Kirjoittaja harlekiini » 17 Elo 2013, 22:38
Haltialinnan pihalla tapahtuneen katastrofin jälkeen Tsytan oli pitänyt pitkään matalaa profiilia kuluttaen aikaansa pääosin linnan tiloissa, lähinnä omiin tiloihinsa tai linnan alimpiin kerroksiin asettuneena. Kiertelevät puheet kahden demonin yhteenotosta pihamaalla olivat jolleivät täysin loppuneet niin ainakin vaimentuneet eivätkä itsetuhoisimmatkaan puineet niitä demonin lähettyvillä. Demonin katoamisen syynä pidettiin aluksi häpeää, sillä kukaan ei voinut väittää etteikö haltiakuninkaan lemmikin esitys olisi ollut mitään muuta kuin surkea. Sävy muuttui kuitenkin vahingoniloisesta hieman huolestuneeksi kun yksi vartijoista pääsi levittämään näkemäänsä tarinaa siitä, kuinka linnan tyrmistä oli noudettu kaksi vankia ilman ennakkovaroitusta ja kuinka hän oli myöhemmin löytänyt nuo samaiset vangit ruumiillisesti elossa mutta täysin mieltä ja henkeä vailla, pelkkinä tyhjinä kuorina jotka kärrättiin ruumisvaunuilla pois linnan alueelta ja poltettiin. Vaikka Tsytan ei olisikaan kosiskellut palvelusväkeen kuuluvia neitoja, demonien mieltymys sieluihin ei ollut mikään salaisuus ja monet onnistuivat ratkaisemaan yhtälön. Vielä ei arveltu olevan tarvetta huolestua turvallisuuden puolesta, mutta ajatus voimistuneesta demonista, jolle haltiakuningas tuntui olevan täysin valmis syöttämään vankejaan oli tuon menestys mikä hyvänsä, sai monet tuntemaan olonsa epämukavaksi.
Tsytan itse oli eristäytynyt osittain nolostumistaan mutta pääosin sielujensyönnin jälkivaikutusten vuoksi. Hänen vammansa olivat parantuneet kohisten, vaikka hän olikin joutunut pettymyksekseen toteamaan, ettei hänen katkennut sarvensa ollut kasvanut takaisin. Lisäksi hän tunsi voimistuneensa. Hän oli kestävämpi ja vahvempi, eikä vain fyysisesti. Hänestä ei olisi ottamaan uudestaan yhteen Roswellin kanssa vielä pitkään aikaan, mutta se ei ollut hänen tarkoituksenaankaan. Jos häneltä kysyttiin, revanssia ei koskaan tapahtuisikaan.
Sielujen syönnillä oli kuitenkin pieni varjopuolensa, ja se oli ylenpalttinen energia, joka sai Tsytanin ravaamaan turhautuneena edes takaisin ja eristäytymään vapaaehtoisesti välttääkseen palvelusväen tai kaupunkilaisten kimppuun käymisen joko demonisessa tai lihallisessa puuskassaan. Hänen haltiakehonsa oli reagoinut sitä riivaavan olennon voimien lisääntymiseen omalla tavallaan, joka oli ollut aluksi hauskaa mutta käynyt pitemmän päälle rasittavaksi.
Tuuletellakseen päätään pitkän sisälläolon jälkeen demoni lainasi saman hevosen jolla hän oli aikaisemmin ratsastanut haltiaiskuryhmän kanssa väijytykseen ja livahti kaupungista omille teilleen, suunnaten hetken päämäärättömän harhailun jälkeen satamakaupunkiin haistelemaan suolaista meri-ilmaa ja käyttämään hyväkseen humalaisia ja muuten korruptoituneita satamien asukkeja, joilta ei voinut välttyä kunniallisimmissakaan kylissä.
Hevonen oli jäänyt erään majatalon talliin kun sen ratsastaja suuntasi tarkastelemaan itse kylää. Hänen räikeän punainen olemuksensa käänsi katseita väkisinkin, ja vaikka hän olikin vaivautunut kätkemään teräväkärkiset korvansa, sana friikki kirkui hänestä niin kovaa ettei sillä ollut juurikaan merkitystä. Kovin moni ei kuitenkaan ollut alentunut heittelemään häntä kivillä.
Ratsastus oli ollut pitkä ja ilta oli alkanut hämärtyä demonin maleksiessa rauhakseen mutkittelevia kapeita kujia pitkin kohti satamaa. Päiväsajan kunniallisen väen vetäytyessä auringon mukana yöpuulle yön eläjät valuivat hiljalleen kaduille, määrältään huomattavasti vähäisempinä kuin kaupungeissa, mutta siitä huolimatta aivan yhtä toimeliaina. Merellä sataman lähistöllä kohosi mastojen metsikkö suurten laivojen keinuessa hiljakseltaan ankkurissa, laiturilla pienemmät veneet odottelivat merimiesten paluuta tarvikkeiden keruusta, kapakkareissuilta ja ilotaloista. Lukuisat laivat merkitsivät runsaslukuista seilorimäärää, ja siten lähes kaikki yöelämä oli juurikin satamaan keskittynyttä. Tsytan aikoi purkaa energiaansa käyttämällä väkijoukkoa hyväkseen kuten kunnon demoni ainakin.
Energiasta puheen ollen
Punahiuksinen seisahtui kujalle, joka oli niin kapea, ettei kaksi miestä mahtunut kävelemään rinnan. Satama ei ollut kaukana, hän haistoi jo meri-ilman, joka koostui lähinnä suolasta, kalasta ja eltaantuneesta merilevästä, mutta sen mukana kulkeutui myös jotain muuta. Hän tunsi käsivarsiensa ja niskansa nousevan kananlihalle energian kihelmöidessä niissä kuin sähkövaraus ilmassa juuri ennen salamaniskua. Hänen ikihymynsä happani hieman ja punaiset kulmat kurtistuivat hetkeksi.
Joko nyt taas? Siitä ei tuntunut olevan kovinkaan kauan kun hän oli kokenut samankaltaisen auran säteilevän ihmisten alueella, joskin Roswellin energia ei ollut näin.puhdasta. Pyhää, peräti.
Hän seisoi paikoilleen jähmettyneenä ja pyöritteli tuntemusta päässään yrittäen löytää sille jotain muuta selitystä, mutta ei. Demoneilla oli mitä saattoi kutsua luontaiseksi kyvyksi tunnistaa tämän kaltainen aura.
Salamaniskuvertaus ei hänen kannaltaan katsottuna sittenkään ollut kovin kaukana.
Perhanan enkeli! Ensin Roswell ja nyt tämä! Kuinka hänen nyt oli tarkoitus johdatella paikallista väkeä hieman pidemmälle juuri siihen suuntaan mihin he jo valmiiksi olivat menossa? Luulisi että enkeleillä olisi ollut parempiakin kyttäyspaikkoja kuin satamakylän kaltaiset menetetyt tapaukset.
Aura alkoi liikkua, ja Tsytan sen mukana. Jos hän oli havainnut enkelin, oli aivan yhtä mahdollista, että hamehelma oli myös hoksannut hänet, eikä hän ollut vielä kuullut sellaisesta kuin armollinen enkeli. Hän jätti harkitsemansa täyskäännöksen tekemättä ja suuntasi askeleensa risteävälle kadulle ja sieltä toiselle tunnustellen puhtaan auran liikkeitä. Mikäli sielut eivät olleet terävöittäneet hänen omaa auraansa kovinkaan paljon, saattoi juuri ja juuri olla mahdollista, ettei enkeli ollut huomannut häntä vaan lepattaisi tiehensä kuten kunnon palvoja ja jättäisi hänet rauhaan.
Vaan ei. Energia seurasi häntä. Hän huokaisi ja koukkasi kulmasta huonosti päällystetylle kadulle väistäen mennessään talon kyljessä kyyhöttävää koditonta. Ensin hänen kannoillaan juoksi jokin Helvetin variaatioista ja nyt Taivas. Tätä voisi jo pitää jonkinmoisena saavutuksena.
Päästyään kauemmas eläväisemmistä kaupunginosista Tsytan pysähtyi ja jäi katsomaan taakseen. Hänen olisi kohdattava enkeli ennemmin tai myöhemmin ja sitä varten hän aikoi olla tosimuodossaan, eikä olisi järin viisasta kasvattaa sarvia keskellä pällistelijöitä. Toinen punainen saapas taputti kärsimättömän oloisesti maata demonin yrittäessä naamioida hermostuneisuutensa joksikin itsevarmemmaksi lähestyvän energian voimiestuessa.
Lopulta kadun päähän ilmestyi vaalea mies, joka näytti nuorelta, vaikka saattoi todellisuudessa olla ties minkä ikäinen. Ei ollut epäilystäkään, etteikö tuo nuorukainen olisi ollut juuri se joka oli keskeyttänyt hänen suunnitelmansa, vaaleaverikkö olisi yhtä hyvin voinut loistaa kuin lamppu. Punapää väläytti hahmolle leveän virnistyksen ja levitti käsivartensa eleeseen, jonka saattoi tulkita tarkoittavan suunnilleen, kuka olisi uskonut, vai mitä? ennen kuin livahti viereiselle kujalle, jonkin verran tilavammalle kuin se jossa hän oli havainnut enkelin ensimmäisen kerran.
Kuja ei ollut aivan umpinainen: sen toisessa päässä oli kapea kaistale kahden talon välissä, jonka pohja tuntui koostuvan pääosin siitä itsestään asukkaiden tyhjentäessä hygienia-astiansa näppärästi sinne, ja haju oli sen mukainen. Se tarjosi kuitenkin jonkinasteisen pakotien mikäli enkeli heittäytyisi jumalalliseksi raivoksi.
Enkelin astuessa kujalle Tsytan virnisti uudelleen. Hän ei vaihtanut hahmoa, mutta väläytti tosimuotoaan hetkellisesti, punainen, sarvekas olemus nousten peittämään haltiakehon ja kadoten sitten näkyvistä samaan tapaan kuin silmänkääntäjien piirrokset, joissa saattoi nähdä kaksi kuvaa samanaikaisesti.
Olet kaukana kotoa, enkeli, hän sanoi pehmeästi. Lisäksi pahasti eksynyt, kaikesta päätellen. Tämä kylä on edennyt niin pitkälle alaspäin että olemme varanneet heille jo nurkkatontin. Sinun kaltaisillasi ei pitäisi olla mitään tekemistä täällä.
¤¤ 'Who would've known, eh?' Ja jotenkin tuntuu että k-Agna varoitus on varma keino saada pikku kyyläreitä. Sellaisia pervoja olette, nih. ¤¤