//Laura//
Sää oli hyvin tuulinen ja kova menoinen. Tuulen voima oli suuri ja erittäin vihas tuntuinen maassa asustelia kohtaan. Pohjois tuuli olihan se, joka kertoi, että talvi alkoi astua maan kamaralle. Mitä pahuutta oli ilamssa, kun sai pohjois tuulen niin kovaksi, että puutkaan eivät jaksa pitää itseäänsä maassa kiinni. Kova tuuli oli taivaalla elävielle olennoille varmasti mukavinta aikaa, kuin maan asukkaille. Maan koputukset tuntuivat hyvin raskailta, kuin tuuli ei antaisi astella hänen eteen päin. Hänen kenkänsä ei saisi asutua enään maankamaralle. Kovista raskaista ponnistelista huolimatta urhollisesti valkoiset sukat osuivat jokaisena kerralla kallio pintaa. Tällaisena tuulisena päivä oli hullua kiipeillä jyrkillä kallioilla. Enemmän yksinäistä kulkiaa ihmetytti, että miksi aurinko paistoi, kuin siunaten tätä kovaa tuulta. Minkäälaista tuulen lopettamis tanssia hän ei osannut tehdä, mutta muiden ajatuksien saatossa kentauri nousi ylemmäksi kalliota. Vihertävä loimi suojasi suoraan iskeviltä kylmiltä tuulin voimalta, mutta muuten loimi oli ihan turhaa. Vaalea harja ja hiukset suojavasivat ihoa kylmältä, mutta enemmän kentauri piti niitä turhana, kun ne lehattivat silmiensä eteensä. Mutinaa kuului ainoastaan kentaurin huulilta, kun hiukset lehattelivat kasvojen eteensä.
" Saamerin hiukset. Miksi ihmeessä en jaksanut sitoa niitä kiinni ennen lähtöä. " Kentauri puhusi itsekseen.