Lobsterhood of brothers

Satamakylässä sijaitsevat Cryptin suurimmat laiturit, joille suuret kauppalaivat saapuvat. Laitureilta lähtee leveitä, kivetettyjä katuja risteilemään pitkin kylää, sekä suurin teistä johtaa pois satamasta, kohti aroja.

Valvoja: Crimson

Lobsterhood of brothers

ViestiKirjoittaja Nipustin » 30 Loka 2013, 01:29

//Teretulemast pikkuveikalle ja sekaan vaan!! (-://

Phoenix

Jokaisen uroon elämässä koittaa se hetki kun kohtaa elämänsä naisen ja jonka nähdessään sydän tykyttää kovempaa ihanan tunteen vallatessa miehen tyystin. Se ihana tunne kuiskuttaa sinulle Tuo on hän! Hän se on!. Tänä lämpöisenä loppukesän yönä oli viimeinkin Phoenixin aika tuntea rinnassaan tuo samainen tunne, jonka monet poikamiehet ennen häntä! Tosin Phoenixin tapauksessa kyse ei ollut missään muotoa rakkaudesta ensisilmäyksellä.
Phoe asteli itse varmana lämpimässä, suorastaan kuumassa yössä kohti satamakylän yöelämää. Hän oli valinnut jo tämän illan kapakan johon tahtoi kupittamaan, sillä hän oli kuullut että hänen etsimänsä henkilö, saattaisi olla kyseisenä iltana siellä tavattavissa. Niinpä hän oli pukeutunut parhaimpiinsa. Miehellä ei ollut komeaa yläosaansa peittämässä rihmankiertämääkään ja jalassaan upouudet mustat housut, joiden lahkeet ylettyivät juuri polvien ohitse ja lahkeiden suissa oli nauhat jotka olivat sidottuna kiinni. Phoenix oli myös juuri samaisena päivänä leikkuuttanut hiuksensa hieman lyhemmiksi, niin että ne olivat viitisen senttiä lyhemmät. Hän tunsi olonsa vielä normaalia vetovoimaisemmaksi, jonka pitäisi olla jo mahdoton yhtälö.
Phoenix löysi kyseisestä ränsistyneen näköisestä kapakasta etsimänsä. Kyseessä oli pitkä, kaunis ja ruskettunut nainen, jonka hiukset olivat vähintään yhtä punaiset kuin Phoenixin itsensä. Naisesta oli puhuttu että tuo oli suorastaan naispuolinen Phoenix ja se oli saanut feeniksin kiinnostuksen nostamaan päätään. Kuitenkin vasta kuultuaan huhuja siitä, että jotkut olivat uskoneet kyseisen naisen olevan myös feeniks, Phoen kiinnostus oli todella herännyt eikä aikonut palata takaisin nokosille! Asiasta täytyi ottaa selko!
Ilta oli alkanut mukavasti. Phoe oli välittömästi napannut toisen huomion heidän katseidensa kohdatessa kapakan halki. Vietettyään aikaa toisen kanssa miehekkäämmälle punapäälle selvisi, ettei toinen todellakaan ollut feeniks, mutta hän oli silti viehättynyt ja aikoi viettää loppu iltansa painiessa tämän kaunottaren kanssa. Phoenix oli viihdyttänyt toista jo hyvän tovin; tilannut juotavaa, kertonut tarinoita, tanssittanut, suuteloinut ja käpelöinyt, ennen kuin neito päätti että Phoe olisi myös se mies jonka hän aikoi viedä kotiin. Phoenix tunsi onnistumisen tunteen kuohahtavan lävitseen samalla kun neidon lipevä kieli nuoli hänen korvaansa. Mikään ei enää voisi mennä vikaan!
Nipustin
 

Paluu Laiturit & kadut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron