikkoja pakoa varten, ja jälleen kerran se toimi loistavasti. Toinen oli perääntynyt ja kunnolla, mikä oli antanut Splinterille vielä pidemmän etumatkan karkuun pääsemiseen, niin paljon kun idea selän kääntämisestä viholliselle sapettikin. Mutta haltian turvallisuus tuli nyt edelle. Käsi ilmestyi jalalle, ja velhon kiukku laantui hiukan...

Karjunta takana sai hänet vilkaisemaan nopeasti taakseen, ja onneksi hän teki niin - nopea syöksylasku varmisti ettei nuo seipäät osuneet häneen, Splinterin vain toivoessa ettei tämä riepotus tuntuisi turhan kovalta Arathetin kohdalla. Lintu nostikin jalkojansa lähemmäs vatsaa ja rintakehää, lähemmäs itseään että ilmanvastus ei tuntuisi turhan pahalta haltialle. Tämä kotka oli nopea - hyvin nopea. Tuo oli kohta jo leijumassa yli metsän, siiven kärjen hipoen kaikkein korkeimpia latvoja tuon tuosta, ilmavirran iskiessä lehtiä leijumaan heidän perässä. Kotka tosin tähtäsi pidemmälle, toivoen että aikaraja riittäisi edes arojen reunalle asti..

- Arojen reunalla -

Lintu laskeutui varovaisesti, laskien haltien ruohikkoon ennenkuin antoi terävien kynsiensä astua maahan. Aika alkoi olemaan lopussa, ja Splinter pystyi kiittämään vain hyviä tuulia jotka auttoivat pääsemään perille ajoissa. Siivet tuntuivat lähes sulavan, ja pian nuori olikin taas normaalissa ihmisen muodossaan, nojaten polviinsa huohottaen raskaasti. Kipeällä selällä lentäminen ei ollut koskaan hyvä idea, varsinkaan jos koetti mennä mahdollisimman nopeaan. Heti kun tuo oli saanut henkeä vedettyä, suoristi tuo selkänsä ja harppoi Arathetin vierelle, kyykistyen siihen ja kääntäen tuon vaatteita sen verran että löysi haavan tuon kyljessä.
"Odota pieni hetki.", tuo sanoi heti, luoden pienen valon käsiensä väliin, laskien ne haavan molemmille puolille, toivoen samalla että haltia oli tarpeeksi hereillä kuullakseen hänet. Tuo valo alkoi pikkuhiljaa kuromaan tuon kudoksia takaisin yhteen, korjaten haavan ja sisäisiä tuhoja. Splinterin kasvoille nousi pieni huolestunut ilme, hän ei ollut ammattilainen mikä tuli parantamiseen, joten hän todella toivoi että pystyisi parantamaan edes pahimmat haavat ja lopettamaan verenvuodon...

[[ Ei hätiä, Splinter ompelee Arathetin taas kuntoon. Sitten meillä on ehjä räsynukke taas. (Ai mitenniinen saisi kirjoittaa mitään jälkeen puolenyön... ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Loka 10, 2013 3:22

Kotka kävi onnekkaasti väistämään kaikki hyökkäykset, jotka velho ehätti tuon perään heittää. Ei sinänsä ihme, mutta kismittihän se silti. Mikään ei olisi ollut maukkaampaa, kuin nähdä tuon linnun ottavan osuman ja tippuvan alas kuin kivi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tällä kertaa hopeahapsi sai jäädä nuolemaan näppejään.
Arathet ei voinut väittää pitävänsä kyydistä, jonka sai. Muutenkin aina mieluummin jalan kulkeva haltia ei varsinaisesti pitänyt lentämisestä, saatikka sitten tästä tavasta, jolla häntä nyt kuljetettiin. Mutta juuri nyt haltialla ei ollut varaa valittaa, vaan oranssipehkoinen tyytyi kohtaloonsa. Tajuissaan pysyminenkin oli jo käymässä raskaaksi, joten turha valittaminen ei tullut kuuloonkaan. Arathet oli kuitenkin iloinen, että Splinter oli vielä elossa, eikä näyttänyt turhan suurta vahinkoa kärsineen. Tosin, ei Art osannut kunnolla vielä sanoa, sillä sumenevalla näöllä oli turha edes yrittää arvioida suuren kotkan kuntoa.

Matka kuitenkin päättyi arojen reunalle. Arathet oli enää hädin tuskin hereillä, mutta haltia tiesi harvinaisen hyvin, ettei nyt kannattanut ummistaa silmiään edes hetkeksi. Neuvonantaja pitikin itsensä hereillä muistelemalla kaikkea turhaa pikku faktaa, mitä saattoi vain muistinsa uumenista löytää. Yllättäen Arathetin selkä kävi koskemaan maata. Splinter oli siis laskeutunut, jättäen haltian nyt hetkeksi makaamaan omillaan. Art päästi ilmoille pienen, lähes olemattoman ynähdyksen, katsellessaan ylös taivaalle. Pilvet liikkuivat mukavan hitaasti, niin kovin rauhallisesti. Niillä ei selvästikään ollut kiire minnekään.
Tämän pilvibongailun kävi kuitenkin keskeyttämään Splinter, joka eksyi nyt ihmismuodossaan neuvonantajan näkökenttään. Laiskan hitaasti Art käänsi katseensa velhon puoleen, nuoren miehen käydessä tarkastelemaan haltian haavoja.
Et Sitten huonompaa seuraa löytänyt Arathet kävi hymähtämään pienesti, tarkkaillessaan Splinterin kasvoja. Olihan poika kasvanut, sitä ei käynyt kiistäminen. Tuntui se silti hassulta Vasta äskettäin velhonalku oli ollut pieni nulikka ja nyt tuo oli jo nuori aikuinen Ihmiset vanhenivat niin kovin nopeasti.
Arathet havahtui omista ajatuksistaan tuntiessaan Splinterin kosketuksen kyljessään. Haltian silmät avautuivat kunnolla, samalla kun toinen käsistä kävi yllättäen nousemaan nopeasti ja tarrasi kiinni velhon hartiasta. Parantaminen ei varsinaisesti sattunut, mutta tuntui oudolta. Jokseenkin karulta. Moinen tunne sai Artin pieneen paniikkiin ja äännähtämään, ynähdyksen karatessa kalpeakasvoisen haltian huulilta. Verenvuoto kuitenkin päättyi, mutta oliko verenhukka jo liian suuri, sitä Arathetkaan ei tiennyt. Toivottavasti ei.
En ole koskaan pitänyt omenapiirakasta.. Hourailu alkoi jo turhankin selvästi näkyä haltiasta, jonka silmät kävivät pikkuhiljaa ummistumaan jälleen, käden hellittäessä samalla otettaan Splinterin hartiasta.


// Sitten sitä voi taas heitellä ja viskoa kivasti <: Yöt on kirjoittamista varten. Terveisin homppelipornoa kello viiteen aamuyöstä //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti To Loka 10, 2013 8:01

Splinter

Pojan pää nytkähti pienoisesti hänen kuullessaan miehen puhuvan. Sanoissa kesti hetki tajuta - olihan tässä ollut pieni tauko siitä kun hän oli viimeksi haltiaa kuullut puhuttavan - mutta enemmän hänessä huomiota toisen ääni. Hän oli miltein unohtanut sen..
"Etkä sinä malttanut odottaa kylän edustalla, vaikka sitä kirjeessäni pyysin.", oli pieni, ehkä hiukan leikkimielinen vastaus. Kaikelta tältä olisi vältytty jos toinen olisi malttanut mielensä... Mistä sen olisi tiennyt jos he olisivat menneet ristiin? Tosin ei Splin voinut toista syyllistää kovinkaan paljoa, kyllähän hän sen osittain ymmärsi. Katse pysyi osittain tuon nyt kalpeissa kasvoissa. Jotain oli muuttunut tässä ajan kanssa, jotain hyvin pientä... sota varmaan oli jättänyt jälkensä. Oli tuo yhä tunnistettavaksi siksi rakkaaksi haltiaksi tosin.

Toisen tarratessa hänen olkapäähänsä, hän nytkähti taas. Kyllähän hän tiesi ettei parantaminen tuntunut aina kivalta - varsinkaan kun oli aloittelija kyseessä - mutta eikö tuo nyt ollut vähän turhan voimakas reaktio?
"Shh shh... kaikki hyvin. Hoidan vain haavasi umpeen.", hän koetti rauhoitella toista, liikkuen niin että sai jalkansa toisen selän taakse tukemaan tuon istuma-asentoa. Kyljen haava saatiin onneksi kuntoon - vaikka se olikin vakavampi, se oli myös huomattavasti pienempi kuin käden, joten sen hoitaminen ei ollut niin vaikeaa. Arathet kuitenkin alkoi mutisemaan omenapiirakasta... Mikä sai Splinterin kevyesti kohottamaan kulmiansa, naurahtaen sitten kevyesti.
"Hyvä että mainitsit, tiedänpähän olla tekemättä moista.", hän vastasi, koettaen pitää toisen edes jotenkuten hereillä samalla kun aloitti tuon käden parantamisen. Hänellä ei ollut varaa antaa toisen nukahtaa, joten hän yritti parhaansa mukaan olla sekä nopea että jutella tuolle - hän ei pystyisi kantamaan Arathetia loppumatkaa vaikka tahtoisikin, omat rajat tulisivat siinä vastaan, ja toinen melko varmasti ehtisi pökertymään sillä matkalla. Ja kuka tietää heräisikö tuo siitä enää...

[[ Ei saa heitellä, pistetään hyllyyn lämpimän viltin kanssa >I Ja juu muuten mutta kun alakerran remppa herättää niin en saa olla hereillä liian pitkään DX ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Marras 09, 2013 1:06

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

Pieni, tukahtuneen oloinen naurahdus pääsi haltian suusta, Splinterin huomauttaessa, ettei Art sitten malttanut odottaa häntä kylällä. Tietenkään Art ei malttanut. Olihan siitä jo pienoinen ikuisuus, kun hän viimeksi pojan oli nähnyt. Vaikka yhteyttä olikin pidetty kirjeiden välityksellä, ei se silti ollut sama asia, kuin kasvotusten puhuminen. Olihan se myös mukavaa saada tuttu kasvo takaisin kotimantereelle, vaikka ajat eivät olleet kovin suotuisat Cryptissä asumiselle. Oli yhä ihme, ettei kovin moni ollut lähtenyt pois valtakunnasta. Päinvastoin, sen sijaan näytti, että kovin moni palasi. Kaiken lisäksi uusiakin tulokkaita tuntui tulevan, mikä Artin mielestä oli hassua. Kuka nyt haluaisi asuttaa sodan runtelemaa maata... Tai ehkä se oli vain haltian senhetkistä aatteita. Ei Arathetista ollut miettimään mitään nyt kunnolla.

"Ahahah... hyvin..." Arathet kävi naurahtamaan velhon yritellessä rauhoitella haltiaa, toteamalla kaiken olevan hyvin. Hyvin oli niin kovin väärä sana kuvaamaan tätä tilannetta, jos Artilta kysyttiin. Katse kuitenkin jaksoi väsyneesti seurata Splinterin liikkeitä, nuoren velhon käydessä parantamaan osumaa ottanutta kättä. Nuorukaisen kommentti omenapiirakkaan meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, eikä Art siten edes tiennyt, mitä moiseen vastata. Eipä hän edes tiedostanut puhuneensa mitään omenapiirakasta.
"Aran ei pidä tästä..." Art hymähti pienesti, seuraillessaan toissijaisesti Splinterin käden liikkeitä "Kai... pitää selittää hänelle... Kun kotiin päästään..."


// HEITELLÄÄN KOVASTI! alakerran remppamiehiä turpaan //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti La Marras 09, 2013 1:25

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

Splinter

"No olet hengissä, kohta ilman haavoja, turvassa siltä hullulta, ja tutun seurassa. Eikö se jo ole muka jotain?", Splinter hymyili kevyesti, samalla kun koetti keskittyä käden kuntoon saamiseen. Verenhukan riski oli toki suuri, mutta ainakin verenvuoto oli tähän hätään pysäytetty. Ihon takaisin parsimiminen kuntoon ei ollut Splinterin vahvoja puolia - nytkin uuteen ihoon jäi kirjavan punainen läiskä, aivan kuin Arathet olisi raapaissut sen rosoista kiven pintaa vasten. Nuori kokeili sormilla nopeasti että oli varmasti saanut kaiken nahan alapuolella kuitenkin edes suuripiirteisesti korjattua, ennen kuin nyökkäsi Arathetin sanoihin.
"Sanomattakin selvää. Piiloudun taaksesi jos hän alkaa huutamaan.", oli pieni leikinlaskulla heitetty vastaus, ennenkuin hän teki pienen huokauksen. "Anteeksi. En ole vielä kovin taitava tässä.", hän mutisi, viitaten parannustaitoihinsa. Niissä oli vielä paljon hiomista...

"Tästä kävelee aika pitkän aikaa, mikä ei taida sinulta nyt sujua... enkä voi muuttua takaisin kotkaksi vielä hyvään toviin, voimat lähes lopussa. Jos sinulta ei löydy varahevosta jostain niin taidamme olla jumissa tässä hetken.", Splin nousi osittain ylös katsomaan ympärille. Tästä tuskin tulisi partiotakaan ihan heti ohi, eikä Splin voinut jättää puolikuntoista tähän kuin korkeintaan muutamaksi minuutiksi yksistään. Toivottavasti Artin kunto ei huonontuisi...

[[ Splin ei tykkää jos heitellään! Ja samaan aikaan olen jo edellisestä asunnosta muuttanut pois että sikäli. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Marras 09, 2013 2:24

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

"Kyllä se... jo jotain on" Arathet kävi hymähtämään Splinterin lohdutteluihin. Kyllähän se tosiaan jo jotain oli. Toivoa kuitenkin saattoi, ettei vanhempi velho ollut lähtenyt kaksikon perään. Tuskin, kaljupää näytti luovuttaneen jo siinä vaiheessa, kun Splinter oli ilmaan noussut. Vaikka mokoma osasikin lentää, ei hänestä ilmeisesti ollut pysymään kotkan vauhdissa. Hyvä vain, Arathet epäili suuresti, ettei Splinteristä ollut ottamaan sitä hullua alas. Ei ainakaan vielä. Ei ainakaan, kun Art itse oli tiellä. Eihän Art edes tiennyt, kuinka hyvin Splinterillä oli mennyt velhoa vastaan. Varmasti Slinter olisi pärjännyt paremmin, jos ei olisi tarvinnut huolehtia hänestä... Tässä taas tuli todettua, että ehkä olisi kannattanut opetella hieman taistelemaan sen sijaan, että luki vain kirjoja koko nuoruutensa...

"Piiloudu vain... Aran huutakoot minulle, jos haluaa" Arathet kävi naurahtamaan pienesti nuoren velhon leikinlaskuun. Splinterin pahoittelulle suotiin pieni, vähättelevä käsiliike. Ei tuon tarvinnut pyytää anteeksi yritystään. Arathet arvosti jo sitä. Hän itse ei voinut auttaa itseään mitenkään, joten se pienikin apu Splinteriltä oli enemmän, kuin arvostettua. Eihän Splinterin parantelu tietenkään kovin mukavalta tuntunut, ainakaan haltiasta, joka ei moisiin ollut tottunut, mutta juuri nyt Artilla ei ollut varaa valitaa.
"Aran on kaupungissa... K-kuten kotini" Art kertoi Splinterin pohtiessa tilannetta "Aroilla... Sinne ei maata pitkin matkusta... kovin turvallisesti kävellen... tähän aikaan... Olisi jo yö, ennen kuin... kuin pääsisimme perille".
Haltian hengitys oli raskasta, joskin rauhallista. Arathet näytti kovin väsyneeltä, eikä jaksanut nousta edes senttiäkään omin voimin. Haltiasta ei todellakaan ollut kävelemään juuri nyt minnekään. Toivoa sopi, että tuo pysyi hengissä seuraavan vuorokauden. Suurta hätää ei enää ollut, mutta nyt jos joku päättäisi yllättää, olisi Arathet ainakin erittäin helppo kohde....

// Sipeltä ei kysytä! Lyö niitä silti. Meet vanhaan asuntoon ja lyöt niitä. Niin. //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti La Marras 09, 2013 2:38

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

Splinter

Tuskin Splinterillä sen paremmin olisi mennyt - hän oli menettänyt partnerinsa vasta hiljattain, ja soolona taisteleminen vaati vielä totuttelua. Ei hän mikään tohelo ollut, mutta taisteluttaidot tuntuivat pudonneen kymmenesosaan ilman luotettavaa kumppania joka varmisti selustan... Olosuhteetkaan eivät olleet ne kaikkein parhaimmat, jos olisi ollut keskitalvi niin olisi tulivelho saanut kyytiä! Tai näin ainakin Splin itselleen uskotteli.

Arathet selkeästi takelteli sanoissaan, mikä sai nuoremman heti kurtistamaan kulmiansa huolestuneesti. Ainakin tuo varmisti sen minkä Splinter oli jo osittain arvannutkin, ettei tästä päästy eteenpäin ainakaan vielä. Huokaisten, nuori velho istui taas Arathetin vierellä.
"Pitäisi varmaan kantaa sinut vähän suojaisampaan kohtaan. Tiedä mikä tuolla ylhäällä haistaa veren.", hän totesi, katsoen taivaalle, ja sitten sivusilmällä haltiaan. "Sano kun olet valmis kannettavaksi, metsän puolelta luulisi löytyvän vähän jotain muutakin kuin suojaa... kuten vaikka vettä.", huoli alkoi kuulua Splinterin äänestä, vaikka tuon asento olikin suhteellisen rento - tämä oli täydellinen hetki ottaa pieni tauko ja antaa voimien palautua pikkuhiljaa... Oranssit silmät kääntyivät taas katsomaan kohti taivasta, sulkeutuen sitten.
"Olisipa Frederic täällä...", mutina kuului yleiskielellä, lähestulkoon huomaamatta. Mitähän hyötyä pienestä lohikäärmestä tosin olisi tähän hätään ollut - ei heillä tainnut olla mitään mihin kirjoittaa mukanaan. Korkeintaan seuraa kummallekkin.

[[ Siltä on pakko kysyä tai se suuttuu. Ja heti maanantaina. Jeps. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Marras 09, 2013 3:21

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

Puoliummistettu katse tarkkaili taivasta, varsinkin siinä vaiheessa, kun Splinter mainitsi ylhäällä vaanivat vaarat, jotka veren saattoivat haistaa. Tottahan se oli, ei tässä kauaa voinut rauhassa loikoilla, kun jokin asteen peto varmasti olisi ennemmin tai myöhemmin paikalla. Pahimmillaan lohikäärme... Ja moiseen he tuskin halusivat törmätä heti, jos koskaan.
"Minäkö kannettavana..." Arathet kävi naurahtamaan väsyneesti, samalla kun pudisteli päätään pienesti. Jokin raja silläkin, ei Arathet suostunut kannettavaksi! Ei ainakaan, kun tajuissaan oli. Niin naurettavaa kuin se olikin, varsinkin tässä tilanteessa. Arathet ei tosin ollut niitä miehekkäimpiä miehiä, mutta silti, kannetuksi tuleminen kuulosti jotenkin niin... avuttomalta... neitimäiseltä.

Se, mitä Splinter kävi yleiskielellä mutisemaan, meni haltialta ohi. Toki Arathet tiedosti, että velho jotain oli sanonut, kielellä, joka ei hänen omansa ollut, mutta tarkoitusperä jäi sitten toissijaiseksi. Ei siksi, etteikö Arathet sitä olisi ymmärtänyt, vaan haltia ei yksinkertaisesti kyennyt keskittymään kuuntelemiseen.
Neuvonantaja kävi sulkemaan silmänsä. Tovin jos toisenkin Arathet hengitti rauhallisesti maassa maaten, kunnes yllättäen kävi kampeamaan itsensä istumaan. Erittäin vaivalloisesti, mutta jotain hänen olisi tehtävä, ettei nukahtanut. Tähän ei sopinut jäädä makaamaan.
Varovasti haltia kävi nostamaan itsensä polvilleen ja siitä seisomaan.. Tai no, kesken yrityksen, kävi haltia kaatumaan takaisin maahan, polvilleen, ottaen pehmeän nurmen vastaan kämmenillään.
"auttaisitko... Minut ylös..." Arathet kävi lopulta toteamaan, sen pahemmin varsinaisesti häpeilemättä sitä faktaa, että tarvitsi apua päästäkseen ylös.


// Suuttuuko? Sinne juu heti //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1956

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti La Marras 09, 2013 3:45

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

Splinter

"Sinulta ei kysytä.", oli tuhahdus tuon naurahtamiseen, Arathet ei ollut kunnossa kävellä joten kannettavaksi tuo joutui, neitimäistä tai ei. Ei ollut varaa ylpeyteen jos tahtoi elämästä selvitä. Se oli oppitunneista julmin mitä saattoi olla, mutta myöskin yksi tehokkaimmista.

Artin yllättäessä lähtiessä nousemaan, Splin nytkähti samantein, valmiina auttamaan toveriansa - ihan vain senkin takia ettei tuon haavat vain aukeasi uudestaan. Kohta tuon nousu-yritys jäikin lyhkäseksi, tuon jäädessä kontilleen maahan. Splinteriltä pääsi pieni surumielinen naurahdus, ennenkuin kyykistyi osittain alas, napaten Arathetin käsistä - nykäisten tuon samantein reppuselkään.
"Sanoinhan ettei sinulta kysytä.", hän virnisti kevyesti olkapäänsä yli, samalla kun varmisti että toinen pysyisi kyydissä kiertämällä kädet tuon jalkojen alta - tuon ei tarvinnut kuin pitää kiinni. Pieni hymy nousi kasvoille, viimeksi Arathet oli kantanut häntä näin kun Splinterin polvet olivat pettäneet alta, kauan sitten...

"Olet muuten yllättävän kevyt...", Splinterin piti huomauttaa, hän oli oikeastaan aidostikkin yllättynyt miten helposti haltian oli pystynyt nostamaan. Tokihan oli nuorelle tullut lihasmassaa rutkasti verrattuna siihen mitä hän ennen oli, mutta loppujen lopuksi oli hänkin suhteellisen luikun näköinen, ja Art häntä jokseenkin pidempi...
"Oletko jättänyt syömättä tai jotain?"

[[ Kyllä, hurjistuu aivan. Ja siellä tähän aikaan ketään ole vielä! Pitää aamuun odottaa. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Marras 09, 2013 4:07

Re: Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]

Arathetilta ei kysytty. No, jos velho sitä peliä halusi pelata, mikä haltia oli kieltämään tässä tilanteessa? Hän oli nyt lähinnä Splinterin armoilla. Onneksi hän luotti Splinteriin ja jos velhonalku hänen kohtalokseen koituisi, olisi Arathet sen ansainnut. Mitäs oli mennyt luottamaan sokeasti nuorukaiseen. Kuitenkin, kuten sanottu, haltia luotti miehenalkuun ja laski enemmän kuin mielellään henkensä tuon käsiin, ennemmin kuin kenenkään muun.
Nyt kuitenkin, siinä huterasti maasta tukea ottaen, kävi oranssihiuksinen haltia kohottamaan katseensa kyykistyneeseen velhoon. Sen pahemmin mitään kyselemättä, kävi Splinter nappaamaan kiinni Arathetin käsistä ja nosti haltian reppuselkäänsä. Arathet ei pistänyt vastaan ja kuten Splinter jo toistamiseen sanoi, ei haltialta kysyttykään. Ei hänellä ollut saumaa sanoa mitään juuri nyt. Niinpä sen pahemmin pistämättä vastaan, Arathet hyväksyi roolinsa kantosäkkinä, käyden ketomaan kätensä paremmin Splinterin ympärille, mitä nyt voimiltaan pystyi. Haltian pää kävi lepäämään nuorenmiehen hartialle, aivan korvan juureen, Arathetin koittaessa keskittyä pysymään hereillä.

Haltia kävi henkäisemään pienesti, huvittuneesti velhon korvanjuuressa, Splinterin todetessa, että haltia oli kevyt. Kai hän sitten oli. Eihän Arathet mikään maailman maskuliinisin ollutkaan, mutta ei hän myöskään uskonut olevansa kovin kevyt... Tosin, mikä hän oli mittaamaan toisten voimakkuutta.
"No ehkä ne... omenapiirakat" Haltia kävi hymähtämään Splinterin korvaan, nuorukaisen kysellessä, oliko neuvonantajalta jäänyt jotain syömättä.
"Pitää löytää... suojaa..." Arthet tokaisi, samalla kun korjasi otettaan velhosta "Ennen kuin tulee pimeää..."


// SUURI HURJA! No perhana. Menet sinne jo odottamaan. Sitten aamusta voit hyökätä //
EdellinenSeuraava

Paluu Laiturit & kadut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia