Sivu 1/1

Vind och Typisk

ViestiLähetetty: 02 Elo 2010, 14:28
Kirjoittaja Ay
//Laura//

Sää oli hyvin tuulinen ja kova menoinen. Tuulen voima oli suuri ja erittäin vihas tuntuinen maassa asustelia kohtaan. Pohjois tuuli olihan se, joka kertoi, että talvi alkoi astua maan kamaralle. Mitä pahuutta oli ilamssa, kun sai pohjois tuulen niin kovaksi, että puutkaan eivät jaksa pitää itseäänsä maassa kiinni. Kova tuuli oli taivaalla elävielle olennoille varmasti mukavinta aikaa, kuin maan asukkaille. Maan koputukset tuntuivat hyvin raskailta, kuin tuuli ei antaisi astella hänen eteen päin. Hänen kenkänsä ei saisi asutua enään maankamaralle. Kovista raskaista ponnistelista huolimatta urhollisesti valkoiset sukat osuivat jokaisena kerralla kallio pintaa. Tällaisena tuulisena päivä oli hullua kiipeillä jyrkillä kallioilla. Enemmän yksinäistä kulkiaa ihmetytti, että miksi aurinko paistoi, kuin siunaten tätä kovaa tuulta. Minkäälaista tuulen lopettamis tanssia hän ei osannut tehdä, mutta muiden ajatuksien saatossa kentauri nousi ylemmäksi kalliota. Vihertävä loimi suojasi suoraan iskeviltä kylmiltä tuulin voimalta, mutta muuten loimi oli ihan turhaa. Vaalea harja ja hiukset suojavasivat ihoa kylmältä, mutta enemmän kentauri piti niitä turhana, kun ne lehattivat silmiensä eteensä. Mutinaa kuului ainoastaan kentaurin huulilta, kun hiukset lehattelivat kasvojen eteensä.
" Saamerin hiukset. Miksi ihmeessä en jaksanut sitoa niitä kiinni ennen lähtöä. " Kentauri puhusi itsekseen.

ViestiLähetetty: 10 Elo 2010, 18:38
Kirjoittaja Laura
// Sori sori kauheesti kesto!! :<<<!!!

Farchad lenteli taivaalla katsellen ympärilleen. Alla kuuset taipuivat alas ja niiden kärjet suukottivat maata hellästi. No, tiesihän uros sen hyvin että täällä tuulee, ylhäällä ilmassa tuuli paljon enemmän. Vahvat siiver löivät pari kertaa, sitten taas uros liiti hetkin, se jatkui kauankin, kunnes Farchad huomasi alapuolella jotain tosi mystistä iik!
Alla oli kalliot, rusehtavaa ja harmaata, välillä tumaa, melkein mustaakin, ei siinä mitään, tuolla alla oli jotain epämääräistä.

Vain muutamalla voimakkaalla siiveniskulla Farchad pääsi lähemmäs ja erotti kentaurin. Kentauri mies... Ensimmäinen olentko jonka Farchad näki täällä nätissä mutta pelottavassa maassa. Olikohan se vaarallinen? Pitäisiko sitä tervehtiä? Vaiko pissata housuihin ja juosta kirkuen pakoon?
Hetkinen, eihän uroksella ollut housuja, no maahan sitten..
Mutta ei Farchad laskenut alleen vaan lähti laskeutumaan maahan, yrittäen unohtaa epämukavan tuulen joka painoi Farchadin rinnassa ja heitti urosta joka siivenisku taaksepäin.

ViestiLähetetty: 12 Elo 2010, 12:52
Kirjoittaja Ay
Nuorella orilla meinasi mennä hermot tuulen kanssa, kun hiukset ja harja tulivat eteensä. Käsillään sai koko ajan heittää ne pois tieltäänsä. Se liike sarja oli hyvin ärsyttävää ja siksi hän heitti pari valittua sanaa suustaansa. Valituista sanoista huolimatta hänen vaalea harja valahti silmille. Tällä säässä ei oikein ollut hyvä oikaista matkaansa, kun näköisyys oli huono. Mitä aloittaa valittaa, kun matkasta on mennyt yli puolet ja nynnymäistä olisi palata takaisin.
Nähtävästi sadettakin oli eilen tapahtunut, koska kallion pinta oli märkää ja hyvin liukasta. Koko ajan kentauri pelkäsi liukastua pahasti ja nyrjähtää nilkkansa ja silloin hän olisi helppo saalis.
Vähän ajan päästä sai katse kaikkoamaan taivaalle kiroille tuulelle. Taivaaseen tuijottaminen kentauri tiesi olevan turhaa, että tepsisi tuulen hiljeentymään. Vaalean sinisessä ja valkoisissa pilvissä huomasi vaalea silmät liikkuvasta olennosta. Se sai pahan pulman mieleensä ja Erico lähti liikkeelle, että ei joutuisi saaliiksi. Ketkä lensi taivaalla olivat peto eläimiä. Kaviot iskeytyivät kallioon vasten kovaan ja saivat pikkuisia paloja irti kalliosta. Hypyt olivat valtavia ja hyvin yllyhullutus yrityksiä mistä loisteliaasti hyvällä kunnolla säilyi hengissä. Pian ei Erico jaksanut tai enemmän ei viittinyt juosta pakoon vaan pysähtyi yhdelle kielekkeelle odottamaan otusta lähemmäksi.

ViestiLähetetty: 14 Elo 2010, 19:20
Kirjoittaja Laura
Farchad oli edelleen ilmassa, sää oli kirkas, mutta ihan liian tuulinen. Kentauri, oli se olio kentauri, ja mieskin se on, tai ori, pitäisikö sanoa että olisi hieman asiallisempi toteamus. Tuuli näytti huolestuttavan tai jopa ärsyttävänkin tuota, Farchadin kasvoille nousi hymy, vihdoin joku oli hänen kanssaan samaa mieltä. Mahtavaa, tuuli haittasi, mutta näytti siltä, kuin aarnikotka olisi haitannut tuota hieman enemmän.
Farchad Kotkansulka, näin leppeänä , vaarallinen? Sanoisitko uudelleen? Tällä hetkellä uros oli jopa hyvin iloisella päällä, tuulta nyt ei lasketa...

Farchad olisi halunnut kertoa, ettei tämä ole vaarallinen, mutta ei, ei se voinut: 1: Tuuli liikaa 2: Farchadin kurkku oli käheä ja 3: Farchad ei ollut vielä tarpeeksi lähellä että ori kuulisi tämän äänen. Joten, ei muuta kuin lähemmäs. Kotkansulka olikin jo näköetäisyydellä, Kentauri näkisi tämän selvästi, suun liikkeet, jne. Ja niin uros yrittikin muodostaa nokallaan sanoja: En ole vaaraksi tai älä pelkää minua. Mutta tuskin toinen ymmärtäisi sanat, joten Farchad laskeutui, ja askelsi päin Kentauria.

Lähellä, orin pysähtyessä, Farchad katsoi toiseen, pistävän kieltaiset silmät tarkkailivat toista, ja mittasivat tuota katseellaan. "En tapa sinua, olen Farchad Kotkansulka, mutta lyhyemmin Farchad. " uros sanoi käheällä äänellään ja kumarsi kevyesti toiselle - Farchad oli aina kunniouttanut kentaureja.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2010, 13:36
Kirjoittaja Ay
Höristen Erico murisi tuulelle, joka kiusallisesti heitti vaaleat hiukset silmien eteen, että hän ei saanut hyvää näkyvää taivaalle. Tuulen kanssa tappaleminen ei paljoakaan auttanut näkemään taivaalle missä suuri kokoinen ja pelottavan näköinen saalistaja. Mitä lähemmäksi suuri tummuus laskeutui sitä ennen, kuin laskeutuisi lian lähelle niin hän nousi kahdelle jalalle näkemään paremmin. Kasvot mutristuivat, kun näki jonkunlaista liikettä otuksen kasvoilla, mutta aurinko paistoi väärästä suunnasta, että hän olisi nähnyt kunnolla. Mitä lähemmäksi ja oltiin neljällä jalalla kalliossa sai Erico ajattelemaan peräännystä. Hän oli lian helppo saalis tässä maastossa ruoaksi. Kaviot alkoivat peruuttaa suurta ruhoa. Pako oli lyhyt, koska tuuli oli nähtävästi auttanut saalistajaa pääsemään kallio pinnalle. Siinä samassa Ericon ilme pysähtyi. Epäkohteliaasti orin silmät tuijottivat eteen päin ja suusta sanomatta yhtään mitään. Erico oli äimänä edessä olevaan otukseen niin kummallinen otus, kuin hänkin. Se kummallisuus sai pientä onnellisuuutta Ericolle, vaikka sitä ei näkynyt ulkoisesti. Toisen esittäytyessä niin oli pakko hänenkin esittäytyä.
" Olen Erico Nefer. " Kentauri esitteli itsensä.
Esittely oli hieman tönköistä, mutta ennen kaikkea äimänä edelleen.
" Ei kentaureita saa säikytellä tuolla tavalla. " Erico oli pakko sanoa, koska se oli hilkulla, että ei olisi vetäissyt miekkaansa ulos kotelosta.

ViestiLähetetty: 17 Elo 2010, 16:22
Kirjoittaja Laura
Farchad tuijotti toista taas pistävän keltaisilla silmillään. Silmät katsoivat kentauria päästä varpaisiin, yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta sitten silmät huomasivat jotain epämiellyttävää, toisella oli miekka, hui kauheaa, se oli pellottavaa. Farchad empi hetken. "Tervehys teille, Erico Nefer. En säikyttele sinua jos pidät miekkasi kotelossaan. Muuten, olet tervetullut seuraani." Farchad sanoi hitaasti, ja rauhallisesti, pitäen äänensä matalana ja kovana. Tuuli sekoitti sitä kumminkin, ja ääni säröili hieman. Mutta sitä ei onneksi kuulunut kovinkaan hyvin, sillä säröilykin hävisi tuuleen ja lensi pois. Farchad ojensi oikeaa siipeään ja irvisti kivusta, tuuli oli aihauttanut siihen kramppeja, ja Farchad joutuisi sitten varmaan kävelemään loppupäivän, ja yöpymään jossain lähempänä maata. Sitten Farchad peruutti hieman, taittoi siipensä taas kasaan, ja kääntyi siirtyäkseen vähän kauemmas että Ericollakin olisi tilaa liikkua.

( Söörii, mulla on inspa jossain niin ei tuu kovinkaan pitkiä..)

ViestiLähetetty: 17 Elo 2010, 19:08
Kirjoittaja Ay
Erico ei oikein pitänyt keltaisten silmien liikkumisesta ylhäältä alas moneen kertaan ja se sai kavion kuopauksen ja vihottelevan ilmeen.
" Mitä sinä oikein katselet? etkö ole nähnyt kentauri rotuista ennen? " Suorasukeisesti Erico kyseli, kun ei pitänyt toisen katseesta häneen.
Kuulessaan mitä Farchad sanoi hänen aseestaansa. Siinä samassa kentaurin silmäkulma nousi kysyvästi eleilimään aarnikotkalle. Erico oli hieman ihmeissään aarnikotan sanomisesta. Hänen miekkansa olivat kotelossa ja vielä vihreän haltia loimen alla. Elikkä miten ihmeessä toinen oli huomannut miten hän oli kantanut aseita. Kun hänellä on haltia loimi niin hänen edes kotelot eivät pitäisi näkyä esillä. Niimpä tietenkin ja pää alas meni kentaurilla, kun tämän tuulen takia aarnikotka sai nähdä hänen kaksi miekkaansa kummallakin puolella kylkeä. Miekkoiden vieressä oli muitakin esineitä ja hyvin raskaan oloisia. Seppähän oli kentaurin ammatti ja mistä kentauri pitikin kovasti.
" Voi kiitoksia (että otat tuntemattoman seuraasi). Miekat pysyvät kotelossa, jos henkeäni ei ole uhittuna. " Erico sanoi tasaisena.
Kiitollinen hän oli myös siitä, että sai astella pois jyrkänteeltä. Jos hänen henkensä olisi uhattuna niin ehkä ja hullumaisesti Erico olisi hypännyt alas.
" Jos saanen udella niin onko sinulla helppoa lentää tuola ylhäällä tällaisessa tuulessa? " Erico kysyi, kuin olisi pikkuinen varsa ollut.
Äänestä huolimatta oli kentaurin katse hyvin lapsimainen, kuin hänen äänensä oli.

ViestiLähetetty: 20 Elo 2010, 17:16
Kirjoittaja Laura
Farchad hämmentyi kavion kopautuksista ja tuimasta ilmeestä. Mitä tämä nyt oli tehnyt? "Äh, olen uusi täällä ja olen nähnyt vain äitini.. Hän siis oli aarnikotka... Mutta olen kuullut kentaureistä, mutten kuvitellut teitä ihan tuon näköisiksi. "Farchad sanoi ja katseli taivasta. Farchad oli nähnyt miekkakotelot ylhäältäpäin tuulen avulla, ja oli siksi osannut varautua. Oli siis tuulestäkin hyötyä! "Hyvä, otan kiitoksenne vastaan, vaikka en ymmärrä miksi te sen sanotte. Pidän käytöksestänne, ja järjen käytöstä. " Farchadin kuullessa että tuo kysyi jotain lentämisestä tuolla ylhäällä, kallisti uros päätään miettivästi. Oliko toinen ihan tosissaan? Eikö hän ymmärrä että ei ole, ilmeisesti Ei - Ilmeestä päätelleen tietenkin.
"Äh, on se ihan jees, mutta laskeutumiseen tulee töyssyjä.. "

( Äh, nyt inspa on tosissaan kadonnu. Siis ku mä alan kirjottaa jotain niin tulee sellanen tunne että äh, ja sitte ei jaksa enää tehä mitöön. Nääki kirjotan vängällä x__x )

ViestiLähetetty: 21 Elo 2010, 14:17
Kirjoittaja Ay
Kulmat nousivat heti ylös, kun Erico sai kuulla, että tällaiseksi aarnikotka ei luullut häntä tämän nköiseksi. Minkä näköiseksi toi olikaan luullut häntä? Uteliaisuus iski Ericoon, vaikka vihautta saattoi olla. Pienesti hän oli ottanut aarnikotkan äänen loukkaavasti.
" No minkä näköisäksi sinä luulit minua? " Uteliaasti Erico kysyi.
Hän halusi kuulla sen minkä näköisäksi häntä oli luultu. Toivottavasti hän saisi kuulla myös kysymykseen vastauksen.
Nopeasti kentaurin ilme muuttui äimäksi, koska toinen ei nähtävästi tiennyt miksi oli sanonnut niin. Oliko toiselle edes opepettu käytöstapoja mihin tuli, että ollaan kohteliiaita ja huomaan varaisia toiselle.
" Vai niin, mutta oletko kuullut sana kohteliaisuus? Nähtävästi sinun edessäsi ei tarvitsisi olla kohtelias, mutta siihen minä en valitettavasti kykene. " Erico sanoi.
Hänet oli opetettu olemaan kohtelias pienestä asti, vaikka välillä ei halunnut olla kohtelias kentauri.
Kuulessaan laskeutumisesta sai kentauri ilme muuttumaan vakavasta iloisemmaksi. Pienesti lähti eloisa naurahdus.
" Vai, että töyssäjä tulee. " naurahtavasti Erico sanoi.

//Minulla sen sijaan kirjoitus vimmaa minulla löytyy ja yrintä saada kirjoituksestani sellaisia, että sinua alkaa inspaa//

ViestiLähetetty: 23 Elo 2010, 16:08
Kirjoittaja Laura
Aarnikotka naurahti hieman tuon viimeisen lauseen takia, mutta ensimmäinen kysymys askarrutti . Oikeastaanhan Farchad ei ollut edes kuvitellut kentaureja. "No vähän kuin hevoseksi... " Farchad sanoi hieman hymyillen ja ihmetteli omaa vastaustaan, miksi tämä niin sanoi? Tyhmä aarnikotka, tyhmä. Farchad kopautti jalkaansa ja kotkan kynnet raapaisivat kalliota hieman. "Ei minun kanssani tarvi olla kohtelia. Pyh. "
Uros sanoi ja venytteli siipeään, siihen koski vieläkin vähän - mutta kyllä sillä pystyisi vielä lentämään. "Mikset voi olla epäkohtelias?"
Farcha dkysyi ja nousi siivilleen.

Tuuli oli jo vähän laantunut. Siipi olikin parantunut äkisti tämän heilauttaessaan siipeä hassusti, ja sillä voisi nyt lentää. "En lennä korkealla, tunnen oloni vain ahdistuneeksi maalla. Lennän vain tunteen takia, ei se ole mitään ettenkö pitäisi sinusta." Farchad sanoi ettei toinen luulisi että Farchad jätä häntä vain tähän. Sitten, uros nousi vähän ylös ja sitten eteenpäin. "Tule, seuraa minua!"

ViestiLähetetty: 24 Elo 2010, 13:41
Kirjoittaja Ay
Erico oli pakko naurahtaa kotkan sanoille siitä mitä hän oli luullut hänestä. Olihan hän sillein hevonen, jos katsoi ala osaansa.
" Olenhan minussa hevosta, mutta et varmaakaan uskonut, että kaulasta alkaa ihmisen vartalo. Tämä on hieman luonnon oikkuja. " Erico sanoi.
Samalla pienesti hän kertoi, että Erico ei oikein pitänyt itsestäänsä vaan hän oli enemmän luonnon oikku. Sitä hän oli luonnon oikku koko hänen rotunsa, vaikka monet arvostavat hänen rotuaansa.
" En vai voi olla. En oikein tiedä. " Erico sanoi rehellisesti kotkalle.
Jäädessään miettimään sanoja, että miksi ei voisi olla sellainen mitä kotka ehdotti. Miettien sekaisuudessa aluksi kentauri ei huommanut toisen nousemista vasta, kun toinen puhui hänelle. Katse siirtyi ylemmäksi.
" Onhan se ymmärettävää. " Myönteilisesti kentauri sanoi.
Puoliksi hevonen ja ihminen lähti juoksemaan toisen perään ihmetellen, että miten veti häntä, kuin mangneetti. Mikään erityis asia ei estänyt jäämästä tähän paikkaan. Toisinaan iloinen siitä, että ei ollut enään lian lähellä jyrkännettä. Iloisen tuntuisesti kaviot koputtelivat kivi pintaa ja iloinen hörähdys lähti.

ViestiLähetetty: 25 Elo 2010, 14:54
Kirjoittaja Laura
Farcha johdatti toisen kauemmas jyrkänteen reunalta, ja huokaisi syvään. "en kestä olla tuollaisilla paikoilla, hermostuttaa kun ei tiedä mitä alhaalla on!"


// Inspa meni lopullisesti :<<<< jee... \\

ViestiLähetetty: 26 Elo 2010, 16:35
Kirjoittaja Ay
Erico ihmetteli aarnikotkaa hetken, mutta toisinaan ymmärsi. Pitäisi kotka jossain vaiheessa laskeutua niin, kuin lohikäärme.
" Onhan se ymmärettäävää, kun sinulla on siivet eli taivaallinen eläin. Mutta miten kauan sinä jaksat olla taivaassa lentämässä? " Erico kysyi ihmetelle.
Ihmetellen hän laukkaili hieman huonommin eikä huomannut edessä tulevaa rotkoa.


//Kelpaakos ja, jos Farchad ottaa hänet kyytiinsä eli nostaa hänet ilmaan?//