Kirjoittaja Lazu » 19 Touko 2008, 16:26
Cerw
Vampyyri hymyili Adalle vastaukseksi. Oli kyllä periaatteessa aika epätodennäköistä mitään verenmyrkytystä saada, kun vampyyri nyt sattui olemaan, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Kenties ihmiset olivatkin olleet ovelia ja uittaneet nuoliaan myrkyssä? Nääh, epätodennäköistä.
Vampyyri kallisti päätään aavistuksen, kun Ada sitten siirtyi hänen viereensä raaputteleman kahleistaan likaa irti.
Hmmh?
Cerw käänsi katseensa Adaan, kun tämä aloitteli kysymystään. Sitten, naisen esitettyä asiansa, mies kallisti päätään mietteliäänä.
No muistan minä jotain. Muistan ne tavattoman surkeat aistit. Juu, ja ruuan. Vampyyrinä kun kaikki, verta lukuun ottamatta, maistuu melkein samalta, jotenkin Mauttomalta. Ja hmm
Vampyyriherra laski katseensa lattiaan. Paljoa hän ei muistanut, mutta kun oikein yritti niin kyllä jotain tuli aina mieleen.
Ja muistan myös hämärästi sen, kun täytin kahdeksantoista. Se taisi olla kesä, oikein lämmin kesä. Juotiin päämme täyteen viinaa ja ties mitä muuta ja lähettiin rannalle. Oli päivä, aurinko paisto pilvettömältä taivaalta ja joku taisi hukkua mereen, joku toinen taas sammui kadulle. Hah, aamulla sitten heräsin jostain rakennuksesta, en muista mistä, hirvittävään päänsärkyyn ja pahoinvointiin.
Cerw näytti hetkeksi uppoavan muistoihinsa, joita oli enää niin kovin vähän jäljellä. Vielä muutama vuosikymmen, eikä hän muistaisi enää mitään. Mutta se ei haitannut, sillä muistot tekivät vain kipeää. Hän kun oli rakastanut elämäänsä ihmisenä, sen hän muisti hyvin. Eikä koskaan ollut helppoa luopua jostain rakastamastaan.
Ihmisenä oli varsin mutkatonta, kun ei vuorokaudenaikakaan ollut rajoittamassa
Cerw hymähti ja käänsi katseensa takaisin Adaan. Niin, nainenhan oli syntymästään saakka ollut vampyyri.