Mr Brightside || Sovittu

Metsästä löytyy sieltä täältä jyrkkiä ja loivempiakin kallioita. Kalliot ovat vaarallinen paikka, varsinkin sateella. Osa kallioista tulee myös kovin arvaamattomasti vastaan metsässä, joten liikuthan varovaisesti! Varsinkin pohjoisempaan mentäessä kallioita ja kukkuloita alkaa olla yhä enemmän ja enemmän, puhumattakaan maahalkeamista...

Valvoja: Crimson

Mr Brightside || Sovittu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Kesä 2011, 00:11

Kali

Lämmin hellepäivä oli kääntymässä iltaa kohti. Koko päivän oli porottanut täydellä paahteella, mutta mitä muutakaan saattoi odottaa kesältä. Kali suuntasi kulkunsa kohti kallioita, toivoen löytävänsä vanhan tuttunsa. Mukanaan sepällä oli reppu, johon tuo oli tunkenut pullon viiniä ja pientä naposteltavaa. Neito tunsi olevansa velkaa ensimmäiselle ystävälleen tässä valtakunnassa, joten Kali oli päättänyt hyvittää tuon avun pienellä piknikillä. Kali ei ollut täysin varma, mitä vanha tuttava mahtoi syödä, mutta neito oli varannut mukaansa kasveja, joita kaksikko oli ensitapaamisellaan etsinyt toiselle ruuaksi.

Siitä oli aikaa, kun Kali viimeksi oli nähnyt Wohtehgomtin. Rastatukka saattoi vain toivoa, että tuo olento vielä muistaisi hänet. Nainen kiipesi määrätietoisesti kallion rinteitä ylemmäs, kunnes saapui suurehkolle tasanteelle joka muistutti enemmänkin minikokoista solaa - jossa näytti kukoistavan pieni niitty. Kaikkea sitä näki Cryptissä, jos vain osasi etsiä.
Kali päätti, että tämä oli täydellinen paikka. Niinpä naine laski reppunsa alas ja alkoi katselemaan rauhallisesti ympärilleen. Samalla tuo otti korsettinsa irti, sillä moinen kapistus oli turhankin hiostava näillä keleillä.
Wohtehgomt!! Kali huudahti ääneen, samalla kun alkoi riisumaan pitkiä, paksuja saappaitaan. Nainen kävi tästä toimesta istumaan alas nurmelle, samalla kun katseli ympäriinsä.
LUKKI?! Kali huudahti uudestaan, kutsuen ystäväänsä tällä kertaa kutsumanimellä TULE TÄNNE! KALI TÄÄLLÄ! MUISTATKO?.
Kalin ääni kaikui pitkin kallioita. Neidolla kävi mielessä, että hän saattoi houkutella samalla kutsumattomia vieraita, mutta se olisi sitten hänen ongelmansa. Kali tuhahti, käyden saman tien makaamaan nurmelle, katsellen ylös kallion rinnettä. Hän päätti odottaa, ainakin jonkin aikaa, kunnes huutelisi ystäväänsä uudestaan. Tästä hän ei ajatellut liikkua mihinkään hetkeen, joten Lukki saisi raahata ahterinsa tänne, mikäli oli kuullut Kalin huudot. Jos hämähäkki ystävä ei saapuisi, huudoista huolimatta, Kalin täytyisi lähteä etsimään tuota pitkin kallion rinteitä. Ei, hän ei aikonut jättää Lukkia rauhaan, ei vaikka tuo olisi halunnut. Kali oli päättänyt, että hyvittäisi palveluksen ystävälleen ja siinä hän myös aikoi pysyä.

// Jeppeee ja sexeeeh Lukkiiiiih //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 09 Kesä 2011, 00:32

Lukki

Valkoisen hämähäkin elämä ei voinut olla juur nyt auvoisempaa. Oli lämmintä, ehkä toisille vähän turhankin, hän oli saanut paljon ruokaa varastoihinsa, seitin teko oli sujuvampaa kuin koskaan ennen. Talviunien hiekat olivat viimein kokonaan varistettu silmistä, ja Lukki venytteli nautinnollisesti, makoillen auringonvalossa, korkealla kallioiden päällä, niinkin ylhäällä ettei hän nähnyt tästä verkkonsa tapahtumia ellei kurkkinut tästä kunnolla alas. Mutta näkö on vain yksi aisteista, joihin luotetaan silloin kun jotain tapahtuu. Toinen on kuulo, ja juuri nyt hämähäkki kuuli jonkun huutavan nimeänsä, niin oikeaa kuin lyhennystäkin. Tottahan toki hämähäkin muisti oli hatara, mutta tunnisti itsevarman äänen kyllä. Albiino kurkkasi reunan yli, katsoen kuinka Kali Kalpana, rastatukkainen aseseppä ja eksynyt matkaaja, pötkötteli nurmella. Lukki virnisti kevyesti, kierähtäen niin että pääsisi kulkemaan kallioiden rinnettä alas vaivatta. kun hän pääsi tarpeeksi lähelle, hän jäi istumaan kallionseinämässä olevaan kohoumaan.
"Harvat tulevat takaisin tänne, Kali Kalpana.", valkohipiä totesi tuolle, kallistaen päätään kevyesti. Pieni hymy nousi tuon huulille silti, mistä näki että hän oli vain ilahtanut toisen tempauksesta. "Mikä siis suo vanhalle hämähäkille kunnian nauttia seurastasi peräti kahdesti?", hän vielä kysyi, ennen kuin laskeutui alas istumapaikaltansa. Normaali ihminen ei olisi siinä varmaan pysynyt kahta sekunttia pidempään, mutta mitä normaalia Lukissa edes oli?
"Olen kuitenkin otettu. Seura kelpaa aina."

[[Bujaa, ja nyt toisiin peleihin vastaamaan~ ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Kesä 2011, 01:07

Kali

Ei kulunut kauaakaan, kun kuului tuttu ääni lähistöltä. Kali käänsi katseensa Lukin suuntaan, virnistäen tuon sanoille.
"Harva onkin yhtä tyhmä kuin minä" Kali vastasi tuon ensimmäiseen lauseeseen, nousten samalla istumaan itse.
Lukin seuraava kysymys sai vinon hymyn nousemaan Kalin kasvoille, samalla kun olento päätti liittyä neidin seuraan tasanteelle.
"Olen sinulle velkaa" Kali aloitti, samalla kun nousi seisomaan ja käveli laukulleen, nappasi tuon maasta ja käveli Lukin eteen, käyden istumaan noin puolenmetrin päähän tuosta "Autoit minua todella paljon viime kerralla. Haluan hyvittää apusi, joten ajattelin kutsua sinut syömään, tähän" Kali jatkoi, laskien viimeisen sanansa myöten laukkunsa heidän väliinsä.
"Enkä ajatellut kysyä sinulta, mitä mieltä siitä olet" Kali lisäsi naurahtaen, samalla kun alkoi availemaan reppuaan.

"Oletko koskaan maistanut alkoholia?" Oli seuraava kysymys Kalilta, samalla kun tuo nosti ison punaviini pullon esiin repustaan ja asetti sen maahan "Jos et, tänään tulet maistamaan".
Kali kaivoi laukustaan esiin myös palan juustoa, leipää, hedelmiä sekä kasveja, joita he olivat aikaisemmin yhdessä etsineet. Mukana oli myös pussillinen kuivalihaa, mikäli se maistuisi paremmin herralle.
"no, miten olet voinut?" Kali kysyi, korkatessaan viinipullon ja tarjoten sitä samantien Lukille maistettavaksi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 09 Kesä 2011, 01:36

Lukki

"Et sinä ole tyhmä, Kali Kalpana. Ainoastaan utelias, arvelisin.", Lukki vastasi Kalille tuon vastaukseen, ja kuunteli sitten ehdotuksen, naurahtaen lopetukselle. "Mikä minä sitten olemaan sanomaan vastaan?", tuo totesi, katsellen kuinka Kali availi reppuansa. Ikävä kyllä hän ei syönyt sitä mitä muut, ainoastaan liha meni, ja sekin täytyi ensin sulattaa ellei tahtonut että Lukki saisi pahoja vatsanpuruja...

Kali meni kysymään alkoholista. Lukki ehti vain avata suunsa hetkeksi kysyäkseen tarkemmin, kun Kali totesikin että tänään Lukki tulisi moista lientä maistamaan. Lukki kohotti olkapäitänsä huvittuneena, istahtaen sitten ruohomättäälle katselemaan Kalin tekemisiä. Laukusta ilmestyi paljon sellaista ruokaa jota Lukki ollut maistanutkaan, ja hän myös arveli ettei osaa edes pystyisi syömään. Kohteen pitäisi olla tarpeeksi iso hänen hampaillensa, ennen kuin hän pystyisi sitä ruveta syömään, hänen vatsa ei kestänyt kuin nesteitä... Jos ei laskettu paria pientä kasvia. Joita näytti olevan Kalilla mukana myöskin! Huomaavaista~
"Ei erityisemmin, heräsin talviunilta muutama viikko sitten, tapasin pari haltiaa, ja olen vain roikkunut täällä. Entä itselläsi, sinun tapahtumasi ovat kiinnostavimpia, et ole sidottuna yhteen kohtaan.", mies vastasi, kysyen samalla sitten yksinkertaisen kysymyksen tuolta. Pulloa tarjottiin, ja mies otti pullon käteensä hetkesi, katsoen ensin, ja sitten ottaen äärimmäisen pienen huikan maistaakseen ensin. Hyvä on, maku oli melko omalaatuinen, ainakaan tähän asti ei ollut Lukki maistanut mitään saman suuntaista. Lisäksi se hyvin pieni lämmittävä olo tuntui aika mukavalta... mutta makuun kestäisi kyllä tottua. Mies ojensi pullon takaisin, pyyhkäisten samalla vaaleita suortuvia pois kasvoiltansa.
"Melkoinen makuelämys pakko myöntää.", tuo naurahti. Hänen ruokansa olivat aina happamia, olihan niissä happoa, joten se että maku tuli selkeästi esiin oli aika uusi kokemus.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2011, 18:44

Kali

No, Lukki kertoi heränneensä talviuniltaan muutama viikko sitten ja törmäneensä pariin haltiaan. Sen kummempaa ei ollut valkoiselle humanoidille tapahtunut tänä aikana, toisin kuin Kalille. Lukki kyselikin sitten Kalin vointia, jolloin naikkonen virnisti leveästi.
"Noh, teidemme erottua harhailin metsässä kunnes törmäsin tähän outoon karvaiseen miekkoseen jota ei saanut hiljaiseksi millään. Sitten törmäsimme isoon, mutta lempeään olentoon joka taisi tykästyä minuun suurestikkin. Siitä tulee mainio kantojuhta sepän työtä ajatellen! Sitten törmäsimme rajavartijoiden johtajaan ja peikkoon, jonka jälkeen törmäsimme muutamaan kilttiin pikku ihmiseen jotka halusivat tappaa meidät. No, elossa siitä selvittiin, kaikki ja sen jälkeen olen pyörinyt tämän rajavartija - nimisen ryhmän mukana. Ihan mukavaa porukkaa, vähän vain normaalista seurasta poikkeavaa" Kali kertoi mahtipontisesti käsillään elehtien mitä oli lähiaikoina tapahtunut ja mikä oli mainitsemisen arvoista. Kalin tarina oli varmastikkin mielenkiintoisempi, mitä Lukin.

Kali otti pullon takaisin Lukin ojentaessa sen hänelle. Miekkonen totesi viinin olevan melkoinen makuelämys hänelle.
"Arvasin, että sanoisit jotain tuon tapaista" Kali totesi, ottaen sitten itse huikan pullosta "Tämä tosin on vielä melko miedon makuista... Sinun pitää joskus maistaa rommia!".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 07 Heinä 2011, 22:53

Lukki

Lukki milteinpä katui kysymystään, hän oli kateellinen Kalille joka tosiaan näytti kokeneen paljon. Uusia ystäviä, lemmikki, sekä huligaanijengiin liittyminen... ainakin Lukki laski nuo huligaaneiksi, rauha oli kaunis ajatus mutta melko vaikea toteuttaa, ainakin tämän ryhmän. Rajavartijat... Toisaalta, se että Kali pääsi jonnekkin, jossa sai olla rauhassa, oli hyvä uutinen. Jokin paikka joka toi turvaa ja naurua. Kalin selittäessä Lukki kuunteli aivan aloillansa, pieni hymyn tapainen huulillansa, tajuten sitten iloita hiukan toisen seikkailuista ja kokemuksista, ja kauhistellen samalla miten likellä tuon matkan pää olikaan ollut.
"Ihmiset, aina yhtä mukavia... yksilöinä he eivät ole pahoja mutta heti kun pääsevät laumaansa, muuttuu käsitykset... Saisivat jo päättää että meneekö laumansa vaiko oman päänsä mukaan, sen sijaan että pomppisivat mielipiteissään ja sekoittaisivat meidän viattomien taruolentojen ja hirviöiden päät.", Lukki totesi, kiihtymättä kertaakaan puheensa aikana.. hän oli liialti uponnut ajatuksiinsa.

Kali nauroi Lukin sanoille, saaden albiinon mutristamaan huuliansa hetkeksi, näyttäen vain hämmästyneen närkästynyttä ilmettä. Sitten tulikin rommi tokaisu. Lukki nosti katsettansa mietteliäästi ylöspäin, naputtaen sormella leukaansa. Rommi, rommi, miksi siinä oli niin tuttu kaiku siinä sanassa... Lopulta hän muistikin ja synkkeni hiukan, vaikkei sitä vaaleiden hiusten takaalta huomannutkaan.
"Kiitos ei... Isäni nimi nimittäin oli Rommenthar, lyhyesti Rommi. Tuntuisi aika oudolta juoda jotain joka on nimetty hänen mukaansa, kun en kerta suostunut edes syömään häntä lapsena.", valkohipiä totesi, raaputtaen nenäänsä nopeasti ja katsellen taas ihastuttavia kallioitaan.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Heinä 2011, 16:30

Kali

Lukin tasapaksu puhe ihmisistä sai Kalin virnuilemaan itsekseen. Toisinaan nainen toivoi ettei itse olisi ollut puhdasverinen ihminen. Tosin sen hän oli huomannut, että erosi huomattavasti tämän valtakunnan ihmisistä.
Seuraavaksi Lukki kertoikin isästään ja tuon nimenlyhenteestä, saaden Kalin virnuilemaan hetkellisesti. Virne kasvoilla kuitenkin katosin lauseen viimeisille sanoille.
"En usko että tämä kyseinen alkoholijuoma nimettiin isäsi mukaan" Kali totesi samalla kun otti hörpyn viiniä "Vaan isäsi on ottanut lyhenteeksi jo ennen häntä olleen alkoholijuoman nimen. Se on hänen häpeänsä, jos sillä tahraa sinun mahdollisuuksia nauttia elämän hyvistä synneistä".
Jälleen kerran viinipullo nousi naisen huulille, tuon ottaessa punaista, syntisesti nautittua nestettä suuhunsa. Joidenkin mielestä oli väärin ja vastoin ylempien tahojen tahtoa nauttia elämästään alkoholin kera. Kali oli tästä totta kai erimieltä. Otettuaan hörpyn, nainen ojensi pullon takaisin Lukille, katsoen tuota astetta vaativammin. Nyt juotiin ja kunnolla.
Tietysti Lukin juottamisella oli varmasti riskinsä, mutta Kali ei niistä ollut tietoinen eikä oikeastaan edes välittänyt.

// lyhyttäääääää

8.8 vedän hahmoni pois kerta pidät taukoa. Ilmoittele jos ja kun haluat jatkaa~//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Kalliot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron