Kirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 03:07
Loppu viimein nuorukainen kävi huokaisten laskemaan aseitaan pienesti, saaden demonin tuhahtamaan pienesti, itsekseen. Kyllä tuosta huomasi, että poika oli valmis hyppäämään kimppuun, mikäli tarve, joten Sethos ei turhan äkkinäisiä liikkeitä aikonut harrastaa. Joskin, ei hän vieläkään välittänyt, vaikka olisi saanut fataalimpaakin osumaa. Mitä hän hengestään piittasi.
Nuorukainen kävi kuitenkin lopulta tunnustamaan, että kyyti kelpaisi. Sethosista oli jokseenkin huvittavaa, ettei tuo edes kyseenalaistanut, miten luikku humanoidi muka kyytiä voisi tarjota, mutta saattoihan Sethosista jo aistia, ettei tämä humanoidimuoto kenties ollut demonin oikea, todellinen muoto. Oranssi katse kävi laskeutumaan hetkeksi tajuttoman haltian puoleen, puntaroiden tuon tilannetta, matkaa ja mahdollista tarvittavaa matkanopeutta. Sethos kun ei mielellään turhaan pitänyt kiirettä, vaikka pystyikin uskomattomaan vauhtiin tarvittaessa.
"Sanovat, että se on tyhmää luottaa demoniin" Painajaispaimen tokaisi ykskantaan haltiakielellä nuorukaisen mutinoihin, tuoden nyt esille, mikä oikeasti oli "Pidän sitä harvinaisen hyvänä neuvona. En laskisi minkäänlaista luottamusta minun varaani, se kun tuppaa kostautumaan kovin... tyhjänä".
Puhuessaan kävi huppupäinen mies kääntymään pois päin kaksikosta ja otti muutaman askeleen kauemmaksi, käyden sitten muuttamaan muotonsa, antaen tosimuotonsa päästä valloilleen. Enää ei ihmisen ja haltian edessä seissyt ruipelo mies, vaan sysiruma, outo demoni. Sen albiino iho roikkui rumasti maksaläiskien paistaessa kalpeasta ihosta. Kylkiluut näkyivät turhankin selvästi, takana törröttävistä lonkkaluista puhumattakaan. Sen siivet olivat luisevat ja suuret, mutta sulkien ja nahan sijaan siipiä koristi ohuet, seittiä muistuttavat langat, joita koristivat tulisenoranssit helmet. Häntä sillä oli valtavan pitkä ja hännän päässä oli jonkin asteen koura. Tuo häntä kävikin heti ensitöikseen heilahtamaan kerran jos toisenkin sivulle, kuin kissalla, joka mieltään osoitti. Kaiken kaikkiaan ruumiinrakenne oli ruma hybridi ties mitä eläimiä... lukuun ottamatta sen rumia, ihmismäisiä kasvoja.
Sethos tiesi tasan tarkkaan miltä näytti tosimuodossaan. Demoni välttelikin katsomasta kaksikkoa kohden, tietäen kasvojensa olevan sysirumat, rujot. Oli hän monesti saanut kuulla ulkonäöstään, mikäli joku sen oli sattunut näkemään, mutta onneksi demoni ei varsinaisesti välittänyt siitä, mitä mieltä toiset olivat.
"Nosta hänet selkään" Demoni kävi sähisemään kurkustaan, raottaen puhuessaan vain pienesti kuivia, kapeita huuliaan. Siinä samalla Sethos kävi myös pistämään maaten, jotta nuorukaisen olisi helpompi avittaa ystävänsä demonin selkään.